tiistai 30. marraskuuta 2021

Kymppejä ja kasveja

 Noniin. Kyllä mä sain siitä äikän kurssista 10 ja todella hyvää palautetta. Yllättyin vähän itsekin, kuinka positiivista palaute oli. Olen kiitollinen ja iloinen. Opettaja sanoi muun muassa, että on tosi hienoa, miten olen panostanut tehtäviin. Oli tehtävä sitten mikä hyvänsä, olen tehnyt sen huolella ja hyvin. Hän sanoi myös, että mun kursseja on ollut suuri ilo arvioida. "Kunpa kaikki tekisivät näin huolellista jälkeä, eivätkä vain yrittäisi päästä läpi", opettaja sanoi. Yhteenkin tehtävään oli arvion kohdalla kirjoitettu: KYMPPI!!! 😁  Olen iloinen ja kiitollinen. Koulu on nyt käyty ja odotan todistuksen saamista. Jännää nähdä, mikä on mun keskiarvo. Sen näkee sitten.

Kirjoittaminen on mun vahvuus, mutta huomasin, että osaan myös esiintyä videolla. Siitä innostuneena käytiin viime perjantaina kuvaamassa video mun asunnolla. Siinä mä esittelen Taideluolaani. Nyt video on editointi vaiheessa ja kun se on valmis, se tulee tänne blogiin. 

Olen järjestellyt asuntoa uuteen uskoon, koska sinne on tullut uusia asukkaita. Kasveja! Mieletön määrä kasveja! Olen hullaantunut siis kasveihin. Innostuin niiden hoitamisesta, kun huomasin, että minähän osaan pitää ne elossa. Ainakin suurimman osan. Nyt Taideluolassa on 58 elävää kasvia kaiken kaikkiaan. 😁 Tässä näkee taas, että kun mä innostun jostain, niin sit mä todellakin innostun. Kasvien hoito ja niiden kasvun seuraaminen on tosi siistiä. Mä aina juttelen niille, kannustan niitä kasvamaan ja voimaan hyvin. Välillä mä laulan niille ja kun laulan, näyttää ihan siltä kuin ne kasvit alkaisi jotenkin hehkua. Ihan kuin ne ilahtuisivat. En tiedä onko tää vaan omaa kuvitelmaani, vai hehkuuko ne oikeasti. Joka tapauksessa niitä on kiva hoitaa! Moni kasvi on kukkinut, jopa mehikasvit ovat kukkineet. Ja kasvit myös kasvaa ja sitä kasvua on hauska seurata. Nytkin siellä kaksi peikonlehteä tekee uutta lehteä ja myös köynnökset kasvaa pituutta ja ihmepensas tekee uusia lehtiä. En jaksa edes luetella kaikkia kasvien ihmeitä, mitä Taideluolassa on meneillään. Peikonlehdet on mun suosikkeja. Niiden lehdet on upeita, kun niissä on reikiä ja lovia. Jotenkin niin meikäläistä. Aion hankkia niitä vielä lisää. Olen myös piirtänyt peikonlehtiä eri tekniikoilla yhä uudestaan. Samoin muita kasveja, mutta peikonlehdessä on SITÄ JOTAIN. Vähänkö olen niistä innoissani! Ja vähänkö mä aina riemuitsen ja iloitsen, kun kastelen kasvit ja sumutan niitä vedellä. Sitä iloa ja riemua on vaikea sanoin kuvata. Se on sitä luonnonlapsen luonnollista iloa ja riemua. Kuulemma hellyttävää. 

Tämmöistä tällä kertaa. Jos joku haluaa nähdä kuvia mun kasveista ja taidejutuista, kuvia löytyy Instagramista @hulttiotytto . On siellä paljon muutakin kuvamateriaalia, joten käykää vilkaisemassa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti