maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvän joulun toivotus

Hyvää joulua rakkaat lukijani!
Iloitsen siitä, että ootte kulkenut mun kanssa tätä toipumisen tietä.
Kiitos kaikesta tuesta ja rohkaisevista kommenteista!
Kiitos että jaksatte seurata ja ootte hengessä mukana!
Arvostan teitä suuresti.
En tiedä missä olisin ilman teidän tukeanne. Kiitos!!
Tahdon toivottaa teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Ystävällisin terveisin: Hulttis 😬

tiistai 11. joulukuuta 2018

Hulttiotytön VideoBlogi - Miltä tuntuu palata normaaliin elämään?

Tässä on pitkästä aikaa uusi video! Äsken kuvasin kävellessä. Jännittävää on kuvaaminen, mut eiköhän se siitä!

maanantai 10. joulukuuta 2018

Sellainen mukava juttu

Bloggaajan elämä on jännittävää.
 Viime aikoina yhä useammin oon törmännyt blogini lukijoihin milloin missäkin. Kaupoissa, kadulla, töissä, harrastuksissa, jopa sairaalalla lääkkeitä hakiessa! :D Se on ollu mukavaa, vaikka olenkin ujo.
 Yllättävän moni on tullut juttelee ja kertonut et lukee mun blogia. Hassua on ollut se, kun tyyppi tervehtii ihan kuin tuntisi mut, ja mä koitan miettii et onko tää tyyppi tuttu mulle. Sit oon käsittänyt asian, kun mun blogi on tullu puheeksi.
 Yks hauska tilanne oli muutama viikko sit, kun menin hakee lääkkeitä osastolta. Hetken siinä odotin ja sit innokas hoitajan ääni kutsui mut huoneeseen. Yllätyin sitä iloa ja innostusta kun hoitaja pääs lääkkeenjaossa juttelee mun kanssa. Sekin sanoi et mul on hyvä blogi. Se tapaaminen oli muutenkin kannustava. Se lämmitti sydäntä.
 On mukavaa törmätä lukijoihin. Se yllättää. :D Jatkossakin saa tulla juttelee! :)


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Karhu

Mun unissa on usein karhu.
Se on tosi iso ja voimakas.
Se ilmestyy yleensä yhtäkkiä.
Se väijyy mua.
Se on hyvin uhkaava.
Se on pelottava.
Se on aggressiivinen.
Se haluaa mut saaliikseen.
 Aika ajoin se ilmestyy mun uniin, ja ne unet on todella pelottavia. Se lähtee yleensä jahtaamaan mua, tai jos oon jo turvassa, se väijyy mua ulkona.
Jos oon ulkona, mun on päästävä äkkiä turvaan sisälle johonkin taloon. Ovi on saatava lukkoon.
 Yhdessä unessa mä olin jo sisällä ja näin ulkona sen karhun väijymässä mua. Ovi oli lukossa. Silti pelkäsin. Sit mun serkku tuli, avasi oven, näki karhun ja sanoi: "tuolla on aggressiivinen karhu". Serkku laittoi oven äkkiä lukkoon kun karhu oli hyökkäämässä. Sit mä heräsin.
 Usein se yrittää tulla oven läpi. Ne hetket on niin pelottavia, et yleensä mä herään. Joskus taas en meinaa millään saada ovea kiinni. Vaikka mä kuinka yritän, ovi on vaikee saada lukkoon. Karhu hyökkää, pakko päästä sisälle turvaan.. Saada ovi äkkiä lukkoon.. Tää toistuu usein. Yleensä mä just ja just saan sen oven lukkoon.
 Yhdessä unessa karhu hyökkäsi, ja mä olin vetämässä ovea kiinni, ja mulla jäi käsi oven ja lukon väliin niin, etten saanut vedettyä kättäni pois, enkä ovea kiinni. Mun käsi oli siinä välissä silleen hölmösti, ihan kuin yrittäis estää oven sulkemisen. Se oli kauhee tilanne. En millään meinannut saada vedettyä kättäni pois siitä, vaikka halusin. Just kun karhu oli jo portailla, sain vedettyä oven kiinni ja käteni välistä pois. Sit rysähti. Kovaa. Karhu rysähti raivoissaan päin ovea, ja mä heräsin.
 Outoja unia.
 Oon aina pelännyt karhuja. Noissa unissa se karhu on hyvin uhkaava ja voimallinen. Todella aggressiivinen.
Se väijyy mua, yrittää saada mut saaliikseen.
Mikä se karhu on? Mitä se kuvastaa?
 Minua.
Sitä vanhaa Jennaa, joka halus narkata itsensä hengiltä. Se karhu on mun huumeriippuvuus. Vanha Jenna kaikkine varjopuolineen.
 Pysyisi vaan poissa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Mun elämä toisten sanoin

Pikku Hulttis syntyy ja meinaa kuolla jo syntyessään.
"Rankka oli tapahtuma mutta onneksi selvisit."

Pikku Hulttis kasvaa ja on vilkas luontoinen.
"Tyttöhän on villi kuin mikä. Eikö se pysy aloillaan?"

Pikku Hulttis saa pahoja raivareita.
"Mikä sussa on vikana? Mikä meni pieleen kun sinusta tuommoinen tuli?"

Pikku Hulttis menee kouluun.
"Miks sä tykkäät susista? Miks pukeudut aina mustaan?"

Pikku Hulttis erottuu joukosta ja sitä kiusataan.
"Susi! Hullu! Hevari! Et oo meidän kaveri, me vihataan sua!"

Pikku Hulttis ahdistuu.
"Miks sä et haluu mennä kouluun?"

Pikku Hulttista vihataan koulussa.
"Vitun susi! Tapa ittes! Kuole pois paska, tapa ittes!"

Pikku Hulttis vihaa itseään. Itsetuhoisuus pahenee.
"Mikä sulla on? Miks sä haluat kuolla?"

Pikku Hulttis alkaa käyttää päihteitä.
"Jenna, käytätkö sinä huumeita?"

Hulttista käytetään seksuaalisesti hyväksi.
"Tää on ihan OK, Mehän ollaan kavereita ja sä saat viel kamaakin."

Hulttis joutuu psykiatriselle. Useita kertoja.
"Ei sua voi auttaa, sä oot toivoton tapaus."

Hulttis ei saa apua ja meno vaan pahenee.
"Miten me voitais sua auttaa? Sä oot toivoton tapaus."

Hulttis joutuu erityislastensuojeluyksikköön.
"Tänne joutuu suomen pahimmat nuoret. Te ette oo mitään!"

Hulttiksesta tehdään robotti.
"Ette saa tehdä mitään ilman lupaa. Yksikin virheliike, niin tulee rangaistus."

Hulttis palaa parin vuoden päästä pöpilään.
"Ei sun Jenna täällä tarvitse kysyä lupaa vessassa käyntiin."

Hulttis palaa kadulle narkkaamaan.
"Me ollaan kaivattu sua. Otahan vedot, kyl se siitä!"

Hulttiksen ympäriltä kuolee kavereita tasaiseen tahtiin.
"Se veti överit, se teki itsemurhan, se taas tapettiin ja se kuoli muuten vaan.."

Hulttis joutuu näkee ja kokee paljon väkivaltaa eri muodoissaan.
"Se olis tappanut sut, ellei me olis tultu väliin!"

Hulttis kiertää katkoja.
"Ei me voida sua auttaa. Sä joko kuolet kadulle tai joudut vankilaan."

Hulttis kiertää psykiatrisia.
"Ei päihdeongelma ole mielenterveysongelma. Ei me voida sua auttaa. Tapa ittes! Ainiin, sähän teet sitä koko ajan!"

Hulttis meinaa kuolla. Usein.
"Elämä on ainutlaatuinen, älä heitä sitä hukkaan!"

Hulttiksesta ovat käyttäjäkaveritkin huolissaan.
"Jenna sä kuolet jos et lopeta. Oikeesti Jenna me ollaan huolissaan."

Hulttis pääsee korvaushoitoon.
"Valitse joko saattohoito tai korvaushoito."

Hulttis yrittää pysyä erossa aineista.
"Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt.."

Hulttis retkahtelee vähän väliä.
"Jos et mee katkolle, me lopetetaan korvaushoito."

Hulttis tapaa tulevan puolisonsa.
"Sulle on saatava ADHD-lääkitys, että elämä järjestyy."

Hulttis käy viimeisen kerran katkolla.
"Sä et oo valmis lopettaa."

Hulttis pääsee pois ja menee ADHD-lääkärille.
"Et sä oo toivoton tapaus! Kyllä sua voi auttaa."

Hulttis yllättyy, kun huomaa ettei tarvitse enää vetää päätä sekaisin.
"Mähän sanoin et kun saat ADHD:n hoitoon niin asiat järjestyy."

Hulttis iloitsee uudesta elämästä.
"Enää en halua kuolla."

torstai 15. marraskuuta 2018

Kuulumisia

Moro!

Tässä on taas aika päässyt vierähtää. Pahoittelen, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Meillä oli kuun vaihteessa muutto, ja sen jälkeen on ollut paljon järkkäämistä uudessa kodissa. Se on koti, joka oikeesti tuntuu kodilta. Sain jopa työhuoneen! Paljon on tilaa ja valoisa on asunto. Kunhan saadaan koti järjestettyä, voisin tehdä tänne siitä jutun. Iloitsen uudesta kodista!

Sellainenkin helpottava ilon aihe on ollut se, et pahimmat kamahimot on hellittäneet. Jostain syystä ne helpotti kun muutettiin. Mut kamahimokauden jälkeen mua on vaivannut menneisyyden muistot. Ei kiva. Mut mä oon alkanu oppii elää menneisyyteni kanssa. Jotenkin. Eihän ne muistot kivoja ole, mut onneks pystyn elää niistä huolimatta. Kun oon näin herkkä tyyppi muutenkin, niin kyllä ne muistot riipii ja harmittaa niin, et itku tulee. Mut ne on onneksi menneitä, ei tätä hetkeä. Eikä ne karmeimmatkaan asiat ole turhaan tapahtuneet, oon jopa huomannut et nekin on alkanut kääntyä hyväksi. Vähän erikoista, mut näin oon havainnut. Mun haavoista on tullut mun vahvuuksia. Esim pystyn säveltää kokemuksistani ja fiiliksistäni musaa ja myös maalaamaan niistä tauluja. Myös pystyn tukee toisia jotka ovat samaa kokeneet.

Viime viikon torstaina mut oli kutsuttu soittaa flyygeliä Poleeniin (Pieksämäen kulttuurikeskus) näyttelyn avajaisiin. Vähänkö mä jännitin, mut se meni ihan jees. On mukava päästä käyttää lahjojaan toisten iloksi. Sunnuntaina kun käytiin seurakunnassa ja laulettiin siellä, niin sielläkin yks sisar sanoi et mun laulua on ihana kuunnella kun on niin hyvä ääni. Se ilahdutti ja samalla rohkaisi mua laulamaan jatkossakin. Mut muuten kutsuttiin Pieksämäen vapaaseurakunnalle todistaa nyt sunnuntaina 18.11 klo 16. Jännittävää. Mutta mukavaa.

Kaikenlaista siis tässä ollut ja tulee olemaan. Eipä mulla nyt muuta tule mieleen. Kirjoitan sit tien taas kun asiaa tulee. Ja jos uskallan, niin saatan ehkä tehdä videoo. Oon nimittäin havainnut et video on myös hyvä tapa kerroilla asioita. Se (kuvaaminen) on pelottavaa, mut josko mä siihen tottuisin.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Linkki ja painajaisia

Tässä linkki uusiin teoksiin. Aiheena sudet (yllätys :D)
https://hulttiotytontekeleet.blogspot.com/2018/10/susia-innostuin-taiteilee.html 

Viime yönä näin taas karmeita painajaisia. Koska tää loppuu?
Yhdessä unessa oli joku tilanne, missä olin vetämässä piikkiä lapsuudenkodissani. Just ku sain männän pohjaan, niin karhu hyökkäs sinne. Ikkunasta näin kuinka karhu ryntäsi kohti ovea.
Äkkiä menin ovelle ja koska se oli auki, mä yritin saada oven kiinni. Karhu oli jo tosi lähellä ja mä en meinannut saada ovee kiinni, koska mun käsi oli (jostain syystä) siinä oven välissä, enkä meinannut saada sitä millään vedettyä pois siitä.
Onneks sain sit vihdoin käteni siitä oven välistä pois, koska karhu oli jo rappusilla hyökkäämässä sisään. Se hyökkäsi, ja just ja just sain paiskattua oven kiinni.
Sit mä heräsin.

Inhottava uni. Toi oli selkein mitä siitä muistan. Jossain toisessa unessa mä sit olin vanhan käyttäjäkaverin kanssa jossain pellolla ja leijailtiin vaan siellä. Vedot oli saatava. Uudestaan ja uudestaan. Ja sit vaan vedettiin. Uudestaan ja uudestaan.

 Mua niin ahdistaa kun toi piikki on usein pääosassa noissa mun unissa. Useimmiten pääosaassa olevat aineet unissa on opiaatit ja amfetamiini, ekstaasi jne.
 Hemmetti kun ahdistaa nuo unet ja niiden jälkifiilikset, joita kestää. En jaksa näitä!!!

Yöllä mua kiusaa unet, joissa vedän kamaa.
Päivällä mua kiusaa kamahimot.
Ei oo mukavaa!
Tämmönen masentaa.
 Muutenki ku meillä on tän kuun aikana uuteen tilavampaan asuntoon, sekin stressaa. Huh huh. Paniikkihäiriö oireet kiusaa myös. Paljon kaikkee, mikä kiusaa, masentaa, stressaa ja kiusaa.
Masentaa.

Mut eiköhän tää tästä.


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ei tässä mittää.


Kamahimojen kiusatessa ja ahdistaessa minä masennuin.
Sinne meni mielenterveys tänä syksynä.
Niin Jenna masentui voimakkaiden kiusausten keskellä.
Näin kävi. Jälleen kerran.
Ei ihmismieli kaikkea kestä. Tässä se nähtiin.
Mutta vielä on toivoa!
Vaikka masennus tuli, en ole vielä retkahtanut.
Se antaa toivoa.
Voin selvitä tulevistakin kamahimoista.
Koska aiemmista oon selvinnyt, voin selvitä tulevista.
Voi! Kunpa niitä ei enää tulisi!
Pieni mieli ei niitä jaksaisi.
Alkaa olla äärirajoilla Jennan jaksaminen.
Mutta mä yritän jaksaa.
Mikä siinä on, et syksyisin varsinkin kamahimot kiusaa helvetillisellä voimalla?
Muuten syksy on ihan kaunis, mut ahdistaa kun masentaa.
Ei siinä mittää.
Kyl tää tästä varmaan taas helpottaa aikanaan.
Jos ei muuta niin vaikka raivolla raivaan tieni läpi kamahimojen.
Ja niistä seuraavan ahdistuksen.
Ja myös masennuksen.
Ei tässä mittää.
Eiköhän tää tästä
Onhan näitä ollut ennenkin.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Hulttiotytön VideoBlogi - Ahdistava painajainen osa 2





Tässä jatkoa painajaisen käsittelyyn. Onneks noi on vaan unia, mut kyllä harmittaa ja ahdistaa nuo jatkuvat narkkaamis unet! Voisivat jo loppua!

Hulttiotytön VideoBlogi - Ahdistava uni osa 1





Näin taas karmean painajaisen retkahtamisesta. Kerron unesta tässä ja seuraavassa videossa. Vieläkin ahdistaa tuo painajainen.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Karmeita kamahimoja

Viime aikoina on ollu ihan hirveitä kiusauksia ja kamahimoja. Niitä tulee niin unessa kuin hereilläkin ja kyllä harmittaa. Näitä on kestäny jo ainakin kuukauden ja alan olla hyvin harmissani.
 Kamahimot kun iskee, ne on niin voimakkaita että mä huudan ja itken sitä tuskaa. Kädet tärrää ja on ihan hikiset, koko kroppa jäykistyy, syke nopeutuu ja hirvee kamahimo kourii vatsaa. Se on ihan hirveetä.
 Kerrankin kamahimoissani raivosin: "V***u parempi olis vetää kamaa, kuin kärsiä näitä paska himoja!" Jälkeenpäin totesin, että ei se niin ole. Kamahimot meinaa viedä järjenkin mennessään. Yleensä mä oon pysyny sen verran järjissäni, et oon tiedostanut et vaikka tekee mieli, niin en halua enää palata siihen paskaan.
 Kun nyt noita hemmetin kiusauksia on tullut tulemistaan, jo ainakin kuukauden, alkaa järkikin jättää kun kova himo iskee. Se on kamalaa. Kamahimoissani haluisin niin narkata, kun himot on menny ohi, mä kauhistun niitä ajatuksia.

Yhtenä iltana huomasin hekumoivani piikittämisestä. Mä katselin vanhoja pistoarpia ja huomasin et pidin kuvitteellisesti piikkiä kädessä ja tökkäsin käteeni mielikuvituspiikillä. Tämä toistui.
Sit mä havahduin. Järkytyin ja aloin itkee. Se oli niin inhottavaa, mut samalla kaipasin sitä kovasti. Itkin tuskaani ja pidin itseäni ihan kajahtaneena. Miten ihmeessä voi kaivata jotain sellaista, mikä on ollut yhtä helvettiä?! Olen sairas. Vaikka 3 ja puoli vuotta on ollu asiat hyvin, silti tulee noita helvetillisisä kamahimoja.   Pääosin ajatus on: EN TAHDO PALATA SIIHEN HELVETTIIN!!!
 Kun järki jättää, ajatus on: IHAN MITÄ VAAN MIKÄ PÄRÄHTÄÄ.

Tässä oikeesti on pieni vaara. Mä en halua retkahtaa, mut pelkään etten enää kestä noita himoja. Pyydän teitä, kaikki uskovaiset lukijat, rukoilkaa mun puolesta etten mä retkahtais!
Rukous on aina ollut suuri apu. Ilman Jeesusta ja puolisoni estelyitä olisin jo narkkaamassa. En tahdo sitä!
Pelkään vaan, et kun heikko hetki iskee, niin se on menoa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Flunssaa ja vaikeuksia kirjoittaa

Mä oon flunssassa. Ollu sunnuntaista asti. Eilen enkä tänään kyennyt menee töihin, ja se harmittaa. Flunssa harmittaa.
 Mut flunssasta huolimatta oon joka päivä opiskellut ja edennyt hyvin. Terveystiedon kurssi alkaa lähenee loppuaan. Viel on 8 osio ja 9 osio ja sit se on valmis. Eilen pääsin aloittaa 8 osion ja alan huolestuu kun kurssi lähenee loppuaan. 😅 Toi vaan on ollu niin kiva kurssi!
 Mietin et minkä kurssin teen tuon jälkeen. Olen harkinnut yhteiskuntaoppia.

Harmittaa kun ei päässyt töihin! Jouduin ilmoittaa sinne etten pääse koska oon niin huonossa voinnissa. Koskee vähän joka paikkaan ja oon ihan tukossa. Karmee yskä ja kurkku on nii kipee et äänikin on muuttunu. Terapiaankin pitäis kohta mennä.

Jotenki musta on alkanu tuntuu, etten osaa enää kirjoittaa. Lähes joka kerta kun vihdoinki pääsen kirjottaa tänne blogiin, nii eikös sillon tuu kaikenlaisia häiriötekijöitä, niin et keskittyminen herpaantuu enkä saa aikaan tekstiä! 😖

 Tuntuu, ettei onnistu. Ja sekin harmittaa.
 Tahtoisin niin kirjoittaa.
Kunpa siihen olisikin aikaa!
 Sanoja olisi paljon, kun sais ne vaan ilmaista. Tai osais.

Ihan kuin olisin jossain lukossa.
Pääkin on ihan tukossa.
Sanoja olis, niitä riittäisi.
Kun vaan en häiriintyisi.
(Taas on liikaa häiriötekijöitä)

lauantai 15. syyskuuta 2018

Ekan kurssin arvio

Olen suorittanut menestyksekkäästi ekan kurssin nettiperuskoulussa! Kurssi oli OT1 Ammatinvalinta ja jatko-opinnot. Tässä muutamia otteita kurssin arviosta:

Olit tehnyt tämän ot1-kurssin tehtävät todella hyvin. Hienoa! Olit tustunut kurssin materiaaleihin sekä tehnyt itsellesi hopsin. Todella hyvä! Jatka samalla tavalla opintojen tekemistä, kuin tämän kurssin olit tehnyt eli tutustu aina hyvin kurssin materiaaliin ja tee tehtävät huolella.

Tehtävässä olet hyvin kertonut niistä asioista, joissa olet onnistunut. Sinulla on monta vahvuutta ja hyvää taitoa.  Hienoa!

Sinulla on tosi paljon vahvuuksia ja vuorovaikutus- ja työelämätaitoja ja olet hyvin tunnistanut niitä itsestäsi. Hienoa!
Jatko-opinnoissa ja työelämässä sekä elämässä yleensäkin näistä taidoista on sinulle varmasti tosi paljon hyötyä.

Minusta olet suoriutunut tästä kurssista tosi hyvin!
Minusta olet ollut tosi oma-aloitteinen ja kantanut hyvin vastuuta omasta oppimisestasi. Minun mielestä sinun oma-aloitteisuus ja vastuunkanto on tällä kurssilla ollut arvosanana 9. ja samoin ahkeruu ja sinnikkyys. Eli hienosti on tämä kurssi mennyt :)

Hienosti olet saanut tämän kurssin tehtyä ihan ajallaan. Ja voit hyvillä mielin jatkaa opiskelua seuraavasta kurssista.


Tämmöistä arviointia sain kurssista. Enpä olis arvannut, et saan arvosanaksi 9 oma-aloitteisuudesta, vastuunkantajia, ahkeruudesta ja sinnikkyydestä! 
Tää motivoi jatkaa samaan malliin, ja niin oon tehnyt. Jopa harrastukset on jääny kakkoseksi opiskelun suhteen :D Ennen kun oon alkanut tekee omia juttuja, kuten virkkaamaan tai maalaa tai soittaa pianoo, oon ennen sitä opiskellut. Eilen jo opiskelin noin 5-6 tuntia :D Oon opiskellut niin innolla, etten oo meinannut malttaa/ehtiä tännekään kirjoitella. Nyt päätin päivittää ja jakaa iloni teidän kanssa, kun sain ekasta kurssista S (suoritettu) merkinnän ja paljon positiivista palautetta.
Palataan! Jenna alkaa opiskelee taas!






maanantai 10. syyskuuta 2018

Jotain ajatusvirtaa

Näköjään on tullut syksy.
Kirjoitan kädet kohmeessa.
Lehtiä putoilee puusta ja ilma viilenee. Taas.
Miks kasvit kuolee? Miks tulee kylmää ja pimeää?
Eikö vois olla aina kesä ja lämmin?
Pian sataa lunta.
Lumi tuo mieleen sen sekavan narkkarin, joka meinas jäätyä lumihankeen.
Kuka sitäkin auttoi?
Lumi tuo mieleen myös lapsuuden.
Lumimaja piti aina rakentaa.
Sillon ei tuntenut kylmää samalla tapaa kuin nyt.
Vaikkei vielä olekaan pakkasta, mä oon kylmissäni.
Kylmyys tuo mieleen horkat.
Hyi hitto.
Miks lähes kaikki asiat muistuttaa mua menneisyydestä?
Miks mä vieläkin näen painajaisia narkkaamisesta?
Miks mä vieläkin pelkään?

perjantai 31. elokuuta 2018

torstai 30. elokuuta 2018

Hulttis innostui opiskelee

Moro moro! Pahoittelen sitä, etten oo hetkeen ehtinyt kirjoitella. Oon niin innolla opiskellut, etten oo ehtinyt kirjoitella.
 Kulumisia.
31.7 meillä oli Pieksämäen kuvataideseuran kesänäyttelyn avajaiset, jossa soitin syntikkaa. Vähänkö mä jännitin, mut kun pääsin soittaa, niin jännitys laukesi ja soittelu sujui hyvin. Porukka tykkäsi kovasti. Ja mäkin iloitsin siitä, et sain olla ilahduttamassa toisia soitollani.
 Multakin pääsi siihen näyttelyyn 3 työtä, ja kyl oli hieno näyttely! Tosi taitavaa porukkaa! Saman viikon Pieksämäen lehdessä oli juttu näyttelystä ja siinä mainittiin myös Jenna Karjalainen uusien taiteilijoiden joukossa.

Myös oon opiskellut paljon. Eka kurssi suoritettu! Mulla tuli kiire ton ekan kurssin kanssa. Ekat pari kuukautta meni suoraan sanottuna lorviessa.
 No, mä sit vihdoinkin intouduin opiskelee kun kesäkiireet oli ohi. Hätäkin melkein tuli, kun meinas käydä niin, etten ehdi tekee kurssia valmiiks määrä ajassa. Mut just ja just mä sen sain valmiiksi! Ja opettajakin viestissä sanoi, et mun opiskelut sujuu nyt hyvin. Jee!
 Maanantaina siis sain valmiiksi ekan kurssin: ot1 ammatinvalinta ja jatko-opinnot. Se oli ihan kiva kurssi. Musta on kivaa tää opiskelu tälleen netin kautta. Pääsen hyödyntää mun kirjoitustaitojakin. :)
 Maanantaina kun sain ekan kurssin valmiiks, aloitin samatien toisen: te1 terve elämä (terveystieto). Nyt oon sitä pari päivää opiskellut. Eilenkin kuntouttavan työn jälkeen illalla opiskelin yli 3 tuntia. Mulla on ollu tapana opiskella 3-4 tuntia. Joskus menny 5 tuntiakin putkeen :D Eikai mulla oo taipumusta työnarkomaniaan? :D
 Tänään alkaa klo 13 kuntouttava työ, jossa pääsen opiskelee! Jee! Ihmettelen itsekin tätä mun intoa.
 Jenna on innoissaan opiskelusta. Ennenkuulumaton asia!
Eihän tän näin ois pitänyt mennä :D
Mähän olin se, joka vihasi opiskelua ja kaikin keinoin koitin siitä luistaa. En voinut sietää opiskelua.
 Nyt on asiat toisin. Aivan päinvastoin! Nyt mä iloitsen ja innostun opiskelusta ja teen sitä halulla. Aika erikoista. Aikamoinen muutos!

Kiitos rakkaat lukijani, kun kannustitte mua tähän! Kiitos kun ootte kulkenu mun kanssa tätä matkaa! Kiitos kaikesta tuesta, avusta, neuvoista, vinkeistä, kaikesta! Suurkiitos! <3

perjantai 17. elokuuta 2018

Linkki uuteen päivitykseen

https://ahdasportti.blogspot.com/2018/08/rukoukset-kuullaan.html?m=0

Tässä yks rohkaiseva teksti mun toisesta blogista.

Päivittelen tätäkin blogia taas kun sopiva hetki tulee.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Sairas kaipaus

Eilen tuli karmee juttu.
Mä huomasin vaan yhtäkkiä kaipaavani ruiskua. Se kesti ihan hetken, sit iski kauhu. Aloin ihmetellä et mitä hittoa mä kaipaan jotain ruiskua.
 Se oli ennen mun paras ystävä. Ja ainoa.
Oikeesti se oli mun pahin vihollinen.
 Annoin sille kaikkeni. Ja se mulle.
Oikeesti se vei multa kaiken.
 Se toi mulle turvan,lohdutuksen ja toivon.
Oikeesti se vaan tuhosi mua.
 Ja vielä mä yllätän itseni kaipaamasta moista paskaa! Aika kipeetä.

Pahinta narkkaamisessa oli se, kun oli varma siitä ettei se kierre koskaan pääty. Sama piikkipyörä pyöri pyörimistään.
Ja meno vaan koveni.
Ja mitä pahemmaksi homma meni, välinpitämättömyys vaan kasvoi. Kai se oli joku keino yrittää suojella itseään.

Kun kavereita kuoli vähän väliä ympäriltä, sitä ajatteli et koskahan on oma vuoro.
 Joskus sitä jopa toivoi.

Kaikenkaikkiaan: koko homma oli hemmetin epätoivoista säätämistä.

Epätoivo varjosti koko sitä elämää. Epätoivoisena heräsi aamuun refloissa.
Epätoivoisena etsi aineita tai parhaassa tapauksessa etsi suonta kädestä/jalasta epätoivoisena.
Epätoivoisena metsästi lisää kamaa.
Ja teki epätoivoisia tekoja sen eteen.
Sekaisin ollessakin oli epätoivo kuvioissa.
Epätoivoisena toivoi, ettei muistaisi mitään kun pahoja asioita tapahtui.
Epätoivossa sama kierre jatkui.
Ja epätoivossa vaan toivoi että se loppuis.

Onneks se loppui!


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Väsynyt Hulttis ja 1 500 000

Väsyttää. Tänään oli työpäivä ja nyt väsyttää.
 Mä työskentelen siel niin intensiivisesti varsinki kun maalaan. Tänään tuli 5 maalausta ja oon ihan poikki. Mut kyl siel on kivaa!
 Ei meinaa malttaa odottaa aina ens kertaa :D

Tässä hiljattain tuli puolitoista miljoonaa täyteen kävijämäärässä tänne blogiin. Aikas jännä juttu!
 Enpä olis arvannut et tästä blogista tulis näin suosittu. En voi kuin hämmästellä ja kiittää. Oon niin kiitollinen kaikesta siitä tuesta mitä täältä oon saanut! Tän mun kirjottelun aikana te lukijat ootte tulleet mulle tärkeiksi. Kiitos et ootte ollu mukana mun toipumisprosessissa! Tästä on ollu suuri apu ja motivaatio meikäläiselle. Ja on ollu ilo olla monen lukijan tukena! Jatkossakin tahdon olla tukena. Jos joku haluu kirjotella privaatisti niin sähköpostii voi laittaa mulle tohon: aivotukaani@gmail.com.
 
Kaikenkaikkiaan iso kiitos kaikille lukijoille! Kiitos niistä neuvoista, vinkeistä, kannustuksista, rohkaisusta, tuesta, puolustamisesta... ihan kaikesta!
 Arvostan suuresti teitä, rakkaat lukijani!

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kuvakertomus kuukauden häseltäjästä

 Tämmöset taulut vein maanantaina Poleeniin näytille. Siel ne nyt on.

 Meikäläinen vähän epävarmana. Kun vietiin tauluja, mua jostain syystä hävetti! Ja kun kotia päästiin tuli itku. Ajattelin ettei musta ole tähän. Enhän mä oo maalannutkaan kuin vasta toista vuotta. Teki mieli taas tuhota kaikki taulut.

 Pokka pitää.. mekein. Ei mun toisaalta tarvi hävetä. Mä oon vaan aloittanut uuden harrastuksen ja se on maalaus. Ei harrastuksiaan tarviis hävetä. Eikä sitäkään, jos tulee erinäisiä tilaisuuksia johon kutsutaan, kuten nyt tämä.

 Ei oikeen osannut hymyilläkään. Niin lannistunut olin taidoistani. Onneks Rakas mua kannusti ja esti taulujen tuhoamisen. Sanoi ettei mulla oo aihetta tollasiin fiiliksiin. Se on oikeessa. Mut silti mä väheksyn itteeni ja aika ajoin tunnen pakottavaa tarvetta tuhota tauluni.

 Ilmeellä. Tilanne oli vähintäänkin hämmentävä. Vaikka niin moni on oikeesti tykännyt mun tauluista, en siltikään ollut varma taidoistani. Vaikka taiteen ammattilaiset ovat tykänneet ja arvostaneet mun tauluja, silti oon epävarma.

 Tässä eka työ. Se kimaltaa ja siinä on myös suolaa. Näistä löytyy kattavammat kuvat Hulttiotytön Tekeleet blogista.

 Tässä toinen työ. Suolattu sekin ja tästä mäkin oon tykännyt.

 Ja kolmas työ. Kaikki tehty samalla tekniikalla. Sellasilla tussimaaleilla roiskin ja värit levis kosteella pinnalla. Sit mä viel roiskin päälle suolaa ja se sai aikaan hauskoja efektejä.

Sellaisia maalauksia vei kuukauden taiteilijaksi valittu Hulttis. Ei Hulttis itse tiedä kuinka asiaan suhtautuisi, mut muut asiasta kuulleet ovat olleet todella iloisia. Jospa tää mun epävarmuus vielä helpottais, ehkä mäkin sit osaan iloita. Mut maalaamista en lopeta vaikka miten olisin lannistunut. Maalaaminen vaan on niin kivaa. Ja mä vasta harjoittelen sitä, joten ei oo aihetta lannistua. En ole aikonutkaan miksikään mestariksi, vaan ihan ilokseni ja muidenkin iloksi maalaan.
Nyt Jenna, ota ihan iisisti! :D hus hus häpeä ja epävarmuus!

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kuulumisia epävarmalta kuukauden taiteilijalta

Noniin. Nyt ehdin taas kirjoittelee.
 Tässä oli pari viikkoo lomaa kuntouttavasta työstä ja huomenna meen töihin. Olisin mä voinut pitää lomaa viel toisetkin 2vko mut mä haluun mennä jo nyt töihin. Pääsee maalaamaan ja tekee käsitöitä.
 Maalaamisesta tuli mieleen eräs hämmentävä asia. En tiedä kuinka siihen suhtautuisin.
 Eilen vietiin Poleeniin (Pieksämäen kulttuurikeskukseen) multa 3 taulua. Musta tuli kuukauden taiteilija :O
 Viikonloppuna sain asiasta tietää kun puhelin soi. Vähänkö mä yllätyin. Eilen sit vietiin 3 taulua sinne ja oli muuten vaikee saada ne suoraan. Onneks saatiin apua. Kiitos avustajalle!
 Mut kyl mä oon ollu vähän epävarma tästä asiasta. Sanoinkin eilen ettei musta oo kuukauden taiteilijaksi ja epävarmuudessani meinasin taas tuhota tauluni. En kuitenkaan onneks niitä tuhonnut. Puoliso kannusti ja rohkaisi mua ja sai mieleni muuttumaan. Kiitos hälle siitä! Hän sanoi mm jotenki näin: "Koska sut on valittu kuukauden taiteilijaks, niin se sä oot, etkä ollenkaan huono sellainen. Noi taulut on siellä ilahduttamassa ihmisiä ja kaunistamassa ympäristöä, niinkuin on kotonakin."
 Oon mä kyllä kummallinen tyyppi. Hirveen epävarma vielä itseni suhteen. Vaikka saisinkin aikaan jotain hienoo, mä mietin et onkohan se sittenkään hieno. Vaikka moni sanoo et mun taulut on hienoja, mä mietin epävarmassa mielessäni etten oo onnistunut kuitenkaan. Ja vaikka olisin itsekin tyytyväinen, mieli huutaa: "Tee se paremmin! Ei toi oo lähelläkään täydellistä!". Mun mieli vaatii multa liikoja. Mä en pysty olee täydellinen tässä elämässä. Mun mieli taitaa olla aika paha perfektionisti, joka ei oo tyytyväinen mihinkään.
 Sitä se on ollu kyl aina.
 Mut se on vapauttavaa, kun tietää ettei kukaan voi olla täydellinen, en minäkään. Mut se ei tarkoita sitä et mä hutiloisin, enkä välittäis lopputuloksesta. Se näkyi jo mun käyttö aikoina. Sillon olin hyvin harras narkkari. Kaikkeni annoin aineille. Parhaani mukaan narkkasin ja onnistuin siinä hyvin. Melkein meni henkikin siinä touhussa, niin hartaasti mä narkkasin enkä muusta välittänyt.
 Nyt elän uutta elämää, ja elän sitä kiitollisena. Mitä se mukanaan tuo, sen otan vastaan haasteena. 3vuotta on lyhyt aika siihen nähden, kuinka kauan narkkasin. Vieläkin vasta opettelen elämään tätä niin toisenlaista eämää kuin mitä se hartaan narkkarin elämä oli. Se oli elämää kuolemalle, tää uusi elämä on elämää elämälle.
 Siinä on aika suuro ero!

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Hulttis hyväksyttiin nettiperuskouluun!

Jee! Mut on hyväksytty Otavan opistoon käymään 9-luokka loppuun!
Jännittävää.
Opinnot alkaa ilmeisesti kesäloman jälkeen 22.7.
Erittäin jännittävää.
Saa nähdä miten käy opiskelun kanssa, toivottavasti osaan edes jotain. Luulisin että se menee ihan jees. 8-luokan kun kävin uudelleen jäätyäni luokalle, sain keskiarvon nousee 4,5 peräti 8.2 jos oikein muistan.
Onneks ei tarvii istua koulun penkillä. Jos pitäis, alkais penkki pyörimään ja Jenna häseltää. Ei oo koulun penkit meikäläisen juttu..
Mutta eiköhän opiskelu suju ilman koulussa oloakin. Uskoisin että sujuu paremmin ilman koulussa olemista.
Mut kyl tääkin jännittää! Positiivisesti.
Kiitos vielä rakkaat lukijani, jotka vinkkasitte mulle tästä nettiperuskoulun mahdollisuudesta! Kiitos! <3

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Stressiä kiireessä

Hirmuinen stressi päällänsä.
Ollut jo pitkään.

Hirmuinen kiire päällänsä.
Ollut jo jonkin aikaa.

Hirveesti asioita hoidettavana..
Hirveesti asioita joita pitäis tehdä..
..mut ei meinaa onnistua,
ei meinaa ehtiä,
ei meinaa muistaa kaikkee,
ei meinaa välillä edes jaksaa.

Niin, ja EI MEINAA AIKA RIITTÄÄ.
EI SITTEN MILLÄÄN!

PÄÄKIN MEINAA HAJOTA,
MIELI MAAHAN VAJOTA.
VAIK KUINKA YRITTÄÄ,
KELLO TIKITTÄÄ.
AIKA EI VAAN RIITÄ.

Tuli tässä vaan mieleen, et onkohan mulla nyt vähän liikaa asioita, joita pitäis tehdä/hoitaa/valmistella/muistaa jne?

Tätäkin tekstiä kirjotellessa mä oon vähän väliä joutunu keskeyttää kun on puhelin piipannut millon mitäkin.
TAAS! Piippasi perhana taas!

HIRVEE STRESSI!!!

torstai 24. toukokuuta 2018

Linkki


https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Tuolla on taas jotain uutta.

Aattelinpahan ilmoittaa.

Nyt on vähän kiireinen tilanne, joten palaan asiaan myöhemmin.

torstai 17. toukokuuta 2018

Yksityiskohdat

Halusin tehdä tekstin yksityiskohdista. Oon pienestä pitäen tykännyt kaikenlaisista yksityiskohdista.

Ja sen kyl huomaa mun pukeutumistyylistäkin. Ihmettelen itsekin mieltymystäni yksityiskohtiin.

Ne vaan on kivoja. Nää korut sain yllätys lahjana yhdeltä mukavan oloiselta kaverilta. Kiitokset hälle siitä!

Niitit, vetskarit, nyörit, korut, ketjut.. kaikenlaiset yksityiskohdat on kivoja jostain syystä. Jo eka luokalla laitoin hakaneuloja paidan hihoihin :D

Myös pitsistä mä tykkään. Niissäkin on kivoja kuvioita, yksityiskohtiaaah..

Ja nyörit! Niitä pitää olla. Ne vaan on nättejä yksityiskohtia vaatteissa. Kai se on jotain mun estetiikkaa.

Täs on Nebukadnessar, mun oikean jalan kenkä. Vasen on nimeltään Dareios. Tykkään nimetä esineitä. Tottahan kengillä pitää nimet olla! :D

Vetskari. Joskus tein housut, joihin ompelin paljon erivärisiä vetoketjuja. Niistä tuli hianot. Siistii kun pääsee kuntouttavassa työtoiminnassa modaa vaatteita kun siel on ompelukoneet ja kaikkee. Ja siel on mukavaa.


Ennen risti oli mulle pahennus. Ja se risti mitä aiemmin kannoin, oli väärinpäin oleva versio. Nyt se väärinpäin oleva risti on mulle pahennus. Ja tää mitä nyt kannan, on mulle pelastuksen ja armon risti. Kristuksen risti.

Kerran mietittiin kaverin kaa, et mitähän noi niitit ja piikit mulla oikeen kuvastaa. Siinä tuli sellainen toteamus että ehkä mä rikkinäisenä jotenkin suojaudun, kuin piikikäs siili tekee uhattuna. Viesti on: älä tuu lähelle, satutat mua kuitenkin. Niin ne muutkin teki.

Mut entäs sitten nyörit ja remelit? Ne vaan on kivoja. Varsinkin nyörit. Remeleillä voi sit tarpeen vaatiessa huitoo menemään, jos joku tunkee turva ympyrän sisälle :D

Tää on mulle tärkeä yksityiskohta.
Se vaan on.

Yksityiskohtien jälkeen viel yksi pieni yksityiskohta suuressa maailmassa: meikäläinen.

Vähän epävarma, mut ei toivoton (vaikka niin väitettiinkin vuosia), usein paniikissa, ja arkakin, usein myös ulospäin suuntautunut ja innokas. Joskus haluis mennä vaan piiloon, joskus taas kaipaa mennä ulos. Vaikka välillä pelkää, ei kuitenkaan lannistu. Ja vaikka välillä mieli romahtaa, se myös eheytyy.
 Pirstaleiden seasta löytyy vielä se Jenna, joka uskaltaa elää menneisyydestä huolimatta.

torstai 10. toukokuuta 2018

Jännittäviä asioita, joista iloitsee

Nyt on ollut paljon jännittäviä asioita.
 Viime viikolla laitettiin Pieksämäen kulttuurikeskus Poleeniin kevätnäyttely, johon pääsi myös multa 3 maalausta. Hämmästyin kun ne pääs parhaalle paikalle. Aika jännää.
 Kun sitä näyttelyä ripustettiin, mä siinä soittelin flyygeliä, ja yllätyin kun mua pyydettiin esiintyy kesällä tulevaan näyttelyyn! Suostuin.
 Viime perjantaina oli sit näyttelyn avajaiset ja kyl oli paljon upeita töitä siellä! Enpä olis uskonut joku vuosi sitten et mulla tulee olee töitä näyttelyissä.. Tää on jo kolmas näyttely, jossa mun töitä on. Ja kesällä on tulossa neljäs. Jossa mä viel soitan pianoa sen näyttelyn avajaisissa.
 Olen vähän ihmeissäni.
 Ja myös iloinen.

3vko sit alkoi kuntouttava työtoiminta. Ekana päivänä olin aika jännittynyt ja pelokaskin. Mut ihan hyvin meni. Viime viikolla katsottiin leffa. Eilen oli taas kuntouttava työtoiminta ja alan pikkuhiljaa sopeutua. Maalasin eilen 8 työtä ja virkkasin myös. Uskalsin jo jutellakin siel olevien kanssa. Mukavan oloinen porukka.   Toi keskiviikon työtoiminta on kyl mukavaa! Siel voi tehdä vaikka mitä! Olen innoissani. Mut kyl olin eilen väsynyt työpäivän jälkeen, eikä ihme. Niin paljon sain aikaseks kaikkee.
 Opiskelu juttukin on etenemään päin. Lähetettiin Otavan opistolle mun todistukset ja asia etenee. Varmaan aika pian pääsen sit aloittaa opiskelun.
 Jännittävää.
 Kun oon 9.luokan käynyt loppuun, niin mähän voin sit alkaa miettii et mitä sen jälkeen. Vielä en uskalla ajatella. Meen päivä ja asia kerrallaan. Se vaan oli erikoinen havainto, kun todistuksessa oli jo osa 9.luokkaa käyty. Paljon on käymättä, mut oli siinä enempi suoritettuja opintoja kuin muistin. Kaikkee sitä onkin jäänyt unholaan..

Pahin masennuskin on alkanu helpottaa. Ulkona liikkuminen, taide ja säveltäminen on auttanut. Ja varmaan sekin auttoi kun viime viikolla romahdin. Mieli ei enää jaksanut, joten romahdin. Se oli aika raskasta, mut alan olla paranemaan päin. Paniikkihäiriö oireita kyl vieläkin ilmenee, mut ei oo enää ihan niin paha olla kuin viime viikolla ja sitä edellisellä. Alkaa näkyä jo valoa tunnelin päässä.
 Siitä iloitsen.
 Eiköhän tää tästä!


tiistai 1. toukokuuta 2018

Kevät on vaikeeta aikaa

Jee! 2kk ollu polttamatta normaali tupakkaa. Sähkötupakalla oon pärjännyt hyvin. Paljon raikkaampi olo, ja aistit parantunut huomattavasti.
 Siitä iloitsen.

Vähän on ollut alavireistä viime aikoina.. Meinaa olla joku kevät masennus. Sit kun viel mieleen tulee kaikkee paskaa menneisyydestä, meinaan romahtaa. Vähän aikaa jo ollut hermoromahduksen oireita.
En haluu sitä!!
 Mutta minkäs teet, jos romahdan, niin sit romahdan. En kyl haluis. On vaan niin hiton vaikeeta kaikki.
 Ei meinaa jaksaa.
En haluu muistaa niitä vanhoja juttuja.
En haluu pyöriä menneessä, mä haluun päästä eteenpäin. Menneet on menneitä, asiat meni kuten meni, turha mun on niitä miettiä. Nyt on nyt.
 Mut hemmetti kun niitä muistoja vaan tulee! En todellakaan haluis muistaa..

Paniikkihäiriö oireetkin on pahentunut ihan sikana viime aikoina. Lähes jatkuvasti kädet vapisee, sydän tykyttää, kurkkua kuristaa, kädet hikoaa, rintaa painaa hirvee möykky, pyörryttää niin et melkein taju lähtee.. Tai henki. Varsinkin ihmisten ilmoilla liikkuessa noita tulee ja pelkään et kuolen. Joskus jopa toivon.
 Noi oireet on ulkona liikkuessa niin pahat, et tekis mieli mennä pyytää bentsoja lääkäristä, mut eihän ne anna kuitenkaan. En kyl haluais kadultakaan etsiä. Se on liian suuri riski.
 Joudun siis vaan kestämään.
 Vaikka se on sietämätöntä.
 Hemmetti.

Pakko vaan koittaa jaksaa.

Vaikka ei jaksais.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Hulttiotytön VideoBlogi - Mitä odotan tulevaisuudelta?

Tässä eilen kuvattu pätkä, jossa vastaan lukijan kysymykseen tulevaisuuden haaveista.

PS. Vieläkin tuntuu kuvaaminen erittäin omituiselta, jopa pelottavalta. Mut eiköhän tää tästä. Kivaa se silti on vaikka jännääkin.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Hulttiotytön VideoBlogi - Jenna soittaa flyygeliä Poleenissa 2





Uusin sävellys Rauhan kaipaus.

Hulttiotytön VideoBlogi - Jenna soittaa flyygeliä Poleenissa 1





Yks uusimpia sävellyksiä. Surua ja tuskaa.

Hulttiotytön VideoBlogi - Hulttis testaa kuvaamista





En enää malttanut mieltäni, joten kotimatkalla aloin sit testailee kuvaamista. Outoahan se oli!

Ei muuten ollu helppoo puhua, kuvata ja kävellä samaan aikaan.

Hengästyneenä, jännittyneenä, jopa pelokkaana kokeilin kuvata LIIKENTEESSÄ.

Huh huh. Onneks en (ihan) törmännyt autoon :D


Ajatuksia kuulumisineen

Moro!
Mä oon jo jonkun aikaa miettinyt et tekisin jotain videoo tänne ja juutuubiin. En vaan oo saanut aikaseks, kun tuntuu ettei tuu mitään järkevää mieleen. Ja päivä päivältä se videon tekeminen on enempi pyörinyt mielessä. Aaargh! Mitä mää tekisin?
 Sellanen tuli mieleen et vois johonkin lukijoiden esittämiin kysymyksiin vastailla. Joka halukas on, laittakoon kysymyksiä.
Joka idearikas on ilmaiskoon idean.
 Sit mul on viel tää ujous ja noloilu. Mä en oikeen osaa olla kuvattavana. Mutta siitä selvitään. Toivottavasti.

Mä oon nyt ollu 1kk ja 2viikkoa pelkällä sähkötupakalla! Pari viikkoo sitten kun maistoi normi röökiä, niin hyi hitto minkä makuista! Ei sitä voinut polttaa loppuun mitenkään. Oli heitettävä pois koko tupakka, niin pahalta se maistui ja siitä tuli hirveen tunkkainen ja myrkyttynyt olo.
 Siinä sitten ihmettelin, et miten mä oon voinut polttaa tollasta vuosikaudet. Sitä siinä hämmästelin ja kummastelin.
 Oli yllättävän helppoo päästä normaali tupakasta sähkötupakan avulla. Sähkötupakasta saa sen nikotiinin ja se on niin paljon paremman makuistakin. Ja halvemmaksi tulee. Siinä on myös se etu, ettei se jätä mitään hajuja, se on vesihöyryä joka ei saastuta kämppää, eikä häiritse naapureitakaan. Oli joku tutkimus, jossa sähkötupakasta todettiin, että se on turvallisempaa kuin elää jossain hyvin saasteisessa kaupungissa.
 Kyl sähkörööki on jees.
 Normi rööki on yöök.

Kävin tutustuu niihin kuntouttavan työtoiminnan työpaikkoihin ja ens viikolla 25.4 keskiviikkona alkaa se työjuttu, jossa pääsee tekee vaikka mitä kädentaitoja. Vähänkö jännää! Ja siistii! Siel pääsee meikäläisen luovuus valloilleen! ^.^
 Sit 26.4 torstaina meen toiseen työpaikkaan, jossa sit voin opiskella sen 9.luokan loppuun.
 Jee!

Nyt pitää lähtee liikkeelle, joten palataan!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pari kuvaa ja Hulttiotytön käynti työkkärissä

Moikka moi!
Ajattelin laittaa pari kuvaa, äsken otettuja. Samalla voisin kertoa miten meni työkkärissä eilen.

 Siinä istuu kiikkustuolissa Hulttiotyttö, joka elämänsä sai kuntoon 3v sitten.

Kun miettii sitä vanhaa Jennaa, aika paljon on meikäläinen muuttunut. Ulkoisesti ja myös sisäisesti, mieleltäni. Se on aika käsittämätöntä. Tää muutos siis. 
 Se vaan on käsittämätöntä. 

Kävin eilen työkkärissä. Ja siinä suunniteltiin kuntouttavaa työtoimintaa ja siinä samalla 9.luokan loppuun suorittamista. Näin tulee käymään.
 Alussa olis sitä työtoimintaa 2 päivänä viikossa. Varovainen aloitus on ihan jees, koska ei mulla oo mitään työkokemusta. Sit ajan mittaan päiviä voi lisätä.

 Suunnitelma on tämä:
 1. Joko maanantaina tai keskiviikkona meen aamulla 8.30 sellaseen käsityö ja taide ryhmään, jossa saa tehdä kaikkee siistii ja saa myös opetusta. Vähänkö siistii! 12.30 se sit päättyy. Ei malta odottaa et se alkaa!
Noi päivät on vielä auki, koska ens viikolla on aika työntekijälle, jonka kanssa niitä mietitään et kumpi olis parempi, ja mun lääkitys asiat pitää myös järkätä silleen fiksusti, että pystyy olee siellä koko sen ajan. Kotilääkkeet kyseiselle päivälle olis helpoin ratkaisu. Keskiviikkona mulla olis kotilääkkeet. Paitsi et päivällä joutuu tulee Liisa kodille hakee muut lääkkeet. Pitää selvittää asiaa. Johan se olis aika lisätä kotilääkepäiviä, on jo niin pitkään hyvin mennyt.
 2. Sit olis torstaina 13.00-17.00 sellanen Ohjaamo, missä nuorisoon ohjataan kaikenlaiseen toimintaan, ja mulla siinä olis se peruskoulun 9.luokan loppuun käyminen. Sitäkin odotan innoissani!
 Saa nähdä mitä meikäläisen opiskelusta tulee, mut parhaani yritän. Motivaatioo ainakin on.
Kiitos lukijat, jotka mua tähän kannustitte! Suurkiitos! Ilman teidän tsemppiä tuskin olisin innostunut tästä. Arvostan suuresti sitä, kuinka te lukijat mua tsemppaatte, kannustatte, tuette ja rohkaisette!
Paljon ootte mua auttaneet, monin tavoin. Kiitos!! <3

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

3v selvää elämää + surua

Viikonloppuna tuli täyteen tasan 3v selvää elämää. Hämmästelen itsekin et näin pääsi käymään. Ja iloitsen myös. Aika paljonkin. Olen helpottunut, et armoton narkkaaminen on ohi.
 Kun kelaan sitä käyttöaikaa, siinä oli jatkuvasti kuolema selän takana väijymässä. Ei voinu tietää, milloin se iskee ja miten. Sen vaan tiesi, että se kuolema kulki mukana, valmiina iskemään.
 Ja monen kaverin se veikin mukanaan. Mitä ikävimmillä tavoilla vielä! Minutkin meinas viedä monet kerrat, mut onneks ei saanut. Suren vaan niitä, jotka se sai. Rauha heidän muistolleen!

Onneks mä selvisin, nyt ne ajat on takana. Jo 3v! Käsittämätöntä. Miks minä?
 Vieläkin vaan saa kuulla, kuinka kuolema korjaa satoaan niissä piireissä. Ja hitto et se surettaa!
 Viime viikolla sain kuulla et yks mun kaveri oli tapettu. Se oli vielä niitä asiallisempia tyyppejä. Se oli mun tukena sillon kun narkkasin, koitti auttaa ja tukea parhaansa mukaan. Sairaalaankin kun jouduin, se tuli mua kattoo ja ilmaisi usein huolensa mun menosta. Se oli oikee ystävä, joka oikeesti välitti, eikä tehny mulle pahaa.
 Ja nyt se on kuollut!
 Hemmetti! Tätä ystävää oon surrut kovasti viime aikoina. Ja maanantaina sain sitten vielä lisää surua surun päälle.

 Maanantaina sain kuulla, et yks toinen kaveri oli viikonloppuna sytyttänyt kämppänsä tuleen ja itsekin siinä mukana palanut karrelle. Ilmeisesti tahallaan. Ei ollu eka kerta kun sillä syttyi tulipalo, jo mun käyttöaikoina niin kävi.. mut sillon se oli pelastautunut. Tällä kertaa se poltti ittensä hengiltä.
 Kamalaa!
 Se palo oli vielä levinnyt hirveen nopeesti. Hitto sen kanssa! Tää tyyppi oli kyllä suorastaan erittäin vaarallinen kaveri, mullekin se oli tehnyt pahaa mm. pitämällä mua vankina kämpässään (joka nyt paloi) lähes viikon. Mut silti! Senkin tyypin kuolema surettaa mua, vaikka mulle on sanottu et se oli niin paha jne. Ettei tollasia kannata surra, parempi kun kuoli. Ja tollaset sanat saa mut vielä surullisemmaksi.
 Paha olen minäkin ollut, paljon pahaa tehnyt, kuten jokainen meistä. Ei olis kiva varmaan kenestäkään kuulla tollasta sanottavan itsestään tai läheisestään. 
 Ja vaikka se mullekin oli pahaa tehnyt, sen kuolema surettaa silti. Kukapa tässä maailmassa ei olis ketään satuttanut tavalla tai toisella.

 Toivon vaan, että pian suru helpottaisi. Jostain vaan luin, että se pitää käsitellä. Mut miten käsittelisin?
 En todellakaan tiedä.


maanantai 19. maaliskuuta 2018

Zombiet ovatkin olemassa!

Kuulin tänään jostain zombie huumeesta. Oon kuullut siitä aiemminkin, jos oikein muistan, mut kyllä suututtaa sellaiset tyypit jotka tollasta myy!
 Noita aineita on vielä useita erinimisiä ja kun porukka vetää niitä, on meininki kuin jossain riivaus/zombie leffoissa. Tyypit syö ihmisiä, riehuu alastomina hirveellä voimalla, heittäytyvät ikkunoista läpi, ovat väkivaltaisia, kouristelevat ja örisevät, ovat kuin riivattuja zombeja.
 Huh huh.
 Järkyttää tollanen kama! Miks kukaan haluu vetää sellasta? Ainakin noi zombie aineet on hiton koukuttavia. Ja se vaan pahentaa asiaa. Raivostuttaa kun tollasia edes tehdään! Ja vielä myydään jo muutenkin vaikeuksissa oleville ihmisille!
 Yhdenkin käyttäjän joutui poliisi ampumaan kun se ei lakannut syömästä uhrinsa kasvoja. Murisi vaan kytälle ja jatkoi syömistä. O.o
 Sairasta paskaa!
 Eihän tollasia aineita voi huumeeks enää kutsua, ne on jotain pahempaa.

https://www.nykysuomi.com/2017/05/23/katso-muuntohuumeen-jarkyttavat-seuraukset-pysayttava-video/
Tämmöistä meininki maailmassa nykyään..

 Toivottavasti noi myrkyt sais äkkiä pois kadulta. Järkyttävää edes ajatella jos ne vaan leviää leviämistään.. Ei varmaan enää oo zombie leffat hauskoja kenestäkään jos tollasta alkaa tapahtuu lähi ympäristössä.

Kyllä tuntuu hiton pahalta niiden ihmisten puolesta jotka eksyy tollasta vetää! Suututtaa niin paljon ne, jotka myy tollasta paskaa!! *painokelvotonta tekstiä*

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Kuulumisia viime viikolta (ja tältä viikolta) + hölmöjä vainoiluja ja paniikkifiiliksiä

Moikka moi!
 Oon nyt ollu viikon polttamatta yhtäkään normi tupakkaa!
 Sähkötupakkaa poltellessa viime kuusta asti röökin poltto väheni vähenemistään. Lopulta ei pystynyt eikä halunnut polttaa puolikastakaan röökiä ja sit ei huvittanut jämääkään polttaa.
 Viikko sit huomasin et hei, mähän oon menny koko päivän pelkällä sähkötupakalla! Ja niin on menny tähän päivään asti. Vähänkö on parempi olo!
 Hajuaisti ja makuaisti on parantunut ihan merkittävästi. Niin merkittävästi, et tuli kämppäkin siivottua kunnolla ystävän kanssa! :D Ja muutenkin on paljon raikkaampi olo. Vähänkö mun faijakin ilahtui kun kerroin sille et viikon ollu polttamatta. Kyl mäkin oon iloinen siitä.
 Kyl sähkötupakka on jees.

 Vähän vaan ollu erikoista vainoilua meikäläisellä kun oon liikkunu ulkona ja polttanu sähkötupakkaa (banaanin makuista vieläpä), niin oon sit alkanu vainoilee et eikai toi tai toi tai kaikki kuvittele et mä polttaisin jotain aineita! :D
 Kipeetä vainoilua.
 Tänäänkin mä vainoilin kun olin ruokapöydässä ja otin eka antibiootin kahvin kaa ja sit ruokailun yhteydessä otin särkylääkettä (buranaa ja panadolii), niin siinäkin vainoilin, et eikai noi luule et mä otan jotain ihan muuta.
 Tommosia vainoiluja on ollu jo jonkin aikaa meikäläisellä. Pelkään et ihmiset pitää mua vieläkin narkkarina, vaik oon tässä kuussa ollu 3v selvänä.
Vaikka mul on korvaushoito ja ADHD-lääkitys, en mä niistä mene rappiolle/sekaisin. Otan ne niinkun ne kuuluukin ottaa. Ei se tee musta narkkaria kun otan lääkkeeni lääkärin määräyksen mukaan, subut sulatan kielen alla ja Elvanset syön. Elvanset meniskin vaan hukkaan tykittämällä, ja pelkkä ajatuskin piikistä saa mut ahdistuu.

Siitä tulikin mieleen eräs järkytys. Multa pitäis taas ottaa joku verikoe! Viime viikolla kun kävin taas seulassa, niin siel sanottiin et joku verikoe pitäis ottaa.
 Vähänkö menin paniikkiin. Kerroin sit sille labratyypille edellisen verikokeen vastenmielisistä traumaattisista reaktioista, joista taisin mainita täällä blogissakin marraskuun paikkeilla.
 Verikoe siirtyi myöhempään, mut en mä sitä voi paeta loputtomiin. En vaan haluu yhtäkään pistojälkee itteeni enää!
 Se viimeksikin aiheutti niin karmeita oireita mun hajonneessa mielessä ja kehossa. Harha-aistimuksia muunmuassa. Välillä tuntui kuin vasta olis pistetty ja ihan kuin verikin olis valunut, vaikka sitä jälkeäkään tuskin enää näki.
 Mutta, mun olis hyvä uskaltautua siihen verikokeeseen. Vaikka ajatuskin saa sydämen tykyttää ja kurkkua kuristaa.
 Hui hui hyi hyi mua pelottaa.
 Ja paniikki oireet iski.
 Ääääää!

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kuvakertomus. Aihe: sätkät vaihtui sähkötupakkaan

Viime kuussa ostettiin 14 sätkätoppaa + muut tupakkavehkeet. Sit 9.2 ostettiin vihdoinkin sähkötupakkaa tarvikkeineen.
 Kuvakertomus paljastaa asiaa enemmän.

Pystyssä oleva sähkörööki sanoo: "Hei nouskaa jo kaverit! Taasko teidät poltettiin finaaliin?" Lataamassa olevat sähköröökit vastaa: "Välillä on ihan hyvä ladata akkuja. Lataamo on ihan jees.."
 Ostettiin eka yks sähkötupakka ja tänään saatiin mieheni siskolta lisää sähkötupakoita ym tarpeita ja olen erittäin kiitollinen. Nimittäin on normi tupakka vähentynyt ihan sikana!

"Me tääl hyllyssä ollaan varmuuden varalta. Kyllä meitäkin vielä tarvitaan. Reservissä ollaan valmiina käyttöön."
 Näistä lähtee miellyttävät savut tai ennemminkin höyryt. Ei oo kun nikotiinia ja maku on paljon paljon parempi kuin normaali tupakasta.
Eilen kun loppui nikotiinilitkut, niin kyl harmitti polttaa normi tupakkaa. Eipä sitä paljon pystynyt edes polttaa. Niin karmee maku.

Siellä ne on! Kaik yhes koos.
 Saatiin sit tänään avustusta sähkötupakka juttuihin ja olemme erittäin kiitollisia!

"Meitä makuja on monenlaista kaikenlaista mukavaa" sanoo purkit. 
 Noi makujutut on mielenkiintoisia. Hauska päästä testailee niitä. Kaikenlaista sitä keksitään. En oo viel ihan perillä et mitä kaikkee noihin sähkötupakka juttuihin onkaan keksitty.
Mulla on tupakkayskä vähentynyt huomattavasti. Raikkaampi olo muutenkin vaikka flunssaa onkin. Ei tarvi röhiä niin paljon.

Tupakat sanoo: "Miks meitä ei enää haluta polttaa? Yhyäää!"
 Viime kuun 14 sätkätopasta on jäljellä 9 avaamatonta ja seuraavassa kuvassa 1 vasta avattu. Vielä on toinen äskettäin avattu vessassa ja yks sätkätoppa annettiin sitä tarvitsevalle. Eli nyt on 11 sätkätoppaa jäljellä kaikenkaikkiaan. Todella reippaasti vähentynyt tupakka myrkkyineen.

Tupakan purut murisee kun niitä niin harvakseltaan enää käytetään. Ehkä niitä harmittaa..
 Ei pysty kokonaista sätkää enää aamullakaan polttaa ja iloitsen siitä! Maistuu NIIN pahalta.

Eka sähköröökihetki tänään.
 "Helpotus ettei tarvi enää sätkiä polttaa!"

Helpottunut ilme kun ei maistu niin pahalta.
 Ja sit mä innostuin kuvaamaan..

Tuote-esittelijä Karjalainen:
 "On tää niin paljon parempaa ja terveellisempää. Tupakan purut murisee, mut mä murisen takas: Ei kiitos niitä myrkkyjä! Paitsi hätätilanteessa. Ja toivon, ettei sitä tule."

Tuote-esittelijä Karjalainen sanoo:
 "Tätä voi polttaa sisälläkin, eikä siitä tuu mitään hajuakaan. Se höyrypilvi vaan haihtuu."

Tuote-esittelijä Karjalainen suosittelee!
 "Kyl on kätevää!" Hirvee imu päällänsä.

Tuote-esittelijä Karjalainen toteaa:
 "Kyl sitä liikaakin voi ottaa.." Nikotiini öykyt on tullu muutaman kerran..

Tuote-esittelijä Karjalainen (naama kalpeana):
 "Silti kannattaa vaihtaa sähkötupakkaan! Tää on parempi vaihtoehto kuin röökit myrkkyineen."

Kyllä lähtee!

Kuvakertomus loppuu.

Kun ei voi luottaa edes päihdelääkäreihin!

Minä täällä moi!
 Ajattelin taas kirjoitella. 
 Ajatus vaan tökkii.
 Pätkii, pätkii, pätkii..
Taidan olla lukossa. Ja pahasti olenkin. Tein jonkun tunnelukko testin ja olen hemmetin lukossa. Jos siihen testiin edes voi luottaa..
 Ajatus ei oikeen tahdo lähtee kulkee.
 Nukuin viime yön todella huonosti. Mul on taas joku flunssa meneillään, äänikin on mennyt ihan oudoksi ja keuhkoihin vihloo välillä. Vähän on kuumeinen olikin. Jos ei ala helpottaa niin kai se on pakko mennä lääkäriin.
 Siitä tulikin mieleen..

 Mun on vaikee luottaa lääkäreihin. Varsinkin päihdepolilla. Välillä vaikuttaa et ihan kuin ne ei edes haluis et käyttäjät sais elämänsä kuntoon. Usein näyttää jopa siltä, et ne yrittää kaikkensa saadakseen asiakkaat käyttämään.
 Voi kuulostaa ihan kipeeltä, mut sitä se on.
 Todella kipeetä.
Nekin asiakkaat, jotka ovat saaneet elämänsä kuntoon, niitäkin ne yrittää painostaa, tehdä elämän vaikeeks.
 Kuten multa ne eka koitti kaikin keinoin saada ton ADHD-lääkkeen lopetettua, vaikka näkivät mikä muutos mussa alko tapahtuu kun sain Elvanset. Ja edelleen näkevät sen muutoksen, mut eivät tahdo hyväksyy mun lääkitystä.
 Pitkän aikaa ne on koittanut saada mua lähtee johonkin hemmetin päihdekuntoutus paikkaan, vaikka oon ollu tässä kuussa tasan 3v selvänä! Ei mul oo tarvetta mennä mihinkään katkolle/kuntoutukseen päihdelaitokseen! Ja ne keinot mitä käytettiin, kun yritettiin saada Jenna lähtee päihdekuntoutukseen.. Aivan suoraan yrittivät manipuloida minua painostamalla ja esittämällä kysymyksiä kysymysten perään ihan kuin jossain kuulusteluissa. Johdattelevia kysymyksiä, joiden tarkoitus oli aivopestä mut lähtee johonkin heidän firmansa laitokseen (rahaa, rahaa, rahaa!) ja tottahan ne siellä olisivat ottaneet multa lääkkeet pois. Niin ovat tehneet useille. Ja kun puhuin muista vaihtoehdoista, ei tietenkään mikään muu paikka olis käynyt, kuin joku näistä heidän paikoistaan.
 Reilu meininki.
 "Mut me halutaan vaan sun parasta!"
 Valhe!
 Oikeesti. Jos sulle sanotaan jossain noin, ole varuillasi. Oma kokemus on osoittanut todeksi sen, et useimmiten kun noi sanat kuulee, siinä ei todellakaan haluta mun parasta. Päinvastoin.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Kaikenlaista asiaa

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fiTuolla on taas uusia maalauksia. On muuten outoja maalauksia. Ja lisää vaan tulee. 
 Eilen kun olin maalannut 5 kohdetta, pysähdyin ihmettelemään. Ihmettelin sitä, kuinka älyttömän paljon oon saanut aikaan kaikenlaista reilun 3 vuoden aikana.
 Virkkauksia, musiikkia, maalauksia, piirroksia, ihan sikana kaikkee, niin et kämppä on täynnä kaikenlaista "taidetta". Lattiasta kattoon kämppä on täynnä kaikkee mun tekeleitä.
 Hämmästelin kovasti et miten olenkaan ollut tuottoisa.


Perjantaina kävin Stadissa. Oli aika ADHD-lääkärille. Käynti meni hyvin.
 Ihmettelin vaan Helsingin hegemoniaa kun siellä kierreltiin. Vaikka oli omalla autolla liikenteessä, silti joutui aikataulun uhriksi, pysäköintimaksujen takia. Kellon mukaan joutui kulkee ja se oli aika rassaavaa.
 Toinen häiritsevä asia oli ne mainokset. Niitä oli ihan joka paikassa. Aivan sama mihin katsoi, mainoksia ja ruutuja joka paikassa. Se ahdisti. Ihan kuin niiden mainosten tarkoitus olis ollut lopettaa ihmisten ajattelu. Ajattelin: mainokset on tehokasta aivopesua. Ja ahdistuin lisää. Rukoilin: "Käännä silmäni pois turhuutta katselemasta!"
 Ja se väenpaljous. Ja hirvee kiire. Näytti kuin suurin osa ihmisistä olis ollut koomassa. Melkein kuin robotteja. Surin sitä kovasti. Niillä vaikutti olevan kiire kulkea sekunnilleen kellon mukaan. Eikä ihme, koko kaupunki on yhtä aikataulua.
 Stressaavaa siel oli liikkua. Susirajan takana on rauhallisempaa. Jotkut sanoo, ettei Susirajan takana ole elämää. On täällä, ainakin mä oon nähny tääl ihmisiä. Eikä se kellokaan tikitä niin hirveellä kiireellä.

Mut oli siel skarppiakin porukkaa. Ilahduin suuresti kun löysin Kampista Morticia kaupan. Olin ihan innoissani ja haltioissani niistä vaatteista. Siel oli myös asiallinen ja mukava myyjä, joka ties hyvin mikä mulle sopii. Löytyikin hyvät vaatteet. Ja oli hyvä keskustelu myös. Jäi hyvä fiilis. Ilolla muistan asiallista myyjää. Terkkuja myyjälle! Oli ilo asioida Morticiassa!


Vielä vähän mielen liikkeitä viime ajoilta..
 Vaikka olen rikki, olen silti arvokas.
 Olen tullut siihen tulokseen, ettei maailmassa olekaan täysin eheää ihmistä. Jokainen on jotenkin rikkinäinen.
 Mitä olen huomannut itsestäni, kaikki se aikaisempi viha itseäni kohtaan on ollut turhaa. Ei mun tarvii itteeni vihata. Joistakin hölmöyksistä voin vihastua, mut ei mun tarvii vihata itseäni. Enkä vihaakaan. Vaikka joku mua vihaisi, se on hänen asiansa. Mun ei tarvii vihata.

Yks asia mikä mulle on kirkastunut, on se, miten sairasta se mun touhu oli sillon käyttöaikoina. En mä sitä sillon tajunnut, mut näin jälkeenpäin en yhtään ihmettele miks porukka oli huolissaan.
 Se piikki. Hyi hitto. Ajatuskin piikittämisestä saa mut voimaan pahoin.
 Se oli mulla niin sairasta.
 Kun oli aika ottaa vedot, maailma katosi mun ympäriltä ja mä sulkeuduin johonkin kuplaan. Oli vaan Jenna ja Piikki.
("Sä et ole mikään tavallinen Jenna, sä oot Piikki-Jenna, PIIKKI-JENNAAA..")
 Koko rituaali oli niin kipee. Muhun ei saanut kontaktia kunnolla, mä olin sen ruiskuni kanssa siellä rännittämisen kuplassa ja puhuinkin sille neulalle.
 Se oli mun "todellinen ystävä, pelastaja".
 Niin mä kuvittelin.
 Todellisuudessa se oli epäjumala. Uhrasin sille ihan kaiken. Itseni, koko elämäni. Millään muulla ei ollut mitään väliä.
 Ja nyt saan kärsiä seurauksista. Miten rikki mä meninkään! Miten se meininki tuhosi mut! Miks mä annoin niin tapahtua? Miks mä asetin aineet itsenikin etusijalle?
 Koska mä vihasin itseäni.
 En voinut sietää itseäni.
 En kestänyt todellisuutta, jossa niin moni muukin minua vihasi. En sietänyt häiriökäytöstäni, raivareita, keskittymisvaikeuksia...
"Miks sun pitää olla noin vaikee!"
 Ajattelin että mussa on jokin pahasti vialla, olen pilalle mennyt, mun ei olis pitänyt syntyäkään, mun pitäis kuolla, koska mä oon jotenkin niin vaikea.. Häiriökäytöksinen hullu.
"Mikä sua vaivaa?"
ADHD.
En mä sitä sillon tiennyt.
Nyt kun tiedän, ja ongelmaan on löytynyt jopa apu, mä pystyn sietää paremmin itteeni.

 En halua enää kuolla.

 Enkä enää vihaa itseäni.





perjantai 2. helmikuuta 2018

Jännittävä näkymä

Kun mä kävelyllä kävin, tahdoin kuvata erikoista näkymää.

Mahtavia värejä!

Siistejä varjoja!

Värit, muodot, varjot.. innostuin suuresti kuvaamaan tätä näkymää.

Siinä vaan on jotain niin siistiä!

Nää värit sai mut hullaantumaan, joten räpsin kuvia ihan innoissani. Taiteellinen inspiraatio.

Noi muodot myös tekee näkymästä erikoisen. Värit menee hauskasti, muodot myös.

Tää on erittäin inspiroiva ja jännittävä kuva! (Jenna on innoissaan)

Tässäkin menee siististi värit. Mahtoi olla kännykkäkamera ihmeissään neonvaloista. Niitä oli sininen ja punainen. Keltaista tuli ikkunoista. Kamera sit näki ne näin.

Mikähän tosta on mönkinyt? Jättiläistoukka!

Ääh, se olikin traktori. Traktorit on söpöjä.

Löydätkö kuvasta meikäläisen varjon?

Nää värit, nää värit! Värilandia!

Jänniä jälkiä, muotoja ja varjoja.. Erittäin inspiroivaa!

Mikä lonkero-olio mun takana oli? Enpäs huomannut sitä kuvatessani. Luulin et noi oli puun oksia.. Mustekala?

Näissähän näkee vaikka mitä jännää. Yllätys et taas mä näen naamoja, naamoja, NAAMOJA! (vuosien takaisen puolen vuoden esso-kuurin jälkeen oon nähnyt naamoja vähän joka paikassa)

Viivoja, viivoja, VIIVOJA!
Vai olisko sittenkin pyörän jälkiä?

Kyl on jännää. Lumi möllöttää sinisenä. Ja vihreenä.

Siinä menee oksat kuin verisuonet lumessa. Ne tuo mieleen jotain ikävää..

Sellaisia kuvia. Ja sellaisia aatoksia. Joskus järki jättää, mut ei se haittaa. Mutta olipahan hauskaa valokuvata.