lauantai 2. joulukuuta 2017

Asiat lähtee etenee

Mä oon viime aikoina saanut lukijoilta kannustusta suorittaa peruskoulun loppuun. Kiitos heille!
 Aion nimittäin tehdä sen.
 Kävin joku viikko sitten työkkärissä ilmoittautuu ja täytin sellasen kaavakkeen mihin tuli kaikenlaista asiaa. Sain sit ajan työkkäriin, joka oli eilen.
 Se oli tosi mukava työntekijä ja juteltiin et miten mun kanssa toimittais työ elämän suhteen. Peruskoulun suorittaminen olis näillä näkymin se eka homma. Olin laittanut siihen kaavakkeeseen haluni suorittaa sen ekaksi ja sit myös muita juttuja mitä olis kiva tehdä, kuten auttaa päihdeongelmaisia, syrjäytyneitä, vanhuksia, pitää vanhuksille vaikka virkkaus ryhmää ja muuta sellasta.
 Olin positiivisesti yllättynyt siitä miten positiivisesti se työntekijä muhun suhtautui. Ymmärsi jopa ADHD-lääkityksen tarpeellisuuden ja otti mut muutenkin todesta. Kehui myös sitä miten hyvin olin täyttänyt sen kaavakkeen ja sanoi et mun lahjoja olis hyvä päästä hyödyntää.
 Olin maininnut siinä kaavakkeessa mun taidot ja toiveet, ja niitä ei pidetty hyödyttöminä! Oli puhe myös kuntouttavasta työtoiminnasta ja et sen peruskoulun vois suorittaa siinä samalla.
 Asioita tarkastellaan seuraavalla ajalla lisää, ja innolla ja jännityksellä sitä odotan. Suuret kiitokset vielä teille lukijoille, jotka kannustitte mua suorittaa peruskoulun loppuun! Saitte mut innostuu asiasta, kiitos! 😊🙋🙏

Varjoa ja valoa näyttely

Varoitus! Näyttely Pieksämäellä naarajärven Kanttilassa 1.12 - 28.12.2017! Avoinna ma-pe klo 9.00 - 15.00.
Näytillä anopin maalauksia ja meikäläisen maalauksia ja virkkauksia. Ostotarjouksia otetaan vastaan aivotukaani@gmail.com

tiistai 14. marraskuuta 2017

Hei hei mitä kuuluu Jennalle

Mul on menny suht hyvin. 
 Vaikka viikonloppuna isänpäivänä iskikin hirvittävä paniikkikohtaus yleisellä paikalla, selvisin siitä. Pitkään aikaan ei ollu tullu niin voimakasta paniikkikohtausta. Vielä seuraavana päivänäkin olin hyvin herkässä tilassa. Nyt on jo parempaan päin.

Tossa vähän aikaa sit kävi erikoinen tapaus.
 Lähdin käymään yksin kaupassa ja kun tulin kaupalle, siinä vilahti nurkan takaa kurkkaamassa yks vanha tuttu. Kun se mut näki, se kääntyy kaupan pihaan ja oli visusti selkä muhun päin. Jotain taisi tyyppi hävetä, olisko ollu tekojaan..
 Kun lähdin kaupasta, se kulki vähän mun edellä suht rivakkaa tahtii. Jonkin matkan päästä sen kauppias tuli siihen.
 Siinä jotain kauppaa tekivät, mun nenän edessä. Kun kauppias katto mua silleen, et olisinko mä kiinnostunut, ilmaisin kielteisen vastaukseni kääntämällä tylysti katseeni sivuun ja kävelin ohi sanomatta mitään.
 Se mua kyl vähän huvitti kun tää vanha tuttu oli sellasen häpeän vallassa et kun mä kävelin ohi, se sitä mukaa käänsi mulle selkäänsä kun menin ohi. Ei viitsinyt naamaansa näyttää. Enkä kyl olis halunnukaan sitä nähdä.
 Yllätti kun edes joku mun hyväksikäyttäjistä osasi hävetä. Kovasti se siltä näytti, et jotain se häpesi. 

Kiitos Herralle Jeesukselle siitä et selvisin tosta tilanteesta. Toi koko tapaus oli yks rukousvastaus. Ensinnäkin: 
a) edes yksin en ole yksin. Jeesus Kristus auttoi mut selviää tosta tilanteesta niin ettei tullu edes kamahimoja.
b) sain tietää et edes yks hyväksikäyttäjä osasi hävetä tekojaan.
c) koko tilanne vahvisti mun itseluottamusta. Ja uskoa myös siihen, et Herra auttaa mua jatkossakin.

torstai 9. marraskuuta 2017

Noniin


https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi

Tuolla on taas jotain.

Nyt en tiedä yhtään mitä kirjoittaisin kun oon ihan väsyksissä maalauskurssin päätteeksi. Kunhan pää taas toimii ja ajatus kulkee niin palaan asiaan.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Taiteilijan töitä ja ajatuksia taiteen tekemisestä


https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Tonne laitoin taas muutaman maalauksen. Vielä olis paljon laitettavaa, aikanaan laitan. Nyt lisäsin 4 uutta teosta, mitä saanut aikaan olen.
 Sen olen huomannut maalaamisesta, että kun väsää muutaman taulun, niin kyl on veto pois loppu päivän. Aivan menee väsyksiin taiteilija aina maalaamisen jälkeen. Hyvä että pystyssä pysyy ankaran luomisen jälkeen :D
 Nyt ymmärrän myös, miksi Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä maailman luomisen jälkeen. Ja mä vaan maalaan muutaman taulun ja olen sen jälkeen ihan poikki.
 Ei voi kun maata vaan ja lukee eheyttävää Jumalan sanaa, josta pieni mieli saa paljon hengen ravintoa. Seuraavana päivänä onkin sitten hyvin voimaantunut olo ja innokas fiilis. Jaksaa taas tehdä kaikenlaista.
 Toi maaluskurssi on ihan älyttömän mukava juttu! Siel oppii uutta ja saa paljon aikaan. Toissa kerralla sain aikaseks 5 työtä, ja edellisellä kerralla 6 työtä. Taidan olla aika tuottelias. Siellä se meidän opettajakin on vähän hämmästellyt mun työtahtia :D sanonu viel hienoiksi niitä! Oon ajatellut et oon vaan joku räveltäjä, mut moni on arvostnut mun töitä. Ja mä oon ihastellut heidän töitään.
 Siellä on mukava porukka. Ja miten paljon sieltä saa inspiraatiota! On mukavaa maalailla kunnon taiteilijoiden seurassa. Siellä kannustetaan toisiamme ja jos omasta mielestä työ menee pilalle, niin muut näkee siinä vaikka mitä hienoo.
 Yks mun mielestä pilalle menny työ oli muiden mielestä tosi hieno. Siihen oli sattumalta tullu iiris kukka, jota ne ihaili. Tossa kuvat kuivumaan jätetystä työstä.
                                    Läheltä
Kokonaiskuva

Luulin et se oli totaalisesti pilalla, ensimmäinen harjoitustyö vielä, ja sit mä yllätyin kun tyypit kerääntyy ihailee sitä :D Ei se sitten niin pilalle mennytkään.
 Kyllä taidepiirissä on mukavaa!

..en malta odottaa torstaita, jolloin taas pääsee taidepiirissä taiteilee!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Pientä muutosta havaittavissa

Jokunen kuukausi sitten mä päätin antaa anteeks kaikille, jotka on mua satuttanut. Itsellenikin.
 Ja sen jälkeen on alkanu tapahtuu pientä muutosta joissain asioissa.
 Kuten siinä, etten mä enää ynähhdä kuin uhri, jos esim mun varpaille astutaan vahingossa, tai jos kolautan itseni johonkin, tai huudan unissani kun näen painajaisia. Ääni on muuttunut terveemmäksi älähdykseksi.
 En säiky enää niin paljoa yllättäviä ääniä enkä liikkeitä. Enkä näe enää niin usein painajaisiakaan. Sillon kun näen, oon niissä alkanu puolustautuu ja laittaa vastaan kaikin voimin. 
 Pystyn myös käsittelee ikäviä tapahtumia aivan eri tavalla. Niitä pystyy lähestyy ja käsittelee paremmin, ei nouse enää niin hirveetä katkeruutta ja tuskaa kun niistä puhuu, ei tunnu niin pahalta puhuu niistä ja niihin pystyy suhtautuu eri tavalla. Vähän etäisemmin, objektiivisesti. Niiden tapahtumien henkilöitä kohtaan en tunne enää sairaalloista katkeruutta enkä vihaa enää heitä raivoisalla vihalla. Pystyn suhtautuu niihinkin neutraalimmin. Suren jopa heidän tilaansa ja enkä tahdo heille enää pahaa. 
 Asiat on alkanu tulla oikeanlaisempiin mittasuhteisiin, osaan puolustaa itteeni hankalassakin tilanteessa, esim jos tulee riita, uskallan sanoo vastaan rohkeesti, enkä enää pelkää niin paljoa sitä, että nyrkistä tulee kun joku suuttuu. Oon alkanut tajuta, ettei kaikki niin toimi.
 Kyllähän sitä vielä pelkää, aika ajoin paljonkin, mut oon alkanu ymmärtää asioita pikkuhiljaa ja jonkinlaista muutostakin on alkanut näkymään.  Mut vielä on paljon haavoja, jotka ajallaan vielä arpeutuu. Paljon pelkoja, jotka vielä voitan.
Olen valinnut anteeksiannon ja tahdon siinä pysyä.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa

Joskus mä pysähdyn miettii sitä vanhaa Jennaa. Ja ihmettelen suuresti sitä. Hämmästelen et kuinka se olikaan sellanen. Kuinka minä olin sellanen.
 Kuinka sille ei merkinnyt elämässä mikään muu, kuin se hemmetin piikki.
 Kuinka koko elämä oli piikin ja sen sisällön varassa.
 Kuinka kamaa oli saatava keinolla millä hyvänsä, ja jos kamaa ei ollutkaan, se oli maailmanloppu.
 Kuinka paljon se vanha Jenna antoikaan tehdä itselleen pahaa jonkun hiton piikin vuoksi. Se oli saatava.
 Kuinka paljon se vanha Jenna myös teki pahaa toisille saadakseen edes muutaman millin subua/gramman piriä/napin essoo, bentsoo, oxyy, ym/kapselin lyricaa, gaboja, mitä näitä nyt onkaan..  Eihän noita jaksa edes luetella! Myös Resilar ja bensa ja butaanikin kelpas pahimmassa hädässä. Huh huh! Olipas vanha Jenna sairas!
 Kuinka se vanha Jenna olikaan heikossa hapessa. Eikä edes itse sitä ymmärtänyt. Se vaan ihmetteli sitä miten muutkin käyttäjät oli huolissaan sen meiningistä, vetihän ne itsekin.  "Eihän tässä nyt mitään outoo oo.."
 Kuinka se vanha Jenna eli pelkän aineen takia, saadakseen sitä lisää ja lisää. Mielummin överit kuin vajarit.
 Taisi se jotain tajuta, koska se niin kovasti halus kuolla. Mutta ei onnistunut sitten millään, vaikka mitä yritti, vaikka miten piti olla varma keino. Ei sitten millään. Vahingossakaan ei henki lähteny. Vaikka olis pitäny. Läheltä kyllä liippas, mut ei. Eipä sitä kyllä tapettuakaan saatu. Taisi olla joku varjelemassa sitä, kaikkien mielestä toivotonta ja arvotonta narkkaripaskaa.
 Ehkä se ei ollutkaan niin toivoton ja arvoton, koska tässä se sama henkilö seisoo. Mutta vanha Jenna on jäänyt taka-alalle, tilalle on tullut ehkä vähän rikkinäinen ja pelokas, mut silti arvokas ihminen. Sen olen oppinut, ettei elämää pidä heittää hukkaan. Tämmösenkin ex-narkkaripaskan elämä on arvokas. Oli mun elämä arvokas jo sillon vanhan Jennan aikoina, sillon vaan en sitä tajunnut.
 Nyt sen tajuan, koska jostain syystä olen vielä hengissä, vaikka niin ei pitäis olla. Silti olen.
 Ja ihmettelen sitäkin, koska onhan se ihme.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Puhuminen auttaa, muistoja pöpilästä

Tänään on ollu parempi olla. Eilen sain puhuttua niistä peloistani, mitä mulla oli. Ja se auttoi paljon.
Mul on koko ikäni ollu niin, et puhuminen auttaa varsinkin vaikeissa asioissa.
 Jos ei oo ketään kelle puhua, niin pelot ja ahdistus vaan kasvaa ja kasaantuu möykyksi rintaan. Kun eilen sain puhuttua, niin möykky suli pois. Oon huomannu, et pelko menettää paljon voimaansa jos siitä voi puhua. Jos sitä taas pitää sisällään, se kasvaa ja muuttuu melkeinpä todeksi. Sit se saa uusia muotoja, ottaa aiheita sieltä täältä, kehittelee jopa todisteita sille, et joo, kyl tää pelko on ihan aiheellinen. Se tekee muurin mun ympärille, erottaa mut todellisuudesta.
 Mut sit kun asiasta puhuu, pelko menettää paljon voimaansa. Ja myös rukous on erittäin voimakas apu pelkoon. Usein kun rukoilen peloissani, tulee sellainen lohduttava tunne ja tieto siitä, etten ole yksin, vaikka olisikin yksin. Jeesus on paras!

 Joskus 13-vuotiaana kun pidin kaiken paskan sisälläni, vuoden aikana möykky kasvoi ja kasvoi, lopulta jouduin puoleks vuodeks psykiatriselle Moision sairaalaan. Olin niin pahasti masentunut ja itsetuhoinen. Päihteiden käyttökin siihen vaikutti. Siel mul sitten diagnosoitiin F90.0 Aktiivisuus- ja tarkkaavaisuus häiriö ADHD ja liuta muita diagnooseja.
 Oikeestaan oli hyvä et jouduin sinne sillon. Sainpahan ADHD-diagnoosin. Alussa mä kovasti yritin esittää "tervettä", mut ei se oikeen onnistunu. 😅 Karkasinkin sieltä sillon alkuvaiheessa. Totesivat useaan otteeseen siel et "Jennan käytös on hyvin rajatonta". Ja niinhän se oli. Mut sit kun aloin asettuu sinne, siel olikin mukavaa. Sain kavereita, jopa yks mun pahimmista koulukiusaajista pyysi multa anteeks ja meistä tuli kaverit.
 Kyllähän mä siel tötöilinkin, mut ihan mukavaa siel oli. Niin mukavaa, etten olis halunnu sieltä lähtee kun lähdön aika tuli. 😄


Laulu, jonka tein Moisiossa ollessani, veisataan Mombasan tahtiin.

Jäi Moisioon vain päivä elämää,
Ja elämään nyt Moisio vain jää.
Pillerin soikean
Minä kaapista varastan
Ja uneen syvään vajoan.

Mä ensin näin
vain talon valkoisen.
Ja leparit
Mua kutsui sitoen.
Sinne sitten jäin,
Vain hulluus mielessäin,
Näin Moisioon meikä jäi.



tiistai 10. lokakuuta 2017

Linkki + ajatuksia

https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Nyt sain tonne muutaman maalauksen.
 Siellähän ovat.

Flunssa iski 3 viikkoo sitten, muutaman päivän oli jo parempi olla, mut eilen taas meni olo huonommaksi. Kolottaa vähän joka paikkaan ja oon ihan tukkoinen. Jee jee.
Pitää ottaa rauhallisesti. Ainakin yrittää. Mulla vaan on niin paljon tekemistä, et näinköhän jaksan levätä..

Eilen ja toissapäivänä oli voimakkaita pelkoja. Pitkästä aikaa tuli fyysisiä paniikki oireita. Kurkkua kuristi, kädet vapisi ja hikos, päässä pyöri ja iski hirvee pelkomöykky rintaan.
Ja se vaan paheni, kun en voinut puhuu asiasta.
Illalla pelkäsin niin paljon, et itkin sitä ja sanoin et pelkään ihan sikana.
Ennen olin avoin ja puhelias, nyt olen hiljainen ja pelokas. Ollu jo pitkään.
Tottahan sitä menee hiljaiseks ja pelokkaaks, kun joutuu varoo jokaista sanaansa.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Kuulumisia ja asioiden käsittelyä

Moro taas pitkästä aikaa rakkaat lukijani!
On vähän kestänyt kirjotteleminen, pahoittelen. Oon touhunnu kaikenlaista viime aikoina, paljon kaikkee. Eilenkin kävin maalauskurssilla ja sain aikaiseksi 5 työtä. Kotonakin mul on tekeillä taas yks maalaus, useita virkkauksia ja oon säveltänyt uusia biisejäkin syntikalla. Pitäis vielä saada aikaiseksi laittaa noita aikaansaannoksia tännekin.
 Viime aikoina ei ole ollu niin paljon pelkojakaan kuin ennen. Välillä jotain tullu, mut kaiken kaikkiaan pelot on vähentynyt huomattavasti.
 Olen myös alkanu omaksuu positiivisempaa asennetta ja miehenikin on sen huomannut. Vaikka välillä tunnen itseni huonoks, tiedän sen etten ole huono. Sanon sen jopa ääneen. Ja se on auttanut.
 Eilen palas mieleen hyvin ikäviä muistoja. Erikoista oli, et kun mä rukouksessa kävin läpi niitä kokemuksia (seksuaalinen hyväksikäyttö) niin pystyin käsittelee niitä silleen ulkopuolisen silmin. Kyllähän siinä itku tuli, mut pystyin kuin pystyin käymään niitä läpi. Ja tajusin sen, ettei mun tarvii kokee häpeää siitä mitä mulle on tehty, vaan se häpeä kuuluu niille tekijöille. 
 Jos joku mun hyväksikäyttäjistä lukee tätä, niin HÄPEÄ ittees ja irstasta toimintaas! Mene itseesi ja mieti mitä oot tehny mulle, ja varmaan en ole ainut joka on joutunut sun seksiobjektiksi, leluksi, joka rikotaan käytön aikana ja käytön jälkeen viskataan pois kuin roska! Toistuvasti. Tollanen naisen paskamainen kohtelu on häpeällistä ja helvetillistä pahuutta. Tollasta toimintaa sietää hävetä, hemmetin kyykäärmeen sikiö! Pystytkö itsekään elämään tekojesi kanssa, vai oletko niin paatunut ettet välitä paskaakaan muusta kuin saastaisten himojesi tyydyttämisestä?

Noniin, siinäpä tuli pieni vuodatus.
Palaan taas asiaan, kun asiaa tulee ja aikaa riittää.
Hyviä vointeja teille lukijat! Kiitos tuestanne.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Linkki ja syksyisiä kuvia

https://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi
Tuolla on nyt pitkästä aikaa uusia tekeleitä made by meikäläinen.

Ajattelin laittaa sinne noita mun maalauksiakin, kunhan ehdin.

Voisin laittaa tähän muutaman kuvan. Aiheena on: Jenna Karjalainen ulkona.
 Pihlaja on kaunis puu. Ja Jennakin vain kaunistuu?

 Ja ulkona oli tuulinen ilma.

 Ja Jenna oli epävarma ja aralla tunnolla.

Ennen syksy oli ihmeiden aikaa, nyt syksy on epävarmuuden aikaa. Mutta silti minä hymyillen.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Ristiriitoja




Minä olen erittäin ristiriitainen yksilö.

Hajoilen, eheydyn, hajoilen, eheydyn, hajoilen, hajoilen..
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, ylämäki ja taas alamäki ja lujaa mennään. Kohta on taas ylämäki..

Olen hyvä vaimo, olen huono vaimo, hyvä vaimo, huono vaimo, hyvä, huono, hyvä, huono, hyvä, huono...

Minä pelkään, minä en pelkää, pelkään, en pelkää, pelkään paljon, en pelkää paljoa, pelkään vähän, en pelkää vähääkään, ehkä pian taas pelkään, ehkä en.

Minusta on paljon harmia, minusta on myös iloa. Harmia, iloa, harmia, iloa, iloa, harmia, paljon harmia, paljon iloakin?

Olen mitätön, olen arvokas, olen mitätön, arvokas, mitätön, arvokas, mitätön.. Kumpi olenkaan?

Minua siedetään, minua ei voida sietää, siedetään, ei voida sietää, siedänkö enää itsekään itseäni?

Olen yksi ristiriita!

Mutta minä hajoilen, että voisin taas eheytyä. Ja eheydyn, että voisin taas hajoilla. En tahtoisi hajoilla, mutta joskus se on välttämätöntä, että voisin eheytyä.



keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kauan olen etsinyt, jotain olen löytänyt

Mä olen jo pitkään etsinyt itteeni, et millainen on Jenna, joka on alkanu tulla esiin narkkarin identiteetin takaa. Multa kysyttiinkin asiaa.
Kuka mä oon?
Jotain oon jo saanutkin selville, mut kokonaiskuva ei oo vielä kunnolla hahmottunut. Kerron nyt jotain mitä oon saanu selville.
Olen aika erikoinen persoona, luonnonlapsi, tunnen voimakkaasti, välillä liiankin voimakkaasti, enkä osaa vielä kunnolla käsitellä tunteitani. Olen hyvin herkkä ja avoin, tunteellinen ja empaattinen, aito ja erilainen. Taiteellinenkin. Olen ujo, arka ja epävarma, koska kaikki on vieläkin niin uutta, enkä vielä tunne itseäni kunnolla. Traumatisoituminenkin siihen vaikuttaa. Traumojen takia olen hyvin säikky, ahdistunut ja pelokas, usein vapisen kuin haavanlehti. Mun on vaikee luottaa ihmisiin. Välillä pelkään et mulle vieläkin halutaan pahaa.. Mut silti olen vähän naiivi, turhan hyväuskoinen ihmisten suhteen, ja siitä olen joutunu kärsii paljon. Siks on vaikee luottaa. Silti haluun uskoo ihmisistä hyvää. Itsestäni myös.
Olen itsepäinen, kunnon jääräpää. Osaan kyl myös antaa periksikin. Olen voimakastahtoinen ja tiedostan itseni ja tarpeeni, mut mun on vaikee ilmaista tarpeitani, kuten läheisyyden tarve, koska pelkään tulla torjutuksi. Mulla on voimakas menettämisenpelko, joka johtuu perustraumastani, joka on hylkäämiskokemus lapsuudesta.
Tunnen itseni hyvin heikoksi, mutta kuitenkin olen omalla tavallaan vahva. Heikkous on mun vahvuus. Välillä luulen olevani muille rasite ja taakka, mut tiedän et mua rakastetaan, kaikesta huolimatta.
Mulla on vähän heikko itsetunto, usein koen itseni huonoks, vaikka tiedän etten ole huono. Joskus ajelehdin syvissä vesissä heikon itsetuntoni kuohuissa, joskus osaan jopa arvostaa itteeni. Mut siinä on vielä paljon oppimista.. Usein tuntuu, et olen alhaisista alhaisin, lytätty maan rakoon, lyöty sirpaleiksi, rikottu. Mutta silti elossa.
Alan ymmärtää etten ole mikään käyttöesine, joka käytön jälkeen heitetään tylysti pois. Mä olen arvokas ihminen, Jumalan luoma persoona tämmöisenä kuin olen, eikä kukaan saa riistää minulta mun persoonaa, tuhota sitä.
Mä olen mitä olen, oma itseni, ja mulla on oikeus olla ja elää sellaisena kuin olen. Omana itsenäni.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Ahdistavat huumeunet

Ahdistavaa.
Viime aikoina on tullu paljon nähtyä unia, joissa vetelen kaksin käsin aineita. Niitä on tullu lähes joka yö, ja kyl on ollut ahdistavaa! Päällimmäisenä tunteena niistä on voimakas vastenmielisyys ja ahdistus.
En tahdo nähdä niitä unia enää!
Viime yönäkin vetelin essoja, oikein oli isoja nappeja (paljon isompia kuin ne yleensä on), joita sitten rännitin epätoivoisena kun suonet oli huonona ja neula tylsä. Muutenkin se unen ympäristö ja ilmapiiri oli inhottava. Olotkaan ei ollu miellyttävät. Kaikin puolin ahdistava uni tämäkin.
Jotenki toi uni tiivisti sen käyttöaikojen ahdistuksen, tuskan ja vaikeuden. Siihen en tahdo palata.
Silti noi unet on herätelly myös sitä mun vanhaa minää, sitä minää, jota ohjasi narkkarin mieli. Vaikka inhottaa noi unet, silti tulee välillä kamahimoja. Myöskin sellaset sanat, jotka liittyy tavalla tai toisella käyttämiseen, särähtää ikävästi korvaan ja herättää kamahimon ja ahdistuksen.
Onneks ahdistaa. Jos ei ahdistais, se olis huonompi juttu. Ihmettelen vaan sitä et miks nyt viime aikoina noita unia on tullu niin paljon. Ne inhottaa mua jo niin paljon, et itkettää aamulla kun herää. Tänäkin aamuna tuskastuin ja itkin sitä, miten noi unet mua kiduttaa.
Voihan tän ajatella vahvistavanakin kokemuksena. Mitä enemmän niitä unia on tullu, sitä enemmän mua on inhottanut. Alan jo vihastua niihin ja kaikkeen, mikä muistuttaa käyttöajoista! Minä en aio retkahtaa!

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Jenna soittaa syntikkaa

Tässä pari videoo meikäläisen hääräämisestä syntikan lumoissa.
Oikeen hävettää kun joskus laitoin jotai linkkejä mun aikasemmin nauhotettuihin biiseihin, enkä ollu edes harjotellu. Nyt alkaa jo jotenki sujua soittaminen. Ja paljon on tullu uusia biisejä.
Täs nyt pari biisiä näin alkuun. Lisää tulossa.

 
                       Mystisiä säveliä




                         Sielun sointuja
                      


torstai 27. heinäkuuta 2017

Kuvia kesäkuulta ja kuulumisiakin

  Meikäläinen.


 Aamulla tupakalla. En oo vieläkään onnistunu lopettaa!


 Ulkona ollaan. Luonnossa on kivaa.


 Vaikka mä yritin hymyillä, näytän vakavalta. Monesti kuvaamistilanteessa kun mä hymyilen omasta mielestäni normaalisti niin mulle sanotaan "Hymyä huuleen!" :D


 Meikäläinen vaan tykkää metsistä. Siel on rauhallista ja kaunista. Siel oleminen rauhottaa. Metsät vaan on kivoja.


 Mistä toi ilme kertoo?


 Johan nyt on taas surkeena. Viime kuun loppu oli kyl hankalaa aikaa traumojen käsittelys. Sillon nää otettiin.


Kun annoin anteeks kaiken, mul on ollu paljon parempi olla. Pystyn kohtaa ne vaikeet asiat ihan eri tavalla, pelot on menettäny tehoaan ja vähentyneet reippaasti, oleminen muutenki on ollu tasasempaa ja turvallisempaa. Pelot ei enää hallitse mua, vaan mä hallitsen pelkoja.


Väärinkäytön lopettamisen jälkeen musta on tullu YLIHERKKÄ.

Jos oon paikassa missä on kovaa meteliä, vaikka kadulla, kun kovaääninen mopo menee ohi niin kyl sattuu ja ärsyynnyn. Tai jos lapset jossain pitää meteliä niin sattuu ja meinaa hermotkin mennä. Jos musiikkia huudatetaan kovalla, joudun poistumaan kun ei pää kestä sitä meteliä. Olen siis ääniyliherkkä. ÄÄÄÄÄÄ!!!

Voimakkaat maut, esim. chili, mistä ennen tykkäsin, niitäkään en enää pysty syömään KUN OON HITON YLIHERKKÄ JOPA MAUSTEILLE!!!

 Jos oon yli 10min auringonpaisteessa, mulle tulee yliherkkyysoireita, kuten kihelmöi, kutisee, polttaa, punottaa.. Olen siis yliherkkä AURINGOLLEKIN!! Kiva kulkee sateenvarjon kanssa auringonpaisteessa. Aivan sama mitä muut ajattelee, mä oon vaan YLIHERKKÄ.

Tunneyliherkkyydestä ei oikeen pysty ees puhuu, kun herkistyn niin helposti. Enpä osannu arvata et käytön lopettaminen sais musta näin hemmetin YLIHERKÄN!




maanantai 17. heinäkuuta 2017

Anteeksi antamisesta

http://ahdasportti.blogspot.fi/2017/07/anteeksi-antamisesta.html?m=0

Tässä linkki mun toiseen blogiin, johon kirjotin siitä miten annoin anteeks kaikille, jotka on tehny mulle vääryyttä. Myös itselleni.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Oivallus

Asiat alkaa etenee ja selkeytyy. Viime viikolla tuli sellanen oivallus, joka oli iso harppaus traumasta toipumiseen. Kyseessä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Mul oli pitkään sellanen luulo et mua vieläkin käytetään hyväksi. Ne kokemukset oli niin voimakkaita. Mut viime viikolla tajusin ettei se niin olekaan, vaan jokin asia, esim tietynlainen kosketus laukaisi mun päässä sen kokemuksen, palautti mieleen ne tapahtumat.
Kyllä oli muuten helpottavaa kun tajusin sen. Ja helpotti se Rakastakin suuresti. Ei ollu helppoo silläkään kun mulle tuli niitä takaumia ja kuvittelin kaikenlaista. Kyl mä ajattelin ettei Rakas voi olla hyväksikäyttäjä, mut ne kokemukset oli niin voimakkaita, et välillä olin siitä lähes varma et kyl se on. Huhhuh, se oli ihan kamalaa kuvitella sellasta.
Onneks tuli toi oivallus! Nyt on ollu huomattavasti parempi olla, en oo pelännytkään niin paljoo. Ja nyt kun tietää mistä on kyse, on helpompi toimia jatkossa jos niitä kokemuksia tulee. Tuntuu et ton oivalluksen myötä noista kokemuksista on pahin terä poissa.
Sitä vaan mietin et tajuaakohan ne hyväksikäyttäjät et millasta tuhoo ne sai aikaan tyydyttäessään omia irstaita himojaan muhun?

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Jospa tää tästä viel iloksi muuttuu

Tänään olen jostain syystä hyvin innoissani.
Mistä se johtuu? En tiedä.
Olenpahan vaan innoissani.

Viime aikoina meikäläisellä on ollu itsetunto ihan nollassa. Viime päivien aikana moni on kohottanu mun itsetuntoo. Esim. tänne blogiin on tullu useita kommentteja, joissa mun itsetuntoo on kohotettu (kiitos!), sit tutut ja ihan tuntemattomatkin on sanonu mulle asioita, jotka on saanu mun itsetuntoo kohoamaan. Ja Rakas ja läheiset myös on paljon tsempannu mua. Huumeseuloissakin kun kävin, niin kyl oli mukava hoitaja, joka sano miten hieno juttu on kun oon selvinny kamahelvetistä. Tutut ja tuntemattomatkin tulee sanoo et näytämpä mä tänään kauniilta, mul on hieno tyyli (ja hattu :D) ja mulle sanotaan et oon vahva ja mahtava tyyppi :) Kyl on erikoista kuulla tämmöstä.
Jotenki tuntuu et täs on Kaikkivaltias mukana :D Niin usein ja niin erikoisissakin tilanteissa mulle tullaan sanoo kivoja asioita. Vaikee selittää mut se vaan vaikuttaa siltä. Niin usein sitä tapahtuu.
Ja mä tajusin tos yhtenä päivänä etten mä olekaan niin huono kuin oon kuvitellu.
Aikamoinen oivallus.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Elämää rikkinäisenä ihmisenä

Pelkoja.
Paljon pelkoja.
Ne vääristää koko elämän.
Tuntuu etten ole sovelias elämään ihmisten enkä edes eläinten kanssa.
Pelkään et mulle halutaan tehdä lisää pahaa.
Pelkään myös itteeni.
En ole vieläkään tottunu rauhalliseen ja normaaliin elämään, jota nyt yritän elää.
Sen olen tajunnut, että olen mennyt pahasti rikki. Niin pahasti, et mietin, voinko edes elää.
Kaikki mun pelot liittyy menneisyyden tapahtumiin. Eikai ne tapahdu uudestaan?
Voinko mä luottaa ihmisiin?
Entä itteeni?
Voinko mä antaa anteeks ihmisille, jotka mua on satuttanu?
Entä itelleni?
Ainakin mä yritän.
Miten voisin päästä eroon peloistani?
Miten voisin elää eheämpänä?
Vai kuuluuko mun olla näin rikki?
Mistä mä voin olla varma?
Kaikki on niin ristiriitaista.
Jos sulle sanotaan "kyllä" ja "ei" samassa lausessa, mistä voi tietää kumpi on oikee vastaus?
Jos sua mitätöidään ja pidetään arvokkaana, kumpi on totta?
Mä olen niin rikki, et en voi olla mistään varma.
En edes itestäni.
En osaa tehdä päätöksiä, olen niin epävarma ja pelokas.
Tuntuu, et olen vaan yks iso ongelma, häiriötekijä, rasite, saasta.
Silti mua rakastetaan.
Tunnen itteni niin huonoks, mitättömäks, arvottomaks.
Vaikka en ole.
En saa aikaan kuin kaaosta, surua, murhetta, hämmennystä, ahdistusta, epätoivoa, myötähäpeää, vaikeuksia, ongelmia.
Vaikka eihän se niin taida olla.
Vai onko?

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vapauteen

11-vuotiaana aloin kuluttaa alkoholia aivan ensi päihteenäni. Huumeet tuli vuotta-paria myöhemmin. Mun tuska oli niin suuri, halusin unohtaa, eikä alkoholi siihen riittäny. Lopulta yritin valheen voimalla unohtaa. Lasten logiikkaa. Eikä sekään auttanu.
Sit kun mulle vihdoinkin tarjottiin kamaa, kuvittelin että kaikki muuttuu hyväks. Että pystyn unohtaa.
Paljon unohdinkin, mut lopulta tuli pettymys. En pystynytkään unohtaa ihan kaikkee. Ja samalla tuska vaan lisääntyi ajan myötä. Eikä se vieläkään ole poissa, vaikka menneet vuodet on sumun peitossa.
Hukkasin suurimman osan tähän astisesta elämästäni, mut enemmän mä suren sitä, ettei ne kaikkein pahimmat asiat ole vieläkään kadonnu, ja sitä miten ihminen voikaan rikkoa itsensä ja ympärillään olevat ja tulla itsekin rikotuksi monella tapaa.
Mut onneks on Kristus. Häneen laitan kaiken toivoni. Tahdon hylätä kaikki syntini, Hän on ne sovittanut. Hylkään valheet, varkaudet, huorintekemiset, petokset, väkivallan, haureuden, vihan, itsekkyyden, ylpeyden, pelot, epätoivon, aviorikokset, panettelun, vilpin, kaikkinaisen saastan ja vääryyden tahdon hylätä. Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kuvia

                                           Jotain kuvia meikäläisestä.

Tänään oon tämmönen.

 
                                    En osaa olla kuvattavana kun jänskättää.

                                  Enkä edes tiedä miks jänskättää.

Omituinen tyyppi.

                                                Ja elämä voittaa?
                                                    Toivotaan.

lauantai 27. toukokuuta 2017

torstai 25. toukokuuta 2017

Lehtijuttu meikäläisestä Suomen viikkolehdessä Hyviä uutisia

Juu, pääsin Hyviin uutisiin Suomen viikkolehteen. Lehti löytyy ainakin vapaaseurakunnalta. Päiväosakeyhtiön julkaisu nro. kesä/2017. En tiedä löytyykö netistä.
Juttu on oikein hyvä. Kiitos paljon toimittaja Kari Kallbergille ja paljon siunausta! Ja Herralle kiitos tästä tilaisuudesta!

Tässä parin viikon sisään ilmestyy toinenkin juttu meikäläisestä täällä internetin ihmemaassa. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saan tietää päivän, jolloin se julkaistaan.

Karmeeta menoo vuonna 2012

Eilen löysin vuoden 2012 päiväkirjan. Olin siihen merkannu jokaisen päivän kohdalle aineet joita olin vetäny, ja alkuvuoden puolella ei ollu päivääkään ettenkö ois jos jonkinlaista roipetta vetäny. Yleensä useita.
Teksti oli hyvin ahdistavaa.
Sattumalta lukasin maaliskuuta 2012 ja siel oli rankkaa meininkiä. Eka oli tosi sekavaa menoo, sit exä hakkas mua kolmena peräkkäisenä päivänä. Tää oli just se kerta kun se yritti kaks kertaa tappaa mut. Toivottavasti mä unohdan sen katseen mikä sil oli kun se yritti mut tukehduttaa. Ja seuraavana päivänä kuristaa.
En tiedä miks just tohon kohtaan törmäsin. Palas kaikki paska mieleen..
Ton episodin jälkeen menin moisioon psykiatriselle, koska olin niin paskana henkisesti ja fyysisesti. Musta näki et olin pahasti hakattu ja mieli riekaleina. Silti tää hullu lääkäri Ratsia Mung (vai miten se nyt kirjotetaan) sano ettei mua haluu hoitaa. Se sano jopa et "Tapa ittes. Ainiin, mut sähän teet sitä koko ajan!" Heitti sit mut pihalle. Eihän päihdeongelma ole mielenterveysongelma.. Ja eihän nyt keltään mielenterveys petä kun mies pahoinpitelee kolme päivää putkeen ja melkein tappaa toisen.
En muistanu et nää tapaukset sattu peräjälkeen. Järkytyin. Sillon toivoin et exä olis saanu mut hengiltä. Se ois voinu sen tehdä kun kummallakin kerralla menin tajuttomaks. Mut jostain syystä ei. Ehkä Herra ei antanu sen tehdä sitä.
Mut oli just yritetty tappaa kahteen kertaan ja sit viel lääkäri kehottaa tekee itsarin!
Siitä sit jatkoin armotonta narkkaamista, eikä menny pitkään kun jouduin taas sairaalaan. Olin kiskonu kaksin käsin ja sairaalas lääkäri sano et mä olin sairain potilas niistä kolmestakymmenestä joita se oli sinä päivänä hoitanu. Eikun siis osastolle Pieksämäen teekoohon.
Siellä olin jokusen päivän ja jotenki olin sinnekin kamaa hankkinu. Ne sit joutu siirtää mut Mikkelin sairaalaan kun olin kiskonu liikaa.
Siellä sit saivat mut palaamaan elävien kirjoihin. Lähdin sit taas narkkaa..
Vedin sit taas överit..
Ja jouduin taas sairaalaan..
Ja sairaalasta taas kerran Järvenpäähän katkolle, josta viikon päästä lähdin kaverin luokse.
Sielläkin ollessa jouduin taas vaihteeks sairaalaan. Siellä sit päättivät et nyt laitetaan Jenna metkuhoitoon (metadoni).
Aikamoinen ralli. Useita kertoja meinasin kuolla muutaman kuukauden aikana. On ihme et oon viel tässä.
Kyl oli karmeeta menoo. Olin niin paskana kaikesta et halusin kuolla. En ollu tietosesti päättäny et tapan itteni, vaan toimin alitajuisesti. Nyt vasta sen tajusin kunnolla. Kai siihen vaikutti traumaattiset kokemukset ja etenkin ne lääkärin sanat. En vaan enää jaksanu. Kun en apuakaan saanu, niin meni sit homma överiks.
Kyl hävettää. Ja kauhistuttaa. Ja siinä oli vasta muutama kuukausi.
Metkuhoitokaan ei mua paljoo rauhottanu. Eikä sitä kestänykään kuin puolisen vuotta. Oheiskäytön takia se sit lopetettiin.
Mut siitä myöhemmin.
Toi päiväkirjan lukeminen oli vähän liian rankka kokemus. Tuli ihan hirvee tuska ja ahdistus. Iski jopa himo turruttaa tuska, niin voimakas se oli. Aikansa sitä kesti, mut onneks meni ohi.
Toivon todella ettei tarviis enää tollasta kokee! Haluun pysyy tässä hyvässä ja taistelen edelleen narkkarin mieltä vastaan, joka välillä puskee pintaan.
Kyl tää tästä!

tiistai 23. toukokuuta 2017

Traumaattista asiaa

Kattelin tossa tänään jonkin verran näitä kommentteja mitä ajan kuluessa tänne on ilmaantunu ja samalla onnistuin syväluotaa myös itteeni.
Huomasin miten te lukijat ootte mua tukenu ja kannustanu. Olen siitä kiitollinen.
Ei näistä asioista oo todellakaan ollu helppoo puhuu, mut sillä on ollu myös terapeuttinen vaikutus.
Oon täs käyny läpi noita menneisyyden traumoja ja se on ollu hiton rankkaa. Nyt on jokusen päivän ollu jo huomattavasti tasasempaa.
Varmasti mua aina tulee varjostaa ne ikävät kokemukset, mut uskon et opin elää niiden kanssa. Vähän voisin valaista paria traumaa jotka riivaa mua.

En tiedä pystyykö sitä kuinka hyvin käsittää, miten hirveeltä tuntuu se, et tyypit joita sä luulit kavereiks, antaa sulle aineita ja käyttää törkeesti hyväks, jos ei hyvällä niin.. Inhottaa vieläkin. Onneks en muista kuin pätkän sieltä ja toisen täältä. Olin vaan joku hiton lelu, jonka voi rikkoo käytön jälkeen. Tollanen tuhoaa ihmisen. Seksuaalista väkivaltaahan se oli. Vieläkin pelkään et ei kai sellasta vaan tapahdu uudestaan.

En tiedä pystyykö sitä kuinka hyvin käsittää, miten hirveeltä tuntuu se, kuinka vieläkin sä pelkäät et sua lyödään, potkitaan, tönitään, revitään hiuksista, kuristetaan, alistetaan, nöyryytetään, mitätöidään, halveksitaan, uhkaillaan, sun vapautta rajotetaan, sua vainotaan.. Entisten suhteiden väkivalta vaikuttaa vieläkin mun elämään, pelkään et se tulee tähänkin parisuhteeseen ja vie mukanaan kaiken hyvän pois.
Vaik ei oo syytä sellasta pelätä, pelkään sitä silti. Usein öisin herään siihen kun huudan. Kidutus jatkuu vielä unissa. Mut nyt on ollu vähemmän pelkoja muutaman päivän ajan, voisko se tarkottaa et pahin ois ohi?

perjantai 19. toukokuuta 2017

Menneisyyden aaveet riivaa

Mul on meneillään joku traumojen käsittelyvaihe. On paljon pelkoja, jotka tavalla tai toisella liittyy menneisyyden hirveyksiin. Pelkään et ne toistuu. Näen painajaisia, saan paniikkikohtauskia ihan tavallisistakin asioista, oon tosi huolissani kaikesta, aivan kaikesta, pelkään ja pelkään ja pelkään.
Kuitenki tuntuu et pahin saattais olla jo takana. Pelot ei enää ole koko ajan päällä, ne tulee vähän kohtauksenomaisesti.
Vitsi et nautin näistä selkeemmistä hetkistä.
Pelot kun on iskeny niin projisoin menneitä tapahtumia muihin. Oon Sillon ihan varma et mua aiotaan pahoinpidellä, mun mieli aiotaan tuhota, mua aiotaan käyttää hyväks, pettää, jättää jne..
Kaikki noi liittyy menneisyyden tapahtumiin. Pelot kun iskee, ei mikään meinaa mennä perille. Se on rasittavaa. Mut kun olo selkenee, sit ymmärrän mistä on kyse.
Traumaattiset kokemukset voi saada kaikenlaista aikaan. Toivottavasti mua ei pidetä ihan pimahtaneena. Sitäkin pelkään, et mua pidetään hulluna. Siks on vaikee edes kertoo tästä.
Mut onneks on hyviäkin hetkiä. Kaikenlaista oon touhuillu, jopa järjestelly kämppää ihan huvikseen. Virkkaaminen, lukeminen, maalaaminen, syntikan soitto, kirjottelu pitää mut järjissäni. Ja Rakas. Ei oo hänellekään ollu helppoo tää vaihe. Mut onneks on tukenu mua ja ymmärtäny. En vaan viitti kaikesta aina puhuu kun en haluu kuormittaa. Toivon vaan kovasti et pahin olis jo ohi. Ainaki nyt on pari päivää ollu tasasempaa.
Eiköhän tää tästä. Mun terapeuttikin sano et tää vaihe on vaan käytävä läpi.
Helppoo ei oo mut yritetään.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Nistitaidetta ja kuulumisia

Hehee sainpas vihdoinkin ylitettyä hyvin korkean kynnyksen ilmestyä tähän koneelle! Netti ja hiiri takkuilee niin ettei meinaa pystyy käyttää tätä ja kännykkä temppuilee ihan sikana. 
Vähemmästäkin nousee korkeita kynnyksiä herkälle ihmiselle!
 
Uusi maalaus nimeltä Lehtisade.
Maalaaminen on terapeuttista. Ja kivaa.Tää nyt vaan on tämmönen terapiamuoto jossa käyn läpi entistä elämääni. Tulee sitä muutakin maalailtua. Laitan sit kuvia kun oon saanu projektin valmiiks.


Sit kuulumisia.
Oon viime aikoina ollu tosi innoissani. Jotenki ollu hyvin idearikasta aikaa. Pari uutta biisiä oon säveltäny syntikalla, virkkaus ideoita tulee niin paljon et ihmettelen miten saan kaiken toteutettua :D Ja maalaamis ideoitakin tulee. Ja valokuvaus.
Paljon ideoita siis.

Mut on täs ollu vähän vaikeuksiakin.
Mut saatettiin hyvin hankalaan tilanteeseen viime viikolla. Ilmeisesti tarkotus oli saada meikäläinen retkahtaa. Enkä ymmärrä miks.
Koko juttu tuli puun takaa. Iski hirvee ahdistus ja vastenmielisyys, mut silti tuli myös himot. Inhottavaa.
Paska fiilis oli viel parin päivän päästäkin. Koko homma vaikutti tahalliselta.
Onneks en retkahtanu. Kyl käväs mieles et kelle soitan, keltä kysyn, mut hylkäsin ajatuksen koska tunsin voimakasta inhoa. En tahdo palata siihen.
Jännä vaan kuinka silti se narkkarin mieli tuli pintaan.
Mut onneks selvisin.
Sen tajusin et todellakin joutuu olee varuillaan jokaisen ihmisen suhteen. Jopa itsensä. Ei tässä maailmassa voi luottaa kehenkään.
Jatkossa pidän etäisyyttä. En haluu et mua kiusataan. Kyseessä on kuitenki mun kuivilla pysyminen.

Sit mul vihdoinkin alko terapia. En muista mainitsinko asiasta jo aikasemmin.
Jo ekalla käynnillä löyty keinoja paniikin hallitsemiseen. Ja niistä on ollu vähän apuakin. Mun oireet natsaa täysin ahdistuneisuushäiriöön. Kuulemma yleistä päihteiden väärinkäytön jälkeen. Se on hiton harmillista ja se rajottaa mun elämää. Pelkoja kehittyy asiasta kuin asiasta, paniikkitiloja tulee hyvin herkästi ja ne fyysiset oireet on ihan kamalia. Vapinaa, kurkkua kuristaa, päässä pyörii, kädet hikoo, tuntuu hirvee paino rinnassa, hengitys ei kulje..
Tosi kivaa.
Mut kyl se varmasti siitä helpottaa ajan kanssa. Ainakin mul on pätevä terapeutti ja Rakas on tukena. Ja ennenkaikkea Herra Jeesus! Hänestä minä riemuitsen vaikeinakin hetkinä, ja se riemu on sellasta ettei sitä oikeen voi kuvata sanoin. Se ei vaan ole tästä maailmasta.

Tämmöstä tänään.
Palaan taas asiaan kun tulee sitä asiaa.
(..ja pääsen ylittää kynnyksen)
((.. tai saan uuden kännykän/netin/hiiren)

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Jokunen kuva


 Piikittämisen vaikeus.
Tää kuvaa sitä itkua ja hammasten kiristystä, kun ei meinannu löytää enää suonta. Olin usein ihan veressä kun jouduin tuntikausiakin joskus ompelee. Ai ai sitä henkistä tuskaa ja ahdistusta..
Onneks se on ohi.
Nyt ajattelin et maalaan kuvia huumemaailmasta. Se on sellanen terapiamuoto.
Kun sain tän valmiiks, tuli sellanen jännä tunne et jotain jäi taakse.

 Meikäläinen. Ei oikeen meinannu uskaltaa hymyillä, oli niin arka ja epävarma olo kun otin tän. Ehkä nää fiilikset kuuluu asiaan tässä vaiheessa. Huomaan et joku prosessi on meneillään.

 Tupakalla. Oon muuten onnistunu vähentää tupakkaa aika hyvin.
Ennen poltin 25-30 röökiä, nyt menee noin 10 päivässä.
Toivottavasti onnistuisin vielä lopettaakin.
 
Sain Rakkaalta synttärilahjaks uuden takin. Tykkään siitä niin paljon et harmittaa kun tulee kesä :D

torstai 23. maaliskuuta 2017

2v kuivilla ja kuulumisia

Ihan ekaks haluun pyytää anteeks siitä etten oo saanu aikaseks kirjotella vähään aikaan.
On ollu vähän rankka vaihe tässä. Oon pelänny ihan hirveesti et menneisyyden ikävät tapahtumat toistuu.
Kaikki nää mun pelot liittyy tavalla tai toisella niihin hirveisiin kokemuksiin, jotka oon käyny läpi. Pelkään et ne toistuu.
Kai se on ihan tavallista.
Mut on näistä ahdistuksista ollu hyötyäkin. Mun usko on voimistunu ja ahdistuksissakin mä iloitsen Herrasta.

Peloista huolimatta oon touhunnu paljon. Virkkaaminen on pitäny mut järjissäni. Nyt on ollu tosi tuottelias kausi. Saan just valmiiks ison peiton ja muitakin projekteja on.
Aloitin myös maalaamisen. Aiheena huumemaailma ja toipuminen.
Kun sain ekan taulun valmiiks niin tuli Sellanen fiilis et nyt jäi jotakin taakse. Maalaaminen on terapeuttista.
Kunhan jaksan, niin laitan ekasta taulusta kuvan. Tää puhelin ei anna lisätä kuvia tänne.
Tavoitteena on maalata useista tauluista kuvakertomus näyttelyyn. En varmaan saa niitä vielä keväällä tulevaan näyttelyyn mut ehkä sit seuraavaan. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saadaan homma järjestyy.

Mitähän vielä?
Ainiin, kirjaprojektista.
Kiitos kaikille lukijoille ideoista ja vinkeistä! Arvostan sitä et ootte mun tukena ja kannustatte. Alkaa pikkuhiljaa hahmottua et millasen kirjasta teen. Edelleen otan ideoita vastaan.

Vaikka täs onkin ollu vähän rankkaa, niin yllätyin iloisesti kun tajusin etten oo pitäny retkahtamista edes vaihtoehtona. Se vaan harmittaa et kun sanoin siitä yhdelle hoitoalan tyypille, niin eikös tämä kysyny et oonko käyny seuloissa.
Olen. Ja puhtaat on ollu.
Oon ollu nyt tasan 2v kuivilla, eikä vieläkään luoteta. Sellasta se on. Ymmärrän kyllä ettei käyttäjään kovin helposti luoteta, mut silti se harmittaa.
En ois pystyny tähän ilman Herraa ja ADHD-lääkitystä. Ja muutama muukin sen jo tajuaa, et toi lääkitys on mahdollistanu tän muutoksen. Toiset taas ei haluu sitä myöntää, vaik täs on jo 2 vuoden näyttö.

Vielä yks juttu.
Haluun kiittää teitä lukijoita kaikesta siitä tuesta, neuvoista, kannustuksesta, avoimuudesta, puolien pitämisestä ja ymmärryksestä mitä oon teiltä saanu. Teidän tuki on ollu erittäin tarpeellista.
Kiitos!

lauantai 11. helmikuuta 2017

Pahin huume

Mikä on pahin huume?
Alkoholi.
Enkä ole ainut joka näin todennut. Yllättävän moni on samaa mieltä.
Mullakin pahimmat asiat sattu kun kuvioissa oli alkoholi. Se on ollu niin monen ikävän tapahtuman taustalla, etten pysty ees laskee.
Exä hakkas mua aina kun oli kännissä.
Mut raiskattiin kun olin juomassa.
Kännissä sekosin usein niin pahasti et aina piti soittaa kytät kun olin niin väkivaltanen ja itsetuhonen.
Usein yritin itsemurhaa kännissä.
Mut yritettiin tappaa kännissä.
Jouduin tappeluihin kännissä.
Tein ihan turhia ja tyhmiä rötöksiä kännissä.
Moni kaveri pahoinpiteli tai tappoi toisen kaverin viinapäissään.
Mua käytettiin seksuaalisesti hyväks kun olin kännissä.
Kaikkee paskaa tapahtu kun kuvioissa oli alkoholi. Lista on pitkä. Kun kuvioissa on ollu vaan aineet, asiat on menny ihan toisin. Sekakäyttö on sit asia erikseen.
Kun mä lopetin ryyppäämisen kokonaan joitain vuosia sitten, niin kummasti rauhottui elämä. Joskus kun tuli ryypättyä päivä tai kaks niin johan taas sattu kaikenlaista ikävää.
Nykyään en dokaa ollenkaan. En voi sietää edes alkoholin hajua. Siihen on tullu voimakas vastenmielisyys. Enkä ihmettele.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuvia ja ajatuksia


 Joku sano et mul on kaunis hymy ja pyys lisää kuvia. En oo mikään linssilude, valokuviin joutuminen ahdistaa :D
En tiedä miks.
Tai tiedän.
Mä häpeen itteeni. Mun ADHD-lääkäri sano et häpeä on normaali tunne lopettaneelle käyttäjälle. Enkä ihmettele kyl yhtään.
Kaikki se mitä kaman takia tein ja mitä mulle tehtiin oli niin kamalaa et vähemmästäkin sitä häpeää tuntee.
Toivottavasti pääsen siitä eroon vielä joskus.
 "Miks sul on rautaa niin paljon naamassa?" kysyy moni.
Koska mä tykkään lävistyksistä.
Niihin sisältyy myös muistoja. Jonkun tein koulun vessassa, muutaman psykiatrisella, matkan varrella millon missäkin.
"Miks sä käytät aina mustia vaatteita?" jotkut kysyy.
Koska musta sopii mulle parhaiten.
Oon esittäny vastakysymyksen: "Voisitko kuvitella mut vihreissä housuissa ja kelta-puna-raidallisessa paidassa?"
Vastaus: "En todellakaan."
En minäkään. Siks käytän mustaa.
Multa kysyttiin et jos mä retkahtaisin, niin kertosinko sen täällä.
Miks en kertois?
Ei ois mitään järkee olla siitä kertomatta. Itteeni mä siinä eniten kusettaisin. Ja tää blogi menettäis merkityksensä.
Oon tähänkin asti kertonu asiat avoimesti, joten miks alkasin kusettaa? Mä arvostan mun lukijoita, joten haluan olla rehellinen.
Jos siis joskus retkahdan, sanon sen kyllä.
Toivottavasti sitä ei tapahdu.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ajatusvirtaa

Moro!
Kesti taas kirjottaminen, pyydän anteeks.
Vuosi ja 10kk kuivilla.
Rauhallista elämää, vähän suruistakin.
Viime kuussa saatoin erään mukavan äkäpää-miehen haudan lepoon. Kovasti Se vittuili, mut oli silti mulle läheinen. Enemmän meillä oli hyvät välit. Kovasti harmittaa kun Se ei ollu uskossa. En nyt ala uskon asioista puhuu, joku Viel kuvittelee et mä yritän tääl saada herätystä aikaan. Kun Se oliskin mahdollista. Huonolta näyttää. Silti sitä toivon.
Mun elämäntilanne on stabiili. Selkä ollu helvetin kipee. Muuten hyvin. Kamahimojakaan ei voi enää sanoo himoiks. Ne on enää ajatuksia jotka vaan vilahtaa hetkeks.
Voiko narkkari oikeesti muuttua ihmiseks parissa vuodessa? Voiko? Vai oonko mä jonkun mielestä edelleen narkkari? Aina? Jos mä syön lääkkeeni ohjeen mukaan, tekeekö Se musta narkkarin? Saanko mä koskaan ihmisarvoani takaisin? Vai välittääkö kukaan? Miks ihminen tuomitaan menneisyyden perusteella? Mitä ennen tapahtu, Se tapahtu ja nyt on nyt, mitä väliä?
Ei Sellanen oo kivaa kun meet lääkäriin, niin lääkäri heti sut nähdessään huutaa (ja kovaa) et "Sinä käytät huumeita!"
Ja tää tapahtu kun olin jo päässy kuiville.
Sellasta.