tiistai 29. syyskuuta 2015

Lääkitys kohdallaan

Mä retkahdin viimeks talvella heti kun palasin katkolta. Se tais olla helmikuun loppua. Maaliskuussa mulla sit alotettiin ADHD hoito. Käyn hyvin ammattitaitoisella ja asiaan perehtyneellä lääkärillä Helsingissä asti. Maaliskuussa mulla oli eka käynti ja sillon myös alotettiin eka Concerta 72mg, huhtikuussa se vaihdettiin Elvanseen 70mg (lisdexamfetamiini). Siitä on ollu mahtava apu ton subu hoidon rinnalla. Kun se alotettiin, en oo sen jälkeen retkahtanu kertaakaan. Mun fiilikset ja elämä on tasaantunu huomattavasti. Pystyn keskittymään paremmin, impulsiivisuus on laantunu, aggressiivisuus vähentyny huomattavasti, masennustakaan ei ole paljon ollenkaan. Nyt mul on ekaa kertaa elämässäni lääkitys täysin kohdallaan. Ja sen kyllä huomaa. Vuos sit en ois voinu kuvitellakaan et mul menis näin hyvin. Vaikka olin jo vuos sit subu hoidossa, käytin silti muitakin aineita. Sitä kesti ton ADHD lääkityksen alottamiseen asti. Pelkkä subu ei auttanu. Kovasti mä yritin taistella, mut kama voitti. Kyllähän niitä himoja tulee vieläkin, mut ei niin usein eikä ne enää ole edes voimakkaita. Näköjään ne himot lieventyy ajan kanssa. Mä muistan kun 2 vuotta sit mun subu hoito alotettiin ja pääsin pois katkolta. Vietettiin sit läheisten kanssa aikaa ja mun ex mies soitteli mulle koko sen päivän. Tiesin et sillä on kamaa, mut pidin puhelimen äänettömällä enkä vastannu vaikka miten oisin halunnu. Ne oli elämäni pahimmat kamahimot. Mä tärisin ja itkin, olin helvetin hermostunu ja ihan raunioina. Hajoilin ihan kunnolla. Läheiset oli tosi huolissaan ja toivottomia kun eihän siinä tilanteesa hirveesti pysty auttamaan. Kovasti ne tsempas mua. Monesti meinasin vastata ja lähtee, mut onnistuin pysäyttää itteni. Illalla olin helvetin väsyny kamahimojen takia. Olin ihan rikki. Vieläkin kun tota muistelee niin hirvittää. Se oli kamalaa. Kovasti mä hoidon alkuvaiheesa taistelin, mut pikkuhiljaa kama palas mun elämään. Mut nyt ei enää ole halua vetää. Silti mussa on pieni pelko et kaikki romahtaa. Pelkään et menetän kaiken. Mulle on sanottu et tällasessa tilanteessa noi pelot on ihan normaaleja. Kun mulla ei ollu ennen mitään muuta kun aineet, ja nyt oon saanu elämääni paljon hyviä asioita ja asiat menee kerrankin hyvin, niin tottakai sitä pelkää että menettää sen kaiken. Kaikki tää hyvä mitä mulla on, on mulle uutta. Siks mä pelkään.

Ajatuksia


Tässä oli muutaman kuukauden ajan pieni lääkärihelvetti. Onneks juttu selvis (osasyynä varmasti mun valitus) vihdoinkin. Paljon meinas paskaa tapahtua ja tapahtukin sen lääkärin sekoilujen takia, mut nyt vihdoinkin se tuli järkiinsä. Subu hoito jatkuu, Elvanse piristehoito jatkuu, elämä jatkuu. Mä oon nykyään myös toimittaja Weturi-lehdessä. Uusin numero tuli just painosta ja odotan innolla et se kolahtaa postiin. Se on eka lehti missä on meikäläisen tekstejä ja piirrustuksia. Työni on siis alkanut. Se lehti on tarkotettu huumeidenkäyttäjille ja päihdealan tyypeille. Toivottavasti mä näin voin olla avuks. Mielenkiintonen projekti tää kyllä on. Tästä bloggaamisesta on myös ollu mulle iloa. Ja apua. Saan niin paljon tukea ja ymmärrystä lukijoilta, käyn läpi vaikeitakin asioita mitä mulle on tapahtunu. Kun mä niistä kirjotan, se ei ole helppoo, mut monet lukijat on antanu mulle uusia näkökulmia asioihin ja saanu mut tajuamaan paljon. Kiitos siitä. Tuleehan niitä vittuilukommenttejakin, mut hyvin vähän. Kyllähän noilla keskustelupalstoilla mua dissataan ihan kunnolla, mut siinähän dissaavat. Se on lähinnä koomista. Jotkut ei edes usko mua. Vaikee sitä itekään on ymmärtää miten oon niin paljon paskaa kokenu. Kaikkee sitä onkin tapahtunu. Mut onneks niistä uskallan kertoa. Monesti kun käyn läpi jotain ikävää juttua, meinaan kilahtaa, joskus itken.. Mut kun se on tehty, sit helpottaa. En bloggaa siks että saisin julkisuutta, sääliä ym paskaa. Vaan siks että voin käydä asioitani läpi, oppia elämään niiden kanssa, kertoa millasta paskaa huumekoukku ja se elämäntyyli on, saada ihmiset ymmärtämään että narkkarikin on ihminen. Yllättävän moni on sen ymmärtäny. Ja yllättävää on myös se et oon saanu jopa ystäviä tän blogin kautta. Ens kuussa oon kirjottanu vuoden tätä blogia, ja paljon on ollu kävijöitä. En ois uskonu että tästä niin suosittu tulee.

torstai 24. syyskuuta 2015

Hulttiotytö hormoonihirviön vankina

Tuli täs mieleen muutaman vuoden takainen juttu. Olin katkolla Järvenpäässä ja lähdin kesken pois. Yks kaveri (joka oli ihastunu muhun) sit tuli hakemaan mut ja aluks asiat meni ihan hyvin. Mut sepä ottikin mut vangiks. Se vahti mua 5 päivää 24/7. En saanu olla missään ilman sitä tyyppiä. Onneks se sentäs tarjos mulle aineita, mähän olin nyt sen muija. Mut vaikka sain kamaa, en halunnu olla sen muija. Halusin vaan pois. Se uhkaili mua ja loppuvaiheessa hakkaskin. "Onko tämä väkivaltaa?" se kysy samalla kun se löi. Oikein rakastava mies! Se oli iso mies, hormoonihirviö joka asu äitinsä kanssa. Mammanpoika. Ne on rikkaita ja äiti ostaa kaiken mitä pikku hirviö haluaa. Ja nyt pikku hirviö halus naisen. En pystyny soittaa edes apua kun koko ajan ne vahti mua. Kun se 5 päivän valvomisen jälkeen vihdoinkin nukahti, mä yöllä otin kamani ja yritin lähtee. Olin jo päässy ulos kun sen miehen äiti tuli perään ja otti mut kiinni. "ja sinähän et täältä lähde mihinkään!" se huus ja kisko mut takas sisälle. Mä anelin sitä päästämään mut ja mietin et kävisinkö päälle, mut en uskaltanu koska hormoonihirviö ois kuitenki heränny siihen meteliin ja hakannu mut sit vielä pahemmin. Enkä halunnu satuttaa vanhaa mummelia vaikka cittumainen se olikin. Jouduin sit takas sisälle. Mietin epätoivosesti vaihtoehtoja ja päätin soittaa kytät. Onneks se mies ei heränny. Istuin hiljaa sen huoneessa ja katoin että se nukkuu varmasti ja otin puhelimeni ja soitin poliisit. Kuiskasin puhelimeen tilanteen ja ne lupas tulla hakee mut. Ja tulihan ne sitten. Hormoonihirviö ei heränny onneks siihenkään, mitä ihmettelen, ja kytät jututti sen mutsia. Se käski kyttien tehä mulle ruumiintarkastuksen koska hän oli aivan varma että olin varastanu hänen poikansa huumeet. Kytätkin olivat sillä kannalla että se ois turhaa tehdä mut äiti vaati sitä ja mut tutkittiin. Mitään ei löytyny. Siinä oli äiti hyvin pettynyt kun mitään ei löytyny. Vaikka mul ois ollukin mahdollisuus viedä sen aineet, mä en sitä tehny koska se ei kuulu mun tapoihin. Kytät sit veivät mut kotiin. Jälkeenpäin hormoonihirviö väitti että oon sille velkaa yli 1000e "huolenpidosta" ja äiti on edelleenkin mulle helvetin vihanen koska soitin heidän luokseen poliisit. Siinähän on vihanen. Ite ne sen tilanteen aiheuttivat. Ja mitään keksittyä velkaa en ala maksamaan. En ole ollu näihin tyyppeihin missään tekemisissä pitkään aikaan. Jostakin tää muisto tuli mieleen. Kamala kokemus se oli kun pelolla uhattiin eikä ollu minkäänlaista yksityisyyttä. 5 päivää vankina on pitkän tuntunen aika. Pelko, väkivalta, uhkailu, tarkkailu, kontrolli.. Se oli kamalaa.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Mörkö

Mä näen mörön. Se huutaa "mitä vaan mikä pärähtää". Se pelottaa. Se laukasee kamahimot. Yritän vältellä Mörköä. Mörkö on pelottava. Se yrittää suistaa mut pois raiteilta. Mörkö on kiero. Se väittää et kama on vaan hyvää. Se sanoo myös et kama on ratkaisu ongelmiin. Se koittaa vakuuttaa mua. Mut mä en usko sitä!

PAINU VITTUUN MÖRKÖ!!!!!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kuulumisia

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/ <-- Kattokaa!

Laitoin tonne muutaman uuden työn. Näillä näkymin mulla on tulossa näyttelykin. Oon siitä ihan innoissani.

Muutenkin on menny ihan hyvin. Rauhallista olemista. Kyllähän noi menneisyyden haamut kummittelee aina välillä ja se vituttaa. Mulla on niiden takia ollu paljon noita alemmuuden ja huonouden tunteita. Tunnen itteni ihan hirveeks. On inhottavaa kun ne fiilikset ottaa valtaansa. Sillon yleensä iskee himotkin. Pitää päästä pakoon. Ja aina se pakokeino on ollu huumeet. Nyt tunnen olevani todella heikoilla hangilla.

torstai 10. syyskuuta 2015

Anonyymit auttajat

Tästä blogista on ollu mulle paljon apua. Lähinnä niistä lukijoista jotka on tsempanneet mua, ymmärtäneet ja kertoneet jopa omasta elämästään luottamuksellisesti sähköpostilla. Moni lukija on ottanu yhteyttä ja kertonu omasta elämästään avoimesti, ja mä oon sit vastannu suurella ilolla. On ollu niin hyviä keskusteluja ja niin hyviä tyyppejä. Arvostan kovasti sitä kun mulle kirjotetaan tänne blogiin tai sähköpostiin. Niin monista kommenteista on ollu paljon tukea ja oon saanu voimaa ja uutta toivoa jatkaa taisteluani. On myös ollu koskettavaa kuulla muiden elämäntarinoita ja vaihtaa ajatuksia luottamuksellisesti. Ilman näitä anonyymejä auttajia mun tilanne tuskin ois näinkään hyvä. Apu on ollu suuri. Kiitos teille jotka mulle kirjottelette!

torstai 3. syyskuuta 2015

Mureena

Mureena murisee naapurissa, tuolla yläkerrassa. Kyllä, sen kuulee ihan selvästi. MRRRRRRR... Yritän kommunikoida naapurin mureenan kanssa. Mielelläni. En edes tiedä mikä on mureena. Minulle vaan ilmoitettiin mieleni sfääreissä että yläkerrassa murisee mureena. Miksi se murisee? Onko se vihainen? Yritän saada yhteyden naapurin mureenaan.. Murina tekee siitä vaikeaa. Onkohan mureenalla edes aivoja? Onko mulla aivot? Tuskin.

Yhteys mureenaan on saatu. Mureena sanoo että olen seonnut. Tuskin.