keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

En tee tätä turhaan.

Ihmeellisiä asioita tapahtuu. Viime aikoina olen saanut kuulla useammalta lukijalta, kuinka he ovat lopettaneet kaman käyttöä ja mun blogi on ollut siihen yksi innoittaja. Tää on aivan mahtava juttu! On koskettavaa, miten mun tekstit vaikuttaa ja auttaa toisia.
En olis ikinä arvannut, et tällaista voi tapahtua. Silloin, kun aloin kirjoittaa, ajattelin, et tuskin kukaan näitä edes lukee, kunhan vaan puran mieltäni.
Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun lukijoita alkoi tulemaan, ja tän viiden vuoden aikana täällä on käyty yli 1 800 000 kertaa. Aivan hämmästyttävän kummastuttavaa!
Ja se, että mun teksteistä todella on apua monelle, se motivoi mua jatkamaan ja antaa itsellekin toivoa. Siksi mä kirjoitan, et jos siitä olisi apua, ja et ihmiset alkaisi ymmärtää, et käyttäjätkin on ihan tavallisia, yhtä arvokkaita ihmisiä, kuin muutkin. Tarkoitus on myös ollut toimia varoittavana esimerkkinä, herättäjänä ja myös tuoda toivoa ihmisille siitä, et asiat voi saada kuntoon. Kukaan ei ole toivoton tapaus. Vaikka mut oli kaikkialla leimattu toivottomaksi tapaukseksi, silti mä sain elämäni kuntoon. Ja jos mun kaltainen paska narkki voi saada elämänsä kuntoon, niin kyllä voi ihan kuka tahansa muukin saada!

Muistan silloin aikoinaan, kun musta ja tästä blogista käytiin keskustelua jossain, niin joku "kunnon kansalainen" sanoi minusta näin: "tuollaiselle laajalle pitäisi antaa pakko överit heroiinia, kuolisi pois parempien ihmisten tieltä." Joku olikin vastannut osuvasti: "Ja noinko puhuu parempi ihminen?" Totaalista pahuutta on toivoa toisen kuolemaa. Mut valitettavasti moni ajattelee narkkareista näin.
Toivon, että tuollainen ajatusmalli muuttuisi vielä joskus. Ei kunnon kansalliset toivo toisten, heikommassa asemassa olevien kuolemaa. Jotka niin ajattelee, ovat kaukana kunnon kansalaisista, hyvistä, paremmista ihmisistä. Pahoja sellaiset on.

Anyway, haluan kiittää kaikkia lukijoitani! Kiitos!! Kiitos, että luette, tuette ,kannustatte, puolustatte, ymmärrätte ja välitätte!! Arvostan suuresti teitä. Te autatte mua jaksamaan, te annatte mulle toivoa ja motivaatiota. Kiitos! Pysykää lujana!

3 kommenttia:

  1. Sit vielä on ne ketä oot auttanu kirjotuksillas, mut jotka ei laita sulle viestiä siitä. Että varmasti on vielä enemmän niitä, kun ne keiltä olet saanut viestiä :) :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Musta on aivan mahtavaa, et mun teksteistä on ollut monelle apua! Se on koskettavaa ja lämmittää sydäntä.

    VastaaPoista