Hulttio kokemusasiantuntija

 Noniin. Jännittäviä asioita tapahtuu. Mulle on jo vuosia sanottu eri tahoilta, että musta tulisi hyvä kokemusasiantuntija. Nyt siitä on tulossa totta. Tänään ilmoittauduin kokemusasiantuntija koulutukseen. Se alkaa ensi vuoden alussa. Just sopivasti ehdin saada peruskoulun päätökseen ja sen myötä saan aikaa perehtyä tähän kokemusasiantuntija asiaan. 

Tuntuu ihan johdatukselta tää juttu. Kaikki sattuu niin sopivasti juuri oikeaan aikaan. Kun kohtaa oikeat ihmiset, oikealla ajalla, niin asiat alkaa etenee. Aika jännittävää. Ja innostavaa! Pääsen kohtaamaan ihmisiä ja kertomaan, että toivoa on. Jos mä voin selvitä huumehelvetistä ja muista traumaattisista tapahtumista, niin kyllä voi kuka vaan! 

Mulle ei riitä, että mä pelastuin. Mä haluan, että muutkin pelastuisivat. Haluan elää elämäni niin, että mun elämän kautta moni muukin selviäisi helvetistään ja tulisi tuntemaan Jumalan. Mä en tyydy siihen, että mä selvisin. Muidenkin on sieltä mahdollista selvitä, ja haluan näyttää heille elämälläni, että se on mahdollista ja että toivoa on. Toivottomia tapauksia ei ole!

Ne, joilla ei ole toivoa, ne kuolee. Sen olen omin silmin nähnyt. Liian moni hyvä tyyppi kuoli huumeisiin ja väkivaltaan tai itsariin, vain koska heillä ei ollut toivoa. Toivottomuus johtaa kuolemaan. Se oli johtaa minutkin kuolemaan, mutta onneksi sain lopulta toivoa. 

Mistä sain toivoni? 

Olen varmaan sanonut sen joskus ennenkin, mutta sanon nyt uudestaan. Mun toivo heräsi yhtenä ankeana aamuna, kun vedin aamupiikkiä ja telkkarista tuli Aamusydämellä ohjelma, jossa kaksi entistä narkkaria kertoi, kuinka he olivat saaneet elämänsä kuntoon. Etsin suonta epätoivoisesti ja kuuntelin samalla heitä. Lopulta mä itkin ja piikitin. Ajattelin, et kunpa mä olisin tuolla puhumassa, enkä olisi tässä kiskomassa kamaa. Sit mulla välähti: jos noi ovat saaneet elämänsä kuntoon, niin ehkä voin saada minäkin! Ja niin toivo oli herännyt. Ja se toivo kantoi ja kantaa edelleen. 

Jokainen tarvitsee toivoa. Ihan jokainen. Mitä rankemmissa oloissa on, sitä suuremmalla syyllä tarvitsee toivoa. Ja se toivo voi syntyä ns. pienistäkin asioista. On siis hyvin tärkeää, että tässä julmassa maailmassa on ihmisiä, jotka kertovat, että toivoa on. Mä haluan olla yksi niistä. En tyydy siihen, että vain mulla on toivoa ja uusi ihmeellinen elämä, vaan haluan, että muutkin saisivat ne. 

Ikinä en olisi uskonut, millaisen elämän tulisin saamaan, enkä sitä, että minusta tulisi taiteilija. Nytkin mulla on meneillään täällä Pieksämäellä kaksi näyttelyä. Toinen on torin laidalla olevassa Kukkatori -kukkakaupassa ja toinen on Veturitorilla Veturitalleilla. Eilen oli Veturitorin näyttelyn avajaiset. Nyt mulla on tänä vuonna ollut jo 9 näyttelyä, joissa mun taidetta on ollut eri muodoissaan. Makrameeta, maalauksia ja piirustuksia. 

Jos mun kaltainen Hulttio voi saada hyvän elämän, kaiken sen paskan jälkeen, niin se on mahdollista ihan jokaiselle. Ei kannata heittää elämäänsä hukkaan, koska elämässä voi olla niin paljon hyvääkin. Eikä koskaan voi tietää, mitä hyvää on tulossa. Aikanaan pahakin voi kääntyä hyväksi, kuten mun elämässä on käynyt.

Kuka ikinä oletkin, joka tätä luet, älä luovu toivosta! Vaikka asiat näyttäisivät nyt kamalalta, se kamaluus ei kestä loputtomiin. Uskon, että hyvää on tulossa. Sinullekin, ja ihan jokaiselle. Ei siis pidä luovuttaa, vaikka kaikki paska vyöryisi niskaan samaan aikaan joka suunnalta. Se on vain paskaa. Se menee ohi aikanaan. Ja me ihmiset ollaan hyviä selviämään paskamyrskyistä.