Minähän perkele kirjoitan!!! (vaikka sitten aamukoomassa)

 Noniin. Kokemusasiantuntijakoulutus alkoi viime viikolla ja lähti hyvin käyntiin. Meillä on mahtava porukka! Tosi monenlaista kokemusta löytyy ja kiinnostavia tarinoita, kiinnostavia ihmisiä. Alussa jännitti aivan vietävästi, mutta sitten sekin helpotti. Jännityksen tilalle tuli valtava mielenkiinto. Halu oppia ja kasvaa tämänkin kautta. Hyvä oli lähteä tähän koulutukseen. Olen kiitollinen jo nyt. 

Huomasin myös, että saan ihmiset nauramaan. Osaan olla hauska tajuamatta sitä edes itsekään. :D Samoin myös multitalentismini on tullut näkyviin, vaikka en ole pahemmin edes tuonut sitä esiin. Olen vain ollut oma itseni ja tehnyt niitä juttuja joista tykkään. Ja niistä ovat tykänneet myös muut. Se on siistiä! Se on ihan parasta, että mun lahjoista on iloa myös toisille. Olen kiitollinen siitäkin.

Allekirjoitin sopimuksen vaitiolovelvollisuudesta. Nyt on mustaa valkoisella, ja vaikka olen pitänyt omatoimista vaitiolovelvollisuutta jo tän blogin takia, niin on hyvä, että nyt se on virallista. Hulttiotyttö on nyt sitoutunut vaitioloon virallisesti ja ottaa asian vakavasti. Se on hyvä ja hyödyllinen asia.

En tiennytkään, kuinka laajasti kokemusasiantuntija voi toimia. Yllätyin positiivisesti kaikista niistä mahdollisuuksista ja jo nyt alkoi ideat raksuttamaan päässä. Saa nähdä, mitä kaikkea sitä vielä tulee tekemään! Olen innoissani. Ja otan koulutuksen tosissani. Tahdon päästä auttamaan toisia ja teen parhaani sen eteen, että voisin auttaa toisia. 

Taas on aamupäivä ja olen vieläkin vähän koomassa. Mut ei se haittaa. Nyt ei tarvitsekaan olla super skarppina, vaan voi tehdä omia juttujaan kaikessa rauhassa aamukoomassakin. Nyt vaan iski jumitus ja ajatus katkesi. Liikaa häiriötekijöitä ja häiriötekijät häiritsevät kirjoittamista ja keskittymistä...

 

Jumittaja jumittaa jumissaan jumittaa jumittaja jumittaa jumissaan jumittaa...

Noniin! Nyt sain kiinni ajatuksestani. (Vihdoinkin!)

Olen huomannut, että mitä enemmän täällä blogissa on käynyt porukkaa, sitä alentuvammin tähän mun kirjoittamiseen on suhtauduttu. Eivät kaikki, mutta jotkut. Nyt täällä on käynt jo yli 1 951 000 kävijää, ja olen kiitollinen siitä. Kun olen sanonut siitä, moni on sanonut: "Hyvä!" ja kertovat kehonkielellään ja äänensävyillään jotain muuta. Ihan kuin se häiritsisi joitakin, että tätä blogia luetaan ja että kirjoitan tätä. En vaan tajua, mitä pahaa siinä on. Ja kun kirjoitan ihmisten ilmoilla, saatan kuulla sanoja, jotka on lausuttu hieman oudolla äänensävyllä ja kummallisilla painotuksilla. Sellaisilla joissa on vähättelevä ja piikittelevä sävy ja jotka siis vähättelee mun työtä ikään kuin se ei olisi niin merkityksellistä vaan ennemminkin halveksuttavaa. Siis piilohalveksuntaa ja piilovähättelyä.  Sanaa 'blogi' on näköjään mukava väännellä ja lausua tavoilla, joissa on alentava sävy. Toinen on erikoinen sävy on usein sanoilla 'vai niin', 'jaahas', 'taas', 'taasko' 'sinä kirjoitat' 'tuota' 'blogia', samoin sanoilla 'se' 'Jennan blogi', 'bloggaaminen' 'se sun blogi' jne. Näihin sanoihin on usein sisällytetty alentava, mitätöivä, piikittelevä ja halveksuva sävy.

 Onneksi on niitäkin, jotka ihan oikeasti arvostaa mun kirjoittamista. Heidän sanoistaan puuttuu nuo kaikki ikävät sävyt, heidän sanansa ovat positiivisesti latautuneita. Heidän sanansa eivät lannista, vaan niistä saa voimaa. Olen kiitollinen kaikista heistä! On outoa, miksi jotkut suhtautuvat mun kirjoittamiseen niin alentuvasti ja alentavasti. Jopa niin, että he sanoillaan ovat yrittäneet saada minut häpeämään kirjoittamistaitoani. Sitä on mitätöity, se on ohitettu röykeästi ja samalla annettu ymmärtää, että ei tuo nyt ole vielä mitään, minullapa on jotain vielä parempaa... Tekstejäni on vähätelty, annettu ymmärtää, ettei niissä mitään erikoista tai uutta ollut. Kirjoituksiani on väheksytty monin tavoin ja samalla aihe on siirretty johonkin muualle. Joskus minua on jopa kehoitettu, "neuvottu" (käsketty) lopettamaan kirjoittaminen. Joskus siihen on painostettu. Joskus on myös uhkailtu. On myös annettu ymmärtää, ettei se ole hyvä asia, että kirjoitan. Kirjoittamisen lahjani on tosiaan joutunut koville. Joskus blogistani puhutaan hyvin alentuvaan sävyyn, vaikka sanoissa olisi kehuja. Kehut eivät tule sydämestä, ne eivät ole aitoja. Enkä tarkoita kaikkia, vaan joitakin ihmisiä. Onneksi saan myös aitoja kehuja ja kannustusta. Suurin kannustin on se, että tekstini ovat auttaneet toisia, edes yhtä ihmistä. Miksi pitää vähätellä sitä, että haluan auttaa toisia kirjoituksillani? Jostain syystä jotkut saattavat kokea kirjoittamiseni uhkana. Ikään kuin mä en saisi onnistua, en saisi olla niin kiinnostava, en saisi osata kirjoittaa, en saisi jakaa tarinaani enkä saisi auttaa toisia kirjoittamalla.

Mulle on myös sanottu, että mä olen kamalan itsekäs, kun kirjoitan tätä blogia. Olen muka vain hakemassa huomiota. Jotka väittää näin, ne eivät tajua sitä, miksi kirjoitan. En kirjoita saadakseni huomiota, vaan auttaakseni toisia. Ja koska olen saanut paljon palautetta siitä, miten tekstini ovat auttaneet monia ihmisiä, en todellakaan kirjoita itsekkyyttäni enkä vain itseni takia. Kirjoitan auttaakseni toisia. Nimenomaan se motivoi mua kirjoittamaan, kun saan kuulla, että mun teksteistä on ollut apua toisille. Onko se itsekkyytä? Onko se huomion kerjäämistä? Ei ole ainakaan minun mielestä. Mä kirjoitan auttaakseni ja lisätäkseni ymmärrystä. Myös siksi, että olen varoittava esimerkki ja myös toivoa antava esimerkki. Välillä ajattelen itsekin, että mitä väliä mun sanoilla on, en ole mitään. Mutta sekään ei pidä paikkaansa. Jokaisen sanoilla on merkitystä. Ja mitä vaikeammista asioista selviää, omilla sanoillaan voi myös kertoa toisille, että toivoa on. Eikä se ole keneltäkään pois. 

Ei se ole keneltäkään pois, kun mä kirjoitan ja käytän tätäkin lahjaa ihmisten iloksi, avuksi ja hyödyksi. Päinvastoin moni saa siitä jotain, siitä voi olla apua monille. Suurempi vääryys olisi se, että en kirjoittaisi, en käyttäisi lahjojani yhteiseksi hyväksi. Olisi suurempi vääryys, jos sulkisin kaiken kokemani, kaiken osaamani ja kaiken tietämäni sisimpääni, en jakaisi näitä kenenkään kanssa, vaan jatkaisin itse elämääni eteenpäin välittämättä siitä, että kokemuksistani ja taidoistani voisi olla apua toisille. Se olisi itsekästä. Se olisi väärin. Se olisi pois toisilta. Se olisi pois myös minulta. Lopulta se tukahduttaisi minut hengiltä. 

Joten: MINÄHÄN PERKELE KIRJOITAN!!!