keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vanhoja kuvia menneisyydestä

Mä tossa vähän katselin vanhoja kuvia. Sieltä nistivuosilta.
Eka reaktio oli järkytys ja hirvee ahdistus.
Oonko toi minä?
Valitettavasti.
Kädet täynnä pistojälkiä, hyi hitto et ahdistaa.

Vaikka mä miten yritin peitellä omaa tilaani voimakkailla meikeillä, en onnistunut. Sillon kyl kuvittelin, ettei kukaan huomaa, mut eihän sitä voinut olla huomaamatta.
Tossakin kuvassa näkyy sekavuus ja epätoivo. Oliko narkkaaminen kivaa?
Ei ollut!

"Minkäs teet kun on pakko vetää piikkii?"
Aika toivotonta. Tässäkin ihan pöhinöissä ja essoissa, silti toivottomassa tilassa. Toi oli sitä aikaa kun oli pakko painaa mäntä pohjaan, vaikka samalla pelkäs ihan sikana et se piikki jää viimeiseksi. Puolen vuoden ajan sama jatkui. Kipeetä. Jokaisen piikin kohdalla rukoilin, että jäisin vielä henkiin.
Oli niin vahvaa kamaa. Valitettavasti eräs henkilö kuoli kyseisiin aineisiin.

 Ei hemmetti. Mitähän tästäkin sanoisi?

 Tosi hyvässä kunnossa olin joo. Noihin aikoihin vaaka näytti 39kg. Eikä sillä ollu väliä.

 Tosi "onnellinen" olotila. Joopa joo. Mua alkaa itkettää kun katson tätäkin kuvaa vanhasta Jennasta. Surettaa nähdä itsensä tossa kunnossa.

Sekavuus maximus. Onko järkee vai ei? Ei todellakaan.

 Alkaa vetää jo aika sanattomaksi. Nyt vasta jälkeenpäin huomaan miten huonossa kunnossa olin. Kävelevä kauhistus.

 Muistan hämärästi ton WC:n, joka oli lattiasta kattoon täynnä kaikenlaista Elvis krääsää. Pitihän sielläkin käydä ottaa vedot. Näin jälkeenpäin häpeän sitä. Ja kaikkea!

 Vaikka pukeuduin kauniisti, laittauduin kauniiksi, ei se rikkinäinen narkkaripersoona piiloon jäänyt. Sisäinen tuska oli valtava.

 Ja tuskaa tuottivat myös useat nyrkin iskut, jatkuva väkivalta. Lisää kamaa, lisää!

 Enää en kyl meikkais noin. Kerran kun kokeilin viime kesänä, niin huomasin ettei oo mun juttu enää. En kokenut itseäni enää itsekseni niissä meikeissä. Ja iloitsin siitä.

 Tässä näkyy jotain siitä vihasta mitä sisälläni kannoin. Onneksi sitä ei ole enää! Sain vihan tilalle rakkautta, ja riemuitsen siitä. Mutta tuo viha.. Miten valtavaa se olikaan! Ahdistaa ajatuskin siitä.

 En tiedä mitä tässä tapahtuu, en tiedä missä edes olen! Ei muistikuvaa.

Missähän mä tässäkin oon paikan päällä? Ei harmainta aavistusta. Enkä kyl haluu muistaakaan.

 Vanha Jenna eli pimeydessä. Synkeässä pimeydessä. Mutta nyt vaellan valkeudessa ja riemuitsen siitä, että Jeesus valaisi pimeyteni!

Näitä kuvia katsellessa mä tajusin entistä selkeämmin sen, mistä Jeesus Kristus on minut pelastanut.
 Epätoivon tilalle tuli Toivo, Kuolemanhalun tilalle tuli Elämänhalu, Vihan tilalle Rakkaus, Epäuskon tilalle tuli Usko, Sekavuuden tilalle Selvä ja selkeä elämänhallinta ja elämänlaatukin parani, kun Jumala johdatti asiat niin, että sain vihdoinkin oikean lääkityksen sairauteen ADHD. Sehän se oli suurin tekijä mun armottomaan narkkaamiseen. En olis itsekään sitä uskonut, et oikee lääkitys voi ratkaista asian, kunnes sitten sain sen lääkityksen ja alkoi asiat pikkuhiljaa muuttua parempaan.

 Ylistetty olkoon Herramme Jeesus Kristus ja Isä taivaassa!

torstai 11. tammikuuta 2018

Erikoinen näkymä

 Kävin tossa yhtenä päivänä oudolla planeetalla. Lähdin rukouskävelylle
 normaalisti ja Hengessä kuljin eteenpäin. Enpäs arvannut et tämmöiseen paikkaan päädyn. Olihan sitä valokuvattava kun näytti niin erikoiselta tuo outo maailma.

 Hämmästelin suuresti tätä ihmeellistä näkymää. Ja halusin jakaa sen rakkaiden lukijoiden kanssa. Joten valokuvasin tätä outoa planeettaa.

Siellä oli paljon neon valoja ja jotain mikä vaikutti ihan lumelta. Mut lumi ei ollu valkoista.

 Tykästyin tähän värikkääseen lumeen. Se piti ikuistaa. Aika hauska ilmiö. Valokuvat ovat kännykkäkameralla otettu, ei ole muokattu, kunhan vaan kuvasin puheelimella hämärässä.

Kovasti hämmästelin ja jäin ihmettelee tätä outoa näkymää. Sit mä menin googleen ja paikansin tämän planeetan sijainnin.
 Ja hämmästyin.

Tää planeetta on Maa. Ja paikannus ilmoitti vielä tarkemman sijainnin: Pieksämäki, paikallinen Sale kauppa tahiniemessä.

Hei! Mähän asun siinä lähellä!

maanantai 1. tammikuuta 2018

Verikoe ja loppuun palaminen

Viime aikoina oon ollut hyvin stressaantunut ja vähän tuskainen. Tässä viikon aikana on sit tainnut tulla eräänlainen loppuun palaminen.
 Monta päivää oon ollu niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti, niin et kehon jokainen lihaskin on kipee. Ja oon itkeskellyt aika ajoin ihan pienistäkin asioista. Koko ajan on hirvee sisäinen kiire. Sekunnitkin tuntuu menevän paljon nopeemmin kuin normaalisti ja se ahdistaa. Hätäinen olen vähän kaikesta. Et mitä tapahtuu, millon tapahtuu, vaikkei ole syytä ressata. Tuntuu, et on vaan pakko jaksaa, jaksaa jaksaa ihan kaikkee. Tuntuu ettei missään voi olla turvallisesti rauhassa. Jatkuva hälytys tila päällänsä. Ja vaikka nukun yöt, tuntuu kuin ei olis nukkunutkaan.
 Taidan olla aika finito.
 Pelkään kovasti retkahtamista. Inhoan koko pelkoa. Ajatus on vastenmielinen. Silti se vanha Jenna meinaa nousta pintaan aika ajoin.

Kun mä kävin marraskuussa verikokeissa, siitä kaikki taisi alkaa. Mulla epäiltiin sokeritautia, ja sit menin verikokeisiin pahaa aavistamatta.
 Verikokeen tulos oli hyvä, mut itse toimenpiteestä mulle tuli karmee trauma. Se hemmetin pistojälki oli ihan hirvee. Tuli ihan liattu olo. Kun mä otin sen laastarijutun pois, mä järkytyin ja itkien sanoin et "mä haluun sen pois, se on pakko saada pois, se on inhottava!"
 Suihkussakin mä säikähdin kun huomasin sen jäljen, et enkai mä oo retkahtanu. Järkytyin ja sit muistin verikokeissa käynnin. Mulle tuli voimakas häpeän tunne sen jäljen takia. Menneisyys palas mieleen.
 Mä aloin sitten tarkkailla sitä, et häviääkö se ollenkaan, oli niin liattu olo. Se inhotti mua niin paljon, et vieläkin tuskastun kun sitä ajattelen. Inhottaa menneisyys!
 Tuskaa lisäsi vielä se kun erehdyin siivoo vanhaa laukkua. Johan sieltä vuoren sisältä löytyi pari vanhaa paskaista neulaa! Hajosin siitäkin.
 Ton verikokeen jälkeen on vaan mennyt huonommin. Oon paljon herkempi.
 Yhes vaihees joulukuun puolella kerroin sit läheisille tosta verikoe traumasta, ja näytin sitä paikkaa, niin muut sanoi, ettei siinä mitään enää näy. Minä kyllä näin sen selvästi ja näen vieläkin! Inhottavaa. Kun kerroin siitä, vähän sen jälkeen musta alkoi tuntuu, et ihan kuin siihen olis vasta pistetty ja tunsin miten verikin mukamas valui.
 Menin aivan hysteeriseksi ja itkin. Mun mies joutu tulee rauhottelee mua ja katsottiin yhdessä sitä kohtaa. Ei siinä ollu kuin se pienenpieni (mulle suuri) inhottava arpi. Hirvee häpeä ja syyllisyys jostain verikokeesta! Eihän mun tarviis sellasta kokee. Silti.
 Sit viel oon vainoillut, ettei kukaan usko et kävin verikokeessa. Hirvee vainoilu siitäkin.
 Muutenki sen jälkeen mulla on tullu uniin toi hiton piikittäminen. Kaikki siihen liittyvät sanat särähtää ikävästi korvaan. Välillä kun on menny lääkettä ottaa, mieleen on tullu vanha ajatus: "Vedoille". Ne säikäyttää. Unien jälkeen on pitäny tarkistaa et eihän oo tullu piikitettyä. Helpotus ettei, mut ne unet ahdistaa viel päivälläkin. Ja noi ikävät vanhan Jennan ajatukset.. En voi sietää niitä!
 Noi vaan on lisännyt sitä tuskaa. Mua inhottaa niin jo tästä kirjoittaminenkin että on pakko lopettaa.
 En jaksa enkä kestä enää!

torstai 28. joulukuuta 2017

Armahdettu varas

Ilmoitusluontoista asiaa. Näyttely jatkuu vielä tammikuun ajan.

Muuta asiaa.
Kun käytiin jouluostoksilla Pieksämäen äijä parkissa, ja siel myyjät tarkkaili meitä ihan mun menneisyyden takia. Olin aikoinaan varastanut sieltä usein.
 Tuli hirveen huono omatunto ja katumus. Kun sit kassalle mentiin, mä itkien pyysin anteeksi sitä et olin varastetut sieltä. Se katumus ja anteeksipyyntö tuli niin syvältä, et vapisin ja äänikin meinas lähtee. Enkä välittänyt yhtään muista siinä olleista ihmisistä, vaan pyysin anteeksi sydämeni pohjasta.
 Myyjä (joka tais olla myös kaupan omistaja) sanoi: "Ne on anteeksi annettu KAIKKI. Hyvä että nyt on asiat paremmin sulla."
 Vähänkö mä olin kiitollinen ja yllättynyt! Itkien kiittelin sitä ja olin hyvin liikuttunut. Se oli hämmästyttävää! Sain anteeks kaikki ne typerät varkaudet, joita siinä kaupassa olin tehnyt. Näin jälkeenpäin mua hävettää, et toimin niin. Mut oon niin kiitollinen et sain kaikki siellä tehdyt rötökset anteeksi.
 Hämmästyttävä armon kokemus. Oon niin kiitollinen. Anteeksianto ja anteeksi saaminen on mahtavia asioita!

Kirjoittelen taas paremmalla ajalla. Pahoittelen, et on kestänyt.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Varjoa ja valoa näyttely valokuvattuna osa 2

 Näyttely jatkuu.
Tässä viimeinen nurkkaus viimeisine tauluineen..

 Ja viimeinen nurkkaus viimeisine virkkauksineen.

 Ylimmäinen taulu unelmoivasta naisesta on anopin ja nää muut on meikäläisen.

 Unelmoiva nainen. Tää on siisti maalaus. Anoppi on taitava.

 Suolattua taidetta. Hulttiotytön tekeleet blogissa parempia kuvia tästä. Ja seuraavastakin.

 Suolattua taidetta versio 2. Toi suola kimaltelee ja antaa muutakin kivaa efektiä eri valo-olosuhteissa.

 Ornamentti kukkanen. Tässäkin on omat erikoisuutena hopean maalin ansiosta.

 Tästä kuvasta voi huomata, kuinka noi suolakiteet vähän kimaltaa kiteisenä.

 Viimeisen nurkkauksen viimeiset taulut (paitsi yksi) viimeistä kertaa.

 Sit on tämmönen mun haarukkapitsitekniikalla virkkaama boleron tyyppinen bolero. Lankakin on hohtavaa.

 Mun eka virkattu villatakki. Tää on selkäpuoli. Yllätyin, kun löysin tän kotoa. Se olikin onnistunut paremmin kuin muistin. Siinä on myös kaulus ja se laitetaan kiinni edestä. Vois kyllä kuvata sitä lisää, kun käy paikan päällä.

 Aika työläs työ. Mut ei menny aika hukkaan.

 Oranssi pikkuliina.

 Keltainen pikkuliina. Halusin leikkii väreillä, koska tykkään väreistä.

 Sininen pikkuliina. Tää oli kiva virkata kun päästään tekee erikoisia silmukoita.

 Violetti pikkuliina. Ja vähän vihreetäkin näkyy. Tässäkin on omat judanssinsa.

 Ja vihreä pikkuliina. Tääkin oli kiva virkata. Yllättävän työläs pienehköksi liinaksi.

 Aafricaaa! Testailin kultaista ja hopeeta akryyliä ja sit siitä tuli tää. Piti sitä mustaakin laittaa.. taas. :D

 Tässä tulee hyvin esiin toi miten erilaiselta sama taulu voi näyttää eri valo-olosuhteissa.

 Siinä vielä viimeisen nurkkauksen viimeinen pöytä. Vielä siitä puuttuu..

..Viimeinen virkkaus. Tää lähentelee jo melkein mestariteosta. Anoppi tykästyi tähän niin, et varasi tän.
 Jos joku innostuu ostaa jotain, niin yhteyttä voi ottaa sähköpostiin aivotukaani@gmail.com
  (Aivotukaani on ajoittain aivoissa esiintyvä lintu, joka syöksyy innokkaasti ajatuksiin ja päättäväisesti nokkii tukaanin nokallaan ajatuksen poikki. Harmillisinta on, jos aivotukaani iskee kesken tärkeän ajatusprosessin. Ja niistä se just tykkää! Aaargh!)

Varjoa ja valoa näyttely valokuvattuna osa 1

Tästä alkaa näyttely. Jos joku haluaa jotain ostaa, niin ottakoon yhteyttä mun sähköpostiin aivotukaani@gmail.com. Hinnoista voidaan neuvotella.

Tässä mun linokaiverrustyöt. Tämmösenkin voi ostaa yksittäisenä. Oli hankala kuvata kun lasi heijastaa. Hulttiotytön tekeleet blogista löytyy myös kuvia näistä tauluista ja virkkauksista.

Meikäläisen virkkaama ihan nätti liina.

Yleiskuvaa näyttelytilasta.

Meikäläisen maalaus, joka muuten kimaltaa kivasti. Tekeleet blogissa näkyy sen kimaltelukin.

Eka seinusta, jossa mun maalauksia.

Hopeinen yömaisema. On muuten aika erikoinen maalaus väriominaisuuksiltaan. Löytyy Hulttiotytön tekeleet blogista.

Virvatulet. Tää oli kiva maalata. Väreistä tykkään.

Hohtoisa teos. Tämäkin on erikoinen taulu väriominaisuuksiltaan. Hohtaa hyvin monipuolisesti eri valo olosuhteissa. Tekeleet blogissa kuvia tästäkin.

Toinen seinusta/nurkkaus, jossa rakkaan anopin maalauksia ja mun virkkauksia.

Mies vanhenee, mutta ei taivu. Anopin miehekäs taulu miehestä, joka ei muuten taivu. :D Tää on hyvin kuvaava maalaus.

Kuvasin eka ilman salamaa.

Ja sit salaman kanssa. Huivi alkoi säteilee!

Mun haarukkapitsitekniikalla virkkaama poncho. Lahjaksi menossa.

Anopin kuvaus salaperäisestä romaninaisesta. Tossa katseessa on jotain.. se vaan on salaperäinen.

Mun virkkaama kaulahuivi..

..joka toimii myös heijastimena! Aika hauska tekele tämäkin.

Anopin maalaus ja mun virkkaus.

Yleiskuvaa tilasta ja kolmannesta seinustasta.

Yleiskuvaa tilasta, pöydästä ja neljännestä seinustasta.

Pöytä ja eka seinusta.

Pöytä ja toka seinusta/nurkkaus.

Ja sit pöydän virkkaukset.
 Tää on mun virkkaama liina, jossa oon kuvioon käyttänyt erikoisia silmukoita tehostamaan työtä.

Tää on yks kauneimmista liinoista joita oon virkannut. Tää menee kiitoslahjaksi Jeesukselle Kristukselle. Vien sen seurakuntaan, jossa vielä oikeesti uskotaan Herraan Jeesukseen.

Nää on kauniita myös. Mun virkkauksia.

Tässä on kiva kuvio ja virkkasin siihen viel punaisia pieniä ruusuja. Todella kaunis.

Ja tää myös on aika kiva. Toi kuvio sai mut innostuu ja kyl oli kiva työ!

Yleiskuvaa pöydästä ja kolmannesta seinustasta, jossa anopin maalauksia kaikki.

Värileikki. Tästä tykkään kovasti. Tää on siitä hauska, et kaksi työtä yhdistyy toisiinsa väreiltään hienosti.

Tässä pari synkempää anopin maalausta.

Pahan otteessa. Tää koskettaa mua kovasti, koska toi on ihan kuin minä menneisyydessä. Sillon todella olin pahan otteessa, kuristus otteessa.. Mutta Jeesus minut vapautti!

Paholainen uhkaamassa Jeesus vauvaa. Tämäkin on koskettava. Ja Jeesus voitti paholaisen ristillä!

Maalauksia lapsista.

Kaunis pikku tyttönen 💕 Mullekin kuin oma tytär.

Tää on hieno. Tässä vaan on jotain, mikä miellyttää kovasti.

Anopin upea maalaus vanhimmasta pojastaan. On kuin valokuva! Anoppi on erittäin lahjakas taiteilija, arvostan hänen maalauksia kovasti. Hän on todellakin Taiteilija.

Kolmannen seinustan vikat työt anopilta.

Katkeruus. Kuvan nainen on kuin vankina katkeruudessa. Vihreä ja musta kuvaa hyvin katkeruuden tuhoisaa sappea, joka saa ihmisen lopulta epätoivoon. Epätoivokin kuvastuu hyvin naisesta.

Tää on siisti. Oli vaan hankalaa kuvata, kun lasi heijastaa voimakkaasti. Livenä kuva näyttää vieläkin hienommalta.


Viha ja kateus. Naisen katse jo kertoo paljon. Hiuksetkin on jo muuttuneet kateudesta vihreäksi. Viha saa kaiken synkäksi ja kateus saa aikaan lisää vihaa, joka lopulta hämärtää kaiken. 

Yleiskuvaa. Siirrymme neljänteen seinustaan, jossa meikäläisen teoksia.

Iiris kukkanen. Tää tuli vähän sattumalta ja yllätyin et kuinka tästä on niin moni tykännyt. Minä myös. Tää oli yllättävä teos, joka yllätti tekijänsäkin.

Tässä kollaasin laitettu useampi teos meikäläiseltä. Näitäkin voi ostaa yksittäisinä, jos haluaa.

Näistä löytyy paremmat kuvat Hulttiotytön tekeleet blogista.

Kuulemma hyvin herkkä teos. Herkkä on myös tekijä.

Viherkasvit. Kävivät muuten mankelissa nää kaikki. Tekeleet blogissa selostan asiaa.

Punasaniainen.

Sinisaniainen. Nyt vasta tajusin, et olis ollu parempi laittaa nää toisellakin tavalla.

Saniainen päässyt vähän jäätyy..

Vielä yleiskuvaa näyttelytilasta. Seuraavassa tekstissä tulee vielä viimeinen nurkkaus viimeisine tauluineen, viimeisine pöytineen ja virkkauksineen.
  Jatkuu seuraavassa tekstissä..