Tämä teksti on yli vuoden ajan ollut "vaiheessa". Tai voisiko sanoa, lähtövalmiudessa. Siinä syvennytään passiivisen pahuuden toimintamekanismien vaaroihin. Se on tarkoitettu sielujen varjelukseksi, ei lyömäaseeksi. Jos käytämme tuhoisan toiminnan mekanismien nimiä lyömäaseena toisiamme vastaan, teemme juuri sen, mitä valhe tahtoo:
"Pitäkää pimeyden työt piilossa, älkää kuulko epämukavia totuuksia, pysykää mukavassa valheessa. Loukkaantukaa, jos joku puhuu avoimesti toiminnasta, josta voit tunnistaa itsesi. Pääsette helpoimmalla, jos alatte itkien vuodattaa kärsimyskertomusta siitä, kuinka väkivaltaista on tuoda päivänvaloon pimeyden työt (älä välitä siitä, ettei ketään henkilöä nimetä, loukkaannu, äläkä ajattele). Älköön vain kukaan menkö itseensä! Jotta voisitte välttää peiliin katsomisen, estäkää muitakin ymmärtämästä selkeitä sanoja. Vääntäkää vaikka väkisin varoitus vääräksi, kääntäkää tuhoisan toiminnan kuvaus henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi vaikka sitten valhetelemalla - tehkää tämä hurskaasti, totuuden nimissä, ettei kukaan ottaisi todesta häväistyä todistusta. Ja niin sinä saat itsellesi kannattelijoita. Voit olla aina oikeassa, kun saat muutkin näkemään pahantekijänä sen, joka varoittaa toisia vaarasta. "
Tällaiseen valhe meitä yllyttää saadakseen meidät syvempään mielettömyyteen. Miksi toimisimme valheen turvamiehinä kaiken hyvän nimissä? Älkäämme menkö ansaan! Jos alamme vääristellä kieroon toisia, kiristämme vain kahleitamme. Ja mikä pahinta: eksytämme muitakin uskomaan valheita.
Tämän tekstin tarkoitus on varoittaa valheen vaaroista, ei tuomita ihmisiä.
Ensinnäkin, pidä mielessä tämä: Kun kuvailen tuhoisaa toimintaa, en puhu ihmisistä - vaan toimintastrategioista, jotka tuhoavat ihmisiä. Mitä pidempään ne saavat jatkua, sitä syvemmin ne tuhoavat niin tekijänsä ja tekojen kohteeksi joutuneet. Tuho vain kasvaa hiljaisuudessa. Olisi välinpitämättömyyttä vain katsella hiljaa vierestä, kun näkee, kuinka kipeä meno kuluttaa sieluja, käyttää ihmisiä tukipalveluna ja petoksen kannattelijoina - vieläpä kristillisiä hyveitä hyväksikäyttäen ja manipuloiden.
Toiseksi, kun nimeän näitä passiivisen pahuuden toimintamekanismeja, puhun edelleen toiminnasta, en henkilöiden persoonasta. Ihminen ei ole yhtä kuin toiminta, jolla hän turmelee itseään ja toisia. Tämä erottelu kirkastaa muutoksen mahdollisuuden. Jos olisimme yhtä kuin tuhoisa toimintamme, eipä meillä olisi toivoakaan parannuksesta. Juuri siksi valhe hämärtää tämän eron - ja loukkaantuu, jos pimeyden työt erotetaan ihmisen persoonasta. Se yllyttää meitä tukkimaan korvamme ja hämärtämään itse mahdollisuutemme muutokseen. Jos hämärrämme sen itseltämme, samalla vedämme muita mukanamme tähän sumuun.
Koska nämä pimeyden työt tehdään passiivisesti, piilossa, salakavalasti viattomuuteen verhottuna, niiden nimeäminen on sitäkin tärkeämpää. Laittomuuden salainen vaikutus elää ja kasvaa hiljaisuuden suojissa, mukavan armomaton alla. Se sitoo raskaita taakkoja vilpittömien niskaan hurskaan gaslight-sumun suojissa. Tuo sumu vangitsee kohteensa epäilemään omaa todellisuudentajuaan, ja jos totuus alkaa kirkastua, saa osakseen pyhää oudoksuntaa, ikään kuin olisi väärin nähdä ja ymmärtää näkemänsä todeksi. Sen tarkoitus on estää totuuden tunteminen toisiltakin. Tuossa sumussa selitetään paha pyhäksi hyvillä aikeilla, vieritellään vastuu vääriin niskoihin, tuomitaan terveet rajat itsekkyyden synniksi, vähätellään sielujen tuskaa, mitätöidään koettu henkinen helvetti, kielletään ilmeiset vääryydet, ja leimataan pahantahtoiseksi hulluksi, jos uskaltaa sanoa suoraan: tämä on väärin. Hullua ei tarvitsisi leimata ankarilla häpeäleimoilla - jos kyseessä olisi vain harhaisen mielen kuvitelma, se ei olisi uhka, joka vaatii tukahduttamista ja vääristelyä.
Piilossa tehty henkinen tuho ei ole vähemmän todellista kuin fyysinen - henkinen tuska ja tuho aiheuttavat syvemmät haavat ja kokonaisvaltaisempaa tuhoa ihmisen syvimpään olemukseen. Se on sielun väkivaltaa, jonka kuvaileminen on karua ja terävää - aivan kuten kyseinen toimintakin on. Kuvailen sitä sanoilla, jotka parhaiten sopivat kuvaamaan kyseistä toimintaa ja sen vaikutuksia. Ja mikä pahinta valheen näkökulmasta: teen sen vieläpä satiirisesti.😱
En siis puhu ihmisistä, vaan pimeyden teoista, jotka tuhoavat ihmisiä. Ne orjuuttavat sieluja valheeseen ja vääryyteen rauhan, mukavuuden, myötätunnon, rakkauden, jopa armon nimissä. Kun pahuus verhoutuu kristillisiin hyveisiin, se vääristää evankeliumin totuuden ja saattaa totuuden tien häväistyksi. Se käyttää Jeesuksen nimeä peitteenä vääryydelle, käskee vain "katsomaan Kristukseen" - kieltää näkemästä pahan todellisuutta. Silloin risti jää turhaksi, parannus käy tarpeettomaksi ja niin voidaan oikeuttaa lopulta ihan mitä tahansa. Tällainen piilovalta antaa vangituille luvan kuluttaa loppuun ihmisiä vastuuttomuudellaan. Lopulta se voi tappaa toisia uupumukseen. Olin lähellä kuolla elettyäni vuosia väärien taakkojen painon alla, kroonisessa The Grande Finale kierteessä, joka vain paheni kierros kierrokselta. Ja kun tällaista tehdään Jumalan nimissä, se on sitäkin peljättävämpi rikos.
Vääryyden nimeäminen ei ole itsessään vääryyttä. Vääryyden tekeminen on. Jos tekoa ei voi nimetä, se saa jatkua. Eikä vääryys pysy vakiona - se tie pimenee pimenemistään.
Totuuden miekan terä ei leikkaa ihmistä, vaan pimeyden siteitä ihmisten ympäriltä. Jos ihminen identifioituu niihin siteisiin, rakentaa minuutensa petokseen ja valheeseen, oikeuttaa toisten taakkana loisivan toiminnan, manipuloi ja vääristelee todellisuutta "aina hyvästä syystä" - hän tulkitsee vapauttavan totuuden hyökkäykseksi itseään vastaan. Siitä syntyy absurdi tilanne: Kun joku elää todeksi kutsumustaan, paljastaa pimeyden teot, valheen mekanismit ja hengellisen sumutuksen, hänet leimataan väkivaltaiseksi hyökkääjäksi - koska joku toinen on rakastunut kahleisiinsa. Näin torjutaan herätys ja pyritään estämään ties kuinka monen sielun vapautuminen. Herätys voi alkaa, kun valheet tulevat päivänvaloon.
On varsin kummallista, kuinka syvää loukkaantumista ja raivoa herättää se, kun tuon päivänvaloon pimeyden työt ja niiden lähteen: Valheen isän, joka on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Toisille se on tuonut toivoa, selkeyttä, oivalluksia, kirkastanut erottelukykyä ja avannut silmät näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Kun joku loukkaantuu siitä, että paljastan tuon sielujen tuhoajan, se kertoo enemmän hänen sieluntilastaan kuin minun motiiveistani. Maailmassa on nykyään paljon paholaisen turvamieheksi ryhtyneitä ihmisiä - jopa siellä, missä ei pitäisi olla. Ja kun entinen nisti ja okkultisti tuo päivänvaloon pimeyden työt, voi mikä vääryys ja pahan mielen aihe se onkaan!😱 Ikään kuin entistä saatanan sätkynukkea ei tarvitsisi ottaa vakavasti, kun se varoittaa: "Entinen mestarini riehuu täällä, varokaa. Vaikka se näyttää pyhältä ja viattomalta, älkää menkö lankaan; se on maailman pahin paskiainen - ja sellaiseksi se haluaa vääristää meidätkin!"
Vastaus: "Eihän kristitty voi puhua noin! Sinä maalitat ihmisiä. Tuo on ihmisvihaa, myrkkyä, katkeraa pahan kaivelua, joka uhkaa yhteyttä. Ei keskitytä pahaan, katsotaan vain Jeesukseen."
Mutta eihän Jeesukseen katsominen johda sulkemaan silmiä pahan todellisuudelta? Eihän Jeesukseen katsominen vaadi vaikenemaan todistuksestaan ihmisten mieliksi?
Mistä johtuu, että ihmiset loukkaantuvat, kun puhun pimeyden teoista - silloinkin, kun teen selväksi eron perkeleen petosten ja persoonan välillä?
Jos joku on liittoutunut niiden kanssa tietoisesti tai (useimmiten) tiedostamattaan, hän kokee totuuden valon uhkana mukavuudelleen. Olin itsekin aikoinaan tuon valheen vanki. Silloin ihminen rakastaa enemmän pimeyttä kuin valoa. Eikä hän halua tulla valkeuteen, vaan loukkaantuu - koska vihaa valoa, joka paljastaa hänen mukavuutensa vankilaksi.
Kohtaamattomuus on sydämen vankikuoppa. Siinä sydän mätänee pyhitettyyn pysähtyneisyyteen, jonka julistaa oikeaoppiseksi, hurskaaksi kypsyydeksi. Milloin sydämen kivettyminen paatumukseen muuttui pyhyydeksi? Onko nykyään todellisuuden torjunta muka elävää uskoa? Sehän on sen vastakohta! Sydän, joka ei halua muuttua, jämähtää paikoilleen, ja sulkee oven itseltään vapauteen. Silloin totuuden kutsu kaikuu kuuroille korville. Ja jos emme enää kärsi kuulla rehellistä puhetta, alamme vaientamaan niitä, jotka on kutsuttu varoittamaan toisia pimeyden petosten vaaroista. Se voi johtaa varsin hämmentävään oppiin:
Kun totuus omaantuntoon kilahtaa, se nopeasti maton alle livahtaa. 🧹
Eikä enää ajatella, keneltä ovi suljetaan, kenen kolkutukseen niin kovasti loukkaannutaan, kenen ääntä ei enää kärsitä kuulla. Ei nähdä kuin se halpa-arvoinen astia, jota pyhästi paheksutaan ja ylenkatsotaan. "Eihän Jeeus voi käyttää tuollaista palvelijaa", kohtaamaton uskoo. Jumalan työn voi vääräksi vääntää heti, jos se ei miellytä. Eikä lähimmäinenkään ole kuin uhka, jos se ei tottele, lakaise ja vaikene. Varsinkaan se perkeleen petturi, joka kieltäytyi roolistaan kohtaamattomuuden kaatopaikkana.
Olisiko entisen saatanan sätkynuken pitänyt olla laittomuuden kynnysmatto ollakseen ihmisten ehdollisen rakkauden arvoinen?🤔 Olisinko kelvannut vain, jos halveksin itseäni, kyseenalaistan todellisuudentajuni ja vaikenen todistukseni ihmisten mieliksi? Pitäisikö minun siis luopua kutsumuksestani ollakseni "kelvollinen"? Pitäisikö minun alistua uskomaan olevani ylpeä eksyttäjä, katkera luopio ja laittomuuden ihminen, koska en voi vaieta siitä, mitä olen nähnyt ja kokenut? Pimeyden näkökulmasta katsottuna olen luopio, vaarallinen todistaja, joka ansaitsee tuhoutua vääristussirkusten syntipukkina.
Jos pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija. Ei kai rakkaus totuuteen kiellä rehellisyyttä? Ei kai kukaan lakaisisi palavaa lamppua maton alle?🤨 Sehän pimentäisi koko huoneen - oman sydämen lisäksi!
En puhu ihmisiä vastaan, vaan heidän puolestaan. Tuon päivänvaloon valheen vaarat, mikä on Raamatun mukaan sielujen autuuden kannalta oleellisen tärkeää. Eikö Jeesuskin tehnyt niin? Jos pahaa ei saa nimetä, eipä siitä voisi vapautua. Se ei auttaisi yhden yhtäkään sielua, vaan vahvistaisi laittomuuden salaisen vaikutuksen valtaa - sielujen kustannuksella.
Suhtautuminen valoon paljastaa kuulijansa sisäisen tilan. Elävä todistus on mahdollisuus muutokseen, ei uhka, joka täytyy torjua, lakaista ja vääristää kieroon. Jopa uskosta osattomat sen tajuavat. Niin myös elävät uskovat. Totuus on kuin valo huoneessa: se ei sytytä huonetta, vaan paljastaa siellä olevan sotkun. Alkaen todistajan omasta sydämestä - mikä ei tapahdu hetkessä, vaan vuosien syvenevänä prosessina, joka jatkuu läpi elämän. Vain tunnistettu sotku on mahdollista siivota. Mutta jos joku on kutsunut sotkua kodiksi, hän tuntee sotkun paljastamisen hyökkäyksenä. Tämä on sielunvihollisen kieroimpia valheita: totuus, joka vapauttaa, onkin pahin vihollinen. Ja kun ihminen uskoo tämän valheen, hän uskoo sen omaksi turmiokseen. Kun sielu pitää totuutta vihollisenaan, sielu hukuttaa itsensä valheiden vankilaan - ja vetää muitakin mukanaan. Se on murheellisin tila, johon valheessa eläminen voi johtaa. Siksi siitä on syytä varoittaa.
Kun tunteet ja totuus sekoitetaan, saadaan aikaan hullunmylly, jossa väännellään kieroon niin totuutta kuin sen puhujaa. Jos joku tuntee itsensä loukatuksi, hän päättelee, että olen tehnyt väärin ollessani rehellinen. Kun totuus tekee kipeää, se kutsuu kohtaamaan tuon kipeän asian, jotta siitä voisi vapautua. Mutta jos ihminen ei halua kohdata itseään, käy helposti niin, että hän projisoi kohtaamattoman kuonan ihmiseen, joka sytytti lampun huoneeseen. Silloin ihminen tukkii korvansa kuulemasta, sulkee silmänsä näkemästä ja kivittää henkisesti totuudenpuhujan projektiosyytöksillään. Näin vääristetään toinen ihminen syntipukiksi kaikkeen siihen, mitä ei itsessä haluta kohdata - usein syytösvyöry on massiivinen ja kokonaisvaltaisesti toisen ihmisen persoonan vääristävä. Ja kun tämä tehdään viattoman uhrin äänellä valheita itkien, tai tekopyhyyden turvaliivissä yläpuolelta tuomiten, se on sitäkin tuhoisampi inversioteatteri. Varsinkin, jos se jatkuu taukoamatta kuukausia. Silloin se onkin jo aikamoinen vääristyssirkus, jonka tirehtööri vaihtuu heti, kun edellinen lopettaa. Vieläpä ilman, että ovat edes tietoisia toisistaan!
Tämä on julma tapa tappaa ihminen henkisesti - ja hengellisesti. Se ei ole vain valhesyytösten paskavyöry - vaan rituaali, jossa uhrataan totuudenpuhuja syntipukkina valheen alttarille, jotta todellinen syllinen (tai syylliset) voisi säilyttää valheellisen egonsa eheyden. Siis pysyä katumattomana itsepetoksessaan.
Ne, jotka ovat liitossa totuuden kanssa, iloitsevat, kun valheen verkko revitään auki ja pimeyden työt tuodaan päivänvaloon. Mutta ne, jotka elävät valheen suojissa, huutavat kivusta, kun valo paljastaa.
Edelleen: En puhu ihmisistä, vaan paljastan sen hengen, joka tekee ihmisistä pimeyden aseita - ja orjia. Kuten Luther jo aikoinaan sanoi: "Ei ole olemassa hengellisesti neutraalia tilaa. Ihminen on kuin eläin, jolla ratsastaa joko Jumala tai Saatana." Jos tuota ratsastajaa ei nimetä, ei enää voida erottaa Jumalaa Saatanasta. Kun ihminen käyttäytyy kuin loinen, joka pakottaa muut kantamaan taakkojaan ja samalla syö toisia elävältä - viatonta uhria näytellen, on ilmeistä, ettei tällainen toiminta ole kenenkään ihmisen todellinen luonto. Sehän on luonnonvastainen logiikka, jossa valhe käyttää ihmistä toisten tuhoamiseen. Kun hauraan uhrin roolia käytetään aseena toisten hallitsemiseen, siitä on viattomuus kaukana.
Kun ihmisiä sidotaan orjuuteen empatian ja säälin avulla, heistä tehdään valheen kannattelijoita ja hauraan egon polttianetta. Se ei ole avuttomuutta, vaan avuttoman uhriuden tyranniaa. Kun ihminen ei halua kohdata itseään, ei halua kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi eikä halua tunnustaa omia väärintekojaan, hän pakottaa muut kantamaan kaiken ja antamaan kaikkensa - hukkakäyttöön. Kun joku ei ole aikeissakaan kasvaa ja muuttua, kaikki toisten vaivannäkö valuu pohjattomaan kuiluun, joka vaatii aina lisää. Tällainen pohjaton tarvetyhjiö ei ole luonnollinen. Se on systemaattisen totuuden torjunnan kammottava seuraus. Se imee salakavalasti energian, potentiaalin, empatian, ilon, luovuuden, armolahjat ja elämänvoiman toisista - ja vyöryttää kaiken torjutun paskan toisten niskaan. Toisista tehdään vaivihkaa emotionaalisia kaatopaikkoja, taakankantajia ja kaikukammioita, joiden on toistettava valheita, jotta itsepetos pysyisi kasassa. Tällainen toimintastrategia ei ole inhimillistä - mutta se on kummallisen yleistä. Ja koska se on yleistä, tuon näkyväksi sen näkymättömän voiman, joka on valheellinen, petollinen ja tappava. Tämän mekanismin tunnistaminen on olennaisen tärkeää, jotta siitä voisi vapautua. On myös hyvä muistaa, ettei kaikki ole yhtä syvällä tässä toimintaligiikassa. Yhtä kaikki, se on vaarallinen niin tekijälle kuin tekojen kohteeksi joutuville. Se on vaarallinen myös niille sivusta seuraajille, jotka usein vangitaan empatian kautta suojelemaan tekijää vastuulta, totuudelta ja parannukselta. Siksi sen tunnistaminen voi vapauttaa vangitut ja varjella sieluja joutumasta ansaan.
Empatian orjuutuksen koneisto
* Tunnesumu - Energiavaras luo ympärilleen tunnesumun, joka hämärtää todellisuuden. Se on kuin henkinen savuverho: nauru, vitsailu, näennäinen mukavuus, säälipelit, loukatun uhrin itku, tunnevyörytys, itsesäälidraama ja marttyyrin ääni vuorottelevat. Sumussa eläminen on uuvuttavaa. Se on hienovarainen gaslighting, joka vääristää todellisuutta. Se saa epäilemään omia havaintojaan: "Ehkä minä kuvittelin, ehkä minä ylireagoin, ehkä minä näin väärin, ehkä minä koin väärin, ehkä minä olen väärässä (koko ajan), ehkä olen kylmä, ehkä olen syyllinen, ehkä olen julma ja pahantahtoinen" Tämä on osa ansaa. Jatkuva itse-epäily tekee ihmisestä helposti hallittavan, ohjailtavan ja manipuloitavan.
* Empatian kahle - Sääliansat ja syyllisyys ovat energiavarkaan tärkeimmät aseet. Hänen olemuksensa huutaa: "Jos et auta minua, olet paha ihminen." Ja kun kohde on saatu nalkkiin: "Jos et ole aina saatavilla, minulle sattuu jotain ikävää - ja se on sinun syysi." Tällöin ei enää auteta vapaasta tahdosta, vaan pelosta ja väärän syyllisyyden sitomana. Auttajaksi erehtynyt pakotetaan uupumaan hitaasti hengiltä toisen emotionaalisen kaaoksen kantajana. Empatia ei enää kulje vapaasti, vaan sitä kiristetään kuin panttivankia. Empatia vääristyy palvelemaan toisen itsekkäitä tarpeita ja sitä käytetään kuin narua, josta vedetään väärään suuntaan. Oikea kärsimys alkaa näyttäytyä merkityksettömänä ja manipulatiivinen uhrinäytelmä itsesäälikyyneleineen ohittaa kepeästi toisten hädän. Tämä on vääristymä, ei rakkautta.
* Oikeutuksen varastaminen - Kun empatia on sidottu, ihminen on orjuutettu säälityranniaan. Silloin ei enää jää tilaa elää omaa elämää - siihen ei enää edes koe oikeutta. Jokainen lepohetki, oma aika, jokainen oma valinta ja omat tarpeet tuntuvat väärältä. Kaipaus levosta herättää syyllisyyden - vaikka olisi jo palanut loppuun. "Avuton uhri" on onnistunut siirtämään oman vastuuttomuutensa toisen niskaan. Hän on niin avuton, ettei pärjää ilman toisen ihmisen tukea. "En tiedä, miten minulle kävisi, jos sinä et olisi kanssani". Jostain syystä toisen hyvinvoinnilla ei ole minkäänlaista painoarvoa: hänet on pakotettu kantamaan mielivaltaista taakkaa samalla kun hänen elinvoimansa riistetään ainaisen ottajan polttoaineeksi. Kun jokainen tarve ohitetaan, rajoista loukkaannutaan ja rehellinen palaute torjutaan, seurauksena on sisäisen äänen heikentyminen: "Minulla ei ole oikeutta vetää rajoja - olen pahantekijä, jos teen niin. Minulla ei ole oikeutta kieltäytyä - hän tarvitsee tukea elääkseen. Minulla ei ole oikeutta levätä ja olla vapaa - hänelle voi sattua jotain ja minä olen syyllinen." Tämä on äärimmäisen kieroutunut henkisen väkivallan muoto, joka voi lopulta tappaa ihmisen. Jos se saa jatkua, sen johdonmukainen seuraus on elävältä syödyksi tuleminen. Se on hidas ja tuskallinen uupumuskuolema - yhden tahallisen vastuuttoman ihmisen itsepetoksen seurauksena.
* Totuus on irtautumisen pohjana - Vapaus alkaa siitä, että näkee tämän mekanismin nimeltä. Kun tunnistaa: "Tämä ei ole minun vastuuni. Tämä on valheen asettama ansa.", silloin sisäinen selkeys alkaa palata. Totuus puhkaisee tunnesumun ja katkaisee valheen lonkerot.
* Tie ulos uhrityranniasta
- Jos toinen ei halua kantaa vastuutaan, se ei kuulu sinun harteillesi. Jos toinen romahtaa, se ei ole sinun syysi - hän on itse päättänyt olla tahallaan vastuuton. Älä anna hukuttaa itseäsi toisen henkiseen paskaan. Jokainen on vastuussa omasta elämästään. Ja jos joku yrittää vastuuttaa sinut itsestään, hän käytännössä vaatii sinua kumartamaan itseään epäjumalana. Pakene sellaista!
- Empatia ei ole kahle, eikä sitä tule antaa niille, jotka käyttävät empatiaasi aseena sinua vastaan. Empatia on lahja, jota voi antaa vain vapaudessa - ja myös pidättää, kun sitä käytetään hyväksi itsekkäästi. Älä hukkaa empatiaasi niihin, joilla ei ole aikomustakaan parantaa tapojaan - sellaiset sitovat empatiasi ansaan voidakseen syödä sinut elävältä.
- Hauraan uhripetoksen kannattelu on tuhoisaa turhuutta. Valhe syö jokaisen siinä elävän - vaikka se kerjäisi sääliä ja korostaisi viattomuuttaan. Jos joku uskoo olevansa niin erityinen, ettei hänen tarvitse kantaa omaa vastuutaan, älä suostu tukemaan sellaista epäjumalaa. Jos joku aina kantaa kaiken hänen puolestaan, hän voi paaduttaa sielunsa peruuttamattomasti - ja menee pidemmälle valheen pimeyteen. Älä uhraa itseäsi uhripetoksen alttarille. Älä heitä empatiaasi susille äläkä heitä helmiäsi sioille. Jos joku haluaa elää valheessa, kantakoon myös sen seuraukset. Sinun ei kuulu kantaa toisen sisäistä hajoamista - se on valheessa elämisen luonnollinen seuraus.
- Rajat eivät ole julmuutta vaan aitoa rakkautta sekä itseä että toista kohtaan. Terveet rajat ovat Jumalan luomistyö suojaksi tuhoavaa pahuutta vastaan. Rajat eivät tapa toista, vaan paljastavat sen, että hän on elänyt väärin. Kun vedät terveet rajat, estät toista jatkamasta rikosta. Se avaa oven parannukseen. Tuhoisaan kierteeseen jääminen mahdollistaa paatumusta. On rikollista orjuuttaa ihminen vastuuttoman eläjän sisäisen kaaoksen kantajaksi, sijaiskärsijäksi, energiaorjaksi, henkiseksi kaatopaikaksi, ainaiseksi antajaksi, itsepetoksen kannattelijaksi ja avuttoman uhrityrannin taakankantajaksi, joka uuvutetaan hengiltä toisen itsekkyyden alttarilla. Tällainen toiminta on äärimmäisen itsekästä, vastuutonta loisimista toisten kustannuksella, eikä kenenkään tehtävä ole hukata elämäänsä sellaiseen egopetokseen.
Vastuunsiirto on henkistä väkivaltaa, jossa yksi ihminen sysää oman vastuuttomuutensa toisen kannettavaksi. Ja vaikka hän sysää mielivaltaisen taakan toisen niskaan, hän elää toisen energialla syöden toisen henkistä elinvoimaa pala palalta. Se on helvetin tehokas tapa tuhota toinen ihminen - ja itsensä siinä samalla. Vaikka se ei jätä näkyviä mustelmia eikä vuodata näkyvästi verta, se on yhtä tappava kuin mikä tahansa murha. Tässä se vain tapahtuu hitaasti, näkymättömissä, mutta hyvin tuskallisesti. Sitä tuskaa ei riitä sanat kuvaamaan. Valitettavan usein tätä tuskaa vähätellään ja väitetään liioitteluksi, ikään kuin näkymättömissä tapahtuva sielun elävältä kalvaminen ei tuntuisi missään!
Kun ihminen kieltäytyy katsomasta peiliin ja kohtaamasta omaa sotkuaan, hänellä on kaksi vaihtoehtoa: joko hän romahtaa itse tai hän löytää jonkun, jonka niskaan viskata kuormansa - ja hukuttaa hänet oman sisäisen kaaoksen passiivipaskaan. Jälkimmäinen on energiavarkaan strategia. Hän ei kanna omaa kaaostaan, vaan tekee toisesta kaatopaikan. Tämä on kuin kaataisi omat roskasäkit toisen naapurin olohuoneeseen ja vaatisi häntä vielä kiittämään siitä.
Kun toinen ottaa (usein tiedostamattaan) tämän taakan kantaakseen, hänen sisäinen maailmansa alkaa pettää. Epävarmuus kalvaa sisintä: "Ehkä minä olen se ongelma." Väärä syyllisyys on jatkuva seuralainen: "Jos en auta, hän hajoaa, jos en kanna, hän tuhoutuu." Seurauksena on itsetunnon rapautuminen. Omat tunteet ja tarpeet alkavat tuntua luvattomilta. Se on orjuuden tila.
Kun ihminen joutuu kantamaan kahta elämää - omaansa ja toisen - keho alkaa reagoida. Sydämen muljahdukset, rytmihäiriöt, hengitysvaikeudet, psyykkinen, emotionaalinen ja fyysinen uupumus, unettomuus, lihasjännitykset, hermokivut, masennus, ahdistus, elämänilon ja elämänhalun katoaminen.. Jatkuva stressitila säästöliekillä johtaa krooniseen loppuun palamiseen, joka voi lopulta tappaa ihmisen. On rikos vierittää omat taakat toisen niskaan ja odottaa, että toinen ratkaisee ongelmia, jotka eivät koskaan ole olleet hänen ratkaistavissaan. Tällainen toiminta on emotionaalista loisimista toisten ihmisten kustannuksella. Se on kieroimpia henkisen hyväksikäytön ja orjuutuksen muotoja, koska se verhoutuu säälittävän uhrin viittaan ja käyttää ihmisten vilpittömyyttä hyväkseen. Se on jotain niin kipeää, ettei sitä haluaisi uskoa todeksi - mutta teot puhuvat puolestaan.
Tällainen ei ole "vain raskasta käytöstä", vaan helvetin törkeä rikos. Se, joka syö toisen elävältä, tuhoaa toisen itsekkyyttään. Samalla hän tuhoaa itsensä. Mitä pidempään tätä jatkaa, sitä syvemmin sydän paatuu ja lopulta siinä menettää kykynsä koskaan muuttua. Enää ei ole motivaatiota muutokseen, vaikka olisi kuluttanut toisen lähes hengiltä - eihän siinä mitään pahaa muka tapahdu, viaton uhri vain tarvitsee tavallista enemmän "tukea" (ilman aikomustakaan oikeasti ottaa apua vastaan). Oman viattomuusharhan ylläpito voi käydä todella kalliiksi.
Kun ihminen kykenee oikeuttamaan sen, että hän syö toisen elävältä ja sysää oman vastuun toisen niskaan, hän ei ole enää vain "vähän sekaisin" - vaan hänen sielun tilansa on syvästi vääristynyt.
Psyykkinen tila: Itsekkyyden tyrannia. Tällainen ihminen elää sisäisessä kaaoksessa, mutta sen sijaan, että kohtaisi sen, hän rakentaa puolustusjärjestelmän:
- Projektiot: kaikki paha siirretään ulkopuolelle.
- Uhrirooli: oma vastuu kielletään ja käännetään toisen syyksi.
- Oikeutus: hän kehittää mielessään logiikan: "Minulla on oikeus käyttää sinua, koska olen niin huonossa jamassa."
Tämä on psykologisesti lapsen tasolla elämistä aikuisen kehossa. Ihminen ei kanna vastuuta, ei tunne vastavuoroisuutta, mutta vaatii muilta kaiken kuin olisi oikeuitettu käyttämään toisia hyväkseen.
Moraalinen tila: Paatumuksen tie. Kun tällaista jatkaa riittävän kauan, seurauksena on moraalinen luisu:
- Hyvän ja pahan kääntyminen: syytön leimataan syylliseksi, ja todellinen syyllinen pitää itseään aina oikeutettuna ja syyttömänä.
- Empatian vääristyminen ja omantunnon kuolio: empatiaa ei enää tunneta, vaan sitä käytetään välineenä hallita toisia. Kun omatunto on paatunut rappioon, empatia vääristyy aseeksi.
- Totuuden torjuminen: kun kaikki varoitukset torjutaan, peilit rikotaan ja rajat ohitetaan systemaattisesti, sydän paatuu petokseen. Tuota petosta muiden tulisi tukea, kantaa, palvoa ja totella.
Moraalisesti tämä on paatumuksen tila - sydän on niin turrutettu, että väärä tuntuu oikealta ja oikea väärältä.
Hengellinen tila: Valheen liittolainen. Raamattu sanoo, että "se, joka tekee syntiä, on synnin orja." Tämä pätee tässä täydellisesti.
- Ihminen ei enää elä omilla voimillaan, vaan riippuu toisten elinvoimasta - se on hengellinen vampirismi.
- Kun ihminen ei halua kohdata itseään totuudessa, hän on kääntänyt selkänsä Jeesuksen ristille. Sen sijaan hän etsii sijaiskärsijän - jonkun, jonka päälle voidaan siirtää kaikki torjuttu pimeys ja valhe.
- Tämä on okkulttinen inversio, joka pilkkaa ristiä. Toinen ihminen pakotetaan väkisin kantamaan oma sisäinen kaaos ja vääryys - mutta se tehdään niin hienovaraisesti ja viattomuuteen verhottuna, ettei toinen edes oivalla, mitä tapahtuu, ennen kuin on palanut loppuun tuon taakan alla.
Hengellinen tila on liittoutuminen valheen hengen kanssa: se käyttää totuuden sijaan tunnesumua, manipuloi tunteilla, kiristää empatialla ja kahlitsee syyllisyydellä.
Looginen rakenne: Kieroutunut oikeutus:
Tällaista toimintaa ohjaa nurinkurinen logiikka:
"Minun pahuuteni ei ole minun vastuuni - minä en ole paha, kun sinä kannat kaiken.
"Sinun rajasi on rikos minua vastaan - sinulla ei ole oikeutta omaan elämään ja hyvinvointiin."
"Koska minä kärsin, minulla on oikeus imeä sinulta elämää."
"Koska minulla on ollut vaikeaa, maailma on minulle velkaa."
"Jos sinä et anna etkä kanna, se todistaa, että olet julma."
Tämä logiikka on helvetillisen johdonmukainen - se rakentaa kokonaisen arvomaailman, jossa henkisen vampirismin oikeutus muuttuu hyveeksi. Ja se on paha ja julma ihminen, joka ei alistu syötäväksi. Koska tämä kaikki verhotaan sääliroolipeleihin ja hauraan uhrin viittaan, sen tunnistaminen on vaikeaa. Usein kieroutunut logiikka kirkastuu vasta, kun joutunut kokemaan sen syvällisesti nahoissaan. Eikä silloin tahtoisi kenenkään muun joutuvan kokemaan vastaavaa. Kun on ollut lähellä menettää henkensä, sitä suuremmalla syyllä varoittaa toisia vaarasta.
Valitettavasti tällaiseen ansaan jäänyt ihminen kyseenalaistaa havaintojaan jatkuvan piilomanipuloinnin seurauksena. Vaikka toiminnan seuraukset ovat ilmeisen tuhoisia ja tuskaa tuottavia, ansaan jäänyt kyseenalaistaa omaa todellisuudentajuaan - ja kokee olevansa syyllinen toisen ongelmiin, pahoinvointiin, vaikeuksiin, vääristymiin, tekoihin ja niiden seurauksiin. "Jos et kanna, olet julma. Jos et auta, olet paha." Tämä valhe sulkee kohteen pois muusta yhteydestä, koska hän ei uskalla kertoa toisille, mitä kokee. Hän pelkää, ettei kukaan uskoisi - eihän hän itsekään haluaisi uskoa sitä todeksi. Näin hän jää kantamaan kipeän ihmisen valhetta. Tästä vankilasta voi vapauttaa vain totuuden kohtaaminen ja tunnustaminen. Se on kipeää - mutta vielä kipeämpää on jäädä hukkaamaan elämäänsä toisen valheen kannattelijana. Se vain vahvistaa toista pysymään lujana petoksessaan. Kun joku muu kantaa ja antaa kaikkensa, silloin ei ole mitään tarvetta muuttua - ja muuttumattomuus johtaa entropiaan.
Kipeä meno menee vain kipeämmäksi ja valhe syvenee. Sellaista touhua on tuhoisaa sääliä, koska sääli on juurikin se ase, jolla sidotaan empatia ansaan. Vaatii rohkeutta uskaltaa nähdä valheellisen uhrinaamarin taakse. Teot puhuvat enemmän kuin sanat - katso siis tekoja, älä luota sanoihin. Varsinkaan, jos ne ovat räikeässä ristiriidassa tekojen kanssa.
Se, joka kuluttaa toisia loppuun ilman tunnontuskia, käyttää toisia henkisenä kaatopaikkanaan ja omien varjojensa jäteastiana, ei ole mikään viaton uhri. Sellainen on riistäjän toimintaa - hän ei vain mahda mitään itselleen ja yrittää parhaansa mukaan muuttua. Mutta jostain syystä samat tuhoisat kaavat toistuvat kroonisesti ja homma saa yhä sairaampia piirteitä. Mitä pidempään kipeä kuvio kiertää samaa kehäänsä, sitä ilmeisemmäksi totuus tulee: lupaukset muutoksesta ovat tyhjiä lupauksia. Aidosti muutokseen pyrkivä ei jää toistamaan samaa kroonista paskalimboa - eikä syytä toisia omista teoistaan uhrin äänellä. Valheelliset muutoslupaukset ovat vain keino sitoa toinen pysymään taakankantajana. Toinen ihminen on tässä kuviossa pelkä resurssi, jonka osa on hukkua henkiseen paskaan. Kun tämän oivaltaa, voi vetää terveet rajat. Hyväksikäyttö ei lopu, ellei sille vedetä rajoja. Mutta jos ihminen ei halua myöntää joutuneensa hyväksikäytetyksi, se mahdollistaa hyväksikäytön jatkumisen. Kun tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat, silloin valhe menettää otteensa.
Suurin rikos on hengellinen. Jumalan tarkoitus on, että jokainen kantaa oman vastuunsa ja ristinsä - ei sysää niitä toisen selkään. Kun ihminen elää toisen voimilla, hän tekee kaksinkertaisen rikoksen: hän kieltäytyy itse muuttumasta ja estää samalla toista elämästä elämäänsä vapaudessa, johon Kristus vapautti. Sääliä kerjäämällä sidotaan toisen sielu väärään syyllisyyteen ja hänestä tulee valheellisen uhriroolin orja. Hänet on vaivihkaa pakotettu kannattelemaan haurasta uhripetosta, joka loukkaantuu verisesti vähäisestäkin totuudellisesta palautteesta. Tämä on valheen vankila, joka vääristää Kristuksen ristin - ja pitää sitä pilkkanaan tekemällä toisesta sijaiskärisjän, jonka päälle viskataan kaikki, mikä kuuluisi viedä Jeesuksen ristin juurelle. Näin "avuton uhri" pysyy entistä paatuneempana, koska hän ei kohtaa itseään totuudessa. Tuloksena on kaksoistuho: taakankantajaksi vangitun elämä hiipuu ja uuvuttaja paatuu. Tämä on hengellinen ja psykologinen kaksoismurha. Yksi itsekäs vastuuton ihminen voi tuhota kahden ihmisen elämän: sen, jonka hän syö, ja omansa, koska hän kieltäytyy muuttumasta. Ja kun ihminen ei halua muuttua, ei halua kohdata itseään rehellisesti, eikä halua ottaa vastuuta teoistaan, hän tarvitsee aina toisia taakankantajaksi. Hän tarvitsee myös aina uuden syntipukin, jonka vääntää syylliseksi omiin tekoihinsa - aina kun totuus tulee liian lähelle. Kun omat viat on viskattu toiseen ja toinen on uhrattu valheen alttarille, silloin petos vahvistuu. Silloin katumaton voi häpeämättömästi sanoa: "Minä en ole koskaan tehnyt mitään pahaa!" - vaikka uhriviitta on tahrattu totuudenpuhjan vereen. Tällainen dynamiikka voi levitä kokonaisen yhteisön kuluttavaksi piiotyranniaksi, jos rajoja ei vedetä ajoissa.
Passiivinen pahuus ei ole vähemmän pahaa - se voi olla jopa tuhoisampaa kuin näkyvä pahuus, koska sitä on vaikeampi tunnistaa ja nimetä. Ja kun se kätkeytyy avuttoman uhrin rooliin, käyttää ihmisten hyveitä aseenaan ja teeskentelee viatonta samalla kun tuhoaa toisia, sitä on vieläkin vaikeampi tunnistaa. Ja sille on vaikeampi vetää terveitä rajoja - kukapa uskaltaisi sanoa "ei" sääliä kerjäävälle uhrille? Rajojen vetäminen alkaa näyttäytyä siltä, kuin olisi paha ihminen - ikään kuin olisi hyveellistä alistua orjuuteen. Siihen se nimittäin johtaa, kun hauras uhri hajoaa jokaisesta vastalauseesta ja loukkaantuu verisesti rehellisestä palautteesta. Näin hän tukahduttaa totuuden ja pakottaa muut mukautumaan omaan mielikuvamaailmaansa - ikään kuin ihminen olisi niin hauras, ettei kestä todellisuutta. Jos näin todella on, silloin hälytyskellojen tulisi soida.
Jos vain yrittää selitellä, miten "hänellä on ollut niin vaikeaa, että on vain ymmärrettävää, kun hän syö muita elävältä ja pakottaa meidät elämään valheessa", se on sama kuin hyväksyisi kyseisen toiminnan jatkumisen. Ja mukautuisi elämään valheessa, ettei vain loukkaisi haurasta uhria. Se, mikä häntä loukkaa, on automaattisesti pahaa, koska "hän kokee niin" - ja häntä pitää suojella tuolta loukkaavalta asialta, vaikka se olisi totuus. Tämä on tunnetyranniaa. Jos hän kokee totuuden väkivaltana, se on väkivaltaa. Ja jos totuus on väkivaltaa, silloin voidaan sanoa: "Hyvästi rehellisyys! Hyvästi aitous! Hyvästi vapaus! Hyvästi muutos ja sielun eheys!"
Näin yhden ihmisen tunnereaktiot voivat alkaa määritellä yhteisön todellisuutta - ja toiset joutuvat toimimaan ihmiskilpenä epämiellyttäviä totuuksia vastaan. Valitettavasti tällainen hauraudella hallinta vetää muita mukanaan omantunnon korruptioon. Kun hauras itkee valheita oikein vetoavasti, hän saa muut tottelemaan itseään sokeasti. Koska kyseenalaistaminen ja "ein" sanominen johtaisi romahdukseen ja viholliseksi leimaamiseen, toisten ei auta kuin totella. Vaikka se sotisi omaatuntoa vastaan. Vaikka jokin sisimmässä huutaisi "Tämä ei ole oikein! Tämä ei ole totta!", on parempi leikkiä mukana, jotta ei joutuisi seuraavana syntipukin rooliin. Tämä on valheen säälityrannia. Mikään viattoman uhrin viitta voi pyhittää vääryyttä, joka syö toisia sisäisesti elävältä - ja uhraa totuudenpuhujat syntipukkina itsepetoksen alttarille.
Se on murheellinen tila, johon ei auta hyssyttely ja sääli. Selkeät rajat ja seuraamukset voivat auttaa vangittua oivaltamaan, ettei toisten salaa herrana hallitseminen ole yhdenkään ihmisen oikeus. Se on kapinaa Kristuksen Herruutta vastaan. Kenelläkään ei ole velvollisuutta elää toisten itsepetoksen ehdoilla. Kenenkään ei tulisi luopua vapaudestaan ja sananvapaudestaan vain, koska jotkut eivät kärsi kohdata elämän realiteetteja. Meitä ei luotu vastuuttomuuden tyranniaan, vaan vastuulliseen aikuisuuteen. Jos joku ei halua kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi, ei toiset ole velvollisia tukemaan sieluja vastaan sotivat henkistä rappiota. Sellainen johtaa sielun entropiaan. Jumalan kuvaksi luodut ihmiset ovat liian arvokkaita hukkaamaan elämänsä egopetokseen, joka kalvaa elämän ympäriltään. On tervettä vihastua vääryyteen, joka tuhoaa tekijänsä ja teon kohteen. Kummatkin ovat samalla viivalla, yhtälailla armoa tarvitsevia. Usein olemme molempia eri elämäntilanteissa. Jos kiellämme omat vääryytemme, Jeesuksen armo ei ole meille miksikään hyödyksi. Saatamme alkaa uhrata ihmisiä oman viattomuusharhamme alttarille. Pahinta on, jos kiellämme koskaan tehneemme mitään pahaa. Tässä maailmassa ei ole kuin yksi täysin viaton ja synnitön uhri: Kristus Jeesus.
Totuus voi vapauttaa syvältäkin paatumuksesta. Totuuden tunnustaminen on ainoa keinomme vapautua valheesta. Myötäilevä ja alistuva selittely voi johtaa osalliseksi vääryyteen. Tällaisen toiminnan tukeminen on pahin mahdollinen karhunpalvelus siihen vangituille arvokkaalle sielulle. Jos suojelemme kipeää menoa, se vain pahenee. Samoin se on karhunpalvelus yhteisölle, joka joutuu elämään yhden kipeän ihmisen itsepetoksen ehdoilla.
Tämä on entisen valheen vääristämän öykkärin hätähuuto: älkää menkö sinne, mihin minä olin lähellä hukuttaa sieluni silkkaa ylpeyttäni! Valhe voi tuntua mukavalta, mutta siitä voi tulla vankila, jossa olemme mukavuutemme orjia. Vaikka totuus on usein kipeä, sen kohtaamatta jättäminen on vielä kipeämpää! Löin päätä seinään aivan liian pitkään, ennen kuin nöyrryin mielettömyydestäni. Ja nyt ylistän Herraa Hänen suuresta armostaan, joka ei ollut turha minua kohtaan. Älköön tämä armo jääkö turhaksi muillekaan. Jos kaltaiseni ääriniskuri voi vapautua kiivailemaan totuuden ja sielujen pelastuksen puolesta, muutos on mahdollista jokaiselle, joka haluaa. Emme voi väittää, etteikö Jumalalla olisi huumorintajua, kun Hän kutsuu entisen öykkärin kutsumaan muita vapauteen valheen vallasta. Siinä on tekopyhyyden turvaliivit tärisseet jo moneen kertaan. 🤭
