lauantai 3. joulukuuta 2016

Lääkitys asia kunnossa

Eilen sain ton ADHD-lääkitys asian kuntoon.
Nyt on annos nostettu ja huomaan jo nyt et tää annos on just sopiva. Eilenkin jaksoin paljon pidempään kuin normaalisti. Intoa on aivan eri tavalla. Keskittyminen onnistuu hyvin, en tuskastu niin helposti, olen rauhallinen, pystyn istuu paikallani paremmin. Enkä oo huomannu haittavaikutuksiakaan. Elvanse sopii mulle hyvin.
Se mun korvaushoitolääkäri lupas alkukesällä ettei enää puutu mun ADHD:n hoitoon.
Kuinkas kävikään?
No, onneks Se nyt on antanu asian olla. En vaan taaskaan voi siihen luottaa.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Käynti ADHD-lääkärillä

Kävin maanantaina 21.11 Helsingissä ADHD-lääkärillä. Oli oikein hyvä käynti. Siinä tutkittiin mun ADHD-oireita ja lääkäri tuli siihen tulokseen et Elvanse annosta nostetaan 100mg:sta 120mg.
Sen lääkärin kanssa oli helppo jutella, tuntu et sitä oikeesti kiinnosti mun vointi. Aivan toisenlaista kuin täällä Spankhillissä. Kaikenkaikkiaan käynti meni hyvin.
Mutta.
Mun korvaushoitoo hoitava lääkäri alko TAAS äpisee, eikä antanu vielä nostaa annosta. Sen mielestä ADHD:ta ei hoideta tollasella annoksella. Sepä ei tiedä uusista aikuisten hoitosuosituksista jossa maksimiannos on 140mg.
Vittuako se yrittää TAAS puuttua mun ADHD:n hoitoon, se ei sille kuulu, se hoitaa mun korvaushoitoo ja mun ADHD-lääkäri ehkä tietää pikkusen paremmin miten ADHD:ta hoidetaan. Ärsyttävää kun se tolleen yrittää puoskaroida.
Tein siitä jo kolmannen valituksen.
Ei oo eka kerta kun se yrittää estää mun ADHD-hoidon. Eikä nyt oo kyseessä kun 20mg nosto! Se ei ole paljon. Ja mulle se nosto katsottiin tarpeelliseks.
Ärsyttää kun se yrittää puuttua asiaan johon ei ole perehtynyt. Eikä se tolleen sais alkaa hyppiä toisen lääkärin varpaille.
Se ei vaan ymmärrä et ADHD on sairaus joka vaatii hoitoa. Suurin osa lääkäreistä ei sitä ymmärrä. Siks niin moni käyttää aineita, suurimmalla osalla taustalla on ADHD. Lääkäreiden pitäis alkaa hoitaa sitä niinkun muitakin sairauksia. Se auttais monia.
Eikö se jo ole todiste, et mä en oo käyttäny aineita sen jälkeen kun sain Elvanse lääkityksen?

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tekeleitä, äiti, unet ja usko

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/

 Lisäsin tänne pitkästä aikaa uusia juttuja. Oli tossa anopin kanssa puhetta et pidetään seuraava näyttely keväällä. Mahtavaa!

Oon myös saanut yhteyden mutsiin. Kirjotellaan kirjeitä. Mun käsitys hänestä on ollu aivan vääristynyt. Luulin ettei se välitä musta ja mulle on aina sanottu et mutsi on hylänny mut. Oon kantanu siitä kaunaa.
Kirjeistä olen saanut ihan erilaisen kuvan. Mutsi oikeesti välittää musta ja siihen on ollu syynsä kun hän ei oo pystyny mua hoitaa. Sen syyn ymmärrän helvetin hyvin. Mulla on siitä itellänikin kokemusta.
Oon niin iloinen kun oon saanu yhteyden mutsiin ja asiat on alkanu selvitä. Niistä kirjeistä välittyy voimakas rakkaus, äidillinen huoli ja ilo siitä et oon päässy kuiville.
Kerran kun tultiin rakkaan kanssa kotiin, mulle tuli voimakas tunne tai oikeestaan tieto et mutsilta on tullu kirje. Kun katoin postit, siellä se kirje oli. Aika jännää.

Viime yönä näin oudon unen.
Mulla oli huumeita ja mun kaveri tuli mun luo. Näin kun sen ympärille tuli musta pilvi joka meni siihen kaveriin. Sit se kaveri syöksy nappaa mun aineet ja alko väsää vetoja. Mä sit anelin et se antais mullekin, olihan ne mun huumeet. Se ei suostunu. Sit sanoin sille "niin kun sä oot riivattu". Se sano "niin olenkin, et sä mulle mitään mahda" ja mä sanoin "Jeesuksen nimessä häivy!" ja sen ilme muuttu kauhistuneeks ja sit mä heräsin.
Sain siis unessa voiton pahasta hengestä. Ei ollu eka kerta kun henget kiusaa mua unissa. Ne tekee sitä usein. Ne ei enää niin usein uskalla tulla tänne meidän kotiin meitä kiusaamaan kun oon kasvanu uskossa, päässy lähemmäs Herraa ja mä rukoilen paljon.
Välillä ne yrittää kiusata tyypillisellä kummittelumeiningillä mut aina ne häipyy kun alan rukoilee ja käsken niitä häipyy.
Ennen mä pelkäsin niitä mut en enää. Mulla on niin vahva tuki, Jeesus.
Varmaan ihmettelette et miks pahat henget vieläkin yrittää kiusata mua. Ne on kiusannu mua 17-vuotiaasta asti kun sillon tuli vehdattua noiden pahojen henkien kanssa. Saatanallista meininkiä.
Sen jälkeen, mihin tahansa menin, missä tahansa asuin, aina ne oli mua kiusaamassa. Tyypillistä kummittelua joka oli aika voimakasta. Se oli inhottavaa.
Vasta nyt 2v sitten kun tapasin Rakkaan ja löysin Jeesuksen elämääni, niiden henkien on ollu aina vaan vaikeempi kiusata mua. Nyt sitä tapahtuu enää hyvin harvoin.
Unissa ne vielä mua kiusaa, mut mä jatkan rukoilemista.

Ja jos joku nyt alkaa tuntee vihaa mua kohtaan kun oon uskossa, se on hänen oma häpeänsä. Mua se ei hetkauta. Ilman Jeesusta en ois saanut elämääni kuntoon. Meitä uskovia vihataan siks koska me ei kuuluta tähän Saatanan hallitsemaan maailmaan, me kuulutaan Jeesukselle. Maailman pahuus johtuu siitä kun ihmiset on hylänneet Herran. Mäkin elin pahuudessa ja turmelin itseni, mut kun löysin Herran, kaikki muuttu hyväks. Se joka käskee vihaamaan kristittyjä on Saatana. Ja kun omatunto kolkuttaa, se on Jumalan puhetta. Jokainen päättää itse ketä kuuntelee ja ketä uskoo.

perjantai 25. marraskuuta 2016

torstai 24. marraskuuta 2016

Hymyharjoitus

 Hymyily ei ole mun alaa, mä oon sellanen synkistelijä (varsinkin kuvissa).
Mut multa pyydettiin jo jonkin aikaa sit näyttää mun uudet hampaat. kyllähän sellanen pyyntö hymyilyttää, ja sekin hymyilyttää kun pääsin eroon niistä karmeista narkkarin hampaista.
 No, yritetään sit hymyillä. En ole siinä mikään mestari.
 Onko tämä hyvä hymy? Vai onko siinä havaitavissa jo hullunkiiltoa?
Ääh, sekoiluks meni tämäkin hymyharjotus. Ei voi mitään, tämmönen mä oon.
Ja nyt nolottaa.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kovasti ihmettelen

Ajattelin pitkästä aikaa kertoo kuulumisia. Oon voinut yllättävän hyvin. Huomasin tos Yks päivä etten oo ajatellu aineita moneen päivään. Ei edes himoja oo ollu noin viikkoon.
Oon yllättynyt.
Toivottavasti Tää hyvä jatkuu. Vieläkin pelkään kovasti retkahtamista, kai Se on normaalia.
Siitä tulikin mieleen et joku oli taas väittäny tääl Pieksämäel et mä oisin retkahtanu. Ei oo eka kerta kun tämmöstä tapahtuu. En vaan käsitä et miks kukaan väittäis tollasta. Ketä mun kuivilla olo häiritsee noin paljon? Ja miks?
No, puhukoon mitä puhuu. Mä ite ja mun ympärillä olevat ihmiset kyllä tietää totuuden. On typerää uskoo ennemmin kuulopuheita kuin asianosaista itseään. Ehkä mä pikkusen paremmin tiedän omat asiani kuin joku paskan puhuja. Tollanen perätön paskapuhe kertoo jotain puhujasta itsestään.
En vaan ymmärrä et ketä mun kuivilla olo noin häiritsee.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Painajaisia

Oon viime aikoina nähny paljon painajaisia yhestä ex-miehestä joka hakkas mua. Siitä on jo yli neljä vuotta kun pääsin siitä eroon ja vieläkin Se paska kummittelee.
Yleensä niissä unissa Se kiduttaa mua ja yrittää tappaa. Ihan niinkun tosi elämässäkin. Ne on hirveitä unia. Se vaan aina ilmestyy ja käy kiinni, kuristaa ja mä näen aina sen kamalan katseen mikä sillä oli kun Se mua hakkas. Välillä taas pakenen sitä henkeni edestä kaupungilla, ihan niinkun tosielämässä. Inhottavaa.
Nyt ne unet on alkanu muuttua. Se edelleen vainoaa ja hakkaa, mut sit yhtäkkiä mä onnistunkin tappamaan sen. Se on kamalaa. Se tuntuu niin todelta. Sen tappaminen. Mitähän Se tarkottaa?
Sillon kun oltiin yhessä, mä toivoin sen kuolemaa. Välillä harkitsin jopa sen tappamista. Niin pahasti Se mua nöyryytti. Mut noiden unien jälkeen musta tuntu kauheelta. Tajusin etten mä enää toivo sen kuolemaa. Se tyyppi ite ei ole mulle mitään, sen teot mut traumatisoi. Tunnen itteni niin heikoks kun tollanen paska vieläkin vaikuttaa muhun.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Parisuhdeväkivallasta

Miten toimia kun mies on väkivaltainen?

Jos Se ei ole Eka kerta niin pakkaa valmiiks tärkeitä ja tarpeellisia tavaroita laukkuun ja laita Se paikkaan mistä saat sen hätätilanteessa nopeasti mukaan. Fiksuinta on tehdä Se salassa mieheltä. Pidä kännykkää aina lähettyvillä että voit soittaa 112 jos hätä tulee.

Sovi jonkun luotettavan tyypin kanssa paikka johon voit tarvittaessa paeta kun tilanne iskee. Älä kerro tätä paikkaa miehelle ettei Se tule sinne riehumaan. Toinen vaihtoehto on turvakoti.

Heti kun huomaat että tilanne muuttuu vaaralliseks, yritä paeta heti. Jos mies on jo väkivaltanen, yritä puolustautua ja siirry vaivihkaa lähelle ulko-ovea. Jos mies yrittää estää, tappele vastaan, huuda kovaa että naapurit kuulee ja voivat soittaa apua.

Väkivaltasen tilanteen jälkeen kannattaa ottaa välimatkaa mieheen, mennä vaikka turvakotiin jos ei muuta paikkaa ole. Välimatkan saaminen on tärkeää että molemmat saisitte aikaa miettiä asioita rauhassa. Mies yleensä lupaa ja vannoo ettei enää koskaan lyö, mut useimmiten väkivalta jatkuu ja pahenee.

Välimatkaa kannattaa ottaa joksikin aikaa, viikoks tai kauemminkin. Kun et ole paikalla ja mies pelkää eroa, ehkä Se saa hänet miettimään tekoaan ja katumaan. Miehelle on tehtävä selväks että yksikin lyönti on liikaa. Kannattaa harkita eroa jos väkivalta ei lopu. Harvemmin Se jää yhteen kertaan. Kun sitä tapahtuu usein, väkivalta pahenee ja pahenee, lopulta voi mennä henki.

Väkivaltanen mies on kova manipuloimaan. Minunkin ex teki itsestään uhrin. "Voi voi kun mä oon kauhee ihminen" nyyh nyyh. Tolla tavalla mies manipuloi sinua säälimään häntä. Älä mene lankaan! Vaikka Se mitä sanois, totuus on että Se on tehny sulle väärin.

Älä tee sitä virhettä että et tee rikosilmotusta. Mua kaduttaa kun päästin exäni liian helpolla. Monesti kyllä kytät teki rikosilmotuksen ja Se oli oikein. Parisuhdeväkivalta on paha rikos. Se traumatisoi kunnolla. Mäkin jään vieläkin painajaisia kaikenmaailman hakkaajista. Rikosilmotus kannattaa tehdä. Se on miehelle oikein että joutuu vastuuseen teoistaan.

maanantai 3. lokakuuta 2016

1 000 000

Viikonlopun aikana tuli miljoona kävijää täyteen. Tässä kuussa oon kirjotellu jo 2 vuotta. Yllättävän paljon siinä ajassa.
Pitää myöntää et en Kyl ois uskonut et tästä Blogista tulee näin suosittu.
Oon ilonen että aihe kiinnostaa. Näistä asioista kun ei paljoo puhuta. Ja Se mitä puhutaan leimaa meidät käyttäjät saastaks. Ihmisiä mekin ollaan.
Oon ilonen myös siitä et moni on sanonu et Blogista on ollu apua, ja on ollu tosi mukava jutella sähköpostilla lukijoiden kanssa ja olla heidän tukena. Edelleenkin mulle saa kirjotella jenna.harju89@hotmail.com tuohon osoitteeseen.
Ehkä parasta tässä touhussa on ollu Se et on voinu olla tukena monelle.
Oon kiitollinen siitä miten asiallisia lukijoita mulla on. On mukavaa kun oon saanu tukea ja tsemppiä niin monelta lukijalta. Kiitos! Arvostan sitä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Anna anteeksi

Lukija ehdotti että kerron miten oppia elämään virheidensä ja ikävien kokemusten kanssa. En ole mikään guru, mut yritän.
Okei, miten siis?
Antamalla anteeks.
Itselleen ja toisille.
Tiedän, Se on hankalaa, helvetin hankalaa. Mäkin oon katkera itselleni ja niille jotka on mua satuttanu, mut oon yrittänyt antaa anteeks. Ja jatkaa elämää.
Omissa virheissä on Se hyvä puoli että niistä voi ottaa oppia. Virheitä ei kannata jäädä suremaan, sitä ei saa kuitenkaan tekemättömäks. Fiksumpaa on oppia Se ettei tee enää samaa virhettä.
Ja antaa itelle anteeks.
Mun on vaikeinta antaa itelleni anteeks. Pystyin antaa anteeks kaverille joka raiskas mut, mutta itelleni on vaikeeta antaa anteeks kaikkea sitä typeryyttä ja vääryyttä mitä tein.
Ehkä mä vielä opin antaa anteeks itellenikin, aika näyttää. Mut vaikeeta Se on.
Helpompi on antaa anteeks naistenhakkaaja-exälleni kuin itelleni.
Tunnen vihaa, katkeruutta ja häpeää itteeni ja mulle pahaa tehneitä kohtaan aika ajoin, mut aina kun niitä tunteita tulee, mä koitan niistäkin huolimatta antaa anteeks. Sillä niistä pääsee yli.
Viha, katkeruus ja häpeä on tunteita, niitäkin voi hallita. Ne voi sysätä syrjään ja ottaa tilalle järjen.
Tunteet on vaan tunteita, asioita kannattaa ajatella järjellä.
Ja anteeks antaminen ei tarkoita sitä että hyväksyy teon. Vaan Se tarkottaa sitä että pystyy jatkamaan elämää teosta huolimatta.
Mun mielestä anteeks antaminen auttaa oppimaan elämään omien virheiden ja ikävien kokemusten kanssa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mielen saastutus

Katoin tossa yks päivä Vuosaari elokuvan. Sen piti kertoo rakkaudesta ja Se oli saanu hyvät arvostelut. Kun katoin sen, mä järkytyin. Se oli kaukana rakkaudesta. Siinä mies petti vaimoaan, teinityttö meni pornokuvauksiin koska halus olla jotain, pikku poikaa kiusattiin koulussa, ja paljon muuta kamalaa.
Kuuluuko tollaset asiat rakkauteen? Ei. Miten tollasta saastaa voi pitää hyvänä? Täytyy olla aika paatunut jos pitää tollasta toimintaa hyvänä. Mä koin sitä katsoessani et mun mieli raiskattiin. Olin ahdistunut ja järkyttynyt vielä seuraavanakin päivänä. Ei tollaset asiat ole mitään rakkautta, kaukana siitä. Täytyy olla aika paatunut jos tommosesta tykkää.
Oon itekin kokenut kamalia asioita. En todellakaan haluais nähdä mitään vastaavaa elokuvissa. En tiedä mitä mulle on tapahtunu. En mä ennen näin voimakkaasti ole reagoinut leffoihin joissa on kaikkee kamalaa. Moni varmaan pitää mua ihan pimeenä. Ei sillä väliä, mä vaan en halua saastuttaa mieltäni. Omissa kokemuksissa on jo ihan liikaa kestämistä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Parisuhdekuulumisia

Rakkaan kanssa menee hyvin. Ollaan tosi läheisiä ja oon oikeesti onnellinen hänen kanssaan. Ekaa kertaa elämässäni olen oikeesti onnellinen. Ennen en oo kokenu mitään tämmöstä, tää rakkaus on niin erilaista. En oo ketään toista näin rakastanu.
On niin hyvä olla rakkaan kanssa. Tunnen itteni kokonaiseks ja oon omistautunut rakkaalle. (tuleepas siirappista tekstiä, mut tätä multa pyydettiin)
Rakas on myös omistautunut mulle. Ja hän on niin uskollinen. Tollanen uskollisuus ja omistautuminen on nykymaailmassa harvinaista. En oo aikasemmin sellasta tavannu. On ihanaa kun ei tarvii pelätä et mies pettäis tai hakkais mua. Häneen voin luottaa. Olen löytänyt onnen.
Meillä on elämä hyvin rauhallista. Tykätään olla paljon yhdessä. Aamullakin kun mun pitää hakee lääkkeet, rakas lähtee mukaan vaikka ei olis pakko. Hän vois hyvin jäädä nukkumaan, mut hänelle on tärkeempi lähtee mukaan. Arvostan sitä.
En oo kenenkään kanssa ollu näin läheinen. Riidellään harvoin, onneks. Asiat selviää paremmin puhumalla. Jos tulee riita, niin Se tuntuu hirveen pahalta ja yritän saada sen nopeesti selvitettyä. Se tuntuu pahalta ihan fyysisesti. Onneks Se on harvinaista.
Ehkä kukaan ei usko tätä kun kaikki on niin positiivista. Mut niin Se vaan on.
On mulla pelkojakin. Pelkään että menetän rakkaan. Että hänelle sattuu jotain, että hän kuolee. Se pelko on hiton voimakas. Yhtenäkin päivänä kun huutelin rakasta eikä hän kuullu, mä jo luulin et nyt Se on kuollu kun ei kuulunu vastausta. Pelästyin niin voimakkaasti et sydän hakkas kovaa ja päähän tuli hirvee paine. En kestäis jos menettäsin rakkaan. Se menettämisen pelko on niin voimakas varmaan siks kun mut hylättiin jo vauvana. Koko ikäni Se on ollu mulla voimakas pelko. Toivottavasti vielä pääsen siitä.
Tämmösiä pariauhdekuulumisia. Toivottavasti ei pitkästyttänyt tämmönen hempeily.

maanantai 12. syyskuuta 2016

ADHD asiaa

Mulla diagnosoitiin ADHD kun olin 13v. Vaan enpä saanu Sillon lääkitystä. Koko diagnoosi vaan unohdettiin, lakaistiin maton alle.
Jos oisin jo Sillon saanu lääkityksen niin moni piikki ois jääny vetämättä. Oli sit pakko turvautua aineisiin kun oleminen ja eläminen oli ihan mahdotonta.
Koulun käynti ei onnistunu, en pystyny keskittyy, olin hiton levoton ja sain ihan hirveitä raivareita joiden takia päädyin aina putkaan. Olin ihan mahdoton, mulla ei ollu rajoja. Käytin sit aineita että pystyis jotenkin olemaan.
Vasta 2015 sain ADHD -lääkityksen. Siihen asti meno oli hirveetä. Olin ihan hukassa huumemaailmassa.
Eka kokeiltiin concertaa, ei ollu riittävä lääkitys mulle. Sit alotettiin toi nykyinen lääkitys, Elvanse. Se on mulle oikee lääke. Oheiskäyttö loppu siihen, sinne jäi raivarit sun muut häiriöt. Aloin saada itteni ja elämäni kuntoon pikkuhiljaa.
Rakas tajus et mä tarviin ADHD -lääkityksen ja oikeessa hän olikin. Kun Elvanse alotettiin, elämänlaatu muuttu paljon paremmaks. Aloin saada kiinni elämästä.
Nyt kun oon syöny sitä vuoden ja 6kk alan olla jo aika normaali ihminen. Kaikki on muuttunu niin paljon paremmaks. En ois ikinä uskonu et saan elämäni kuntoon. Oikee lääkitys mahdollisti sen.
Monet vähättelee ADHD:ta, oikeesti Se on vakava juttu. Mun ympärillä olevat hoito alan ihmiset vähätteli sitä myös aluks. Kun sain Elvanset, ne vastusti sitä. Kun ne sit huomas miten kaikki lähti menee parempaan suuntaan, nekin sen sit joutu hyväksyy ja myöntää et lääkitys on tarpeellinen.
Kauan sain taistella ennen kun ne asian hyväksy. Lekureilla on joku ongelma ADHD:n kanssa. Ne ei ota sitä tosissaan. Ne ei voi sietää sitä et amfetamiinia ja sen johdannaisia käytetään lääkkeenä. Ne ei sitä tahdo hyväksyä. Ei sit millään. Pitkään jouduin taistelee, 2 valituksen jälkeen mun päihdelääkäri vihdoinkin hyväksy Ton lääkityksen. Lääkityksen puolesta on niin paljon näyttöä et ois ollu hoitovirhe lopettaa Se. Sekin joutu myöntää et Elvanse on mulle tarpeellinen. Elvanse hoito mahdollisti mulle normaalin elämän.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Kamahimot

Kiitos taas teille lukijoille hyvistä ideoista. Yritän toteuttaa niitä tässä pikkuhiljaa, ideoita tuli niin paljon :) Onpahan nyt vähäks aikaa tekemistä.
Mulla on menny hyvin. Välillä tuntuu ettei oo mitään kerrottavaa kun kaikki on ollu niin tasaista ja rauhallista.
Viime aikoina oon taistellu kovia kamahimoja vastaan. Se iskee ihan yllättäen, millon missäkin. Tulee Sellanen pakonomainen tarve saada vetää piikki, varsinkin piri himottaa, vaikka onkin toi ADHD-lääkitys sitä itteään.
Aina kun iskee himot mä sanon ääneen että nyt tekee mieli ja että Se menee ohi. Kyl Se sit aina meneekin ohi.
On vaan hyvin vittumaista olla hirveissä kamahimoissa ja haaveilla kaikkee typerää. Ne haaveet vaan Kyl loppuu lyhyeen. Aina tulee mieleen myös ne paskat kokemukset. Kaikki Se paska mitä tein, mitä mulle tehtiin jne. Sellaset asiat kun tulee mieleen niin ei Kyl hirveemmin huvita kaman vetäminen, ei edes sen kuvittelu.
Näköjään niistä helvetillisiatä kokemuksista on hyötyäkin.

tiistai 30. elokuuta 2016

Meitsi

Meikäläinen. Pitkästä aikaa.

Meininki ollu rauhallista. Virkkaan paljon. http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/
Tossa onkin linkki käsityöblogiin. Laitoin sinne uusia töitä.
En nyt tiedä mitä kirjottasin, pää on tyhjä.

maanantai 8. elokuuta 2016

Paniikki ja pelko

Mul on ollu vähän viime aikoina vaikeuksia. Mul on pelkoja ihan helvetisti ja oon saanu paniikkikohtauksia ihan tavallisissakin tilanteissa.
Rakas sanoo et pelot ja paniikkikohtaukset on ihan tyypillisiä kun on lopettanu aineet.
Muutos on niin suuri et mielellä ja keholla menee aikaa tottua siihen ettei enää käytä. Ja kaikki on ihan uutta. Kyllähän Sellanen pelottaa.
Oon ollu nyt 15kk kuivilla ja vieläkin Tää kaikki on mulle uutta. Usein ihmettelen et voiko Tää olla totta.
Toivottavasti noi pelot ja paniikkikohtaukset helpottais pian. On niin noloo kun pelkää ihan tavallisia asioita, esim automatkoja. Ja on niin noloo kun iskee paniikkikohtaus. Kädet tärisee ja hikoilee, sydän hakkaa ihan hulluna, rintaa puristaa, kurkkua kuristaa, on pakko päästä pois. Tyypit ihmettelee et mikä ihme Tota vaivaa.
Ton takia en liiku missään enää mielelläni. Mut kun niitä kohtauksia tulee kotonakin.
En tiedä mitä tässä tekis.
Ehkä ne ajan kanssa helpottaa. Toivottavasti.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Hyvää hoitoa, helvetin hyvää

Sain kuulla kaverilta ikävän uutisen : sil on syöpä joka on edenny niin pitkälle ettei sitä voida parantaa.
Se oli jo vuosia sitten käyny lääkärille valittaa kipuja, mut eihän narkkaria oteta todesta.
Jos Se ois saanu hoitoo aikasemmin, niin ehkä tilanne ois toinen. Mut eihän narkkaria voi uskoo, Se vaan koittaa saada lääkkeitä.
Ja nyt Se on ollu jo pari viikkoo sairaalassa helvetillisissä kivuissa odottamassa kuolemaa ja sille annetaan vaan Panadolia ja Litalginia.
Eivät voi edes lääkitä häntä oikein esim opioideilla mitä syöpäpitilaille annetaan.
Että tämmöstä hoitoo saa narkkarit.
Kyllä vituttaa kaverin puolesta. Toinen on kuolemaisillaan ja kivut on kovat mut ei anneta kunnon kipulääkkeitä. Sehän voi mennä vaikka sekasin.
Helvetti!
Terveydenhuolto Pitäis olla kansalaisoikeus, sitä ei käyttäjällä näköjään ole.
Pistää niin vihaks.
Onko tollanen kohtelu muka oikein?

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kuulumisia

Ajattelin kertoo kuulumisia kun lukijalta tuli Sellanen toive.
Hyvin on mennyt.
Lääkitys asiatkin on vihdoinkin saatu selväks. Elvanse ja Suboxone hoito jatkuu. Lääkäritkin totes että muutos on positiivinen. Toivottavasti tämä hyvä jatkuu.
Viime aikoina oon ollu vähän masentunu ajoittain. Lapsuuden traumat on sen aiheuttanu. Mut menneet on menneitä. Kyllä Se siitä.
Oon virkannu tosi paljon. Jättimäinen työ meneillään. Virkkaaminen on mulle terapiaa. Mä niin rakastan virkkaamista!
Näyttelyssäkin on käyny vieraakirjojen mukaan jo yli 60 tyyppiä eikä läheskään kaikki edes kirjota vieraskirjaan. Oon niin ilonen tosta näyttelystä. Kiitos anoppi :)
Eipä tässä nyt muuta merkittävää oo tainnu olla. Ei ainakaan tule mieleen.
Yks juttu vielä. Blogissa on käyny jo 900 000 kävijää kaikenkaikkiaan. Kiitos että luette tätä!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kemiallinen Lobotomia

Tyypit katkokävelee kuola poskella pitkin seiniä ja örisee niin ettei puheesta saa selvää, ei sitten millään.
Päivät kuluu seiniä tuijotellen ja puolikoomassa. Kuola vaan valuu.
Viiden metrin matkaan menee kymmenen minuuttia ja välillä pitää pysähtyä lepäämään.
Aika matelee mut ei Se haittaa. Aina voi tuijottaa tyhjyyteen.
Porukkaa kuolee ympäriltä vähän väliä (puolentoista vuoden sisällä 4) mut ei sekään haittaa, lisää vaan lääkkeitä.
Ei välitetä enää mistään. Tyhjyyteen tuijottamiseenkin tottuu. Pää asia että ollaan harmittomia zombeja.
Tämä on kemiallinen lobotomia, mut eihän ne sitäkään tajua kun ovat niin täynnä neurolepteja.
Eikä sekään haittaa yhtään.
Mikään ei haittaa.
Kaikki on helvetin hyvin.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Näyttelystä

Perjantain Pieksämäen lehdessä oli juttu meidän näyttelystä. Se oli hyvin kirjotettu. Näyttelyä on käyny moni jo kattoo ja 2 mun työtä on jo varattu ja anopilta 1 työ. Oon Kyl niin ilonen tosta näyttelystä. Ajateltiin anopin kanssa pitää joulun aikoihin mahdollisesti seuraava näyttely. Ja noi mun virkkaukset on silleen uus juttu kun ei kovin moni niitä näytille laita. Ne taulutkin on mun ite keksimä juttu. Abstraktia virkkaustaidetta. Ne ei esitä mitään vaan niissä on Se juju väreissä ja muodoissa. Niissä on paljon kaikkee yksityiskohtia ja eri tekniikoita yhdistelty. Oon niihin tyytyväinen, niinkun muihinkin töihin. Saas nähdä miten paljon kaikkiaan käy kattoo meidän töitä. Oli tarkotus et näyttely kestää kesäkuun, mut meitä pyydettiin pitää sitä vielä heinäkuunkin. Käykää ihmeessä kattoo hyvät lukijat.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Rude

Meidän takapihan puussa on variksen pesä. Viime viikolla poikanen lähti pesästä. Sinne Se jäi pesän lähistölle pyörimään ja itkemään emoa.
Voi toinen.
Olin huolestunu että selviääkö Se, ja annoin sille nimeks Rude.
Muutaman päivän ajan Rude pysytteli pesän lähistöllä ja piti kovaa meteliä. Tais olla emoo ikävä.
Siellä Se hyppi, raakku ja lenteli hädissään. Olin tosi huolissani et miten Se selviää ja vein sille vettä ja leipää.
Seuraavana päivänä leipä oli kadonnut ja niin myös Rude.
Poikanen tais sittenkin uskaltaa lähtee pesästä suureen ja hurjaan maailmaan.
Hyvä Rude, You can do it!
Vähän kyllä jäi Rudee ikävä..

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen näyttelyni

Tässä nyt näitä kuvia näyttelystä.

Ekalla seinällä huiveja, patalappuja ja tauluja.
Tokalla seinällä huivi, poncho, patalappuja, tauluja ja laukkuja. Tuolilla PöhinäPöllö ja poncho.
Kolmannella seinällä ponchoja, huivi, tauluja ja laukkuja.
Pöytäliina ja jättimäinen virkkaustyö. Kunnon suurtyö.
Melankolia-huivi. On muuten iso ja ihana.
Anopin maalamia tauluja neljännellä seinällä.
Viides seinä ja keskimmäinen on mun suosikki. Mahtavaa työtä anoppi!
Lähikuva pienemmästä taulusta.
Seitsemäs seinä. Keskimmäisessä on ihanat värit.
Kahdeksas seinä on koristeltu kukkasilla.
Viimenen kuva mitä puhelimeen mahtu. 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Näyttely info

Nyt on näyttely valmis. Paikka on Pieksämäen naarajärvellä kanttilassa vilhulantie 5.
Sinne vaan tyypit kattelee maalauksia ja virkkauksia. Tänne blogiin laitan kuvia heti kun ehdin. Näyttely kestää 1.6-30.6.2015

lauantai 28. toukokuuta 2016

Linkki

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/Tuolla on taas uutta jännää.

Ens kuussa on näyttely. Ilmottelen siitä tarkemmin täällä heti kun tiedän aikataulut.
Paljon oon virkannu. Töitä on niin paljon ettei kaikki mahdu millään näyttelyyn. Pitää valita parhaat.
Sinne tulee anopin maalauksia ja mun virkkaustöitä.
Oon kyl ihan innoissani tästä näyttelystä. Toivottavasti se menestyy. Mullakin on niin paljon töitä että osan joutaa myydäkin. Saa nähdä meneekö kaupaks. Jos menee niin menee, jos ei niin ei.
Se ei oo tärkeintä, vaan tärkeintä on se et siellä käy porukkaa kattoo niitä.


lauantai 21. toukokuuta 2016

Asiakaspalvelu pelaa

Tuli mieleen yks apteekkikäynti. Olin ostamassa ruiskuja naarajärven apteekista. Siellä myyjä katto mua tosi halveksuen ja kun annoin rahat, niissä oli ylimäärästä joka ois pitäny saada takas.
Myyjä vaan ei meinannu antaa.
Sanoin että siitä Pitäs saada rahaa takas ja Se tuijotti mua vihasesti ja sano ivaillen että "ai Sä osaat vielä laskee!". Sain rahat takas ja lähdin pois.
Vaikka käytinkin Sillon aineita niin ei tollanen kohtelu ole oikein.
Kaikkien Pitäis muistaa että Se piikkiä kiskova käsi vois olla aivan hyvin sun.
Kuka tahansa voi sortua huumeisiin, ihan kuka tahansa.
Mut jokainen silti ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Pilattu hoito

Vuonna 2012 pääsin ekan kerran korvaushoitoon. Lääkkeenä oli Metadoni. Kovasti yritin jo sillon olla ilman muuta kamaa mut eihän se onnistunu. Vähän väliä olin vetämässä piriä jne. Olin niin sekasin etten muista siitä ajasta paljoakaan.
Se oli kesää kun hoito alko ja jouluna se jo lopetettiin oheiskäytön takia.
Kun annosta tiputettiin niin olot oli ihan hirveet.
Helvetilliset reflat.
Ja sekös mut saikin vetämään kahta kauheemmin. Koko hoito meni vituiks ja elämä myös. Sen jälkeen mun narkkaaminen paheni huomattavasti.
Sillon olin varma että kuolen huumeisiin.
Eikä Se kaukana ollutkaan.
Mut onneks vihdoinkin kävi toisin.
Mä pelastuin.
Kun pääsin Suboxone korvaushoitoon mä yritin uudestaan. Tosissani. Jonkin aikaa olin selvänä mut sit aloin retkahtelee useemmin ja useemmin. Se loppu vasta vuosi sitten kun sain Elvansen ADHD:n hoitoon.
Mitä tästä opimme?
On tärkeetä hoitaa ongelmien alkulähde. Muuten mikään ei onnistu.

Suru

Täs on nyt ollu vähän liikaa surua ja ihmetystä. Viime torstaina kuoli Yks hyvä tuttava.
Jäin sitä kaipaamaan kun Se oli niin positiivinen, ystävällinen ja otti muut huomioon.
Tosi mukava tyyppi.
Taas tuli kuolema puun takaa. Se oli nopee lähtö.
Nyt tuntuu että täältä puuttuu joku tärkeä.
Vaikee vieläkään uskoa että näin kävi. Hän ei ollut mikään käyttäjä, ihan hyväkuntonen ihminen. Mielipidelääkkeet sen ilmeisesti vei. Monissa mielipidelääkkeissä on haittavaikutuksena äkkikuolema. En keksi muutakaan syytä kun Se oli ihan hyvässä kunnossa.
Tää oli jo neljäs kuolema puolentoista vuoden sisällä tässä paikassa. Se on paljon.
Tämän tyypin ei ois tarvinnu vielä lähtee. Onneks Se oli uskossa. Se vähän helpottaa.
Mut ikävä ja suru ne vaan mulla on.

torstai 5. toukokuuta 2016

Maailma muuttuu

Onpa mukavaa kun alkaa olla jo lämmintä. Enpäs olekaan ennen välittänykään sellasesta kuin hyvä sää. Satoi tai paistoi, Jenna oli aineissa. Nyt oon täs vuoden aikana alkanu enempi kiinnittää huomiota ympäristööni. Paljon oon huomannu kaikkee uutta ja mielenkiintoista.
Kaiken näkee toisella tavalla, aidosti eikä vääristyneesti.
Ennen ei kiinnostanu mikään muu kun piikki.
Elämä on saanu paremman merkityksen. Terveemmän.
Ja mä voin paljon paremmin. Henkisesti ja fyysisesti.
Tää muutos mikä vuodessa on tapahtunu, on ollu niin iso muutos etten osaa sitä kunnolla selittää. Oon ihan toinen ihminen.
Vieläkin ihmettelen et miten Tää on mahdollista.
Näköjään Se vaan on.
Huumeista irti pääseminen on helvetin vaikeeta mut ei mahdotonta.
Vielä pari vuotta sit en uskonu tuota mut nyt uskon. Mä toivon kovasti että mun Blogista ois apua muillekin käyttäjille. Monen kanssa olen jutellukin ja asiaa. Jos siis joku haluu jutella niin laittaa vaan sähköpostia jenna.harju89@hotmail.com

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Aistiharha

Mulla on tullu jännä aistiharha joka toistuu hyvin usein. Haistan sen millon missäkin enkä tiedä syytä et miks Se tulee.
Haistan amfetamiinin.
Vaikka sitä ei ole.
Silti mä haistan sen usein.
Outoo.
Äskenkin taas tuli Sellanen aistimus ja Kyl alko himottaa. Mut himot menee ohi.
Kovasti vaan ihmettelen että mistä tuo johtuu?
Miks just Pirin tuoksu?
Mikä juttu Tää on?
Ja miks mä niin rakastan sitä vitun tuoksua?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Anteeks taas kun en oo saanu aikaseks kirjotella. Oon virkannu niin innoissani etten oo muuta malttanukaan tehdä.
Käytiin anopin kaa kattoo sitä näyttely paikkaa naarajärveltä ja alettiin jo suunnittelee projektia. Innostuin tosi paljon. En malta Oikeen muuta ku virkata :D
Näyttely on sit kesäkuussa. Ilmotan täällä siitä sit tarkemmin. En malta odottaa! Paljon on vielä tekemistä, toivottavasti saan kaiken valmiiks ajoissa.
Muutenki mul on menny hyvin. Rauhallista on ollu. Ja turvallista. En oo koskaan aikasemmin elänyt näin rauhallista ja turvallista elämää. Välillä ihmettelenkin et miten Tää on mahdollista, voiko Tää olla totta.
Oon ekaa kertaa elämässäni oikeesti onnellinen. Se on rakkaan ansiota. Ja Oikeen lääkityksen myös.
Silti mä usein pelkään et menetän Tän kaiken ja alan taas käyttää. Pelkään sitä kovasti. En enää halua palata siihen helvettiin mut jos jotain tosi kamalaa tapahtuu esim et rakas kuolee, mitä pelkään ihan sikana, niin oon varma että alan käyttää. Mä pelkään vaikka ei tarviis, kaikki on paremmin kuin hyvin. Mut kai toi menettämisen pelko on ihan normaalia. Mulla vaan Se pelko on tosi voimakas. Pitää vaan toivoo ja rukoilla ettei mitään kamalaa tapahdu.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kuva

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/  <-- Tuolla on jotain uutta.

Vaihdoin tohon etusivulle uuden kuvan meikäläisestä. En oo enää ihan niin nistin näkönen joten ajattelin päivittää ton kuvan. Musta ei kyllä hyviä kuvia saa mut olkoon. Häpeen vaan aina itteeni. Sekin taitaa johtua vääryydestä jota koin jo lapsena. Rumat sanat tuhoaa tehokkaasti. Mut mä ainakin edes yritän parantua.

Sellaista apua

Kerroin aikasemmin niistä tekijöistä joiden takia sekaannuin aineisiin.
Sain palautetta joissa kovasti ihmeteltiin sitä et miks mua ei autettu tosissaan.
Sitä ihmettelen itekin.
Missä ikinä olinkin hoidossa niin siellä hoitajat ja sossut Ym nostivat kädet pystyyn mun kohdalla. Olin kuulemma toivoton tapaus. En koskaan tule pääsee irti huumeista. Mua ei voida auttaa. Niin mulle sanottiin tyyliin kaikkialla.
Tosi kannustavaa.
Oon katkeroitunut kaikkia niitä tahoja kohtaan. Koulu, sossu, laitokset, päihde- ja mielenterveystyö, psykiatrit jne.
Kyllä mua joskus yritettiin auttaakin, sitä apua vaan tuli muutamalta ihmiseltä. Mua ei otettu tosissaan. Tuntu et olin ihan yksin kaikkien ongelmieni kanssa.
Faija oli ainut joka oikeesti yritti ja teki kaikkensa. Muita ei kiinnostanu. Minkälaista tuskaa tollasestakin tulee kun apua ei saa.
Tässä Yks esimerkki.
Oon ollu 9 kertaa yhdessä psykiatrisessa hoitolaitoksessa. 3 vikalla kerralla mut heitettiin pihalle. Vikalla kerralla antovat porttikiellon. "Päihdeongelma ei ole mielenterveysongelma" ne sano syyksi porttikiellolle.
Mikä päihdeongelma sit on jos ei mielenterveysongelma? Ainakin siihen liittyy mielenterveysongelmia. Ja Se on sairaus.
Johon on vaikea saada apua.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tekijät

Ajattelin tässä käydä läpi niitä tekijöitä jotka sai mut käyttää aineita 11-vuotiaana lapsena. Niinku yks lääkäri sano, nää on vaikeita asioita.

Äidin hylkääminen
Mutsi hylkäs mut jo kun olin vauva. Sille tuli synnytyksenjälkeinen masennus. Oli sillä jotain muitakin MT-ongelmia. Se sano faijalle "päätä: joko minä tai tuo lapsi" ja faija kerto ettei päätös ollu vaikee. Se valitsi mut. Ne kuitenki vielä yritti. Mut sit kun faija näki mutsin lyömässä mua, me lähettiin.
12-vuotiaaks asti mun piti käydä mutsin luona jokatoinen viikonloppu. Se oli helvettiä. Mutsi ei osoittanu kertaakaan rakkautta. Se vaan aina haukku mua ja sano hirveitä asioita. Se laitto mut tekee kaikki kotityöt yksin. Se huus mulle ja haukku mua kiitokses.
Pian sit kun olin täyttäny 12 mutsi lopetti kaiken yhteydenpidon. Jo ennen tuota ikää mä olin sille vaan pelkkä riesa. Niin se sano.

Koulukiusaaminen
Kun menin kouluun, kiusaaminen alko heti. Miks?
Mustat vaatteet
Tykkään susista
Kuuntelen metal-musaa
Olen oma itseni
Mua haukuttiin. Mua hakattiin. Musta juoruiltiin. Mulle tehtiin "piloja". Mua vainottiin. Mua inhottiin...
Lista on pitkä.
5-luokalla kiusaajat ajo mut yrittää itsemurhaa. Olin kerrostalon katolla ja keräsin rohkeutta hyppäämiseen. Alhaalla muutama kiusaaja huus "Hyppää susi hyppää!" ja just ajoissa kytät nappas mut. Kaikki vaan paheni kun en onnistunu.

"Ei se uskaltanu ees tappaa itteesä!"
"Kuole susi!"
"Tapa ittes!"
"Me tapetaan sut!"
Blaa blaa blaa. Rumia sanoja kasvavalle nuorelle. Ja rumia tekoja.
Kiusaamista jatku aina 9-luokan alkuun asti. Vedin sillon koulun vessassa överit ja lensin pihalle. Onneks.

Nuori ikäni 
Olin vasta 11v kun mulle tarjottiin amfetamiinia. Siinä iässä ei pitäis kenenkään joutua tollasen valinnan eteen. Ja minä olin niin sinisilmänen ja uskoin että se tyyppi voi auttaa mua.
Olin tyhmä.
Olin nuori.

Masennus
Olin ihan maassa joka päivä. Olin menettäny elämänhaluni jatkuvan kiusaamisen ja pelon takia. Mikään ei enää kiinnostanu (kunnes tuli humeet). Lintsasin koulusta useemmin ja useemmin. En vaan jaksanu.
En kestäny.
Viiltelin itteeni ja haaveilin kuolemasta. Elämä oli pelkkää kärsimystä. Halusin pakoon. Ja pakotien anto huumeet.

ADHD
Mun käytös oli tosi rajatonta. En uskonu mitään enkä ketään. Olin aggressiivinen. Ja helvetin impulsiivinen. Aina sähläsin jotain. Ja yleensä jotain luvatonta. Koulussa riehuin tunneilla kun en pystyny keskittyy. Aina olin jälki-istunnossa. Ja tarkkailuluokalla.
Kotona mulle yritettiin asettaa rajat. Mut faija epäonnistu mun kovapäisyyden takia. Mä en vaan kuunnellu enkä totellu. Mua ei estäny mikään. Olin helvetin vaikee lapsi.
Ja entäs ne raivarit mitä sain? Niitä on vaikee kuvailla, niin voimakkaita ja hirveitä ne oli. Satutin itteeni ja ympärillä olevia. Faija siitä eniten kärsi.
13-vuotiaana mulla diagnosoitiin ADHD. Se oli ollu selvä juttu jo syntymästä asti. Mut silon, 13-vuotiaana. En saanu edes lääkitystä. Jos oisin saanu lääkityksen jo sillon, mä oisin ehkä pystyny lopettaa narkkaamisenkin sillon.
Ja väkivaltasen käytökseni.
Mut ei.
Eihän narkkaria voida auttaa!


Noi on ehkä ne suurimmat tekijät joiden johdosta sotkeennuin aineisiin. Varmasti siihen on vielä paljon muitakin syitä, nämä vaan tuli nyt ekana mieleen. Huumeiden käytön alottaminen on monen tekijän summa, niistä tulis piiitkä lista. Enkä näillä halua itteeni puolustella. Sellaseen ei ole tarvetta. Tiedän typeryyteni.

Radiojuttu

Alan jo toipua leikkauksesta. Kipee on suu edelleen mut särkylääkkeet auttaa kyllä. Tikit on jo melkein irronnu. En vaan oo Ton leikkauksen jälkeen Oikeen syönyt mitään muuta kun pari mehujäätä päivässä. Sen verran sattuu ettei pysty syömään. Mut eiköhän Tää tästä. Hyvin paranee vaikka aikaa menee.

Eilen oli kiva päivä. Yle puhe radiokanavan toimittaja kävi meillä ja nauhotettiin radiohaastattelu. Oli yllättävän helppo puhua vaikka nauhotettiinkin. Ja toimittaja oli tosi mukava ja ymmärtäväinen. Oli hyvin perillä näistä päihdeongelma asioista. Annoin sille toimittajalle mun virkkaaman huivin. Ajattelin vaan et ois varmaan kiva Sellanen.
Puhuttiin siitä kun aloin käyttää, huumevuosista, hoitopaikoista joissa oon ollu, korvaushoidosta, suurimmista tekijöistä joiden takia aloin käyttää (koulukiusaaminen, äidin hylkääminen, masennus, ADHD), paranemisprosessista ja lääkityksen tärkeydestä, niin ja mun Blogista. En vielä tiedä millon ohjelma tulee ulos mut ilmotan kyllä heti täällä blogissa kun tiedän.

torstai 24. maaliskuuta 2016

The Leikkaus

Eilen oli aikanen lähtö Mikkeliin. 7.40 olin leikkausosastolla ja mua valmisteltiin leikkaukseen. Sain esilääkkeenä Opamoxia ja mukavasti rentouduin ja jännitys katos. Hihittelin vaan hoitajalle et "heh heh, kohta lähtee hampaat." :D
9.00 aikaan mut vietiin toimenpidehuoneeseen ja ne etti multa epätoivosesti suonia. Neuvoin sit et mihin kannattaa laittaa kanyyli. Kun nukutusaine meni suoneen Se kirveli ja ehdin vaan sanoo etten huomaa vaikutusta ja sit tipahdin.
11 jälkeen sit herättivät mut ja nukahin samantien uudestaan. Multa lähti 16 hammasta. Ja kyllä sattu kun heräsin. Sain sit Oxanestia ja helpotti.
13 jälkeen heräsin sit kunnolla ja rakas tuli heräämöön mua kattoo. Olin ihan tokkurassa ja vedin kunnon kilarit kun en löytäny mun sormusta (joka oli sormessa) :D Onneks rakas sai mut rauhottuu. Oli aika noloo kilahtaa. Kun en ees tajunnu mistään mitään.
Koko loppupäivän olin ihan koomassa. Vielä tänä aamunakin tuntu ettei voimat riitä. Mut nyt alkaa olla jo Suht selkee olo. Kivut on kovat mut niistä selviää.
Että semmoseen operaatioon eilen jouduin. Ja hyvä niin.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pari kuvaa

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/  <-- Tuolta löytyy taas uutta.

 PöhinäPöllö! Kova pöllö pöhisemään.
Pitkästä aikaa kuva meikäläisestä. Oon täs jo pitkään kelannu et pitäis ottaa enemmän kuvia. Ajattelin yrittää sitä. Joskus aikasemmin kuvasin paljon mut se vaan sit jäi. Mä nyt yritän kuvata tekemisiäni enemmän. Jos tulee jotain ideoita niin kertokaa ihmeessä. Nyt on pää niin tyhjä et ehkä on parempi jatkaa kirjottelua myöhemmin.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Lepositeet

Lepositeet. Lepo! Aikamoinen nimi.
Mut tottahan Se on et niissä levätään. Tai ainakin yritetään levätä. Mukavuus vaan jää pois kun lepäilee lepareissa.
Muistan kerran kun jouduin lepareihin psykiatrisella epäonnistuneen itsariyrityksen takia.
Pari päivää pitivät mua kiinni. Kädet sain irti ihan helposti, ne oli ihan liian löysät.
Mun tavarat oli pienessä laatikossa vessan puolella ja sieltä nappasin toisen kännykkäni ja peiton alla tekstailin ajan kuluks kavereille.
Pari päivää tuntu kyllä pitkältä ajalta. Ei voinu kun yrittää nukkua, eihän siinä voinu kun maata hiljaa paikallaan.
Hoitaja vartioi mua koko ajan. Onneks Se ei tajunnu mun kännykkää.
Parin päivän päästä vihdoinkin lääkäri tuli juttelee ja pääsin pois kun lupasin etten tapa itteeni.
Pidin sen lupauksen.
Nuorempana olin aika riskihenkilö itsetuhoisuuteni takia. Nyt kun on tullu ikää lisää niin en oo enää ihan niin itsetuhoinen

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Voittaja Hulttio

Mulla oli perjantaina ne käräjät ja siellä kävi ihan hyvin. En joudu vankilaan. Jännitin sitä asiaa ihan hirveesti. Aina kun on jotain tärkeetä menoo mä jännitän ja pelkään pahinta. Ja hyvin voimakkaasti. Siltikin teen niin vaikka oon huomannu et asiat on menny aina parhain päin. Mistähän sekin johtuu?
Eilen oli Yks talvi tapahtuma ja mä voitin siellä karaoke kilpailun. En ollu laulanu aikoihin ja siltikin Se meni tosi hyvin. Rakaskin jaksoi tsempata. Mul on ollu bändi kun olin 16v. Olin laulaja-basisti. Tehtiin Lahdessa studiolla 2 biisin demo. Se soi Pieksämäen radiossakin. Se oli ehkä Yks siisteimmistä jutuista mitä oon tehny. Harmi vaan kun sitä ei oo laitettu nettiin, mut mä koitan saada laitettua sen demon tänne blogiin. Toivottavasti onnistuu, en oo mikään nero koneiden kanssa. Yritän kuitenkin ja rakas on apuna.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Tekeleitä

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/

Lisäsin taas lisää virkkauksia. Käykää kattoo.

Miten mulla menee?

Hail!
Ajattelin kertoo kuulumisia pitkästä aikaa. Sain postista eilen paketin lukijalta. Siinä oli lankoja <3, suklaata, kortti ja huulirasva. Aloin jo virkkaamaan niistä langoista laukkua. Kiitokset vielä kerran lähettäjälle :)
Perjantaina 4.3 mulla on käräjät Mikkelissä. Pahimmassa tapauksessa joudun vankilaan, mut en oikeen usko et niin käy. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Jännittäähän se ja vituttaa mut ei auta, on vaan otettava vastaan se mitä ite on saanut aikaan typeryydellään.
Nyt kun oon muutaman viikon syöny 100mg Elvansee niin oon voinu huomattavasti paremmin. Jaksaa keskittyä ja saa aikaan vaikka mitä. Mielialakin on hyvä ja tasanen. Mulla on ollu aina taipumusta masennukseen mut nyt vuoden aikana sitä ei ole ollu ja se johtuu Elvansesta. Se kohottaa mielialaa. Eikä menokaan ole pöhinävauhdikasta vaikka kyseessä on lisdexamfetamiini. Mulla on hyvin rauhallinen meininki. Paras lääke mitä oon säännöllisesti syöny.
Tässä kuussa 25. päivä oon ollu tasan vuoden kuivilla. Uskomatonta. Se mun huumeongelma oli niin pahaa laatua ja olin sen suhteen hirveen pakkomielteinenkin et olin varma etten pääse irti kun vasta haudassa, mut toisin kävi. Näköjään mahdotonkin on mahdollista. Pistojäljet on vaalentunu ja terveys alkanu parantua. Kävelen joka päivä aamulla yhteensä 6km mikä ei ois aikasemmin onnistunu mitenkään. Tuostakin jo huomaa sen et terveys on alkanu parantua.
On mahtavaa huomata et miten oon muuttunu paljon parempaan suuntaan. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Tottakai ne hirveet kokemukset välillä pyörii päässä mut oon jo alkanu oppia elää niiden kanssa. Pelkoja on edelleen paljon mut niistäkin mä selviän (apua! sytkäri räjähtää!) jotenkin. 
Viime aikoina oon nähny hirveesti painajaisia. Joka yö. Joskus ne kertoo menneisyydestä, joskus ne on jotain mielikuvituksen tuottamaa kauhua. Monesti herään omaan huutooni yöllä. Ja monesti öisin tunnen et joku paha on aivan mun lähellä. Yhtenä iltana näin varjon joka vilahti pois heti kun huomasin sen. Se muistutti ihmistä. Pelottavaa. Sit on kuulunu vaikka mitä outoja ääniä joita ei pitäis kuulua. Kolinaa ja sellasta. Pahoja henkiä ilmeisesti. Mut mitä ne musta haluaa? Noloo myöntää mut mä pelkään niitä. Oon rukoillu paljon ja tossa olikin pari päivää kun niitä ei ollu. Viime yönä niitä sit oli taas. Tunsin niiden läsnäolon selvästi. Painukoot helvettiin!



tiistai 23. helmikuuta 2016

Vammat

Narkkaaminen on vaarallista. Sen takia mullakin halvaantu käsi ja tuli hermovaurioita. Tää tapahtu jokunen vuos takaperin. Olin niin pihalla et tipahdin sohvalle erittäin huonoon asentoon. Kun heräsin aamulla mun vasen käsi oli halvaantunu niin ettei ranne toiminu yhtään pitkään aikaan. Se oli vammanen käsi. Sitä kesti jotain 4 kuukautta kun Se pikkuhiljaa parani. Kyllä pelkäsin ettei Se enää palaudukaan. Onneks Se sit palautu.
Mulla on myös tullu useempi hermovaurio jalkaan ja käsiin piikittämisestä. Osu piikki hermoon ja tuli sit pysyvä vaurio joka kuitenki parani vuodessa.
Kun tykitin jalkoihin vahvaa piriä niin multa palo suoni molemmista jaloista niin että piatokohtiin tuli kolikon kokoset mustat palovammat. Ne kesti pitkään. Puolisen vuotta siinä meni kun ne alko paranee.
Sit on tullu piikittämisestä useita mätäpaiseita. Ne on hyvin yleisiä piikittäjillä. Ne on helvetin kipeitä ja vaarallisia. Jos siitä paiseesta pääsee pienikin määrä mätää verenkiertoon Se on henki pois pahimmassa tapauksessa. Monilta on jouduttu amputoimaan raajoja mätäpaiseiden takia kun on menny raaja kuolioon hoitamattoman mätäpaiseen takia.
Ei kannata piikittää. Se on vitun vaarallista. Onneks mun vammat parani, kaikki vaan ei ole yhtä onnekkaita.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Paskapuheita

Mikä ihmeen tarve ihmisillä on väittää ympäri kyliä sellasta et mä oon muka retkahtanu? Ja vielä typerämpää on uskoo niitä kuulopuheita. Oon sanonu jo vaikka kuinka monesti että EN OLE RETKAHTANUT! Jos mä rerkahtaisin niin kertosin siitä kyllä. Miks pitää puhuu paskaa toisille? Miks pitää väittää et mä oon retkahtanu? Jos mulla menee hyvin niin sit pitää muiden alkaa mustamaalata mua. Ei oo mitään järkee uskoo kuulopuheita. Se jo kertoo ihmisten typeryydestä. Jos joku väittää et oon retkahtanu niin tulkaa suoraan kysyy asiaa multa. Ehkä mä ite tiedän vähän paremmin et missä meen. Älkää olko noin tyhmiä et levittelette valheita toisista. Huolehtikaa omasta elämästänne.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Motiivit

Kun mä reilu vuosi sitten alotin Tän blogin mun tavotteena oli saada ihmiset ymmärtää meitä narkkareita. Halusin kertoo avoimesti millasta on käyttäjän elämä. Halusin kirjottaa omalla nimellä ja kuvalla. Halusin olla avoin ja kertoo omasta elämästäni.
Halusin ymmärrystä.
Nyt on menny yli vuosi ja tavoite on toteutunu. Tää kaikki on ollu jotain paljon suurempaa kuin se mitä osasin kuvitellakaan. Mua todella ymmärretään. En ois ikinä uskonu et tästä Blogista tulee näin suosittu. Palaute on ollu pääasiassa positiivista, olen saanut paljon tukea, apua, ymmärrystä, toivoa ja iloa. Mulla on tullu uusia projekteja kuten se lehtijuttu ym. Moni lukija kirjottaa mun kaa sähköpostia. Mut on hyväksytty ihmisenä ja minusta tykätään. Se merkitsee mulle paljon.
Yli 700 000 lukijaa käyny koko aikana. Se on paljon. 1000-2000 lukijaa päivässä. En ois ikinä uskonu jos mulle ois kerrottu nää määrät Sillon kun alotin.
Tää blogi on ollu mulle tärkee juttu. Vaikka olenkin kertonu hirveistäkin asioista niin olen silti tykänny kirjottaa ja kertoo elämästäni. Ja siitä on ollu mulle iso apu selvitä eteenpäin. Kun oon käyny täällä läpi rankkoja asioita niin olen oppinut elämään paremmin niiden asioiden kanssa. Ja kaikki Se tuki ja ymmärrys.. Vetää hiljaseks. Apu on ollu suuri ja merkitsee mulle paljon.
Aion jatkossakin vielä kirjotella aina kun jotain tulee mieleen. Toivottavasti tästä Blogista olis apua monille.

Tukijoukot

Kaikkee sitä on. Kaikkee paskaa.
Turhanpäiväistä vittuilua joiltakin anonyymeiltä jotka ei uskalla kirjottaa edes omalla nimellään. Raukkamaista.
Ja kun mulle sanotaan pahasti niin lukijat puolustaa mua. Arvostan sitä.
Oli taas niin mukava huomata kuinka lukijat pitää mun puolia.
En välitä niistä vittuilijoista paskaakaan, niiden puheet jo kertoo millasia ne on.
Onneks mulla on aivan ihania lukijoita tukena. Arvostan teitä! Ja kiitos teille kaikille jotka lähetätte mulle lankoja!

Teidän lukijoiden tuki on ollu mulle korvaamatonta. Siitä on ollu mulle iso apu. Teidän tuki ja neuvot on auttanu mua selviää eteenpäin. En ois koskaan uskonu et saisin näin paljon tukea ja ymmärrystä. En osannu kuvitellakaan mitään tällaista. Niin moni lukija on mua auttanu sanoillaan. Monesta olen saanut ystävän. Olen kiitollinen. Arvostan kaikkea tätä tukea mitä olen teiltä saanut. Kiitos!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Tiedotus

25.3.2016 olen ollu tasan vuoden kuivilla.
Ajattelin semmosta et jos jotain kiinnostaa/huvittaa palkita mut jotenkin (esim ostamalla lankoja) niin laittakaa mulle sähköpostia niin annan osoitteen.
jenna.harju89@hotmail.com
Eniten toivoisin lahjaks lankoja mut tietty saa valita ihan vapaasti. Eikä ole titenkään mikään pakko jos ei halua.

Innokas erakko

Puhelin soi. En vastaa. Ovikello soi. En avaa. Kaikki kysyy mikä mulla on. Ei mikään. Olen vaan erakoitunut. Ei sen kummempaa. Kunhan vaan olen.
Että tämmönen kausi menossa. Erakkokausi.
Ei huvita nähdä ketään,
ei huvita tehdä mitään.

Ajattelin nyt kuitenki kirjottaa kun tuli Sellanen fiilis et vois vaikka jaksaa. Rauhallista on ollu. Olen voinut hyvin. Elvanse annosta nostettiin ja siitä on ollu apua. Jaksaa paremmin. Mut ei huvita nähdä ketään. En vastaa puhelimeenkaan.
Nyt vaan on Sellanen fiilis et haluu olla omassa rauhassa. Ja tietenki rakkaan kanssa. Oon virkannu, piirtäny, kirjottanu päiväkirjaa ja lukenu. Siinäpä onkin ne tärkeimmät.

Kerroin joskus aikasemmin et mulla ja anopilla on tulossa näyttely. Sen piti olla keväällä mut Se siirry kesään kun oli jotain varauksia. Oon virkannu paljon juttuja sinne. Pitää virkata vielä lisää. En malta odottaa!

Niin ja syksyllä kerroin et musta tehdään radiojuttu. Nyt on sovittu homma maaliskuulle. Odotan sitäkin innoissani.

Kaikenkaikkiaan olen hyvin innoissani.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Jäämeteoriitti

Onpas mulla ihania lukijoita! Kirjottelin Tossa aikasemmin kirjottamisen vaikeudesta ja palaute oli ymmärtävää ja positiivista. Mahtava juttu että ymmärrätte mua näin hyvin. Kiitos.
Tänään kun käveltiin rakkaan kanssa lääkkeille niin mulle iski taas ihan älytön pelko. Pelkäsin et jäämeteoriitti tippuu taivaalta niskaan. Iski ihan hätä :D Mut eihän sieltä mitään meteoriittia tippunu. Mut vielä on edessä kotimatka..
On nää mun pelot kyllä tosi aiheellisia. Vielä joku päivä maa nielee minut.
Mitä tahansa voi tapahtua!

lauantai 30. tammikuuta 2016

Kirjottamisen vaikeus vol.2

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/  
Lisäsin tuonne blogiin 7 uutta työtä. ja laitan nyt pari kuvaa (pitkästä aikaa) tännekin. Oon jo pitkään ajatellu et alan ottaa enempi kuvia tekemisistäni ja olemisistani mut en oo muistanu ottaa niitä. Yritän tehdä parannuksen.

 Pikku-Jenna virkkaa mattoa.
Ja sitä on vitun kiva kattoa.
Kirjottelin tossa aikasemmin kirjottamisen vaikeudesta. jostakin syystä nyt on ollu sellanen kausi ettei oikeen ole kirjottaminen onnistunu. En oo saanu aikaseks. Ja joka ilta mä sitä murehdin kun en oo saanu aikaseks kirjottaa. Oon pettynyt itseeni. Niin on varmaan myös lukijat. Tänään kuitenkin otin ittee niskasta kiinni ja yritän jatkossa kirjotella useammin.
Puhelimen käytönkin oon unohtanu. En vastaa puhelimeen kun se soi. Unohdan sen aina kotiin kun lähden johonkin. En pyöri netissäkään. Oon erakoitunu.
Ja siihen tulee muutos. Ainakin yritän. Ehkä en vastaa puhelimeen mut yritän ainakin kirjotella useemmin. Ei oo kivaa aina iltasin miettiä sitä ettei oo saanu aikaseks kirjottaa. Ja se vaan vaikeuttaa hommaa enemmän. Mulla kerkes tulla ihan kunnon kynnys tälle hommalle.
En meinannu enää uskaltaa kirjottaa.
Ajattelen ettei siitä ole mitään hyötyä.
Pidän itteeni tylsänä.
Tunnen itteni ihan turhaks.
Pääkin tuntuu tyhjältä.
Yrittäppä sitten näissä fiiliksissä kirjottaa.

Mä yritän. Tosissani

Kirjoittamisen vaikeus

Kiitos kaikille onnittelijoille. Anteeksi kun en oo kirjotellu. Joku jo kyselikin et oonko retkahtanu ja joku oli kuullu et oisin muka retkahtanu. Paskapuhetta. On vaan ollu hankaluuksia Tän kirjottamisen kanssa. Tuntuu ettei mitään erikoista tapahdu ja tuntuu et oon tukossa jotenki. On vaan hankala kirjottaa. Muutenki olen talvisin flegmaattisempi. Oon kuitenki pysyny kuivilla ja Se on pääasia. En ymmärrä miks kukaan väittäis että oon muka retkahtanu. Eihän tollasessa väitteessä ole mitään järkee. Mulla ei ole mitään halua eikä tarvetta retkahtaa. Mul on oikee lääkitys ja pärjään hyvin. Maaliskuussa tulee vuosi täyteen. Ei ois ikinä uskonu. Mut Joo, kunnossa ollaan ja vointi on hyvä. Koitan kirjotella useammin jatkossa. Viime aikoina en oo edes vastannu puhelimeenkaan. Oon tainnu erakoitua. Mut Joo, palataan.

torstai 14. tammikuuta 2016

27v ja matelijat

Tänään täytän 27v. Mennään rakkaan kanssa kattoo matelijoita matelijanäyttelyyn. Ne on söpöjä. Viimeks oon nähny kuningasboan kaverin luona kun olin 18. Piripäissään aina juttelin sille ja Se vaan tuijotti. Hassu käärme. Ja tietty nää liskojen yöt on hyvinkin tuttuja. Onneks niitä ei oo nyt ollu. Näin viime yönä unta ruiskuista. Muuta en muista. Enkä Kyl haluakaan muistaa.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kuulumisia

Tässä sitä taas ollaan. Kunnossa. Huomasin et moni on ollu musta huolissaan. Se on koskettavaa. Oon ihan kunnossa enkä ole retkahtanukaan. On ollu rauhallista oleminen. Oon virkannu ihan törkeen paljon. On mekkoo, mattoo, laukkuu ja nyt on tekeillä peitto. Pitää laittaa kuvia kun pääsen koneelle. Nyt kirjottelen puhelimella. Oon ihan innoissani tästä uudesta kämpästä. On paljon tilaa ja on Tää paljon mukavampi koti. Oon vieläkin monesti ihmetelly tätä elämää. Miten voi olla mahdollista et oon pystyny olee kohta vuoden ilman aineita? Tietty subut ja Elvanset menee mut silti. Aineet oli mun elämä ja nyt en enää halua niitä. Aikamoinen muutos. Kaikki Se helvetti on ohi. Enää mua ei käytetä hyväks eikä raiskata aseella uhaten. Mun ei tarvi sietää väkivaltaa eikä rikoksia. Ei tarvii metsästää kamaa eikä pelätä refloja. Paljon on muuttunu. En oo koskaan ennen ollu näin onnellinen. Mulla on ihana rakas ja vihdoinkin oikea lääkitys. Vaikka Elvanse on amfetamiinia, Se lääke pelasti mut. Kun Se aloitettiin viime maaliskuussa niin sen jälkeen en oo retkahtanu. Himotkin on vähentyny huomattavasti. Aivan sama mitä muut ajattelee Elvansesta, Se kuitenkin pelasti mut. Ilman sitä tuskin tässä kirjottelisin.

torstai 7. tammikuuta 2016

Hullu naapuri

Anteeks kauheesti kun en oo ehtiny kirjotella. Oli muuttoo ja muuta hässäkkää. Tässä on viime aikoina pyöriny mielessä Yks muisto lapsuudesta. Olin kahden kaverin kaa yksin kotona ja naapurin mies tuli ovelle. Se oli aikuinen ja perheellinen. Ei avattu mut ovi ei ollukaan menny lukkoon. Se tuli sit sisälle. Me maattiin peloissamme sängyssä ja Se siinä rapisteli jotain kädessään. Ilmeisesti kortsua. Se kyseli et missä faija on eikä lähteny. Mä sit aloin huutaa et häivy ja et soitetaan kytille. Se sano et mä oisin vaan halunnu olla teidän pillujen lähellä ja häipy. Keittiön ikkunasta näin että Se oli ulkona edelleen ja me lukittauduttiin vessaan ja soitettiin kytät. Ei toi nyt mikään ihan kauhee juttu ollu mut olin niin nuori. Juttu meni sovitteluun. Aika paha kun sillä oli perhe. Käyttiköhän Se omia lapsiaankin hyväks? En tiedä miks tuo on pyöriny mielessä. Muutenki on aika alakuloinen olo. Mut jospa Se siitä. Anteeks oikeesti kun en oo hetkeen kirjotellu.