Vaiettu aihe, josta ei kuulu vaieta

 Aivan liian moni suomalainen joutuu kokemaan väkivaltaa. Ja siitä vaietaan. Aihe on vaikea. Siitä ei usein puhuta edes lähipiirissä, ei vaikka vaikeneminen tapahtuu väkivallan uhrin terveyden, hyvinvoinnin ja jopa hengen kustannuksella. Jos joku sinulle läheinen kertoisi sinulle kokeneensa väkivaltaa, ottaisitko hänet vakavasti vai alkaisitko vähätellä asiaa?  Jos todella välittäisit hänestä, ottaisit varmasti hänet vakavasti. Liian moni on kuullut nämä sanat: "Ei se nyt noin vakavaa voinut olla. Taidat vain liioitella. Ehkä käsitit väärin koko tilanteen." Väkivaltaa vaan on vaikea käsittää väärin. Sen kyllä tuntee ja tunnistaa. Usein väkivallan uhria ei oteta vakavasti ja hänen kokemustaan vähätellään. Voidaan jopa sanoa, että uhri vain liioittelee, on käsittänyt väärin tai suorastaan jopa keksinyt muka kaiken omasta päästään (mikä on ihan hullu ajatus).

Ja tämä vain pahentaa uhrin tilannetta. 

Pahimmillaan kukaan ei usko häntä ja uhri jää yksin traumaattisen kokemuksensa kanssa. Uhrin kokemuksen vähättely on hänen nöyryyttämistään. Väkivallasta vaikeneminen ja sen vähättely on sama kuin sanoisi väkivallan uhrille: "Sinun kokemuksella ei ole väliä. Sinun ei auta kuin vain kestää. Et ole avun arvoinen."

Miksi uhri edes puhuisi mistään väkivallasta, jos sellaista ei olisi? Edes se, että hän uskaltaa kertoa väkivallasta, on usein hänelle ylivoimaisen vaikeaa. Ja jos hänet vielä ohitetaan ja hänen kokemustaan vähätellään, se on uhrille sama kuin uusi henkinen isku hänen rikottuun sisimpäänsä. Ja kuten tiedämme, toisen kokemuksen vähättely on henkistä väkivaltaa, varsinkin tällaisessa tilanteessa.

Jotkut jopa alkavat puolustamaan väkivallan tekijää, vaikka hän juuri on se, joka on tehnyt todella väärin. Ei väkivallan tekijä mitään puolusteluja tarvitse. Hän on toiminut julmasti toista kohtaan ja hänen olisi otettava teoistaan myös vastuu. Väkivalta on aina tekijän oma valinta, ja tekijän vastuulla. Vika ei koskaan ole uhrin. Tekijä on itse syyllinen omaan toimintaansa, itsehän hän on sen valinnan tehnyt, kuinka toista kohtelee. On siis turha alkaa puolustella tekijää. Hän on tehnyt väärin. Hän on aiheuttanut vakavaa tuhoa toiselle ihmiselle, joten mitä järkeä on puolustaa sellaista? Silloinhan puolustaa ilmeistä vääryyttä! Sehän on sama asia kuin väkivallan hyväksyminen.

Todellisuudessa väkivaltatilanteessa juuri uhri on se, jota tulisi puolustaa ja hänet tulisi ottaa vakavasti. On päivänselvää, että väkivallan tekijä valehtelee, ettei jäisi kiinni teoistaan. Tekijä kun ei halua joutua vastuuseen, joten tietenkin hän valehtelee. Taitavasti hän valehtelee kaikille väkivallasta tietäville täysin kirkkain silmin. Usein tekijä vääristelee asioita todella rajusti ja pahimmillaan hän onnistuu valheillaan saamaan tilanteen kuulostamaan sitä, että uhri onkin se syyllinen ja pahantekijä.

Kaikki vika on muka uhrissa. 

Tekijä saattaa tekeytyä säälittäväksi uhriksi, vaikka hän itse on tuhonnut toista ihmistä. Hän saattaa näytellä avutonta raukkaa ja kerjätä sääliä. Nimittäin juuri sääliä tekijä tarvitsee. Koska kun muut säälivät häntä, he eivät voi kritisoida tekijää hyvällä omallatunnolla. Tekijä voi manipuloida toisia niinkin pahasti, että muut alkavat pitää tekijää syyntakeettomana väkivaltaiseen toimintaansa, joka on toistunut jo monta kertaa. Mutta sehän tarkoittaisi vain, että tekijä on täysi mielipuoli ja kuuluisi suljetulle osastolle! Silti voidaan sanoa: "Ei hän voi mitään itselleen. Hän vain on kärsinyt niin paljon, ettei enää kestänyt. Ei häntä voi saattaa vastuuseen, häntä on pidettävä syyntakeettomana uhrina. Hän on niin rikki ja traumatisoitunut, ettei hän vaan voi mitään itselleen. Häntä tulee sääliä, eikä syyttää." Näin tekijän manipulointiin haksahtaneet voivat ajatella. Ja juuri tätä tekijä haluaakin.

Ikään kuin vika olisi uhrissa. 

Ikään kuin uhri olisi ollut niin vaikea, ettei tekijä enää voinut muuta kuin käyttää väkivaltaa. 

Ikään kuin uhri olisikin se, joka on traumatisoinut tekijän! 

Ja näin osat vaihtuvat.

Uhrista tulee syyllinen ja tekijästä tulee viaton uhri. 

Joskus kuvio voi mennä näinkin sairaaksi taitavan manipuloinnin takia. Kun uhria ei uskota ja häntä vielä pidetään syyllisenäkin, uhri jää helposti yksin. Hänet hylätään, ja se onkin tekijän tarkoitus. Uhri, jota kukaan ei usko, on helpompi kohde tekijälle. Hän voi mielin määrin kiduttaa uhria, koska kukaan ei kuitenkaan usko uhria. Samalla tekijä voi näytellä säälittävää uhria toisille ja syyttää uhria omista teoistaan. Tällainen on todella kieroa henkistä väkivaltaa, johon tekijä on saanut muutkin osallistumaan. Ja se todella tuhoaa väkivallan uhria tehokkaasti. Näin tekijä voi tuhota uhriaan kaikessa rauhassa. Hänellähän on muiden hiljainen hyväksyntä tukenaan. Hekin osallistuvat väkivaltaan tajuamatta sitä itsekään.

Hiljainen hyväksyntä vain mahdollistaa väkivallan jatkumisen. Se on todella väärin uhria kohtaan. Hiljainen hyväksyntä on sitä, ettei väkivallan uhria oteta vakavasti, hänen kokemaansa väkivaltaa vähätellään ja hyssytellään. Ollaan vaan kuin mitään väkivaltaa ei olisi tapahtunutkaan, asiasta ei voida puhua, sitä vältellään, se torjutaan ja kielletään. Ja näin mitätöidään täysin uhrin kokema väkivalta, joka muuten ei tule loppumaan. Mutta sillä ei ole väliä. On tärkeämpää vain hyssytellä ja torjua koko aihe. Se on myös sitä, ettei uhria uskota, väkivallan tekijää puolustellaan ja uhri jätetään yksin tuskansa kanssa. Tämä kaikki on väkivallan uhrin nöyryyttämistä. Se antaa sellaisen kuvan, ettei uhrilla ole mitään arvoa hiljaisille hyväksyjille ja että heidän mielestään uhrin ei auta muu kuin vaieta, kestää ja sietää väkivaltaa, joka pahimmillaan tuhoaa hänet täysin. Hiljaiset hyväksyjät saattavat siis väkivallan uhrin pahimmillaan hengenvaaraan.

Onko uhrin muka siedettävä sitä, että hänen arvokas, Jumalan luoma persoonansa tuhotaan?

Onko uhrin muka todella siedettävä pelossa elämistä ja elää jatkuvassa hengenvaarassa?

Kenenkään ei kuulu joutua sietämään väkivaltaa missään muodossa!

Eihän uhri edes puhuisi mistään väkivallasta, jos sitä ei olisi. Ja yleensä ottaen väkivallan uhri on rehellisempi kuin väkivallan tekijä, joka valheillaan yrittää peitellä tekojaan. On todella absurdia uskoa ennemmin väkivallan tekijää kuin väkivallan uhria. Väkivallan uhrilla on harvoin syytä valehdella kokemastaan väkivallasta, ellei hän sitten yritä peitellä väkivaltaa. Mutta väkivallan tekijällä on useita syitä valehdella. 

1. Ettei hän jäisi kiinni. 

2. Ettei hän joutuisi vastuuseen teoistaan kenenkään edessä. 

3. Että hän voisi jatkaa väkivaltaa kaikessa rauhassa.

4. Että hän voisi mustamaalata uhrin valheillaan niin, ettei tätä uskota. 

5. Ettei kukaan saisi tietää, kuinka julma hän osaa olla. 

6. Totuus on liian vahva vihollinen.

 

"Pari- ja perheväkivalta voi olla henkistä, fyysistä, jopa hengellistä, seksuaalista, omaisuuteen kohdistuvaa tai taloudellista väkivaltaa tai sillä uhkaamista. Väkivalta tähtää pelottelemiseen, alistamiseen, nöyryyttämiseen ja vahingoittamiseen, ja on vallan väärinkäyttöä. Sen avulla väkivallan käyttäjä kontrolloi toista ihmistä; ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Myös laiminlyönti ja kaltoinkohtelu ovat väkivaltaa.

On tärkeä tietää, että pari- ja perheväkivalta yleensä lisääntyy ja raaistuu, jos väkivallan tekijä ei hae itselleen apua. Asiaan liittyy häpeää, salailua ja vaikenemista. Sen takia kaikki pari- ja perheväkivalta ei tule viranomaisten tietoon. Vastuu väkivallasta on aina väkivallan tekijällä, vaikka tekijä voi olla taitava syyllistämään uhriaan. Muutos on kuitenkin mahdollista, mutta se vaatii tekijältä halukkuutta muutokseen. On hyvä muistaa, että pari- ja perheväkivalta on rikos ja yleisen syytteen alainen." - Väestöliitto 

Koska väkivallalla on taipumus mennä ajan kanssa vain pahemmaksi, siitä ei tulisi vaieta eikä sitä tulisi peitellä. Kenenkään ei kuulu joutua sietämään väkivaltaa eikä elämään pelossa. Jos elät pelossa, se on merkki väkivallasta. Terveeseen ihmissuhteeseen ei kuulu toisen pelkääminen eikä jatkuva varuillaan olo. 

Tämän tekstin kautta yritän rohkaista kaikkia väkivaltaa kokeneita puhumaan kokemastaan väkivallasta luotettavien henkilöiden kanssa. Sinun ei tarvitse hävetä kokemaasi, koska häpeä ei kuulu sinulle; se kuuluu tekijälle. Kun uskaltaa puhua väkivallasta, se on ensimmäinen askel toipumiseen. Ja ne, jotka yrittävät kieltää sinua puhumasta, ajavat samaa agendaa kuin väkivallan tekijä. Älä siis vaikene, vaan puhu rohkeasti luotettavien ihmisten kanssa. Kyse on sinun elämästäsi ja hyvinvoinnistasi. Älä jää yksin kokemasi kanssa! Äläkä alistu mielivataan! Älä usko niitä murhasanoja, joilla väkivallan tekijä yrittää murentaa itsetuntosi, minuutesi ja persoonallisuutesi. Murhasanat ovat pelkkää paskapuhetta. Et ole sellainen kuin sortajasi väittää. Älä jää hänen sorrettavakseen vaan hae apua ennen kuin on liian myöhäistä. Ansaitset parempaa.

Samoin haluan rohkaista väkivallan tekijää hakemaan apua ja menemään itseensä. Kukaan terve ihminen ei tahdo kohdella toisia väkivaltaisesti. Vain heikot ja sairaat sortavat toisia. Jos et halua karkottaa läheisiäsi ympäriltäsi, älä käytä heihin minkäänlaista väkivaltaa. Et voi hallita ketään muuta kuin itseäsi, ja jos olet väkivaltainen, et selvästikään hallitse edes itseäsi. Toisten hallitseminen on vain turha ja hyödytön haave. Lisäksi se on mahdotonta. Vaikka kuinka yrittäisit alistaa ja hallita toista, et siinä onnistu. Saat toisen vain kokemaan sisäistä kapinaa ja halveksuntaa itseäsi kohtaan. Mitä enemmän käytät väkivaltaa, sitä vastenmielisempi sinusta tulee väkivaltasi kohteelle. Häpäiset vain itsesi kohtelemalla toisia kaltoin. Kannattaa siis luopua väkivallasta ja alkaa toimia asiallisesti. Pyri vastavuoroisuuteen, älä mielivaltaan. Kun kunnioitat ja arvostat toisia, hekin kunnioittavat ja arvostavat sinua. Mutta jos vain sorrat ja alistat toisia, ei ole ihme, että jäät yksin.

Haluan myös rohkaista niitä, jotka tietävät väkivallasta jonkun läheisensä elämässä. Älkää jättäkö väkivallan uhria yksin, älkää vähätelkö hänen kokemustaan. Olkaa tukena ja kuunnelkaa häntä. Ottakaa hänet vakavasti ja suhtautukaa ennemmin epäillen väkivallan tekijän puheisiin, ne kun harvoin pitävät paikkaansa. Jos todella tunnette väkivallan uhrin, luulisi, ettette edes uskoisi väkivallan tekijän valheita. Muistakaa, kuka uhri on ja kuka on tekijä. Muistelkaa kummankin aikaisempaa toimintaa. Totuus on valhetta voimallisempi. Jos väkivallan tekijän puheista tulee hämmentävä ja kummallinen tunne, ettei kaikki ole kohdallaan, se on merkki valheesta ja manipuloinnista. Älkää langetko väkivallan tekijän manipulointiin! Jos tekijä saa teidät puolelleen, teistä tulee hänen pelinappuloitaan ja hän voi saada teidätkin kohtelemaan uhria todella inhottavilla tavoilla. Jos joku uskaltaa kertoa teille väkivallasta, hän tuskin valehtelee. Hän on saattanut joutua keräämään kaiken rohkeutensa kertoakseen väkivallasta. Ja jos te tyrmäätte hänet ja vähättelette hänen kokemustaan, aiheutatte hänelle vain yhä lisää haavoja. Älkää olko väkivallan hiljaisia hyväksyjiä, se kun on passiivista väkivaltaan osallistumista. Puolustakaa väkivallan uhria, älkää hylätkö häntä! Teidän voi olla vaikea kuvitellakaan sitä henkistä helvettiä, jossa uhri on joutunut elämään, mutta älkää silti vähätelkö häntä älkääkä väittäkö, että uhri liioittelee. Hänellä ei ole tarvetta liioitella; jo se, mitä hän on joutunut kokemaan, on ollut jo liian pahaa.

 

Kauhistuttava asia

Elämä on aika rankka ja vaikea asia. Paljon on hyvääkin, onneksi. Viime aikoina on mennyt ihan silleen ok. Mutta se mieleen palannut muisto on kovasti vaivannut mua. Paljon sen myötä on kyllä asioita selkeytynyt. Olen saanut vihdoinkin ymmärtää, mistä ne kaikki omituiset, seksuaalisuuteen liittyvät oireet on joutuneet. En olekaan järjiltäni, mulle vaan on tehty jotain sellaista, mitä ei lapselle saisi tehdä.
 Mua vähän ihmetyttää, suorastaan kauhistuttaa, kun nykyään seksuaalivalistus opettaa, että pienellä lapsellakin on oikeus kokea seksuaalisia kokemuksia. Eihän sellainen kuulu lapsille. Tuollainen opetus saattaa matkaan paljon tuhoa, tuhoutuneita ihmisiä ja paljon tuskaa ja sekasortoa. Tulevaisuudessa  saamme sen entistäkin selvemmin nähdä. Terve järkikin jo sanoo, ettei pienten lasten kuulu harrastaa seksuaalisia tekoja. Lapset ei vielä edes ymmärrä asiaa, ja niitä suorastaan painostetaan seksuaalisiin tekoihin. Samalla lasten seksuaalinen hyväksikäyttö helpottuu. Ja jos vielä pedofilia laillistetaan, niin sitten lapsia saa käyttää hyväksi vapaasti ja luvallisesti.
 Kuka oikeesti haluaa tämmöistä?!?!
 Jos laki turvaa lasten hyväksikäytön, pitää sitä vielä muka lasten oikeutena, voiko sellaisessa maailmassa kukaan elää turvallisesti? Ei voi. Miksi ei mietitä niitä, jotka on jo joutuneet hyväksikäytön kohteeksi, ja sen myötä menneet niin pahasti rikki, etteivät voi elää tervettä elämää?
 Jos pedofilia laillistetaan, lapsista tulee irstaiden saalistajien riistaa.
 Kuka sellaista haluaa omille lapsilleen? Tuskin kukaan.
 Itse olen joutunut hyväksikäytön kohteeksi useita kertoja, ja voin sanoa, että se ei ole hyväksi kenellekään. Sellainen tuhoaa ihmisen. Lapsia pitäisi suojella tällaiselta. Minut tuhottiin jo pienenä, niin pienenä, etten osannut edes vielä puhua, ja se johti minut todella paskoihin kuvioihin vanhempana. Myös hoitamaton ADHD oli taustalla, mutta yhtälailla hyväksikäyttö lapsuudessa johti mut myöhemmin uudestaan hyväksikäytetyksi, johtipa se minut myös huumemaailmaan.
 Ei sellaisen kokemuksen kanssa pystynyt elämään. Se oli niin traumaattinen kokemus, että suljin sen pois tietoisuudestani, mutta oireet jäivät. Koko ikäni olen ihmetellyt ja pelännyt oireita, jotka hyväksikäyttö jätti. Ne on olleet pahoja ja ahdistavia oireita, joiden syytä en tiedostanut 31 vuoteen. Kun sitten muistot hyväksikäytöstä palasi mieleen, aloin ymmärtää sen, mistä ne oireet johtui ja miksi mun elämä on mennyt niinkuin on mennyt. Sellaista elämää en toivo kenellekään.
 Muhun sattuu se, kun nykyään opetetaan jo lapsille aloittamaan seksuaaliset toiminnat mahdollisimman nuorena, väitetään, että kaikki seksuaalisuuden muodot ja ilmaisut on turvallisia, terveitä, hyviä ja oikeita. Pedofilia mukaan lukien. Onko sellainen seksuaalisuus ja sen ilmaisu muka turvallista, tervettä, hyvää ja oikeaa, joka tuhoaa toisen?
 Tällainen paska opetus johtaa monet hyväksikäytön uhreiksi. Tällainen opetus turmelee lapsen ymmärryksen hyvästä ja pahasta. Ei pieni lapsi osaa eikä pysty enää erottamaan, mikä on hyvää seksuaalisuutta ja mikä pahaa. Se helpottaa hyväksikäyttöä entisestään. Eikä pieni lapsi pysty puolustautumaan aikuista vastaan. Lapsista tulee riistaa hyväksikäyttäjille.
 Tämä väite, että lapsen kuuluisi saada kokea seksuaalista aktia jo pienenä, perustuu tutkimukseen, joka on tehty tarkkailemalla pedofiilin uhreja. Laitan asiasta linkin tohon tekstin loppuun. Lapset on muka nauttineet siitä, kun pedofiili on tehnyt heille seksuaalista väkivaltaa. Ja tämmöisen perusteella lasten kuuluisi saada seksuaalisia kokemuksia!! Ei voi ihmiset olla näin hölmöjä!! Tai no, näköjään voi.
 Minä en ainakaan nauttinut siitä, mitä mulle tehtiin! Se hämmensi mua todella pahasti, se oli pelottavaa ja vastenmielistä. En pystynyt käsittämään, mistä oli kysymys, koska olin vielä niin pieni. Ja millaiset jäljet se muhun jätti... En ole toipunut siitä vieläkään.
 Olisi erittäin tarpeellista saada hyväksikäytettyjen ääni kuuluville vastapainoksi tuollaiselle opetukselle, joka hyväksyy lapsiin kohdistuvan seksuaalisen toiminnan. Lapset ei pysty puolustamaan itseään pedofiileiltä, mutta me, jotka ollaan aikuisia, voidaan puolustaa lapsia. Tuskin kukaan hyväksikäytetty toivoo samaa kohtelua toisille. Meidän hyväksikäytettyjen olisi aiheelista tuoda ilmoille se vääryys ja tuska, mitä ollaan jouduttu kokemaan, josko se avaisi niiden silmät, jotka pitää jopa pedofiliaa hyvänä, turvallisena, oikeana ja terveenä seksuaalisuuden muotona. Sitä se ei todellakaan ole!

Tässä linkki aiheeseen:
https://www.oikeamedia.com/o1-75907

Armahdettu varas

Ilmoitusluontoista asiaa. Näyttely jatkuu vielä tammikuun ajan.

Muuta asiaa.
Kun käytiin jouluostoksilla Pieksämäen äijä parkissa, ja siel myyjät tarkkaili meitä ihan mun menneisyyden takia. Olin aikoinaan varastanut sieltä usein.
 Tuli hirveen huono omatunto ja katumus. Kun sit kassalle mentiin, mä itkien pyysin anteeksi sitä et olin varastetut sieltä. Se katumus ja anteeksipyyntö tuli niin syvältä, et vapisin ja äänikin meinas lähtee. Enkä välittänyt yhtään muista siinä olleista ihmisistä, vaan pyysin anteeksi sydämeni pohjasta.
 Myyjä (joka tais olla myös kaupan omistaja) sanoi: "Ne on anteeksi annettu KAIKKI. Hyvä että nyt on asiat paremmin sulla."
 Vähänkö mä olin kiitollinen ja yllättynyt! Itkien kiittelin sitä ja olin hyvin liikuttunut. Se oli hämmästyttävää! Sain anteeks kaikki ne typerät varkaudet, joita siinä kaupassa olin tehnyt. Näin jälkeenpäin mua hävettää, et toimin niin. Mut oon niin kiitollinen et sain kaikki siellä tehdyt rötökset anteeksi.
 Hämmästyttävä armon kokemus. Oon niin kiitollinen. Anteeksianto ja anteeksi saaminen on mahtavia asioita!

Kirjoittelen taas paremmalla ajalla. Pahoittelen, et on kestänyt.

Hulttiotytö hormoonihirviön vankina

Tuli täs mieleen muutaman vuoden takainen juttu. Olin katkolla Järvenpäässä ja lähdin kesken pois. Yks kaveri (joka oli ihastunu muhun) sit tuli hakemaan mut ja aluks asiat meni ihan hyvin. Mut sepä ottikin mut vangiks. Se vahti mua 5 päivää 24/7. En saanu olla missään ilman sitä tyyppiä. Onneks se sentäs tarjos mulle aineita, mähän olin nyt sen muija. Mut vaikka sain kamaa, en halunnu olla sen muija. Halusin vaan pois. Se uhkaili mua ja loppuvaiheessa hakkaskin. "Onko tämä väkivaltaa?" se kysy samalla kun se löi. Oikein rakastava mies! Se oli iso mies, hormoonihirviö joka asu äitinsä kanssa. Mammanpoika. Ne on rikkaita ja äiti ostaa kaiken mitä pikku hirviö haluaa. Ja nyt pikku hirviö halus naisen. En pystyny soittaa edes apua kun koko ajan ne vahti mua. Kun se 5 päivän valvomisen jälkeen vihdoinkin nukahti, mä yöllä otin kamani ja yritin lähtee. Olin jo päässy ulos kun sen miehen äiti tuli perään ja otti mut kiinni. "ja sinähän et täältä lähde mihinkään!" se huus ja kisko mut takas sisälle. Mä anelin sitä päästämään mut ja mietin et kävisinkö päälle, mut en uskaltanu koska hormoonihirviö ois kuitenki heränny siihen meteliin ja hakannu mut sit vielä pahemmin. Enkä halunnu satuttaa vanhaa mummelia vaikka cittumainen se olikin. Jouduin sit takas sisälle. Mietin epätoivosesti vaihtoehtoja ja päätin soittaa kytät. Onneks se mies ei heränny. Istuin hiljaa sen huoneessa ja katoin että se nukkuu varmasti ja otin puhelimeni ja soitin poliisit. Kuiskasin puhelimeen tilanteen ja ne lupas tulla hakee mut. Ja tulihan ne sitten. Hormoonihirviö ei heränny onneks siihenkään, mitä ihmettelen, ja kytät jututti sen mutsia. Se käski kyttien tehä mulle ruumiintarkastuksen koska hän oli aivan varma että olin varastanu hänen poikansa huumeet. Kytätkin olivat sillä kannalla että se ois turhaa tehdä mut äiti vaati sitä ja mut tutkittiin. Mitään ei löytyny. Siinä oli äiti hyvin pettynyt kun mitään ei löytyny. Vaikka mul ois ollukin mahdollisuus viedä sen aineet, mä en sitä tehny koska se ei kuulu mun tapoihin. Kytät sit veivät mut kotiin. Jälkeenpäin hormoonihirviö väitti että oon sille velkaa yli 1000e "huolenpidosta" ja äiti on edelleenkin mulle helvetin vihanen koska soitin heidän luokseen poliisit. Siinähän on vihanen. Ite ne sen tilanteen aiheuttivat. Ja mitään keksittyä velkaa en ala maksamaan. En ole ollu näihin tyyppeihin missään tekemisissä pitkään aikaan. Jostakin tää muisto tuli mieleen. Kamala kokemus se oli kun pelolla uhattiin eikä ollu minkäänlaista yksityisyyttä. 5 päivää vankina on pitkän tuntunen aika. Pelko, väkivalta, uhkailu, tarkkailu, kontrolli.. Se oli kamalaa.

Vankilahaastattelu

Kuten lupasin edellisessä tekstissä, niin nyt kirjotan tän vankila haastattelun. Kiitokset vastauksista rakkaalle ystävälleni.

1. Miltä tuntui joutua vankilaan?
- Olin ollut vankilassa aiemminkin ennen tätä tuomiota joten linnakuviot oli tuttuja ja tiesin mitä oli edessä, joten ei siinä mielessä ollut mitään uutta tai jännittävää. Lusimaan joutuminen ei tietenkään ole ikinä mukavaa eikä etenkään tälle tuomiolle, teko kun ei ollut millään tavalla suuniteltu, se vain monien asioiden summana tapahtui. Tiesin pitkän kakun olevan tulossa niin joutui asiaa hetken pureskelemaan mutta täytyi vaan asennoitua siihen että täällä toistaiseksi pysytään.

2. Mistä istut?
- Istun pitkää tuomiota henkirikoskesta.

3. Kuinka sopeuduit vankilaan?
- Lusiminen oli ennestään tuttua, joten speuduin vankilaan hyvin. Olosuhteet ovat tietysti todella erilaiset kuin siviilielämässä niin hetki menee aina totutellessa mutta kun saa tehtyä itselleen rutiinit, alkaa aikakin liitämään.

4. Miten sinuun suhtaudutaan vankilassa?
- Vankila on sen verran tiivis yhteisö että porukkaan tutustuu nopeesti, nämä piirit ovat myös hyvin pienet niin on pieni ihme jos ketään tuttuja ei satu olemaan talossa. Sopeuduin siis tässäkin mielessä nopeasti taloon.

5. Millaista on arki vankilassa?
- Vankilaan on tarkoituksella tehty tiukka rutiini joka noudattaa normaalin siviilin aikataulua. Näin vangin arvellaan sopeutuvan nopeemmin yhteiskuntaan vapautuessaan. Päivät eivät juurikaan eroa toisistaan mutta näin aikakin kuluu mopeammin. Esimerkki tavallisen päivän aikatauluista:
7.00 herätys, ovien avaaminen ja aamupala
8.00 Mahdollinen toiminta/opiskelu (eivät nykyään enää pakollisia)
11.00 ruokatunti
12.00 työ/koulu/sellissä maleksimista
16.00 päivällinen
17.00 ulkoilu/liikunta, kestää noin tunnin jonka jälkeen sellin ovet suljetaan ja ne ovat kiinni aamupalaan saakka iltapalan jakoa lukuunottamatta. Viikonloppuisin ei ole toimintoja, ulkoilun ja lauantaisaunan lisäksi. Suljetuissa vankiloissa eli ns. kivitaloissa ollaan sellissä ainakin 20h/vrk, mikäli ei ole mukana työtoiminnassa. Viime vuosina vankilat ovat joutuneet säästökuurille ja säästöt on tehty leikkaamalla vankien työtoimintaa ja harrastemahdollisuuksia. Näin kaikille halukkaille ei ole työtä edes tarjolla ja selleissä ollaan entistä enemmän.

6. Millainen hierarkia vankilassa on?
- Vankilahierarkiassa korkeimmalla ovat pitkiä huume- ja väkivaltarikoksia istuvat "ammattirikolliset", perässä tulevat muut väkivalta-, talous- ja kaikkia rikoksia siltä väliltä istuvat. Alimpana ovat raiskarit, pedarit, vasikat yms saasta.

7. Miten paljon vankilassa on huumeita?
- Missä on huumeidenkäyttäjiä, on myös huumeita, vankilat eivät tiukasta valvonnasta huolimatta ole poikkeus. Mitä avoimempi vankila, sitä helpompi sinne on myös saada kamaa mutta tiukimminkin vartioidussa vankilassa löytyy huumeita jos löytyy rahaa.

8. Joutuuko vankilassa pelkäämään?
- Ei vankilassa ole mitään pelättävää jos et joudu alimpaan kastiin ja noudatat vankien välisiä sääntöjä.

9. Kuinka vankilassa selviää?
- Tuomiosta selviää kun ensin hyväksyy että kakku on istuttava. Päätä voi tietysti hakata seinään mutta siten tuomio tuntuu tuplasti pidemmältä ja ruikuttaminen käy nopeesti vankitovereiden hermojen ja sitä kautta oman nenän päälle. Ajasta on pyrittävä tekemään mahdollisimman mielekästä ja aika kannattaa hyödyntää, kunkin parhaaksi katsomallaan tavalla, mahdollisimman hyvin. Oli kuin pitkä kakku tahansa, lusimalla siitä selviää!

10. Miten ongelmat ratklaistaan vankilassa?
- Yhteentörmäyksiä vankilassa väistämättä tulee mutta usein ongelmat saadaan selvitetyksi puhumalla. Jos puhe ei kuiotenkaan tehoa, käytetään muita keinoja mitkä tehoaa. Jos syystä tai toisesta vankilassa ajautuu ongelmiin, on oman edun mukaista pyrkiä selvittämään asiat mahdollisimman nopeasti.

11. Jos tulee tappelu, mitä tapahtuu?
- Kivitaloista on pyritty tekemään rauhallisempia ja turvallisempia lokeroimalla ne pieniin osastoihin ja ulottamalla kameravalvonta kaikkialle sellejä ja pesutiloja lukuunottamatta. Tästä huolimatta väkivaltaa luonnollisesti esiintyy. Henkilökunnan havaitessa tappelun, sellit ja osastot suljetaan välittömästi ja osapuolet viedään eristykseen eli rundiin. Rundituomion pituus riippuu tilanteen vakavuudesta ja aiempien rikkeiden määrästä. Rundissa voidaan pitää muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen. Tappelusta rapsahtaa normaalisti viitisen vuorokautta rundia.

12. Millaisia vartijat ovat?
- Pampuista osa on kusipäitä jotka avoimesti halveksivat vankeja ja koittavat hankaloittaa lusimista, osa on rennompia jotka antavat vankien hommailla omiaan niin kauan kuin on rauhallista. On myös vankilakohtaista, millainen koko henkilökunta on ja miten vankeihin suhtaudutaan.

13. Mitä ikävöit vankilassa?
- Vankilassa ikävöi vapautta ja sen mahdollistamia asioita. Asiaan kuin asiaan ja niiden puutteeseen pystyy ajan kanssa tottumaan.

14. Millainen on alin kasti vankilassa?
- Alin kasti on saastaa, jolla ei ole mitään arvoa muiden vankien silmissä. Tämä porukka onkin eristetty täysin muista oman turvallisuutensa vuoksi.

15. Mitä sanoisit ensikertalaiselle joka joputuu vankilaan?
- Sanoisin ensikertalaiselle että älä esitä mitään vaan ole oma isesi, pidä huoli omista asioistasi, älä rottaile ja hoida asiasi kunnolla, ole nöyrä mutta älä nöyristele äläkä anna kenenkään hyppiä silmille! Älä myöskään pummaa tai kitise. Noita noudattamalla pääsee jo pitkälle.

16. Mitä mieltä olet vankilasta?
- Lusiminen on pitkälti hukkaan heitettyä aikaa, eikä istumaan kannata tietentahtoen hommautua. Yhteiskuntakelpoisempaa ihmistä vankila ei varmasti tee, vaan se tarjoaa loistavan tilaisuuden solmia uusia kontakteja. Jos on kuitenkin tarpeeksi motivaatiota, voi olla mahdollista opiskella tuomion aikana ammattikin. Vankeinhoidon ongelma on kuitenki8n se että se on tehty näyttämään ulospäin siltä että järjestelmä pyrkii auttamaan vakia eteenpäin elämässä sen sijaan että se niin oikeasti tekisi.

JailMail:)

Ystäväni (ystävistäni parhain) joka istuu vankilassa elinkautista halusi kertoa teille lukijoille millainen minä olen hänen silmissään. Kirjotan nyt tänne mitä hän mulle kirjeessä kirjoitti.

"Jenna on minulle ystävänä korvaamaton. Kuten blogista käy ilmi, Jennan elämä ei todellakaan ole ollut helppoa. Tietysti osan vatoinkäymisistä hän on elämäntapansa sivutuotteena aiheuttanut itse itselleen mutta Jenna on joutunut kokemaan vastoinkäymisiä, kaltoinkohtelua ja suoranaista julmuutta enemmän kuin kenenkään pitäisi elämässään kohdata. Tästä huolimatta Jennalla on todella suuri sydän ja jaksaa aina tukea ja tsemppaa muita ja pitää päätä pystyssä. Ei siis todellakaan mikään heikko ihminen! Ja kuinka moni uskaltaa olla yhtä avoin ja rehellinen kuin Jenna, ei sitä voi kun arvostaa! Tästä tytöstä/naisesta löytyy tarpeen vaatiessa myös asennetta ja periksiantamattomuuta, ja voin luottaa häneen täysin. Kai Jennassa on jotain huonojakin puolua kuten meissä kaikissa, ne on tosin minulta pysynyt piilossa. Täyden kympin arvoinen ystävä!"

Tuo oli kivasti sanottu tältä hyvin tärkeältä ystävältäni joka istuu vankilassa ja saa paljon iloa minun kirjeistäni. Hän jopa nimesi minut tärkeimmäksi asiaksi hänen elämässään kun kysyin että mitkä 3 asiaa ovat tärkeimpiä hänelle. Meillä on hyvin syvällinen ja avoin ystävyys suhde vaikka hän onkin lukkojen takana. On mukavaa aina kun JailMail:) kolahtaa postista :) Ja musta on mahtavaa että voin olla tukena ja ilona hänelle noin karuissa olosuhteissa. Hän on vuorannut sellinsä minun kuvilla ja piirrustuksillakin :) Olen kertonut hänelle itsestäni ja kokemuksistani kaiken (kuten hänkin minulle) ja hän ymmärtää mua aivan älyttömän hyvin. Ja miten iso tuki hänestä onkaan ollut, vaikka vankilasa onkin. Aivan mahtava tyyppi, minun rakas murhamies joka on ystävänä korvaamaton ja yksi luotettavimmista henkilöistä joita tunnen. On vaan ikävää että hänen tuomionsa kestää vielä pitkään. Haluaisin niin tavata hänet ja ollaan me suunniteltu tuota vankilassa vierailua, toivottavasti se onnistuu.

Viime kirjeessä virkkasin hänelle kannabis lehden jonka kovetin sokerilla. No, se lehtihän joutui sellaiseen syyniin että.. Ja kappas: siitä oli löytyny JÄÄMIÄ amfetamiinista! :D Enkä todellakaan ollu siihen mitään piriä liuottanu. Tähän on yksinkertainen syy: mulla on amfetamiini lääkitys ja niitä jäämiä on kai sitten tullu mun käsistä kun oon virkannu sitä lehtee. Kuka nyt noin näkyvästi yrittäs saada vankilaan aineita lähetettyä :D Todennäkösesti joudun tästä asiasta vielä kuulusteluihin, mut eipä tuo haittaa, mullahan on ihan laillinen lääkitys.

Kun tää ystävä kävi viimeks saatetuilla lomilla, hän vilkaisi blogiani ja tykkäsi kovasti. Siks hän kirjoittikin tuon tekstin ja halusi että julkaisen sen. Ollaan puhuttu että tehtäis vankila haastattelu missä hän kertoo millaista vankilassa on jne. Ollaan tämä jo tehtykin, mut en oo löytäny sitä kirjettä missä haastattelun vastaukset on. Koitan ettiä sitä kirjettä. Jos ei löydy niin pyydän häntä vastaamaan uudestaan. Sen voin sanoo että se vankila haastattelu on aika mielenkiintoinen kun tää ystävä kertoo siitä meiningistä siellä. Toivottavasti löytäisin kirjeen pian. Mut nyt siirryn koneelta kirjottamaan kirjettä tälle mun murhamiehelle. <3

Menneisyyden traumoja

Herään hirveisiin kipuihin. Taas tuo lattialle sammunu "rakkaani" on hakannu mut henkihieveriin. Pelkään. Odotan kauhulla mieheni heräämistä, pullon aukeamista ja sitä seuraavaa iskua.. Kun on aamupiikit vedetty, mies alkaa juomaan ja pyytelee anteeksi eilistä. "Se ei toistu enää, usko mua.." se höpisee nousuhumalassa. En uskalla puhua, en liikkua. Ja sitten se tulee.. Isku. Ilman syytä, ihan puun takaa. Kidutus on alkanut. Mieheni hakkaa, heittelee, repii, potkii, talloo maassa, vääntelee erilaisiin judo lukkoihin.. Loppua ei näy. Välillä lähtee taju. Kun tulen tajuihini se edelleen hakkaa ja hyppii päälläni. Heittää sängylle, yrittää tukehduttaa minut. En saa happea.. Näen mieheni hullun katseen. Pelottaa. Pimenee.. Herään taas iskuihin. Hän paiskoo minua päiv seinää. Taisi olla hengenlähtö lähellä. Yritän paeta, mies ei päästä minua pakoon, repii hiuksista ja iskee tajuttomaksi. Tätä on jatkunut jo 2 päivää. Vihdoinkin se sammuu. En uskalla liikahtaakaan. Mieheni oin piilottanut puhelimeni. En uskalla etsiä sitä. Olen shokissa. Tulee seurava päivä. Sama meno jatkuu. Olen ihan veressä ja mustelmilla. Luitakiin taitaa olla poikki. Joka paikkaan sattuu. Mieheni käy taas kimppuuni ja heittää minut lattialle. Hän ottaa vyön ja kiertää sen kaulani ympäri. Yritän rimpuilla, vyö kiristyy. Taas se hullu katse.. Vyö kiristyy, en saa happea. Nyt taitaa henki lähtee.. Pimenee... Havahdun iskuun. Vyötä on löysätty, saan käteni vyön ja kaulani väliin. Mies istuu päälläni. Katson sitä silmiin ja sanon "Rakas, muista kuka sinä olet, miks haluaisit tappaa kihlattusi?" Mies herää hetkellisesti ja ottaa vyön pois. Pääsen ylös ja juoksen eteiseen. Mies repii minua hiuksista kun väkisin riuhdon itseäni ovelle ja ulos. Soitan naapurin ovikelloa ja naapuri avaa. Mieheni väittää että mä olen hullu. Naapuri ottaa minut turvaan luokseni ja poliisit soitetaan. Kolmen päivän pahoinpitely putki on vihdoinkin ohi. Olen ihan rikki. Henkisesti ja fyysisesti. Veressä, mustelmilla, luita poikki, riekaleina. Shokissa. Kerroin kaiken kytille. Nekin totesivat että mieheni teot olivat kidutusta. Sitä kidutusta jouduin kestämään noin 3-4 vuotta ennen kun uskalsin vihdoinkin jättää sen paskiaisen. Eron jälkeen alkoi vainoaminen. Se seurasi ja jahtasi mua pitkin katuja. Kerran jouduin pakenemaan kauppaan jonka ovet myyjä lukitsi. Mies riehu siinä ulkona ja kytät  ja isäni soitettiin. Käskivät häntä lähtemään eri suuntaan kuin minä. Kytät lähti, minä lähdin, eikä aikaakaan kun exäni oli taas perässäni. Pakenin. Isäni ajoi paikalle ja käski minut autoon. Oli lähellä ettei exäni olisi hakannut isäänikin, mutta onneksi kytät ehti paikalle. Se mies oli sairas. Narsisti, naistenhakkaaja, ei vaan naisten kiduttaja. Näen hänestä vieläkin painajaisia ja pelkään äkkinäisiä liikkeitä, huutamista, alkoholin käyttöä, uhkaavia tilanteita. Esim jos nykyinen mieheni on ärtynyt, menen paniikkiin. Jäädyn ja pelkään. Säikähdän jokaista liikettä. Vaikka ei aviomieheni minua hakkaa, pelkään aina kun hän on pahalla tuulella. Pelko on niin iskostunut minuun. Muistan vieläkin sen hullun katsen mikä exälläni oli kun hän yritti 3 päivän sisällä tappaa minut 2 kertaa. Se katse ei katoa mielestäni koskaan.

Menneisyyden traumat kummittelee

Mun menneisyys kummittelee mielessä. Päässä pyörii kaikki ne huumediilit, vedot, rötökset, väkivalta, suru, ahditus, pelko, kuolema.. Mä vaan kuljin kohti seuraavaa piikkiä. Ihan sama mitä tapahtui, ajattelin vaan seuraavaa annosta. Sen eteen tein kaikkeni.

Tänään kun menin sulatukseen niin kävelin yhen kaupan ohi johon aikoinaan jouduin pakenee mun hakkaaja-exää joka vainos mua eron jälkeen. Se hakkas mut helvetin monta kertaa henkihieveriin. Kytätkin sano sitä toimintaa kidutukseksi. Se väkivalta olikin tosi julmaa. Kaikki keinot käytössä. Se löi, potki, heitteli, väänteli multa luita poikki kaiken maailman judo-otteillaan, repi hiuksista, kuristi, yritti tukehduttaa, töni alas rappusista jne... Se melkein tappo mut. Sitä piinaa kesti 3 vuotta. Sit tajusin vihdoinkin erota. Ja sit se alko vainoaa mua., Missä mä olinkin niin se jahtas mua. Monta kertaa kytät vei sen mukanaan kun se oli mun perässä. Onneks se on ohi.

Sit mielessä on pyöriny kaikki ne hyväksikäytöt ja raiskaukset mitä mulle on tehty. Oon päässy niistä jotenkin yli, osaan elää niiden kanssa vaikka tunnenkin itteni niin likaseks ja huonoks. En halua miettiä tätä enepää.

Huumemaailmassa ei tunneta armoa. Jouduin tekee paljon rötöksiä aineideni eteen eikä siinä keinoja kaihdeltu. Rikosrekisteri on pitkä. Varkauskia, näpistyksiä, pahoinpitelyitä (lievistä törkeisiin), huumeiden käyttö-, myynti-, ja hallussapitorikoksia, luvattomia ajoneuvon käyttöönottoja, rattijuopumuksia, autovarkauksia, murtoja, petoksia... Lista on pitkä. 14 vuoden aikana sitä ehtii touhuta. Niin kauan oon jo eläny alamaailmassa.  Itse en oo vielä linnaan joutunu, mut moni mun ystävä on istumassa. Jopa elinkautista. Se on surullista. Kirjottelen niillekin ystäville usein. Ja tää yks elinkautis-vanki on mun erittäin rakas ystävä. Hyvätkin tyypit tekee virheitä.

Muistan ne jokaiset aamut kun en saanu vaatteitakaan päälle ennen aamupiikkiä ja monesti painoin itkien mäntää pohjaan. ja kaikki ne armottomat reflat.. Sillon sitä vasta onkin hajalla. Sitä on valmis tekee MITÄ VAAN että saa aineita. Ja mulle kun ei yksi aine riittänyt. Piti vetää kaikkea mitä eteen tuli. Ihan kaikki kelpas. Huumeet, lääkkeet, liuottimet, imppaus, alkoholi (nyt ollu vuosia ilman)... KAIKKI. Olin ihan riekaleina.

Kavereita kuoli ympärillä koko ajan. Monta rakasta tyyppiä kuoli huumeisiin, itsemurhaan tai murhaan. Kuolleiden näkeminen on aivan kamalaa. Varsinkin jos kyseessä on joku tärkeä. Siinä mietti monesti että millon on oma vuoro. Sitä samalla odotti ja pelkäsi. Monta kertaa mä itsaria yritinkin, mut aina joku ehti mut pelastaa. Mä olin niin epätoivonen. Niin rikki. Niin koukussa. Toinen jalka haudassa.Ja ympärillä porukka tappaa toisiaan. Näissä piireissä ei voi tietää et kuka on oikee kaveri ja kuka ei. Jopa ystävykset silpoivat ystävänsä hengiltä ilman syytä. Ja sit tapetaan ihan pikkusyistä, ja kyllä isommistakin kuten velat. Sitäkin tapahtuu, en vaan tajua miks tappaa velkaa oleva, eihän sillon ainakaan rahojaan saa. Tietty siihen odotteluun kyllästyy mut ei tarvis tappaa siks. Alamaailmasa väkivalta kukoistaa. Useat velalliset (ja kuka tahansa muu) joutuu torpedojen kidutettavaks ja se ei oo nättiä katottavaa. Tää elämä on ihan SAIRASTA. HIRVEETÄ. Kukaan ei tahallaan tällaista elämää haluaisi. Siihen vaan ajutuu erinäisitä syistä.

Nyt olen koittanut totutella tähän "normaaliin" maailmaan. Helppoo ei oo ollu. Alamaailman elämäntyyli ja narkkarin identiteetti ovat niin iskostuneet muhun. Yritän opetella niitä asioita mitä multa on jäänyt oppimatta (ja niitä on paljon) ja yritän elää kunnollista elämää. Mutta tänäänkin sorruin varastamaan. Hitto et on vaikee päästä vanhoista tavoista eroon.

Monet kerrat taistelen huumehimojen ja rötöshimojen kanssa. Yritän päästää irti menneisyydestäni mut en saa päästettyä irti. Kaikki paska kummittelee mielessä ja niitä asioita on vaikee oppia hyväksymään. Pitää vaan käydä niitä juttuja läpi uudestaan ja uudestaan. Niin kauan että voi jatkaa elämää menneisyyden kanssa jonka pystyy hyväksymään. Siinä voi kestää kyllä pitkään. Mut ei se mahdotonta ole. Kaikki nää traumat vaan vaivaa vielä tänäkin päivänä mun olemista. Mä oon todella traumatisoitunut kaikesta siitä helvetistä mitä olen joutunut kokemaan, näkemään ja elämään. Mut aina on mahdollista jatkaa eteenpäin ja kohti parempaa. Ehkä mäkin vielä onnistun.

Ja tää teksti ei todellakaan ollut mitään huumemaailman ihannoimista. Kerroin vaan omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. Se ei ole ihannointia. Se on karua faktaa josta on vaikea kertoa.

Koulu-uhkaus sekoilu vuonna 2008

Tuli tuona vuonna vähän hölmöiltyä. Olin exäni kanssa juomassa ja saatiin idea että lähdetäänpäs sotkemaan paikkoja spray maalilla. Siitä sitten ryhdyttiin toimeen ja jotenkin päädyttiin lukion pihaan Pieksämäellä. Sinne sitten sekopäissämme töhrittiin tekstejä "you will die", "vitun kiusaajat kuolkaa" ja muuta vastaavaa. En edes muista tapahtumia. Aamulla sitten herättiin ovikellon soittoon. Kytät tuli pidättämään meidät ja veivät koppiin. Olin kopissa pari päivää. Kuulusteluissa poliisi näytti Pieksämäen lehden etusivun ja siellähän komeili meidän töhrimät tekstit. Tuli syyte laittomasta uhkauksesta ja haitanteosta. Koulu suljettiin sinä päivänä uhkauksen takia ja minä ja exäni oltiin kopissa. Meille tehtiin kotietsintä. Etsittiin asetta ja koulu-uhkauksiin liittyvää tietoa. Asetta ei löytynyt (eihän sitä nyt kotona säilytetä), mutta koneella oli paljon videoita mm. Columbinen kouluammuskelusta. Kyttien mielestä olen potentiaalinen kouluammuskelijaksi sopiva henkilö. Teko ei ollut tahallinen, se oli vaan sekopäissään tehty tyhmä tuhotyö. Oltiin vaan väärässä paikassa väärään aikaan. Huvittava juttuhan tää on, hirvee haloo nousee parin sekopään sotkujen takia :D Jälkeenpäin mua alettiin kutsua Pieksämäellä kouluterroristiksi. Oma moka, ei voi muuta sanoa. Olin tyhmä ja sekaisin, en ajatellut ennen kun toimin. Ja tässä tulos. Potentiaalinen kouluterroristi. Teon taustalla voi myös olla katkeruuteni koulukiusaamisesta ja mielipiteeni kouluammuskelijoita kohtaan. Ymmärrän heitä täysin. Olen siis sairas. Sitä se koulukiusaaminen saa aikaseks. Miettikää kiusaajat mitä teette toiselle. Turmelette kasvavan nuoren täysin joka sitten katkeroituu ja voi ryhtyä pahempiinkin toimiin kuten kouluammuskelut.
Tässä linkki yhteen keskusteluun tästä tapauksesta http://keskustelu.suomi24.fi/t/6451717

Ex-mieheni murha

Vuonna 2008 eräs ex-mieheni murhattiin. Se oli yksi suomen raaimmista murhista. Tekijät olivat meidän (minun ja uhrin) ystäviä. En tiedä miksi tämä tapahtui. He vain olivat vieneet exäni jollekin kämpälle ja alkaneet hakata häntä kaikella mahdollisella mitä käsiinsä saivat (kattilat, imurinputket, harjanvarret, puukot...) ja he silpoivat exääni pahasti. Leikkasivat mm. kyrvän irti ja tunkivat sen hänen suuhunsa. Mahasta revittiin sisukset ulos, silmät puhkaistiin koska heitä ärsytti kun ne olivat auki... Sairas väkivalta jatkui ja jatkui pitkään. Hänet siis kidutettiin kuoliaaksi. Luin molempien tekijöiden mielentilatutkimukset. Se oli kamalaa luettavaa. he menivät teon jälkeen ulos nukkumaan, toinen lähti jonnekin, toinen meni roskikseen. Exäni virui vessassa silvottuna. Seuraavana päivänä he sitten menivät itse poliisilaitokselle ja heidät tietty otettiin kiinni. Molemmat saivat EK:n (elinkautinen) ja istuvat sitä vieläkin. Kun sain kuulla murhasta, romahdin. Jouduin jälleen psykiatriselle ja tämän uhrin velikin oli siellä. Oltiin sitten toistemme tukena siellä ja käytiin asiaa läpi. Teolle ei löytynyt mitään järkevää motiivia. Ne vaan teki sen sekopäissään. Toinen tekijä oli myös minun ex-mies. Miten olen voinut olla sellaisen ihmisen kanssa? Miksi näin edes piti käydä? Isäni ei pitänyt uhrista yhtään, mutta sanoi ettei hänen noin julmasti olisi tarvinnut kuolla. Tämä teksti on vielä kirjoitettu kaunistellusti, en halua kertoa pahimpia yksityiskohtia. En voi käsittää miten ystävät tappaa toisiaan. Ja vielä ilman syytä. Ja noin julmasti. Sairasta. Lepää rauhassa, ex-mieheni.

Huumekierteestä

Kokeiluaste/ihastuminen huumeisiin
Joku ehdottaa huumeiden kokeilemista. Aletaan tutkia eri aineiden vaikutuksia ja etsintä alkaa. Joko mielenkiinto herää tai sitten ei. Jos mielenkiinto herää, sitten ainetta testataan. Joko se miellyttää tai sitten ei. Jos se miellytti, silloin ajattelee että "voihan tuota ehkä joskus ottaa toistenkin". Ongelma alkaa syntyä kun mielenkiinto ja ihastuminen huumeisiin herää. Moni on jäänyt koukkuun jo ekasta kerrasta. Toiset taas ovat pystyneet jättämään sen yhteen kokeiluun. Jos kokeillun aineen vaikutus ihastutti, sitä haluaa varmasti vielä toistenkin ottaa. Ongelma on siis syntynyt.

Hulttiotyttö kertoo: Minulle tarjottiin ensimmäisenä amfetamiinia ja rakastuin aineeseen heti. Ihannoin aineita ja sitä kulttuuria. Olin rakastunut huumeisiin. Pyysin heti lisää kun vaikutus oli loppunut. Olin löytänyt helpotuksen pahan olooni.

Viihdekäyttö
Käyttäminen sijoittuu yleensä viikonloppuihin. Käyttäminen on satunnaista, mutta sitä tapahtuu kuitenkin tietyin aikavälein. Usein viihdekäyttö lisääntyy ajan myötä. Tulee otettua esim viikonloppuisin ja sitten pitkin viikkoa. Jotkut pystyvät pitämään sen viikonloppukäyttönä. Mutta useilla käyttö lisääntyy. Sitä ei edes itse tajua että tilanne alkaa kehittyä ongelmakäyttöön. Moni viihdekäyttäjä sanoo että "otan silloin tällöin". Todellisuudessa käyttö on jo aiheuttanut riippuvuutta ja käyttäminen vaan jatkuu ja lisääntyy. Jos ongelman huomaa, kannattaa itse vähentää ja jopa lopettaa ennen kun on liian myöhäistä.

Hulttiotyttö kertoo: Käytin amfetamiinia jatkuvasti, mutta kuvioon astuivat muutkin aineet (kannabis, ekstaasi, lääkkeet, hallusinogeenit jne) ja niitä käytin "silloin tällöin" eli aina kun niitä tuli vastaan. Kusetin siis itseäni. Käyttönihän oli jo tuolloin säännöllistä.

Ongelmakäyttö
Käyttäminen on ajautunut siihen pisteeseen että tarve hallitsee ja aineita ottaa päivittäin. Vierotusoireita alkaa ilmetä jos ainetta ei ole, ja sitä on hankittava lisää,käyttö on itsetuhoista. Sitä vaan käyttää ja käyttää. On rakastunut huumeisiin. Huumeet hallitsevat koko elämää. Yleensä käyttäjä tajuaa riippuvuutensa liian myöhään, eli on jo huonossa jamassa. Tulee vahingollisia yliannostuksia, rikoksia tehdään aineiden hankkimisen takia ja koko ihminen on muuttunut aineen orjaksi. Tilanne on epätoivoinen. Joko hakeutuu hoitoon tai jatkaa käyttämistä. Yleensä käyttö jatkuu, apua on vaikeaa pyytää. Kun menee pyytämään apua lääkäreiltä, saa heti nistin leiman. Mutta onko maine tärkeämpi kuin oma henki? Yleensä apua ei saa terveydenhuollosta. Lääkkeitä ei määrätä, käyttäjä joutuu hakemaan aineensa kadulta. Terveydenhuolto siis tukee katukauppaa. (minullekin eräs lääkäri sanoi että "osta katukaupasta") Hyvällä tuurilla voi päästä katkolle hoitoon. Mutta onko käyttäjä valmis lopettamaan?

Hulttiotyttö kertoo: Käyttöni oli todella itsetuhoista. Kipeiden asioiden pakenemista. Piikitin itseäni useita kertoja päivässä ja suonet olivat niin huonossa kunnossa että jouduin pistämään jopa kaulaani, sormiini ja varpaiden väliin. En päässyt sängystä ylös ilman aamupiikkiä. Käytin kaikkea mitä vain käsiini sain ja vedin monia övereitäkin. Olin rakastunut ja samalla vihasin huumeita. Halusin eroon mutta en halunnut. Ristiriitaista. Aloin jo kyllästyä aineisiin ja sen lieveilmiöihin. Olin todella huonossa kunnossa. Painoin 43kg/170cm olin pitkä. En vain jaksanut välittää mistään muusta kun aineiden hankinnasta ja samalla yritin taistella riippuvuuttani vastaan. Aloin hakea apua.

Hoitoon hakeutuminen/pakottaminen
Jos päätyy hakemaan apua, on mahdollisuus päästä katkolle. Jotkut tapaukset jopa pakotetaan hoitoon (kuten minä). Monet katkot jäävät kuitenkin kesken ja narkkaaminen jatkuu. Hoitoon hakeudutaan yhä useammin ja keskeytyneitä hoitoja tulee lisää. Ihminen ei ole silloin vielä valmis lopettamaan. Kun haluaa tosissaan lopettaa, silloin katko voikin auttaa irti pääsemiseen. Kaikki lähtee itsestä. Joko tahtoa on tai sitten ei. Katkokierre voi jatkua vuosikaudet kun käyttäjä yrittää lopettaa mutta ei siihen pysty. Joko sitten kuolee tai saa sen oikean tahdonvoiman taistella irti päästäkseen.

Hulttiotyttö kertoo: Kävin monen monta katkohoitoa joista suurion osa keskeytyi koska en pystynyt sietämään refloja ja halusin käyttää. Minut jopa heitettiin pihalle järvenpään sosiaalisairaalasta kun sain kouristuksia ja kramppeja. Takaisin kadulle narkkaamaan ja se vei oireet pois. Ainoat onnistuneet katkot olivat nämä: 1. kun pääsin metadoni korvaushoitoon joka sitten lopetettiin oheiskäytön takia. 2. Kun pääsin suboxone korvaushoitoon. Korvaushoidon aikana mulla oli oheiskäyttöä ja minut kiristettiin katkolle (viimeisin katko käyntini) Kangaskartanoon. Mulle sanottiin "joko sä menet katkolle tai sun korvaushoito lopetetaan. Pakkohan se oli lähteä, mutta eipä siitä mitään apua ollut.

Toipuminen
Käyttäjä on onnistunut lopettamaan ja palaa hoidosta siviiliin. Ainehimot valtaa mielen varsinkin alkuvaiheessa. Se on kovaa taistelua. Retkahduksia sattuu. Joko retkahtaa takaisin ongelmakäyttöön tai pystyy lopettamaan retkahtamisen. Tämä vaatii luonteen lujuutta. Ei ole helppoa totutella täysin uuteen elämään: päihteettömään elämään. Se herättää paljon pelkoa ja stressiä (muun muassa), mutta siitä selviää jos on tarpeeksi vahva. Vanhat kaverit pitää jättää, paikkakunnan vaihdos olisi hyvä myös. Pitäisi päästä pois vanhoista kuvioista ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei ole helppoa. Liian moni retkahtaa takaisin käyttämään, mutta selvytyjiäkin on paljon. Vahvimmat selviää.

Hulttiotyttö kertoo: Olen saanut siis suboxone hoidon ja ADHD lääkityksen. En ole pitkään aikaan käyttänyt muita aineita kuin nämä ja kannabista poltin vähän. Enää en aio koskea katukaupan tavaraan. Mutta kun pääsin subu hoidon aloituskatkolta, alku oli todella vaikeaa. Himoja aineisiin oli paljon ja kiristelin hermojani niiden kanssa. Retkahtelin piriin vähän väliä ja muitakin tuli otettua. Palasin siis oheiskäyttöön. Kun pääsin katkolta ja tuli aika ADHD lääkärille, sain concertat ja totesin että "nyt mun narkkaamiset on narkattu". En palaa enää entiseen. Olen kuitenkin edelleen hyvin heikona ja toipumisen alkumetreillä. Saa nähdä miten minulle käy..

Poliisista päivää

Oltiin kotimatkalla ja kytät tuli vastaan. No ne tietenkin heitti Ugandan ja lähtivät perään. Saatiin kuitenkin auto talteen ja sanoin että minä ajoin. Sit tuli rikoskytätkin ja mut otettiin kiinni ampuma-ase rikoksesta epäiltynä ja meille tehtiin kotietsintä. Turha keikka heille. Keskiviikkona vielä kuulusteluihin. Ja kaikki tämä tapahtui todennäköisesti siitä kun kakarat levittelee keskustelufoorumilla kuvaa jossa mulla on ase. Ja nyt kakarat luulee että mua vituttaa,mut ovat väärässä. Enemmänkin huvittaa tämmönen lumipalloefekti. Enkä minä poliisia pelkää,tuttujahan ne kaikki on. Eihän siinä mitään,kaikki on kunnossa.

Taas tapatuu kamalia asioita

Taas ikäviä uutisia. Ex mieheni on tappanut yhden naisen,siksi koska tämä varasti exältäni piriä. Se sitten kuristi sen hengiltä,sotki ruumista mm tekstillä "raato" ja alibin sivuillakin sillä on sellanen hullunvirne mikä sillä aina oli kun oli kyse jostain sairaasta. Se on täys psykopaatti. Yks pahimmista tyypeistä joita olen tavannut ja minä hullu vielä seurustelin sen kanssa. Eikä hän edes kadu tekoaan,ei kyllä yllätä koska tunnen hänet,virnuili ja puhu niitä omia seko juttujaan joissa ei ole päätä eikä häntää. Kerran se epäili yhtä jätkää kun sillä oli nyssäkkä hukassa (taas kerran) ja sanoi kylmänrauhallisesti "jos minulta varastaa,se kuolee." enkä epäillyt sitä hetkeäkään. Olin ainut ihminen täällä johon se luotti ehdoitta. Hajosin aikalailla kun tänään näin hänet alibin sivuilla. Tuli jotenkin kolkko tunne ja päässä kaikuu "tämäkin oli niin odotettavissa". Vaikka tunnenkin ristiriitaisia tuntemuksia häntä kohtaan,en toivonut että näin kävisi. Mut saa se rapiat 11 vuotta taposta istumista,joten olen häneltä rauhassa. Mulle vaan heräs kysymys: oisko hän voinut tappaa minutkin jostain syystä? Ton tapon tapahtuma aikoihin se jätkä näki ulkona kytät ja heitti 90 grammaa priimaluokkaista amfetamiinia vessanpönttöön koska skitsoili taas vaihteeksi kyttiä. Mahtoi vituttaa. Muistan itekin kun isojen määrien kanssa puljasin niin se paniikki että miten asiat saadaan hoidettua järkevästi kiinnijäämättä oli todella kova pelko. Ja tämä mies on TODELLA paha skitsoilemaan. Se oikeesti pelkää kyttiä sairaasti. Vaikka kovan luokan jätkä onkin. Mutta kyttien pelkääminen on virhe. Ei ne tee mitään kun on asiallinen. tämä tapaus vaan kun ei osaa olla.. Ja mikähän minutkin on pannut seurustelemaan kaiken maailman hullujen,naistenhakkaajien,murhamiesten,psykopaattien yms kanssa? Koska olen samaa maata? En todellakaan tiedä. Ihme että olen säilynyt hengissä TODELLA pahoista tilanteista. Kyllä se jo kertoo että suojelusenkelit on olleet työntouhussa mun kanssa. Kiitän heitä siitä.

Nisti-info

Nisti-info

                                          Tervetuloa narkomaanin arkeeen
Huomio! Kuvat saattavat olla rankkoja joten en suosittele heikkohermoisille.

                                                                     Ruiskuhelvetti.

Ruiskuista

Mukavan kokonen värkkikasa joka päätyi vinkkiin tottakai,ei roskikseen aiheuttamaan vaaraa muille ihmisille. Pidä aina huolta värkeistäsi ettei muut niihin käsiksi pääse,koska ne on henkilökohtasia. En voi käsittää niitä jotka jättää käytetyt tautiset värkkinsä esim lasten leikkikentille jne.. Äly hoi. Käyttäkää aina vain omia! Älä tartuta kavereitasi,älä vaaranna ympäristöäsi ja toimi järjellä kun hävität vehkeet. Vinkkiin mars! Siellä voi asioida anonyymisti eikä poliisit seuraa niitä. Tuhoa värkit näin: 1. irrota neula ja laita se terä ylöspin ruuttaan 2.paina mäntä pohjaan 3.laita ruisku esim tölkkiin,johonkin suojaisaan paikkaan minne ei helpolla pääse. Ajattele ympäristöäkin!

 

 Suuret nousut ja mahtava fiilis!

Kuositus on suositus,vai?

Sitä haluaa olla mahdollisimman sekaisin,niin ettei tajuaisi mitään. Kova kuosittelu on itsetuhoista ja tyhmää,mutta pitäähän sitä harrastaa. Aamulla herätys,piikki. Piikkiin päättyi illatkin. Mitä enempi päihteitä ja mitä laajempi skaala aineita veressä on,aina on otettava lisää. Mikään ei riitä. Jopa övereissä moni vetää lisää ihan uhallakin tyyliin et katotaan kuka kuolee. Onko kuositus sun suositus? Onko järkeä vetää niin ettei muista mistään mitään? Kaikki nautinto menee vaan hukkaan kun eihän niistä edes muista tuon taivaallista. Ja rahatkin katoaa.

                                     
                                                           Kytät otti talteen jälleen kerran..

Rötökset

Turhaa touhua poliisilta on huumeiden käyttäjän perässä juosta ja laittaa koppiin. Ei kannata rötöstellä pahasti. Jos on pakko niin ritsaa kaupoista ja ne tavalliset huumerötökset pääasiassa. Kannattaa pysyä mahdollisimman "viileänä" tapauksena niin ei joudu kärsimään refloja kopissa. Järki mukaan toimintaan omaksi eduksi. Kuka tahtoo tieten tahtoen vankilaan? Ja älä koskaan vasikoi. Se on vihoviimeinen teko,poliisi ei ole ystävä. Vaikka olisit miten heikkona,älä murru niille koskaan! Vasikointi on kuolemantuomio. Poliisit ovat kieroja kusipäitä,ne valehtelee (laillisesti,paskiaiset) ja yrittää johtaa harhaan,älä lähde mukaan niiden juttuihin. Jos et tiedä mitä sanoa,älä puhu. Ne ovat sitkeitä pirulaisia. Älä vaan puhu. Ja me ollaan aina askel edellä!
 

                                                               Laskut. Mieli romahtaa taas.

Tuska

Vaikka olisikin aineissa ei siitä todellakaan voi kauaa nauttia. Kaikki unohtuu. Laihtuu olemattomiin ja kroppa huutaa hepreaa. Sitä ei vaan aina huomaa. C-hepatiitti,rankka päihteily,suonien huononeminen,yleiskunnon laskeminen,todellisuudentaju,paskakulttuuriin samaistuminen.. Sitä elämää alkaa pian vihata. Pian on loppuunpalanut ja psyyke alkaa pettää muun ruumin mukana. Mutta edelleen on lopettaminen kaukana vaihtoehdoista.

                                               
                                                          Amfetamiinipsykoosi ja uudet nousut.

Viha ja pelko

Sitä alkaa olla niin täynnä vihaa itseään,huumeita ja koko elämää kohtaan että päättää luovuttaa. Kysymys kuuluukin: kuolema vai lopettaminen? Oma päätös. Kun ei ole valmis,viha vaan kasvaa. sitä myös pelkää vaikkei sitä myöntäisikään. Moni on kuitenkin päättänyt kuolla aineisiin. Toiset yrittää katkoa/lopettamista. Jotkut jopa onnistuvat. Pahimpia pelkoja on että kuinka pitkään se touhu vielä jatkuu,entä jos ei kuolekaan vielä pitkään aikaan? Onko toivoa?

                    MDPV:tä vihan turruttamiseen. Tässä näkyy mun pimeä puoleni joka aika ajoittain tulee esiin.

Huumeisiin rakastuminen

Joskus sitä kulkee pupillit lautasina,silmät mustina pitkin katuja välillä iloisesti hypellen ja välillä tappolaskuissa raahautuu viimeisillä voimilla kotiin piriputken päätteeksi. Toisinaan taas vedetään opiaateilla itsensä ihanan pehmeään pumpuliin josta lopulta putoaa ja se sattuu. Sitten vielä kaikki muut on vaan kivaa ekstraa pakkotarpeisiin. Mutta se on varmaa,jokainen löytää oman rakkaansa ennemmin tai myöhemmin. Se rakkaus on niin sokeaa ettei huomaakaan kun riipuvuus syntyy. Ja sitten sitä alkaa vielä vihaamaankin.

                                                    Suu täynnä Gabapentinejä,Lyrican serkku-lääke.

Riemu ja rakkaus

Onhan niitä hienojakin hetkiä kun olot on kohdallaan ja meno ihan älytöntä. Välillä seteissä sitä tuntee itsensä niin moninkertaiseksi ja onnelliseksi. Euforiaahan sitä metsästetäänkin. Välillä vaan oli yksinkertaisesti älyttömän mukavaa vetää kunnon töötit ja sekoilla ilman huolia. Riippuvuus vaan kovenee, ei voinut olla ottamatta niitä seuraavia tasureita,koukku oli niin kova. Sekaisin kaikki oli niin helppoa ja letkeää. Sitä vaan jatkaa todellisuuden pakenemista pikki piikiltä ja nappi napilta. Toinen jalka syvällä haudassa,tietää ettei toivoa ole ja silti nauttii vaikutuksesta,niin sairasta toimintaa. No,riippuvuus on sairaus. Se ei ole tervettä.

                                                         170cm/43kg ennen korvaushoitoa.

Järki ja terveys

Molemmat menetetty. Sitä on luuta ja nahkaa,heikossa hapessa. tila näyttää anorektiseltä. Ja itse vielä kuvittelee olevansa "hyvässä" kunnossa. Näyttääkö hyvältä? Niinpä. Järkyttävää. Miten todellisuuskin voi sumentua noin pahasti. Sitten on vielä kalmankalpea ja on vähän väliä tipassa sairaalassa ja katkoilla. Ja omasta mielestä on fyysisesti ihan okei,riippvuutta lukuunottamatta. Kyllä vääristy todellisuus todella rankasti. Ja vauhti jatkuu..

                                   Katkolta karannut ja juuri nauttinut ensimmäisen Temgesicin neljään päivään.

Katkojatkot

Katkojakin tulee kierreltyä pajon. Turhaan. Melkein kaikki katkot keskeytyy. Piti lähteä jatkoille. Aineet kutsuu,huutaa orjaansa tuhoamaan itsensä. Vetämisen tarve katkolla on suuri ja vierotusoireet vielä suuremmat. Se oli kamalaa. Kysymys herää että ketä katko on auttanut pääsemään lopullisesti eroon? En tunne yhtäkään. Kun reflat iskee,iskee todellisuskin mikä on hirveämpi mitä osasi edes kuvitella. Sitä ei pysty edes käsittämään. Ole sitten niissä oloissa jossain suljetulla osastolla missä koko ajan kuivanarkataan ja ihannoidaan huumeita ja samalla ollaan muka lopettamassa. Bullshit! Katko on täysin hyödytön "apukeino". Täysin epäonnistunut yritys saada narkkareille apua. Se vaan pahentaa vierotusoireiden pelkoa ja epävarmuutta kun ei tiedä itsekään haluaako irti vai jatkaako samaa rataa. Paussina se toimii.

                                                                      Reflatirallaa!

Reflat

Pahin pelko. Hirvitys. Olo on niin kamala että pelkää kuolevansa. Ei se mitään,sama vaan jatkuu koko ajan pahempana ja sitä alkaakin toivoa että kuolisi. Reflat on asia jota minäkään en ole voittanut kokonaan. Niitä on koettu eri aineista samaan aikaan ja ne olot on vaan estettävä keinolla millä hyvänsä. Mieli ja ruumis ovat aivan paskana,se kestää ikuisuuden ja samalla mielessä pakottava tarve,himo aineita kohtaan. Sitä on valmis myymään sielunsakin pienenkin annoksen takia. Se on hyvin riskialtis tilanne koska silloin on arvostelukyky nollassa,on vain saatava,hinnalla millä hyvänsä. Epätoivo ja kauhu ovat huipussaan. Refloissa ollaan heikoilla.

                                                              Temgesicillä terveeksi.

Helpotus

Jo tieto siitä että pian saa huumetta helpottaa mieltä. Jo pelkkä tieto helpottaa. Siihen vielä itse aineet päälle. Se jo kertoo jotain riippuvuden kovuudesta. Kun saa männän pohjaan tulee vaistomainen huokaus helpotuksesta ja taas jaksaa. Oravanpyörä pyörii. Reflat,helpotus,reflat,helpotusta vielä enemmän... Jos on fiksu,säästää pienen siivun seuraavalle aamulle että jaksaa paremmissa voimissa metsästää seuraavia annoksia. En päässyt sängystä ilman piikkiä,aamulle oli jätettävä apua. Sekin tieto toi turvaa kun tiesi että aamulle on vähän helpotusta säästössä.

                                                                Rentoutunut piripää.

Toleranssi

Kun kamaa vetää,toleranssi tottakai kasvaa ja huimaa vauhtia. Sitä ei huomaa kun vasta liian myöhään että kuinka isoja määriä aineita meneekään. Fiksuinta olisi hitaasti tiputtaa toleranssi minimiin,selviää halvemmalla ja pärjääkin. Toleranssi on narkkareiden kirous. Aina vaan enemmän ja enemmän. Kaikkea sekaisin + isot määrät = hengenvaara kokeneellekin käyttäjälle. Toinen paha on kun toleranssi on reflojen aikana laskenut ja sitten ottaakin vanhasta tottumuksesta saman suuruisen annoksen kuin tavallisesti ja tervetuloa överit. Hengenvaarallista peliä. Vaakakupissa on oma henki mutta ei se paljoa paina tällä elämäntyylillä. Ei sitä pahemmin tule ajateltua.

                                                                  Akuuttiin hätään.

Överit

Övereistä yleensä selviää,mutta se tila on kuitenkin hengenvaarallinen. Hengityslama, rytmihäiriöt, nestehukka, sydänkohtaus, oksentelu, krampit ja muut mukavuudet on arvaamattomia. Ei koskaan pitäisi vetää yksin. Övereissä yleensä tarvitsee apua kun on niin heikkona ettei pysty edes liikkumaan ja henki on kyseessä. Sitä vähätellään, mutta kun se iskee, sitä tilaa itse yleensä vähättelee pelon laannuttamiseksi. Se on psyykkistä. Säikähtäähän sitä vähemmästäkin. Sillon kavereiden vastuu korostuu, pitää osata auttaa ja olla ambulanssille rehellinen, muuten ei saa oikeaa apua!

                                         
                                         Paskana katkolla jälleen kerran.. Mielenterveys pettää.

Vajarit

Kun ei saakaan ainetta riittävän olotilan saavuttamiseksi,se vituttaa ja paljon. Kun odottaa kunnon nousuja ja aine onkin miedompaa kuin luulit niin koko tilanne lässähtää. Yritäpä siinä olla sitten tyytyväinen. Ja tämä monesti johtaakin övereihin. Yleinen annostelutapa on "mielummin överit kuin vajarit" ja hutilointia tapahtuu. kiihtyneessä tilanteessa annostelukyky heikkenee ja vitutus voikin muuttua övereiksi. Miten sitten saa tasaiset vedot? Kysyy myyjältä paljon kannattaa ottaa ja noudattaa sitä ohjetta myöskin. Tuossa tilanteessa vain vastuuton kusipää valehtelee aineen vahvuuden. Asioi siis järkevässä seurassa äläkä yliarvioi toleranssiasi.

                            Korvaushoidossa suht kuivilla. Pelastuin pahimmasta,sain mahdollisuuden elää.

Korvaushoito

Pelastus. Kaksipiippuinen juttu. Sitä on kuitenkin edelleen koukussa,saa joka päivä ainetta joka pitää terveenä ja tavoitteena on minimoida muiden aineiden käyttö. Ilman korvaushoitoa en olisi selvinnyt näinkin pitkälle ja onnistunut reippaasti vähentämään. Mutta se sairaalalla juokseminen,seuloissa käynnit,retkahdukset,pelko että kusee hoidon ja päihdetyöntekijöiden käytös. Ne pompottaa ja kiristää,melkeinpä uhkailevat jos seulat ei ole puhtaat. Korvaushoito on aikamoinen pallo jalassa varsinkin kun ei saa kotilääkkeitä syystä tai toisesta. Ja itse ongelma,riippuvuus jää taka-alalle,sitähän on edelleen koukussa kun käyttää korvaushoitolääkkeenä joko suboxonea (olisi edes subutexiä) tai metadonia. Riippuvuus säilyy ja annos (mulla ainakin) nostettiin ihan katton (20mg). Se että ei pärjää ilman on selvä asia. Vielä ei uskalla lopettamista ajatellakaan,mutta loppu taitaa olla lähellä kun niin monet positiiviset seulat on tullu peräjälkeen. Jatkuvaa retkahtelua,se pitäisi hyväksyä koska totaalikieltäytyminen (ainakin minulle) on liian vaikea vaatimus. Hyvä että pari viikkoa voi olla ilman amfetamiinia jolla lääkitsen ADHD:ni. Ja subukin on yhtä tärkeää. Ehkä vielä joskus pystyn olemaan ilman,ajattelen asiaa vakavasti. Jos subusta eroon pääsen,en enää siihen paskaan koske! Subu syrjäytti heroiininkin,riippuvuuskin on kovinta luokkaa. Vittumainen aine. Todellakin.

Rötöksien yö

Ajeltiin äsken keskustassa. Oli hyvin rauhallista mut sit käänty kytät perään. Oltiin jo melkein perillä Nii perkeleet väläytti punasta valoo ja veivät autonavaimet. No,Tää ei jää tähän. Tässä on toimenpiteet käynnissä. Tuli ratti kun laittovat tikkarin suuhun eikä ollu korttiakaan. Noh,tästä selvitään! En oo ollukaan tätä ennen aikoihin niiden kaa tekemisis. Olen ollut kiltti hulttiotyttö. Kotona odottaa jotain mukavaa. Kunhan tässä uskaltaa liikkua.

vähän myöhemmin...
makaan takapenkillä ja bloggaan. Ystävä Tossa murtautuu meidän autoon. Auto on jo käynnissä,ainoa ongelma on rattilukko. Onneks ystäviini kuuluu muuan autovaras. Ei oo enää paljosta kiinni. Skitsottaa et kytät älkää meidät kesken töiden. Ei voi olla niin huono tuuri. Kiroan kytät ja rattilukot alimpaan helvettiin.

vielä myöhemmin..
Man vs machine ja kone jäi kakkoseksi kovan uuvutudtaistelun jälkeen. Vielä kun bensa riittää kotiin. Ja kotona odottaa piristeet. Voittajafiilis kaikilla kolmella.

Laillinen keikka

Käytiin Tossa jo toistamiseen tyhjentää kauppojen ruokia roskiksista. Ollaan saatu niin paljon ruokaa et ollaan viety useemmalle kaverille kassikaupalla tavaraa. Alamaailman hyväntekeväisyyttä. Ja tämä on LAILLISTA ja tässä säästää ihan vitusti! Me eletään herroiks. Dyykkaus kunniaan! Miten kauheelta tuntuu kun näkee sen hukkaan heitetyn ruuan määrän. Me pelastetaan ne ruuat. Ja annetaan niille joilla ei ole ruokaa. Tänäänki vietiin monta kassillista. Ja pienenä bonuksena siitä saa pieniä keikkafiiliksiä.