Mä tossa vähän katselin vanhoja kuvia. Sieltä nistivuosilta.
Eka reaktio oli järkytys ja hirvee ahdistus.
Oonko toi minä?
Valitettavasti.
Kädet täynnä pistojälkiä, hyi hitto et ahdistaa.
Vaikka mä miten yritin peitellä omaa tilaani voimakkailla meikeillä, en onnistunut. Sillon kyl kuvittelin, ettei kukaan huomaa, mut eihän sitä voinut olla huomaamatta.
Tossakin kuvassa näkyy sekavuus ja epätoivo. Oliko narkkaaminen kivaa?
Ei ollut!
"Minkäs teet kun on pakko vetää piikkii?"
Aika toivotonta. Tässäkin ihan pöhinöissä ja essoissa, silti toivottomassa tilassa. Toi oli sitä aikaa kun oli pakko painaa mäntä pohjaan, vaikka samalla pelkäs ihan sikana et se piikki jää viimeiseksi. Puolen vuoden ajan sama jatkui. Kipeetä. Jokaisen piikin kohdalla rukoilin, että jäisin vielä henkiin.
Oli niin vahvaa kamaa. Valitettavasti eräs henkilö kuoli kyseisiin aineisiin.
Ei hemmetti. Mitähän tästäkin sanoisi?
Tosi hyvässä kunnossa olin joo. Noihin aikoihin vaaka näytti 39kg. Eikä sillä ollu väliä.
Tosi "onnellinen" olotila. Joopa joo. Mua alkaa itkettää kun katson tätäkin kuvaa vanhasta Jennasta. Surettaa nähdä itsensä tossa kunnossa.
Sekavuus maximus. Onko järkee vai ei? Ei todellakaan.
Alkaa vetää jo aika sanattomaksi. Nyt vasta jälkeenpäin huomaan miten huonossa kunnossa olin. Kävelevä kauhistus.
Muistan hämärästi ton WC:n, joka oli lattiasta kattoon täynnä kaikenlaista Elvis krääsää. Pitihän sielläkin käydä ottaa vedot. Näin jälkeenpäin häpeän sitä. Ja kaikkea!
Vaikka pukeuduin kauniisti, laittauduin kauniiksi, ei se rikkinäinen narkkaripersoona piiloon jäänyt. Sisäinen tuska oli valtava.
Ja tuskaa tuottivat myös useat nyrkin iskut, jatkuva väkivalta. Lisää kamaa, lisää!
Enää en kyl meikkais noin. Kerran kun kokeilin viime kesänä, niin huomasin ettei oo mun juttu enää. En kokenut itseäni enää itsekseni niissä meikeissä. Ja iloitsin siitä.
Tässä näkyy jotain siitä vihasta mitä sisälläni kannoin. Onneksi sitä ei ole enää! Sain vihan tilalle rakkautta, ja riemuitsen siitä. Mutta tuo viha.. Miten valtavaa se olikaan! Ahdistaa ajatuskin siitä.
En tiedä mitä tässä tapahtuu, en tiedä missä edes olen! Ei muistikuvaa.
Missähän mä tässäkin oon paikan päällä? Ei harmainta aavistusta. Enkä kyl haluu muistaakaan.
Vanha Jenna eli pimeydessä. Synkeässä pimeydessä. Mutta nyt vaellan valkeudessa ja riemuitsen siitä, että Jeesus valaisi pimeyteni!
Näitä kuvia katsellessa mä tajusin entistä selkeämmin sen, mistä Jeesus Kristus on minut pelastanut.
Epätoivon tilalle tuli Toivo, Kuolemanhalun tilalle tuli Elämänhalu, Vihan tilalle Rakkaus, Epäuskon tilalle tuli Usko, Sekavuuden tilalle Selvä ja selkeä elämänhallinta ja elämänlaatukin parani, kun Jumala johdatti asiat niin, että sain vihdoinkin oikean lääkityksen sairauteen ADHD. Sehän se oli suurin tekijä mun armottomaan narkkaamiseen. En olis itsekään sitä uskonut, et oikee lääkitys voi ratkaista asian, kunnes sitten sain sen lääkityksen ja alkoi asiat pikkuhiljaa muuttua parempaan.
Ylistetty olkoon Herramme Jeesus Kristus ja Isä taivaassa!
Aamen! Onnea sulle toipumismatkan johdosta ja paljon rauhaa ja iloa tulevaisuuteen. Halleluja!
VastaaPoistaKiitos! Ilman Jeesusta Kristusta en olis selvinnyt. Hänelle kaikki kunnia!
PoistaRankkoja kuvia. Onneksi sun asiat nykyään paljon paremmin. <3 Silti pakko kysyy vaikka vähän arveluttaa että saako tätä kysyä: tekeekö nykyään ikinä mieli vetää pää sekasin?
VastaaPoistaJoskus vielä käy mielessä, mut päällimmäisenä fiiliksenä on voimakas vastenmielisyys. Se on mut pitänyt pää selvänä. Jos sitä vastenmielisyyttä ei olis, tuskin olisin pysynyt selvänä. Joten, olen erittäin kiitollinen vastenmielisyydestä!
PoistaMoikka, oon seurannut blogiasi pitkään... Itekki kamppailen riippuvuuksien kanssa ja just retkahdin idiootti subuun. Hävettää niin paljon varsinki ku sitä yrittää selitellä ja keksiä asioita mitkä oikeuttaa sen. Mutta mulla olis pari kysymystä:
VastaaPoistaUskotko että väkivaltainen mies voi parantua? On ollu aina todella vihainen ja agressiivinen, mutta ollaan koko yhdessä olo ajan oltu narkkareita joten väkivaltaa ei oo ikinä ollu selvin päin eikä hän kaikkia muistakkaan.. Pahimmissa tapauksissa on ollut kuristamista niin että uskoin oikeesti kuolevani. Mies tarttis terapiaa kuten minäkin mutta meillä ei oo varaa siihen ja julkinen ei auta. Oon miettinyt poistuuko ongelma kun on ns. lopullisesti kuivilla. Vai tuleekohan se aina olemaan tälläistä... Ja mitä mä voin tehdä auttaakseni miestä. Välillä riidat alkaa ihan pienistä asioista ja kiukuttelen ja vittuilen turhaan ja sit pam asiat lähtee lapasesta. Molemmissa vähän vikaa.. Lähteä en ikinä aio.
Toinen: mulle on määrätty concertaa isolla annoksella adhd:seen mutta en oo pitkään aikaan uskaltanut syödä sitä kunnolla koska sivuoireet pelottaa (kova syke, rinnan ahdistus.. Yhdistän sen jotenkin piriin mitä kohtaan on tullut ns pelko). Onko olemassa jotain toista hyvää adhd lääkettä? Pelottaa että jos mainitsen asiasta niin lääke lopetetaan enkä saa mitään tilalle..
Kiitos jos vastaat, rauhaa ja rakkautta sinulle!
Concertassa on paljon sivuvaikutuksia, mullakin oli ja se vaihdettiin Elvanseen. Elvanse ei oo mulla aiheuttanut sivuvaikutuksia isollakaan annoksella, mitä mulle on määrätty 120mg. Kannattaa kysyy voisko kokeilla vaihtaa Elvanseen. Moni on kokenut sen paremmaksi kuin Concerta. Toivottavasti saat asian järjestyy.
PoistaMitä väkivaltaisuuteen tulee, yleensä se vaan pahenee. Ellei sit tapahdu mielenmuutosta, oikeeta tahtoo parannukseen. Harvinaista se on. Mutta ei mahdotonta. Ite kun tulin uskoon, mulla alkoi pahat asiat ja teot jäädä pois pikkuhiljaa. Nyt jo ihmettelen ja kauhistelen et miten mä sellanen olin sillon ja iloitsen muutoksesta. Ei me ihmiset omin voimin selvitä, se on mun mielipide ja oma kokemus. Kun käännyin Jeesuksen puoleen, alkoi asiat muuttua.
Väkivalta on ihan hirveetä! Koen voimakasta huolta ja tuskaa sun tilanteesta. Mä niin rukoilen ja toivon, et saisitte asiat kuntoon! Onko sun miehellä tahtoo päästä väkivallan käytöstä? Miks julkinen lääkäri ei auta?! Aivan käsittämätöntä! Tosin kesti mullakin pitkään päästä terapiaan. Olis kyl tosi hyvä jos pääsisitte molemmat terapiaan. En oikeen tiedä mitä voisit tehdä auttaakseen miestäs, itellä se kokemus et vaikka mitä on yrittänyt, ei oo auttanut. Sen on lähdettävä tekijästä itsestään, halu muutokseen. Rakkaus on yks tärkee tekijä. Aito rakkaus. Joka rakastaa, se harvemmin tahtoo tehdä pahaa toiselle. Itsekin oon tän kysymyksen edessä: jos oikeesti rakastaa, eikai sillon tahdo tehdä pahaa toiselle? Me ihmiset vaan ollaan pahoja. Varsinkin ilman Jeesuksen apua. Mulle Jeesus on ollut kantava voimavara, Hänelle voin kertoa kaiken ja Häneen voin turvata tilanteessa kuin tilanteessa. Rukous on mahtava apu. Kannattaa kokeilla. Ja mäkin rukoilen teidän puolesta. Paljon voimia ja siunausta!