Toipumiseen vaikuttavia tekijöitä

Tuli mieleen kirjoittaa asioista, jotka ovat tärkeitä toipumisen kannalta. Huumemaailmasta ei ole helppoa irtautua eikä toipuminenkaan ole helppoa. Listaan tähän asioita, jotka olen kokenut tärkeiksi matkallani toipumiseen.

Toivo
 Tää on yksi tärkeimmistä. Jos ei ole toivoa, kuolee. Ne joilla on toivoa, selviää varmemmin. Muistan itsekin kuinka tärkeää mulle oli toivo irti pääsemisestä. Kun sain kuulla niiden tarinaa, jotka oli päässeet irti, se herätti toivoa. Jo ajatuskin siitä, et ehkä mäkin voin selvitä, antoi toivoa. Toivottomia tapauksia ei ole olemassa, joten älkää menettäkö toivoanne!
Suren niitä kavereita, jotka kuoli. Suurimmalla osalla heistä ei ollut toivoa. Surullisena seurasin, kun kaverit kuoli ympäriltä. Ne kuoli, joilla ei ollut toivoa. Yksikin sanoi että narkkaa hautaan asti ja ei mennyt kauan kun se kuoli. Joten älkää menettäkö toivoanne!

Jumala
 En olisi tässä jos Jumalaa ei olisi. Epätoivossani yritin jatkuvasti kuolla. Vedin tappavia annoksia ja jouduin sairaalaan. Mun ei olis pitänyt herätä, mut mä heräsin ja lääkärikin suuttui kun lääketieteen rajat ylittyi. Kuollut ei kuullutkaan. Mut yritettiin myös tappaa. Sekin oli ihme, ettei se onnistunut. Siitä olin kiitollinen jo silloin. Kokeilin  kaikkia keinoja kuolla, mutta en onnistunut omankaan käden kautta. Silloin harmittelin sitä, mut nyt olen kiitollinen.
Mun ei kuulunut kuolla. Mun puolesta rukoiltiin paljon. Läheiset ja tutut ja tuntemattomatkin kristityt rukoili mun puolesta. Lopulta rukoilin itsekin. Jos en olisi voinut turvata Jumalaan, olisin ollut kahta kauheammin hukassa ja toivoton. En mä omin voimin olis sieltä päässyt.
Jumalan armosta olen selvinnyt ja armon kautta olen saanut tulla kohtaamaan todellisuuden itsestäni ja tästä ihmeellisestä maailmasta, jota en edes nähnyt käyttöaikoinani. Kun pää selvisi ja aloin elää Jumalan yhteydessä, näin maailman uudella tavalla. On kuin sokea olisi saanut näön. Tää maailma on niin ihmeellisesti tehty, ettei voi kuin ihastella ja ihmetellä. Elämä on ainutlaatuinen, sitä ei saa heittää hukkaan, sen tajusin. Miksi hukata elämänsä aineisiin? Sitä mietin ja suren niitä hukattuja vuosia.

Tahto ja motivaatio
 Nää on myös todella tärkeitä. Jos ei ole edes tahtoa, ei ainakaan onnistu. Kukaan muu ei voi lopettaa sun puolesta, sun täytyy itse tehdä se. Onko aineet oikeesti sen arvoisia, että hukkaat itsesi ja elämäsi niihin? Se ei ole hyödyllistä.
Oma tahto ja motivaatio määrittää sen, mitä teet. Jokaisella on syy narkata, ja syy lopettaa narkkaaminen. Kumpi syy painaa enemmän?
Asiat, jotka motivoi pysyy erossa aineista on todella tärkeitä. Ja mitä pidempään siinä onnistuu, motivaatio kasvaa myös. Kun oppii iloitsemaan uudesta elämästä, sekin motivoi paljon. Olen saanut havaita, että tää maailma on ihan erilainen paikka, kun sitä katselee pää selvänä vailla piikin ja aineiden orjuutta.

Taustalla vaikuttavien sairauksien/traumojen hoito
 Mä en olis saanut elämääni kuntoon jos en olis saanut ADHD-lääkitystä. Se lopetti sen lakkaamattoman hälinän mun pään sisältä ja ajoi pois mörön, joka huusi :"Ihan mitä vaan mikä pärähtää!" Aloin voida sietää itseäni ja elämää, ja aloin pystyä kohtaamaan ne traumat, jotka ovat edesauttaneet narkkaamista.
Yleensä kamankäyttöön on syyt. Mun syyt oli hoitamaton ADHD, koulukiusaaminen, lapsuuden vammat ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Tuskin kukaan huvikseen alkaa narkkaamaan. Taustalla on usein traumaattisia kokemuksia ja sairauksia. Jossain oli tutkimus, jossa sanottiin, et suurimmalla osalla huumeidenkäyttäjistä on hoitamaton ADHD taustalla. Jos sulla on ADHD, koita saada siihen apua. Kun selvittää ne asiat, jotka ajoi käyttämään ja hoitaa ne kuntoon, toipuminen mahdollistuu paremmin. Taustalla vaikuttavien tekijöiden hoitaminen on olennaista toipumisessa. On parempi uskaltaa kohdata todellisuus, kuin paeta sitä huumehuurujen illuusioon.

Läheisten ja auttavien tahojen tuki ja ymmärrys
 Se, ettei jää yksin ongelmiensa kanssa on tärkeää. Jos ympärillä on ihmisiä, jotka tyrmää, hylkää, tuomitsee, syyllistää, paheksuu ja haukkuu sua, se ei edistä asiaa eikä motivoi kuntoutumaan. Päinvastoin. Jos saa osakseen vain paheksuntaa ja syyllistämistä, se vain pahentaa asiaa. Jos läheisetkään ei ymmärrä, toivo katoaa. Alkaa kokea, että olisi parempi jos mua ei olisi, ja lannistuu. Sellaisessa tilanteessa kokee, että piikki on ainoa ystävä. Se ei tuomitse, vaan tuo hetkellisen helpotuksen ahdistukseen.
Jos myös terveydenhuollossa sulle sanotaan joka kerta, kun apua haet, että sä olet toivoton tapaus, ei sua voi auttaa, siihen alkaa uskoa itsekin. Voi alkaa ajatella, ettei ole avun arvoinen ja kokee suurta tuskaa, kun nekään eivät auta, joiden kuuluisi auttaa. Vähemmästäkin menettää toivonsa.
Jos taas läheiset kannustaa ja tukee, uskovat siihen, että asiat voi järjestyä, se motivoi itseäkin ja antaa toivoa ja uskoa itseensä ja siihen et irti voi päästä. On tärkeää, ettei käyttäjää hylätä kokonaan. Etäisyyden ottaminen on usein tarpeellista, mutta hylätä ei kannata. Yhteyden säilyttäminen on tärkeää.

Käyttäjäpiireistä lähteminen
 Vanhat kamanvetokaverit on jätettävä  jos aikoo päästä irti. Jos jatkaa niiden kanssa pyörimistä, retkahtaa varmasti. Kun yrittää lopettaa, on todella heikko aluksi ja jos näkee kun kaverit vetää kamaa nenän edessä, ei sitä kestä, vaan ottaa itsekin. Kaikki välit käyttäjiin on aiheellista katkaista, jos aikoo lopettaa. Se vaan ei ole niin helppoa. Itsekin jouduin taistelee pitkään asian kanssa. Vasta kun tapasin mieheni, silloin sain rauhan. Usein toista ei haluta päästää lähtemään niistä ympyröistä.
Irrottautuminen vaatii mielen lujuutta ja tukea. Se ei tarkoita, että hylkäisi heidät ihmisinä ja kavereina, vaan vanhan elämäntavan hylkäämistä. Fiksut kaverit ymmärtää ja päästää irti. Jos mä nykyään törmään vanhoihin kavereihin, en mä ole kuin en tuntisi, vaan moikkaan heille ja saatan kysyä että miten menee. Yritän rohkaista ja kannustaa heitäkin lopettamaan. Alkuvaiheessa en olisi voinut jäädä juttelee, mutta nyt sekin on mahdollista, kun on vahvistunut. Ekat pari vuotta (ainakin) kannattaa pitää hyvin matalaa profiilia ja pysyä kaikesta aineisiin houkuttelevasta kaukana.

Harrastukset
 Se, että uudessa elämässä on tekemistä, on todella tärkeää. Toimeton mieli on saatanan leikkikenttä, joten mukava tekeminen kannattaa. Jos ei tee mitään, on heikommilla. Tekeminen vie ajatukset pois aineista ja vahvistaa itseäkin. Jos tulee kamahimoja, kannattaa alkaa tekee jotain mielekästä. Harrastukset auttaa pääsemään kiinni normaaliin elämään ja se kehittää myös itseä.
Elämässä on niin paljon hienompia ja antoisampia asioita kuin päihteet. Kun pääsee näkemään ja kokemaan sen, sekin motivoi pysyy kuivilla. Käyttöaikoinani en harrastanut muuta kuin piikittämistä, nyt pää selvänä mun lahjat ovat päässeet käyttöön ja iloitsen siitä, että voin hyödyntää lahjojani myös toisten iloksi.
Huumemaailma on kuin suppea ja ahdas tunneli, joka vie ihmisen hyvin ahtaaseen tilaan ja sulkee sinne. Siinä maailmassa menee hukkaan ihmisen taidot, kyvyt, kasvu, koko elämä. Kun sieltä pääsee pois, kaikki on ympärillä avaraa ja valoisaa, ja se innostaa ottamaan käyttöön ne lahjat, jotka on saanut. Kaikki mahdollisuudet on auki, lahjat on annettu käytettäväksi.

Oma kasvu ja muutos
 Eihän sitä aluksi itse edes huomaa, kuinka kasvaa ja muuttuu. Ekat vuodet olin ihmeissäni tästä uudesta uljaasta elämästä. Samalla tuli eteen traumojen läpikäyminen, jota työstän edelleen. Pahin vaihe taitaa olla jo takana. En aluksi itse huomannut muutostani, muut kyllä huomasi. Parin vuoden jälkeen aloin itsekin huomata, kuinka oon muuttunut. Vanha Jenna jäi taakse ja uusi pääsi opettelemaan elämää. Mun moraali ja arvomaailma on muuttunut, käytös on muuttunut, mieli on muuttunut ja koko Jenna on muuttunut.
Muutos on mahdollinen jokaiselle. Vuosi sitten, kun luin vanhimpia tekstejäni tästä blogista, kauhistuin. Olinko mä oikeesti tollainen? Ihan kamala tyyppi! Häpesin. Olin helpottunut siitä, etten enää ollut ihan niin järkyttävän hirvee tyyppi, kuin silloin ennen. Oonhan mä vieläkin aika kamala, mut en onneksi ihan niin kamala kuin ennen. Ne vanhat tekstit sai mut huomaamaan entistä paremmin muutokseni. Halu päästä vanhoista tavoista on edelleen olemassa, halu kasvaa myös.
Kun alkaa huomata, että muuttuu, sekin motivoi. Mun muutos on ollut niin suuri, etten sitä oikeen itsekään käsitä. Pari kuukautta sitten eräs tuttu poliisi, joka on tuntenut mut jo yli 10 vuotta sanoi: "Sä oot Jenna nyt ihan eri ihminen. Olin varma, ettet sä tuu selviää, vaan uskoin, että kuolisit. Mut nyt sä oot siinä ja olet muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi. Tää on ihme."

Terapia
 On tärkeää hakea apua myös traumoihin ja niiden käsittelyyn. Jos niitä ei käsittele, ne jää taustalle vaikuttamaan, eikä niiden vaikutus ole positiivinen. Kun voi käydä läpi traumaattiset kokemukset, kohdata ne, niiden kanssa voi oppia elämään.
Ikävät tapahtumat voi hyväksyä tapahtuneeksi, vaikka pahuutta itseään ei voi hyväksyä. Kun oppii hyväksymään sen, mitä on tapahtunut, se auttaa eteenpäin. Valtavat haavat arpeutuu, kun haavat saadaan hoidettua.
Ajan myötä ne pahatkin asiat voi kääntyä hyväksi, jopa voimavaraksi. Kun ne saa käsiteltyä, niiden kanssa on helpompi elää. Sen olen itsekin saanut huomata, kuinka niistä pahimmistakin tapahtumista on jälkeenpäin seurannut aina jotain hyvääkin. Pahuutta ei tapahdu pelkkää pahuuttaan, sen on tuotava mukanaan jotain hyvääkin.

Vertaistuki
 Myös vertaistuki on tärkeää toipumisen kannalta. Kun saa kuulla toisten toipumisesta, se rohkaisee itseäkin. Kaikki ei ymmärrä, millaista kamankäyttäjän elämä on ollut, parhaiten käyttäjää ymmärtää toinen käyttäjä, joten senkin takia vertaistuki on tärkeää.
Kun ympärillä on rohkaisevia ja kannustavia ihmisiä, jotka ovat selviytyneet samasta paskasta, se auttaa itseäkin eteenpäin. Niille on helpompi jakaa asioita, jotka ovat kokeneet samaa ja kun asioita käsittelee yhdessä, se auttaa kaikkia.
Entisten käyttäjien tarinat rohkaisee myös niitä käyttäjiä, jotka vielä ovat huumemaailmassa. Muistan itsekin, kuinka se antoi toivoa, kun sai kuulla että on olemassa niitäkin, jotka ovat päässeet irti.


Tässä oli nyt joitain itselle tärkeitä tekijöitä, jotka on auttaneet ja mahdollistaneet mun toipumisen. Lista ei ole kaiken kattava, mutta toivon, että siitä olis hyötyä silti. Mulle on ollut tärkeä apu myös korvaushoito. Kaikille se ei ole olennainen asia, joten siksi en laittanut sitä listaan. Ainakin vielä koen korvaushoidon itselle tärkeäksi, en vielä pärjäisi ilman sitä. Koen huonommuutta asian takia, vaikka ei tarvitsisi. En olisi tässä ilman korvaushoidossa saamaani apua.

Lukko

Moro pitkästä aikaa!
Pahoittelen, etten oo hetkeen kirjoittanut.
En oo pystynyt.
Mulla on ollut jokin kirjallinen lukko. En oo pystynyt kirjoittaa, vaikka olisin halunnut. Nyt yritän. Saanko lukon auki?
Vaikeeta.
Kädet tärisee, kun yritän kirjoittaa. En tajua.
Yritän silti kirjoittaa. Vaikka moni varmasti ajattelee, et olis parempi jos olisin hiljaa, silti mä kirjoitan.
Mun on pakko.

Tää on mulle tarkoitettu työ, tehtävä, jonka olen saanut tahtomattani. Siksi mun on kirjoitettava.
Toissa iltana kun rukoilin, Herra puhutteli mua. Hän sanoi: "Älä lopeta kirjoittamista. Jatka Hulttiotytön blogin ja Ahdas Portti blogin kirjoittamista. Se on sinun tehtäväsi, joten ole rohkea ja kirjoita."
Mun on kirjoitettava.
Eihän se helppoa ole, ei todellakaan.
Mut mä kirjoitan, jos siitä olisi edes joillekin apua. Haluan tuoda toivoa toivottomille.
Ja olen saanut kuulla, että moni on saanut toivoa ja apua mun teksteistä. Se rohkaisee mua jatkamaan. Älkää tekään, rakkaat lukijat, luovuttako!

Moni naureskelee mulle ja pitää mua jonain hölmönä narkkarina (lievästi sanottuna), jota on kiva haukkua. Naurakoon. Haukkukoon. Ei ole mun häpeä.
Hyvähän se on haukkua sellaista, jota ei tunne.
Ennen kuin alkaa haukkua toista toisten puheiden perusteella tai vanhojen asioiden takia, kannattaisi ehkä tutustua ensin tyyppiin ihan kasvokkain, ottaa selkoa nykytilanteesta, tehdä omat johtopäätökset ja sit vasta haukkua jos on oikeesti aihetta.
Niin toimii ne, joilla on järkeä ja ymmärrystä. Hölmöt ei tee niin. Hölmöt haukkuu, kun eivät tunne toista. Vain hölmöt tuomitsee tutkimatta.
Olen ollut joskus ihan HIRVEE tyyppi, tiedän sen. Nykyään olen vaan kamala.🤪

En ole enää se vanha Jenna, mikä olin 4-5 vuotta sitten. Olin silloin aikoinaan ihan haukkumisen arvoinen. En vaan enää ole se sama Jenna kuin ennen. Ne, jotka on lukeneet tätä blogia alusta asti, tietävät sen. Ne on nähneet sen muutoksen, mitä mussa on tapahtunut näiden 5 vuoden aikana. Ja varsinkin ne, jotka ovat eläneet mun kanssa, ovat myös nähneet sen.
Ne on myös nähneet sen, miten rikki mä olen.
Häpeän itsekin sitä vanhaa Jennaa. Se oli raivostuttava kaveri. Helvetin narkkari. Mut onneks sitä ei enää ole. Vanha Jenna on kuollut. Hyvähän kuollutta on haukkua. Ja varmasti elävääkin. En mä vieläkään ole täydellinen, enkä tule olemaankaan.
Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon, joten kannattaa ottaa selkoa nykytilanteesta ennen kuin tuomitsee toisen ja alkaa mustamaalaamaan.

Ja vaikka nykyäänkin olen enää vain kamala, en jaksa välittää, jos jotkut haukkuu. Kamalia ollaan kaikki. Me kaikki ollaan vajaita ja turmeltuneita ihmisiä, joten jokaisessa meissä on aihetta haukkuihin, jos pitäisi alkaa haukkumaan. Me ei todellakaan olla mitään hyviä ihmisiä, sen todistaa sekin, et pitää haukkua toisia ja puhua paljon paskaa. Kaikki me tehdään virheitä, mut onko se aihe alkaa alentamaan toisia ja ylentämään itsensä toisten tuomariksi? Yleensä pilkka osuu lopulta omaan nilkkaan. Se, miten me haukutaan toisia, kertoo paljon meistä itsestämme. Usein haukkuihin sisältyy projisaatioo omasta itsestä. Ei turhaan sanota hukkuvalle että ite oot. Se nimittäin pitää paikkansa.
Joten, haukkukaa vaan, paljastatte samalla itsenne!😆

Noniin. Lukko on auennut.