Pääsin sellaiseen kiinnostavaan juttuun mukaan. Väkivaltaa ym traumoja kokeneille tarkoitettu kirjoitusterapia. Se alkoi eilen ja tykkäsin. Oli mukavaa ja jo tällä kerralla tuli käsittelyyn monia vammoja lapsuudesta lähtien nykypäivään. Vähäisen pelotti aluksi, kun siellä oli paljon tyyppejä, mut ne olikin ihan mukavia tyyppejä. Ymmärtäväistä porukkaa.
Olen innoissani tästä jutusta. Vaikka tänään onkin vähän arka ja pelokas olo, olen innoissani kirjoitusterapiasta. Sekin kuuluu asiaan, että on arka ja pelokas olo, tulihan siellä pintaan asioita, joiden takia olen joutunut pelkäämään.
Toivotaan, että tästä olisi apua!
Olen näkyvä, näkymätön nainen.
Vaikka minut nähdään, kuitenkaan kukaan ei näe sisälleni.
Kukaan ei näe sitä tuskaa, jota kannan mukanani.
Kukaan ei näe, kuinka särkynyt olen sisältä.
Kukaan ei näe, miten pahasti vuosia kestänyt huumehelvetti ja väkivalta on minua rikkonut..
Särkenyt minuuteni sirpaleiksi.
Olen niin rikki, niin hajalla, voinko mä edes toipua?
Jos sisäiset vammani näkyisivät ulospäin, niiden jäljet näyttäisivät vuosia kestäneen kidutuksen jäljiltä..
Ei tervettä paikkaa löydy, haavoja kaikkialla.
Traumatisoituminen on perseestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti