torstai 2. huhtikuuta 2015

Testilabra - Bentsot

Testilabra esittelee eri lääkkeitä eri vaikutuksineen joita Hulttiotyttö käyttää ja on käyttänyt.

Tällä kertaa vuorossa on rauhottavat, eli Bentsodiatsepiinit (Diapam, Rivatril, Tenox, Dormicum, Normison, Opamox, Xanor, jne.. Jeii, näitä riittää!!!) Käsittelen vaikutukset yleisesti eli en takerru eri lääkeaineisiin vaikka niissä on hieman erojakin.


Vaikutus: Vaikutus alkaa nopeasti, noin 10min - 1h, riippuen bentsolääkkeestä. Tulee mukavan rauhallinen, raukea ja vähän euforinenkin olo, tuntuu että kaikki huolet katoaa ja on toooodella mukava olla vaan. Tulee myös sählättyä paljon, se on joko koomista tai tragikoomista. Osa bentsoista on vahvempia, osa miedompia. Näitä lähtee joka lähtöön. Unensaanti helpottuu, tarkkaavaisuus heikkenee, voi tulla sumeinen näkö, seksuaalihäiriöt, impulssikontrolli voi heiketä, jotkut saattavat tulla jopa aggressiivisiksi (ns. paradoksaalinen vaikutus) ja muisti menee. Tulee himo ottaa lisää, pitkäjänteisyys katoaa, jolloin ahdistus voikin pahentua. Koko helahoito voi kääntyä päälaelleen. Varsinkin viinan kanssa, EN SUOSITTELE, TAPPOYHDISTELMÄ!!! Toimii ikävien tunteiden neutralisointiin ja rentouttaa myös fyysisestikin lihaksia. Saattaa auttaa kipuihinkin. Riippuvuus syntyy nopeasti, toleranssi kasvaa hyvin nopeasti ja silloin lääke menettää tehonsa. Osa lääkkeistä sopii univaikeuksiin (Tenox, Dormicum, Opamox Diapam, Rivatril...), ahdistuneisuuteen, pelkotiloihin ja paniikkihäiriöön (Xanor, Diapam, Opamox, Insomin, Rivatril...) ja lihasjännitykseen ja ramppikuumeeseen (Diapam, Xanor, Opamox, Rivatril..). Bentsoriippuvuus on todella voimakas (pahin on Xanor) ja vittumainen. Psyykkiset ja fyysiset oireet ovat HYVIN voimakkaita ja ne kestää pitkään sillä bentsot ovat rasvaliukoisia. Bentsot kaventaa myös tunne-elämyksiä kun toleranssi kasvaa.

Haittavaikutukset: Nopea riippuvuus ja toleranssin kasvu joka vie lääkkeen hyödyn. Ei siis enää toimi toivotulla tavalla. Vaarallisia liikenteessä koska tarkkaavaisuus heikkenee, tasapainohäiriöt, muistin menetys, aggressiivisuus, tyhmyys, uneliaisuus, HYVIN VAARALLISTA ALKOHOLIN KANSSA!!! Voi myös aiheuttaa sydänhäiriöitä stimulanttien käytön yhteydessä (monet napsii näitä laskuvarjoksi, kuten minäkin), myös buprenorfiinin kanssa riskejä. Tulee himo ottaa lisää ja aamulla kun herää, edessä onkin enää vain tyhjä paketti (hämmentyneet ilmeet tällöin hyvin yleisiä muistin menetyksen takia). Hyvin voimakas riippuvuus joka aiheuttaa lihasjäykkyyttä, kipuja, oksentelua, ripulia, mieli järkkyy TODELLA, vituttaa, ahdistaa, itsemurha-ajatuksiakin saattaa ilmetä, unettomuutta, vainottaa, pelottaa, ei uskalla enää toimia ilman bentsoja eli elämä on menetetty tälle lääkkeelle.

Oma mielipide lääkkeestä: En suosittele pitkäaikaiseen käyttöön voimakkaan riippuvuusriskin takia. Itse olen bentsokoukussa ja vituttaa. Alkoholin kanssa tappokamaa. Alussa olot on kivoja mutta tolet kasvaa todella nopeasti, mikä ei ole hyvä. Lyhytaikaisessa käytössä voi olla apua mutta pidemmällä käytöllä sitä vaan pilaa elämänsä. Alussa ikävät olot helpottuu, on kuin pumpulipilvessä ja kun jää koukuun ja reflat iskee niin ikävät olot ovat kolminkertaistuneet.

15 kommenttia:

  1. Mulla on lääkärin määräämänä Opamox ahdistukseen, mutta toisinaan sekavassa mielentilassa on tullut napsittua niitä alkoholin kanssa suuriakin määriä. Mustat aukot muistissa on kamalia - ja se tyhjä lääkepurkki aamulla. Yritän lopettaa ryynikännäilyn, siitä ei muuta seuraa kuin harmia :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Ei hyvältä kuulosta. Koita päästä eroon niistä, Pysy vahvana. Hyvähän mun on sanoo, mut koitan vaan tsemppaa! Et oo yksin ongelmas kanssa. Jos tuntuu niin laita mulle sähköpostia jenna.harju89@hotmail.com

      Poista
    2. Hei kiva, mäpäs laitan heti kun saan aikaiseksi! Tsemppiä sullekin. :) Riippuvuudet on paskinta paskaa, mutta onneksi niistä voi selvitä! ♥

      Poista
  2. Nuo testilabra jutut on huippuja! Niin totuudenmukaisia kun voi olla, itekkin noista niin paljo kokemusta. Amfetamiiniin ehk muitakin haittoja, mut muuten bueno! Et romantisoi noita aineita ja se on good! Koska ne todellaki laittaa kitumaan, aina, jossain vaiheessa, u know. Pointti just se ettei kukaan saa VAHINGOSSAKAAN kuvaa et nuo aineet on vaan jotain siistii! Koska painvastoinhan se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät. Näitä on myös kiva tehdä vaikka huumehimot heräileekin, mut kuitenkin, mukavaa ja antoisaa tekstiä. Moni tietämätön oppii paljon.

      Poista
    2. Joo! Näistä tosiaan oppii paljon. Siis mä näkisin sut jossain huumeidenvastaisessa valistuskamppanjassa nuorisotyössä, tyyliin kertomassa kouluilla lapsille oikeesti mitä se huumeiden käyttö on. Sitten, ku oot todella päässyt kaikesta irti! Oosaat todella hyvin nää asiat ja pystyt antamaan varoittavan esimerkin. Siis toki siinä mielessä vähän huono, et nuoret saattais ajatella, että helpostihan noista pääsee irti kun säkin oot päässyt sit siinä vaiheessa, mut ehkei sinne koululle voi kamapäissäänkään mennä sekoileen :D haha, tulipas sekavaa tekstiä! Mut siis point is, että sellanen tai joku vastaava vois olla se sun tulevaisuuden duuni näin niinku yhtäkkiä mun mielestä.

      Poista
  3. Opamoxit on vesiliukoisia, jälleen näin OT. Sekä rivat
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo opamox on vesiliukoinen samoin esim xanor, mutta rivatril on kyllä rasvaliukoinen :) t rivatrilia kolme vuotta popsinut, myös raskausaikana ja näin ollen asioista hyvin tarkasti selvää ottanut :)

      Poista
  4. Xanor päälääkkeenä ja Tenox+Opamox kun haluaa lopettaa. Ei tule vieroitusoireita kun ottaa kunnolla opamoxia ja tenoxia xanoria lopettaessa (en lääkärin ohjeen mukaan).
    Xanor on kyllä paras lääke mitä on, ylivoimaisesti jos bentsoja katsotaan. Jokaisen bentson eka kerta on ollut hyvällä tavalla päihdyttävä mutta toleranssin myötä olo tulee vain normaaliksi kun ahdistus katoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tietenkään tule refloja xantuista jos opareita ja tennareita otat. Koitappa olla ottamatta mitään.. Sit huomaat kyllä että ne reflat todellakin tulee. Ite vihaan bentsoja. Pameja joudun syömään edelleenkin.. Mut ehkä joskus pääsen eroon. Toivottavasti pääsisit sinäkin.

      Poista
  5. Heei ! Löysin tän sun blogin sattumalta ja päätin kommentoida :) Tosi mielenkiintoinen blogi oon lukenut nää tekstit jo tähän saakka läpi vaikka just vasta tänne sivulle onneks eksyin :) Oon ite 23v nuori nainen ja käyttelen kaikenlaista mut suurin ongelma mulla on kyl varmaan nää bentsot! Se on ihan helvetillistä olla niihin koukus ja reflat on kyl nihkeet :( näin et olit laittanu sun sposti osoitteen tohon, saisinko kans laittaa sulle viestiä? :) niin ja tsemppiä kaikkeen! Aion seurata sun blogia jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva että kiinnostuit blogistani :) Mulle saa tottakai lähettää mailia, toivoisinkin sitä. Voitas jutella ihan luottamuksellisesti sitten :)

      Poista
  6. Ihan hyvä teksti mutta jotain asiavirheitäkin löytyi.
    Osa bentsodiatsepiineista on rasvaliukoisia ja osa vesiliukoisia, mm. tämä määrittää kuinka nopeasti lääke alkaa vaikuttamaan.

    Tematsepaamin (Tenox) käyttöaiheita ovat unettomuus, mutta sen lisäksi sitä käytetään myös anksiolyyttinä, eli ahdistuksen lievittämiseen.
    Nitratsepaami (Insomin) on unilääke.

    Bentsodiatsepiineilla on myös muitakin käyttöaiheita, kuin tässä mainitsemiasi psyykkisiä pulmia. Esimerkiksi diatsepaami ja klonatsepaami (diapam & rivatril) relaksoivat lihaksia tehokkaasti sekä estävät/lopettavat kouristuksia. Diatsepaamia käytetäänkin myös esim lihasspasmeihin ja Rivatrilia epilepsialääkkeenä.

    VastaaPoista
  7. Eihän näitä voi pitkäaikaseen käyttöön suositella, mut fakta on se et joillekin ei vaan ole muutakaan (korvaavaa) lääkettä. Itse kärsin tosi pahoista jännitys-ja sos.tilanteiden yms. peloista. Kokeiltu on n.10 eri SSRI-lääkettä ja vihaan sitä paskaa yli kaiken. Ei mitään apua mulle. Vain bentsot auttaa, enkä tosiaankaan rouski niitä, vaan käytän ohjeen mukaan. No ok, joskus harvoin joudun ottamaan pari enemmän jos on joku isompi juttu, esim matka tms, mutten simahtele tai muuta. Alkoholia en käytä ollenkaan, en siis pisaraakan. Pystyn ja jaksan jotenkuten harrastamaan ja osallistumaan joihinkin juttuihin bentsojen avulla Ilman niitä sulkeutuisin himaan ja masentaisi vaan koko ajan :/ Siksipä v*tuttaa nykymeno lekurien kanssa kun niitä on ohjeistettu Valvirasta keräämään näitä respoja pois kuleksimasta. Siinä saa sit kärsiä kaikki nekin joille tää lääkitys on ainoo edellytys edes jonkinmoiseen elämään. Prkl! Onneks eräs lekuri tän hiffas kun oikein selvitin sille asian. Jeps, kaikkee hyvää sulle, en oo koskaan aiemmin tätä lukenut ja on kiva et oot saanut elämääsi kondikseen!

    VastaaPoista