Kuvia kesäkuulta ja kuulumisiakin

  Meikäläinen.

 Aamulla tupakalla. En oo vieläkään onnistunu lopettaa!

 Ulkona ollaan. Luonnossa on kivaa.

 Vaikka mä yritin hymyillä, näytän vakavalta. Monesti kuvaamistilanteessa kun mä hymyilen omasta mielestäni normaalisti niin mulle sanotaan "Hymyä huuleen!" :D

 Meikäläinen vaan tykkää metsistä. Siel on rauhallista ja kaunista. Siel oleminen rauhottaa. Metsät vaan on kivoja.

 Mistä toi ilme kertoo?

 Johan nyt on taas surkeena. Viime kuun loppu oli kyl hankalaa aikaa traumojen käsittelys. Sillon nää otettiin.

Kun annoin anteeks kaiken, mul on ollu paljon parempi olla. Pystyn kohtaa ne vaikeet asiat ihan eri tavalla, pelot on menettäny tehoaan ja vähentyneet reippaasti, oleminen muutenki on ollu tasasempaa ja turvallisempaa. Pelot ei enää hallitse mua, vaan mä hallitsen pelkoja.

Väärinkäytön lopettamisen jälkeen musta on tullu YLIHERKKÄ.

Jos oon paikassa missä on kovaa meteliä, vaikka kadulla, kun kovaääninen mopo menee ohi niin kyl sattuu ja ärsyynnyn. Tai jos lapset jossain pitää meteliä niin sattuu ja meinaa hermotkin mennä. Jos musiikkia huudatetaan kovalla, joudun poistumaan kun ei pää kestä sitä meteliä. Olen siis ääniyliherkkä. ÄÄÄÄÄÄ!!!

Voimakkaat maut, esim. chili, mistä ennen tykkäsin, niitäkään en enää pysty syömään KUN OON HITON YLIHERKKÄ JOPA MAUSTEILLE!!!

 Jos oon yli 10min auringonpaisteessa, mulle tulee yliherkkyysoireita, kuten kihelmöi, kutisee, polttaa, punottaa.. Olen siis yliherkkä AURINGOLLEKIN!! Kiva kulkee sateenvarjon kanssa auringonpaisteessa. Aivan sama mitä muut ajattelee, mä oon vaan YLIHERKKÄ.

Tunneyliherkkyydestä ei oikeen pysty ees puhuu, kun herkistyn niin helposti. Enpä osannu arvata et käytön lopettaminen sais musta näin hemmetin YLIHERKÄN!

Anteeksi antamisesta

http://ahdasportti.blogspot.fi/2017/07/anteeksi-antamisesta.html?m=0

Tässä linkki mun toiseen blogiin, johon kirjotin siitä miten annoin anteeks kaikille, jotka on tehny mulle vääryyttä. Myös itselleni.

Oivallus

Asiat alkaa etenee ja selkeytyy. Viime viikolla tuli sellanen oivallus, joka oli iso harppaus traumasta toipumiseen. Kyseessä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Mul oli pitkään sellanen luulo et mua vieläkin käytetään hyväksi. Ne kokemukset oli niin voimakkaita. Mut viime viikolla tajusin ettei se niin olekaan, vaan jokin asia, esim tietynlainen kosketus laukaisi mun päässä sen kokemuksen, palautti mieleen ne tapahtumat.
Kyllä oli muuten helpottavaa kun tajusin sen. Ja helpotti se Rakastakin suuresti. Ei ollu helppoo silläkään kun mulle tuli niitä takaumia ja kuvittelin kaikenlaista. Kyl mä ajattelin ettei Rakas voi olla hyväksikäyttäjä, mut ne kokemukset oli niin voimakkaita, et välillä olin siitä lähes varma et kyl se on. Huhhuh, se oli ihan kamalaa kuvitella sellasta.
Onneks tuli toi oivallus! Nyt on ollu huomattavasti parempi olla, en oo pelännytkään niin paljoo. Ja nyt kun tietää mistä on kyse, on helpompi toimia jatkossa jos niitä kokemuksia tulee. Tuntuu et ton oivalluksen myötä noista kokemuksista on pahin terä poissa.
Sitä vaan mietin et tajuaakohan ne hyväksikäyttäjät et millasta tuhoo ne sai aikaan tyydyttäessään omia irstaita himojaan muhun?

Jospa tää tästä viel iloksi muuttuu

Tänään olen jostain syystä hyvin innoissani.
Mistä se johtuu? En tiedä.
Olenpahan vaan innoissani.

Viime aikoina meikäläisellä on ollu itsetunto ihan nollassa. Viime päivien aikana moni on kohottanu mun itsetuntoo. Esim. tänne blogiin on tullu useita kommentteja, joissa mun itsetuntoo on kohotettu (kiitos!), sit tutut ja ihan tuntemattomatkin on sanonu mulle asioita, jotka on saanu mun itsetuntoo kohoamaan. Ja Rakas ja läheiset myös on paljon tsempannu mua. Huumeseuloissakin kun kävin, niin kyl oli mukava hoitaja, joka sano miten hieno juttu on kun oon selvinny kamahelvetistä. Tutut ja tuntemattomatkin tulee sanoo et näytämpä mä tänään kauniilta, mul on hieno tyyli (ja hattu :D) ja mulle sanotaan et oon vahva ja mahtava tyyppi :) Kyl on erikoista kuulla tämmöstä.
Jotenki tuntuu et täs on Kaikkivaltias mukana :D Niin usein ja niin erikoisissakin tilanteissa mulle tullaan sanoo kivoja asioita. Vaikee selittää mut se vaan vaikuttaa siltä. Niin usein sitä tapahtuu.
Ja mä tajusin tos yhtenä päivänä etten mä olekaan niin huono kuin oon kuvitellu.
Aikamoinen oivallus.

Elämää rikkinäisenä ihmisenä

Pelkoja.
Paljon pelkoja.
Ne vääristää koko elämän.
Tuntuu etten ole sovelias elämään ihmisten enkä edes eläinten kanssa.
Pelkään et mulle halutaan tehdä lisää pahaa.
Pelkään myös itteeni.
En ole vieläkään tottunu rauhalliseen ja normaaliin elämään, jota nyt yritän elää.
Sen olen tajunnut, että olen mennyt pahasti rikki. Niin pahasti, et mietin, voinko edes elää.
Kaikki mun pelot liittyy menneisyyden tapahtumiin. Eikai ne tapahdu uudestaan?
Voinko mä luottaa ihmisiin?
Entä itteeni?
Voinko mä antaa anteeks ihmisille, jotka mua on satuttanu?
Entä itelleni?
Ainakin mä yritän.
Miten voisin päästä eroon peloistani?
Miten voisin elää eheämpänä?
Vai kuuluuko mun olla näin rikki?
Mistä mä voin olla varma?
Kaikki on niin ristiriitaista.
Jos sulle sanotaan "kyllä" ja "ei" samassa lausessa, mistä voi tietää kumpi on oikee vastaus?
Jos sua mitätöidään ja pidetään arvokkaana, kumpi on totta?
Mä olen niin rikki, et en voi olla mistään varma.
En edes itestäni.
En osaa tehdä päätöksiä, olen niin epävarma ja pelokas.
Tuntuu, et olen vaan yks iso ongelma, häiriötekijä, rasite, saasta.
Silti mua rakastetaan.
Tunnen itteni niin huonoks, mitättömäks, arvottomaks.
Vaikka en ole.
En saa aikaan kuin kaaosta, surua, murhetta, hämmennystä, ahdistusta, epätoivoa, myötähäpeää, vaikeuksia, ongelmia.
Vaikka eihän se niin taida olla.
Vai onko?