Jotain outoa meneillään

Tässä on jotain omituista meneillään. En pysty vastaamaan blogin kommentteihin. Kokeilen vaihtaa Google+ profiilista blogger profiiliin, josko se auttaisi asiaa.
 Vähän aikaa sitten oli tullut blogger ilmoitus, että Google+ lopettaa. Siinä mainittiin jotain Google+ kommenttien katoamisesta. Asia huolestuttaa, koska ei oo kiva jos mun kaikki kommentit blogista häviää.
 Tää ei oo kovinkaan mukavaa. Toivottavasti kaikki mun kommentit ei häviä, se olis ihan typerää. Vaikuttais siltä, etten olis vastannut koskaan kellekään, ja niin ei asia ole. Harmittaa tämmöset muutokset!
 En oo vielä tarpeeksi asti perillä näistä muutoksista, joten saa nähdä, miten käy mun Blogin.

Että tämmöinen ilmoitusluontoinen omituisuus tällä kertaa.

*Hulttis on hämmennyksen vallassa*

Jennamainen juttu

 Moi! On jännittävää olla Jenna! Sitä ei arvaiskaan kuinka jännittävää on olla Jenna.

 Jennaa itseäkin jännittää olla Jenna. Välillä se häiritsee ja jännittää niin, että tulee paniikkikohtaus.

 Kuinka jännittävää onkaan olla Jenna! Ihan kädet tärisee.

 Mutta jännitys kuuluu elämään, myös Jennan elämään. Vaikka kädet vapisee pelosta, kurkkua kuristaa ja sydän tykyttää, elämä on ihanaa!

 Mitä siitä, jos välillä iskee paniikkikohtaus, jos välillä vähän pelottaa, se on osa tätä elämää, jännittävää elämää, jota Jenna elää nyt!

Kuulumisia ja ihmettelyä

Moro!
Viime aikoina on mennyt aikas hyvin. Paljon oon taiteillut ja touhunnut. Viime viikolla käytiin Hesassa ADHD-lääkärillä ja käynti meni hyvin. Lääkäri oli iloinen ja yllättynyt tästä muutoksesta, mikä reilun vuoden aikana meikäläisessä on tapahtunut. Moneen kertaan kysyi eri reittiä, et mitä ihmettä tässä on tapahtunut, kun muutos on niin suuri. :D
 Jenna on siis toipunut edelleen! En mä itse silleen niin sitä muutosta huomaa, mut kyl on moni asia mennyt parempaan päin. Iloitsen itsekin tästä muutoksesta.

Eilen kävin leffassa kattoo leffan, jossa mäkin esiinnyin. Oli outoo nähdä itsensä valkokankaalla! Erittäin omituinen kokemus. Vähänkö yllätyin, kun elokuvan ensi sanat oli mun. Leffa nineltä Toyota ja toppatakki kertoo Liisa kodin pomosta ja hänen työstään. Oli muuten hyvä leffa! Meikäläinenkin siellä jutteli asioista ihan asiallisesti. Mut hassua ja outoa oli itsensä nähdä leffassa! On kuulemma ajankohtainen elokuva. Sitä aiotaan levittää ulkomaille asti. Saa nähdä, kuinka asiat etenee. Asiallinen elokuva ja koskettava myös.

Nyt täytyy lähtee kuntouttavaan työtoimintaan jatkaa opintoja. Oon ollut jumissa 3 osion esseessä, ja nyt olisi tarkoitus se saada lopultakin valmiiksi. Jännittävää on opiskelu, en arvannut, et opinnoissakin voi jäädä jumiin.
 Erikoinen asia vaan on se, kun jäin jumiin opinnoissa, samalla jäin jumiin yhden sävellyksen teossa. Kun sain tehtyä sitä esseetä eteenpäin, pääsin eteenpäin myös sävellyksessä.
 Outoa!

Nyt täytyy mennä. Jenna lähtee opiskelee!

Muistoja. Elämää asunnottomana

Tänä aamuna mieleen muistui repaleinen menneisyys. Etenkin ne ajat, kun ei ollut asuntoo.
 Yleensä kun jostain sain kämpän, tuli paikalliset narkkarit auttaa muutossa. Pian ne sit tulikin auttaa häädössä. Jos olikin asunto, sitä oli kuitenkin epävarma et kauanko asunto pysyy. Vähän väliä tuli häätö milloin mistäkin.. En edes muista, mitkä oli syitä milloin mihinkin häätöön. Ei varmasti olleet aiheettomia ne syyt.
 Raskain häätö oli viimeinen häätö. Se taisi olla vuoden 2012 alussa. Siinä meni koko omaisuus, kaikki. Olin sillon katkolla, ja vain siellä mukana olleet asiat jäi.
 Katkolta lähdinkin sit uuteen "kotiin", kadulle. Ei ollu paikkaa mihin mennä. Sitä kierteli kavereiden kämpillä, ettei ulkona tarviis nukkua. Mut kyl se lehtiroskis tutuksi tuli. Elin jatkuvassa hädässä ja epävarmuudessa. Ilman turvaa, suojaa, lämpöä, ruokaa.. Ei ollut helppoo olla asunnoton, vailla vakituista asuinpaikkaa. Se oli hirveen turvatonta. Kaman hankinnan lisäksi oli huolena että missäs sitä sitten asuisi. Tai ylipäätään: kuinka selvitä seuraavaan päivään.
 Epätoivo kulki varjona mukana. Siinä tuli sitten övereitäkin kiskottua, että kuolisi pois. Vaan enpä kuollut, mut sairaalaan pääsin. Tämä toistui. Epätoivoissani hankkiuduin usein tahallani putkaan, ettei tarviis nukkua kylmässä taivasalla.   Alkoholisteille tarkoitettu asunnottomien asuntola tuli myös tutuksi. Se oli aika rämä paikka, mut olipahan katto pään päällä ja lämpöä. Nykyään tää asuntola on purettu.. Enkä ollut ainoa, joka siellä asui.. Missähän he ovat, jotka sieltä joutui pois, kun paikka purettiin?
 Lopulta sit pääsin asumaan hoitokotiin Liisa kodille. Se pelasti mun hengen. En sillon ennen sitä tajunnut, enkä osannut olla kiitollinenkaan. Venkasin ja valitin vaan, kun eivät antaneet mun narkata rauhassa, vaan katsoivat perään ja pitivät huolta. Vähänkö olin hölmö! Onneksi näin jälkeenpäin oon sen tajunnut ja olen todella kiitollinen.
 Elämäni asunnottomana päättyi kiitos Liisa kodin. Vaan vieläkin on useita asunnottomia ympäri Suomea. En toivoisi kellekään asunnottomuutta. Harmittaa ja surettaa kaikki ne, jotka on vailla vakituista asuintoa. Se on hemmetin raskasta ja kuluttavaa. Kunpa he vaan selviäis! Täällä entinen asunnoton on hengessä mukana ja toivottaa kaikille asunnottomille tsemppiä ja toivoa! Asiat voi järjestyä! Älkää luovuttako! Hulttis muistaa asunnottomia rukouksissaan.