Pakkohoito Buvidal

Meikäläinen täällä moi. Viime perjantaina mulla vaihdettiin Suboxone filmit tähän uuteen ihanaan Buvidal injektioon. Aine on sama, mutta silti. Ensinnäkin mut pakotettiin tähän Buvidal piikkiin koronaviruksen varjolla. Olisi kuulemma ollut vain kaksi vaihtoehtoa: joko lopettaa korvaushoito tai suostua tähän uuteen uljaaseen Buvidal injektioon. Eihän sen nyt noin pitäisi mennä. Mä sanoinkin niille, et eikö potilaalla muka ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta, mun tietojen mukaan pitäisi olla. Mut ei. Ei oo päihdepolilla potilaalla itsemääräämisoikeutta, ei oo ei. En olis halunnut, et muhun tökitään piikkejä. MINÄ VIHAAN PIIKKEJÄ. INHOAN NIITÄ SYDÄMENI POHJASTA. Entinen ruiskunrakastaja mestaritykittäjä inhoaa neuloja.😆 Mutta tämä inho suojelee mua. Anyway, oli siis vähän niinkuin PAKKO suostua siihen, ja nyt minä kärsin liian pienellä annoksella ja koen viekkareita ja voimakasta kamahimoa. Eipä oo aikoihin ollut tämmöisiä kamahimoja, koko kroppa huutaa opiaatteja ja Jenskaa inhottaa. Eilen sain uuden piikin, se kyllä helpotti, mutta ei enää. Siinä kun menee oma aikansa, että se edes nousee sille tasolle, mihin olen tottunut. Kiva siis kärsiä kipuja, vapinaa, pahaa oloa, vilunväristyksiä jne jne.. Alkaisi jo hemmetti toimia tuo niin kovasti kehuttu lääke!! Sitä siis ei laiteta suoneen, vaan ihon alaiseen rasvakudokseen, jossa se muodostaa sellaisen kivan kapselin tms, josta se sitten vapauttaa sitä buprenorfiinia. Mulla on niitä jo kaksi, ja olot on karmaisevat. Pelkään että retkahdan. En tahdo. Silti pelkään. Tänään olin yhteydessä päihdepoliin ja huomenna saan tietää jatkosta. Ilmeisesti annos nostetaan. En olis halunnut mitään injektioo, mut oli vähän pakko. On siinä kyl hyvätkin puolensa: saa lisää välimatkaa päihdepoliin. Jee! Todella toivon, et tää alkaisi tästä tasoittua jo pikkuhiljaa. Yritän pysyä lujana, enkä anna periksi.

Että tämmöistä tällä kertaa.

Jennan ja kanojen ystävyys

Olen ystävystynyt appivanhempien kanojen kanssa. Ne on kovasti mieltyneet meikäläiseen, niin kovasti, että eivät haluaisi sylistäkään enää lähteä. Ne on tosi söpöjä. Laitan kuvia kanalasta, jossa olen saanut viettää ihania ja koskettavia hetkiä.

 Jenna ja Iivari. Iivari tykkää olla mun sylissä. Se tulee jopa pyytämään syliin pääsyä. Kärkkyy siinä lähellä ja katselee syliä ja mua, syliä ja mua, kuin sanoakseen, että haluaa syliin. Se on herkkä hetki Iivariille, kun pääsee Jennan syliin. On se kyllä herkkä hetki myös Jennalle.

 Helmi on sylissä olijoiden edelläkävijä. Se näyttää muille kanoille esimerkkiä siitä, kuinka sylissä ollaan. Ja kun Helmi on sylissä, muut kanat tulee mun ympärille kattelee ja lepäämään. Ne katsoo kiinnostuneena ja odottaa, että nekin pääsee syliin. Jokainen kana on ollut jo sylissä, osa tarvitsee vielä totuttelua. Helmi on edelläkävijä sylissä olemisen suhteen.

 Kun Helmi pääsee syliin, se ottaa hyvän asennon ja käy nukkumaan. Siinä se nukkuu Jennan sylissä tyytyväisenä. Aikamoinen luottamuksen osoitus. Tämän jälkeen kaikki kanat kärkkyi mun ympärillä ja katsoi siihen malliin, et pitäisi päästä syliin. Olen niitä syliin ottanut, ja nekin alkaa pikkuhiljaa päästä jyvälle sylissä olemisen ihanuudesta.

 Helmi nukkuu sylissä ja Iivari pyörii lähistöllä mustasukkaisena. Se oikeasti on mustis Jennasta. Iivari ajattelee, että Jenna ja syli on hänen yksinoikeiutensa, ja kun se huomaa, että Jenna huomioi myös muita kanoja ja kaneja, niin Iivari katsoo pettyneenä ja mustasukkaisena tilannetta. On aika hämmentävä kohteliaisuus, että kukko on meikäläisestä mustasukkainen. :D

 Helmi nukkuu tyytyväisenä. Kun se pääsee syliin, se ei enää halua pois siitä. Puolikin tuntia menee kepeästi Helmillä sylissä, mutta sekään ei riitä. Syli on muodostunut niin tärkeäksi, ettei siitä enää halua pois. Ja jos/kun Jennan täytyy lähteä, Helmi laittaa vastaan, kun Jenna joutuu nostamaan sen pois. Se työntyy enemmän Jennaa vasten eikä halua poistua sylistä. Kuuluu vaan koo koo, syvästi pettyneeltä Helmiltä, kun Jenna nostaa sen pois. Kyllä se siihen tottuu, että sylistä joutuu myös lähtemään. Ja syliin pääsee aina uudestaan ensi kerralla.

 Iivari ja herkkä hetki. Iivari pahoitti mielensä, kun Helmi oli niin pitkään sylissä, joten piti ottaa Iivari uudestaan syliin. Iivari pääsee aina ekana syliin, koska se on aivan erityinen kukko ja porukan johtaja. Kun Iivari pääsi syliin, sekään ei olisi halunnut enää lähteä sylistä. Oliko se omistushalua vai läheisyydenkaipuuta? Kovasti on kukko kiintynyt Jennaan.

 Iivarilla on vielä totuttelemista siihen, ettei syli ole hänen yksinoikeiutensa. Kyllä se siihen vielä saattaa tottua. Iivarillakin silmät meni vähän väliä kiinni, kun oli sylissä. Väsynyt kukko ei uskaltanut nukahtaa täysin, koska kanalan valta vaatii vartiointia. Sylissä ollessaankin Iivari komentaa muita kanoja, antaa käskyjä ja pitää järjestystä yllä. Iivari on ihan paras kukko! Joudun sille usein sanomaan, että hän on se kaikkein tärkein. Jennan ja Iivarin suhde on aivan erityinen. On kuulemma harvinaista, että kukko antaa ottaa syliin. Iivari ei ole aggressiivinen lainkaan, päinvastoin. On se kyllä aika ihmeellistä. Tätä kukkoa ei tarvitse varoa.

 Nää hyvät hetket kanalassa on olleet myös mulle tosi tärkeitä ja koskettavia hetkiä. Se, miten eläimet tykkää musta, miten ne aina ilahtuu kun näkee mut, se on jotain aivan ihmeellistä. Niistä näkee, että ne todella tykkää meikäläisestä. Ja myös mä todella tykkään niistä. Ja nekin näkee sen. Yhteys kanojen kanssa on ollut todella merkityksellinen mulle myös. Todella koskettavaa ollut olla niiden kanssa, jutella niille, hoitaa niitä, pitää sylissä jne.. Aina kun meen sinne, kanoilla on hirveästi asiaa. Niistä näkee, et niillä on ollut ikävä. Jos olen ollut pidemmän aikaa poissa, ne oikein hätkähtää, kun näkee, et vihdoinkin Jenna tulee. Pyrin käymään säännöllisesti kanojen luona, ja olen siinä jopa onnistunut. Iivariille tulee paha olo, jos ei pääse viikkoon syliin. Sillä on selkeästi paineita ja ahdistusta, myös levottomuutta, kun ei hetkeen ole päässyt syliin. Sitten kun Iivari on ollut sylissä, sen olo helpottaa, paineet ja ahdistus häipyy, koko kukon olemus muuttuu tasaisemmaksi. Erikoinen juttu, mutta näin on tapahtunut jo useita kertoja.
 Tämmöinen juttu tällä kertaa!

5 vuotta

Oon huomannut, miten ihmisten suhtautuminen minuun on muuttunut. Ennen, kun ihmiset törmäsi muhun kaupungilla, multa kysyttiin: "Mitä sä oot vetänyt?", "Et ole näköjään selvin päin tänäänkään". Nykyään, kun ihmiset törmää muhun kaupungilla, multa kysytään: "Ootko tehnyt taidetta?", "Mitäs sulla on työn alla?". Ennen mua pidettiin narkkarina, ja sitähän mä olinkin. Nykyään mua pidetään taiteilijana. Aikamoinen muutos. Olen siitä iloinen. Mua ei enää pidetä narkkarina, ja se on helpottavaa. 

Tässä kuussa tulee tasan 5v täyteen selvää elämää. Se on mahtava asia, jota on vaikea käsittää itsekään. En oo ikinä ollut näin kauan pää selvänä. Joku voi ajatella, mut entäs ne lääkitykset, joita mulla menee? Ei lääke itsessään ole huume. Väärinkäytettynä siitä tulee huume. Ei se mitä sä vedät, vaan miten. Jos käyttäisin läänikseni väärin, olisin edelleen narkkari, mutta mä en tee niin. Enkä mä ole edes sekaisin. Mikä sellainen narkkari on, joka ei ole edes sekaisin? Ei vedä lääkkeitään kaksin käsin, vaan ottaa ne niinkuin on määrätty, ja on tarkka asian suhteen, onko narkkari sellainen? Ei mun mielestä. Jos lääke itsessään olisi huume, täällä olisi ihan sikana narkkareita. Vanhukset mukaanlukien. Sellainen ajatus on järjetön. 

Anyway, 5 vuotta selvänä on iso asia meikäläiselle. Mut vaikka aikaa on mennyt näin pitkään, pelkään edelleen retkahtamista. Ihan sikana. Oon katsonut Braking Bad nimistä sarjaa, ja selvisin hyvin kakkoskaudelle asti. Sit tapahtui jotain kamalaa. Siinä piikitettiin. Se tuli yllättäen, ja mä järkytyin. En voinut katsoa, aloin itkemään ja sanoin ei, ei, ei, ei. Kädet hikosi ja alkoi tärisee. Vanhat pistokohdat alkoi vaatimaan kamaa, ja se oli kamalaa. Pelkäsin, et rerkahtaisin, se oli niin voimakas kokemus. Ihan kuin Vanha Jenna olis hetkeksi tullut takaisin, vaatimaan seuraavaa annostaan, joka oli PAKKO saada. Hyi hitto, se oli kamalaa. Sitä kesti noin 3-5 minuuttia, ja sit se oli ohi. Se oli hemmetin pelottavaa ja inhottavaa. En varmaan uskalla katsoa sarjaa loppuun tän jälkeen. En todellakaan ollut varautunut tuollaiseen. En halua retkahtaa, ja jos noin pienestä tulee noin voimakas reaktio, niin mun on oltava varovainen. Olis kamalaa jos rerkahtaisin näin pitkän ajan jälkeen. En tahdo sitä. Vanha Jenna pysyköön poissa. En varmana anna periksi. Jos oon näin kauan pystynyt olee narkkaamatta, niin pystyn kyllä jatkossakin.