Hulttiksen terveiset

Noniin. Ajattelin laittaa tänne itse tekemiäni julisteita, joihin olen kirjoittanut rohkaisevia lauseita teille lukijoille. Samalla olen rohkaissut myös itseäni ja muita, jotka ovat nämä kuvat nähneet.

Toivottavasti näistä olisi edes jotain hyötyä. Ainakin näiden tekeminen on ollut mukavaa. Olen ajatellut, mikä olisi sellaista, mitä haluaisin sanoa vaikeuksissa oleville. Ja koska olen hyvä rohkaisemaan toisia, ei näiden lauseiden keksiminen ole ollut vaikeaa. Ne ovat vaan tulleet.

Tein näitä aika monta.. Toivottavasti en laittanut liian monta yhdellä kertaa. Halusin nyt kuitenkin laittaa nämä. Ehkä sillekin on syynsä, miksi laitoin nämä tänne tänään.

Tää on yksi mun motto. Ja se pitää paikkansa. Oma kokemus sen todistaa.

On se aika huvittavaa, että "toivoton tapaus" puhuu toivosta. Vaikka ihmiset leimasi minut toivottomaksi tapaukseksi, ja aikanaan uskoin siihen itsekin, silti olen tässä nyt ja saanut uuden elämän. Toivottomia tapauksia ei ole! Eikä ole toivottomia tilanteitakaan.

Tämäkin on kuin kortti. Olisi hauska tulostaa näitä ja lähettää ihmisille. Ehkä minä vielä teen niin joku päivä. Uskon, etten ole tehnyt näitä turhaan. Jos edes yksikin näistä rohkaisee jotakuta, en ole tehnyt näitä turhaan.

Ei asiat tapahdu turhaan. Ei edes särkyminen. Olen huomannut, että omista haavoistani on jopa hyötyä. Ne ovat auttaneet minua kasvamaan ja oppimaan uutta. Haavojeni kautta voin auttaa muita haavoittuneita. En usko, että kukaan särkyy turhaan. Särkyminen voi olla jopa lahja. Ainakin minä koen oman särkymiseni niin. 

Ei elämän kuulu olla helppoa ja hauskaa. Ilman vaikeuksia me ei voitaisi kasvaa. Ja ilman vaikeuksia me ei osattaisi arvostaa hyviä hetkiä. Arvelen, että helppo elämä on enemmän kirous kuin siunaus. Helppo elämä ei opeta meitä, ei kasvata meitä eikä auta meitä ymmärtämään toisten tuskaa. Helppo elämä voi tehdä ihmisestä itsekkään paskiaisen, joka ajattelee vain omaa etuaan. En ikinä vaihtaisi vaikeaa elämääni helppoon elämään. Se olisi liian tylsää ja tyhjää elämää.

Tämän olen havainnut omassa elämässäni. Ja se on lohdullista. Vaikka me ei aina nähdä sitä, miksi meille tapahtuu mitäkin, siitä voi olla varma, ettei mikään tapahdu turhaan. Kaikella on tarkoitus. Myös tuskalla. Se, miten siihen suhtautuu, on tärkeämpää kuin se, mitä meille tapahtuu. Toiset katkeroituu tuskasta, toiset taas näkevät sen mahdollisuutena kasvaa ja oppia uutta. 

Kerrankin TraumaJenna ja LuonnonlapsiJenna ovat samaa mieltä. Usein me taistelemme keskenämme siitä, miten tulisi toimia, mutta tässä olemme yksimielisiä. Me emme luovuta koskaan!

Kenenkään ei tule suostua toisten julmaan kohteluun. Ihmisen ei kuulu alistaa  eikä hallita toisia, sellainen toiminta on vääristynyttä. Ihminen voi hallita vain itseään. Jos ihminen alkaa alistaa ja hallita toisia, jokin on pielessä. Sellaiseen kohteluun ei kuulu alistua. Se on henkistä väkivaltaa, jonka tarkoitus on nujertaa toinen ja riistää toisen ihmisarvo. Sitä ei pidä koskaan hyväksyä!

Näin on. Jotkut eivät näe sitä, että erilaisuus on lahjaa ja se rikastuttaa meitä. Olisi kamalaa, jos me kaikki oltaisi samanlaisia, samaan muottiin väkisin tungettuja, massaa, josta ei erotu kukaan. Minuakin vihattiin koko kouluaika, koska uskalsin olla erilainen, oma outo itseni. En käsitä, miksi erilaisuus herättää ihmisten vihan. Ehkä taustalla on pelkoa. Ne, jotka eivät pysty hyväksymään toista omana aitona itsenään, ovat umpimielisyytensä vankeja. Ja umpimielisyydessään he yrittävät ahtaa väkisin toisia samaan muottiin. Se on väärin. Ehkä he vihaavat erilaisuutta siksi, etteivät he itse uskalla olla omia aitoja itsejään. Mene ja tiedä. On järjetöntä pilkata ja vihata niitä, jotka uskaltavat olla aitoja. Sellainen toiminta kertoo vain ihmisen omasta heikkoudesta.

 

Tämäkin on yksi mottoni. Nämä sanat ovat rohkaisseet monia kokeilemaan asioita, joita eivät olisi uskaltaneet kokeilla ilman rohkaisua. Joskus me jäädään pelkomme vangiksi, eikä uskalleta edes yrittää. Entä jos kaikki meneekin pieleen? Entä jos se ei onnistu? Mitähän muut ajattelevat? Mitä väliä? Se selviää vain yrittämällä! Nämä kysymykset saavat ihmisen jumiin. On turhaa ajatella sitä, meneekö jokin yritys pieleen, jos ei edes yritä. Silloin se ainakin menee pieleen. On turhaa kysyä, onnistuuko jokin asia, jos ei uskalla edes yrittää. Silloin se ei ainakaan onnistu. On vieläkin turhempaa miettiä sitä, mitä muut mahtavat ajatella. Sillä ei ole väliä! Tärkeintä on, että itse yrittää parhaansa. Muiden mielipiteillä ei ole niinkään väliä. On parempi edes yrittää kuin olla yrittämättä. Jos edes yrittää, on parempi mahdollisuus onnistua. Jos ei edes yritä, ei ainakaan onnistu. Silloin ei myöskään kehity. Eikä me voida etukäteen tietää, miten asiat menee. Aina kannattaa yrittää. Kun on yrittänyt, ei tarvitse syyttää itseään siitä, ettei yrittänyt. Ja vaikka epäonnistuisi, sekin voi olla hyödyllinen ja opettavainen kokemus. Usein juuri epäonnistumiset opettaa ja ohjaa onistumiseen.

Todellakin. Luovuttaminen ei ole hyödyllistä. Meitä ei ole luotu luovuttamaan. Opin sen itse juuri luovuttamalla. Luovutin entisessä elämässäni monta kertaa, ja pikkuhiljaa aloin huomata luovuttamisen turhuuden. Luovuttamalla ei ainakaan edisty eikä selviä vaikeuksista. Silloin vaan jää paikalleen, eikä mikään muutu. Kun ihminen luovuttaa, silloin hän alistuu pahan edessä. Ja jää siihen itsekin kiinni. Ja lopulta katkeroituu. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto! Jos haluaa selvitä vaikeuksista, ei pidä koskaan luovuttaa. Jos haluaa kasvaa ja kehittyä, ei kannata luovuttaa. Luovuttaminen johtaa vain saamattomuuteen ja se tekee meistä luusereita. Usein luovuttajasta tulee olosuhteiden uhri, joka valittaa sitä, kuinka kauheita elämä ja muut ihmiset ovat olleet hänelle, eikä itse huomaa, miten kauhea hän on itse ollut muille. Luovuttaja katkeroituu, koska ei viitsi taistella vaikeuksia vastaan. Ja katkeruudessaan hän syyttää kaikesta vain toisia. Hän on olevinaan viaton uhri, jolla on oikeus syytellä toisia ja myrkyttää ympäristöään, mutta ei huomaa omaa vääristynyttä toimintaansa. Tällaisen ihmisen lähellä ei ole terveellistä olla, eikä ole ihme, että kaikki ihmiset kaikkoavat hänen ympäriltään ja hän jää yksin. Tästäkin huolimatta luovuttaja usein jatkaa toisten syyttelyä, ei mene itseensä eikä tunnista eikä tahdo tunnustaa omaa toimintaansa. Niin kauan kuin luovuttaja pysyy katkeruudessaan eikä aio lakata luovuttamasta, hän on oman toimintansa vanki.

Asenne vaikuttaa enemmän kuin olosuhteet. Annan esimerkin omasta elämästäni, koska en voi puhua muiden puolesta. Moni ihmettelee, miten minä voin olla näin positiivinen ja kiitollinen kaiken kokemani jälkeen. Syy on asenne. Näen vaikeudet haasteina ja mahdollisuuksina kasvaa. Valitsen elämän, en kuolemaa. Valitsen anteeksiannon enkä katkeruutta. Valitsen toivon enkä toivottomuutta. Aion taistella enkä paeta. Tahdon kasvaa enkä taantua. Tahdon elää totuudessa enkä valheessa. Tahdon arvostaa tosia enkä syytellä muita omista ongelmistani. Olen kiitollinen enkä katkera. Ja olen kiitollinen myös haavoistani vaikka ne sattuivat, ja myös vaikeuksista, koska ne opettavat minua hyvin monella tavalla. Vaikeuksien tullessa en lannistu, vaan kysyn, mitähän kerrottavaa tälläkin vaikeudella on minulle. Ja vaikka olen joutunut kärsimään, en pidä sitä turhana. Olen kärsinyt osittain omasta syystäni, oman hölmöyteni vuoksi, ja ilman näitä kärsimyksiä en olisi tajunnut omaa hölmöyttäni, vaan olisin jatkanut samalla tavalla. Olen kärsinyt myös toisten takia, mutta sellaista elämä on. Kukapa täällä ei olisi joutunut kärsimään toisten takia? En silti syyttele toisia, enkä koe enää vihaa ja katkeruutta niitä kohtaan, jotka ovat minua satuttaneet. Anteeksianto vapautti minut vihasta ja katkeruudesta. Koska olen itse saanut paljon anteeksi, tahdon myös antaa anteeksi niille, jotka ovat minua satuttaneet.

Sama ajatus uudestaan hieman eri muodossa.

Mitäpä tähän lisäisi. Kunpa jokainen voisi käsittää tämän sydämellään, ettei kukaan heittäisi itseään eikä elämäänsä hukkaan.

Taas tätä aitoa Hulttista, joka usein käyttää sanaa paska. Vaikka paskoja asioita tapahtuu, silti ei ole hyödyllistä jäädä paskaan makaamaan. Puhun kokemuksesta, olen siellä paskassa maannut, ja voin sanoa, ettei se ollut kivaa eikä siitä ollut mitään hyötyä.

Nimenomaan! Olen samaa mieltä itseni kanssa! On hassua kommentoida omia julisteitaan. Täydentää omia sanojaan. Tää homma alkaa jo huvittaa. 

Jees! Kuten olen sanonut, luovuus ja mielekäs tekeminen on parasta traumaterapiaa. Ja se, joka yrittää niitä lytätä ja estää, on täysi ääliö, joka ei ymmärrä toisen parasta. Jokaisen tulisi voida tehdä niitä asioita, joista tykkää. Jokainen meistä on omalla tavallaan luova. Vaikka kaikki eivät ole taiteilijoita, silti kaikki ovat luovia. Luovuus vain esiintyy meissä eri tavoilla. Ja siksi sen pitäisi antaa kukoistaa, koska eri ihmisten erilainen luovuus vain täydentävät toisiaan.

Tämän julisteen tein tänään. Aamukoomassa vieläpä. 

Tää on jatkoa edelliselle aamukoomassa tehdylle julisteelle. 

 Ja vihdoinkin viimeinen juliste. Toivottavasti jaksoit lukea tämän pitkän tekstin loppuun kuvineen päivineen. Ja toivottavasti tästä oli edes jotain hyötyä. Nyt alan olla jo ihan tööt, joten eiköhän ole aika sanoa taas hei hei ja palataan. Kohta loppuu työtkin. Tässä oli Hulttiksen terveiset tältä erää. Moni näistä julisteista on kirjoitettu ja tehty syvän masennuksen ja The Grande Finalen keskellä. Niistä huolimatta olen pystynyt säilyttämään positiivisen toiveikkaan asenteeni, vaikka ei se ole helppoa ollutkaan. Välillä olen ollut ihan toisissa ajatuksissa, mutta onneksi en ole lannistunut niiden takia. Välillä on vaikeaa, mutta juuri siksi olen nämä tehnyt, että vaikeuksissa olevat ihmiset voisivat saada rohkaisua ja muistutusta siitä, että pahimmissakin hetkissä on toivoa. Don't ever give up, my dear reader!