Kevät ja kuolleet kaverit

Hyvää päivää lukijat!
Hyvää alkavaa kesää ja mennyttä kevättä!

Kevät on ollut mulle hieman synkkää aikaa tän uuden elämäni aikana. Joka kevät tapahtuu yksi sama asia: kaikki ne kuolleet kaverit palaa mun mieleen, yksitellen, kukin vuorollaan ja mä suren heitä.
Siksi mun keväät on aika surullista aikaa.
Tänä keväänä sama juttu. Suren tiettyjä kavereita, jotka oli todella asiallisia ja mahtavia tyyppejä. Näissä oli jotain harvinaista: ne välitti.

Niille en ollut mikään käyttöesine, vaan arvokas ihminen. Ne piti musta huolta, auttoivat, olivat tukena, niitä kiinnosti se, miten mulla menee, ja sellainen on huumemaailmassa harvinaista. Miks just ne parhaat tyypit kuolee ensin?!

Yksikin edesmennyt ystävä, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä Mr.Mafia. Hän oli mun Kummisetä. Otti mut hoiviinsa, sanoi mulle: "Älä hanki enää toisilta, mä pidän susta huolen, eikä sun tarvii pelätä mitään." Hän todella piti musta huolta ja piti sanansa kuolemaansa asti.

Hän otti mut suojiinsa ja piti hyvää huolta, vaikka olikin kiireinen bisnesmies. Ei todellakaan oltu parisuhteessa, hän oli enemmänkin kuin isä mulle. Jos tuli hätä, tarve tai joku ongelma, niin pian Mr.Mafia ilmestyi paikalle, ja hoiti asian ja oli tukena muutenkin. Hän todellakin ilmestyi, kuin tyhjästä hän oli ilmestynyt asunnolle, jossa nähtiin. Se oli aika hassua.

En tiedä, miksi hän mut halusi ottaa suojiinsa, mutta olen kiitollinen. Pääsin jopa eroon subusta siksi aikaa, kun Mr. Mafia oli kuvioissa, ja se oli ihme. Hänellä oli paljon parempaa, TODELLA tujua settiä, joka piti mut erossa muusta paskasta. Hänen huolenpidon aikana mulla meni tosi hyvin. Se oli narkkarielämäni parasta aikaa.

Mut sit Mr. Mafia kuoli. Yllättäen.
Näin häntä vielä päivänä ennen kuolemaansa. Hän oli tressaantunut. Eikä ihme. Ei ollut helppoa hänenkään työnsä. Mutta hän oli kunniallinen rikollinen, joka välitti myös mun kaltaisesta heiveröisestä nististä, joka ei ollut mitään. Ikävä jäi.

Kun sain kuulla, että Mr. Mafia on kuollut, mä järkytyin ja menin jonkinlaiseen shokkiin. Se ei ollut itsari. Siitä olen varma. Eikä ollut överitkään, vaikka kama olikin TODELLA kovaa. Hän vaan kuoli yllättäen. Samalla myös mun turvattu, hyvä elämä päättyi siihen.

Palasin takas vetää kaikkea paskaa, mikä vaan pärähtää, jäin taas koukkuun subuun ym paskaan, jouduin kokemaan väkivaltaa kaikissa muodoissaan,  jouduin hyväksikäytetyksi, meinasin kuolla useampaan kertaan.... kaikkea paskaa alkoi tapahtua taas Mr.Mafian kuoleman jälkeen. Se harmitti.

Ja harmittaa edelleen. Miks niin hyvän tyypin piti kuolla? Tätä ystävää jäin kaipaamaan. Samoin niitä muitakin, mut nyt etenkin olen surrut Mr.Mafiaa ja paria toista kaveria. Miks just ne kuolee, jotka on ihan parhaita tyyppejä? Ja miks mä en kuollut, vaikka olis pitänyt? Miks ne kuoli? Miks mä en?

Välillä koen jopa syyllisyyttä siitä, et mä selvisin sieltä. Niin moni kuoli. Ne parhaat tyypit meni kuolemaan, ja mun kaltainen paska selvisi sieltä. En voi käsittää. Vaikka mun olis pitänyt kuolla, en vaan kuollut. Ja nää parhaat tyypit kuoli. Vaikka mä vedin tappavia annoksia, jotta kuolisin, en kuollut. Lääkärikin suuttui, kun heräsin. Raivosi jostain lääketieteen rajojen ylittämisestä. Mut nää tyypit, jotka oli aivan mahtavia ystäviä, ne hemmetti kuoli, ja vielä todella helposti! Miksi? Miksi?! MIKSI?!?!?

Miksi mä selvisin, mut ne ei???
Miks ne kuoli, mut mä en???