sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mielen saastutus

Katoin tossa yks päivä Vuosaari elokuvan. Sen piti kertoo rakkaudesta ja Se oli saanu hyvät arvostelut. Kun katoin sen, mä järkytyin. Se oli kaukana rakkaudesta. Siinä mies petti vaimoaan, teinityttö meni pornokuvauksiin koska halus olla jotain, pikku poikaa kiusattiin koulussa, ja paljon muuta kamalaa.
Kuuluuko tollaset asiat rakkauteen? Ei. Miten tollasta saastaa voi pitää hyvänä? Täytyy olla aika paatunut jos pitää tollasta toimintaa hyvänä. Mä koin sitä katsoessani et mun mieli raiskattiin. Olin ahdistunut ja järkyttynyt vielä seuraavanakin päivänä. Ei tollaset asiat ole mitään rakkautta, kaukana siitä. Täytyy olla aika paatunut jos tommosesta tykkää.
Oon itekin kokenut kamalia asioita. En todellakaan haluais nähdä mitään vastaavaa elokuvissa. En tiedä mitä mulle on tapahtunu. En mä ennen näin voimakkaasti ole reagoinut leffoihin joissa on kaikkee kamalaa. Moni varmaan pitää mua ihan pimeenä. Ei sillä väliä, mä vaan en halua saastuttaa mieltäni. Omissa kokemuksissa on jo ihan liikaa kestämistä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Parisuhdekuulumisia

Rakkaan kanssa menee hyvin. Ollaan tosi läheisiä ja oon oikeesti onnellinen hänen kanssaan. Ekaa kertaa elämässäni olen oikeesti onnellinen. Ennen en oo kokenu mitään tämmöstä, tää rakkaus on niin erilaista. En oo ketään toista näin rakastanu.
On niin hyvä olla rakkaan kanssa. Tunnen itteni kokonaiseks ja oon omistautunut rakkaalle. (tuleepas siirappista tekstiä, mut tätä multa pyydettiin)
Rakas on myös omistautunut mulle. Ja hän on niin uskollinen. Tollanen uskollisuus ja omistautuminen on nykymaailmassa harvinaista. En oo aikasemmin sellasta tavannu. On ihanaa kun ei tarvii pelätä et mies pettäis tai hakkais mua. Häneen voin luottaa. Olen löytänyt onnen.
Meillä on elämä hyvin rauhallista. Tykätään olla paljon yhdessä. Aamullakin kun mun pitää hakee lääkkeet, rakas lähtee mukaan vaikka ei olis pakko. Hän vois hyvin jäädä nukkumaan, mut hänelle on tärkeempi lähtee mukaan. Arvostan sitä.
En oo kenenkään kanssa ollu näin läheinen. Riidellään harvoin, onneks. Asiat selviää paremmin puhumalla. Jos tulee riita, niin Se tuntuu hirveen pahalta ja yritän saada sen nopeesti selvitettyä. Se tuntuu pahalta ihan fyysisesti. Onneks Se on harvinaista.
Ehkä kukaan ei usko tätä kun kaikki on niin positiivista. Mut niin Se vaan on.
On mulla pelkojakin. Pelkään että menetän rakkaan. Että hänelle sattuu jotain, että hän kuolee. Se pelko on hiton voimakas. Yhtenäkin päivänä kun huutelin rakasta eikä hän kuullu, mä jo luulin et nyt Se on kuollu kun ei kuulunu vastausta. Pelästyin niin voimakkaasti et sydän hakkas kovaa ja päähän tuli hirvee paine. En kestäis jos menettäsin rakkaan. Se menettämisen pelko on niin voimakas varmaan siks kun mut hylättiin jo vauvana. Koko ikäni Se on ollu mulla voimakas pelko. Toivottavasti vielä pääsen siitä.
Tämmösiä pariauhdekuulumisia. Toivottavasti ei pitkästyttänyt tämmönen hempeily.

maanantai 12. syyskuuta 2016

ADHD asiaa

Mulla diagnosoitiin ADHD kun olin 13v. Vaan enpä saanu Sillon lääkitystä. Koko diagnoosi vaan unohdettiin, lakaistiin maton alle.
Jos oisin jo Sillon saanu lääkityksen niin moni piikki ois jääny vetämättä. Oli sit pakko turvautua aineisiin kun oleminen ja eläminen oli ihan mahdotonta.
Koulun käynti ei onnistunu, en pystyny keskittyy, olin hiton levoton ja sain ihan hirveitä raivareita joiden takia päädyin aina putkaan. Olin ihan mahdoton, mulla ei ollu rajoja. Käytin sit aineita että pystyis jotenkin olemaan.
Vasta 2015 sain ADHD -lääkityksen. Siihen asti meno oli hirveetä. Olin ihan hukassa huumemaailmassa.
Eka kokeiltiin concertaa, ei ollu riittävä lääkitys mulle. Sit alotettiin toi nykyinen lääkitys, Elvanse. Se on mulle oikee lääke. Oheiskäyttö loppu siihen, sinne jäi raivarit sun muut häiriöt. Aloin saada itteni ja elämäni kuntoon pikkuhiljaa.
Rakas tajus et mä tarviin ADHD -lääkityksen ja oikeessa hän olikin. Kun Elvanse alotettiin, elämänlaatu muuttu paljon paremmaks. Aloin saada kiinni elämästä.
Nyt kun oon syöny sitä vuoden ja 6kk alan olla jo aika normaali ihminen. Kaikki on muuttunu niin paljon paremmaks. En ois ikinä uskonu et saan elämäni kuntoon. Oikee lääkitys mahdollisti sen.
Monet vähättelee ADHD:ta, oikeesti Se on vakava juttu. Mun ympärillä olevat hoito alan ihmiset vähätteli sitä myös aluks. Kun sain Elvanset, ne vastusti sitä. Kun ne sit huomas miten kaikki lähti menee parempaan suuntaan, nekin sen sit joutu hyväksyy ja myöntää et lääkitys on tarpeellinen.
Kauan sain taistella ennen kun ne asian hyväksy. Lekureilla on joku ongelma ADHD:n kanssa. Ne ei ota sitä tosissaan. Ne ei voi sietää sitä et amfetamiinia ja sen johdannaisia käytetään lääkkeenä. Ne ei sitä tahdo hyväksyä. Ei sit millään. Pitkään jouduin taistelee, 2 valituksen jälkeen mun päihdelääkäri vihdoinkin hyväksy Ton lääkityksen. Lääkityksen puolesta on niin paljon näyttöä et ois ollu hoitovirhe lopettaa Se. Sekin joutu myöntää et Elvanse on mulle tarpeellinen. Elvanse hoito mahdollisti mulle normaalin elämän.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Kamahimot

Kiitos taas teille lukijoille hyvistä ideoista. Yritän toteuttaa niitä tässä pikkuhiljaa, ideoita tuli niin paljon :) Onpahan nyt vähäks aikaa tekemistä.
Mulla on menny hyvin. Välillä tuntuu ettei oo mitään kerrottavaa kun kaikki on ollu niin tasaista ja rauhallista.
Viime aikoina oon taistellu kovia kamahimoja vastaan. Se iskee ihan yllättäen, millon missäkin. Tulee Sellanen pakonomainen tarve saada vetää piikki, varsinkin piri himottaa, vaikka onkin toi ADHD-lääkitys sitä itteään.
Aina kun iskee himot mä sanon ääneen että nyt tekee mieli ja että Se menee ohi. Kyl Se sit aina meneekin ohi.
On vaan hyvin vittumaista olla hirveissä kamahimoissa ja haaveilla kaikkee typerää. Ne haaveet vaan Kyl loppuu lyhyeen. Aina tulee mieleen myös ne paskat kokemukset. Kaikki Se paska mitä tein, mitä mulle tehtiin jne. Sellaset asiat kun tulee mieleen niin ei Kyl hirveemmin huvita kaman vetäminen, ei edes sen kuvittelu.
Näköjään niistä helvetillisiatä kokemuksista on hyötyäkin.