lauantai 14. helmikuuta 2015

Huumekierteestä

Kokeiluaste/ihastuminen huumeisiin
Joku ehdottaa huumeiden kokeilemista. Aletaan tutkia eri aineiden vaikutuksia ja etsintä alkaa. Joko mielenkiinto herää tai sitten ei. Jos mielenkiinto herää, sitten ainetta testataan. Joko se miellyttää tai sitten ei. Jos se miellytti, silloin ajattelee että "voihan tuota ehkä joskus ottaa toistenkin". Ongelma alkaa syntyä kun mielenkiinto ja ihastuminen huumeisiin herää. Moni on jäänyt koukkuun jo ekasta kerrasta. Toiset taas ovat pystyneet jättämään sen yhteen kokeiluun. Jos kokeillun aineen vaikutus ihastutti, sitä haluaa varmasti vielä toistenkin ottaa. Ongelma on siis syntynyt.

Hulttiotyttö kertoo: Minulle tarjottiin ensimmäisenä amfetamiinia ja rakastuin aineeseen heti. Ihannoin aineita ja sitä kulttuuria. Olin rakastunut huumeisiin. Pyysin heti lisää kun vaikutus oli loppunut. Olin löytänyt helpotuksen pahan olooni.

Viihdekäyttö
Käyttäminen sijoittuu yleensä viikonloppuihin. Käyttäminen on satunnaista, mutta sitä tapahtuu kuitenkin tietyin aikavälein. Usein viihdekäyttö lisääntyy ajan myötä. Tulee otettua esim viikonloppuisin ja sitten pitkin viikkoa. Jotkut pystyvät pitämään sen viikonloppukäyttönä. Mutta useilla käyttö lisääntyy. Sitä ei edes itse tajua että tilanne alkaa kehittyä ongelmakäyttöön. Moni viihdekäyttäjä sanoo että "otan silloin tällöin". Todellisuudessa käyttö on jo aiheuttanut riippuvuutta ja käyttäminen vaan jatkuu ja lisääntyy. Jos ongelman huomaa, kannattaa itse vähentää ja jopa lopettaa ennen kun on liian myöhäistä.

Hulttiotyttö kertoo: Käytin amfetamiinia jatkuvasti, mutta kuvioon astuivat muutkin aineet (kannabis, ekstaasi, lääkkeet, hallusinogeenit jne) ja niitä käytin "silloin tällöin" eli aina kun niitä tuli vastaan. Kusetin siis itseäni. Käyttönihän oli jo tuolloin säännöllistä.

Ongelmakäyttö
Käyttäminen on ajautunut siihen pisteeseen että tarve hallitsee ja aineita ottaa päivittäin. Vierotusoireita alkaa ilmetä jos ainetta ei ole, ja sitä on hankittava lisää,käyttö on itsetuhoista. Sitä vaan käyttää ja käyttää. On rakastunut huumeisiin. Huumeet hallitsevat koko elämää. Yleensä käyttäjä tajuaa riippuvuutensa liian myöhään, eli on jo huonossa jamassa. Tulee vahingollisia yliannostuksia, rikoksia tehdään aineiden hankkimisen takia ja koko ihminen on muuttunut aineen orjaksi. Tilanne on epätoivoinen. Joko hakeutuu hoitoon tai jatkaa käyttämistä. Yleensä käyttö jatkuu, apua on vaikeaa pyytää. Kun menee pyytämään apua lääkäreiltä, saa heti nistin leiman. Mutta onko maine tärkeämpi kuin oma henki? Yleensä apua ei saa terveydenhuollosta. Lääkkeitä ei määrätä, käyttäjä joutuu hakemaan aineensa kadulta. Terveydenhuolto siis tukee katukauppaa. (minullekin eräs lääkäri sanoi että "osta katukaupasta") Hyvällä tuurilla voi päästä katkolle hoitoon. Mutta onko käyttäjä valmis lopettamaan?

Hulttiotyttö kertoo: Käyttöni oli todella itsetuhoista. Kipeiden asioiden pakenemista. Piikitin itseäni useita kertoja päivässä ja suonet olivat niin huonossa kunnossa että jouduin pistämään jopa kaulaani, sormiini ja varpaiden väliin. En päässyt sängystä ylös ilman aamupiikkiä. Käytin kaikkea mitä vain käsiini sain ja vedin monia övereitäkin. Olin rakastunut ja samalla vihasin huumeita. Halusin eroon mutta en halunnut. Ristiriitaista. Aloin jo kyllästyä aineisiin ja sen lieveilmiöihin. Olin todella huonossa kunnossa. Painoin 43kg/170cm olin pitkä. En vain jaksanut välittää mistään muusta kun aineiden hankinnasta ja samalla yritin taistella riippuvuuttani vastaan. Aloin hakea apua.

Hoitoon hakeutuminen/pakottaminen
Jos päätyy hakemaan apua, on mahdollisuus päästä katkolle. Jotkut tapaukset jopa pakotetaan hoitoon (kuten minä). Monet katkot jäävät kuitenkin kesken ja narkkaaminen jatkuu. Hoitoon hakeudutaan yhä useammin ja keskeytyneitä hoitoja tulee lisää. Ihminen ei ole silloin vielä valmis lopettamaan. Kun haluaa tosissaan lopettaa, silloin katko voikin auttaa irti pääsemiseen. Kaikki lähtee itsestä. Joko tahtoa on tai sitten ei. Katkokierre voi jatkua vuosikaudet kun käyttäjä yrittää lopettaa mutta ei siihen pysty. Joko sitten kuolee tai saa sen oikean tahdonvoiman taistella irti päästäkseen.

Hulttiotyttö kertoo: Kävin monen monta katkohoitoa joista suurion osa keskeytyi koska en pystynyt sietämään refloja ja halusin käyttää. Minut jopa heitettiin pihalle järvenpään sosiaalisairaalasta kun sain kouristuksia ja kramppeja. Takaisin kadulle narkkaamaan ja se vei oireet pois. Ainoat onnistuneet katkot olivat nämä: 1. kun pääsin metadoni korvaushoitoon joka sitten lopetettiin oheiskäytön takia. 2. Kun pääsin suboxone korvaushoitoon. Korvaushoidon aikana mulla oli oheiskäyttöä ja minut kiristettiin katkolle (viimeisin katko käyntini) Kangaskartanoon. Mulle sanottiin "joko sä menet katkolle tai sun korvaushoito lopetetaan. Pakkohan se oli lähteä, mutta eipä siitä mitään apua ollut.

Toipuminen
Käyttäjä on onnistunut lopettamaan ja palaa hoidosta siviiliin. Ainehimot valtaa mielen varsinkin alkuvaiheessa. Se on kovaa taistelua. Retkahduksia sattuu. Joko retkahtaa takaisin ongelmakäyttöön tai pystyy lopettamaan retkahtamisen. Tämä vaatii luonteen lujuutta. Ei ole helppoa totutella täysin uuteen elämään: päihteettömään elämään. Se herättää paljon pelkoa ja stressiä (muun muassa), mutta siitä selviää jos on tarpeeksi vahva. Vanhat kaverit pitää jättää, paikkakunnan vaihdos olisi hyvä myös. Pitäisi päästä pois vanhoista kuvioista ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei ole helppoa. Liian moni retkahtaa takaisin käyttämään, mutta selvytyjiäkin on paljon. Vahvimmat selviää.

Hulttiotyttö kertoo: Olen saanut siis suboxone hoidon ja ADHD lääkityksen. En ole pitkään aikaan käyttänyt muita aineita kuin nämä ja kannabista poltin vähän. Enää en aio koskea katukaupan tavaraan. Mutta kun pääsin subu hoidon aloituskatkolta, alku oli todella vaikeaa. Himoja aineisiin oli paljon ja kiristelin hermojani niiden kanssa. Retkahtelin piriin vähän väliä ja muitakin tuli otettua. Palasin siis oheiskäyttöön. Kun pääsin katkolta ja tuli aika ADHD lääkärille, sain concertat ja totesin että "nyt mun narkkaamiset on narkattu". En palaa enää entiseen. Olen kuitenkin edelleen hyvin heikona ja toipumisen alkumetreillä. Saa nähdä miten minulle käy..

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Ootko muuten miettiny, et sit kun oot päässy kunnolla kuiville, et mitä meinaat elämälläs tehdä? Koulua, töitä, jotain muuta kenties?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä suunnitellut. Kouluun en kyllä halua, mut jotain haluisin tehdä missä vois auttaa ihmisiä. Ja mulla on tässä pari projektiakin meneillään. mua haastatellaan ja mä kirjoitan juttuja yhteen lehteen missä kerrotaan huumeista yms

      Poista