Miten menee

Vihdoinkin tuli aikaa kirjoittaa. Olen töissä ja pidän taukoa. Mietin mitä tekisin seuraavaksi. Olen viime aikoina piirtänyt paljon ja maalannut. Tän kuun lopussa alkaa kesänäyttely ja en ole vielä osannut päättää et mitä töitä sinne valitsen. Saa nähdä. Olen tullut siihen tulokseen, että taide ja muut harrastukset pitää mut kasassa. En varmaan osaisi käsitellä esim traumoja, jos en tekisi taidetta.
 Viime aikoina onkin ollut taas noi traumat käsittelyssä. Näen edelleen joka yö karmeita painajaisia narkkaamisesta, ja en enää jaksaisi niitä. Alkaa tulla mutta täyteen unissa narkkaamisesta. Ne unet on niin vastenmielisiä! Alan olla jo totaalisen kyllästynyt noihin uniin. Jopa unissa mä olen kyllästynyt. Ihmettelen vaan sitä, kun ei oo ollut kamahimoja vieläkään. Toivottavasti ei tulekaan.

Kävi sellainenkin asia, kun yks ilta pesin hampaita, niin selkä naksahti. Tuli uusi kipukohta edellisen yläpuolelle. Luonnollisesti kipukin voimistui. Ensimmäinen kipukohta on alaselässä oikealla, toinen on vasemmalla, yksi nikama ylöspäin. Kipu on samanlaista kummassakin ja ai että kun se säteilee hyvin jalkoihin. Onneksi on tuo hemmetin kipulääkitys ja niiden avulla pystyn tekee fysioterapiajuttuja. Jos sitä ei olisi, en voisi tehdä mitään. Toisaalta taas en haluaisi syödä lääkkeitä. Ainiin, Odotan vieläkin ortopedin yhteydenottoa.. Toukokuussa oli aika, ja nyt odotan yhteydenottoa jatkosta. Toivon, että selkä paranee. Paranemisesta tuli mieleen: sain viime viikolla tietää, ettei mulla enää ole C-hepatiittia! Se on parantunut! Vähänkö siistiä. Verikokeiden tuloksissa sanottiin: kokeesta selvisi että C-hepatiitti on parantunut, tulos: negatiivinen.

 Lisäksi mä koen niin voimakasta itseinhoa ja häpeää, pelkoa ja tuskaa, että niiden kanssa ei oikeen tule toimeen, eikä pystyisi elämään, mutta kun on pakko. Vainoilen et kaikki vihaa mua, vaikka mä todellisuudessa vihaan itseäni. Enkä oikeen edes pysty puhuu. Jotenkin on vaan vaikeaa. Vaikeaa sietää itseään. Miksi? Jos joudut kuulee, että olet täysin arvoton paska ja muuta vastaavaa, kyllähän se satuttaa. Toistuvasti se satuttaa ja tuhoaa enemmän ja enemmän. Sit alat pikkuhiljaa itsekin uskoa niin. Tiedän, ettei pitäisi uskoa, mutta kun toistoa on riittävästi, valhekin muuttuu todeksi. Kyllä me ihmiset ollaan kummallisia.

En enää ymmärrä itseäni, en elämää.
Miksi olen niin heikko, miksi olen voimaton?
Lannistunut, masentunut ja heikkomielinen.
Olen myös turha, miks mä edes olen täällä?
Kai heikollakin on oikeus elää? Onhan?
Mut jos olen kerran turha,
Niin mitä mä sit teen täällä?
Jos olisin turha, mua ei olisi.
Ei kukaan ole täällä turhaan, jokainen on arvokas.
Elämällä on tarkoitus, ei se ole turhaa.
Vaikka kaikki vihaisivat mua,
En ole siltikään turha, enkä arvoton.