Pakkohoito Buvidal

Meikäläinen täällä moi. Viime perjantaina mulla vaihdettiin Suboxone filmit tähän uuteen ihanaan Buvidal injektioon. Aine on sama, mutta silti. Ensinnäkin mut pakotettiin tähän Buvidal piikkiin koronaviruksen varjolla. Olisi kuulemma ollut vain kaksi vaihtoehtoa: joko lopettaa korvaushoito tai suostua tähän uuteen uljaaseen Buvidal injektioon. Eihän sen nyt noin pitäisi mennä. Mä sanoinkin niille, et eikö potilaalla muka ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta, mun tietojen mukaan pitäisi olla. Mut ei. Ei oo päihdepolilla potilaalla itsemääräämisoikeutta, ei oo ei. En olis halunnut, et muhun tökitään piikkejä. MINÄ VIHAAN PIIKKEJÄ. INHOAN NIITÄ SYDÄMENI POHJASTA. Entinen ruiskunrakastaja mestaritykittäjä inhoaa neuloja.😆 Mutta tämä inho suojelee mua. Anyway, oli siis vähän niinkuin PAKKO suostua siihen, ja nyt minä kärsin liian pienellä annoksella ja koen viekkareita ja voimakasta kamahimoa. Eipä oo aikoihin ollut tämmöisiä kamahimoja, koko kroppa huutaa opiaatteja ja Jenskaa inhottaa. Eilen sain uuden piikin, se kyllä helpotti, mutta ei enää. Siinä kun menee oma aikansa, että se edes nousee sille tasolle, mihin olen tottunut. Kiva siis kärsiä kipuja, vapinaa, pahaa oloa, vilunväristyksiä jne jne.. Alkaisi jo hemmetti toimia tuo niin kovasti kehuttu lääke!! Sitä siis ei laiteta suoneen, vaan ihon alaiseen rasvakudokseen, jossa se muodostaa sellaisen kivan kapselin tms, josta se sitten vapauttaa sitä buprenorfiinia. Mulla on niitä jo kaksi, ja olot on karmaisevat. Pelkään että retkahdan. En tahdo. Silti pelkään. Tänään olin yhteydessä päihdepoliin ja huomenna saan tietää jatkosta. Ilmeisesti annos nostetaan. En olis halunnut mitään injektioo, mut oli vähän pakko. On siinä kyl hyvätkin puolensa: saa lisää välimatkaa päihdepoliin. Jee! Todella toivon, et tää alkaisi tästä tasoittua jo pikkuhiljaa. Yritän pysyä lujana, enkä anna periksi.

Että tämmöistä tällä kertaa.

Ärsyttävä ilmiö

 Mua ärsyttää kun niin moni pitää päihdeongelmaisia ja mt-ongelmaisia huonompina ihmisinä, vieläpä itseään huonompana, yhteiskunnan pohjasakkana. Jotkut menee vielä niin pitkälle, et ajattelevat, että "tuollaiset pitäisi tappaa". Se ei ole totta! Ne, jotka noin ajattelee, ovat itse alhaisia ja julmia. Kysyn vaan: tappaisitko oman lapsesi/läheisesi, jos hänelle tulee päihdeongelma? Haluaisitko itse, että muut toivoo sun kuolemaa, kun itse taistelet elämästäsi huumehelvetissä?
 Mt-potilaat  ja päihdeongelmaiset ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin. Ei ongelma tee ihmisestä huonoa, vaikka ongelma olisikin ikävä. On väärin tuomita kanssaihminen huonoksi jonkun ongelman takia. Ihan kuin hän ei itsekin kärsisi ongelmastaan, ja vielä enempi kärsimystä lisää se, kun muut tuomitsee toisen itseään "alemmalle tasolle". Kuka tahansa voi sairastua päihde- ja/tai mt-ongelmiin, joten turhaa on kuvitellakaan, että toiset olisi alempiarvoisia kuin toiset.
 Vaikka nää ongelmat oireilee erittäin ikävästi, sekään ei ole syy tuomita toista huonommaksi. Jokainen toimii joskus väärin, toiset urakalla tekee pahaa (mikä on hölmöä), toiset tekee pahaa hienovaraisemmin (hölmöä sekin). Toinen voi varastaa, olla väkivaltainen ja sekoilla paljon, toinen voi olla hyvin katkera, puhua pahaa toisten selän takana ja vihata lähimmäistään. Yhtä pahoja tekoja kaikki. 
 Vaikka teot on vääriä, se ei tee toisesta huonompaa. Kaikki me tehdään väärin, joten ei ole aihetta tuomita toista muka itseään huonommaksi. Se on valhetta ja itsepetosta, siinä ihminen haluaa kuvitella olevansa hyvä, parempi, paras, ja siksi korottaa itsensä toisten yläpuolelle. Vieläpä sellaisten "yläpuolelle", jotka ovat eläneet elämänsä huumehelvetissä, taistelleet elämästä ja kuolemasta, joutuneet näkemään ja kokemaan niin sairaita ja pahoja asioita, et psyyke hajoilee.. niin, ja ovat vielä saattaneet selvitäkin siitä kaikesta, saaneet elämänsä kuntoon.
 On todella noloa ja häpeällistä mennä korottamaan itseään sellaisten "yläpuolelle", joiden elämästä eivät tiedä paskaakaan. Nää itsensä korottajat on usein kokeneet paljon vähemmän kuin ne, joiden ylitse yrittävät itseään korottaa. Moni ei edes selviäisi siitä kaikesta hengissä. Joten turhaa on mennä korottelemaan itseään toisten yläpuolelle, se on ALHAISTA!

Karmeita kamahimoja

Viime aikoina on ollu ihan hirveitä kiusauksia ja kamahimoja. Niitä tulee niin unessa kuin hereilläkin ja kyllä harmittaa. Näitä on kestäny jo ainakin kuukauden ja alan olla hyvin harmissani.
 Kamahimot kun iskee, ne on niin voimakkaita että mä huudan ja itken sitä tuskaa. Kädet tärrää ja on ihan hikiset, koko kroppa jäykistyy, syke nopeutuu ja hirvee kamahimo kourii vatsaa. Se on ihan hirveetä.
 Kerrankin kamahimoissani raivosin: "V***u parempi olis vetää kamaa, kuin kärsiä näitä paska himoja!" Jälkeenpäin totesin, että ei se niin ole. Kamahimot meinaa viedä järjenkin mennessään. Yleensä mä oon pysyny sen verran järjissäni, et oon tiedostanut et vaikka tekee mieli, niin en halua enää palata siihen paskaan.
 Kun nyt noita hemmetin kiusauksia on tullut tulemistaan, jo ainakin kuukauden, alkaa järkikin jättää kun kova himo iskee. Se on kamalaa. Kamahimoissani haluisin niin narkata, kun himot on menny ohi, mä kauhistun niitä ajatuksia.

Yhtenä iltana huomasin hekumoivani piikittämisestä. Mä katselin vanhoja pistoarpia ja huomasin et pidin kuvitteellisesti piikkiä kädessä ja tökkäsin käteeni mielikuvituspiikillä. Tämä toistui.
Sit mä havahduin. Järkytyin ja aloin itkee. Se oli niin inhottavaa, mut samalla kaipasin sitä kovasti. Itkin tuskaani ja pidin itseäni ihan kajahtaneena. Miten ihmeessä voi kaivata jotain sellaista, mikä on ollut yhtä helvettiä?! Olen sairas. Vaikka 3 ja puoli vuotta on ollu asiat hyvin, silti tulee noita helvetillisisä kamahimoja.   Pääosin ajatus on: EN TAHDO PALATA SIIHEN HELVETTIIN!!!
 Kun järki jättää, ajatus on: IHAN MITÄ VAAN MIKÄ PÄRÄHTÄÄ.

Tässä oikeesti on pieni vaara. Mä en halua retkahtaa, mut pelkään etten enää kestä noita himoja. Pyydän teitä, kaikki uskovaiset lukijat, rukoilkaa mun puolesta etten mä retkahtais!
Rukous on aina ollut suuri apu. Ilman Jeesusta ja puolisoni estelyitä olisin jo narkkaamassa. En tahdo sitä!
Pelkään vaan, et kun heikko hetki iskee, niin se on menoa.

Pilattu hoito

Vuonna 2012 pääsin ekan kerran korvaushoitoon. Lääkkeenä oli Metadoni. Kovasti yritin jo sillon olla ilman muuta kamaa mut eihän se onnistunu. Vähän väliä olin vetämässä piriä jne. Olin niin sekasin etten muista siitä ajasta paljoakaan.
Se oli kesää kun hoito alko ja jouluna se jo lopetettiin oheiskäytön takia.
Kun annosta tiputettiin niin olot oli ihan hirveet.
Helvetilliset reflat.
Ja sekös mut saikin vetämään kahta kauheemmin. Koko hoito meni vituiks ja elämä myös. Sen jälkeen mun narkkaaminen paheni huomattavasti.
Sillon olin varma että kuolen huumeisiin.
Eikä Se kaukana ollutkaan.
Mut onneks vihdoinkin kävi toisin.
Mä pelastuin.
Kun pääsin Suboxone korvaushoitoon mä yritin uudestaan. Tosissani. Jonkin aikaa olin selvänä mut sit aloin retkahtelee useemmin ja useemmin. Se loppu vasta vuosi sitten kun sain Elvansen ADHD:n hoitoon.
Mitä tästä opimme?
On tärkeetä hoitaa ongelmien alkulähde. Muuten mikään ei onnistu.

Sellaista apua

Kerroin aikasemmin niistä tekijöistä joiden takia sekaannuin aineisiin.
Sain palautetta joissa kovasti ihmeteltiin sitä et miks mua ei autettu tosissaan.
Sitä ihmettelen itekin.
Missä ikinä olinkin hoidossa niin siellä hoitajat ja sossut Ym nostivat kädet pystyyn mun kohdalla. Olin kuulemma toivoton tapaus. En koskaan tule pääsee irti huumeista. Mua ei voida auttaa. Niin mulle sanottiin tyyliin kaikkialla.
Tosi kannustavaa.
Oon katkeroitunut kaikkia niitä tahoja kohtaan. Koulu, sossu, laitokset, päihde- ja mielenterveystyö, psykiatrit jne.
Kyllä mua joskus yritettiin auttaakin, sitä apua vaan tuli muutamalta ihmiseltä. Mua ei otettu tosissaan. Tuntu et olin ihan yksin kaikkien ongelmieni kanssa.
Faija oli ainut joka oikeesti yritti ja teki kaikkensa. Muita ei kiinnostanu. Minkälaista tuskaa tollasestakin tulee kun apua ei saa.
Tässä Yks esimerkki.
Oon ollu 9 kertaa yhdessä psykiatrisessa hoitolaitoksessa. 3 vikalla kerralla mut heitettiin pihalle. Vikalla kerralla antovat porttikiellon. "Päihdeongelma ei ole mielenterveysongelma" ne sano syyksi porttikiellolle.
Mikä päihdeongelma sit on jos ei mielenterveysongelma? Ainakin siihen liittyy mielenterveysongelmia. Ja Se on sairaus.
Johon on vaikea saada apua.

Tekijät

Ajattelin tässä käydä läpi niitä tekijöitä jotka sai mut käyttää aineita 11-vuotiaana lapsena. Niinku yks lääkäri sano, nää on vaikeita asioita.

Äidin hylkääminen
Mutsi hylkäs mut jo kun olin vauva. Sille tuli synnytyksenjälkeinen masennus. Oli sillä jotain muitakin MT-ongelmia. Se sano faijalle "päätä: joko minä tai tuo lapsi" ja faija kerto ettei päätös ollu vaikee. Se valitsi mut. Ne kuitenki vielä yritti. Mut sit kun faija näki mutsin lyömässä mua, me lähettiin.
12-vuotiaaks asti mun piti käydä mutsin luona jokatoinen viikonloppu. Se oli helvettiä. Mutsi ei osoittanu kertaakaan rakkautta. Se vaan aina haukku mua ja sano hirveitä asioita. Se laitto mut tekee kaikki kotityöt yksin. Se huus mulle ja haukku mua kiitokses.
Pian sit kun olin täyttäny 12 mutsi lopetti kaiken yhteydenpidon. Jo ennen tuota ikää mä olin sille vaan pelkkä riesa. Niin se sano.

Koulukiusaaminen
Kun menin kouluun, kiusaaminen alko heti. Miks?
Mustat vaatteet
Tykkään susista
Kuuntelen metal-musaa
Olen oma itseni
Mua haukuttiin. Mua hakattiin. Musta juoruiltiin. Mulle tehtiin "piloja". Mua vainottiin. Mua inhottiin...
Lista on pitkä.
5-luokalla kiusaajat ajo mut yrittää itsemurhaa. Olin kerrostalon katolla ja keräsin rohkeutta hyppäämiseen. Alhaalla muutama kiusaaja huus "Hyppää susi hyppää!" ja just ajoissa kytät nappas mut. Kaikki vaan paheni kun en onnistunu.

"Ei se uskaltanu ees tappaa itteesä!"
"Kuole susi!"
"Tapa ittes!"
"Me tapetaan sut!"
Blaa blaa blaa. Rumia sanoja kasvavalle nuorelle. Ja rumia tekoja.
Kiusaamista jatku aina 9-luokan alkuun asti. Vedin sillon koulun vessassa överit ja lensin pihalle. Onneks.

Nuori ikäni 
Olin vasta 11v kun mulle tarjottiin amfetamiinia. Siinä iässä ei pitäis kenenkään joutua tollasen valinnan eteen. Ja minä olin niin sinisilmänen ja uskoin että se tyyppi voi auttaa mua.
Olin tyhmä.
Olin nuori.

Masennus
Olin ihan maassa joka päivä. Olin menettäny elämänhaluni jatkuvan kiusaamisen ja pelon takia. Mikään ei enää kiinnostanu (kunnes tuli humeet). Lintsasin koulusta useemmin ja useemmin. En vaan jaksanu.
En kestäny.
Viiltelin itteeni ja haaveilin kuolemasta. Elämä oli pelkkää kärsimystä. Halusin pakoon. Ja pakotien anto huumeet.

ADHD
Mun käytös oli tosi rajatonta. En uskonu mitään enkä ketään. Olin aggressiivinen. Ja helvetin impulsiivinen. Aina sähläsin jotain. Ja yleensä jotain luvatonta. Koulussa riehuin tunneilla kun en pystyny keskittyy. Aina olin jälki-istunnossa. Ja tarkkailuluokalla.
Kotona mulle yritettiin asettaa rajat. Mut faija epäonnistu mun kovapäisyyden takia. Mä en vaan kuunnellu enkä totellu. Mua ei estäny mikään. Olin helvetin vaikee lapsi.
Ja entäs ne raivarit mitä sain? Niitä on vaikee kuvailla, niin voimakkaita ja hirveitä ne oli. Satutin itteeni ja ympärillä olevia. Faija siitä eniten kärsi.
13-vuotiaana mulla diagnosoitiin ADHD. Se oli ollu selvä juttu jo syntymästä asti. Mut silon, 13-vuotiaana. En saanu edes lääkitystä. Jos oisin saanu lääkityksen jo sillon, mä oisin ehkä pystyny lopettaa narkkaamisenkin sillon.
Ja väkivaltasen käytökseni.
Mut ei.
Eihän narkkaria voida auttaa!


Noi on ehkä ne suurimmat tekijät joiden johdosta sotkeennuin aineisiin. Varmasti siihen on vielä paljon muitakin syitä, nämä vaan tuli nyt ekana mieleen. Huumeiden käytön alottaminen on monen tekijän summa, niistä tulis piiitkä lista. Enkä näillä halua itteeni puolustella. Sellaseen ei ole tarvetta. Tiedän typeryyteni.

Riippuvuus

Miten voi rakastaa ja vihata jotain samaan aikaan? Muistan vieläkin kaikki ne vedot joita vetelin itkien. Silti piti painaa mäntä pohjaan. Ja bädäm hetken helpotus ja pian edessä sama tuska. Rakastin aineita. Vihasin aineita. Miten se on mahdollista? Aina sama tuska piikillä ja sit helpotus joka ei kauan kestä. Aamu alko piikillä. Sit hirvee puhelinralli ja armoton odotus että pääsee vetämään. Joka päivä sama ralli. Kaikki vitun vuodet. Mikään muu ei merkinny kun piikki. Kaikki pyöri sen ympärillä. Sen eteen teki mitä vaan. Aina kun sai kamaa kaikki oli hyvin. Tai niin mä luulin. Helvettiä se oli. Kuvittele että joku toimii sun puolesta, päättää mitä teet. Se joku on riippuvuus. Se tekee sut sairaaks. Muuttaa sut aivan toiseksi tyypiksi. Se ohjaa jokaista toimintaa. Mikään muu ei merkitse kuin aineet. Se on hirveetä. Koko todellisuus vääristyy. Helvetti on irti. Mut siitä voi päästä eroon. Sen voi oikeesti voittaa. Kaikki lähtee itsestä. Kukaan muu ei sitä voi tehdä. Oma tahto on tärkeintä siinä että pääsee eroon. Monta vuotta mä kuvittelin et mul on tahtoo. Vaan ei ollu. Ei riittävästi. Mun piti mennä niin pohjalle kuin mahdollista ennen kun tuli se oikee tahto. Piti kokee kaikki mahdollinen paska ennen kun tahtoo tuli. Viha-rakkaussuhde on muuttunu. Enää on vaan viha. Välillä riippuvuus yrittää saada mut valtaansa. Enkä mä anna sen onnistua. Se on ohi. Enää en palaa siihen helvettiin. Jatkan taistelua.

Överit

Muistu tässä mieleen yhet ekstaasi överit. Paritkin. Olin kämpillä ja kaveri otti yhteyttä. Essoja. Menin sinne ja rätkäsin essot hihaan. Alko hirvee vapina, sydän hakkas hulluna, tuli epämääräsiä liikkeitä ja eikun vessaan laattaamaan. Tuo tila oli mulle jo tuttu, mut essojen kanssa saa aina pelätä. Monet kerrat painoin mäntää pohjaan hirveen pelon vallassa ja rukoilin etten kuolis. Silti piti painaa mäntä pohjaan. Noh, nää överit pelotti. Jähmetyin paikalleni tunnustelemaan oloja. Silmät oli ihan mustat ja kaverikin totes että tais mennä vähän yli. Siinä sitä oltiin taas. Laattaaminen jatku. Jonkin aikaa siinä tutkittiin tilannetta. Sit olo hyvin vähän parani, huomasin et en ehkä kuolekaan ja uskalsin sit lähtee. Jo pihaan päästyäni mä oksensin taas. Siinä tuli vielä joku tyyppikin vastaan ja katto paheksuvasti. Kadulla kävellessä soitin kaverille (ihan varmuudeks et jos kuolen ni tietää mun sijainnin) ja hölötin siinä kulkiessani. Liikennevaloissa piti taas oksentaa ja sit otinkin suunnan sisustuskauppaan. What the fuck?? Kysyin myyjältä hyvin oudolla lapsen äänellä et "onko täällä niitä tapetteja?". En vieläkään tiedä mitä tapetteja mä kaipasin. Myyjäkin ihmetteli mun vapisevaa olemusta mut silti näytti missä tapetit on. Juoksin ulos. Laattasin. Kaveri puhelimes ihmetteli et mitä helvettiä mä säädän. Kun tietäs. Pääsin sit vihdoinkin kaverin luokse ja se laitto mut sänkypotilaaks. Överit meni pikkuhiljaa ohi. Mielessä kyllä pyöri aikasemmin tapahtunu essomyrkytys joka oli viedä multa hengen. Rännitin jo ties kuinka monetta essoo sinä päivänä ja sit se jonkin ajan päästä iski. Mä luulin et ne oli horkat, mut se oli jotain vitun paljon pahempaa. Kramppeja, kouristuksia, vapinaa, saatanalliset kivut, kova kuume.. Ei voinu kun huutaa. Oli niin kovat tuskat etten voinu kun maata täristen sohvalla helvetillisissä oloissa. Horkat jäi kepeesti kakkoseks siinä tilassa. En onneks ollu yksin. Kaveri hiero mun jalkoja ja selkää ja anto mulle pari rivaa (Rivatril) ja ne todennäkösesti pelasti mun hengen. Noin tunnin päästä alko olo vähän helpottaa. Uskosin että ne rivat todella jeesas. Myöhemmin sain kuulla että se oli ilmeisesti ollu myrkytystila. Oireet täsmäs. Oli kuulemma ihme et olin selvinny. Essoista ei koskaan voi tietää. Vaikka ne ois samaa satsii, ne voi olla täysin erivahvusia. Niistä ei tiedä mitä kaikkee paskaa niissä on. Niitä ei koskaan pitäis rännittää. Se on helvetin vaarallista. En suosittele kenellekään.

Kiinnostaako huumeet?

Haluatko sinäkin kokea huumeiden tuoman nautinnon? Haluatko antaa itsesi ja elämäsi huumeille? Houkuttaako hallusinaatiot? Haluatko vaarantaa henkesi?

Jos vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, niin mieti myös mihin ryhdyt! Oletko valmis...

1. ..Ottamaan ainetta mistä et tiedä edes mitä se TODELLA on?
2. ..Maksamaan sikamaisen hinnan?
3. ..Kestämään ikävät olot kun vaikutus lakkaa?
4. ..Ottamaan riskin että aine on tappavaa?
5. ..Luottamaan diilereihin ja käyttäjiin?
6. ..Myymään kamahimoissa omaisuutesi?
7. ..Ostamaan velaksi vaarallisilta ihmisiltä?
8. ..Tekemään rikoksia että saa aineita?
9. ..Joutua huoraamaan että saa kamaa?
10. ..Pettämään läheisesi?
11. ..Jäämään yksin kun läheiset joutuvat ottamaan välimatkaa takiasi?
12. ..Myllertämään velkahelvetissä joka suuntaan?
13. ..Tulemaan hakatuksi (jopa tapetuksi) kun et pystykään maksamaan velkoja?
14. ..Joutua tekemisiin myös virkavallan kanssa?
15. ..Pitämään suusi kiinni asioista kun olet pidätettynä?
16. ..Kestämään kuolemantuomion JOS vasikoit?
17. ..Vankilakierteeseen?
18. ..Itsemurhaan?
19. ..Vierotusoireisiin?
20. ..Kaveriesi kuolemiin?
21. ..Todellisuuden vääristymiseen?
22. ..Paeta todellisuutta?
23. ..Menettää kaiken mikä oli joskus hyvää?
24. ..Kuolla huumeisiin?
25. ..Kestää vierotusoireet?
26. ..Yrittää kuiville useita kertoja siinä onnistumatta?
27. ..Saamaan narkkarin leiman ja vihat niskaasi?
28. ..Pääsemään eroon siitä helvetistä?
29. ..Voittamaan aineet lopullisesti?
30. ..Jättämään traumat huumehelvetistä taaksesi ja YRITTÄÄ jatkaa elämää?

Jos haluat tehdä elämästäsi helvettiä, käytä huumeita!!!

Todellisuus vs Todellisuus

Todellisuus
       Entinen Jenna
1. Vain aineet auttaa. Muuta en tarvitse. Aineet tuo onnen.
2. Ei ole enää muuta kuin huumeet.
3. Olen yksin vaikka kuulenkin ääniä.
4. Kukaan ei ymmärrä, ei halua auttaa, musta ei välitetä, kaikki on kääntyneet mua vastaan, meneillään on joku salaliitto taas.
5. Kehenkään ei voi luottaa.
6. Olen valmis mihin vaan kunhan saan aineita.
7. Mielummin överit kuin vajarit.
8. Olen koukussa, okei, sen jo reflatkin kertoo. Mitä sit? Mun elämää tää on!
9. Mua kohdellaan kuin saastaa missä ikinä olenkin.
10. En uskalla kohdata maailmaa ilman aineita.

Todellisuus
       Nykyinen Jenna
1. Aineet ei todellakaan auta, ne TUHOAA.
2. Mulla on vihdoinkin elämä kun olen jättänyt huumeet.
3. En ole enää yksin.
4. Moni ymmärtää, moni auttaa ja välittää. Kiitos.
5. Liian harvoihin voi luottaa.
6. En tekis enää mitään typerää aineiden takia.
7. Mielummin ilman.
8. Olen koukussa, mutta tilanteeni on aivan toinen (subu korvaushoito ja ADHD lääkitys Elvanse)
9. Mua kohdellaan kuin saastaa missä ikinä olenkin.
10. Maailma on paljon antoisampi ilman aineita.


Kumpaa todellisuutta sinä kannatat?

Mikä auttaa pysymään kuivilla?

Listaan nyt asioita jotka auttaa mua pysyy irti aineista.

1. Aviomieheni
2. Faija ja muut läheiset
3. Muistot siitä helvetistä missä elin
4. Oma tahto
5. Halu nähdä ja kokea jotain parempaa
6. Oikea lääkitys
7. Muiden ihmisten tuki
8. Halu näyttää että pystyn siihen
9. Haluan näin hyvittää läheisteni tuskan (ne sano että paras hyvitys on se etten käytä)
10. Uudet harrastukset
11. Totaalinen kyllästyminen aineisiin ja siihen maailmaan
12. Häpeä omista kamahuuruisista hölmöilyistä joita ei halua toistaa
13. Useat oikeuden tuomiot jotka olen itse aiheuttanut
14. Koko se kamakuvio ja ne piirit vituttaa
15. Useat vaaratilanteet jotka meinas viedä mun hengen kerta toisensa jälkeen
16. Viha huumeita ja niihin liittyviä lieveilmiöitä kohtaan
17. Katumus kaikesta paskasta minkä aiheutin
18. Haluan tietää kuka on Jenna joka ei katoa aineisiin
19. Muutkin ovat pystyneet lopettamaan, kyllä siis mäkin pystyn
20. Kokonaan uusi elämä ja uudet kuviot

Kuinka tukea toipuvaa addiktia?

- Älä koko ajan epäile hänen puheitaan valheeksi
- Opettele luottamaan häneen uudestaan
- Vietä paljon aikaa hänen kanssaan
- Muistuta että olet tukena ja täysillä hengessä mukana
- Kannusta jatkamaan eteenpäin, ottamaan pieniä haasteita, uusia harrastuksia..
- Auta ja neuvo miten asioita hoidetaan (esim sossut, kela, pankki..)
- Älä painosta
- Älä tuomitse retkahdusta, (se kuuluu paranemiseen) vaan kehoita ottamaan tilanne haltuun (muistuta hyvästä alusta ja huonoista hetkistä mitä huumeet aiheuttivat) ja jatkamaan taistelua
- Älä lannista/lannistu
- Jos takapakit lisääntyy, huomauta siitä, keskustelkaa vakavasti miten tästä eteenpäin (hoitoon vai ei, onko motivaatio tallessa jne)
- Älä kysele usein "oletko käyttänyt" ym vastaavaa
- Älä puhu aina huumeista (ne herättää himoja)
- Anna aikaa ja tilaa
- Pidä kuitenkin tiiviisti yhteyttä (mitä parempi tukiverkosto, paremmat mahdollisuudet)
- Pidä huoli että olet ajan tasalla OIKEASTI ettei kaiki olekaan pelkkää fuulaa, valheet lopettamisesta tulevat kyllä ilmi tavalla tai toisella
- Ehdota mielenkiintoista ja mielekästä tekemistä
- Yllätä hänet jotenkin kun tulee tärkeitä päiviä (eli esim 1kk kuivilla jne)

Läheisten tuska

Miltä tuntuu menettää läheinen huumeille? Se on varmasti hirvee järkytys, pelottava shokki. Läheinen joutuu koko ajan pelkäämään että mitä kaikkea käyttäjälle voikaan sattua. Kyseessä kun on eräänlainen leikki kuoleman kanssa käyttäjällä. Mun faija pelkäs jokaista puhelua ja ovikellon soittoa siks koska se odotti että millon sille tullaan kertomaan että tytär on kuollut. Huoli läheisestä on kova. Se tuo myös pelkoa, surua, epätoivoa.. Sitä tuntee itsensä voimattomaksi kun tuntuu ettei mikään auta vaikka miten yrittää käyttäjää auttaa. Se tuska lamauttaa. Kaikki se huoli, miten vaarallisten tyyppien kanssa käyttäjä pyörii, mitä rikoksia käyttäjä tekee, yliannostukset, laitokset, onnettomuudet, kuolema.. Mitä tahansa voi olla odotettavissa, aina pelkää pahinta. Ja kaikki apu yritykset ja järkipuhe menee kuuroille korville. Käyttäjä valehtelee läheisille, luottamus menee, välit viilenee, käyttäjä etääntyy, läheinen myös koska tuska on niin kova ja tuntuu ettei mikään enää auta. Käyttäjä elää omassa kuplassaan, ei tajuakaan millainen on läheisten huoli. Mäkin tajusin sen vasta jälkeenpäin. Ja miten hirveeltä tuntuukaan se kaikki tuska ja paska mitä läheiseni on joutuneet kokemaan! Oman typerän itsekkään huumehörhöilyni takia. Mun läheiset tekivät kaikkensa mun eteen, enemmänkin. Vaikka heillä oli vaikeaa kestää mun käyttämistä ja käyttäytymistä, ne eivät mua hylänneet. Tietenkin ottivat etäisyyttä, mut kuitenkin jatkoivat mun tukemista ja auttamista. Monet kerrat ne kävi sairalassa mua kattomassa kun olin meinannu kuolla, pitivät yhteyttä tiivisti katkoilla, puhuivat järkeä, toivat ruokaa, pelastivat minut millonkin mistäkin nistiretkiltäni ja pahoinpiteleviltä poikaystäviltä, veivät mut hoitoon useita kertoja.. Lista on pitkä. Vaikka ne kärsi aivan helvetisti mun takia, ne eivät luovuttaneet. Yks syy siihen oli se, että ne usko muhun, että mä vielä pääsisin irti. Se antoi niille voimaa jaksaa mua. Olen siitä kaikesta läheisilleni helvetin kiitollinen, en tiedä miten voisin hyvittää sen kaiken tuskan.. Faija sano kyllä et paras hyvitys on se etten käytä. Mutta silti. Miten voi hyvittää kaiken sen painajaisen mitä ne joutui mun huumeriippuvuuden takia kestämään? Se tuntuu itestäkin ihan hirveeltä kun muistelen mitä kaikkea ne ovatkaan joutuneet näkemään, kuulemaan, kokemaan, tekemään.. Vahvoja ovat, hitto soikoon kun jaksoivat!

Haluisin vielä sanoo..

Huumeidenkäyttäjän läheiset:
Älkää antako periksi! Helvettiä se on, mutta aina on toivoa. Älkää hylätkö käyttäjää kokonaan, se vaan voi pahentaa tilannetta. Puhukaa! Vertaistuki on tärkeää, myös ammattiauttajat. Hankkikaa tietoa riippuvuudesta ja olkaa käyttäjän tukena vaikka se olisi vaikeaa. Käyttäjä ilman läheisiään saattaa menettää viimeisetkin toivon rippeet. Älkää kuitenkaan hyssytelkö, puhukaa suoraan. Ja yrittäkää ymmärtää. Jos tilanne on kovinkin paha, pieni välimatka on ok, mutta pitäkää yhteys. Voimia!

Huumeidenkäyttäjät:
Lopettakaa! Se on ainoa keino saada asiat kuntoon. Ajatelkaa läheisiäänne ja heidänkin tuskaansa. Vaikka koukku on kova, se ei ole voittamaton. Voimia!

Huumeiden käytöstäni

Sain muutamia kysymyksiä lukijalta ja ajattelin nyt vastata niihin. Kyse on ajasta jolloin käytin vielä aineita.

1. miksi käytit?
- Alussa helpottamaan omaa pahaa oloa, loppuvaiheessa käytin pysyäkseni terveenä, eli ilman refloja. Tietenkin myös yks suurin syy oli tää pään sekasin saaminen. Aineissa kaikki oli "hienompaa ja helpompaa" mikä ei kyllä kauaa kestänyt. Ja kun sen tajusin, oli jo liian myöhäistä lopettaa kun olin jo niin koukussa.

2. Mitä sait siitä irti?
- Helpotusta, turvaa, euforiaa, itsevarmuutta, voimaa, uskallusta, iloa, nautintoa, jännitystä.. Lopulta tunsin olevani normsaali vain aineissa.

3. Milloin huomasit että se oli enemmän haitallista kuin hyödyllistä?
- Muutaman vuoden päästä kun aloitin. Se oli niitä aikoja kun tajusin olevani koukussa, mikä oli ensin järkytys, mut sit siihenki tottu ja jatkoin vaan vetämistä samaan tahtiin, aina vaan lujempaa ja lujempaa.

4. Mitä kaipaat huumeiden käytössä?
- Niitä hyviä fiiliksiä, kunnon nousuja, ihan tutkalla olemista, piikittämistäkin joskus.. Vaikka se oli helvettiä, oli siinä ne hyvätkin puolensa. Mut en halua muistella niitä, himot iski jo :D

5. Mitä aineita kaipaat?
- Amfetamiinia. Vaikka mul onkin amfetamiini lääkitys, siinä katupirissä oli se oma hohtonsa. Muita aineita en niinkään kaipaa. Subua kaipaisin varmaan jos en ois korvaushoidossa. Kannabistakin kaipaan sillon tällön.

Muistoja

Ollaan oltu 7kk yhdessä mieheni kanssa. Hän osti mulle näin ihanan sinisen ruusun <3 Oli pakko laitta kuvaa tännekin. Ja päivitin tossa myös uusia tekeleitä tonne--> http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/
Käykää kattomassa mitä oon saanu aikaan. :)

Tänään törmäsin yhteen nistikaveriin.. Tuli aika inhottava olo kun palas ne ajat mieleen. Ja se vielä kertokin miten paljon huonommin porukalla on alkanu mennä. Se teki mut tosi surulliseks ja ahdistuneeks. Vielä jokin aika sit mäkin olin vielä niin heikossa hapessa, lähes kuollut. Miten voi olla mahollista et mä elän vieläkin ja oon nyt kuivilla kiitos subu hoidon ja oikean ADHD-lääkityksen. On se kumma miten asiat voi muuttua. Näin hyvään suuntaan vielä.

2 vuotta takaperin.. En päässy sängystä ilman aamupiikkiä ja vedin KAIKEN mitä eteen tuli. Olin valkonen kuin kummitus, helvetin laiha (43kg/170cm) ja todella huonossa kunossa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Olin vähän väliä piripsykoosissa ja sekoilin ympäriinsä ihan vitun tutkalla. Kaikkea vaan sekasin mitä eteen tuli. Millään ei ollu mitään väliä. Paitsi seuraavalla annoksella. Kaveritkin kauhisteli mun menoo ja ottivat etäisyyttä kun pelkäsivät että kuolen niiden eteen. Olin vähän väliä sairaalassa tipassa ja kiertelin katkoja, turhaan. Piikitin itteeni sormiin ja varpaisiin kun muualtakaan ei enää suonia löytynyt, hyvä että niistäkään. Sit multa pysähty sydän alkutalvesta ja pääsin subukorvaushoitoon.

1 vuosi takaperin.. Olin viime kesänä jo subu hoidossa mut silti mulla meni aika lujaa. Tuli vedettyä muutaman viikon putkia millon mitäkin ja olin ihan kuutamolla. Välillä olin selvinkin päin, mut aina ne aineet vei mut mukanaan lyhyen selvän kauden jälkeen. Se oli semmosta tasapainoilua veitsen terällä koko touhu.

Nykyhetki.. Olen edelleen subu hoidossa ja mulla on alotettu ADHD-lääkitys. Löysin myös ihanan miehen elämääni joka on saanu mut jopa rauhottumaan. Niiden ansiosta olen nyt ollu kuivilla jo koko kevään ja tän alku kesän. Elämä tuntuu jo aika hyvältä ja kiitos oikean lääkityksen, pystyn toimimaan suht normaalisti ja voin hyvin.

Noinkin lyhyessä ajassa on tapahtunu näin iso muutos. Mitä se kertoo? Sen että KUKA TAHANSA voi päästä irti aineista. Jos mä kerran pystyin siihen niin uskon kyllä että täällä on muakin vahvempia taistelijoita joilta tuo onnistuu. Sen voin sanoa ettei selvä elämä ole kamalaa, (niinkun aineiden käytön aikana kuvittelin) vaan paljon parempaa ja mahtavampaa kuin kamakoukussa oleminen. Toivottavasti tää antais joillekin huonossa jamassa oleville toivoa. En mäkään uskopnu et pääsisin irti, mut niin vaan kävi sitten. Ihmettelen sitä vieläkin. Mut olen onnellinen.

Tuhosin itseni täydellisesti

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/ <-- Tänään lisäsin tohon blogiini lisää tuotoksiani.

Nyt kun Concertat (metyylifenidaatti) vaihdettiin tohon Elvanseen (lisdexamfetamiini) niin olo ja elämä on ollu paljon mukavampaa ja toiveikaampaa. Jaksan touhuta ja pystyn olemaan ilman aineita. Syön lääkkeeni ohjeen mukaan ja on kyl pakko todeta et toi Elvanse on parempi kuin Concerta. Ja sit on vielä se Suboxone-hoito myöskin ja sekin on hyvällä tolalla. Tuntuu että lääkitys on nyt just eikä melkein kohdallaan. Tuntuu jopa liian hyvältä ollakseen totta.. Pelottaa että jotain ikävää tapahtuu pian.. En tiedä mistä se johtuu, en vaan oo tottunu elämään hyvää elämää. Aina ennen kaikki oli päin vittua. Joka aamu itkien painoin mäntää pohjaan hirveän suonien metsästyksen jälkeen. Ei mulla ollu oikein enää paikkoja mihin pistää. Piti piikittää sormien ja varpaiden väleihin, kaulaan, ranteisiin, rystysiin, sormiin.. Ja nekin oli kaikki ihan pienenpieniä suonia. Käsitaipeisiin en oo saanu menemään vuosikausiin. Nyt kun en oo piikitelly niin suonetkin on alkanu pikkusen palautua. Hirveet rustottumat niissä on ja vaalenneita pistoarpia on joka puolella käsissä ja jaloissa. Ne muistuttaa mua siitä helvetistä missä elin. Palautuukohan mun kroppa koskaan normaaliks? Tuskin. Ja mitähän kaikkee mun aivoillekin on tapahtunu..? Taitaa olla jokunen aivosolu kadoksissa. Lopullisesti. Ja sitten se vitun C-hepatiitti. Ai että on ihanaa. Huumeet ei ole tuoneet mun elämään mitään hyvää. Hetkellisen helpotuksen tuottamat elinikäiset jäljet ja sairaus joka voi tappaa. Oliko se sen arvoista? EI!!!! Miks mä sit käytin? Olin NIIN helvetin koukussa. Aineet oli koko mun elämä. Mulla ei ollu MITÄÄN muuta kuin aineet. Ja nyt saan kärsiä loppu elämäni itse aiheutetusta paskasta. Vittu mä olen IDIOOTTI!!!

Tilannekatsaus

Mulla on menny ihan hyvin. Oon virkannu paljon. Laitoin tonne Hulttiotytön Tekeleet blogiin uusia töitäni ja ajattelin lisätä niitä taas kunhan jaksan kuvata.

Oon taistellu huumehimoja vastaan. Yks päivä oli niin pahat himot että ihan itketti ja hajosin. Mutta tästä selvitään. Lisdexamfetamiini eli Elvanse on auttanut tosi hyvin. Se on siis se mun uus ADHD lääke. Oon jaksanu touhuta ja innostua tekemään kaikenlaista. Pystyn keskittyy ja silleen. Enkä vedä niitä yli, syön ihan annokseni mukaan ne. Samoin Subut. Moni ajattelee etten mä oo kuivilla kun oon subu korvaushoidossa ja syön amfetamiini lääkkeitä. Se ei pidä paikkaansa. Mä en käytä lääkkeitäni väärin. Ne on lääkärin määräämiä ja syön ne ohjeen mukaan valvotusti. Sekö tekee musta narkkarin? Ehei, ne on lääkkeitä siinä missä muutkin. Eihän sokeritautisetkaan pärjää ilman insuliinia, esimerkiksi. Nuo lääkkeet on mulle kuin insuliini sokeritautiselle. Pystyn elämään normaalia elämää ja mun päivissä on jopa sisältöäkin. Kuten tuo virkkaaminen. Siihen olen nyt ihan hulluna.

 http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/ <-- Tossa linkki tonne mun toiseen blogiin missä on noita virkkausjuttuja. Päivittelen sitä taas piakkoin. Paljon on tullu hienoja tekeleitä.

Mun mielentilakin on ollu ihan hyvä. Välillä iskee kauheet vainot ja ahdistus, mut niistäkin selviää. Tunnen vaan itseni niin huonoks.. Tunnen ettei musta ole mihinkään ja etten ole riittävän hyvä. myös menneisyyden haamut kummittelee. En voi antaa itselleni anteeks kaikkea sitä tuskaa mitä mun läheiset ovat joutuneet kestämään mun takia. Kaikki se huopli ja pelko.. Ja mun huono käytös. Mä olin nuorena tosi paha. Onneks oon rauhoittunu. Ehkä sitä oppii elämään noiden ikävienkin asioiden kanssa vielä joskus. Voimia mulla on taistella, en luovuta. Oon jo näin hyvässä alussa. EN enää palaa siihen kamahelvettiin. Se on jo niin nähty.

Menneisyyden traumat kummittelee

Mun menneisyys kummittelee mielessä. Päässä pyörii kaikki ne huumediilit, vedot, rötökset, väkivalta, suru, ahditus, pelko, kuolema.. Mä vaan kuljin kohti seuraavaa piikkiä. Ihan sama mitä tapahtui, ajattelin vaan seuraavaa annosta. Sen eteen tein kaikkeni.

Tänään kun menin sulatukseen niin kävelin yhen kaupan ohi johon aikoinaan jouduin pakenee mun hakkaaja-exää joka vainos mua eron jälkeen. Se hakkas mut helvetin monta kertaa henkihieveriin. Kytätkin sano sitä toimintaa kidutukseksi. Se väkivalta olikin tosi julmaa. Kaikki keinot käytössä. Se löi, potki, heitteli, väänteli multa luita poikki kaiken maailman judo-otteillaan, repi hiuksista, kuristi, yritti tukehduttaa, töni alas rappusista jne... Se melkein tappo mut. Sitä piinaa kesti 3 vuotta. Sit tajusin vihdoinkin erota. Ja sit se alko vainoaa mua., Missä mä olinkin niin se jahtas mua. Monta kertaa kytät vei sen mukanaan kun se oli mun perässä. Onneks se on ohi.

Sit mielessä on pyöriny kaikki ne hyväksikäytöt ja raiskaukset mitä mulle on tehty. Oon päässy niistä jotenkin yli, osaan elää niiden kanssa vaikka tunnenkin itteni niin likaseks ja huonoks. En halua miettiä tätä enepää.

Huumemaailmassa ei tunneta armoa. Jouduin tekee paljon rötöksiä aineideni eteen eikä siinä keinoja kaihdeltu. Rikosrekisteri on pitkä. Varkauskia, näpistyksiä, pahoinpitelyitä (lievistä törkeisiin), huumeiden käyttö-, myynti-, ja hallussapitorikoksia, luvattomia ajoneuvon käyttöönottoja, rattijuopumuksia, autovarkauksia, murtoja, petoksia... Lista on pitkä. 14 vuoden aikana sitä ehtii touhuta. Niin kauan oon jo eläny alamaailmassa.  Itse en oo vielä linnaan joutunu, mut moni mun ystävä on istumassa. Jopa elinkautista. Se on surullista. Kirjottelen niillekin ystäville usein. Ja tää yks elinkautis-vanki on mun erittäin rakas ystävä. Hyvätkin tyypit tekee virheitä.

Muistan ne jokaiset aamut kun en saanu vaatteitakaan päälle ennen aamupiikkiä ja monesti painoin itkien mäntää pohjaan. ja kaikki ne armottomat reflat.. Sillon sitä vasta onkin hajalla. Sitä on valmis tekee MITÄ VAAN että saa aineita. Ja mulle kun ei yksi aine riittänyt. Piti vetää kaikkea mitä eteen tuli. Ihan kaikki kelpas. Huumeet, lääkkeet, liuottimet, imppaus, alkoholi (nyt ollu vuosia ilman)... KAIKKI. Olin ihan riekaleina.

Kavereita kuoli ympärillä koko ajan. Monta rakasta tyyppiä kuoli huumeisiin, itsemurhaan tai murhaan. Kuolleiden näkeminen on aivan kamalaa. Varsinkin jos kyseessä on joku tärkeä. Siinä mietti monesti että millon on oma vuoro. Sitä samalla odotti ja pelkäsi. Monta kertaa mä itsaria yritinkin, mut aina joku ehti mut pelastaa. Mä olin niin epätoivonen. Niin rikki. Niin koukussa. Toinen jalka haudassa.Ja ympärillä porukka tappaa toisiaan. Näissä piireissä ei voi tietää et kuka on oikee kaveri ja kuka ei. Jopa ystävykset silpoivat ystävänsä hengiltä ilman syytä. Ja sit tapetaan ihan pikkusyistä, ja kyllä isommistakin kuten velat. Sitäkin tapahtuu, en vaan tajua miks tappaa velkaa oleva, eihän sillon ainakaan rahojaan saa. Tietty siihen odotteluun kyllästyy mut ei tarvis tappaa siks. Alamaailmasa väkivalta kukoistaa. Useat velalliset (ja kuka tahansa muu) joutuu torpedojen kidutettavaks ja se ei oo nättiä katottavaa. Tää elämä on ihan SAIRASTA. HIRVEETÄ. Kukaan ei tahallaan tällaista elämää haluaisi. Siihen vaan ajutuu erinäisitä syistä.

Nyt olen koittanut totutella tähän "normaaliin" maailmaan. Helppoo ei oo ollu. Alamaailman elämäntyyli ja narkkarin identiteetti ovat niin iskostuneet muhun. Yritän opetella niitä asioita mitä multa on jäänyt oppimatta (ja niitä on paljon) ja yritän elää kunnollista elämää. Mutta tänäänkin sorruin varastamaan. Hitto et on vaikee päästä vanhoista tavoista eroon.

Monet kerrat taistelen huumehimojen ja rötöshimojen kanssa. Yritän päästää irti menneisyydestäni mut en saa päästettyä irti. Kaikki paska kummittelee mielessä ja niitä asioita on vaikee oppia hyväksymään. Pitää vaan käydä niitä juttuja läpi uudestaan ja uudestaan. Niin kauan että voi jatkaa elämää menneisyyden kanssa jonka pystyy hyväksymään. Siinä voi kestää kyllä pitkään. Mut ei se mahdotonta ole. Kaikki nää traumat vaan vaivaa vielä tänäkin päivänä mun olemista. Mä oon todella traumatisoitunut kaikesta siitä helvetistä mitä olen joutunut kokemaan, näkemään ja elämään. Mut aina on mahdollista jatkaa eteenpäin ja kohti parempaa. Ehkä mäkin vielä onnistun.

Ja tää teksti ei todellakaan ollut mitään huumemaailman ihannoimista. Kerroin vaan omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. Se ei ole ihannointia. Se on karua faktaa josta on vaikea kertoa.

Huumeiden käytön riskit - testi

Huumeiden käytön riskit - DUDIT

DUDIT –testin avulla voit saada kokonaiskuvan huumeiden käyttöön liittyvistä ongelmista, haitoista ja niiden asteesta. Palautteessa annetaan myös tietoa mistä voi halutessaan hakea tukea ja apua huumeiden käytön lopettamiseksi.
Testissä on yksitoista kysymystä huumeista. Vastaa mahdollisimman tarkasti ja rehellisesti valitsemalla omaan tilanteeseesi sopivin vaihtoehto.

DUDIT (Drug Use Disorders Identification Test)

	En koskaan	Kerran kuussa tai harvemmin	2-4 kertaa kuussa	2-3 kertaa viikossa	4 kertaa viikossa tai useammin
1. Kuinka usein käytät muita päihteitä kuin alkoholia? (Katso huumeluettelo tästä)					X
2. Käytätkö koskaan samalla kertaa useita eri huumeita?					X
	0	1-2	3-4	5-6	7 tai enemmän
3. Kuinka monta kertaa otat huumeita sellaisena tyypillisenä päivänä, jona yleensä käytät niitä?					X
	En / Ei koskaan	Harvemmin kuin kerran kuussa	Joka kuukausi	Joka viikko	Päivittäin tai lähes päivittäin
4. Kuinka usein olet voimakkaasti päihtynyt huumeista?					X
5. Oletko viimeisen vuoden aikana tuntenut niin suurta kaipuuta huumeisiin, että et ole pystynyt vastustamaan sitä?					X
6. Onko sinulle viimeisen vuoden aikana käynyt niin, että et ole pystynyt lopettamaan huumeiden ottamista kun olet aloittanut?					X
7. Kuinka usein viimeisen vuoden aikana olet käytettyäsi huumeita jättänyt tekemättä asian, joka sinun olisi pitänyt tehdä?					X
8. Kuinka usein viimeisen vuoden aikana sinun on seuraavana aamuna tarvinnut ottaa jotain huumetta käytettyäsi runsaasti huumeita edellisenä päivänä?					X
9. Kuinka usein viimeisen vuoden aikana olet tuntenut syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa huumeiden käyttösi vuoksi?					X
	En / Ei	Kyllä, mutta en kuluneen vuoden aikana		Kyllä, kuluneen vuoden aikana
10.Oletko satuttanut itseäsi tai muita (henkisesti tai fyysisesti) huumeiden käyttösi seurauksena?				X
11.Onko läheisesi tai ystäväsi, lääkäri, hoitaja tai joku muu ollut huolissaan huumeiden käytöstäsi tai ehdottanut, että lopettaisit huumeiden käytön?				X

Ikä: 15 tai alle 16 - 17 18 - 24 25 - 30 X 31 - 40 41 - 50 51 - 64 65 tai enemmän En halua kertoa

Sukupuoli: Mies X Nainen En halua kertoa
Päihdelinkin testien tuloksia saatetaan käyttää myös riippuvuuksia koskevien tutkimusten tutkimusaineistona. Julkaisemme testien tuloksia ja vastaajien taustatietoja vain tilastollisessa muodossa.

Sait testistä 41/44 pistettä

Huumeiden käyttösi on erittäin huolestuttavaa. Testin mukaan olet jo todennäköisesti riippuvainen yhdestä tai useammasta huumeesta tai lääkkeestä. Tämä tarkoittaa, että huumeet todennäköisesti hallitsevat elämääsi ja huumeiden käytöstä on tullut sinulle elämäntapa. Mieti, minkälaisia haittoja huumeiden käyttö tuottaa sinulle jokapäiväisessä elämässäsi.
Suosittelemme, että haet ammattiapua huumeiden käytön lopettamiseksi. On tärkeää, että voit itse olla mukana määrittelemässä minkälaisesta ammattiavusta voit hyötyä omassa tilanteessasi. Varaa aika lääkärille tai A-klinikalle (link is external), jossa voitte yhdessä miettiä keinoja huumeista irtaantumiseksi. Voit ottaa mukaasi läheisen tai ystävän, jos se tuntuu sinusta hyvältä.
Kannattaa pohtia syitä ja tilanteita, jotka ovat johtaneet huumeiden käyttöön. Listaa myös mitä hyviä ja mitä huonoja puolia huumeiden käytöllä sinulle on. Ajatuksia voi kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaan tai jutella niistä hyvän ystävän kanssa. Tämä auttaa sinua kartoittamaan tilannettasi.
Moni on saanut tukea huumeettomaan elämään vertaistuesta, esimerkiksi NA-ryhmistä (link is external). Päihdelinkissä toimii ohjattu keskustelualue Kuivaushuone huumeiden käytön lopettajille. Siellä voi keskustella nimettömästi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.
Lisää tietoa huumeista, lääkkeistä ja riippuvuusongelmista saat Päihdelinkin Pikatiedosta tai Tietopankista. Voit myös kysyä päihteistä ja riippuvuuksista nimettömästi Päihdelinkin neuvontapalvelun (link is external) ammattilaisilta. Vastauksen saat noin viikon kuluessa.
Muista, että apua ja tukea huumeiden käytön lopettamiseen on saatavilla. Lopettaminen on mahdollista.



Oma kommentti:  Yllättävää. Luulin jo että ois asiat lähteny parempaan mut tän perusteella oon aika pahassa jamassa. Mut pahimmat koukut onkin mun korvaushoitolääkkeeseen eli subuun ja ADHD lääkkeisiin eli concertaan ja lisdexamfetamiiniin ja sit vielä ihan perus amfetamiini ja muut opiaatit + kannabis kummittelee mielessä ja himoja on paljon.

Miltä tuntuu olla kuivilla?

Noniin. Anteeks kun tässä on nyt ollu hiljaista jonkin aikaa. Oli ADHD lääkkeet loppu niin ei oikeen jaksanu mitään. Jatkossa tekstiä tulee taas enemmän. Nyt mul on menny tosi hyvin. Ajattelinkin tässä nyt kertoo että miltä tuntuu elämä kun oon pysyny kuivilla. Tuntuu helvetin hyvätlä! Mä oon vapaa. Vihdoinkin! (ainakin tällä hetkellä..) Tietty subut, bentsot ja ADHD lääkkeet menee, mut muuta paskaa en oo nyt vetäny. On ollu koviakin huumehimoja mut ne on aina menny ohi. Vittumaisia ne on kylläkin. En ole edes tarttunu puhelimeen enkä kyselly oisko kellään mitään. En oo ollu tekemisissä nistikaverien kanssa, ne ihmetteleekin et missä mä oikeen luuraan kun musta ei oo kuulunu eikä oo näkyny. Oon päättäny et en enää vedä katukamaa. Yhtenä viikonloppuna mulle tarjottiin 4 kertaa amfetamiinia ja jopa ilmaseksin mut kaikilla kerroilla kieltäydyin. HYVÄ MINÄ!!! Vaikka on ollu himoja niin en oo sortunu. Ne himotkin menee aina ohi aikanaan. Vaikeetahan tää on ollu, aikamoista tahtojen taistelua mut voitolla ollaan. En halua enää piikittää vaikka välillä tekee mieli. En enää halua doupata vaikka välillä tekee mieli. Miks jatkasin? En keksi yhtäkään järkevää syytä. Toivottavasti pysyn jatkossakin yhtä vahvana. Retkahduksia saattaa tulla mut niihinkin pitää kehitellä toimintamallit. Ensinnäkin: lopettaa jo heti alkuunsa, mahdollisimman nopeesti lopettaa jos retkahtaa. Mitä pidempään vetää sen vaikeempi on lopettaa. Toiseksi: ei pidä pitää MITÄÄN yhteyksiä narkkarikavereihin. Jos niiden kans on tekemisissä niin aina jossakin vaiheessa tulee sitä kamaa nenän eteen ja siitä onkin vaikeempi kieltäytyä. Eli ei mitään yhteyksiä nistifrendeihin. Oonkin pitäny tässä matalaa profiilia. Mukavampaa olla ilman aineita. Toi subukoukku mua kyllä vituttaa (korvaushoitoni siis), mut en vielä pärjää ilman sitä. Eiköhän senkin lopettamisen aika vielä joskus tule. Saas nähdä. Toivottavasti pysyn jatkossakin kuivilla!