Ajattelin kertoo kuulumisia kun lukijalta tuli Sellanen toive.
Hyvin on mennyt.
Lääkitys asiatkin on vihdoinkin saatu selväks. Elvanse ja Suboxone hoito jatkuu. Lääkäritkin totes että muutos on positiivinen. Toivottavasti tämä hyvä jatkuu.
Viime aikoina oon ollu vähän masentunu ajoittain. Lapsuuden traumat on sen aiheuttanu. Mut menneet on menneitä. Kyllä Se siitä.
Oon virkannu tosi paljon. Jättimäinen työ meneillään. Virkkaaminen on mulle terapiaa. Mä niin rakastan virkkaamista!
Näyttelyssäkin on käyny vieraakirjojen mukaan jo yli 60 tyyppiä eikä läheskään kaikki edes kirjota vieraskirjaan. Oon niin ilonen tosta näyttelystä. Kiitos anoppi :)
Eipä tässä nyt muuta merkittävää oo tainnu olla. Ei ainakaan tule mieleen.
Yks juttu vielä. Blogissa on käyny jo 900 000 kävijää kaikenkaikkiaan. Kiitos että luette tätä!
Nå heippulis hei, olen tiistaista asti kattonu et ookko kirjottanu jotain utta, kiitti, tosi mielenkiintoinen blogi!! T. Anette
VastaaPoistaKiva kun kirjoitit, olen vasta alkanut seruaamaan blogias. Olen siis odottanut tiistaista asti..:) Hyvä ett sulla kaikki ok, ja oletkin niin helvetin hyvä virkkaamaan!! Minänkin virkkaan joskus. Ja kudon sukkia. Kudotko ollenkaan?
VastaaPoistaToivottavasti positiivinen suunta jatkuu sulla . Jos mun suomenkieli vaikuttaa vähän kummalta niin se johtuu siitä, että mulla on äidinkieli ruotsi, pärjään kuitienkin jotenkuten suomellakin :)
Hyvää viikonloppua sulle ja miehelles!
T. Anette
Kiva et löysit blogin. En neulo ollenkaan, virkkaan vaan. Tervetuloa mun blogin lukijaks. Oon ilonen et aihe kiinnostaa :)
PoistaHienoa kuulla. Sulla on tosi rankat taustat, vaikea kuvitella millaiselta ns. normaalielämä tuntuu. Vaikka asiat tuntuvat olevan hyvään suuntaan menossa, niin pakkohan se on kuitenkin todeta, että olet vasta aivan alkutaipaleella, ja retkahdusvaara on vielä muutaman seuraavan vuoden aikana suuri. Ja vaikkei retkahdusta tulisikaan, niin tuletkohan koskaan, työllistymään, elättämään itseäsi, lopettamaan korvaushoitoa, elämään aikuisen, itsenäisen ihmisen elämää...Tie on PITKÄ, ja tässä vaiheessa on toki aivan liian aikaista veikkailla missä olet 10 tai 20 vuoden päästä. Päädyin blogiisi taannoin jonkun random googletuksen tuloksena ja olen myös selannut irc-galleriaasi ja jotain instatiliäsi joka ei kai ole enää käytössä. Ei ole kovin pitkä aika siitä kun olet julkaissut sosiaalisessa mediassa harvemmin nähtyjä narkkarimeininkiotoksia, osa kuvista aika rujojakin. Ns. tavallisen ihmisen silmiin karuja, jopa inhottavia ja vastenmielisiä, otoksia sellaisesta elämästä jonka kanssa tavikset eivät halua olla missään tekemisissä. Haluaisin kuulla mitä tällä nyt ajattelet noista. Ei siis pelkistä kuvista, vaan silloisesta menosta. Hävettääkö? Nolottaako? Surettaako? Mietitkö koskaan millä silmällä ns. normaalit ihmiset ovat lookiasi ja touhuasi katselleet? Ovathan ne asiat tietysti osa elettyä elämää eikä niitä muuksi saa, mutta millaisia tuntemuksia herää jos palaat ajatuksissa ja kuvissa noihin aikoihin? Mun kulmakarvoja kohotti esim. yhteiskuva puolisosi kanssa, jossa vannot tappavasi ihmiset jotka yrittävät väliinne. Siis mitä? Miksi ihmeessä olet kokenut tuollaisen tarpeelliseksi? Todella vastenmielistä näni keskiluokkaisen taviksen korviin.
VastaaPoistaNo, joka tapauksessa, toivotan sinulle kaikkea hyvää. Yritä löytää oma polkusi ja hakea vahvuutta itsestäsi. Muut ihmiset, eivät edes isäsi ja puolisosi voi sinua pelastaa. Sinun on tehtävä se ihan itse. Sinun on opeteltava sietämään tunteita ilman lääkkeiden ja huumeiden tuomaa lievitystä. Opittava, että lääke tai huume ei ole ratkaisu siihen, jos surettaa tai ahdistaa tai väsyttää tai on tylsää tai suututtaa.
Löydä ilo harrastuksistasi ja taidoistasi, jatka ihmeessä käsitöiden tekemistä ja piirtämistä ja nauti siitä, että osaat, että olet taitava. Vaikka olet tehnyt paljon pahaa, ja sinulle on tehty paljon pahaa, yritä jaksaa löytää ilon aiheita ja suuntaa elämällesi.
Kyllähän noi vanhat ajat hävettää ja surettaa. Oon ollu niin sekasin etten kaikkea edes muista, onneksi. Ne ajat on ohi ja mulle on aivan sama mitä muut mun menneisyydestä ajattelee, sehän on menneisyyttä. Fiksumpaa on keskittyä nykyhetkeen. Tehtyä ei saa tekemättömäks.
Poistakyylläpä vaikutat ikävältä ihmiseltä!!!!!!!
PoistaMoi. Oon jonkin aikaa seuraillut tätä blogia. On varmaan ihan normaalia että aivot alkaa syöttämään juttuja menneisyydestä koska aivot varmaan tajuaa alitajuisesti että olet paranemaan päin. Eli ikävä kyllä jossain vaiheessa ne vanhat demonit on käsiteltävä.
VastaaPoistaÄlä masennu tästä. Joillain sama on takana(siis traumat) ja monilla edessä.
Kiitos blogista, olet ollut hyvänä apuna ja toivon sinulle kaikkea hyvää myös jatkossa. Olet rohkea ja vahva nuori nainen. Pidä tämä asenne myös tulevaisuudessa.
Kiitos. Mahtavaa kuulla et musta on ollu apua. Sehän onkin syy siihen et miks kirjotan. Hyviä vointeja!
Poistaälä häpeä menneisyyttä.
VastaaPoistatee joskus postaus sun vaatekaapin sisällöstä. Sulla on omanlainen tyyli.
VastaaPoistaLuen blogiasi aina silloin tällöin ja tulen aina iloiseksi kun huomaan, että pärjäilet päivä päivältä paremmin:) Kaikkea hyvää elämääsi ja onnittelut näyttelyn ansiosta! Hienoja juttuja tuolla. Pöllö oli todella symppis:)
VastaaPoistaKiitos :) mukava saada näin hyvää palautetta. ET uskokaan miten arvstan teitä jotka mulle kommentoitte.
PoistaKiitti että jaksat kaiken myrskyn keskellä päivittää kuulumisiasi. Oot esimerkkinä ja eräänlaisena majakkana esim mulle. Sulla on ollu niin vitusti pahempaa ja vaikeampaa kuin mulla, mutta silti sä oot saavuttanut niin paljon! Oot mahtava, rohkea, sisukas, vetoava, lahjakas, kaunis.... Mä oon kateellinen sille kuinka vahva ja rohkea sä oot.
VastaaPoistaKiitos :) Mukava saada hyvää palautetta. Ja muista että aina on toivoa!
PoistaHieno blogi, käsittelee uskaliasta ja usein vaiettua ja tuntemattomaksi jäävää aihetta. Hienoa myös, että sait hoitoa ADHD:si. Itse olen reilu parikymppinen nuorimies, ja minulla on myös kokemusta sekä päihdeongelmasta että ADHD:sta. Oma päihdeongelmani keskittyi ainoastaan kannabikseen, mutta siitäkin oli muodostunut jo täysin päivittäistä, rutiininomaista toimintaa enkä saanut siitä mitään mielihyvää. En ollut lukion jälkeen tehnyt mitään töitä enkä ollut (oikeastaan edes hakenut) myöskään missään koulutuksessa.
VastaaPoistaJännä kyllä, melkein heti kun ADHD lääkkeet sain niin innostuin taas opiskelemaan ja opiskelupaikka myönnettiin yliopistosta. Kannabiksen käyttö väheni likipitäen olemattomiin (nykyisin enää pari kertaa vuodessa, silloinkin vain kaverin tarjoamana). Kämppä pysyi paljon siistimpänä kunnossa enkä kokenut enää oloani ahdistuneeksi ja vaivautuneeksi sosiaalisissa tilanteissa. Elämä maistuu ja tuntuu ihan hyvältä nyt. Tsemppiä sinne!
jenna ♥♥♥
VastaaPoista