sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Anteeks taas kun en oo saanu aikaseks kirjotella. Oon virkannu niin innoissani etten oo muuta malttanukaan tehdä.
Käytiin anopin kaa kattoo sitä näyttely paikkaa naarajärveltä ja alettiin jo suunnittelee projektia. Innostuin tosi paljon. En malta Oikeen muuta ku virkata :D
Näyttely on sit kesäkuussa. Ilmotan täällä siitä sit tarkemmin. En malta odottaa! Paljon on vielä tekemistä, toivottavasti saan kaiken valmiiks ajoissa.
Muutenki mul on menny hyvin. Rauhallista on ollu. Ja turvallista. En oo koskaan aikasemmin elänyt näin rauhallista ja turvallista elämää. Välillä ihmettelenkin et miten Tää on mahdollista, voiko Tää olla totta.
Oon ekaa kertaa elämässäni oikeesti onnellinen. Se on rakkaan ansiota. Ja Oikeen lääkityksen myös.
Silti mä usein pelkään et menetän Tän kaiken ja alan taas käyttää. Pelkään sitä kovasti. En enää halua palata siihen helvettiin mut jos jotain tosi kamalaa tapahtuu esim et rakas kuolee, mitä pelkään ihan sikana, niin oon varma että alan käyttää. Mä pelkään vaikka ei tarviis, kaikki on paremmin kuin hyvin. Mut kai toi menettämisen pelko on ihan normaalia. Mulla vaan Se pelko on tosi voimakas. Pitää vaan toivoo ja rukoilla ettei mitään kamalaa tapahdu.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kuva

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/  <-- Tuolla on jotain uutta.

Vaihdoin tohon etusivulle uuden kuvan meikäläisestä. En oo enää ihan niin nistin näkönen joten ajattelin päivittää ton kuvan. Musta ei kyllä hyviä kuvia saa mut olkoon. Häpeen vaan aina itteeni. Sekin taitaa johtua vääryydestä jota koin jo lapsena. Rumat sanat tuhoaa tehokkaasti. Mut mä ainakin edes yritän parantua.

Sellaista apua

Kerroin aikasemmin niistä tekijöistä joiden takia sekaannuin aineisiin.
Sain palautetta joissa kovasti ihmeteltiin sitä et miks mua ei autettu tosissaan.
Sitä ihmettelen itekin.
Missä ikinä olinkin hoidossa niin siellä hoitajat ja sossut Ym nostivat kädet pystyyn mun kohdalla. Olin kuulemma toivoton tapaus. En koskaan tule pääsee irti huumeista. Mua ei voida auttaa. Niin mulle sanottiin tyyliin kaikkialla.
Tosi kannustavaa.
Oon katkeroitunut kaikkia niitä tahoja kohtaan. Koulu, sossu, laitokset, päihde- ja mielenterveystyö, psykiatrit jne.
Kyllä mua joskus yritettiin auttaakin, sitä apua vaan tuli muutamalta ihmiseltä. Mua ei otettu tosissaan. Tuntu et olin ihan yksin kaikkien ongelmieni kanssa.
Faija oli ainut joka oikeesti yritti ja teki kaikkensa. Muita ei kiinnostanu. Minkälaista tuskaa tollasestakin tulee kun apua ei saa.
Tässä Yks esimerkki.
Oon ollu 9 kertaa yhdessä psykiatrisessa hoitolaitoksessa. 3 vikalla kerralla mut heitettiin pihalle. Vikalla kerralla antovat porttikiellon. "Päihdeongelma ei ole mielenterveysongelma" ne sano syyksi porttikiellolle.
Mikä päihdeongelma sit on jos ei mielenterveysongelma? Ainakin siihen liittyy mielenterveysongelmia. Ja Se on sairaus.
Johon on vaikea saada apua.