Moro! Hulttis täällä taas kirjoittelee. Laitan mukaan kuvia Leivonmäen reissulta, jonka teimme kavereiden kanssa 1.7.2023. Luonnonlapsi pääsi pitkästä aikaa luontoon kosken äärelle. Siistiä oli ja mukavaa.
Vaikka välillä satoi aika paljon vettä, selvisimme reissusta hyvin. Onneksi otin taiteiluvälineet mukaan, niin ei käynyt aika pitkäksi autossa odotellessa sateen loppumista. Minua ei sade haitannut, mutta järkkärit eivät tykkää sateesta. Järjestelmäkameran kanssa on parempi vetäytyä suojaan, ettei kosteus pääse turmelemaan sitä. Oli mukavaa jutella ja piirrellä peikonlehtiä autossa. Piirtäminen auttaa mua keskittymään paremmin jutteluun ja kuuntelemiseen. Siksi mulla aina onkin piirrustusvälineet matkassa mukana.
Tästä tuli hyvä kuva. Innokas Luonnonlapsi luonnossa. Kosken jyly on rauhoittavaa ja on jotenkin hypnoottista katsoa veden kulkua. Vesi vain kulkee ja kulkee, aina vain. Siinä on hyvä jumittaa ja antaa pään levätä. Veden liikkeen seuraaminen on rauhoittavaa.
Siellä se Hulttis oleskelee. Olisinpa tuolla nytkin! Paikka oli juuri sellainen, missä herkkä sieluni viihtyy. Onneksi teemme syksyllä seuraavan reissun noihin maisemiin. Ja talvellakin menemme sinne kuvaamaan jäämuodostelmia. Odotan molempia reissuja innolla.
Hulttis kuvaamassa koskea ja HulttisCamera napsii kuvia innolla kuvia räpsivästä Hulttiosta. HulttisCamin kuvaaja on ystäväni Raneth. Hänkin aina ilahtuu nähdessään minut luonnossa. On hyvä saada taltioitua tuota innokasta intoa, jota siellä koen.
Tässä mulla varmaan on todella keskittynyt ilme. Otin kuvia eri valotusajoilla ja keskityin veden liikkeen taltiointiin. Keskittyessäni saatan mennä niin omiin maailmoihini, ettei minuun meinaa saada kontaktia. Onneksi lopulta yleensä havahdun Flow-tyyppisestä tilastani.
Tää on hyvä kuva. Pitkällä valotuksella saa tosi siistejä kuvia liikkuvasta vedestä. Tuo veden liike taustalla on upea.
Siellä se *into* *into* kuvaa. Tuli muuten valtava määrä kuvia tältä reissulta. Kuvia tuli otettua kaikkiaan 538 kpl. xD On muuten hirveä työ käydä ne läpi ja valita parhaat. Innostumisessa on huonotkin puolensa. Kun innoissaan ottaa kuvia, lopulta niitä on niin hirveä määrä, että on hyvin työlästä käydä ne läpi.
Ehkä olisi hyvä hieman edes yrittää hillitä tuota hullun intoa, jonka valtaan joudun koskien äärellä ja ylipäätään. Taidettakin olen tuottanut aivan valtavat määrät, eikä loppua (onneksi) tule. Olisi vaan hyvä saada jonkinlainen tila, ateljee tai jokin, missä voisin säilyttää taidetta. Nähtäväksi jää, löytyykö sellaista.
Siinä on Hulltiksen Hormi kovassa käytössä. Melkein sain nikotiiniöverit, kun tajusin, et kaveri haluaa saada höyrypilven talteen. Aikani höyryttelin ja tuli onnistuneita otoksia. Susitautointikin näkyy. Haluaisin vielä toisenkin tatskan, tällä kertaa peikonlehti aiheisen. Olen kuvankin jo suunnitellut.
Vielä uutisia kirjaprojektista:
Kirjan kirjoittaminen etenee hyvin, olen päässyt jo vuosiin 2012-2013. Eli juurikin niihin rankimpiin vuosiin. Rankkojen juttujen kirjoittaminen on rankkaa. Mutta minä kirjoitan ja prosessoin rankkoja juttuja rauhassa. Onneksi ei ole kiirettä. Välillä joutuu pitää pientä taukoa kirjoittamiseen, että ehtii ajan kanssa käsitellä vaikeita juttuja mielessään. Välillä jään suorastaan jumiin vaikeiden asioiden äärellä. Mutta sitten taas alan kirjoittamaan, kun tuntuu, että pystyn siihen.
Löysin myös vanhoja päiväkirjoja noilta ajoilta ja sen jälkeenkin. Olen niitä lueskellut ja saanut lisää materiaalia kirjaan. Onneksi pidin nistivuosina yllättävän tarkkaa ja kattavaa päiväkirjaa. Niistä on nyt iso apu kirjan kirjoittamiseen. Vielä on pitkä matka kirjan valmistumiseen. Vielä on yli 10 vuotta läpikäytävää. Vaikea edes ajatella, kuinka paljon vielä on matkaa edessä. Oi voi. No, onneksi ei ole kiirettä. Rauhasta käsin on paljon parempi kirjoittaa. Kun antaa aikaa prosessiin, homma toimii paremmin kuin ankarat deadlinet.
Olen miettinyt kirjan nimeä. Se voisi ehkä olla Hulttiotytön Selviytymistarina - Matka huumehelvetistä uuteen elämään. Miltä tämä kuulostaa, rakas lukijani? Voisiko se olla toimiva nimi? En lyö lukkoon vielä sitä, mutta harkitsen.
Vielä toinenkin jännittävä juttu:
Taidan saada kustantajan!
Juttelin yhden tuttavan kanssa, jolle kerroin, että kirjoitan kirjaa elämästäni. Hän on tehnyt minusta lehtijutun joitain vuosia sitten. Hän puolestaan kertoi kirjaprojektistani yhden suurehkon kristillisen kustantamon toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja muisti sen lehtijutun ja totesi, että he ovat erittäin kiinnostuneita kirjastani ja haluaisivat julkaista sen sitten kun se on valmis.
Aika siistiä! Tai oikeastaan: todella siistiä!
Supersiistiä suorastaan!
Kuulostaa siltä, että olen saanut kustantajan. Kiitos Herralle! Jumala johdattaa asioita ihmeellisesti enkä voi kuin ihmetellä ja kiittää.
Ps. Käykää katsomassa Instagramissa @hulttiotytto ja Facebookissa nimelläni Jenna Karjalainen kuvia tämänpäiväisestä söpöstä ja supersiististä kohtaamisesta uuden ystäväni kanssa. Luna käärme tuli tänään vierailemaan työpaikalle ja tykästyi minuun todella nopeasti. Tästä söpöstä kohtaamisesta on kuvia edellä mainitsemissani profiileissa. Oli muuten söpö ja hauska käärme, joka otti minuun kontaktia yllättävän nopeasti. Kaikki ihmettelivät (minä mukaan lukien) miten nopeasti käärme tuli luokseni. Pian se jo kiipeili minua pitkin ja näytti viihtyvän sylissäni, tai voisiko sanoa kropassani. Tää oli ihana ja hauska kohtaaminen ja jälleen yksi eläin tunnisti eläinten ystävän ja näin muodostui uusi ystävyys härkäkäärmeen kanssa. <3
