lauantai 27. toukokuuta 2017

Hulttiotytön VideoBlogi osa 5 - Mysterion


Tässä pitkästä aikaa vähän epämääräinen video. On kyl vaikee olla kuvattavana :D

torstai 25. toukokuuta 2017

Lehtijuttu meikäläisestä Suomen viikkolehdessä Hyviä uutisia

Juu, pääsin Hyviin uutisiin Suomen viikkolehteen. Lehti löytyy ainakin vapaaseurakunnalta. Päiväosakeyhtiön julkaisu nro. kesä/2017. En tiedä löytyykö netistä.
Juttu on oikein hyvä. Kiitos paljon toimittaja Kari Kallbergille ja paljon siunausta! Ja Herralle kiitos tästä tilaisuudesta!

Tässä parin viikon sisään ilmestyy toinenkin juttu meikäläisestä täällä internetin ihmemaassa. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saan tietää päivän, jolloin se julkaistaan.

Karmeeta menoo vuonna 2012

Eilen löysin vuoden 2012 päiväkirjan. Olin siihen merkannu jokaisen päivän kohdalle aineet joita olin vetäny, ja alkuvuoden puolella ei ollu päivääkään ettenkö ois jos jonkinlaista roipetta vetäny. Yleensä useita.
Teksti oli hyvin ahdistavaa.
Sattumalta lukasin maaliskuuta 2012 ja siel oli rankkaa meininkiä. Eka oli tosi sekavaa menoo, sit exä hakkas mua kolmena peräkkäisenä päivänä. Tää oli just se kerta kun se yritti kaks kertaa tappaa mut. Toivottavasti mä unohdan sen katseen mikä sil oli kun se yritti mut tukehduttaa. Ja seuraavana päivänä kuristaa.
En tiedä miks just tohon kohtaan törmäsin. Palas kaikki paska mieleen..
Ton episodin jälkeen menin moisioon psykiatriselle, koska olin niin paskana henkisesti ja fyysisesti. Musta näki et olin pahasti hakattu ja mieli riekaleina. Silti tää hullu lääkäri Ratsia Mung (vai miten se nyt kirjotetaan) sano ettei mua haluu hoitaa. Se sano jopa et "Tapa ittes. Ainiin, mut sähän teet sitä koko ajan!" Heitti sit mut pihalle. Eihän päihdeongelma ole mielenterveysongelma.. Ja eihän nyt keltään mielenterveys petä kun mies pahoinpitelee kolme päivää putkeen ja melkein tappaa toisen.
En muistanu et nää tapaukset sattu peräjälkeen. Järkytyin. Sillon toivoin et exä olis saanu mut hengiltä. Se ois voinu sen tehdä kun kummallakin kerralla menin tajuttomaks. Mut jostain syystä ei. Ehkä Herra ei antanu sen tehdä sitä.
Mut oli just yritetty tappaa kahteen kertaan ja sit viel lääkäri kehottaa tekee itsarin!
Siitä sit jatkoin armotonta narkkaamista, eikä menny pitkään kun jouduin taas sairaalaan. Olin kiskonu kaksin käsin ja sairaalas lääkäri sano et mä olin sairain potilas niistä kolmestakymmenestä joita se oli sinä päivänä hoitanu. Eikun siis osastolle Pieksämäen teekoohon.
Siellä olin jokusen päivän ja jotenki olin sinnekin kamaa hankkinu. Ne sit joutu siirtää mut Mikkelin sairaalaan kun olin kiskonu liikaa.
Siellä sit saivat mut palaamaan elävien kirjoihin. Lähdin sit taas narkkaa..
Vedin sit taas överit..
Ja jouduin taas sairaalaan..
Ja sairaalasta taas kerran Järvenpäähän katkolle, josta viikon päästä lähdin kaverin luokse.
Sielläkin ollessa jouduin taas vaihteeks sairaalaan. Siellä sit päättivät et nyt laitetaan Jenna metkuhoitoon (metadoni).
Aikamoinen ralli. Useita kertoja meinasin kuolla muutaman kuukauden aikana. On ihme et oon viel tässä.
Kyl oli karmeeta menoo. Olin niin paskana kaikesta et halusin kuolla. En ollu tietosesti päättäny et tapan itteni, vaan toimin alitajuisesti. Nyt vasta sen tajusin kunnolla. Kai siihen vaikutti traumaattiset kokemukset ja etenkin ne lääkärin sanat. En vaan enää jaksanu. Kun en apuakaan saanu, niin meni sit homma överiks.
Kyl hävettää. Ja kauhistuttaa. Ja siinä oli vasta muutama kuukausi.
Metkuhoitokaan ei mua paljoo rauhottanu. Eikä sitä kestänykään kuin puolisen vuotta. Oheiskäytön takia se sit lopetettiin.
Mut siitä myöhemmin.
Toi päiväkirjan lukeminen oli vähän liian rankka kokemus. Tuli ihan hirvee tuska ja ahdistus. Iski jopa himo turruttaa tuska, niin voimakas se oli. Aikansa sitä kesti, mut onneks meni ohi.
Toivon todella ettei tarviis enää tollasta kokee! Haluun pysyy tässä hyvässä ja taistelen edelleen narkkarin mieltä vastaan, joka välillä puskee pintaan.
Kyl tää tästä!

tiistai 23. toukokuuta 2017

Traumaattista asiaa

Kattelin tossa tänään jonkin verran näitä kommentteja mitä ajan kuluessa tänne on ilmaantunu ja samalla onnistuin syväluotaa myös itteeni.
Huomasin miten te lukijat ootte mua tukenu ja kannustanu. Olen siitä kiitollinen.
Ei näistä asioista oo todellakaan ollu helppoo puhuu, mut sillä on ollu myös terapeuttinen vaikutus.
Oon täs käyny läpi noita menneisyyden traumoja ja se on ollu hiton rankkaa. Nyt on jokusen päivän ollu jo huomattavasti tasasempaa.
Varmasti mua aina tulee varjostaa ne ikävät kokemukset, mut uskon et opin elää niiden kanssa. Vähän voisin valaista paria traumaa jotka riivaa mua.

En tiedä pystyykö sitä kuinka hyvin käsittää, miten hirveeltä tuntuu se, et tyypit joita sä luulit kavereiks, antaa sulle aineita ja käyttää törkeesti hyväks, jos ei hyvällä niin.. Inhottaa vieläkin. Onneks en muista kuin pätkän sieltä ja toisen täältä. Olin vaan joku hiton lelu, jonka voi rikkoo käytön jälkeen. Tollanen tuhoaa ihmisen. Seksuaalista väkivaltaahan se oli. Vieläkin pelkään et ei kai sellasta vaan tapahdu uudestaan.

En tiedä pystyykö sitä kuinka hyvin käsittää, miten hirveeltä tuntuu se, kuinka vieläkin sä pelkäät et sua lyödään, potkitaan, tönitään, revitään hiuksista, kuristetaan, alistetaan, nöyryytetään, mitätöidään, halveksitaan, uhkaillaan, sun vapautta rajotetaan, sua vainotaan.. Entisten suhteiden väkivalta vaikuttaa vieläkin mun elämään, pelkään et se tulee tähänkin parisuhteeseen ja vie mukanaan kaiken hyvän pois.
Vaik ei oo syytä sellasta pelätä, pelkään sitä silti. Usein öisin herään siihen kun huudan. Kidutus jatkuu vielä unissa. Mut nyt on ollu vähemmän pelkoja muutaman päivän ajan, voisko se tarkottaa et pahin ois ohi?

perjantai 19. toukokuuta 2017

Menneisyyden aaveet riivaa

Mul on meneillään joku traumojen käsittelyvaihe. On paljon pelkoja, jotka tavalla tai toisella liittyy menneisyyden hirveyksiin. Pelkään et ne toistuu. Näen painajaisia, saan paniikkikohtauskia ihan tavallisistakin asioista, oon tosi huolissani kaikesta, aivan kaikesta, pelkään ja pelkään ja pelkään.
Kuitenki tuntuu et pahin saattais olla jo takana. Pelot ei enää ole koko ajan päällä, ne tulee vähän kohtauksenomaisesti.
Vitsi et nautin näistä selkeemmistä hetkistä.
Pelot kun on iskeny niin projisoin menneitä tapahtumia muihin. Oon Sillon ihan varma et mua aiotaan pahoinpidellä, mun mieli aiotaan tuhota, mua aiotaan käyttää hyväks, pettää, jättää jne..
Kaikki noi liittyy menneisyyden tapahtumiin. Pelot kun iskee, ei mikään meinaa mennä perille. Se on rasittavaa. Mut kun olo selkenee, sit ymmärrän mistä on kyse.
Traumaattiset kokemukset voi saada kaikenlaista aikaan. Toivottavasti mua ei pidetä ihan pimahtaneena. Sitäkin pelkään, et mua pidetään hulluna. Siks on vaikee edes kertoo tästä.
Mut onneks on hyviäkin hetkiä. Kaikenlaista oon touhuillu, jopa järjestelly kämppää ihan huvikseen. Virkkaaminen, lukeminen, maalaaminen, syntikan soitto, kirjottelu pitää mut järjissäni. Ja Rakas. Ei oo hänellekään ollu helppoo tää vaihe. Mut onneks on tukenu mua ja ymmärtäny. En vaan viitti kaikesta aina puhuu kun en haluu kuormittaa. Toivon vaan kovasti et pahin olis jo ohi. Ainaki nyt on pari päivää ollu tasasempaa.
Eiköhän tää tästä. Mun terapeuttikin sano et tää vaihe on vaan käytävä läpi.
Helppoo ei oo mut yritetään.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Nistitaidetta ja kuulumisia

Hehee sainpas vihdoinkin ylitettyä hyvin korkean kynnyksen ilmestyä tähän koneelle! Netti ja hiiri takkuilee niin ettei meinaa pystyy käyttää tätä ja kännykkä temppuilee ihan sikana. 
Vähemmästäkin nousee korkeita kynnyksiä herkälle ihmiselle!
 
Uusi maalaus nimeltä Lehtisade.
Maalaaminen on terapeuttista. Ja kivaa.Tää nyt vaan on tämmönen terapiamuoto jossa käyn läpi entistä elämääni. Tulee sitä muutakin maalailtua. Laitan sit kuvia kun oon saanu projektin valmiiks.


Sit kuulumisia.
Oon viime aikoina ollu tosi innoissani. Jotenki ollu hyvin idearikasta aikaa. Pari uutta biisiä oon säveltäny syntikalla, virkkaus ideoita tulee niin paljon et ihmettelen miten saan kaiken toteutettua :D Ja maalaamis ideoitakin tulee. Ja valokuvaus.
Paljon ideoita siis.

Mut on täs ollu vähän vaikeuksiakin.
Mut saatettiin hyvin hankalaan tilanteeseen viime viikolla. Ilmeisesti tarkotus oli saada meikäläinen retkahtaa. Enkä ymmärrä miks.
Koko juttu tuli puun takaa. Iski hirvee ahdistus ja vastenmielisyys, mut silti tuli myös himot. Inhottavaa.
Paska fiilis oli viel parin päivän päästäkin. Koko homma vaikutti tahalliselta.
Onneks en retkahtanu. Kyl käväs mieles et kelle soitan, keltä kysyn, mut hylkäsin ajatuksen koska tunsin voimakasta inhoa. En tahdo palata siihen.
Jännä vaan kuinka silti se narkkarin mieli tuli pintaan.
Mut onneks selvisin.
Sen tajusin et todellakin joutuu olee varuillaan jokaisen ihmisen suhteen. Jopa itsensä. Ei tässä maailmassa voi luottaa kehenkään.
Jatkossa pidän etäisyyttä. En haluu et mua kiusataan. Kyseessä on kuitenki mun kuivilla pysyminen.

Sit mul vihdoinkin alko terapia. En muista mainitsinko asiasta jo aikasemmin.
Jo ekalla käynnillä löyty keinoja paniikin hallitsemiseen. Ja niistä on ollu vähän apuakin. Mun oireet natsaa täysin ahdistuneisuushäiriöön. Kuulemma yleistä päihteiden väärinkäytön jälkeen. Se on hiton harmillista ja se rajottaa mun elämää. Pelkoja kehittyy asiasta kuin asiasta, paniikkitiloja tulee hyvin herkästi ja ne fyysiset oireet on ihan kamalia. Vapinaa, kurkkua kuristaa, päässä pyörii, kädet hikoo, tuntuu hirvee paino rinnassa, hengitys ei kulje..
Tosi kivaa.
Mut kyl se varmasti siitä helpottaa ajan kanssa. Ainakin mul on pätevä terapeutti ja Rakas on tukena. Ja ennenkaikkea Herra Jeesus! Hänestä minä riemuitsen vaikeinakin hetkinä, ja se riemu on sellasta ettei sitä oikeen voi kuvata sanoin. Se ei vaan ole tästä maailmasta.

Tämmöstä tänään.
Palaan taas asiaan kun tulee sitä asiaa.
(..ja pääsen ylittää kynnyksen)
((.. tai saan uuden kännykän/netin/hiiren)