lauantai 4. joulukuuta 2021

Postermywall kikkailua

Rohkaisua kaikille pimeässä kulkeville.


Joka aamuinen riesa. Olen aivan koomassa aamuisin ja herään hitaasti. Välillä kooma on niin paha, ettei muuta pysty ajattelemaan kuin sitä, kuinka koomassa sitä on. 


Typeryyden peruslaki. 


Näin on! On parempi yrittää ja epäonnistua, kuin paeta ja olla yrittämättä. Epäonnistumisista oppii aina jotain, mutta pakeneminen ja yrittämättä jättäminen ei opeta muuta kuin olemaan pelkuri, ja lamaantunut sellainen.


Välillä koen asiat aika voimakkaasti myös negatiivisessa valossa. 


Aina on mahdollisuus toimia oikein. Joka hetki. Joka päivä. 


Jos emme tunne itseämme, emmekä sitä, kuinka toimimme, olemme hukassa ja menetämme paljon, ehkä jopa hukkaamme itsemme (ja läheiset). Itsetuntemus on tärkeää ja sen myötä on helpompi elää ja olla ihmisten kanssa. Jos emme tiedä, mihin reagoimme, miten reagoimme, miksi reagoimme, olemme kusessa itsemme suhteen ja aiheutamme samalla paljon harmia toisillekin. 


Jees. 


Näin on. On heikkoutta alistaa toisia.


Varsinkin itsensä!


Tämäkin on raskas taakka erityisen herkälle persoonalle, joka aistii voimakkaasti toisten tunnetiloja. Ja heti sitä miettii: mitä mä oon tehnyt? En välttämättä mitään, mutta tunteet, joita toinen yrittää peittää, näkyy läpi, ja pistää miettimään, mikä on vialla ja miksi.


Jokaisen on hyvä olla sellainen kuin on. Oma itsensä. 


Terveisiä TraumaJennalta! 


Tämä koskee jokaista, sinuakin, joka tätä luet. 


Niin!! Perhana sentään.


Eräänä aamuna mulla vähän jumitti...


Syksyt on vaikeita. Aina.



 Jumala johdattaa meidän elämään oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Älä siis työnnä luotasi ketään, jolla on hyvä tahto sinua kohtaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti