perjantai 31. heinäkuuta 2015

Menneisyyden traumoja

Herään hirveisiin kipuihin. Taas tuo lattialle sammunu "rakkaani" on hakannu mut henkihieveriin. Pelkään. Odotan kauhulla mieheni heräämistä, pullon aukeamista ja sitä seuraavaa iskua.. Kun on aamupiikit vedetty, mies alkaa juomaan ja pyytelee anteeksi eilistä. "Se ei toistu enää, usko mua.." se höpisee nousuhumalassa. En uskalla puhua, en liikkua. Ja sitten se tulee.. Isku. Ilman syytä, ihan puun takaa. Kidutus on alkanut. Mieheni hakkaa, heittelee, repii, potkii, talloo maassa, vääntelee erilaisiin judo lukkoihin.. Loppua ei näy. Välillä lähtee taju. Kun tulen tajuihini se edelleen hakkaa ja hyppii päälläni. Heittää sängylle, yrittää tukehduttaa minut. En saa happea.. Näen mieheni hullun katseen. Pelottaa. Pimenee.. Herään taas iskuihin. Hän paiskoo minua päiv seinää. Taisi olla hengenlähtö lähellä. Yritän paeta, mies ei päästä minua pakoon, repii hiuksista ja iskee tajuttomaksi. Tätä on jatkunut jo 2 päivää. Vihdoinkin se sammuu. En uskalla liikahtaakaan. Mieheni oin piilottanut puhelimeni. En uskalla etsiä sitä. Olen shokissa. Tulee seurava päivä. Sama meno jatkuu. Olen ihan veressä ja mustelmilla. Luitakiin taitaa olla poikki. Joka paikkaan sattuu. Mieheni käy taas kimppuuni ja heittää minut lattialle. Hän ottaa vyön ja kiertää sen kaulani ympäri. Yritän rimpuilla, vyö kiristyy. Taas se hullu katse.. Vyö kiristyy, en saa happea. Nyt taitaa henki lähtee.. Pimenee... Havahdun iskuun. Vyötä on löysätty, saan käteni vyön ja kaulani väliin. Mies istuu päälläni. Katson sitä silmiin ja sanon "Rakas, muista kuka sinä olet, miks haluaisit tappaa kihlattusi?" Mies herää hetkellisesti ja ottaa vyön pois. Pääsen ylös ja juoksen eteiseen. Mies repii minua hiuksista kun väkisin riuhdon itseäni ovelle ja ulos. Soitan naapurin ovikelloa ja naapuri avaa. Mieheni väittää että mä olen hullu. Naapuri ottaa minut turvaan luokseni ja poliisit soitetaan. Kolmen päivän pahoinpitely putki on vihdoinkin ohi. Olen ihan rikki. Henkisesti ja fyysisesti. Veressä, mustelmilla, luita poikki, riekaleina. Shokissa. Kerroin kaiken kytille. Nekin totesivat että mieheni teot olivat kidutusta. Sitä kidutusta jouduin kestämään noin 3-4 vuotta ennen kun uskalsin vihdoinkin jättää sen paskiaisen. Eron jälkeen alkoi vainoaminen. Se seurasi ja jahtasi mua pitkin katuja. Kerran jouduin pakenemaan kauppaan jonka ovet myyjä lukitsi. Mies riehu siinä ulkona ja kytät  ja isäni soitettiin. Käskivät häntä lähtemään eri suuntaan kuin minä. Kytät lähti, minä lähdin, eikä aikaakaan kun exäni oli taas perässäni. Pakenin. Isäni ajoi paikalle ja käski minut autoon. Oli lähellä ettei exäni olisi hakannut isäänikin, mutta onneksi kytät ehti paikalle. Se mies oli sairas. Narsisti, naistenhakkaaja, ei vaan naisten kiduttaja. Näen hänestä vieläkin painajaisia ja pelkään äkkinäisiä liikkeitä, huutamista, alkoholin käyttöä, uhkaavia tilanteita. Esim jos nykyinen mieheni on ärtynyt, menen paniikkiin. Jäädyn ja pelkään. Säikähdän jokaista liikettä. Vaikka ei aviomieheni minua hakkaa, pelkään aina kun hän on pahalla tuulella. Pelko on niin iskostunut minuun. Muistan vieläkin sen hullun katsen mikä exälläni oli kun hän yritti 3 päivän sisällä tappaa minut 2 kertaa. Se katse ei katoa mielestäni koskaan.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Läheisten tuska


Miltä tuntuu menettää läheinen huumeille? Se on varmasti hirvee järkytys, pelottava shokki. Läheinen joutuu koko ajan pelkäämään että mitä kaikkea käyttäjälle voikaan sattua. Kyseessä kun on eräänlainen leikki kuoleman kanssa käyttäjällä. Mun faija pelkäs jokaista puhelua ja ovikellon soittoa siks koska se odotti että millon sille tullaan kertomaan että tytär on kuollut. Huoli läheisestä on kova. Se tuo myös pelkoa, surua, epätoivoa.. Sitä tuntee itsensä voimattomaksi kun tuntuu ettei mikään auta vaikka miten yrittää käyttäjää auttaa. Se tuska lamauttaa. Kaikki se huoli, miten vaarallisten tyyppien kanssa käyttäjä pyörii, mitä rikoksia käyttäjä tekee, yliannostukset, laitokset, onnettomuudet, kuolema.. Mitä tahansa voi olla odotettavissa, aina pelkää pahinta. Ja kaikki apu yritykset ja järkipuhe menee kuuroille korville. Käyttäjä valehtelee läheisille, luottamus menee, välit viilenee, käyttäjä etääntyy, läheinen myös koska tuska on niin kova ja tuntuu ettei mikään enää auta. Käyttäjä elää omassa kuplassaan, ei tajuakaan millainen on läheisten huoli. Mäkin tajusin sen vasta jälkeenpäin. Ja miten hirveeltä tuntuukaan se kaikki tuska ja paska mitä läheiseni on joutuneet kokemaan! Oman typerän itsekkään huumehörhöilyni takia. Mun läheiset tekivät kaikkensa mun eteen, enemmänkin. Vaikka heillä oli vaikeaa kestää mun käyttämistä ja käyttäytymistä, ne eivät mua hylänneet. Tietenkin ottivat etäisyyttä, mut kuitenkin jatkoivat mun tukemista ja auttamista. Monet kerrat ne kävi sairalassa mua kattomassa kun olin meinannu kuolla, pitivät yhteyttä tiivisti katkoilla, puhuivat järkeä, toivat ruokaa, pelastivat minut millonkin mistäkin nistiretkiltäni ja pahoinpiteleviltä poikaystäviltä, veivät mut hoitoon useita kertoja.. Lista on pitkä. Vaikka ne kärsi aivan helvetisti mun takia, ne eivät luovuttaneet. Yks syy siihen oli se, että ne usko muhun, että mä vielä pääsisin irti. Se antoi niille voimaa jaksaa mua. Olen siitä kaikesta läheisilleni helvetin kiitollinen, en tiedä miten voisin hyvittää sen kaiken tuskan.. Faija sano kyllä et paras hyvitys on se etten käytä. Mutta silti. Miten voi hyvittää kaiken sen painajaisen mitä ne joutui mun huumeriippuvuuden takia kestämään? Se tuntuu itestäkin ihan hirveeltä kun muistelen mitä kaikkea ne ovatkaan joutuneet näkemään, kuulemaan, kokemaan, tekemään.. Vahvoja ovat, hitto soikoon kun jaksoivat!

Haluisin vielä sanoo..

Huumeidenkäyttäjän läheiset:
Älkää antako periksi! Helvettiä se on, mutta aina on toivoa. Älkää hylätkö käyttäjää kokonaan, se vaan voi pahentaa tilannetta. Puhukaa! Vertaistuki on tärkeää, myös ammattiauttajat. Hankkikaa tietoa riippuvuudesta ja olkaa käyttäjän tukena vaikka se olisi vaikeaa. Käyttäjä ilman läheisiään saattaa menettää viimeisetkin toivon rippeet. Älkää kuitenkaan hyssytelkö, puhukaa suoraan. Ja yrittäkää ymmärtää. Jos tilanne on kovinkin paha, pieni välimatka on ok, mutta pitäkää yhteys. Voimia!

Huumeidenkäyttäjät:
Lopettakaa! Se on ainoa keino saada asiat kuntoon. Ajatelkaa läheisiäänne ja heidänkin tuskaansa. Vaikka koukku on kova, se ei ole voittamaton. Voimia!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Arvostele blogini

http://hulttiotytto.blogspot.fi/p/arvostele-blogini.html
Toivoisin teiltä lukijoilta että tutustuisitte tuohon sivuun ja arvostelisitte blogini. Se auttais mua kehittämään tätä blogia ja antais myös tietoa siitä että mitä mieltä tästä ollaan. Arvostaisin sitä kovasti.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Huumeiden käytöstäni

Sain muutamia kysymyksiä lukijalta ja ajattelin nyt vastata niihin. Kyse on ajasta jolloin käytin vielä aineita.

1. miksi käytit?
- Alussa helpottamaan omaa pahaa oloa, loppuvaiheessa käytin pysyäkseni terveenä, eli ilman refloja. Tietenkin myös yks suurin syy oli tää pään sekasin saaminen. Aineissa kaikki oli "hienompaa ja helpompaa" mikä ei kyllä kauaa kestänyt. Ja kun sen tajusin, oli jo liian myöhäistä lopettaa kun olin jo niin koukussa.

2. Mitä sait siitä irti?
- Helpotusta, turvaa, euforiaa, itsevarmuutta, voimaa, uskallusta, iloa, nautintoa, jännitystä.. Lopulta tunsin olevani normsaali vain aineissa.

3. Milloin huomasit että se oli enemmän haitallista kuin hyödyllistä?
- Muutaman vuoden päästä kun aloitin. Se oli niitä aikoja kun tajusin olevani koukussa, mikä oli ensin järkytys, mut sit siihenki tottu ja jatkoin vaan vetämistä samaan tahtiin, aina vaan lujempaa ja lujempaa.

4. Mitä kaipaat huumeiden käytössä?
- Niitä hyviä fiiliksiä, kunnon nousuja, ihan tutkalla olemista, piikittämistäkin joskus.. Vaikka se oli helvettiä, oli siinä ne hyvätkin puolensa. Mut en halua muistella niitä, himot iski jo :D

5. Mitä aineita kaipaat?
- Amfetamiinia. Vaikka mul onkin amfetamiini lääkitys, siinä katupirissä oli se oma hohtonsa. Muita aineita en niinkään kaipaa. Subua kaipaisin varmaan jos en ois korvaushoidossa. Kannabistakin kaipaan sillon tällön.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ajatuksia

Näin viime yönä pitkästä aikaa huume unen. Se oli aika koominen. Faija tarjos mulle teemuja ja veti ite oxyconteja :D Kyllä huvitti kun heräsin. Ei oo pitkään aikaan ollu noita huume unia ja himojakin on ollu tosi harvakseltaan nyt viikon aikana. Tuskin lainkaan. Välillä näinkin. Oon nyt ollu aikalailla vaan rennosti, lukenu kirjoja ja silleen. Rauhallista elämää viettänyt. Hetkeen en kirjotellukaan, pidin häälomaa. Nyt taas sit kirjottelen useemmin. Oli kyl ihanaa mennä naimisiin. Tää tuntuu niin oikeelta. Mieheni on niin ihana ja huomaavainen. Jotenkin nuo häät vielä lähenti meitä entisestään. Ei sillä etteikö ois oltu läheisiä ennen häitä, oltiin todellakin, mut nyt ollaan vieläkin läheisempiä. Olen onnellinen. Muut ajatelkoot mitä ajattelee ja uskokoot mitä uskoo. Näin mun asiat vaan on. Lääkitys just eikä melkein kohdallaan, ihana puoliso, läheiset tukena ja pari läheistä ystävääkin elämässä. En ois vuos sit uskonu et mulla menis näin hyvin. Kaikki oli yhtä kaaosta.. Ja nyt on asiat hyvin. Olen kyllä onneni ansainnut.

Hulttiotytön häät 7.7.2015

Menin naimisiin mieheni kanssa 7.7.2015 ja ajattelin nyt laittaa tänne jokusen kuvan ja kertoo miten häät meni. Sen voin sanoa että olen nyt hyvin onnellinen rouva Karjalainen :)
 Lähdettiin aamulla jäppilään mieheni vanhempien luokse viettämään meidän häitä. Jännitti ihan hirveesti. Siinä laittauduttiin vieraita odotellessa molemmat aika jännittyneinä. Hääkimppukin tehtiin valmiiks.
 Siinä sitten alko vieraita tulla ja saatiin hää lahjoja (veitsiä, ruokailuvälineitä, lahjakorttia, petivaatteita, koristeita...) kaikkee kivaa. Oli ihanaa nähdä läheisiä pitkästä aikaa ja mahtavampaa oli se kun meidän molempien sukulaiset tapasivat viimeinkin toisensa. Hyvin tulivat juttuun.
 Siinä sitten itse kukin räpsi kuvia meistä ja pian sit alotettiinkin vihkiminen. Siinä papin edessä kyllä jännitti molempia. Pappi puhui kauniisti ja vihki meidät. Molemmat sanottiin "tahdon" <3 Sitten laulettiinkin vielä siinä suvivirsikin.
 Kahviteltiin ja jutusteltiin pitkän aikaa. Oli tosi hyvä meininki (ja vielä ilman mitään päihdyttävää) kaikilla. Oli kyllä niin onnellinen fiilis. Kaikki tärkeet ja läheiset koossa, yhdessä viettämässä meidän häitä :)
 Mentiin sitten häiden jälkeen mökille viettämään hääyötä..
 Mökillä oli tosi rauhallista. Siellä istuskeltiin ja kuunneltiin luonnon ääniä, juteltiin ja rentouduttiin. Lämmitettiin saunakin ja mä jopa uskaltauduin uimaankin ja vielä useempaan otteeseen (vaikka mulla on vesikauhu :D) eikä se ollutkaan niin pelottavaa. Siellä oli kyllä niin ihanan rauhallista. Ja vain me kaksi kauniissa illassa.. <3
Näin minusta tuli rouva Jenna Karjalainen :)

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Ei kiitos 2

Päivitin harrastusblogini, käykää katsomassa -> http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/

Mulle tossa yhtenä päivänä tultiin tarjoomaan aineita. Mies oli jo kahen vaiheilla, mut sit mä huusin että EI!! Suutuin. Lähettiin. Ilman aineita. Oli kyllä ihan hirveet himot koko sen päivän. Onneks tuli hyvä ystävä käymään samana päivänä niin sen seura piristi vähän, kiitokset hänelle tuesta! :) Vituttaa kun porukka tietää etten mä enää käytä ja silti tullaan vittu tyrkyttää aineita! VITTU!!! Mä en halua enää palata siihen helvettiin. Mut onnistunpas nyt jo toista kertaa kieltäytymään aineista vaikka sitä oli nenän edessä! Hyvä minä! Yllätyin itekin et miten mä noin voimakkaasti reagoin kun ihan suutuin. Mut loppu hyvin kaikki hyvin. Toivottavasti pysyn jatkossakin yhtä vahvana.

Hulttiotytön hääpuku

 Menen naimisiin 7.7.2015 eli ens tiistaina. Tässä nyt muutama kuva mun hääpuvusta :)
 Hameen takana on aivan ihanat noi nyörit..
 Korsettikin on aivan ihana!
 Hameessa on tiukka yläosa ja levenevä helma :)
 Nää tuli maksaa yhteensä 150e
 Mut miten mä laitan hiukset?
Odotan innolla ja jännittäen häitäni. 7.7 päivämäärä on valittu siks kun 7 on täydellisyyden ja Jumalan luku, ja myös meidän molempien lempi numero. Siinä vaan on jotain maagista.