keskiviikko 2. elokuuta 2017

Jenna soittaa syntikkaa

Tässä pari videoo meikäläisen hääräämisestä syntikan lumoissa.
Oikeen hävettää kun joskus laitoin jotai linkkejä mun aikasemmin nauhotettuihin biiseihin, enkä ollu edes harjotellu. Nyt alkaa jo jotenki sujua soittaminen. Ja paljon on tullu uusia biisejä.
Täs nyt pari biisiä näin alkuun. Lisää tulossa.

 
                       Mystisiä säveliä




                         Sielun sointuja
                      


torstai 27. heinäkuuta 2017

Kuvia kesäkuulta ja kuulumisiakin

  Meikäläinen.


 Aamulla tupakalla. En oo vieläkään onnistunu lopettaa!


 Ulkona ollaan. Luonnossa on kivaa.


 Vaikka mä yritin hymyillä, näytän vakavalta. Monesti kuvaamistilanteessa kun mä hymyilen omasta mielestäni normaalisti niin mulle sanotaan "Hymyä huuleen!" :D


 Meikäläinen vaan tykkää metsistä. Siel on rauhallista ja kaunista. Siel oleminen rauhottaa. Metsät vaan on kivoja.


 Mistä toi ilme kertoo?


 Johan nyt on taas surkeena. Viime kuun loppu oli kyl hankalaa aikaa traumojen käsittelys. Sillon nää otettiin.


Kun annoin anteeks kaiken, mul on ollu paljon parempi olla. Pystyn kohtaa ne vaikeet asiat ihan eri tavalla, pelot on menettäny tehoaan ja vähentyneet reippaasti, oleminen muutenki on ollu tasasempaa ja turvallisempaa. Pelot ei enää hallitse mua, vaan mä hallitsen pelkoja.


Väärinkäytön lopettamisen jälkeen musta on tullu YLIHERKKÄ.

Jos oon paikassa missä on kovaa meteliä, vaikka kadulla, kun kovaääninen mopo menee ohi niin kyl sattuu ja ärsyynnyn. Tai jos lapset jossain pitää meteliä niin sattuu ja meinaa hermotkin mennä. Jos musiikkia huudatetaan kovalla, joudun poistumaan kun ei pää kestä sitä meteliä. Olen siis ääniyliherkkä. ÄÄÄÄÄÄ!!!

Voimakkaat maut, esim. chili, mistä ennen tykkäsin, niitäkään en enää pysty syömään KUN OON HITON YLIHERKKÄ JOPA MAUSTEILLE!!!

 Jos oon yli 10min auringonpaisteessa, mulle tulee yliherkkyysoireita, kuten kihelmöi, kutisee, polttaa, punottaa.. Olen siis yliherkkä AURINGOLLEKIN!! Kiva kulkee sateenvarjon kanssa auringonpaisteessa. Aivan sama mitä muut ajattelee, mä oon vaan YLIHERKKÄ.

Tunneyliherkkyydestä ei oikeen pysty ees puhuu, kun herkistyn niin helposti. Enpä osannu arvata et käytön lopettaminen sais musta näin hemmetin YLIHERKÄN!




maanantai 17. heinäkuuta 2017

Anteeksi antamisesta

http://ahdasportti.blogspot.fi/2017/07/anteeksi-antamisesta.html?m=0

Tässä linkki mun toiseen blogiin, johon kirjotin siitä miten annoin anteeks kaikille, jotka on tehny mulle vääryyttä. Myös itselleni.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Oivallus

Asiat alkaa etenee ja selkeytyy. Viime viikolla tuli sellanen oivallus, joka oli iso harppaus traumasta toipumiseen. Kyseessä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Mul oli pitkään sellanen luulo et mua vieläkin käytetään hyväksi. Ne kokemukset oli niin voimakkaita. Mut viime viikolla tajusin ettei se niin olekaan, vaan jokin asia, esim tietynlainen kosketus laukaisi mun päässä sen kokemuksen, palautti mieleen ne tapahtumat.
Kyllä oli muuten helpottavaa kun tajusin sen. Ja helpotti se Rakastakin suuresti. Ei ollu helppoo silläkään kun mulle tuli niitä takaumia ja kuvittelin kaikenlaista. Kyl mä ajattelin ettei Rakas voi olla hyväksikäyttäjä, mut ne kokemukset oli niin voimakkaita, et välillä olin siitä lähes varma et kyl se on. Huhhuh, se oli ihan kamalaa kuvitella sellasta.
Onneks tuli toi oivallus! Nyt on ollu huomattavasti parempi olla, en oo pelännytkään niin paljoo. Ja nyt kun tietää mistä on kyse, on helpompi toimia jatkossa jos niitä kokemuksia tulee. Tuntuu et ton oivalluksen myötä noista kokemuksista on pahin terä poissa.
Sitä vaan mietin et tajuaakohan ne hyväksikäyttäjät et millasta tuhoo ne sai aikaan tyydyttäessään omia irstaita himojaan muhun?

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Jospa tää tästä viel iloksi muuttuu

Tänään olen jostain syystä hyvin innoissani.
Mistä se johtuu? En tiedä.
Olenpahan vaan innoissani.

Viime aikoina meikäläisellä on ollu itsetunto ihan nollassa. Viime päivien aikana moni on kohottanu mun itsetuntoo. Esim. tänne blogiin on tullu useita kommentteja, joissa mun itsetuntoo on kohotettu (kiitos!), sit tutut ja ihan tuntemattomatkin on sanonu mulle asioita, jotka on saanu mun itsetuntoo kohoamaan. Ja Rakas ja läheiset myös on paljon tsempannu mua. Huumeseuloissakin kun kävin, niin kyl oli mukava hoitaja, joka sano miten hieno juttu on kun oon selvinny kamahelvetistä. Tutut ja tuntemattomatkin tulee sanoo et näytämpä mä tänään kauniilta, mul on hieno tyyli (ja hattu :D) ja mulle sanotaan et oon vahva ja mahtava tyyppi :) Kyl on erikoista kuulla tämmöstä.
Jotenki tuntuu et täs on Kaikkivaltias mukana :D Niin usein ja niin erikoisissakin tilanteissa mulle tullaan sanoo kivoja asioita. Vaikee selittää mut se vaan vaikuttaa siltä. Niin usein sitä tapahtuu.
Ja mä tajusin tos yhtenä päivänä etten mä olekaan niin huono kuin oon kuvitellu.
Aikamoinen oivallus.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Elämää rikkinäisenä ihmisenä

Pelkoja.
Paljon pelkoja.
Ne vääristää koko elämän.
Tuntuu etten ole sovelias elämään ihmisten enkä edes eläinten kanssa.
Pelkään et mulle halutaan tehdä lisää pahaa.
Pelkään myös itteeni.
En ole vieläkään tottunu rauhalliseen ja normaaliin elämään, jota nyt yritän elää.
Sen olen tajunnut, että olen mennyt pahasti rikki. Niin pahasti, et mietin, voinko edes elää.
Kaikki mun pelot liittyy menneisyyden tapahtumiin. Eikai ne tapahdu uudestaan?
Voinko mä luottaa ihmisiin?
Entä itteeni?
Voinko mä antaa anteeks ihmisille, jotka mua on satuttanu?
Entä itelleni?
Ainakin mä yritän.
Miten voisin päästä eroon peloistani?
Miten voisin elää eheämpänä?
Vai kuuluuko mun olla näin rikki?
Mistä mä voin olla varma?
Kaikki on niin ristiriitaista.
Jos sulle sanotaan "kyllä" ja "ei" samassa lausessa, mistä voi tietää kumpi on oikee vastaus?
Jos sua mitätöidään ja pidetään arvokkaana, kumpi on totta?
Mä olen niin rikki, et en voi olla mistään varma.
En edes itestäni.
En osaa tehdä päätöksiä, olen niin epävarma ja pelokas.
Tuntuu, et olen vaan yks iso ongelma, häiriötekijä, rasite, saasta.
Silti mua rakastetaan.
Tunnen itteni niin huonoks, mitättömäks, arvottomaks.
Vaikka en ole.
En saa aikaan kuin kaaosta, surua, murhetta, hämmennystä, ahdistusta, epätoivoa, myötähäpeää, vaikeuksia, ongelmia.
Vaikka eihän se niin taida olla.
Vai onko?

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vapauteen

11-vuotiaana aloin kuluttaa alkoholia aivan ensi päihteenäni. Huumeet tuli vuotta-paria myöhemmin. Mun tuska oli niin suuri, halusin unohtaa, eikä alkoholi siihen riittäny. Lopulta yritin valheen voimalla unohtaa. Lasten logiikkaa. Eikä sekään auttanu.
Sit kun mulle vihdoinkin tarjottiin kamaa, kuvittelin että kaikki muuttuu hyväks. Että pystyn unohtaa.
Paljon unohdinkin, mut lopulta tuli pettymys. En pystynytkään unohtaa ihan kaikkee. Ja samalla tuska vaan lisääntyi ajan myötä. Eikä se vieläkään ole poissa, vaikka menneet vuodet on sumun peitossa.
Hukkasin suurimman osan tähän astisesta elämästäni, mut enemmän mä suren sitä, ettei ne kaikkein pahimmat asiat ole vieläkään kadonnu, ja sitä miten ihminen voikaan rikkoa itsensä ja ympärillään olevat ja tulla itsekin rikotuksi monella tapaa.
Mut onneks on Kristus. Häneen laitan kaiken toivoni. Tahdon hylätä kaikki syntini, Hän on ne sovittanut. Hylkään valheet, varkaudet, huorintekemiset, petokset, väkivallan, haureuden, vihan, itsekkyyden, ylpeyden, pelot, epätoivon, aviorikokset, panettelun, vilpin, kaikkinaisen saastan ja vääryyden tahdon hylätä. Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kuvia

                                           Jotain kuvia meikäläisestä.

Tänään oon tämmönen.

 
                                    En osaa olla kuvattavana kun jänskättää.

                                  Enkä edes tiedä miks jänskättää.

Omituinen tyyppi.

                                                Ja elämä voittaa?
                                                    Toivotaan.

lauantai 27. toukokuuta 2017

torstai 25. toukokuuta 2017

Lehtijuttu meikäläisestä Suomen viikkolehdessä Hyviä uutisia

Juu, pääsin Hyviin uutisiin Suomen viikkolehteen. Lehti löytyy ainakin vapaaseurakunnalta. Päiväosakeyhtiön julkaisu nro. kesä/2017. En tiedä löytyykö netistä.
Juttu on oikein hyvä. Kiitos paljon toimittaja Kari Kallbergille ja paljon siunausta! Ja Herralle kiitos tästä tilaisuudesta!

Tässä parin viikon sisään ilmestyy toinenkin juttu meikäläisestä täällä internetin ihmemaassa. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saan tietää päivän, jolloin se julkaistaan.

Karmeeta menoo vuonna 2012

Eilen löysin vuoden 2012 päiväkirjan. Olin siihen merkannu jokaisen päivän kohdalle aineet joita olin vetäny, ja alkuvuoden puolella ei ollu päivääkään ettenkö ois jos jonkinlaista roipetta vetäny. Yleensä useita.
Teksti oli hyvin ahdistavaa.
Sattumalta lukasin maaliskuuta 2012 ja siel oli rankkaa meininkiä. Eka oli tosi sekavaa menoo, sit exä hakkas mua kolmena peräkkäisenä päivänä. Tää oli just se kerta kun se yritti kaks kertaa tappaa mut. Toivottavasti mä unohdan sen katseen mikä sil oli kun se yritti mut tukehduttaa. Ja seuraavana päivänä kuristaa.
En tiedä miks just tohon kohtaan törmäsin. Palas kaikki paska mieleen..
Ton episodin jälkeen menin moisioon psykiatriselle, koska olin niin paskana henkisesti ja fyysisesti. Musta näki et olin pahasti hakattu ja mieli riekaleina. Silti tää hullu lääkäri Ratsia Mung (vai miten se nyt kirjotetaan) sano ettei mua haluu hoitaa. Se sano jopa et "Tapa ittes. Ainiin, mut sähän teet sitä koko ajan!" Heitti sit mut pihalle. Eihän päihdeongelma ole mielenterveysongelma.. Ja eihän nyt keltään mielenterveys petä kun mies pahoinpitelee kolme päivää putkeen ja melkein tappaa toisen.
En muistanu et nää tapaukset sattu peräjälkeen. Järkytyin. Sillon toivoin et exä olis saanu mut hengiltä. Se ois voinu sen tehdä kun kummallakin kerralla menin tajuttomaks. Mut jostain syystä ei. Ehkä Herra ei antanu sen tehdä sitä.
Mut oli just yritetty tappaa kahteen kertaan ja sit viel lääkäri kehottaa tekee itsarin!
Siitä sit jatkoin armotonta narkkaamista, eikä menny pitkään kun jouduin taas sairaalaan. Olin kiskonu kaksin käsin ja sairaalas lääkäri sano et mä olin sairain potilas niistä kolmestakymmenestä joita se oli sinä päivänä hoitanu. Eikun siis osastolle Pieksämäen teekoohon.
Siellä olin jokusen päivän ja jotenki olin sinnekin kamaa hankkinu. Ne sit joutu siirtää mut Mikkelin sairaalaan kun olin kiskonu liikaa.
Siellä sit saivat mut palaamaan elävien kirjoihin. Lähdin sit taas narkkaa..
Vedin sit taas överit..
Ja jouduin taas sairaalaan..
Ja sairaalasta taas kerran Järvenpäähän katkolle, josta viikon päästä lähdin kaverin luokse.
Sielläkin ollessa jouduin taas vaihteeks sairaalaan. Siellä sit päättivät et nyt laitetaan Jenna metkuhoitoon (metadoni).
Aikamoinen ralli. Useita kertoja meinasin kuolla muutaman kuukauden aikana. On ihme et oon viel tässä.
Kyl oli karmeeta menoo. Olin niin paskana kaikesta et halusin kuolla. En ollu tietosesti päättäny et tapan itteni, vaan toimin alitajuisesti. Nyt vasta sen tajusin kunnolla. Kai siihen vaikutti traumaattiset kokemukset ja etenkin ne lääkärin sanat. En vaan enää jaksanu. Kun en apuakaan saanu, niin meni sit homma överiks.
Kyl hävettää. Ja kauhistuttaa. Ja siinä oli vasta muutama kuukausi.
Metkuhoitokaan ei mua paljoo rauhottanu. Eikä sitä kestänykään kuin puolisen vuotta. Oheiskäytön takia se sit lopetettiin.
Mut siitä myöhemmin.
Toi päiväkirjan lukeminen oli vähän liian rankka kokemus. Tuli ihan hirvee tuska ja ahdistus. Iski jopa himo turruttaa tuska, niin voimakas se oli. Aikansa sitä kesti, mut onneks meni ohi.
Toivon todella ettei tarviis enää tollasta kokee! Haluun pysyy tässä hyvässä ja taistelen edelleen narkkarin mieltä vastaan, joka välillä puskee pintaan.
Kyl tää tästä!

tiistai 23. toukokuuta 2017

Traumaattista asiaa

Kattelin tossa tänään jonkin verran näitä kommentteja mitä ajan kuluessa tänne on ilmaantunu ja samalla onnistuin syväluotaa myös itteeni.
Huomasin miten te lukijat ootte mua tukenu ja kannustanu. Olen siitä kiitollinen.
Ei näistä asioista oo todellakaan ollu helppoo puhuu, mut sillä on ollu myös terapeuttinen vaikutus.
Oon täs käyny läpi noita menneisyyden traumoja ja se on ollu hiton rankkaa. Nyt on jokusen päivän ollu jo huomattavasti tasasempaa.
Varmasti mua aina tulee varjostaa ne ikävät kokemukset, mut uskon et opin elää niiden kanssa. Vähän voisin valaista paria traumaa jotka riivaa mua.

En tiedä pystyykö sitä kuinka hyvin käsittää, miten hirveeltä tuntuu se, et tyypit joita sä luulit kavereiks, antaa sulle aineita ja käyttää törkeesti hyväks, jos ei hyvällä niin.. Inhottaa vieläkin. Onneks en muista kuin pätkän sieltä ja toisen täältä. Olin vaan joku hiton lelu, jonka voi rikkoo käytön jälkeen. Tollanen tuhoaa ihmisen. Seksuaalista väkivaltaahan se oli. Vieläkin pelkään et ei kai sellasta vaan tapahdu uudestaan.

En tiedä pystyykö sitä kuinka hyvin käsittää, miten hirveeltä tuntuu se, kuinka vieläkin sä pelkäät et sua lyödään, potkitaan, tönitään, revitään hiuksista, kuristetaan, alistetaan, nöyryytetään, mitätöidään, halveksitaan, uhkaillaan, sun vapautta rajotetaan, sua vainotaan.. Entisten suhteiden väkivalta vaikuttaa vieläkin mun elämään, pelkään et se tulee tähänkin parisuhteeseen ja vie mukanaan kaiken hyvän pois.
Vaik ei oo syytä sellasta pelätä, pelkään sitä silti. Usein öisin herään siihen kun huudan. Kidutus jatkuu vielä unissa. Mut nyt on ollu vähemmän pelkoja muutaman päivän ajan, voisko se tarkottaa et pahin ois ohi?

perjantai 19. toukokuuta 2017

Menneisyyden aaveet riivaa

Mul on meneillään joku traumojen käsittelyvaihe. On paljon pelkoja, jotka tavalla tai toisella liittyy menneisyyden hirveyksiin. Pelkään et ne toistuu. Näen painajaisia, saan paniikkikohtauskia ihan tavallisistakin asioista, oon tosi huolissani kaikesta, aivan kaikesta, pelkään ja pelkään ja pelkään.
Kuitenki tuntuu et pahin saattais olla jo takana. Pelot ei enää ole koko ajan päällä, ne tulee vähän kohtauksenomaisesti.
Vitsi et nautin näistä selkeemmistä hetkistä.
Pelot kun on iskeny niin projisoin menneitä tapahtumia muihin. Oon Sillon ihan varma et mua aiotaan pahoinpidellä, mun mieli aiotaan tuhota, mua aiotaan käyttää hyväks, pettää, jättää jne..
Kaikki noi liittyy menneisyyden tapahtumiin. Pelot kun iskee, ei mikään meinaa mennä perille. Se on rasittavaa. Mut kun olo selkenee, sit ymmärrän mistä on kyse.
Traumaattiset kokemukset voi saada kaikenlaista aikaan. Toivottavasti mua ei pidetä ihan pimahtaneena. Sitäkin pelkään, et mua pidetään hulluna. Siks on vaikee edes kertoo tästä.
Mut onneks on hyviäkin hetkiä. Kaikenlaista oon touhuillu, jopa järjestelly kämppää ihan huvikseen. Virkkaaminen, lukeminen, maalaaminen, syntikan soitto, kirjottelu pitää mut järjissäni. Ja Rakas. Ei oo hänellekään ollu helppoo tää vaihe. Mut onneks on tukenu mua ja ymmärtäny. En vaan viitti kaikesta aina puhuu kun en haluu kuormittaa. Toivon vaan kovasti et pahin olis jo ohi. Ainaki nyt on pari päivää ollu tasasempaa.
Eiköhän tää tästä. Mun terapeuttikin sano et tää vaihe on vaan käytävä läpi.
Helppoo ei oo mut yritetään.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Nistitaidetta ja kuulumisia

Hehee sainpas vihdoinkin ylitettyä hyvin korkean kynnyksen ilmestyä tähän koneelle! Netti ja hiiri takkuilee niin ettei meinaa pystyy käyttää tätä ja kännykkä temppuilee ihan sikana. 
Vähemmästäkin nousee korkeita kynnyksiä herkälle ihmiselle!
 
Uusi maalaus nimeltä Lehtisade.
Maalaaminen on terapeuttista. Ja kivaa.Tää nyt vaan on tämmönen terapiamuoto jossa käyn läpi entistä elämääni. Tulee sitä muutakin maalailtua. Laitan sit kuvia kun oon saanu projektin valmiiks.


Sit kuulumisia.
Oon viime aikoina ollu tosi innoissani. Jotenki ollu hyvin idearikasta aikaa. Pari uutta biisiä oon säveltäny syntikalla, virkkaus ideoita tulee niin paljon et ihmettelen miten saan kaiken toteutettua :D Ja maalaamis ideoitakin tulee. Ja valokuvaus.
Paljon ideoita siis.

Mut on täs ollu vähän vaikeuksiakin.
Mut saatettiin hyvin hankalaan tilanteeseen viime viikolla. Ilmeisesti tarkotus oli saada meikäläinen retkahtaa. Enkä ymmärrä miks.
Koko juttu tuli puun takaa. Iski hirvee ahdistus ja vastenmielisyys, mut silti tuli myös himot. Inhottavaa.
Paska fiilis oli viel parin päivän päästäkin. Koko homma vaikutti tahalliselta.
Onneks en retkahtanu. Kyl käväs mieles et kelle soitan, keltä kysyn, mut hylkäsin ajatuksen koska tunsin voimakasta inhoa. En tahdo palata siihen.
Jännä vaan kuinka silti se narkkarin mieli tuli pintaan.
Mut onneks selvisin.
Sen tajusin et todellakin joutuu olee varuillaan jokaisen ihmisen suhteen. Jopa itsensä. Ei tässä maailmassa voi luottaa kehenkään.
Jatkossa pidän etäisyyttä. En haluu et mua kiusataan. Kyseessä on kuitenki mun kuivilla pysyminen.

Sit mul vihdoinkin alko terapia. En muista mainitsinko asiasta jo aikasemmin.
Jo ekalla käynnillä löyty keinoja paniikin hallitsemiseen. Ja niistä on ollu vähän apuakin. Mun oireet natsaa täysin ahdistuneisuushäiriöön. Kuulemma yleistä päihteiden väärinkäytön jälkeen. Se on hiton harmillista ja se rajottaa mun elämää. Pelkoja kehittyy asiasta kuin asiasta, paniikkitiloja tulee hyvin herkästi ja ne fyysiset oireet on ihan kamalia. Vapinaa, kurkkua kuristaa, päässä pyörii, kädet hikoo, tuntuu hirvee paino rinnassa, hengitys ei kulje..
Tosi kivaa.
Mut kyl se varmasti siitä helpottaa ajan kanssa. Ainakin mul on pätevä terapeutti ja Rakas on tukena. Ja ennenkaikkea Herra Jeesus! Hänestä minä riemuitsen vaikeinakin hetkinä, ja se riemu on sellasta ettei sitä oikeen voi kuvata sanoin. Se ei vaan ole tästä maailmasta.

Tämmöstä tänään.
Palaan taas asiaan kun tulee sitä asiaa.
(..ja pääsen ylittää kynnyksen)
((.. tai saan uuden kännykän/netin/hiiren)

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Jokunen kuva


 Piikittämisen vaikeus.
Tää kuvaa sitä itkua ja hammasten kiristystä, kun ei meinannu löytää enää suonta. Olin usein ihan veressä kun jouduin tuntikausiakin joskus ompelee. Ai ai sitä henkistä tuskaa ja ahdistusta..
Onneks se on ohi.
Nyt ajattelin et maalaan kuvia huumemaailmasta. Se on sellanen terapiamuoto.
Kun sain tän valmiiks, tuli sellanen jännä tunne et jotain jäi taakse.

 Meikäläinen. Ei oikeen meinannu uskaltaa hymyillä, oli niin arka ja epävarma olo kun otin tän. Ehkä nää fiilikset kuuluu asiaan tässä vaiheessa. Huomaan et joku prosessi on meneillään.

 Tupakalla. Oon muuten onnistunu vähentää tupakkaa aika hyvin.
Ennen poltin 25-30 röökiä, nyt menee noin 10 päivässä.
Toivottavasti onnistuisin vielä lopettaakin.
 
Sain Rakkaalta synttärilahjaks uuden takin. Tykkään siitä niin paljon et harmittaa kun tulee kesä :D

torstai 23. maaliskuuta 2017

2v kuivilla ja kuulumisia

Ihan ekaks haluun pyytää anteeks siitä etten oo saanu aikaseks kirjotella vähään aikaan.
On ollu vähän rankka vaihe tässä. Oon pelänny ihan hirveesti et menneisyyden ikävät tapahtumat toistuu.
Kaikki nää mun pelot liittyy tavalla tai toisella niihin hirveisiin kokemuksiin, jotka oon käyny läpi. Pelkään et ne toistuu.
Kai se on ihan tavallista.
Mut on näistä ahdistuksista ollu hyötyäkin. Mun usko on voimistunu ja ahdistuksissakin mä iloitsen Herrasta.

Peloista huolimatta oon touhunnu paljon. Virkkaaminen on pitäny mut järjissäni. Nyt on ollu tosi tuottelias kausi. Saan just valmiiks ison peiton ja muitakin projekteja on.
Aloitin myös maalaamisen. Aiheena huumemaailma ja toipuminen.
Kun sain ekan taulun valmiiks niin tuli Sellanen fiilis et nyt jäi jotakin taakse. Maalaaminen on terapeuttista.
Kunhan jaksan, niin laitan ekasta taulusta kuvan. Tää puhelin ei anna lisätä kuvia tänne.
Tavoitteena on maalata useista tauluista kuvakertomus näyttelyyn. En varmaan saa niitä vielä keväällä tulevaan näyttelyyn mut ehkä sit seuraavaan. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saadaan homma järjestyy.

Mitähän vielä?
Ainiin, kirjaprojektista.
Kiitos kaikille lukijoille ideoista ja vinkeistä! Arvostan sitä et ootte mun tukena ja kannustatte. Alkaa pikkuhiljaa hahmottua et millasen kirjasta teen. Edelleen otan ideoita vastaan.

Vaikka täs onkin ollu vähän rankkaa, niin yllätyin iloisesti kun tajusin etten oo pitäny retkahtamista edes vaihtoehtona. Se vaan harmittaa et kun sanoin siitä yhdelle hoitoalan tyypille, niin eikös tämä kysyny et oonko käyny seuloissa.
Olen. Ja puhtaat on ollu.
Oon ollu nyt tasan 2v kuivilla, eikä vieläkään luoteta. Sellasta se on. Ymmärrän kyllä ettei käyttäjään kovin helposti luoteta, mut silti se harmittaa.
En ois pystyny tähän ilman Herraa ja ADHD-lääkitystä. Ja muutama muukin sen jo tajuaa, et toi lääkitys on mahdollistanu tän muutoksen. Toiset taas ei haluu sitä myöntää, vaik täs on jo 2 vuoden näyttö.

Vielä yks juttu.
Haluun kiittää teitä lukijoita kaikesta siitä tuesta, neuvoista, kannustuksesta, avoimuudesta, puolien pitämisestä ja ymmärryksestä mitä oon teiltä saanu. Teidän tuki on ollu erittäin tarpeellista.
Kiitos!

lauantai 11. helmikuuta 2017

Pahin huume

Mikä on pahin huume?
Alkoholi.
Enkä ole ainut joka näin todennut. Yllättävän moni on samaa mieltä.
Mullakin pahimmat asiat sattu kun kuvioissa oli alkoholi. Se on ollu niin monen ikävän tapahtuman taustalla, etten pysty ees laskee.
Exä hakkas mua aina kun oli kännissä.
Mut raiskattiin kun olin juomassa.
Kännissä sekosin usein niin pahasti et aina piti soittaa kytät kun olin niin väkivaltanen ja itsetuhonen.
Usein yritin itsemurhaa kännissä.
Mut yritettiin tappaa kännissä.
Jouduin tappeluihin kännissä.
Tein ihan turhia ja tyhmiä rötöksiä kännissä.
Moni kaveri pahoinpiteli tai tappoi toisen kaverin viinapäissään.
Mua käytettiin seksuaalisesti hyväks kun olin kännissä.
Kaikkee paskaa tapahtu kun kuvioissa oli alkoholi. Lista on pitkä. Kun kuvioissa on ollu vaan aineet, asiat on menny ihan toisin. Sekakäyttö on sit asia erikseen.
Kun mä lopetin ryyppäämisen kokonaan joitain vuosia sitten, niin kummasti rauhottui elämä. Joskus kun tuli ryypättyä päivä tai kaks niin johan taas sattu kaikenlaista ikävää.
Nykyään en dokaa ollenkaan. En voi sietää edes alkoholin hajua. Siihen on tullu voimakas vastenmielisyys. Enkä ihmettele.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuvia ja ajatuksia


 Joku sano et mul on kaunis hymy ja pyys lisää kuvia. En oo mikään linssilude, valokuviin joutuminen ahdistaa :D
En tiedä miks.
Tai tiedän.
Mä häpeen itteeni. Mun ADHD-lääkäri sano et häpeä on normaali tunne lopettaneelle käyttäjälle. Enkä ihmettele kyl yhtään.
Kaikki se mitä kaman takia tein ja mitä mulle tehtiin oli niin kamalaa et vähemmästäkin sitä häpeää tuntee.
Toivottavasti pääsen siitä eroon vielä joskus.
 "Miks sul on rautaa niin paljon naamassa?" kysyy moni.
Koska mä tykkään lävistyksistä.
Niihin sisältyy myös muistoja. Jonkun tein koulun vessassa, muutaman psykiatrisella, matkan varrella millon missäkin.
"Miks sä käytät aina mustia vaatteita?" jotkut kysyy.
Koska musta sopii mulle parhaiten.
Oon esittäny vastakysymyksen: "Voisitko kuvitella mut vihreissä housuissa ja kelta-puna-raidallisessa paidassa?"
Vastaus: "En todellakaan."
En minäkään. Siks käytän mustaa.
Multa kysyttiin et jos mä retkahtaisin, niin kertosinko sen täällä.
Miks en kertois?
Ei ois mitään järkee olla siitä kertomatta. Itteeni mä siinä eniten kusettaisin. Ja tää blogi menettäis merkityksensä.
Oon tähänkin asti kertonu asiat avoimesti, joten miks alkasin kusettaa? Mä arvostan mun lukijoita, joten haluan olla rehellinen.
Jos siis joskus retkahdan, sanon sen kyllä.
Toivottavasti sitä ei tapahdu.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ajatusvirtaa

Moro!
Kesti taas kirjottaminen, pyydän anteeks.
Vuosi ja 10kk kuivilla.
Rauhallista elämää, vähän suruistakin.
Viime kuussa saatoin erään mukavan äkäpää-miehen haudan lepoon. Kovasti Se vittuili, mut oli silti mulle läheinen. Enemmän meillä oli hyvät välit. Kovasti harmittaa kun Se ei ollu uskossa. En nyt ala uskon asioista puhuu, joku Viel kuvittelee et mä yritän tääl saada herätystä aikaan. Kun Se oliskin mahdollista. Huonolta näyttää. Silti sitä toivon.
Mun elämäntilanne on stabiili. Selkä ollu helvetin kipee. Muuten hyvin. Kamahimojakaan ei voi enää sanoo himoiks. Ne on enää ajatuksia jotka vaan vilahtaa hetkeks.
Voiko narkkari oikeesti muuttua ihmiseks parissa vuodessa? Voiko? Vai oonko mä jonkun mielestä edelleen narkkari? Aina? Jos mä syön lääkkeeni ohjeen mukaan, tekeekö Se musta narkkarin? Saanko mä koskaan ihmisarvoani takaisin? Vai välittääkö kukaan? Miks ihminen tuomitaan menneisyyden perusteella? Mitä ennen tapahtu, Se tapahtu ja nyt on nyt, mitä väliä?
Ei Sellanen oo kivaa kun meet lääkäriin, niin lääkäri heti sut nähdessään huutaa (ja kovaa) et "Sinä käytät huumeita!"
Ja tää tapahtu kun olin jo päässy kuiville.
Sellasta.