perjantai 20. lokakuuta 2017

Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa

Joskus mä pysähdyn miettii sitä vanhaa Jennaa. Ja ihmettelen suuresti sitä. Hämmästelen et kuinka se olikaan sellanen. Kuinka minä olin sellanen.
 Kuinka sille ei merkinnyt elämässä mikään muu, kuin se hemmetin piikki.
 Kuinka koko elämä oli piikin ja sen sisällön varassa.
 Kuinka kamaa oli saatava keinolla millä hyvänsä, ja jos kamaa ei ollutkaan, se oli maailmanloppu.
 Kuinka paljon se vanha Jenna antoikaan tehdä itselleen pahaa jonkun hiton piikin vuoksi. Se oli saatava.
 Kuinka paljon se vanha Jenna myös teki pahaa toisille saadakseen edes muutaman millin subua/gramman piriä/napin essoo, bentsoo, oxyy, ym/kapselin lyricaa, gaboja, mitä näitä nyt onkaan..  Eihän noita jaksa edes luetella! Myös Resilar ja bensa ja butaanikin kelpas pahimmassa hädässä. Huh huh! Olipas vanha Jenna sairas!
 Kuinka se vanha Jenna olikaan heikossa hapessa. Eikä edes itse sitä ymmärtänyt. Se vaan ihmetteli sitä miten muutkin käyttäjät oli huolissaan sen meiningistä, vetihän ne itsekin.  "Eihän tässä nyt mitään outoo oo.."
 Kuinka se vanha Jenna eli pelkän aineen takia, saadakseen sitä lisää ja lisää. Mielummin överit kuin vajarit.
 Taisi se jotain tajuta, koska se niin kovasti halus kuolla. Mutta ei onnistunut sitten millään, vaikka mitä yritti, vaikka miten piti olla varma keino. Ei sitten millään. Vahingossakaan ei henki lähteny. Vaikka olis pitäny. Läheltä kyllä liippas, mut ei. Eipä sitä kyllä tapettuakaan saatu. Taisi olla joku varjelemassa sitä, kaikkien mielestä toivotonta ja arvotonta narkkaripaskaa.
 Ehkä se ei ollutkaan niin toivoton ja arvoton, koska tässä se sama henkilö seisoo. Mutta vanha Jenna on jäänyt taka-alalle, tilalle on tullut ehkä vähän rikkinäinen ja pelokas, mut silti arvokas ihminen. Sen olen oppinut, ettei elämää pidä heittää hukkaan. Tämmösenkin ex-narkkaripaskan elämä on arvokas. Oli mun elämä arvokas jo sillon vanhan Jennan aikoina, sillon vaan en sitä tajunnut.
 Nyt sen tajuan, koska jostain syystä olen vielä hengissä, vaikka niin ei pitäis olla. Silti olen.
 Ja ihmettelen sitäkin, koska onhan se ihme.

7 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Vaan enhän menossa siihen takaisin kun oon saanut hyvääkin jo. Yksin silti. Harva ymmärtää. Jaksa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä palaa siihen entiseen, älä vaikka mikä tulis. Mäkään en tahdo siihen palata, miks heittää se kaikki hyvä hukkaan? Mä ymmärrän, ettei ole helppoo olla yksin. Varsinkin jos sinnittelee kuivilla. Jos haluut juttukaverin, laita mulle sähköpostii aivotukaani@gmail.com
      Haluun olla sun tukena, jos siitä olis sulle apua.

      Poista
  2. Mitä ajattelet psyykkisistä sairauksista ja Jumalasta siihen liittyen? Masennus,paniikki,pelko,ahdistus,skitsomeininki,itsetuhoisuus,luovuttaminen,yrittäminen,harhaluulot,väsymys,taitojen menetys,hajonnut minuus jne. ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on mun mielestä synnin seurauksia, joista itsekin vielä kärsin. Mut Jumala on voimallinen eheyttämään särkyneen ihmisen. Muakin Hän on paljon eheyttänyt. Pitkän ajan prosessihan se on ja en siitä selviäisi ilman tätä joka eheyttää, eli Jeesusta Kristusta. Saatana tekee kaikkensa minunkin elämässä, etten eheytyisi, mut Jeesus on vahvempi kuin saatana.

      Poista
    2. Siis ymmärsinkö nyt oikein, masennus ja muut mielenterveydenhäiriöt johtuu sinusta siitä, että sairastunut on tehnyt syntiä? Omassa tapauksessako vai muillakin?

      Poista
  3. Kiitos, että olet ja okei!!!!!!! ♡

    VastaaPoista