Karmeeta menoo vuonna 2012

Eilen löysin vuoden 2012 päiväkirjan. Olin siihen merkannu jokaisen päivän kohdalle aineet joita olin vetäny, ja alkuvuoden puolella ei ollu päivääkään ettenkö ois jos jonkinlaista roipetta vetäny. Yleensä useita.
Teksti oli hyvin ahdistavaa.
Sattumalta lukasin maaliskuuta 2012 ja siel oli rankkaa meininkiä. Eka oli tosi sekavaa menoo, sit exä hakkas mua kolmena peräkkäisenä päivänä. Tää oli just se kerta kun se yritti kaks kertaa tappaa mut. Toivottavasti mä unohdan sen katseen mikä sil oli kun se yritti mut tukehduttaa. Ja seuraavana päivänä kuristaa.
En tiedä miks just tohon kohtaan törmäsin. Palas kaikki paska mieleen..
Ton episodin jälkeen menin moisioon psykiatriselle, koska olin niin paskana henkisesti ja fyysisesti. Musta näki et olin pahasti hakattu ja mieli riekaleina. Silti tää hullu lääkäri Ratsia Mung (vai miten se nyt kirjotetaan) sano ettei mua haluu hoitaa. Se sano jopa et "Tapa ittes. Ainiin, mut sähän teet sitä koko ajan!" Heitti sit mut pihalle. Eihän päihdeongelma ole mielenterveysongelma.. Ja eihän nyt keltään mielenterveys petä kun mies pahoinpitelee kolme päivää putkeen ja melkein tappaa toisen.
En muistanu et nää tapaukset sattu peräjälkeen. Järkytyin. Sillon toivoin et exä olis saanu mut hengiltä. Se ois voinu sen tehdä kun kummallakin kerralla menin tajuttomaks. Mut jostain syystä ei. Ehkä Herra ei antanu sen tehdä sitä.
Mut oli just yritetty tappaa kahteen kertaan ja sit viel lääkäri kehottaa tekee itsarin!
Siitä sit jatkoin armotonta narkkaamista, eikä menny pitkään kun jouduin taas sairaalaan. Olin kiskonu kaksin käsin ja sairaalas lääkäri sano et mä olin sairain potilas niistä kolmestakymmenestä joita se oli sinä päivänä hoitanu. Eikun siis osastolle Pieksämäen teekoohon.
Siellä olin jokusen päivän ja jotenki olin sinnekin kamaa hankkinu. Ne sit joutu siirtää mut Mikkelin sairaalaan kun olin kiskonu liikaa.
Siellä sit saivat mut palaamaan elävien kirjoihin. Lähdin sit taas narkkaa..
Vedin sit taas överit..
Ja jouduin taas sairaalaan..
Ja sairaalasta taas kerran Järvenpäähän katkolle, josta viikon päästä lähdin kaverin luokse.
Sielläkin ollessa jouduin taas vaihteeks sairaalaan. Siellä sit päättivät et nyt laitetaan Jenna metkuhoitoon (metadoni).
Aikamoinen ralli. Useita kertoja meinasin kuolla muutaman kuukauden aikana. On ihme et oon viel tässä.
Kyl oli karmeeta menoo. Olin niin paskana kaikesta et halusin kuolla. En ollu tietosesti päättäny et tapan itteni, vaan toimin alitajuisesti. Nyt vasta sen tajusin kunnolla. Kai siihen vaikutti traumaattiset kokemukset ja etenkin ne lääkärin sanat. En vaan enää jaksanu. Kun en apuakaan saanu, niin meni sit homma överiks.
Kyl hävettää. Ja kauhistuttaa. Ja siinä oli vasta muutama kuukausi.
Metkuhoitokaan ei mua paljoo rauhottanu. Eikä sitä kestänykään kuin puolisen vuotta. Oheiskäytön takia se sit lopetettiin.
Mut siitä myöhemmin.
Toi päiväkirjan lukeminen oli vähän liian rankka kokemus. Tuli ihan hirvee tuska ja ahdistus. Iski jopa himo turruttaa tuska, niin voimakas se oli. Aikansa sitä kesti, mut onneks meni ohi.
Toivon todella ettei tarviis enää tollasta kokee! Haluun pysyy tässä hyvässä ja taistelen edelleen narkkarin mieltä vastaan, joka välillä puskee pintaan.
Kyl tää tästä!