maanantai 18. tammikuuta 2021

Moi

 Olen taas vuoden vanhempi. Täytin 14.1 torstaina 32v ja sain faijalta synttärilahjaksi uuden objektiivin järkkäriin. Jes!! Oli ilo, että ihmiset muisti mun synttärit. Vaikka eihän se ole kuin yksi päivä muiden joukossa, mutta kuitenkin vain kerran vuodessa. Suurin osa onneksi muisti hyvällä. Nyt alkoi kuudes vuosi jatkoajalla ja olen kiitollinen. Saa nähdä, osaanko käyttää jatkoaikani oikein. En vieläkään pysty käsittää, miksi minun kaltainen saasta selvisi huumehelvetistä, kun niin moni muu joutuu elämään siellä vieläkin. Takaisin en tahdo, toivon vain, että muutkin sieltä pääsisi. En mä ole yhtään sen erikoisempi kuin muutkaan, joten uskon, että sieltä voi selvitä kuka tahansa. Muuten tässä ei olisi mitään järkeä. 

Viime aikoina olen ollut vähän alamaissa, mutta toisaalta hyvin innokas ja toimelias. Oudon ristiriitaista ollut tää oleminen. Paljon on tapahtunut hyviä ja hyödyllisiä asioita, mutta myös pahoja ja ikäviä asioita, täysin puun takaa, niin et on vaan miettinyt, että: "What is this?". En silti anna ikävien asioiden, pahojen sanojen, enkä minkään muun ikävän asian lannistaa. Vaikka saisin kuulla olevani maailman suurin paskaläjä, pelkkää arvotonta saastaa, muistan, että se on vain yksi näkemys, yksi mielipide muiden joukossa. Enemmän se kertoo sanojastaan.

Edelleen.. Maailma on vaarallinen paikka. Se näkemys on vain vahvistunut. Ei voi koskaan tietää, kuka puukottaa selkään, ketä ja miksi. Ihmisillä on tapana toimia usein mielivaltaisesti, ja se on turhuus ja sydämen tuska. Täällä tyypit jyrää toisiaan, valehtelevat päin naamaa ja hyökkäävät kimppuun täysin arvaamatta. Ja niin alkaa verbaalinen sota. Ensin sanoo toista ja sitten täysin päinvastaista heti perään. Mitä siinä voi muuta tehdä kuin ihmetellä, että mites tää nyt jälleen meni näin. Mikä on totta, mikä luotettavaa, kun ihmiset puhuu niin ristiriitaisesti. Omia sanoja väännetään kieroon ja käännetään itseä vastaan täysin mielivaltaisesti. Eikä omaa ääntä saa kuuluville millään. Sekin mitä sanoo, käännetään sua vastaan. Ja yhtäkkiä saakin kuulla olevansa itse aiheuttanut koko paskan.

Ihmiset on todellakin outoja. Ja maailma on vaarallinen paikka. Edes oma koti ei ole turvallinen. Yleensähän koti on sellainen paikka, jota pidetään turvallisena ja toisetkin yleensä kunnioittaa toisten koteja ja niiden pelisääntöjä. Mutta entäs jos omaan kotiin tuleekin joku, joka ei kunnioita sinua, eikä kotiasi? Ja vaikka pyydät nätisti, siitäkin suututaan. Vihan voimassa ihmisistä tulee raakalaisia. Vihan ei tulisi antaa hallita itseä, vaan hillitä itse vihansa. Vihan voimalla ihmiset murskaa toisiaan maan rakoon, viha sokaisee ihmisen ja voi saada aikaan peruuttamatonta vauriota, ellei lakkaa vihastaan. Ihmisten viha on yksi syy siihen, että joudun elämään pelossa. Koskaan ei voi tietää, kuka räjähtää, koska räjähtää ja missä räjähtää. Ja millaisen tuhon räjähdys tällä kertaa jättää jälkeensä..


Sellaista se vaan on. 

Onneksi on olemassa myös ihmisiä, jotka välittää, eivätkä halua hajoittaa. 

terveisin: Hulttis 

4 kommenttia:

  1. hei, et todellakaan oo mitään saastaa, sä oot herkkä ja kaunis ihminen, joka ansaitsee kaikkee hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän sen kuuluisi varmaan olla.. Kunpa eräätkin näkisivät asian niin. En jaksa enää sitä, että mua lytätään ja poljetaan maan rakoon. Aivan kuin mulla ei olis oikeutta olla mitä olen, ei oikeutta saada elämässään hyvää ja asiallista kohtelua. Ja jos puolustaudun, sekin väännetään kieroon ja mua vastaan. Olen muka itsekäs ym. Ei se niin ole.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut Jenna!

    VastaaPoista