Kipua ja kasvihulluutta

Jee. Olen lomalla. Koko tämän kuukauden. Siistiä. Tai olisi siistiä, jos ei koskisi selkään. Kipu rajoittaa. Se estää toimimasta. Se vammauttaa. Se lamauttaa mielen ja myös masentaa. Sellaista se on. Elämä kivun kanssa. Välillä on parempia päiviä, välillä pahempia. Vaihtelu virkistää. Nyt on vuorossa pahempi päivä. Toivon, että pian olisi parempi. Kipu ei ole kivaa eikä kärsimys ole ihanaa.

Mutta on kivussa jotain hyvääkin. Olen jo vuosia elänyt selkäkivun kanssa, ja olen oppinut kivun kautta kärsivällisyyttä. Se on jalo taito josta olen kiitollinen. Vaikka en olekaan mikään superkärsivällinen tyyppi, niin olen kuitenkin jo ihan kohtalaisen kärsivällinen. Välillä kärsivällisyys rakoilee ja kärsimättömyys nousee pintaan. Sellaista se on. Vaihtelu virkistää. 

Elämä on rankkaa, mutta kyllä me siitä selvitään, kunnes kuollaan. Se on Herran kädessä. Tämä on hyvin lohdullista. Itse asiassa odotan kuolemaa innolla. Älä käsitä väärin, rakas lukija, en ole itsetuhoinen. Odotan vain sitä parempaa, tulevaa elämää, jossa ei ole kipua, kärsimystä, vääryyttä, pahuutta eikä syntiä eikä mitään pahaa. Hyvää kannattaa odottaa. Ja koska olen edelleen (ihme kyllä) hengissä, se kertoo, että mulla on täällä vielä tehtävää. Vaikka välillä, kivun keskellä varsinkin, iskee tuo autuas taivaskaipuu, en aio kaipuuni vallassa olla hullu ja riistää omaa henkeäni. Sehän olisi typerää.

Olen yrittänyt itsemurhaa yli 20 kertaa (varsinainen typerys), eikä henki ole lähtenyt, vaikka olisi pitänyt. Olen totaalisen kyllästynyt itsetuhoisuuteen. Mieluummin arvostan tätä ihmeellistä elämää, jonka olen saanut. Elämä on ainutlaatuinen lahja, jota en aio heittää hukkaan (vaikka välillä kaipaankin kuolemaa). Vaikka nyt koskee aika kovaa, pystyn silti iloitsemaan hyvistä asioista, joita muuten riittää jokaisen ihmisen elämässä, jos vain suostuisi näkemään ne. Kaiken pahankin keskeltä löytyy hyviä asioita, jos vain osaa katsoa. Synkimmässä pimeydessä, täysin pohjalla ei vaan enää jaksa katsoa. Se on ymmärrettävää. 

Muistan sen Vanhan Jennan, joka oli niin negatiivinen ja vihamielinen, se ei edes halunnut nähdä hyviä asioita. Se oli niin pohjalla, niin pahasti paskan keskellä, ettei se jaksanut nähdä mitään muuta kuin sen seuraavan piikin. Onneksi se on ohi! Iski kauhu jo pelkästään ajatellessa tätä. 

Toinen kauhua herättävä asia on se, mitä eilen tapahtui. Lähdettiin kaverin kanssa mun asunnolta käymään kaupassa. Kun astuin ovesta ulos, huomasin stalkkerin. Siinä se oli tien toisella puolella, ihan mun asunnon edessä. Vähän se ihmetytti, että vieläkö se kyttää mua, vaikka tein sille jo muutama kuukausi sitten selväksi, etten halua olla tekemisissä. Pelko iski kun se oli siinä. Kun se näki minut, se meinasi tulla mun luokse. Mutta kun se näki, etten ollut yksin, se pysähtyi. Meinasi iskeä pieni paniikki, ja toivoin hartaasti, ettei se olisi ollut siinä asunnon edessä mun takia. Mainitsin tyypistä kaverille ja lähdettiin kävelee ja oltiin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Hetken päästä se lähti meidän perään. Ajoi pyörällä samaa tietä jota me käveltiin ja kun katsoin taakseni, sillä oli sellainen synkkä ilme. Onneksi se sitten siirtyi tien toiselle puolelle ja meni menojaan. Vähänkö ahdisti! Minä niin toivon, ettei se ollut kyttäämässä mua. Toivon, että sillä olisi ollut joku muu syy olla siinä. Varma en voi olla. Olisi jo tosi sairasta jos se vieläkin kyttäisi mua, näin pitkän ajan jälkeen. Varsinkin, kun tein sille selväksi sen, etten halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Vaikka tuo kohtaaminen vähän huolestuttaa mua, en suostu elämään pelossa. Hemmetti vieköön en suostu! Elän omaa elämääni ja pidän huolen siitä, että saan elää elämääni turvallisesti. Onneksi minulla on apujoukkoja tällaisten tilanteiden varalle. Jos huomaan, että stalkkeri viettää jatkossakin aikaa asuntoni edessä, asialle on tehtävä jotain. Onneksi saan siihen apua. Ei hätää siis. 

Kivussa on riittävästi riesaa. Vaikka olenkin nyt kivun keskellä, olen myös kasvien keskellä. Ja kasvit ovat iloni. Tällä viikolla tiistaina käytiin Jyväskylässä Viherlandiassa ja sieltä lähti mukaan Monstera Variegata. Se on sellainen erikoispeikonlehti, jonka lehdissä on vihreän lisäksi myös valkoista. Sain sen palkkioksi Operaatio Näyteikkuna Varkaus -tilaustyöstä. En muista mainitsinko täällä tästä aiemmin. Joku aika sitten sain tilaustyön mennä maalaamaan Varkauteen tulevan kukkakaupan näyteikkunoita. Innostuin aivan vietävästi ja olin kiitollinen, että pääsin taiteilemaan kukkakaupan näyteikkunaa. Maalasin liljoja ja peikonlehtiä, sekä tekstin. Operaatio oli onnistunut ja työn jälki oli monien mielestä upeaa. Olen iloinen. 

Ja vielä iloisempi olen nyt, kun sain Monstera Variegatan. Laitan siitä kuvia tänne. 

Tässä se nyt on! Ihana Variegata. Enpä olisi arvannut, että saisin tämän lajikkeen.

Variegata on aika kallis kasvi, jonka vuoksi vielä hetki sitten sanoin, että tyydyn vain piirtämään ja maalaamaan näitä, koska tuskin tulen saamaan hankittua niin hintavaa kasvia.

Onneksi tämä oli alennuksessa! Vaikka sain tämän palkkioksi onnistuneesta työstä, olen silti helpottunut, että tää oli alennuksessa. 

Tää kasvi on myös rukousvastaus. Joku aika sitten rukoilin, että Jumala antaisi mulle tällaisen Variegatan. Ei mennyt pitkään, kun sain sen! Vaikka Variegata onkin palkkio työstäni, se on samalla myös mahtava lahja. Olen superkiitollinen!

Tää lehti on yksi mun suosikki. Se on hauska. Ja siisti. Tykkään sen väreistä ja muodosta. Siinä on yksi reikäkin. Peikonlehtien reiät ovat jostain syystä kovasti mun mieleen. Ne on rikkinäisiä mutta kuitenkin eheitä. Lovet ja reiät kuuluu niihin. Ne on vähän sama kuin kolhut ja haavat ihmisillä. Me ei oltaisi me ilman haavojamme. Rikkinäisyys kuuluu elämään, ja se myös kasvattaa meissä jotain uutta ja kaunista vanhan ja hajanaisen tilalle. Haavojen kautta me opitaan uutta niin itsestämme kuin elämästäkin. Ei  haavoja tarvitse hävetä. Niistä voi olla ylpeä (terveellä tavalla). 

 Tuo vaalein lehti oli vielä kiinni kun kasvi saapui  luokseni. Nyt se on jo auennut kokonaan! Peikonlehtien elinvoima ja kasvunopeus on hämmästyttävää. Ne selviää vaikeissa olosuhteissa ja kasvavat hurjaa vauhtia. Olen täysin hullaantunut peikonlehtiin! Sitä hulluutta ei voi sanoin kuvata. Mutta sen voi nähdä ja ymmärtää siitä moninaisesta taiteesta, jota luon aiheenani peikonlehti. Monstera Madness -näyttely on  tulossa! Olen saanut maalattua jo 14 taulua ja paljon muutakin näyttelyyn on tulossa, kuten makrameeta. Keksin vasta, miten makrameesta voi tehdä peikonlehtiä. Näyttelystä tulee monipuolinen ja haluan tehdä työt rauhassa. Sitten kun kokonaisuus alkaa olla melkein valmis, sitten varaan näyttelytilan. Ehkä vielä tämän vuoden aikana! 

Ps. Myös kirjan kirjoittaminen on edennyt hyvin. Olen nyt kirjoittanut ekasta Moision joitojaksosta. Yksi osa oli nimeltään: Pako Moisiosta. Siitä tuli ihan hauska pätkä! Kirjoitin myös tutkimusjakson koe-eläin ajasta, jolloin mulla diagnosoitiin mm. ADHD ja liuta muita diagnooseja. Hyvin etenee kirjoittaminen, vaikka haastavaa se onkin. Noista Moision ajoista oli ihan hauska kirjoittaa. Ja ei Moiskan ajat siihen jää, käyntejä siellä riittää! Onkin aika haastavaa koota kokonaisuus niistä useista hoitojaksoista, kun muistot on hatarat. Mitä tapahtui milläkin hoitojaksolla? Jotkut asiat Muistan kirkkaasti, osa on hämärän peitossa. Sen Muistan, että ehdin olla Moisiossa 4 kertaa ennen Loikalan kartanoon joutumista. Loput 6 kertaa oli Loikalan jälkeen. Ehkä mä kirjoitan näitä nyt lähinnä selkeyttääkseni itselleni ajatuksia. Hyödyllistä se joka tapauksessa on. 

Nyt puhelin valittaa jo akun loppumista. Eiköhän minunkin ole aika lopettaa tältä erää. Hulttis palaa asiaan taas!