torstai 27. kesäkuuta 2019

Hulttiotytön VideoBlogi - Naisen osa huumemaailmassa

Hulttiotytön VideoBlogi - Naisen osa huumemaailmassa
Tässä uusi video pitkästä aikaa! 

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Painajaista, ahdistusta ja tuskaa

Oi voi voi. Niin koitti uusi päivä taas. Kädet tärisee ja on vaikea olla. Viime yö oli kamala, koska näin painajaista narkkaamisesta. Olin siinä vanhojen kavereiden kanssa vetämässä kassikaupalla kamaa. Koko uni oli pelkkää piikittämistä. Todella vastenmielistä. Voin pahoin vieläkin kun muistan sen niin selvästi. Hyi hemmetti. Kun heräsin, piti tarkistaa käsivarret että onhan ne varmasti puhtaat. Olihan ne.
 Näköjään kun on paljon stressiä ja tuskaa, tulee sit noita painajaisia. Onneksi ne on vaan unia. Ja toisaalta on hyvä, et ne unet ahdistaa ja on vastenmielisiä. Jos niistä nauttisi, se olisi jo huolestuttavaa.

Olen viime aikoina (tai oikeastaan aina) ollut todella epäonnistunut vaimo. Aivan sama mitä mä teen, se ei riitä. Vaikka yritän kuinka, en vaan täytä mittaa. Olen viime aikoina panostanut entistä enemmän ruuan laittoon ym kodin hoitoon, mutta kaikki valuu hukkaan. Tuntuu että kaikki mitä mä teen, on turhaa. Välillä mietin, et miks mä edes yritän, koska ei se kuitenkaan riitä. Olen alkanut vihata itseäni entistä enemmän. Olen jo aika turhautunut ja toivoton. Koska mikään ei riitä, en minäkään riitä. Olen kuulemma vain pelkkä paska, ja alinta kastia. Tosi mukavaa kun näin "paljon" mua arvostetaan. Vähemmästäkin masentuu. Olen totaalisen pettynyt itseeni ja elämään. Ei vaan jaksa.

Pari viikkoa sit jouduin käymään verikokeissa. Se oli kamalaa. Eka hoitaja yritti etsiä suonta ja ei onnistunut. Se kaivoi ja kaivoi, mut ei löytänyt. Se piikki meni pohjaa myöten mun käsivarteen kun se etsi suonta. Hyi hemmetti. Olisin varmaan itsekin onnistunut paremmin. Lopulta se luovutti ja kun se veti sen piikin pois, se viilti kivan haavan siihen pistokohtaan, jonka näen vieläkin siinä. Todella vastenmielistä.
 Sit tuli toinen hoitaja ja tökkäsi mua toiseen käteen ja onneksi sai otettua sen verikokeen. Olin ihan paniikissa siinä, vapisin ja mua oksetti. Voin niin pahoin, et totesin, etten varmaan enää pystyisi tykittää. Onneksi. Toi kokemus oli jotain niin kamalaa, niin kamalaa, etten tahdo enää mennä verikokeisiin.
 Ja ne jäljet. Tuli taas niin liattu olo ja ahdistaa ne jäljet. Toinen on jo parantunut kokonaan, toisen jäljen mä näen vieläkin. En tahdo enää yhtään reikää itseeni!! En hemmetti tahdo!!

PS. Pahoittelen näin negatiivispainotteista tekstiä. Tämmöistä tää vaan valitettavasti nyt on ollut. Kunpa asiat vaan menisi parempaan suuntaan!

torstai 6. kesäkuuta 2019

Onko Jenna narkkari?

 Kesä on tullut. Olen ollut ihan innoissani siitä, kun luonto on herännyt eloon ja sinne on ilmestynyt vaikka mitä! Siellä on kauniita kukkia ja kasveja ja kaikkea hienoa! Jenska on innoissaan. Kaikki on vieläkin ihan uutta mulle, vaikka oon jo 4v ja 4kk ollut pää selvänä. Silti en vieläkään voi olla ihmettelemättä ja ihastelematta luontoa ja kaikkea, mitä täällä on. On kuin sokea olisi saanut näön. Näin jo yli 4 vuotta.

 Ihmettelen vähän sitäkin, millaisia kommentteja oli tullut siihen Iltalehden juttuun. En muka ole kuivilla, koska mulla on lääkitykset menossa. Huh huh mitä paskaa! Ja sit vasta en ole narkkari, kun en käytä mitään lääkkeitä ja en näytä narkkarilta. Uudestaan: huh huh, mitä paskaa! Näytänkö mä vieläkin narkkarilta? En omasta, enkä muidenkaan mielestä. Jos mut on totuttu näkee narkkarina, on lyöty narkkarin leima otsaan, niin sellaisten mielestä varmaan tuun aina näyttää narkkarilta, vaikka kuinka muuttuisin. Ja olenhan mä muuttunut paljon. En aio mennä kauneusleikkaukseen siks, etten enää näyttäisi narkkarilta joidenkin urpojen mielestä.
 Olenko mä narkkari? En enää, enkä ole läheistenikään mielestä. Ne on nähneet mun muutoksen, seuranneet vierestä mun elämää, ja heidänkin mielestään mun elämä on kaukana narkkarin elämästä. Samaa mieltä olen itsekin. En enää tahdo vetää päätä sekaisin, en käytä lääkkeitäni väärin, en pyöri nistikämpissä, en ole enää siinä maailmassa enkä tahdo siihen palata. Jos mulla nyt sattuu olee korvaushoito ja ADHD-lääkitys, se ei tee musta narkkaria. Se tekisi, jos käyttäisin noita lääkkeitä väärin. Sitä mä en tee, koska se ei ole järkevää eikä hyödyllistä.

 Ei se, mitä lääkettä sä otat, tee susta narkkaria, vaan se, miten sä sitä otat. Jos mä vetäisin 3kk lääkkeet viikossa-kahdessa, mä käyttäisin lääkkeeni väärin, ja sitä voi kutsua narkkaamiseksi. Mutta kun mä otan lääkkeeni siten, kuin ne on määrätty, se ei tee musta narkkaria. En mene niistä edes sekaisin, joten siitä on narkkaaminen kaukana. Miksi ihmisten on niin vaikeaa tätä käsittää?!
 Jos nyt joku haluaa väkisin pitää mua narkkarina, niin pitäköön. Enköhän mä kuitenkin itse tiedä asian paremmin. Samoin myös mun läheiset. Kukaan, joka on seurannut mun elämää läheltä, ei pidä mua narkkarina! Tulkaa hemmetti itse katsomaan jos ette usko!