keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Väsynyt Hulttis ja 1 500 000

Väsyttää. Tänään oli työpäivä ja nyt väsyttää.
 Mä työskentelen siel niin intensiivisesti varsinki kun maalaan. Tänään tuli 5 maalausta ja oon ihan poikki. Mut kyl siel on kivaa!
 Ei meinaa malttaa odottaa aina ens kertaa :D

Tässä hiljattain tuli puolitoista miljoonaa täyteen kävijämäärässä tänne blogiin. Aikas jännä juttu!
 Enpä olis arvannut et tästä blogista tulis näin suosittu. En voi kuin hämmästellä ja kiittää. Oon niin kiitollinen kaikesta siitä tuesta mitä täältä oon saanut! Tän mun kirjottelun aikana te lukijat ootte tulleet mulle tärkeiksi. Kiitos et ootte ollu mukana mun toipumisprosessissa! Tästä on ollu suuri apu ja motivaatio meikäläiselle. Ja on ollu ilo olla monen lukijan tukena! Jatkossakin tahdon olla tukena. Jos joku haluu kirjotella privaatisti niin sähköpostii voi laittaa mulle tohon: aivotukaani@gmail.com.
 
Kaikenkaikkiaan iso kiitos kaikille lukijoille! Kiitos niistä neuvoista, vinkeistä, kannustuksista, rohkaisusta, tuesta, puolustamisesta... ihan kaikesta!
 Arvostan suuresti teitä, rakkaat lukijani!

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kuvakertomus kuukauden häseltäjästä

 Tämmöset taulut vein maanantaina Poleeniin näytille. Siel ne nyt on.

 Meikäläinen vähän epävarmana. Kun vietiin tauluja, mua jostain syystä hävetti! Ja kun kotia päästiin tuli itku. Ajattelin ettei musta ole tähän. Enhän mä oo maalannutkaan kuin vasta toista vuotta. Teki mieli taas tuhota kaikki taulut.

 Pokka pitää.. mekein. Ei mun toisaalta tarvi hävetä. Mä oon vaan aloittanut uuden harrastuksen ja se on maalaus. Ei harrastuksiaan tarviis hävetä. Eikä sitäkään, jos tulee erinäisiä tilaisuuksia johon kutsutaan, kuten nyt tämä.

 Ei oikeen osannut hymyilläkään. Niin lannistunut olin taidoistani. Onneks Rakas mua kannusti ja esti taulujen tuhoamisen. Sanoi ettei mulla oo aihetta tollasiin fiiliksiin. Se on oikeessa. Mut silti mä väheksyn itteeni ja aika ajoin tunnen pakottavaa tarvetta tuhota tauluni.

 Ilmeellä. Tilanne oli vähintäänkin hämmentävä. Vaikka niin moni on oikeesti tykännyt mun tauluista, en siltikään ollut varma taidoistani. Vaikka taiteen ammattilaiset ovat tykänneet ja arvostaneet mun tauluja, silti oon epävarma.

 Tässä eka työ. Se kimaltaa ja siinä on myös suolaa. Näistä löytyy kattavammat kuvat Hulttiotytön Tekeleet blogista.

 Tässä toinen työ. Suolattu sekin ja tästä mäkin oon tykännyt.

 Ja kolmas työ. Kaikki tehty samalla tekniikalla. Sellasilla tussimaaleilla roiskin ja värit levis kosteella pinnalla. Sit mä viel roiskin päälle suolaa ja se sai aikaan hauskoja efektejä.

Sellaisia maalauksia vei kuukauden taiteilijaksi valittu Hulttis. Ei Hulttis itse tiedä kuinka asiaan suhtautuisi, mut muut asiasta kuulleet ovat olleet todella iloisia. Jospa tää mun epävarmuus vielä helpottais, ehkä mäkin sit osaan iloita. Mut maalaamista en lopeta vaikka miten olisin lannistunut. Maalaaminen vaan on niin kivaa. Ja mä vasta harjoittelen sitä, joten ei oo aihetta lannistua. En ole aikonutkaan miksikään mestariksi, vaan ihan ilokseni ja muidenkin iloksi maalaan.
Nyt Jenna, ota ihan iisisti! :D hus hus häpeä ja epävarmuus!

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kuulumisia epävarmalta kuukauden taiteilijalta

Noniin. Nyt ehdin taas kirjoittelee.
 Tässä oli pari viikkoo lomaa kuntouttavasta työstä ja huomenna meen töihin. Olisin mä voinut pitää lomaa viel toisetkin 2vko mut mä haluun mennä jo nyt töihin. Pääsee maalaamaan ja tekee käsitöitä.
 Maalaamisesta tuli mieleen eräs hämmentävä asia. En tiedä kuinka siihen suhtautuisin.
 Eilen vietiin Poleeniin (Pieksämäen kulttuurikeskukseen) multa 3 taulua. Musta tuli kuukauden taiteilija :O
 Viikonloppuna sain asiasta tietää kun puhelin soi. Vähänkö mä yllätyin. Eilen sit vietiin 3 taulua sinne ja oli muuten vaikee saada ne suoraan. Onneks saatiin apua. Kiitos avustajalle!
 Mut kyl mä oon ollu vähän epävarma tästä asiasta. Sanoinkin eilen ettei musta oo kuukauden taiteilijaksi ja epävarmuudessani meinasin taas tuhota tauluni. En kuitenkaan onneks niitä tuhonnut. Puoliso kannusti ja rohkaisi mua ja sai mieleni muuttumaan. Kiitos hälle siitä! Hän sanoi mm jotenki näin: "Koska sut on valittu kuukauden taiteilijaks, niin se sä oot, etkä ollenkaan huono sellainen. Noi taulut on siellä ilahduttamassa ihmisiä ja kaunistamassa ympäristöä, niinkuin on kotonakin."
 Oon mä kyllä kummallinen tyyppi. Hirveen epävarma vielä itseni suhteen. Vaikka saisinkin aikaan jotain hienoo, mä mietin et onkohan se sittenkään hieno. Vaikka moni sanoo et mun taulut on hienoja, mä mietin epävarmassa mielessäni etten oo onnistunut kuitenkaan. Ja vaikka olisin itsekin tyytyväinen, mieli huutaa: "Tee se paremmin! Ei toi oo lähelläkään täydellistä!". Mun mieli vaatii multa liikoja. Mä en pysty olee täydellinen tässä elämässä. Mun mieli taitaa olla aika paha perfektionisti, joka ei oo tyytyväinen mihinkään.
 Sitä se on ollu kyl aina.
 Mut se on vapauttavaa, kun tietää ettei kukaan voi olla täydellinen, en minäkään. Mut se ei tarkoita sitä et mä hutiloisin, enkä välittäis lopputuloksesta. Se näkyi jo mun käyttö aikoina. Sillon olin hyvin harras narkkari. Kaikkeni annoin aineille. Parhaani mukaan narkkasin ja onnistuin siinä hyvin. Melkein meni henkikin siinä touhussa, niin hartaasti mä narkkasin enkä muusta välittänyt.
 Nyt elän uutta elämää, ja elän sitä kiitollisena. Mitä se mukanaan tuo, sen otan vastaan haasteena. 3vuotta on lyhyt aika siihen nähden, kuinka kauan narkkasin. Vieläkin vasta opettelen elämään tätä niin toisenlaista eämää kuin mitä se hartaan narkkarin elämä oli. Se oli elämää kuolemalle, tää uusi elämä on elämää elämälle.
 Siinä on aika suuro ero!

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Hulttis hyväksyttiin nettiperuskouluun!

Jee! Mut on hyväksytty Otavan opistoon käymään 9-luokka loppuun!
Jännittävää.
Opinnot alkaa ilmeisesti kesäloman jälkeen 22.7.
Erittäin jännittävää.
Saa nähdä miten käy opiskelun kanssa, toivottavasti osaan edes jotain. Luulisin että se menee ihan jees. 8-luokan kun kävin uudelleen jäätyäni luokalle, sain keskiarvon nousee 4,5 peräti 8.2 jos oikein muistan.
Onneks ei tarvii istua koulun penkillä. Jos pitäis, alkais penkki pyörimään ja Jenna häseltää. Ei oo koulun penkit meikäläisen juttu..
Mutta eiköhän opiskelu suju ilman koulussa oloakin. Uskoisin että sujuu paremmin ilman koulussa olemista.
Mut kyl tääkin jännittää! Positiivisesti.
Kiitos vielä rakkaat lukijani, jotka vinkkasitte mulle tästä nettiperuskoulun mahdollisuudesta! Kiitos! <3

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Stressiä kiireessä

Hirmuinen stressi päällänsä.
Ollut jo pitkään.

Hirmuinen kiire päällänsä.
Ollut jo jonkin aikaa.

Hirveesti asioita hoidettavana..
Hirveesti asioita joita pitäis tehdä..
..mut ei meinaa onnistua,
ei meinaa ehtiä,
ei meinaa muistaa kaikkee,
ei meinaa välillä edes jaksaa.

Niin, ja EI MEINAA AIKA RIITTÄÄ.
EI SITTEN MILLÄÄN!

PÄÄKIN MEINAA HAJOTA,
MIELI MAAHAN VAJOTA.
VAIK KUINKA YRITTÄÄ,
KELLO TIKITTÄÄ.
AIKA EI VAAN RIITÄ.

Tuli tässä vaan mieleen, et onkohan mulla nyt vähän liikaa asioita, joita pitäis tehdä/hoitaa/valmistella/muistaa jne?

Tätäkin tekstiä kirjotellessa mä oon vähän väliä joutunu keskeyttää kun on puhelin piipannut millon mitäkin.
TAAS! Piippasi perhana taas!

HIRVEE STRESSI!!!

torstai 24. toukokuuta 2018

Linkki


https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Tuolla on taas jotain uutta.

Aattelinpahan ilmoittaa.

Nyt on vähän kiireinen tilanne, joten palaan asiaan myöhemmin.

torstai 17. toukokuuta 2018

Yksityiskohdat

Halusin tehdä tekstin yksityiskohdista. Oon pienestä pitäen tykännyt kaikenlaisista yksityiskohdista.

Ja sen kyl huomaa mun pukeutumistyylistäkin. Ihmettelen itsekin mieltymystäni yksityiskohtiin.

Ne vaan on kivoja. Nää korut sain yllätys lahjana yhdeltä mukavan oloiselta kaverilta. Kiitokset hälle siitä!

Niitit, vetskarit, nyörit, korut, ketjut.. kaikenlaiset yksityiskohdat on kivoja jostain syystä. Jo eka luokalla laitoin hakaneuloja paidan hihoihin :D

Myös pitsistä mä tykkään. Niissäkin on kivoja kuvioita, yksityiskohtiaaah..

Ja nyörit! Niitä pitää olla. Ne vaan on nättejä yksityiskohtia vaatteissa. Kai se on jotain mun estetiikkaa.

Täs on Nebukadnessar, mun oikean jalan kenkä. Vasen on nimeltään Dareios. Tykkään nimetä esineitä. Tottahan kengillä pitää nimet olla! :D

Vetskari. Joskus tein housut, joihin ompelin paljon erivärisiä vetoketjuja. Niistä tuli hianot. Siistii kun pääsee kuntouttavassa työtoiminnassa modaa vaatteita kun siel on ompelukoneet ja kaikkee. Ja siel on mukavaa.


Ennen risti oli mulle pahennus. Ja se risti mitä aiemmin kannoin, oli väärinpäin oleva versio. Nyt se väärinpäin oleva risti on mulle pahennus. Ja tää mitä nyt kannan, on mulle pelastuksen ja armon risti. Kristuksen risti.

Kerran mietittiin kaverin kaa, et mitähän noi niitit ja piikit mulla oikeen kuvastaa. Siinä tuli sellainen toteamus että ehkä mä rikkinäisenä jotenkin suojaudun, kuin piikikäs siili tekee uhattuna. Viesti on: älä tuu lähelle, satutat mua kuitenkin. Niin ne muutkin teki.

Mut entäs sitten nyörit ja remelit? Ne vaan on kivoja. Varsinkin nyörit. Remeleillä voi sit tarpeen vaatiessa huitoo menemään, jos joku tunkee turva ympyrän sisälle :D

Tää on mulle tärkeä yksityiskohta.
Se vaan on.

Yksityiskohtien jälkeen viel yksi pieni yksityiskohta suuressa maailmassa: meikäläinen.

Vähän epävarma, mut ei toivoton (vaikka niin väitettiinkin vuosia), usein paniikissa, ja arkakin, usein myös ulospäin suuntautunut ja innokas. Joskus haluis mennä vaan piiloon, joskus taas kaipaa mennä ulos. Vaikka välillä pelkää, ei kuitenkaan lannistu. Ja vaikka välillä mieli romahtaa, se myös eheytyy.
 Pirstaleiden seasta löytyy vielä se Jenna, joka uskaltaa elää menneisyydestä huolimatta.

torstai 10. toukokuuta 2018

Jännittäviä asioita, joista iloitsee

Nyt on ollut paljon jännittäviä asioita.
 Viime viikolla laitettiin Pieksämäen kulttuurikeskus Poleeniin kevätnäyttely, johon pääsi myös multa 3 maalausta. Hämmästyin kun ne pääs parhaalle paikalle. Aika jännää.
 Kun sitä näyttelyä ripustettiin, mä siinä soittelin flyygeliä, ja yllätyin kun mua pyydettiin esiintyy kesällä tulevaan näyttelyyn! Suostuin.
 Viime perjantaina oli sit näyttelyn avajaiset ja kyl oli paljon upeita töitä siellä! Enpä olis uskonut joku vuosi sitten et mulla tulee olee töitä näyttelyissä.. Tää on jo kolmas näyttely, jossa mun töitä on. Ja kesällä on tulossa neljäs. Jossa mä viel soitan pianoa sen näyttelyn avajaisissa.
 Olen vähän ihmeissäni.
 Ja myös iloinen.

3vko sit alkoi kuntouttava työtoiminta. Ekana päivänä olin aika jännittynyt ja pelokaskin. Mut ihan hyvin meni. Viime viikolla katsottiin leffa. Eilen oli taas kuntouttava työtoiminta ja alan pikkuhiljaa sopeutua. Maalasin eilen 8 työtä ja virkkasin myös. Uskalsin jo jutellakin siel olevien kanssa. Mukavan oloinen porukka.   Toi keskiviikon työtoiminta on kyl mukavaa! Siel voi tehdä vaikka mitä! Olen innoissani. Mut kyl olin eilen väsynyt työpäivän jälkeen, eikä ihme. Niin paljon sain aikaseks kaikkee.
 Opiskelu juttukin on etenemään päin. Lähetettiin Otavan opistolle mun todistukset ja asia etenee. Varmaan aika pian pääsen sit aloittaa opiskelun.
 Jännittävää.
 Kun oon 9.luokan käynyt loppuun, niin mähän voin sit alkaa miettii et mitä sen jälkeen. Vielä en uskalla ajatella. Meen päivä ja asia kerrallaan. Se vaan oli erikoinen havainto, kun todistuksessa oli jo osa 9.luokkaa käyty. Paljon on käymättä, mut oli siinä enempi suoritettuja opintoja kuin muistin. Kaikkee sitä onkin jäänyt unholaan..

Pahin masennuskin on alkanu helpottaa. Ulkona liikkuminen, taide ja säveltäminen on auttanut. Ja varmaan sekin auttoi kun viime viikolla romahdin. Mieli ei enää jaksanut, joten romahdin. Se oli aika raskasta, mut alan olla paranemaan päin. Paniikkihäiriö oireita kyl vieläkin ilmenee, mut ei oo enää ihan niin paha olla kuin viime viikolla ja sitä edellisellä. Alkaa näkyä jo valoa tunnelin päässä.
 Siitä iloitsen.
 Eiköhän tää tästä!


tiistai 1. toukokuuta 2018

Kevät on vaikeeta aikaa

Jee! 2kk ollu polttamatta normaali tupakkaa. Sähkötupakalla oon pärjännyt hyvin. Paljon raikkaampi olo, ja aistit parantunut huomattavasti.
 Siitä iloitsen.

Vähän on ollut alavireistä viime aikoina.. Meinaa olla joku kevät masennus. Sit kun viel mieleen tulee kaikkee paskaa menneisyydestä, meinaan romahtaa. Vähän aikaa jo ollut hermoromahduksen oireita.
En haluu sitä!!
 Mutta minkäs teet, jos romahdan, niin sit romahdan. En kyl haluis. On vaan niin hiton vaikeeta kaikki.
 Ei meinaa jaksaa.
En haluu muistaa niitä vanhoja juttuja.
En haluu pyöriä menneessä, mä haluun päästä eteenpäin. Menneet on menneitä, asiat meni kuten meni, turha mun on niitä miettiä. Nyt on nyt.
 Mut hemmetti kun niitä muistoja vaan tulee! En todellakaan haluis muistaa..

Paniikkihäiriö oireetkin on pahentunut ihan sikana viime aikoina. Lähes jatkuvasti kädet vapisee, sydän tykyttää, kurkkua kuristaa, kädet hikoaa, rintaa painaa hirvee möykky, pyörryttää niin et melkein taju lähtee.. Tai henki. Varsinkin ihmisten ilmoilla liikkuessa noita tulee ja pelkään et kuolen. Joskus jopa toivon.
 Noi oireet on ulkona liikkuessa niin pahat, et tekis mieli mennä pyytää bentsoja lääkäristä, mut eihän ne anna kuitenkaan. En kyl haluais kadultakaan etsiä. Se on liian suuri riski.
 Joudun siis vaan kestämään.
 Vaikka se on sietämätöntä.
 Hemmetti.

Pakko vaan koittaa jaksaa.

Vaikka ei jaksais.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Hulttiotytön VideoBlogi - Mitä odotan tulevaisuudelta?

Tässä eilen kuvattu pätkä, jossa vastaan lukijan kysymykseen tulevaisuuden haaveista.

PS. Vieläkin tuntuu kuvaaminen erittäin omituiselta, jopa pelottavalta. Mut eiköhän tää tästä. Kivaa se silti on vaikka jännääkin.