Piikkikoukusta

Mä oon nyt ollu aika pitkään ilman piikkiä. Noin 3 viikkoo sitten retkahdin testaamaan yhtä lääkettä et miten se toimii rännissä. Ei toiminu ja hyvä niin. En halua enää piikittää. Tai no, välillä haluan.. Mut pääsääntösesti en. Välillä vaan iskee ne himot.. Mut ne menee ohi. Mä muistan vieläkin (liiankin) hyvin kun en päässy sängystä ylös aamulla ilman piikkiä. Vaatteitakaan en saanu päälle ennen helpottavaa tööttiä. Kutsuin sitä tilannetta kalsarivedot sanalla koska juopothan vetää kalsarikännejä. Hulttiotyttö veti kalsarivetoja. Monet aamut itkien painoin mäntää pohjaan. Se ei oo kivaa. Muistan yhenkin aamun kun tuli Aamusydämmellä ohjelmassa juttu missä 2 entistä käyttäjää kerto miten ne pääs kuiville. Sitä siinä kattelin vetoja väsätessäni ja ajattelin "oisinpa mä tuolla puhumassa enkä tässä rännittämässä.." Pieni toivo siinä itkiessä kuitenkin heräs. Ehkä mäkin voisin päästä kuiville. Niin mä ajattelin. Ja nyt oon jo näin pitkällä. 14 vitun paskaa nistivuotta piikkihelvetissä alkaa jo riittämään. Mähän pääsen kuiville!!! Retkahduksia tapahtuu mut niistä ei pidä lannistua. En halua enää palata siihen vanhaan aikaan. Enkä siihen maailmaan. Alamaailmaan. Maailmaan missä heikot kuolee ja vahvat voittaa. Armoa ei tunneta. Sä joko hoidat asiat hyvin tai kuolet hyvin ikävästi jos kuset asias. Alamaailmassa ei ole lähimmäisenrakkautta, ei ymmärrystä, ei toivoa. Se on helvetti. Ainoa asia mikä mulle merkitsi, oli seuraava piikki. Se oli saatava keinolla millä hyvänsä. Ja ne keinot toi aina ongelmia. Sitä vaan uppos syvemmälle ja syvemmälle. Toinen jalka haudassa, hukattu elämä. Se on surullista. Vitun rankkaa. Onneks se on nyt aikalailla ohi.