tiistai 31. lokakuuta 2017

Taiteilijan töitä ja ajatuksia taiteen tekemisestä


https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Tonne laitoin taas muutaman maalauksen. Vielä olis paljon laitettavaa, aikanaan laitan. Nyt lisäsin 4 uutta teosta, mitä saanut aikaan olen.
 Sen olen huomannut maalaamisesta, että kun väsää muutaman taulun, niin kyl on veto pois loppu päivän. Aivan menee väsyksiin taiteilija aina maalaamisen jälkeen. Hyvä että pystyssä pysyy ankaran luomisen jälkeen :D
 Nyt ymmärrän myös, miksi Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä maailman luomisen jälkeen. Ja mä vaan maalaan muutaman taulun ja olen sen jälkeen ihan poikki.
 Ei voi kun maata vaan ja lukee eheyttävää Jumalan sanaa, josta pieni mieli saa paljon hengen ravintoa. Seuraavana päivänä onkin sitten hyvin voimaantunut olo ja innokas fiilis. Jaksaa taas tehdä kaikenlaista.
 Toi maaluskurssi on ihan älyttömän mukava juttu! Siel oppii uutta ja saa paljon aikaan. Toissa kerralla sain aikaseks 5 työtä, ja edellisellä kerralla 6 työtä. Taidan olla aika tuottelias. Siellä se meidän opettajakin on vähän hämmästellyt mun työtahtia :D sanonu viel hienoiksi niitä! Oon ajatellut et oon vaan joku räveltäjä, mut moni on arvostnut mun töitä. Ja mä oon ihastellut heidän töitään.
 Siellä on mukava porukka. Ja miten paljon sieltä saa inspiraatiota! On mukavaa maalailla kunnon taiteilijoiden seurassa. Siellä kannustetaan toisiamme ja jos omasta mielestä työ menee pilalle, niin muut näkee siinä vaikka mitä hienoo.
 Yks mun mielestä pilalle menny työ oli muiden mielestä tosi hieno. Siihen oli sattumalta tullu iiris kukka, jota ne ihaili. Tossa kuvat kuivumaan jätetystä työstä.
                                    Läheltä
Kokonaiskuva

Luulin et se oli totaalisesti pilalla, ensimmäinen harjoitustyö vielä, ja sit mä yllätyin kun tyypit kerääntyy ihailee sitä :D Ei se sitten niin pilalle mennytkään.
 Kyllä taidepiirissä on mukavaa!

..en malta odottaa torstaita, jolloin taas pääsee taidepiirissä taiteilee!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Pientä muutosta havaittavissa

Jokunen kuukausi sitten mä päätin antaa anteeks kaikille, jotka on mua satuttanut. Itsellenikin.
 Ja sen jälkeen on alkanu tapahtuu pientä muutosta joissain asioissa.
 Kuten siinä, etten mä enää ynähhdä kuin uhri, jos esim mun varpaille astutaan vahingossa, tai jos kolautan itseni johonkin, tai huudan unissani kun näen painajaisia. Ääni on muuttunut terveemmäksi älähdykseksi.
 En säiky enää niin paljoa yllättäviä ääniä enkä liikkeitä. Enkä näe enää niin usein painajaisiakaan. Sillon kun näen, oon niissä alkanu puolustautuu ja laittaa vastaan kaikin voimin. 
 Pystyn myös käsittelee ikäviä tapahtumia aivan eri tavalla. Niitä pystyy lähestyy ja käsittelee paremmin, ei nouse enää niin hirveetä katkeruutta ja tuskaa kun niistä puhuu, ei tunnu niin pahalta puhuu niistä ja niihin pystyy suhtautuu eri tavalla. Vähän etäisemmin, objektiivisesti. Niiden tapahtumien henkilöitä kohtaan en tunne enää sairaalloista katkeruutta enkä vihaa enää heitä raivoisalla vihalla. Pystyn suhtautuu niihinkin neutraalimmin. Suren jopa heidän tilaansa ja enkä tahdo heille enää pahaa. 
 Asiat on alkanu tulla oikeanlaisempiin mittasuhteisiin, osaan puolustaa itteeni hankalassakin tilanteessa, esim jos tulee riita, uskallan sanoo vastaan rohkeesti, enkä enää pelkää niin paljoa sitä, että nyrkistä tulee kun joku suuttuu. Oon alkanut tajuta, ettei kaikki niin toimi.
 Kyllähän sitä vielä pelkää, aika ajoin paljonkin, mut oon alkanu ymmärtää asioita pikkuhiljaa ja jonkinlaista muutostakin on alkanut näkymään.  Mut vielä on paljon haavoja, jotka ajallaan vielä arpeutuu. Paljon pelkoja, jotka vielä voitan.
Olen valinnut anteeksiannon ja tahdon siinä pysyä.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa

Joskus mä pysähdyn miettii sitä vanhaa Jennaa. Ja ihmettelen suuresti sitä. Hämmästelen et kuinka se olikaan sellanen. Kuinka minä olin sellanen.
 Kuinka sille ei merkinnyt elämässä mikään muu, kuin se hemmetin piikki.
 Kuinka koko elämä oli piikin ja sen sisällön varassa.
 Kuinka kamaa oli saatava keinolla millä hyvänsä, ja jos kamaa ei ollutkaan, se oli maailmanloppu.
 Kuinka paljon se vanha Jenna antoikaan tehdä itselleen pahaa jonkun hiton piikin vuoksi. Se oli saatava.
 Kuinka paljon se vanha Jenna myös teki pahaa toisille saadakseen edes muutaman millin subua/gramman piriä/napin essoo, bentsoo, oxyy, ym/kapselin lyricaa, gaboja, mitä näitä nyt onkaan..  Eihän noita jaksa edes luetella! Myös Resilar ja bensa ja butaanikin kelpas pahimmassa hädässä. Huh huh! Olipas vanha Jenna sairas!
 Kuinka se vanha Jenna olikaan heikossa hapessa. Eikä edes itse sitä ymmärtänyt. Se vaan ihmetteli sitä miten muutkin käyttäjät oli huolissaan sen meiningistä, vetihän ne itsekin.  "Eihän tässä nyt mitään outoo oo.."
 Kuinka se vanha Jenna eli pelkän aineen takia, saadakseen sitä lisää ja lisää. Mielummin överit kuin vajarit.
 Taisi se jotain tajuta, koska se niin kovasti halus kuolla. Mutta ei onnistunut sitten millään, vaikka mitä yritti, vaikka miten piti olla varma keino. Ei sitten millään. Vahingossakaan ei henki lähteny. Vaikka olis pitäny. Läheltä kyllä liippas, mut ei. Eipä sitä kyllä tapettuakaan saatu. Taisi olla joku varjelemassa sitä, kaikkien mielestä toivotonta ja arvotonta narkkaripaskaa.
 Ehkä se ei ollutkaan niin toivoton ja arvoton, koska tässä se sama henkilö seisoo. Mutta vanha Jenna on jäänyt taka-alalle, tilalle on tullut ehkä vähän rikkinäinen ja pelokas, mut silti arvokas ihminen. Sen olen oppinut, ettei elämää pidä heittää hukkaan. Tämmösenkin ex-narkkaripaskan elämä on arvokas. Oli mun elämä arvokas jo sillon vanhan Jennan aikoina, sillon vaan en sitä tajunnut.
 Nyt sen tajuan, koska jostain syystä olen vielä hengissä, vaikka niin ei pitäis olla. Silti olen.
 Ja ihmettelen sitäkin, koska onhan se ihme.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Puhuminen auttaa, muistoja pöpilästä

Tänään on ollu parempi olla. Eilen sain puhuttua niistä peloistani, mitä mulla oli. Ja se auttoi paljon.
Mul on koko ikäni ollu niin, et puhuminen auttaa varsinkin vaikeissa asioissa.
 Jos ei oo ketään kelle puhua, niin pelot ja ahdistus vaan kasvaa ja kasaantuu möykyksi rintaan. Kun eilen sain puhuttua, niin möykky suli pois. Oon huomannu, et pelko menettää paljon voimaansa jos siitä voi puhua. Jos sitä taas pitää sisällään, se kasvaa ja muuttuu melkeinpä todeksi. Sit se saa uusia muotoja, ottaa aiheita sieltä täältä, kehittelee jopa todisteita sille, et joo, kyl tää pelko on ihan aiheellinen. Se tekee muurin mun ympärille, erottaa mut todellisuudesta.
 Mut sit kun asiasta puhuu, pelko menettää paljon voimaansa. Ja myös rukous on erittäin voimakas apu pelkoon. Usein kun rukoilen peloissani, tulee sellainen lohduttava tunne ja tieto siitä, etten ole yksin, vaikka olisikin yksin. Jeesus on paras!

 Joskus 13-vuotiaana kun pidin kaiken paskan sisälläni, vuoden aikana möykky kasvoi ja kasvoi, lopulta jouduin puoleks vuodeks psykiatriselle Moision sairaalaan. Olin niin pahasti masentunut ja itsetuhoinen. Päihteiden käyttökin siihen vaikutti. Siel mul sitten diagnosoitiin F90.0 Aktiivisuus- ja tarkkaavaisuus häiriö ADHD ja liuta muita diagnooseja.
 Oikeestaan oli hyvä et jouduin sinne sillon. Sainpahan ADHD-diagnoosin. Alussa mä kovasti yritin esittää "tervettä", mut ei se oikeen onnistunu. 😅 Karkasinkin sieltä sillon alkuvaiheessa. Totesivat useaan otteeseen siel et "Jennan käytös on hyvin rajatonta". Ja niinhän se oli. Mut sit kun aloin asettuu sinne, siel olikin mukavaa. Sain kavereita, jopa yks mun pahimmista koulukiusaajista pyysi multa anteeks ja meistä tuli kaverit.
 Kyllähän mä siel tötöilinkin, mut ihan mukavaa siel oli. Niin mukavaa, etten olis halunnu sieltä lähtee kun lähdön aika tuli. 😄


Laulu, jonka tein Moisiossa ollessani, veisataan Mombasan tahtiin.

Jäi Moisioon vain päivä elämää,
Ja elämään nyt Moisio vain jää.
Pillerin soikean
Minä kaapista varastan
Ja uneen syvään vajoan.

Mä ensin näin
vain talon valkoisen.
Ja leparit
Mua kutsui sitoen.
Sinne sitten jäin,
Vain hulluus mielessäin,
Näin Moisioon meikä jäi.



tiistai 10. lokakuuta 2017

Linkki + ajatuksia

https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Nyt sain tonne muutaman maalauksen.
 Siellähän ovat.

Flunssa iski 3 viikkoo sitten, muutaman päivän oli jo parempi olla, mut eilen taas meni olo huonommaksi. Kolottaa vähän joka paikkaan ja oon ihan tukkoinen. Jee jee.
Pitää ottaa rauhallisesti. Ainakin yrittää. Mulla vaan on niin paljon tekemistä, et näinköhän jaksan levätä..

Eilen ja toissapäivänä oli voimakkaita pelkoja. Pitkästä aikaa tuli fyysisiä paniikki oireita. Kurkkua kuristi, kädet vapisi ja hikos, päässä pyöri ja iski hirvee pelkomöykky rintaan.
Ja se vaan paheni, kun en voinut puhuu asiasta.
Illalla pelkäsin niin paljon, et itkin sitä ja sanoin et pelkään ihan sikana.
Ennen olin avoin ja puhelias, nyt olen hiljainen ja pelokas. Ollu jo pitkään.
Tottahan sitä menee hiljaiseks ja pelokkaaks, kun joutuu varoo jokaista sanaansa.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Kuulumisia ja asioiden käsittelyä

Moro taas pitkästä aikaa rakkaat lukijani!
On vähän kestänyt kirjotteleminen, pahoittelen. Oon touhunnu kaikenlaista viime aikoina, paljon kaikkee. Eilenkin kävin maalauskurssilla ja sain aikaiseksi 5 työtä. Kotonakin mul on tekeillä taas yks maalaus, useita virkkauksia ja oon säveltänyt uusia biisejäkin syntikalla. Pitäis vielä saada aikaiseksi laittaa noita aikaansaannoksia tännekin.
 Viime aikoina ei ole ollu niin paljon pelkojakaan kuin ennen. Välillä jotain tullu, mut kaiken kaikkiaan pelot on vähentynyt huomattavasti.
 Olen myös alkanu omaksuu positiivisempaa asennetta ja miehenikin on sen huomannut. Vaikka välillä tunnen itseni huonoks, tiedän sen etten ole huono. Sanon sen jopa ääneen. Ja se on auttanut.
 Eilen palas mieleen hyvin ikäviä muistoja. Erikoista oli, et kun mä rukouksessa kävin läpi niitä kokemuksia (seksuaalinen hyväksikäyttö) niin pystyin käsittelee niitä silleen ulkopuolisen silmin. Kyllähän siinä itku tuli, mut pystyin kuin pystyin käymään niitä läpi. Ja tajusin sen, ettei mun tarvii kokee häpeää siitä mitä mulle on tehty, vaan se häpeä kuuluu niille tekijöille. 
 Jos joku mun hyväksikäyttäjistä lukee tätä, niin HÄPEÄ ittees ja irstasta toimintaas! Mene itseesi ja mieti mitä oot tehny mulle, ja varmaan en ole ainut joka on joutunut sun seksiobjektiksi, leluksi, joka rikotaan käytön aikana ja käytön jälkeen viskataan pois kuin roska! Toistuvasti. Tollanen naisen paskamainen kohtelu on häpeällistä ja helvetillistä pahuutta. Tollasta toimintaa sietää hävetä, hemmetin kyykäärmeen sikiö! Pystytkö itsekään elämään tekojesi kanssa, vai oletko niin paatunut ettet välitä paskaakaan muusta kuin saastaisten himojesi tyydyttämisestä?

Noniin, siinäpä tuli pieni vuodatus.
Palaan taas asiaan, kun asiaa tulee ja aikaa riittää.
Hyviä vointeja teille lukijat! Kiitos tuestanne.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Linkki ja syksyisiä kuvia

https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Tuolla on nyt pitkästä aikaa uusia tekeleitä made by meikäläinen.

Ajattelin laittaa sinne noita mun maalauksiakin, kunhan ehdin.

Voisin laittaa tähän muutaman kuvan. Aiheena on: Jenna Karjalainen ulkona.
 Pihlaja on kaunis puu. Ja Jennakin vain kaunistuu?

 Ja ulkona oli tuulinen ilma.

 Ja Jenna oli epävarma ja aralla tunnolla.

Ennen syksy oli ihmeiden aikaa, nyt syksy on epävarmuuden aikaa. Mutta silti minä hymyillen.