maanantai 27. toukokuuta 2019

Asiat alkaa helpottaa, homma on saatu haltuun


 Moro!
Viime aikoina on mennyt hyvin.
Mielenterveys alkaa palautua, kun ei ole enää jatkuvaa sietämätöntä kipua ja pystyy jopa tekemään asioita taas. Kipulääkkeestä on todella ollut apua!
Enkä ole havainnut mitään haittavaikutuksiakaan.
Olen iloinen, kun pystyn taas elämään edes vähän paremmin.


Olen kauan kaivannut pitkiä kävelylenkkejä. Viikonloppuna pystyin pitkästä aikaa kävelee noin 2 km matkan! Vähänkö Jenska on innoissaan! Olen myös pystynyt paremmin maalaamaan ja piirtämään. Kovissa luvuissa en paljoa pystynyt niitäkään tekee. Vähänkö olen iloinnut, kun olen taas voinut maalata! 
Onneksi sain avun tohon helvetilliseen kipuun! 
Apu on merkittävä.


Myös töissä käyminen on ollut helpompaa nyt kun kipu on hallinnassa. 
Samoin myös oon paremmin pystynyt käydä läheisteni luona, vaikka automatkat onkin tuskallisia. 
Kaiken kaikkiaan: mun elämä on alkanut palautua takaisin elämäksi, jota voi elää ilman sitä vangitsevaa kipua!

tiistai 21. toukokuuta 2019

Päihdepolin paskiaiset ja pieni kevennys

Vein eilen sairaalaan valituksen ylilääkärille päihdepolista. Siitä tuli 6-sivuinen. Samalla siinä irtisanoin apteekkisopimuksen, ja kun ne tänään sai tietää asiasta, ne meni ihan tolaltaan ja uhkasivat lopettaa korvaushoidon. Paskiaiset!!
 Ne menivät tolaltaan myös, kun saivat tietää, että olen saanut Neurontin lääkityksen jatkuvaan hermokipuun. Ja siitä on vielä ollut mulle apuakin! Enkä ole havainnut mitään sivuvaikutuksia/yhteisvaikutuksia muiden lääkitysteni kanssa. Eli lääke on hyvä ja hoitaa sen, mitä kuuluukin. Ja siitäkös päihdepoli "riemastui"! Menivät niin pois tolaltaan, etteivät paikallaan pysyneet ja alkoivat paniikinomaisesti uhkailemaan korvaushoidon lopettamisella! Sanon taas: Paskiaiset!!
 Ei ne saa lopettaa korvaushoitoa tollaisista syistä! Moni on korvaushoidossa ilman aptekkisopimusta ja moni saa hoitoa kipuihin, niin ei ne perkeleet voi mun korvaushoitoa lopettaa tollaisista syistä. Voipi olla et joutuu ottaa yhteyden asianajajaan. En jaksa enää päihdepolia ja sen paskamaista toimintaa!! En hemmetti jaksa!!

Pieni kevennys tähän loppuun.

Kerron tässä mun ruuanlaittotaidoista. Ne eivät ole kehuttavia. Olen vielä varsin tietämätön monesta asiasta. Usein sattuu pieniä mokia. Muutama esimerkki:
 Neljä vuotta sitten mieheni laittoi minut tekemään maksaa. En ollut koskaan moista tehnyt. Se piti kuulemma paistaa. Ja minähän paistoin. Paistoin sen niin, ettei se enää irronnut kattilasta. Se vieläpä oli sulanut kiinni kattilaan paketteineen päivineen. Oli muuten musta näky! Mieleenpainuva näky se oli. Hävettää vieläkin. :D
Sitten, viime viikolla tehtiin Rakkaan kanssa kalaa. Kokonainen kirjolohi paistettiin uunissa ja siitä tuli oikein hyvää, koska Rakas teki sen. Mutta. Kun tuli aika ottaa kalaa, Jenna mietti hetken, että kuinkahan tätä leikataan. Jenna päätyi lopulta leikkaamaan kalaa niinkuin kakkua! Siinä tuli keskelle kalaa sellainen kolmion muotoinen leikkausjälki, josta pala oli otettu, aivan kuin kakkua olisi leikattu. Vähänkö olin nolona, kun sain tietäö, ettei kalaa leikata, kuten kakkua. Sain oppia, että ensin irrotetaan nahka, ja sitten niiden lihassyiden mukaan otetaan. Se oli mulle täysin vieras ja uusi asia. Mut ainakin opin, ettei kalaa leikata niinkuin kakkua. :D Koominen oli kyllä se kokonainen kala, jonka keskeltä oli pala leikattu kakun tapaan. Voi raukkaa. Mieleenpainuva oli tämäkin näky. Ja nyt voin jo nauraa sille.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Hulttis sanoo EI

Tänään mulle tultiin tarjoaa piriä. Sanoin ei kiitos. Ei mennyt perille, joten sanoin vielä uudestaan että ei. Tyyppi ihmetteli vähän ja meni pois. Aikamoiset myyntipuheet sillä kyllä oli. :D Silti mä pystyin kieltäytyy, vielä epäröimättä!
 Eipä ole aikoihin tällaista tapahtunut, et joku tulee mulle tyrkyttää kamaa. Oli kuitenkin hyvä, kun pystyin kieltäytyy ilman ongelmia. Mulle oli vaan selvää se, että Jenna ei ota. Ei halua ottaa. Vähän yllätyin itsekin siitä, kuinka helposti se kävi. Ja vielä enemmän yllätyin, kun ei tullut edes kovia kamahimoja. Olin vaan helpottunut, kun sanoin ei. Enemmänkin mua harmitti, et ylipäätään mulle tullaan mitään tollaista ehdottaa. Luulisi jo tyyppien olevan tietoisia siitä, etten mä enää harrasta narkkaamista. Aika hyvin olenkin saanut olla rauhassa. Tää juttu tuli ihan puun takaa, ja silti pystyin heti sanoo ei. Yleensä just yllättävät tilanteet on vaarallisia, joten on ihme, että selvisin siitä noin hyvin.
 Mitä mulle on tapahtunut?
Vanha Jenna ei olisi kieltäytynyt. Vanha Jenna olisi heti sanonut kyllä. Vieläkin on riski olemassa. Joten olen varovainen. En tahdo palata siihen helvettiin. Vanha Jenna pysyköön poissa. Onneksi selvisin tosta tilanteesta. Selvisin niin hyvin, että ihmettelen itsekin asiaa ja olen iloinen. Se vaan jäi harmittaa, et mulle tullaan tyrkyttää jotain paskaa vieläkin. Ei kiitos, en tahdo pilata elämääni.


keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kuulumisia, kipua ja maksimaalista harmitusta

Miten menee?
No tässähän tämä menee.
Jotenkin näin.
 Oon ollut jo vuoden ajan työtoiminnassa. Nopeesti on aika mennyt.
 Sain äidinkielen kurssista täydet pisteet kaikista tehtävistä, eli 10 tuli taas. Oli kyllä mukava kurssi. Nyt opiskelen englantia ja se vetää pään tukkoon. Ennen oli enkku 9 mulla, nyt se on niin ruosteessa, et tuskin saisin 6 tai 5 parempaa. Saa nähdä. Kyllä se siitä vielä palajaa, tuo englannin kielen taito.

 Kävin maanantaina magneettikuvissa. Mulla on yli puoli vuotta ollut kovia kipuja, ja niistä kuvista selvisi kivun syy: välilevyn pullistuma, joka painaa hermoa tuolla alaselässä.
Kiva kiva.
Ei oo yhtään kivaa!!
 Arvelinkin ton hermokivun perusteella, et jotain tollaista voisi olla. Harmittaa vaan kun tätä on jatkunut niin kauan, enkä saa edes apua kipuun. Välillä oon ollut melkein itsemurhan partaalla kun ei jaksa tota kipua ja masentaa. En silti viitsi alentua sellaiseen.

 Päihdepolin lääkärit on olevinaan niin "viisaita", etteivät suostu kivun lievitykseen, koska se ei poista kivun aiheuttajaa! Hemmetin ääliöt! Sit kun lääkäri, joka osaa asiansa ja ymmärtää, et kyllä kipua voi lievittää, määräs mulle kipulääkkeen (Neurontin), niin johan päihdepoli esti senkin avun saamisen! Paskiaiset mitätöi reseptin. Muka hirveen vaarallista korvaushoitolääkkeen kanssa.. Ja paskat!
 Otin asiasta selvää, ja jo eka sivu joka eteen tuli, kertoi, ettei siinä ole mitään vaaraa. Varsinkaan niin pienellä annoksella ja valvotun lääkkeenjaon kanssa. Eikä tää lääkärikään, joka lääkkeen määräsi, nähnyt siinä mitään ongelmaa. Se on kuitenkin aika paljon ammattitaitoisempi, kuin päihdepolin lääkärit, joilla on hirvee päihdeongelma, ja jotka ovat natseja. Enkä hauku, vaan sanon asian niinkuin se on. Ne on natseja sanan varsinaisessa merkityksessä. Mun pitää siis vaan kärsiä maksimaalisesta kivusta, kiitos vaan päihdepolin. Ja jos joku yrittää auttaa, ne estää hemmetti senkin!

 Ei meinaa enää jaksaa. Tätä kipua on jatkunut niin kauan, niin kovana, että alan olla jo aika masentunutja finaalissa. Ei huvittais enää oikeen elää. Kipu on siitä ikävä juttu, et se vaikuttaa vähän kaikkeen. Koko elämään. Ei jaksais enää kipua, ei itseään, ei vaan jaksa.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Kipeä muisto

Kun lueskelin tuota lehtijuttua, mulla palasi mieleen muisto yksistä övereistä.
Menin yhteen kämppään. Siellä oli mies. Ja ekstaasia.
Otin vedot, ja kun mäntä oli pohjassa päässä humahti vähän liiankin kovaa. Aloin vapisee ja sydän hakkasi todella kovaa.
Tajusin heti et nyt tuli överit.
Oksensin. Useita kertoja. Vapisin ja oksensin.
Vaikka olin huonossa kunnossa, silti mua piti käyttää hyväksi. Oli vähän pakko.
Ei ollut väliä sillä, missä kunnossa olin. Ei varmaan olisi ollut väliä silläkään, jos olisin kuollut. Varmaan ruumiskin olisi kelvannut.
Saatoin olla välillä tajuttomana, koska muistan, kuinka välillä pimeni.
Ei sillä ollut mitään väliä.
Huumemaailmassa ei ihmishenki paljoa paina.
Vaikka oli pahat överit, selvisin sieltä, mikä on ihme. Kadulla kulkiessakin oksentelin ja liikuin vähintäänkin epämääräisesti. Olin ihan valkoinen ja vapisin. Vastaantulijat kstsoivat mua kauhistuneena.
Kävin myös jossain sisustusliikkeessä kysymässä lapsen äänellä et onko siellä niitä tapetteja.
Miksi? En ymmärrä itsekään.
Pupillit lautasina ilmestyin kaverin ovelle. Kaveri kyseli että pitääkö soittaa apua. Ainakin se välitti. Sain siltä ensihoitoa ja jouduin lepäämään. Ajan myötä olo alkoi helpottaa.
Selvisin silloinkin taas säikähdyksellä, mut jälkensä se jätti. Vaikeaa edes kertoa tästä, kädetkin vapisee kun yritän kirjoittaa.
Onhan siinä jotain koomistakin kun muistelen sitä kulkuani kadulla.. Mut mä en olisi välttämättä edes selvinnyt sinne asti. Olisin voinut kuolla jo siellä nistikämpällä.
Sillä vaan ei ollut mitään merkitystä. Olin vaan lelu, jonka voi rikkoa, ja heittää pois käytön jälkeen. Hengenvaarassakin olin vaan merkityksetön käyttöesine. Kerta toisensa jälkeen.
Näin sairas on huumemaailma. Naisen osa siellä on helvetillinen.
On ihme, että mä selvisin sieltä.
Moni ei selviä. Liian moni kuolee mitä ikävämmillä tavoilla.
Jos huumeiden käyttö kiinnostaa, kannattaa miettiä hyvin tarkkaan. Sieltä ei välttämättä ole paluuta. Se maailma on helvetti maan päällä. Sinne ei kannata mennä.
Elämä on arvokas, sitä ei pidä heittää hukkaan!

Iltalehdessä on juttu Jennasta

Noniin! Kävi tänään jännä juttu.
Ostin äsken Iltalehden ja löysin sieltä itseni.
Juttu on siis ilmestynyt. Näin kävi.
Viikonloppu osiossa sivulla 20-21..
Siellä Jennasta on aukeaman kokoinen juttu.
Ostakaa Iltalehti!
Kiitokset vielä haastattelijalle antoisasta ja asiallisesta keskustelusta!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1aa5d324-843c-4165-b943-111316581649

Tässä vielä aiheeseen liittyvä kuva: