Ajatuksenvirtaa aamukoomassa

 Vaikka olen vielä aamukoomassa, olen silti kauhuissani jo nyt. Huomenna alkaa kokemusasiantuntijakoulutus (kauhea sanahirviö, joka on vaikea kirjoittaa) ja mua pelottaa. Mulla on taipumus aina jännittää asioita etukäteen, ihan uuvuksiin asti. Se ei ole kovin hyödyllistä, mutta silti näin tapahtuu. Jenskaa jänskättää. Jo hyvissä ajoin etukäteen. 

Mielessä pyörii kysymyksiä:

Mitä minusta tulee?

Vai tuleeko mitään?

Osaanko olla siellä?

Tulenko toimeen ihmisten kanssa?

Ketä siellä tapaan?

Vai tapaanko ketään?

Onko minusta siihen?

Osaanko auttaa toisia?

Miten saan parhaiten asiasta hyödyn irti?

Onko minusta edes tähän?

Toivon ja uskon, että on ja silti epäilen itseäni taas kerran.

Entä jos mokaan?

No mitä sitten. Jokainen mokaa joskus. 

Mutta haluaisin kuitenkin olla mokaamatta.

Haluaisin olla hyvä kokemusasiantuntija. 

Entä jos olenkin huono? Kelvoton? Arvoton? Paska?

Hemmetti vieköön näitä ajatuksia.

Tässä näemme taas kuinka ihmisellä on paha tapa epäillä itseään ja kykyjään. Ja se onkin yleensä suurin este onnistumiselle. Pelottaa yhä enemmän... Hitto. Minä aion onnistua. Menen sinne, vaikka miten pelottaisi. Olen oma outo itseni ja annan mennä vaan. Kyllä se siitä. Mä pystyn tähän. Jep. Pystyn kyllä. Olen pystynyt moneen muuhunkin asiaan, kun olen uskonut itseeni. Ja vaikka en olisi aina uskonutkaan, olen silti saanut yllättyä positiivisesti monet kerrat. Joten, kyllä se siitä. Ei ole mitään hätää. Hulttis hoitaa homman. 

 

Ja nyt päässä lyö tyhjää. Ajatus katkesi. ERROR ERROR ERROR.... Hemmetin aamukooma. Voisin hyväksyä jumittamisen, jos olisin unessa. Mutta olen ainakin jokseenkin hereillä ja ei ole kivaa, jos päässä lyö tyhjää ja jumittaa. Kesken kirjoittamisen. SYNTAX ERROR SYSTEM FAILED... 

...

...

...

...

...

...

...

Päässä kuuluu sisäinen huuto, jossa on hieno kaikuefekti: "PERKELEEEEEEEH!" 

Tämä ei ole yhtään tapaistani. Mistä tuo kirosana oikein tuli? 

Niin. Aamut on vaikeita. Tai sitten aamut ei ole vaikeita, vaan minä olen vaikea. Ainakin aamuisin. Olen aamuisin koomassa oleva jumittaja, johon saattaa olla vaikeaa saada kontaktia, jonka sanat ovat vain hiljaisia ynähdyksiä ja joka vain vetäytyy johonkin nurkkaan jumittamaan. Ja siinä se sitten on. Jumittaa vain ja on kuin ei olisikaan. 

Mutta kyllä se siitä vielä herää. Aikanaan. Joskus nopeammin, joskus hitaammin. Riippuen siitä, onko saanut nukuttua, onko nähnyt painajaisia ja herännyt omaan huutoonsa, vai onko yö ollut muuten vaikea, vai kenties oikein hyvä. Hyvät yöt ovat harvassa. Mut kyllä mä silti olen herännyt lähes joka päivä. Joskus kooma jää päälle niin, että vielä illallakin on kuin vasta herännyt. Se on outoa. 

Paras tapa herätä on päästä kunnon flow-tilaan ja tehdä mielekkäitä asioita. Kunpa se olisikin mahdollista joka aamu. Ja päivä. Ja ilta. Mielekäs tekeminen on elämäni perusta. Ainakin yksi niistä. En selviäisi ilman mielekästä tekemistä. Tulisin hulluksi (ellen jo ole sitä) jos en saisi tai voisi tehdä omia taidejuttujani. En silti ole varma, olenko hullu. Kalligrafiaa harjoitellessakin mietin asiaa ja kirjoitin kauniin tekstin, jossa luki: Ovatko hulluus ja luovuus jotenkin yhteydessä toisiinsa? Vastausta en ole saanut. Taidan olla luova hullu. Ainakin olen hiton luova ja ehkä vähän hullukin, mutta hyvällä tavalla.

 

 Uusi mottoni on: Outous on okei! Ja sehän pitää paikkansa. Olemalla oma outo itseni saan kaikenlaista siistiä ja hauskaa aikaan. Ja jopa hyvää! Hitto, mä oon saanut paljon hyvää aikaan toisissa ihmisissä olemalla oma outo ja aito (ja luova hullu) itseni! Se on ollut erittäin ihmeellistä tajuta. En olekaan mikään arvoton, surkea, huono ja pilalle mennyt yksilö. Ei kukaan meistä ole sellainen. Mun perusasenne itseäni kohtaan on ollut lapsesta lähtien, että olen arvoton, huono ja pilalle mennyt paska. Moni vahvisti tätä käsitystä. Mutta nyt olen saanut huomata näiden selvien vuosien aikana, että tuo perusasenne, lähtökohtani itseni suhteen, EI PIDÄ PAIKKAANSA. Koska olen saanut aikaan myös paljon hyvää, se on ollut yksi todiste tuon väitteen paikkansapitämättömyydestä. Se on ollut todella lohdullinen ja helpottava oivallus. Kukaan meistä ei ole arvoton, ei huono, ei pilalle mennyt, eikä mikään paska. Jokainen on arvokas omana itsenään. Jokaisen elämä on arvokas. Ihan jokaisen. 

 

Ihminen voi parhaiten silloin kun hän saa olla oma itsensä. Jos ei saa olla oma itsensä, silloin ei voi hyvin. Ja kun saa olla oma itsensä, silloin voi hyvin ja elämään löytyy lisää merkitystä ja samalla oppii myös tuntemaan itsensä. Ja oikeasti: outous on okei! Olisi ihan tylsää jos me kaikki oltaisi samanlaisia, samalla tavalla ajattelevia ja samalla tavalla toimivia yksilöitä. Eihän me edes oltaisi yksilöitä, vaan massaa. On vaan hyvä erottua joukosta olemalla rohkeasti sitä mitä on. Olla oma aito ja outo itsensä. Silloin oppii tuntemaan itsensä paremmin, löytää omat lahjansa ja monia hyödyllisiä taitoja ja luonteenpiirteitä, joista on iloa ja apua myös toisille. Omana outona itsenään oleminen on samalla tutkimusmatka omaan itseen. Kuka minä olen? Mistä minä tykkään/en tykkää? Mitä minä haluan? Mitä minä osaan? Ja niin edelleen. Se on hemmetin hyvä ja hyödyllinen asia. Omana itsenään oleminen. 

Koska, jos me ei voida olla sitä mitä olemme, me voidaan huonosti ja oireillaan. Ollaan kuin jossain ahtaassa laatikossa, josta ei pääse ulos. Laatikossa, johon joku tai jotkut ovat sinut väkisin tunkeneet. Sinä et ole ongelma. Niillä on ollut ongelma: Ne eivät ole jostain syystä kyenneet hyväksymään sinua omana itsenäsi. Voi olla että olet ollut jonkinlainen uhka toisille, ja siksi sinut on pitänyt tukahduttaa. Sinussa oleva potentiaali on nähty, ja se on pelottanut toisia, ollut uhka heille. Siksi sinua on estetty olemasta oma itsesi. Olen kokenut tämän monet kerrat itsekin. Silti, laatikosta voi tulla ulos. Se on jokaisen ihmisen perusoikeus, oikeus olla oma itsensä ja tulla ulos ahtaasta laatikosta, johon jotkut ovat hänet tunkeneet. On heidän ongelmansa, jos he eivät ole voineet hyväksyä sinua, koska näkevät persoonasi uhkana. Voi olla muitakin syitä. Niitähän riittää. Syyt ovat kuin persereikä: sellainen on kaikilla. Mutta todellisuudessa kenelläkään ei ole mitään syytä estää toista olemasta oma itsensä! Se ei vaan ole hyväksyttävissä eikä varsinkaan oikein. Toisen ihmisen persoonan alistaminen ja tukahduttaminen on vakava rikos. Se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se on myös rikos meidän Luojaamme vastaan. Koska me ollaan olemassa, meidän on haluttu olevan olemassa. Ei kukaan ole täällä turhaan. Ja jokaisen tulisi saada olla oma itsensä. Tietenkin niissä rajoissa, ettei aiheuta toisille kärsimystä ja vääryyttä. Eikä harjoita jatkuvaa pahuutta itseään eikä toisia vastaan. Niin, että se on hyvää, hyödyllistä ja oikein. 

 

Me voidaan aina valita. Jokaisessa hetkessä ja jokaisessa tilanteessa me voidaan valita. Valita, kuinka toimitaan. Valita, mitä sanotaan vai sanotaanko mitään. Valita, teemmekö hyvää vai pahaa. Valita, mihin aikamme käytämme. Valita, kenelle puhumme. Valita mitä teemme. Valita miten olemme. Valita, totellaanko ja alistutaan, vai pidetään tahdostamme kiinni ja vastustetaan vääryyttä. Me voidaan aina valita. Enkä sano, että se olisi helppoa. Ei se aina ole. Silti me voidaan valita. Ei ole aina helppoa tehdä oikeaa valintaa. Mutta jos ei edes valitse, sekin on valinta. Elämä on vaikeaa, mutta me selvitään kyllä. Siihen asti kunnes kuollaan. Kun elää elämänsä niin, että se on hyvää ja hyödyllistä itselle ja toisille, se on hyvä ja arvokas elämä. Ja vaikka eläisi elämänsä täysin päin persettä, tuhoaisi ja satuttaisi toisia, sekin elämä on arvokas, mutta ihminen itse on riistänyt oman arvonsa ja elämänsä arvon elämällä vääryydessä. Ihminen, joka arvostaa itseään ei kohtele itseään eikä toisia kaltoin. Jokaisen elämä on arvokas ja ainutlaatuinen lahja, elipä elämänsä miten hyvänsä. Mutta vaikka elämä on lahja, meiltä ei häviä vastuu elämästämme. Me ollaan vastuussa teoistamme. Jokainen elää elämänsä tyylillään ja kantaa siitä vastuun. Edes vastuuton elämä ei ole elämää vailla vastuuta. Ja mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Voi, olen tämän saanut karvaasti kokea... 

Täällä minä, vanha narkkari puhun asioita, joista en koskaan uskonut puhuvani. Varsinkaan huumevuosina. Muutos on mahdollista, olen siitä elävä esimerkki. Ihminen voi muuttaa tapansa toimia, ajatella ja puhua. Näin mulle on käynyt. Valtava mielenmuutos ja uusi ihmeellinen elämä, jossa saan käyttää monia lahjojani ihmisten iloksi. Multitalentismini oli minullekin yllätys. En todellakaan arvannut, että minulla olisi tällaisia lahjoja. Enkä sitäkään, että minusta voisi olla toisille hyötyä ja apua. Tahdon auttaa toisia. Minulle ei riitä se, että mä pelastuin huumehelvetistä ja sain uuden elämän. Mä tahdon, että muutkin pääsisi sieltä ja  ja aion tehdä parhaani auttaakseni heitä. 

Ja tästä päästään tekstin alkuun: Koska minulla on tällainen tahto, niin eiköhän minusta tule ihan hyvä kokemusasiantuntija.