Ajatuksenjuoksua asiasta toiseen

Olen töissä taas ja ajattelin kirjoittaa. Viime viikolla oli loma ja se meni hyvin. Olin hoitamassa kanoja ja kanat olivat iloisia kun olin siellä. Kävi aika jännä juttu kanojen kanssa. Kuunneltiin mun sävellyksiä kanalassa. Kun musiikki alkoi, kanat seisahtuivat paikalleen ja rauha valtasi ne täysin. Ne pääsivät mun sielunmaisemiin ja nauttivat suuresti musiikista. Ne olivat ihan rentoina paikallaan ja elivät musiikkia, olivat yhtä mun musiikin kanssa. Ne nautti siitä selvästi. Ne kuuntelivat tarkkaavaisina ja katselivat mua samalla hyvin tyytyväisinä, jopa kunnioittaen ja arvostaen. Se oli tosi erikoinen näky. Miten voimakkaasti ne reagoivat mun sävellyksiin, se oli yllättävää. Ne olivat hyvin herkistyneitä ja koskettuivat musiikin sävyistä ja melodiasta. Ne aina yllättyivät, kun sävellys eteni ja muuttui. Ne olivat hyvin tyytyväisiä ja jokin erityinen rauha oli saanut ne valtaansa.

 Moni ihminenkin on sanonut, että mun musiikki on ihanan rauhoittavaa ja voimaannuttavaa. Kun soitan flyygeliä Poleenissa, siellä olevat näyttelyiden taulut avautuvat paremmin mun musiikin kautta. Näin moni on sanonut. Joskus äidit lapsineen on tulleet tanssimaan kun soitan. Se on ollut tosi koskettavaa. Ja miten kaikki ovat tykänneet mun sävellyksistä ja ihmetelleet, et kuka tuo soittaja on ja onpas hienoa musiikkia. Usein on sanottu, kuinka rauhoittavaa mun musiikki on. Se avaa tunteita ja samalla kertoo, kuka mä olen ja millainen mun sielunmaisema on. Mun sävellyksissä on herkkyyttä, voimaa ja tunnelmallisuutta. Niissä on myös sellaista jännää synkkää iloa. En osaa selittää, se selviää vain kuuntelemalla. Ihmeellisisntä on, että ihmiset saa rauhan mun sävellysten kautta, ja näköjään myös eläimet. Se on aika erikosta.Olen kiitollinen tästäkin lahjasta.

Suurta iloa minulle on tuottaneet myös kasvit. Tällä hetkellä Taideluolassa on 90 huonekasvia. Eniten on peikonlehtiä, useita eri lajikkeita. Olen aivan innoissani niistä ja vähänkö niiden hoitaminen on mahtavaa! Kasvien kasvua on ihana seurata ja niistä on jopa seuraa. Juttelen niille ja laulan niille. Toivotan hyvät yöt ja aamut. Jos lähden jonnekin, kerron kasveille sen ja kerron myös koska palaan. Ne on mun lemmikkejä ja saan hyvin ajan kulumaan niiden kanssa. Tietenkin teen myös taidetta, hyvin paljon. Edelleen aiheena ovat peikonlehdet. Pieni luonnoskirjani alkaa lähestyä loppuuaan. Sen jälkeen hankin uuden. Olen täysin hullaantuntut kasveihin, varsinkin peikonlehtiin. Monstera madness is here! Kasvi-innostukseni on lähtenyt lapasesta jo ajat sitten eikä se haittaa. Tää on hyvää hulluutta. En osaa sanoin kuvata, millaista iloa ja riemua koen kasveja hoitaessani. Tulee kiitollinen mieli, kun huomaa, että osaa ylläpitää elämää. Kasvien hoidosta on ollut apua jopa PTSD:n hoidossa. Siispä kasvit ovat iloni ja erittäin hyvää terapiaa. Kanat myös. Ja taidejutut. 

Tässä kuussa tulee täyteen 7 vuotta uutta selvää elämää. Seiska on mun lempiluku ja sitä täytyy jotenkin juhlistaa. On käsittämätöntä, että olen selvinnyt uudessa elämässäni jo näin monta vuotta ilman armotonta narkkaamista. En edes kaipaa enää narkkaamista, ennemminkin koen vastenmielisyyttä päihteiden väärinkäyttöä kohtaan. Välillä pysähdyn ihmettelemään sitä, kuinka tämä voi olla mahdollista, voiko tää olla totta. Kyllä se on totta ja näköjään myös mahdollista. Ja jos se on totta ja mahdollista minulle, joka olin toivoton tapaus, se on mahdollista ihan jokaiselle. Oman elämän voi saada kuntoon, kun löytää oikean avun ongelmiinsa. Ja siihen tarvitaan myös tahtoa ja motivaatiota. Itse olin niin kyllästynyt narkkaamiseen, että olin valmis mihin tahansa päästäkseni pois huumehelvetistä. En olisi uskonut, kuinka yksinkertainen asia voi pyyhkäistä pois niin massiivisen huumeongelman. Se yksinkertainen asia oli ADHD-lääkitys ja uskoon tulo. Nää asiat olivat minun oikea apu. Se ei tarkoita, että tällainen apu tarkoittaisi jokaista. Jokaisella on ongelmansa, ja niihin tarvittava apu on yksilöllistä. Uskon, että ADHD:n hoito on hemmetin tärkeää ja siitä on apua niille, joilla on ADHD. Enkä olisi selvinnyt ilman uskoakaan. Se toi toivoa helvetillisissä oloissa ja sain kokea ja nähdä konkreettisesti, että minua on auttanut ja varjellut ihmeellisesti jokin minua suurempi, iankaikkinen persoona. Eihän minun edes pitäisi olla hengissä. Lääkäritkin raivosivat lääketieteen rajojen ylittymisestä silloin aikoinaan kun vedin övereitä kuollakseni, mutta en vaan kuollut. Samoin se, kuinka olen pelastunut ihmeellisesti väkivallasta ja tapon yrityksestä. Tässä vain pari esimerkkiä. Mun pitäisi olla kuollut, mutta minä elän. Se on ihme. Ja olen siitä todella kiitollinen. 

En halua kuolla enää. En todellakaan! Olen saanut elämän, jollaista en osannut toivoakaan. Olen saanut uuden elämän, päässyt löytämään ja käyttämään monia lahjojani, ja niin narkkarista tuli taiteilija. Olen päässyt ulos narkkarin kuorestani ja saanut tulla sellaiseksi Jennaksi, joka minun on tarkoitus olla. Saan olla aito, herkkä, vapaa, luova ja outo oma itseni. Olen päässyt jokseenkin kiinni elämään, käyn töissä ja harrastuksissa, olen aloittanut kokemusasiantuntijakoulutuksen ja arkeni on hyvin säännöllistä ja rutiinit tuovat turvaa. Lähelläni on mahtavia tyyppejä. On läheiset tietenkin ja myös ystävät, työkaverit, taidepiirin porukka ja kokemusasiantuntijaryhmä. Olen saanut uusia ystäviä, jotka eivät käytä päihteitä. Minut on hyväksytty omana itsenäni ja minusta jopa tykätään. Taidepiirissäkin on sanottu, miten ihanaa on, kun täällä on tuo Jenna, joka rohkaisee ja kannustaa toisia. Yksi jopa sanoi, että olen porukan paras taiteilija. En uskalla itse ajatella niin. Jokainen meistä on paras omalla tavallaan, ja yhdessä meidän työt rikastuttaa toisiaan. Usein rohkaisen tosia tajuamatta sitä itsekään. Se on minulla verissä. Minulla on rohkaisemisen armolahja, se on päivänselvää. 

Olemalla oma aito ja outo itseni olen saanut paljon hyvää aikaan myös toisissa. Koska olen avoin, moni uskaltaa avautua minulle. Olen ollut rohkaiseva esimerkki monelle. Oma toimintani, omat sanani ja asenteeni ovat johtaneet tietämättäni toisia hyvään suuntaan. Olen kuunnellut, tukenut, rohkaissut ja kannustanut toisia ja elänyt omaa elämääni omalla tavallani, ja siitä on ollut apua toisille. Se on käsittämätöntä. Tällainen Hulttio on auttanut toisia pelkällä olemassaolollaan. Ja siitä voimme päätellä, että sama koskee jokaista. Olemalla mitä olemme, elämällä miten elämme, vaikutamme toisiin ihmisiin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Ei ole yhdentekevää, miten toimimme ihmisten seurassa. Voimme joko tukea, auttaa ja rakentaa tai tuhota, satuttaa ja hajoittaa. Sanoillamme ja teoillamme on suuri vaikutus toisiin haluttiin me sitä tai ei. Tuskin monikaan meistä haluaa tahallaan tuhota, satuttaa ja hajoittaa toisia. On niitäkin, jotka tekee sitä tahallaan, mutta sellaiset ovat jo sairaita itse, ja levittävät sairauttaan toisiin. Suurin osa meistä tuskin on sellaisia. Me voidaan vaikuttaa omaan toimintaamme, me voidaan vaikuttaa sanoihimme ja tekoihimme. Meidän ei tarvitse olla tunteidemme orjia ja toimia jokaisen yllykkeen mukaan. Me voidaan toimia myös positiivisella asenteella, tukea, auttaa ja rakentaa. On hyvä toimia niin kuin toivoisi itse toisten toimivan itseään kohtaan. Ja mitä ei halua itselleen tehtävän, ei tee sitä toisillekaan. 

Oikeasti. Minäkin olin aikoinaan kauhea paskiainen. Hirveä tyyppi, täynnä vihaa ja kaunaa. Toimin myös näiden ikävien tunteiden mukaan, ja niistä tuli perusasenteitani. Elin vihaten itseäni ja toisia, vihasin elämää ja kaikkea. Vaan en enää. Nykyään asenteeni ja arvoni ovat aivan toisenlaisia. Käytökseni on muuttunut täysin päinvastaiseen suuntaan. Vihan tilalle sain rakkauden ja katkeruuden tilalle kiitollisuuden. Olen löytänyt myös ilon elämääni, löysin erityisherkkyyteni ja empatiankykyni, enkä toivoakaan kadottanut. Olen saanut itse paljon anteeksi ja sen myötä päätin antaa itsekin anteeksi kaikille minua satuttaneille. Itsellenikin. Ja anteeksiannon myötä minä vapauduin vihasta ja katkeruudesta sekä kostonhimosta. Anteeksianto alkoi edistää myös kasvuani ja toipumistani. Sen kautta olen oppinut armollisuutta niin itseäni kuin toisiakin kohtaan. Anteeksiantamattomuus on tuhoisaa. Siitä seuraa katkeruus, kyynisyys ja viha, ja niillä on taipumus levitä ympäristöön ja tuhota sitä kuin syöpä. Eniten ne tuhoaa ihmistä itseään. Nimimerkillä kokemusta on. 

Katkeruus estää kaiken kasvun. Se on myrkkyä, joka tuhoaa ihmistä itseään ja katkera ihminen levittää katkeruuttaan myös toisiin, ympärillään oleviin ihmisiin. Katkera ihminen ei ole hyvää seuraa. Jatkuva negatiivisuus, samojen ikävyyksien vatvominen, toisten moittiminen ja syyllistäminen, vihamielisyys, kostonhimo ja ikuinen kauna karkottaa ihmiset ympäriltään, koska tällaiset tunteet ovat sietämättömiä eikä kukaan halua sellaista myrkkyä itseensä. Katkera ihminen jää helposti yksin. Ja syyttää toisia yksinäisyydestään, vaikka on aiheuttanut sen ihan itse. Katkeruus sokaisee, eikä katkera näe itseään eikä muita totuudenmukaisesti. Se vääristää todellisuuden. Katkera ei näe itsessään mitään vikaa (vaikka aihetta olisi), vaan projisoi omatkin vikansa toisiin ja syyttää muita omista virheistään. Katkera kuvittelee olevansa viaton uhri, jolla on oikeus sättiä ja moittia toisia. Muut hän näkee syyllisinä, viallisina ja pahimmillaan vihollisina. Tällainen mustavalkoinen näkökulma on hyvin kapea ja vääristynyt. Vain anteeksianto voi vapauttaa ihmisen katkeruuden myrkystä.  

Anteeksianto on valinta, ei tunne. Se on tahdon valinta antaa anteeksi, tuntui miltä tuntui. Ajan myötä tunteetkin tasoittuu. Kun itse lähdin anteeksiannon prosessiin, se edisti valtavasti mun kasvua ja muutosta. Olen edelleen siinä prosessissa. Anteeksianto ei ole vain kertaluontoinen asia, vaan prosessi. Pysyn siinä ja pidän siitä kiinni. Valitsen joka päivä anteeksiannon ja elän siinä. Se on ollut todella iso apu elämässäni ja koen sen tärkeäksi. En tahdo katkeroitua ja jäädä sen valtaan. Anteeksianto on mahtava ase katkeruutta vastaan. Anteeksianto on kuulemma vahvojen ominaisuus. Jostain luin näin. En koe itseäni vahvaksi vieläkään, mutta ei se haittaa. Olen mitä olen ja se on ihan ok. 

 Anteeksianto ei ole vääryyden hyväksymistä eikä unohtamista. Se ei myöskään ole suostumusta jatkuvaan väärinkohteluun.  Anteeksianto vapauttaa vääryydestä ja sen aiheuttamasta katkeruudesta. Se vapauttaa kasvuun ja paranemiseen. Se vapauttaa ihmisen olemaan aito oma itsensä sekä hyväksymään itsensä ja muut omana itsenään. Anteeksianto opettaa armollisuutta. Se on kaiken kaikkiaan paljon parempi valinta kuin anteeksiantamattomuus ja katkeroituminen. Anteeksianto vapauttaa meidät myös näkemään asiat realistisemmin. Mustavalkoajattelu jää pois ja tilalle tulee värit. Enää ei olekaan se viaton uhri, vaan huomaa itsekin toimineensa väärin toisia kohtaan. Huomaa tarvitsevansa myös itse anteeksiantoa. Huomaa, ettei kaikki vika olekaan toisissa, vaan vikaa on myös itsessä. (Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että olisi itse syyllinen toisen toimintaan. Esimerkiksi väkivalta on aina tekijänsä syy, ei väkivallan kohteen. Jokainen on itse vastuussa omasta toiminnastaan, eikä omista teoista voi syyttää toisia. Minä päätän itse vedänkö pääni sekaisin vai en. Tai minä päätän itse lyönkö tuota toista vai en.) 

Katkeruuden sijaan kannattaa valita anteeksianto. Se on kaiken kaikkiaan elämää edistävä valinta. Siinä kasvaa uhrista selviytyjäksi ja omaksi aidoksi itsekseen. Se vapauttaa meidät vääryyden vatvomisesta kiitollisuuteen ja iloon. Näin kävi myös minulle. En kadu hetkeäkään sitä, että valitsin anteeksiannon. Pysyn siinä, tuntui miltä tuntui ja kävi mitä kävi. Ilman anteeksiantoa tuskin olisin näin elämäniloinen ja kiitollinen tyyppi. Olen itsekin ihmeissäni tästä muutoksesta! Olisin jäänyt katkeraksi paskiaiseksi jos en olisi antanut anteeksi. Se olisi ollut hyvän elämän hukkaan heittämistä. Se olisi ollut kasvun mahdollisuuden hylkäämistä. Olisin myös hylännyt itseni, sen aidon ja herkän itseni jäämällä katkeruuden ja vihan kierteeseen vain siksi, että minua on kohdeltu väärin. Katkeruuteen jääminen olisi ollut kapeakatseinen ja turmiollinen valinta. Onneksi valitsin toisin. Aion pysyä tässä valinnassa jatkossakin. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista paskaa, mutta anteeksianto auttaa selviämään paskoista asioista. Katkeruus vain lisää katkeruutta ja levittää sitä ympärilleen. Anteeksianto tuhoaa tuon myrkyn ja on paras ase sitä vastaan. 

Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa. Teksti jäi aamulla kesken ja nyt on aika saattaa se loppuun. Aamu on vaihtunut illaksi ja päivän aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Sain uuden peikonlehden! Jee! Vähänkö iloitsen siitä! Laitoin siitä jo kuvia Instagramiin. Sieltä se löytyy @hulttiotytto nimimerkillä. Nyt olisi alettava tekemään kokemustarinaa. Keskiviikkona olisi esitettävä kokemustarina koulutuksessa. Pelottaa. Mutta enköhän mä selviä siitä. Toivon niin. Aion selvitä. Ja minähän selviän.