torstai 3. helmikuuta 2022

Mikä ärsyttää keskustelussa?

 Mikä kaikki ärsyttää keskustelussa? 

Kysyn tätä sinulta, hyvä lukija. Kommentit ovat tervetulleita. 

Oma listani siitä, mikä ärsyttää keskustelussa: 

• Päälle puhuminen. Yhä uudestaan. Se kertoo, ettei toista kiinnosta, mitä toinen sanoo. Tai siis yrittää sanoa. 

• Asian siirtäminen jatkuvasti omaan itseen. Kun toinen yrittää alkaa kertoa jotain, saa ehkä yhden lauseen sanottua, niin vastapuoli kääntääkin asian itseensä. Yhä uudestaan. Se on rasittavaa. Yritäpä siinä kertoa omaa asiaasi! 

• Muka-kuuntelu. Ollaan kuuntelevinaan, mutta odotetaankin vain omaa vuoroa päästä puhumaan. Itsestään. Siinä ei paljoa toisen asia kiinnosta, kun samalla valmistelee mielessään omaa puhevuoroaan ja odottaa, että pääsee ääneen. 

• Kysytään toiselta jotain vain siitä syystä, että pääsisi itse puhumaan. Ei siis oikeasti kiinnosta, miten toisella menee, kysymys on vain keino päästä itse vuodattamaan omia asioitaan. 

• Ohittaminen. Ei oteta vakavasti. Ohittaa voi monella tavalla. Jo pelkkä asenne kertoo, kiinnostaako ja ottaako toisen vakavasti. Tai sitten vähättelee toisen asiaa ja saattaa vielä sanoa, ettei tuo nyt ole niin vakavaa, hänellä on ollut vielä vakavampaa ja näin jälleen toinen ohitetaan ja siirretään asia omaan itseen. 

• Vähättely ja mitätöinti. Näihinkin on monet keinot eri tilanteissa. 

• Liiallinen arvostelu ja oikeassa olemisen pakko. Samalla annetaan ymmärtää, että toinen on väistämättä väärässä, jos itse on aina oikeassa. Kaikkitietävä leikkiminen on turhaa, ei kukaan tiedä kaikkea. Jokainen on joskus väärässä.  

• Jatkuva keskeyttäminen ja aiheen vaihtaminen. 

• Torjuminen ja kieltäminen, joista seuraa henkinen hylkääminen. Tähänkin on monet keinot.

• Se, ettei oikeasti kuunnella! Ja silti vaaditaan itse sitä, että toinen kuuntelee. Yhä uudestaan. Ihan kuin toisella olisi vain korvat ja toisella suu. Tässä ei oteta toista huomioon, ja se ajan myötä voi alkaa tuntua hyväksikäytöltä.

• Kahden asian samanaikainen läpikäyminen. Kumpikin yrittää tuoda esiin omaa asiaansa, kuulematta toista ja antamatta toiselle tilaa. Keskustelusta tulee kilpailu, jossa kilpaillaan siitä, kuka saa puhua eniten. Ja näin keskustelu käy turhaksi. Ja hiton rasittavaksi. Tekee mieli vain paeta paikalta mahdollisimman nopeasti.

• Vyöryttäminen. Se, ettei toista kuunnella, mutta silti vyörytetään toista jatkuvasti omilla ongelmilla. Eikä ajatella, että jos toinen ei tule kuulluksi, siltä katoaa mielenkiinto kuunnella toista. Jatkuva vyöryttäminen on stressaavaa ja se alkaa tuntua toisesta pahalta. Toinen kokee olevansa kuin joku likasanko, johon toinen sylkäisee omat ongelmansa ja sitten lähtee helpottuneena pois. Kuulematta toista lainkaan. Olettaen, että toinen jaksaa kyllä kuunnella hänen ongelmiaan, ja se on hänen velvollisuutensa. Näin ei asia ole. 

• Puhutaan vain itsestään. Aina vain minä sitä tätä ja tuota. Suurin osa lauseista alkaa sanalla minä, minun, minulla, minulle, jne. Eikä edes kysytä, mitä toiselle kuuluu. Se on rasittavaa ja käy pidemmän päälle ärsyttämään. Eikö todellakaan muu kiinnosta, kuin vain se oma minä? 

• Kuuntelun vaatiminen kuulematta toista. Tästä onkin jo puhuttu. 

• Jatkuva samojen asioiden vatkaaminen ilman edistystä. Yhä uudestaan nousee samat asiat esiin, samalla äänenpainolla, samoilla sanoilla, aina vain kun tulee sopiva tilaisuus ottaa ne asiat esiin. Usein toisen asia sivuutetaan näin ja toisen oma asia jää kesken. Kun toinen sanoo jonkun sopivan sanan tai muuta, mikä tuo tilaisuuden alkaa vatvoa samoja ongelmia, sitä tilaisuutta ei jätetä käyttämättä, vaan otetaan jälleen kerran esiin ne samat hemmetin ongelmat, joita toinen on kuullut kyllästymiseen asti. Ja näin taas näppärästi sivuutettiin se, mitä asiaa toisella oli. 

• Piilovihaiset kommentit ja passiivis-aggressiiviset piikittelyt. Hemmetin rasittavaa. Ihan kuin toinen ei tajuasi mistä on kyse!

• Muka-kiinnostunut kyseleminen vain, että pääsee puhumaan omista asioistaan. Tämä on rasittavaa. 

• Keskustelun tahallinen pitkittäminen, vaikka toisella olisi selvästi kiire mennä muualle. Asia vain jatkuu ja jatkuu, ja alkaa kuulostaa väkisin pitkäksi väännetyltä puheelta, jossa ei loppua näy. Samalla itse asia menettää merkitystään ja sanat käyvät tyhjiksi. Toista yritetään väkisin pitää kiinni, vaikka on selvää, että hänen olisi mentävä. 

• Tyhjät ja latteat sanat ja ilmaisut, jaarittelu sekä positiiviset latteudet, jotka sopivat huonosti tilanteeseen. Näillä pahimmillaan mitätöidään toisen asian vakavuus. Positiivisuus on perseestä vain silloin, kun sitä ei osata käyttää oikein. 

• Syyllistäminen, haukkuminen, ilkeät puheet ja satuttavat sanat. Sanat, jotka on tarkoitettu satuttamaan. 

• Itsesääliin vajoaminen ja murjottaminen. Ei nähdä itse ongelmaa, eikä varsinkaan ratkaisua, vaan vajotaan itsesääliin surkuttelemaan ja voivottelemaan, kuinka kauhea sitä onkaan. Tämä ei edistä mitään. Päinvastoin se jumittaa. Muutosta ei tapahdu. 

• Tai sitten annetaan ymmärtää, että on itse parempi kuin muut, osaa ja tietää kaiken paremmin, katsoo toista nenän vartta pitkin ja antaa ymmärtää, ettei toinen ole mitään. 

• Hyökkääminen ja projisointi. Siirretään omat viat toiseen ja haukutaan sitä siitä, mitä itse on. Kun toinen haukkuu sinua, hän yleensä haukkuu vain itseään. 

• Toisen manipulointi ja hyväksikäyttö. 

• Ei anneta toiselle vaihtoehtoja. Annetaan ymmärtää, ettei ole vaihtoehtoja (vaikka ainahan niitä on) ja pakotetaan toinen johonkin. 

• Painostaminen ja mahdottomat vaatimukset. Joita kukaan ei voi toteuttaa. Ei edes vaatija itse. 

• Ilkeät ja julmat kommentit. Verbaalinen väkivalta. Sanatkin voivat sattua miekan pistoa enemmän. Pahimmillaan toinen ihminen tuhotaan pelkillä sanoilla. Sellainen on sairasta ja väärin. 

• Huono huumori ja toisen kustannuksella pilailu pahassa tarkoituksessa. 

• Paskan jauhaminen selän takana. Mustamaalaaminen. 

• Uhkailu, Painostaminen ja pakottaminen. "Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla" "Turpa kiinni ja tottele, tai muuten...!" Uhkaillaan myös ikävillä seurauksilla, kostolla ja ties millä. 

• Toisen tietojen käyttäminen aseena tätä vastaan.  

• Toisen lyttääminen ja mitätöinti. Erittäin tuhoisaa ja sairasta toimintaa. Ei nähdä toisen arvoa, koska ei nähdä arvoa itsessäkään. Jos ei arvosta itseään, ei kykene arvostamaan myöskään toisia. Itseään kunnioittava ihminen ei kohtele toisia huonosti.

Voi, näitä olisi vaikka kuinka! Lista on loputon. Kuka tahansa halukas saa laittaa listaan jatkoa.

2 kommenttia:

  1. Niin totta! Tuntuu, että suurin osa ihmisistä ei osaa enää keskustella :/ Töissäkin jengi ihmettelee miks oon niin hiljainen... no varmaan siksi, koska mun päälle puhutaan koko ajan, enkä mä saa koskaan puheenvuoroa!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on rasittavaa tuollainen. Entä jos sanoisit siitä seuraavan kerran kun muut ihmettelee miksi olet hiljainen? Päällepuhuminen on niin ärsyttävää, eikä muut välttämättä edes tajua tekevänsä niin. Tai jos tajuavat, kyseessä on jo tahallisen röyhkeä käytös.

      Poista