Kuvasarja osa 7: Oivalluksen lamput ja sydämen tuli

 

Paskamyrskyjen keskeltä nousi Raja-Raivotar, joka ei anna enää käyttää itseään hyväkseen.  Tuhoisa paska kääntyikin kasvun katalysaattoriksi, joka opetti. 

Tulin kantapään kautta oppimaan seuraavaa: Empatia ilman rajoja on joillekin lupakirja jatkaa kuluttavaa hyväksikäyttöä. 

Rakkaus ilman rajoja voi orjuuttaa sielun laittomuuden kynnysmatoksi. 

Terveet rajat eivät ole sadismia, niiden rikkominen ilman katumusta voi johtaa hienovaraisiin hirmutekoihin, jopa sadismiin. Rajat eivät ole pahuutta, vaan ne on annettu suojaksi pahuudelle. Rajojen vetäminen on kuuliaisuutta niiden Luojalle. 

Raamatussa Jumala sanoo Israelin kansalle: "Minä asetan sinun rajasi" (2.Moos. 23:31). Koska Hän tekee näin kokonaiselle kansalle, se edellyttää, että Hän asettaa rajat jokaiselle yksilölle. Vasta siitä muodostuu yhteiset rajat kansalle, jos he ovat kuuliaisia. Jumalan asettamat rajat ovat aina linjassa Raamatun ja Totuuden Hengen mielen kanssa. Ja koska kansan tulee palvella Jumalaa, Hän kieltää osallistumasta valheen palvelukseen: 

"Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa. Älkööt he jääkö asumaan kanssasi, etteivät saattaisi sinua tekemään syntiä minua vastaan; sillä jos sinä palvelet heidän jumaliansa, on se sinulle paulaksi" (2.Moos. 23:32-33). 

Tulin oppimaan tämän kantapään kautta - kuolettavan raskaasti.😓 Vasta kun irtauduin, aloin kauhukseni oivaltaa, millaiseen todellisuutta nujertavaan itsepetoksen orjuuteen, olin antanut itseni sitoa. Itkin typeryyttäni ja kaduin sitä, miten annoin orjuuttaa empatiani henkisen riiston säälityranniaan, joka oli viedä henkeni.😫 

Olin antanut sitoa itseni toisten kohtaamattomuuden sijaiskärsijäksi liiallisen hyväuskoisuuteni, rajattoman empatian ja vääristyneen vastuukäsityksen vuoksi. En ole kykenevä kantamaan toisten taakkoja, sydämen kieroutumia, vastuuttomuutta ja rikosten painoa harteillani kuin Kristus. Se on liikaa vaadittu ja väärin vaadittu. Sellainen on epäjumalanpalvelusta, olipa se kuinka viattomaan sääliviittaan kätkettyä. 

Minulta oli väärin antaa vangita itseni toisten itsepetoksen alttarille yhä uudestaan. Onneksi siinä kulutuskierteessä lopulta liika hyväuskoisuus karisi ja silmät avautuivat. Jos olen lähellä hukkua paskaan, mutta paskan viskaaja kieltää paskan todellisuuuden yhä uudestaan, on turha jäädä toivomaan muutosta. Olisi hulluutta kieltää tuhoisan paskan olemassaolo vain, koska toinen väittää, ettei viskaa paskaa niskaani. En voi antautua kieltämään todellisuuttani toisen todellisuusvinouman hyväksi. Se olisi osallisuutta valheeseen, joka varastaa, tappaa ja tuhoaa molemmat. Jos toinen hokee haluavansa minulle pelkkää hyvää, mutta on lähellä uuvuttaa minut hengiltä ilman aikomustakaan lopettaa, ei kyseessä ole hyvä tahto. Jos todellisuudentajuni kyseenalaistetaan systemaattisesti, ei ole viisasta jäädä tuhoutumaan suhteeseen, jossa olemassaoloni vääntyy kieroon. Jos joku ei siedä rehellisyyttäni eikä kunnioita rajojani, ei voi vaatia saada myöskään aikaani, huomiotani, tukeani, empatiaani eikä voimavarojani. En ole mikään rajaton resurssi, empatiatankki, enkä kuuntelunukke, jota ei tarvitse ottaa todesta. Jos joku ei kykene kunnioittamaan rajojani eikä välitä kuulla, mitä sanon, hän osoittaa itse näkevänsä minut jonain muuna kuin ihmisenä. En ole velvollinen antamaan itsestäni mitään niille, jotka osoittavat kylmää halveksuntaa minua kohtaan kroonisella toistolla. Opin lopultakin varjelemaan empatiani ja vilpittömyyteni, joka johti niiden syvenemiseen. 

Tämä oli äärimmäisen tuskallinen oivallus: Olin lähellä hukata uuden elämäni, todellisuudentajuni, mielenterveyteni, kutsumukseni ja jumalasuhteeni hauraan egon epäjumalanpalvelukseen - koska olin liian kiltti ja hyväuskoinen.🤯 

Tulin omakohtaisesti kokemaan, miten salakavalasti ihmisen voikaan orjuuttaa kannattelemaan toisen haurasta itsepetosta - näyttelemällä viatonta ja avutonta uhria, jota pitää sääliä. Ja koska olen tullut kokemaan, kuinka tuhoisaa se on, omatuntoni Herrassa vaatii minua varoittamaan toisia sellaisen toimintalogiikan vaarallisuudesta. Tämä ei ole vain sairasta käytöstä, vaan siihen liittyy hengellinen ulottuvuus, joka pyrkii vangitsemaan valheeseen toisia. Se yllyttää ihmisen vihaamaan totuutta itsestään niin paljon, että on valmis tuhoamaan toisia pitääkseen valhetta voimassa.😨

Tämä petoksen muoto on kuin räätälöity orjuuttamaan Jumalan lapsia valheen ravinnoksi. Se verhoutuu kristityn kaapuun, kerjää sääliä ja tarvitsee aina apua, mutta ilman aikomustakaan kasvaa ja muuttua. Se haluaa hallita ja loisia toisten kustannuksella  ilman vastuuta. Voidakseen hallita, se käyttää hauraan uhrin roolia aseenaan, sitoo empatian orjuuteen ja pakottaa muut kantamaan taakkojaan. Kristilliset hyveet ovat ase vilpittömien vangitsemiseen tämän logiikan mukaan.

Se kuuluu laittomuuden salaiseen vaikutukseen, koska se toimii salassa, huomaamatta, piilossa, petollisesti hurskauteen kätkeytyen. Sen tuhovoimaa ei kannata aliarvioida. Tämä petoksen mekanismi vangitsee sielun tuhon kierteeseen niin hienovaraisesti ja vaivihkaa, ettei sitä edes oivalla vasta kun on jo palanut loppuun mielivaltaisen taakan alla. Eikä se tahdo koskea sormellakaan niihin taakkoihin, jotka kuuluisivat ihmiselle itselleen - se jopa tekeytyy äärimmäisen avuttomaksi, ymmärtämättömäksi, kuuroksi, sokeaksi ja heittäytyy jopa moraaliseksi imbesilliksi välttääkseen vastuun. Se hetken aikaa teeskentelee muutosta, mutta ainut mikä muuttuu, on sen kyky oikeuttaa vääryys yhä röyhkeämmin ja väännellä totuutta kieroon yhä taitavammin. Tämä on järkyttävä seuraus totuuden systemaattisesta torjunnasta. 

Se vangitsee sielun mukavaan valheeseen, jossa elävä alkaa vangita salaa toisia kantamaan itseään ja laittaa salakavalasti toisen kärsimään puolestaan - se tekee toisesta sijaiskärsijän ja syntien sovittajan itselleen.😩 Tämä on Jeesuksen ristintyön hylkäämistä, joka vaatii Jeesuksen palvelijaa tekemään sen, minkä yksin Kristus on tehnyt ja täyttänyt. 

Tämä petoksen logiikka vaatii: "Kanna sinä minun vääryyteni, anna minulle kaikkesi, kärsi puolestani ja ole syyllinen tekoihini - sovita rikokseni ja uhraa itsesi, jotta minä voisin uskoa olevani syytön ja aina oikeassa oleva viaton uhri". Se eksyttää toisia tekemään syntiä näiden tietämättä, mihin ovat joutuneet. Se uhraa ihmisiä itsepetoksen alttarille välttääkseen kohtaamasta itseään totuudessa.😫

Tämä petos käyttää hyväksi toisten hyveitä: uskollisuutta, aitoutta, rakkautta, vastuullisuutta, rehellisyyttä, herkkyyttä, empatiaa, vilpittömyyttä, kärsivällisyyttä ja tahtoa auttaa toisia. Se käyttää hyväkseen Hengen hedelmiä voidakseen imeä tyhjiin Jumalan lasten Hengen elämän ja valon. Eikä tällainen toiminta ole ihmiselle ominaista - vaan ajaa noudattamaan pimeyden logiikkaa. Pimeydestä nousee pakonomainen tarve vangita, syödä, orjuuttaa, varastaa, tappaa ja tuhota Jumalan lasten vapaus, kasvu, toivo ja valo, joka on Jeesuksen Hengen todistus. 

Ilman rajoja voi joutua helposti kaikenlaisten myötätuntomörköjen ravinnoksi ja paskasirkusten polttoaineeksi.💩🤡 Ilman rajoja olemme vapaata riistaa pimeyden voimille ja valheessa eläville tottelemattomuuden lapsille.  Ilman rajoja ja rakentavaa raivoa paha saa varastaa, tappaa, tuhota ja orjuuttaa - eikä ole Jumalan mielen mukaista elää laittomuuden kynnysmattona, joka ei vastusta pahaa, vaan mahdollistaa sen jatkumisen.😣 Jos ei tunne eikä kunnoita omia rajojaan, ei voi tuntea eikä kunnioittaa toistenkaan rajoja. Jos ei vedä rajoja paskamaiselle kohtelulle, se saa tuhota molemmat. Jos vääryydestä ei saisi edes suuttua, kuinka voisimme vastustaa vääryyttä?🤯 Terveen vihan kieltäminen on kuin kieltäisi tuntemasta, mitä Herran pelko on: pahan vihaamista ja Pyhän tuntemista.

On tärkeää erottaa rakentava viha tuhoavasta vihasta. Rakentava viha on tarpeellista rajojen asettamiseen. Se vihastuu vääryyteen, ei ihmiseen. Se vetää rajat, jotta vääryys ei saisi tuhota molempia. Se puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta Herran pelossa, ei katkeruudessa. Kaikki viha ei ole pahaa, vaan terve viha voi estää pahan jatkumisen. 

Raamattu kehoittaa rakentavaan vihanilmaisuun:

"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" (Ef. 4:26)

"Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä, sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä." (Ps. 119:104)

Samoin rukous kuuliaisuuden vapauteen löytyy Raamatusta:

"Tee minun askeleeni vakaviksi sanallasi, äläkä salli minkään vääryyden minua hallita. Päästä minut ihmisten sorrosta, niin minä noudatan sinun asetuksiasi." (Ps. 119:133-134)

Suhtautuminen rajoihin paljastaa, mikä mieli taustalla vaikuttaa. Jos rajoja kunnioitetaan, muutenkin kuin puheissa, se on rakkauteen kykenevän terveen mielen merkki. Jos rajoja ei kunnioiteta, vaan niistä loukkaannutaan, niitä vääristellään, niistä kostetaan, ne jopa kielletään kokonaan (rakkaus on muka rajatonta = alistu laittomuuden kynnysmatoksi) ja niitä paheksutaan, silloin hälytyskellojen tulisi kilkattaa. Jos terveet rajat kielletään ja leimataan itsekkyyden synniksi, se on sama kuin kieltäisi toisia palvelemasta Jumalaa totuuden kuuliaisuudessa. Jopa moni uskosta osaton on kauhistunut tällaisesta "pyhyydestä". He ovat aidosti ihmetelleet, mikä on voinut johtaa näin nurinkuriseen pyhyyteen siellä, missä totuutta tulisi rakastaa. 

Mikäpä muukaan, kuin hurskas kohtaamattomuus, mukavuus, valta ja matto.

Kun riittävän pitkään lakaisee maton alle epämiellyttäviä tosiasioita, homma voi saada varsin hullunkurisia piirteitä.

Siitä voi syntyä kokonainen lakaisulogiikka, jota pyhyyden nimissä aletaan huomaamatta noudattaa. Kun sitä kaikkein tärkeintä - omaa sydäntä - ei enää "tarvitse" kohdata, kohtaamaton sydän voi oikeuttaa mitä kipeämpiä juttuja ja uskoa sokeasti olevansa oikeassa samalla kun lakaisee pimeyden tekoja maton alle piiloon. 

Lopulta tällainen mieli ei enää kuule, ei näe, ei välitä, ei ymmärrä, ei kadu, ei tunne Herran pelkoa eikä totuuden rakkautta - mutta väittää olevansa viisas ja oikeassa. Kun sydämen yhteys todellisuuteen ja sen Luojaan lakaistaan, lakaistaan ja lakaistaan, omatunto ei lopulta enää kolkuta. Siksi kohtaamaton sydän ei näe ihmisen arvoa, vaan pitää toisia välineenä, joita hallita.🫤 Kun rajoja ei pidetä arvossa, ei pidetä arvossa myöskään niiden Luojaa, ihmisen arvosta puhumattakaan. Rakkaudeton mieli vihaa rajoja, koska ne estävät sen vallankäytön toiseen ihmiseen. 

Tämä on orjuuttajan mieli, joka kuvittelee voivansa omistaa toiset, alistaa toiset valtaansa ja muovata toiset oman kuvansa kaltaiseksi - se tekee paholaisen mielen mukaista työtä, rakkauden nimissä vieläpä.😳 Paholainen haluaa vääristää Jumalan kuvaksi luodut ihmiset oman kuvansa kopioiksi. Ja miten kierot keinot se siihen onkaan keksinyt! Se verhoaa tuhotyönsä rakkauteen ja käyttää siihen jopa Jumalan nimeä - onhan se helpompi saada ihmiset luopumaan Jumalan luomasta minuudestaan hyvän varjolla. Rakkauden nimissä murskataan Jumalan kuva rikki ja vaaditaan persoonan poispyyhkimistä, jotta toinen voisi "kelvata ja olla rakkauden arvoinen".😰

Raamattu varoittaa:

"Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä." (1.Joh. 2:9)

"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." (1.Joh. 4:8)

Se ei ole rakkaus, joka antaa ymmärtää: "Sinä et kelpaa, jos et ole sellainen kuin minä haluan" - siinähän vaatii Jumalan kuvan hävittämistä ja uudelleenohjelmointia, ikään kuin Jumala olisi tehnyt huonoa työtä. 

Se ei ole rakkaus, joka kuvittelee olevansa niin paljon muita parempi, että kokee oikeudekseen hallita toisia kuin alamaisia, ilman kykyä asettua toisen asemaan ja elää samalla viivalla toisten kanssa asemasta riippumatta. 

Tämä mielenlaatu unohtaa ilmeisen totuuden: vaikka olisin paavi, en olisi sen parempi kuin muutkaan - vaan yhtä lailla langennut, erehtyväinen, heikko ja kämmäilevä ihminen, kuitenkin yhtä arvokas kuin muutkin. Mikään virka ei korota ihmisen arvoa toisten yli - korkea virka tarvitsee vastapainoksi terveen nöyryyden. Tämä ei tarkoita tasapäistämistä, mikä on kaukana kyvystä nähdä itsensä ja toiset realistisesti.

Se ei ole rakkaus, joka kontrolloi, uuvuttaa, kahlitsee ja murskaa toisen ihmisen - rakkaus ei tahdo omistaa toista, vaan kunnioittaa toisen yksilöllisyyttä, rajoja ja omantunnon vapautta. Jos vapaus riistetään, rakkaus kuolee.

Se ei ole rakkaus, joka katoaa heti, jos joku "ei tottele" eikä alistu toisten kontrolliin - rakkaus ei ole yhtä kuin vallanhimo, eikä kuuliaisuus ole yhtä kuin alistuminen johonkin, mikä tuhoaa sieluja. 

Se ei ole rakkaus, joka halveksii sitä, joka vapautui vuosia jatkuneesta henkisestä helvetistä, ja uskaltaa todistaa kokemuksistaan osana kutsumustaan. 

Se ei ole rakkaus, joka osoittaa hurskasta halveksuntaa lähimmäistään kohtaan, joka kieltäytyy antamasta ahtaa itseään muottiin, joka tuhoaa aitouden pyhyyden nimissä.

Se ei ole rakkaus, joka leimaa eksyttäjäksi sen, joka veti terveet rajat vääryydelle - ja vapautui ihmisten orjuudesta Kristuksen vapauteen.

Se ei ole rakkaus, joka vääntelee kieroon toisia välttääkseen kohtaamasta itseään. Se ei ole rakkaus, joka tuomitsee toisen elämän itsekkääksi turhuuksien turhuudeksi heti, kun ei voi enää hallita ja käyttää toista miten huvittaa. Se ei ole rakkaus, joka levittää salaa valheita tehdäkseen kauhistukseksi Jeesuksen todistuksen toisessa, vieläpä läheisessä, jonka on tuntenut vuosia. Tämä jos mikä on tottelemattomuuden ilmentymää.

Syystäkin Sana varoittaa:

"Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia. Älkää siis olko osallisia heidän kanssaan." (Ef. 5:6-7)

Ei ole ihme, että nykyaikana rakkaus on kärsinyt inflaation yhdessä totuuden kanssa!😵

Ei ole ihme, että jumalattomat ateistit pilkkaavat kristinuskoa sen "orjamoraalista", joka ei perustu elävään uskoon, vaan ulkokultaiseen vääristymään, josta on tullut vaivihkaa ylösalaisin evankeliumi. 

Jos joku kehtaakin vetää rajoja, häntä syytetään itsekkyyden synnistä, hylkäämisestä, kapinasta ja ylpeydestä - ikään kuin terve itsesuojelu olisikin hirveä vääryys, jonka väitetään ilmentävän kaikkea sitä, mitä syyttäjä itse ilmentää asenteillaan ja teoillaan. Jos toinen ei alistu muovailuvahaksi ja hallittavaksi orjaksi, hän on paha ihminen.  Tällainen ei ole rakkautta, vaan ehdollista rakkautta, joka on kontrolliin muoto, joka sanoo: "lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi". (Jes. 51:23)

Jos joku ei voi hyväksyä toista omana itsenään, vaan haluaa toisen olevan sellainen kuin itse haluaa tämän olevan, hän katsoo toista ihmistä saatanan silmin. Saatana on ainut, jolla on syy vihata aitoutta, koska se on Jumalan kuva, ei hänen vääristämä kopio omasta kuvastaan.🥴 Tätä aitouden vihaa se yllyttää niissä, joiden mieltä se hallitsee - ja tämä on puhdasta misantropiaa, vaikka se tekeytyisi kuinka pyhäksi ja oikeaoppiseksi. Ja kun misantropia pukeutuu oikeaoppiseen pyhyyteen, siitä tulee puritaanista euforista misantropiaa.☠️ Se on täysin vastakkaista Jumalan rakkaudelle.

Jeesuksen mielenlaatu arvostaa aitoutta ja kunnioittaa rajoja. Tämä mieli ei tahdo hallita toisia eikä vaatia muita olemaan jotain, mitä he eivät ole. Se antaa Jumalan hallita ja tahtoo olla kuuliainen. Se ei kapinoi Luojaansa vastaan alkamalla muovailla toisia mieleisekseen, vaan kunnioittaa Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä näiden kämmäilyistä riippumatta. Se erottaa teot ja persoonan toisistaan. Se vihaa pahaa, mutta rakastaa ihmistä. Se nimeää pahan, joka tuhoaa, jotta ihminen voisi vapautua siitä. Tosiasioiden nimeäminen on aivan eri asia kuin tuomita ihminen! Jos emme enää kykene erottamaan hengellistä erottelua tekopyhästä tuomitsemisesta, se on vakava merkki totuudesta vieraantumisesta. Kun sydän on saanut tulla tuntemaan armon ja totuuden, sillä ei ole tarvetta tuomita ja hallita toisia. Se koettelee ennen kaikkea sydäntään aralla tunnolla Sanan äärellä. Se rohkaisee, varoittaa ja kehoittaa, mutta jättää tuomion Jumalalle. Armahdetulla ei ole tarvetta tuomita toisia, se haluaa armoa ennemmin tuomiota ja rakkautta ennemmin hallintaa. Jos ei osata erottaa varoitusta ja kehoitusta syyllistämisestä ja tuomitsemisesta, jokin on vialla.

Rakkauteen kuuluu varoittaa valheen vaaroista ja vetää terveet rajat vääryydelle. Armo ei vaadi tuhoutumaan vääryyden alttarilla, vaan anteeksiantoon kuuluu olennaisesti terve itsesuojelu. Jos anteeksianto tarkoittaisi, että pitäisi jäädä ottamaan vastaan uusia haavoja sieluun ja antaa vain anteeksi ilman, että haavoittaja edes katuu tekojaan, se ei ole anteeksianto, vaan anteeksiannon pilkkaa. Se antaisi pahan tuhota tekijänsä ja tekojen kohteen - ja ketä se hyödyttää?🤨 Ei ainakaan kumpaakaan näistä ihmisistä. Eipä se ilahduta myöskään Jumalaa - päinvastoin anteeksiannon väärinkäyttö toisten orjuuttamiseen herättää Jumalan kiivauden. Katumaton anteeksianto johtaa tuhoon ja turmioon, ei elämään ja vapauteen. 

Jos toinen ei kadu tekemäänsä pahaa, vaan oikeuttaa vääryyden jatkamisen, silloin on tervettä vetää rajat. Anteeksianto ei vaadi elämään keskellä henkistä helvettiä - se vapauttaa siitä! Silloin todellinen anteeksianto voi toteutua, kun ei joudu elämään jatkuvan haavoittamisen, riiston, vääristelyn ja kaltoinkohtelun keskellä.

Tällainen anteeksiannon vääristymä murtaa ihmisen uskon ja todellisuudentajun. Anteeksiantoa käytetään psykologisena aseena, kun:

- uhrinroolia käytetään kääntämään todellisuus päälaelleen

- uuvutetaan toinen emotionaaliseen paskavyöryyn ja kerjätään empatiaa itsesäälidraamalla

- asioita väännellään, selitellään, kielletään ja vaaditaan loputonta todistustaakkaa toiselta omista teoista

- tilanteita sumennetaan vastuun välttämiseksi gaslight-kieroilulla

- vedotaan armoon katumuksen välttämiseksi

- näytellään katumusta anteeksiannon saamiseksi

- kielletään käsittelemästä asiaa enää koskaan

- teeskennellään parannusta ja jatketaan tuhotoimia

- vaaditaan anteeksiantoa ilman parannusta ja totuuden tunnustusta

- vääryyttä ei oikaista, vaan oikeutetaan jatkossakin

- viskataan vastuu ja syyllisyys syyttömään

- syyllistetään toinen siitä, että tämä suojautuu, kohtaa ja käsittelee kokemuksiaan voidakseen kasvaa ja oppia niistä.

Tämä on pyhitetty julmuus: rakkauden kielellä toteutettu väkivalta. Siinä tekijä pitää kädet puhtaana samalla kun toisen sielu likaantuu hänen puolestaan. Ja voi, mikä vääryys se on, jos toinen kieltäytyy jäämästä sijaiskärsijäksi!

Anteeksiannon tulisi vapauttaa vääryydestä, ei sitoa jäämään pahan tuhottavaksi. On käsittämätöntä, kuinka näin olennainen evankeliumin totuus on voitu unohtaa yllättävänkin laajasti.😵 Anteeksianto ei lakaise pahaa maton alle, eikä vaienna ja vaadi tuhoutumaan hiljaa, vaan kohtaa vääryyden ja vapauttaa siitä. Armo peittää paljot synnit, mutta se ei tarkoita, että armon nimissä voidaan lakaista vääryys maton alle - ilman kohtaamista, tunnustusta, katumusta ja parannuksen tekoa. Armon nimissä tehty vääryyden lakaisu jättää vääryyden kasvamaan täyteen mittaansa.😬 Ja jos joku kertoo, kuinka vääryys jatkaa tuhojaan, hänet leimataan katkeraksi pahan kaivelijaksi. Ikään kuin pitäisi vain alistua kärsimään hiljaa pahan tuhottavana ja hyväksyä sekä oman että tekijän sielun tuhoutuminen. Tämä ei ole oikein. Tämä ei ole rakkautta! 

"Rakkaus kärsii kaiken" ei tarkoita alistumista vääryyden tuhottavaksi. Jos rakkaudesta annetaan näin ikävä kuva, ei ole ihme, että moni luulee Jumalan olevan julma misantrooppi. Hänestä on annettu väärää todistusta aivan liian monelle - meidän kristittyjen taholta! Meidän tulisi vapista ja mennä itseemme, ettei tämä vääryys jatkuisi enää ainakaan itsemme kautta. Meidät on kutsuttu elämään aralla tunnolla Jumalan Sanan äärellä, ei vääntelemään kieroon Elävän Jumalan Sanoja ja luonnetta. Voi, kuinka paljon eksegeettistä akrobatiaa harrastetaan  nykypäivänä - eikä enää pelätä Herraa!😫 

Yksi esimerkki eksegeettisestä akrobatiasta on Mal. 2:16: "Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala." Tähän vedoten kielletään jopa terve itsesuojelu, ikään kuin olisi väärin suojautua vääryydeltä, joka vain jatkuu ja pahenee.😵 Kätevästi unohdetaan konteksti ja jakeen loppu: "Ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Ottakaa siis vaari hengestänne, älkääkä olko uskottomat." (Mal. 2:16) 

Jumalan rakkaus ei hyväksy vääryyttä, ei suojele pimeyden töitä, eikä vaadi uhraamaan itseään vääryydelle. Jo toista tuhoava toiminta itsessään on hylkäämistä ja uskottomuutta. Sellaiselta suojautuminen on kuuliaisuutta Jumalalle, joka vihaa vääryyttä. Armo ei peitä katumatonta pahantekoa - armo antaa voimaa kohdata, tunnustaa ja hylätä vääryyden. Kuinka vääryys voi tulla armon peittämäksi, jos sitä ei tahdo tunnustaa ja hylätä?🤔 Jos vääryys jatkuu armon nimissä, sen peittäminen on hengenvaarallista - koska se paaduttaa sydämen pysymään lujana vääryydessä ilman katumusta.  

Katumattomuus estää Jumalan armon tuntemisen. Silti Jumala kutsuu katumattomia parannukseen. Jospa he kuulisivat Hänen äänensä, eivätkä sulkisi sydäntään, kun Totuus omaantuntoon kolkuttaa. Herra ei tahtoisi yhdenkään hukkuvan katumattomuuteensa. Hän kutsuu, nuhtelee ja kolkuttaa sulasta armosta ja laupeudesta. Niin kauan kun on elämää, on mahdollista kääntyä pimeydestä valoon. 

Jatkuu seuraavassa osassa...

Kuvasarja vapautumisen jälkeen osa 6: Palava Kummajainen + kaksiteräinen miekka = ongelma?

 

Tässä katseeni on kirkastunut ja terävöitynyt entisestään. Aivan uudenlainen elämä on alkanut, vaikka paskamyrskyt ovat seuranneet toinen toistaan milloin mistäkin suunnalta. Toisille tarkkanäköisyyteni on vapauttava, vahvistava ja rohkaiseva lahja, joillekin se taas on uhkaava, paljastava ja niin vihattava, että koko olemukseni täytyy tuomita vikapääksi kaikkeen siihen, mitä ei haluta kohdata omassa sydämessään - sydämen kyllyydestä suu puhuu. Mitä elävämpi ja palavampi minusta on tullut, sitä enemmän olen saanut joiltakin pyhiltä osakseni suoranaista halveksuntaa ja hiljaista paheksuntaa - aivan kuin olisin tehnyt suurenkin rikoksen vetämällä terveet rajat vääryydelle.😵 

Tulin syvällisesti oppimaan, kuinka mahdotonta on palvella Jumalaa ilman rajoja. Se johtaa hyväksikäyttöön, elämän tukahduttamiseen ja loppuunpalamiseen väärien taakkojen painon alla. Sellainen ei rakenna ketään, päinvastoin mahdollistaa molempien tuhoutumisen - se tukee paatumusta, ei pelastusta. Se on epäjumalanpalvelusta, vaikka pukeutuisi kuinka kiiltäviin tamineisiin.

Silti olen saanut rivien välistä kuulla, kuinka rajani ovat itsekkyyden syntiä ja kutsumukseni kapinaa. Kristityn tulisi muka rakastaa rajattomasti - mikä on rajalliselle ihmiselle tuhoisa vaatimus. Tulin vuosien varrella kokemaan, millaiseen helvettiin rajaton rakkaus voi johtaa. 

Rajattoman rakkauden teologia ei ole evankeliumin totuuden mukainen. Totuuden rakkaus tuntee rajansa ja kunnioittaa Jumalan asettamia rajoja, omia kuin muidenkin. Terveet rajat ovat terveen rakkauden, uskon, yhteyden ja kuuliaisuuden perusta. Ilman rajoja jumalanpalveluksemme voi kääntyä tuhoisaksi touhuiluksi, joka turmelee Jumalan järjestystä, valtaa ja muuttaa Jumalan antamia tehtäviä mieleisekseen, vastustaa ja sabotoi Hengen työtä toisissa, vyöryy toisten tehtäviin ja estää Jeesuksen tarkoitusta toteutumasta. Tällainen on vaarallista kapinaa, joka on seurausta rajattomuudesta - ja kohtaamattomuudesta. 

Rajattoman rakkauden teologia johtaa turmeluksen valtaannousuun sydämissä ja yhteisöissä. Se vaatii meitä hurskaasti alistumaan tottelemattomuuteen ja ihmisten orjuuteen. Jos kristityn tulisi rakastaa rajattomasti, sellainen rakkaus sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan. Rajojen kunnioittaminen vapautti elämäni tuhon kierteestä elämään - ja tämä tuomitaan itsekkyyden synniksi? Olisiko ollut epäitsekästä jäädä kuolemaan jonkun toisen itsepetoksen alttarille? Jos rajat tuomitaan, samalla halveksitaan ihmisarvo, Kristiksen lunastustuö ja vapaus, johon Kristus meidät vapautti. 

Minua ei vapautettu saatanan orjuudesta elämään laittomuuden kynnysmattona, joka alistuu loppuunkulutettavaksi tuhon hyväksi.😤 En selviytynyt helvetillisestä kokemuksista vaietakseni ne kuoliaaksi. Minua ei kutsuttu lakaisemaan tuhoisaa paskaa maton alle, vaan tuomaan se päivänvaloon, jotta voisin vapautua siitä - ja jotta muutkin voisivat vapautua siitä ja välttää joutumasta sen kohteeksi. Koska olen tullut kokemaan, kuinka salakavalasti viattomuuteen verhottu paskamaisuus voi vangita sielun kammottavaan riistoon ja itsekkääseen kulutukseen, en tahdo muiden joutuvan vastaavaa kokemaan. Ja koska tiedän, että moni sellaista kokee, tahdon sitäkin suuremmalla syyllä tuoda rohkaisua, toivoa ja valoa, jotta toivo vapaudesta voisi syttyä uupuneiden sieluihin. Kun toivo syttyy sydämeen, sen on mahdollista alkaa suunnata kohti vapautta. Kun oivalluksen lamput syttyvät gaslight-sumun hämärtämään mieleen, syvällinen AHAA-elämys voi avata silmät näkemään läpi valheen. Ja silloin valheen valta katkeaa.

Sama pätee muihinkin pimeyden töihin. Tämän ymmärtää jopa moni uskosta osaton, he jopa arvostavat rohkeuttani puhua totta vastustuksesta huolimatta. Samoin asenteeni näyttäytyy heille aivan muuta kuin katkeruutena tai toisten leimaamisena. Jopa uskosta osattomat ymmärtävät, etten puhu henkilöistä, vaan tuhoisan toiminnan strategioista asenteella, joka on kaukana katkeruudesta. He näkevät, miten anteeksianto on vapauttanut minut näkemään asiat uudesta näkökulmasta. He ovat nähneet hätäni niistä, jotka ovat vääristelleet minua kieroon. Toivon näkökulma murheen keskellä - sekä kyykkykyyninen paskahuumori ovat tehneet kipeiden asioiden käsittelystä siedettävämpää, jopa hauskaa. Välillä on itketty ja välillä naurettu, välillä itkunaurettu (varsinkin, kun olen havainnollistanut pimeyden petosten mielettömyyttä käyttämällä Vanhaa Jennaa esimerkkinä). Se on avartanut heidänkin katseensa näkemään toivoa tuskan keskellä ja erottamaan valheen totuudesta. 

Siksi on varsin outoa, kun jotkut pyhät katsovat minua kieroon rehellisyyteni vuoksi ja leimaavat tarkkanäköisyyteni uhkaksi😬 - vaikka totuuden rakkauden tulisi olla heillekin sydämen asia. Jos hengellisen erottelun lahja onkin paheksuttava ja vaiennettava uhka, onko myös lahjan Antaja paheksuttava uhka?🤨 En näkisi itsessäni paskaakaan. Saati että ymmärtäisin hengellisiä asioita ilman Jumalan Henkeä. Puhumattakaan siitä, että uskaltaisin todistaa valheen vaaroista ja Jumalan armoteoista kaltaistani entistiä ääriniskuria kohtaan. 

Jos pahaa ei saisi nimetä, en voisi todistaa myöskään siitä, mikä voittaa pahan. En voisi kertoa totuuden kohtaamisen vapauttavasta voimasta, jos en saisi puhua siitä, mikä vangitsee sielun. Jos en voisi kertoa, mitä olen kokenut, en voisi todistaa anteeksiannosta, joka tekee tyhjäksi pimeyden työt meidän mielessämme ja vapauttaa menneisyytemme noloimmatkin kämmäilyt pahan vallasta. En voisi todistaa mielenmuutoksesta, jos en voisi kuvailla sitä, mikä turmelee mielen. En voisi todistaa Jumalan armosta, jos en voisi todistaa, millainen paskiainen saatana on, ja miten Jumala voi vapauttaa pahimmatkin paskiaiset tuon vääristelijän vallasta.

En voi vaieta siitä, mitä olen kokenut, koska tiedän, etten ole ainut, joka on kokenut vastaavaa, ja yhä kokee.

Ei ole mikään vähäinen tuska tulla hitaasti elävältä syödyksi ja uuvutetuksi mielivaltaisten taakkojen painon alle - ja kaiken lisäksi joutua vääristetyksi irvikuvaksi.😵‍💫 Sellaista ei toivoisi kenellekään. On kammottavaa tulla leimatuksi syylliseksi toisen tekoihin, jotta toinen voi säilyttää viattoman uhrin harhansa eheänä.😨 Se on sosiaalinen murha ja henkinen teloitus. Tällainen toiminta on äärimmäisen itsekkyyden ja julmuuden ilmetymää, joka ei ole kenenkään ihmisen todellinen luonto. 

Tähän osuu tämä Sana: "Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi." (Jes. 32:7)

Terveellä omallatunnolla ja empatiakyvyllä varustettu ihminen ei kykenisi kohtelemaan toista tällä tavalla. Herraa pelkäävä ja totuutta rakastava ei myöskään tahtoisi kuluttaa toisia loppuun silkkaa itsekkyyttään.😬 Tällainen vääryys tuhoaa tekijänsä ja tekojen kohteet - siksi on rakkautta tuoda päivänvaloon itsepetoksen tuhoisat mekanismit, jotka eksyttävät ihmisen tällaiseen toimintaan. Itseään ihminen eniten tuhoaa elämällä tavalla, joka ei ole oikea.😢 Ja vaikka tuntuisi kuinka helpolta ja mukavalta elää toisten kustannuksella, sellaista ei voi oikeuttaa, mikä varastaa, tappaa ja tuhoaa toisia - ja ennen kaikkea omaa sielua. 

Kun joku loisii toisten kustannuksella, ei ole väärin nimetä toimintaa loisen toiminnaksi. Kun puhun loisesta, en puhu ihmisestä, vaan toimintalogiikasta, joka on vanginnut ihmisen noudattamaan loisivaa elämäntapaa. Jos joku kokee sen hyökkäyksenä persoonaansa kohtaan, hän ei enää erota itseään tuhoisasta toimintastrategiasta.😳 Ja se on vaarallista, kun ihminen identifioi itsensä toimintaan, joka tuhoaa häntä ja saa hänet tuhoamaan toisia. Se on syvä sidos, josta voi vapautua totuuden kohtaamisen kautta. 

Loisen toimintalogiikan tyypillisin tunnusmerkki: se ei kanna omaa painoaan, vaan elää toisen varassa ja kuluttaa tämän elinvoimaa - siis tappaa hitaasti toisen elääkseen mukavaa ja helppoa elämää.💩

Kun joku ei kanna omaa vastuutaan, vaan vyöryttää kroonisesti omat taakkansa toisen niskaan, hän käyttää toista hyväkseen aivan kuten loinen tekee. Enkä puhu nyt mistään tavanomaisesta rikkinäisyydestä tai avuttomuudesta, vaan itse valitusta avuttomaksi jättäytymisestä, kipeästä oikeutuksesta vapauttaa itsensä vastuusta viskaamalla se toisille, ja päätöksestä jättää kasvu ja muutos väliin useista mahdollisuuksista huolimatta. Silloin kyse ei ole enää opitusta avuttomuudesta, josta voi oppia pois, vaan valitusta avuttomuudesta, josta ei edes halua oppia pois. Se on elämän hylkäämistä, joka vaatii muita tuhoutumaan hyväkseen. Kun joku elää toisen energialla ja kalvaa salaa tämän syvintä olemusta ilman aikomustakaan lopettaa ja ilman motivaatiota muutokseen, hän on tehnyt loisimisesta elämäntavan. Tulos: tuskallinen ja kuluttava riisto, joka imee toisen tyhjiin ilman toivoakaan vastavuoroisuudesta.🫨 Ja se on loisen toimintaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun sitä jatkaa tarpeeksi pitkään, seurauksena on krooninen uupumus, joka tappaa ensin ihmisen henkisesti, lopulta fyysisesti, ellei sielun kalvaminen lopu. Kohde uupuu, tekijä paatuu - varsin surkea vaihtokauppa (ilman vaihtoa).

Luulisi olevan päivänselvää, että jos alkaa elämään toisen elinvoimaa varastaen, on päättänyt tappaa hänet.😦

Kyseessä on kieroutunut toimintamekanismi, joka saa ihmisen käyttäytymään kuin loinen - ja se on aivan eri asia kuin ihmisen persoonan haukkuminen. Toiminnan nimeäminen tekee näkyväksi sen, mikä sitoo ihmisen elämään tavalla, joka tuhoaa. Se on arvostuksen osoittamista, koska se avaa oven muutokseen ja vapauteen. Ihminen itse valitsee, kohtaako totuuden vai paaduttaako sydämensä. Samoin se auttaa toiminnan kohteeksi joutuneita hahmottamaan tuhoisan toimintalogiikan kaavoja, joiden tunnistaminen on avain vapauteen.

Teot ja persoona tulisi osata erottaa toisistaan. Monelle tämä ero on päivänselvää, mutta joillekin se on hämärtynyt. Siksi toistan ja selitän asiaa, jotta se tulisi selväksi - niin, että sen ymmärtämättä jättäminen alkaisi näyttäytyä tahalliselta torjunnalta. Teot turmelee ihmistä itseään eniten, siksi niistä on voitava puhua sanoilla, jotka parhaiten kuvaavat kyseistä toimintaa. Jos toiminastrategioita ei voi nimetä, ihminen jää niiden vangiksi ja vangitsee toisia valheen ravinnoksi. 

Tuhoisan toiminnan nimeäminen ei sodi ihmistä vastaan, vaan sitä vääryyttä vastaan, joka tuhoaa ihmisiä.

Jos ihminen systemaattisesti kyseenalaistaa toisen todellisuudentajua ja vääntää todellisuutta päälaelleen, ei ole väärin nimetä toimintaa manipuloinniksi. Toiminnan nimeäminen ei tee ihmisestä mitään, vaan toteaa sen, mitä ihminen itse tekee itsestään teoillaan. Vääryyden nimeäminen ei ole itsessään vääryys, vaan se tekee näkyväksi jo olemassa olevan vääryyden. Jos siitä ei halua vapautua, seurauksena on projektiosyytösten vyöry, joka vain kasvattaa valheen valtaa.😵‍💫 Projektiot ovat pohjimmiltaan parannuksen pakenemista, jossa ihminen kääntää selkänsä Jeesuksen ristille ja pakottaa muut kantamaan torjuttua pimeyttään. Se on vastakkaista toimintaa parannukseen nöyrtyneelle ja armahdetulle syntiselle.

On vaarallista väännellä kieroon totuus ja tuomita syytön syylliseksi omiin tekoihin. Kun totuus on tullut ilmeiseksi, mutta sitä ei haluta kohdata, silloin ihminen valitsee paaduttaa sydämensä ja sulkea silmänsä näkemästä totuutta.🫣 Tämä johtaa yhä syvempään totuuden vihaan. Se on juuri sitä farisealaista sokeutta, joka vihaa valoa pyhyyden nimissä.

Tähän sanoo Raamattu: "Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä, sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa." (Jes. 29:13-14)

Tahallinen sokeus johtaa sydämen pimenemiseen. Sieltä se lähtee leviämään myös ympäristöön ja saattaa johtaa kokonaisten yhteisöjen ylösalaisin kääntöön. Tämä tapahtuu kätevästi ja huomaamatta, koska kohtaamaton sydän kieltäytyy näkemästä mitä tekee - pahimmillaan vielä silloinkin, kun seuraukset hyppivät silmille. 

Tahallisen sokeuden vuoksi rajani kriminalisoitiin, vapauteni tuomittiin eksytykseksi, rehellisyyteni leimattiin väkivallaksi ja kutsumukseni väännettiin vääryydeksi. Vaikka en puhunut kenestäkään henkilöstä, vaan kuvailin yleisesti tunnettua tuhoisaa toimintaa, kerroin, miten rajojen vetäminen ja anteeksianto vapautti minut - olinkin väkivaltainen. Miten voin olla väkivaltainen ilman väkivaltaista intentiota ja ilman, että edes puhun kenestäkään yksilöstä?🤔 Jos yleisen tuhoisan toiminnan mekansimien kuvailu onkin väkivaltaa, miten kukaan voisi vapautua niiden vallasta? Tällainen syytös on sama kuin väittäisi pimeyden tekojen päivänvaloon tuomisen, vääryyden nimeämisen ja valheen vaaroista varoittamisen olevan väkivaltaa - ketä kohtaan?🤨 Valheen isää. 

Enää katseeni ei ole uupunut, eloton, eikä tyhjiin riistetty. Elämä on palannut, intensiteetti on terävöitynyt ja siihen on tullut syvyyttä. Havaintokykyni on vapautunut itse-epäilyn vankilasta eikä minun enää tarvitse kyseenalaistaa todellisuudentajuani sanojen ja tekojen sekametelin keskellä. Oli todella murheellista todistaa systemaattisen todellisuudenvääntelyn johdonmukaista kehityskulkua.😰 Miten se kovettaa sydämen vähättelemään, ohittamaan, mitätöimään ja kyseenalaistamaan toisen ihmisen todellisuudentajun ja tuskan, jota aiheuttaa tälle omalla toiminnallaan. Vaikka tuska on todellista, mitään pahaa ei muka tapahdu, eikä tuhoisaa toimintaa saisi edes mainita - pitäisi vain kärsiä hiljaa, antaa syödä itsensä elävältä ja ottaa kiltisti hymyillen kaikki paska vastaan.🤯 

Tämä on kuin vaatisi ihmistä olemaan laittomuuden kynnysmatto. 

Jos tunnistin paskan ja sen viskaamisen syyt, olinkin muka niin pahantahtoinen, että halusin muka tahallani nähdä toisen niin kipeänä, mitä hän käytöksellään ilmaisi. Miksi haluaisin nähdä ketään niin, jos käytös ei ilmennä kyseistä toimintaa?🤨 En olisi osannut edes kuvitella sellaista systemaattista piilopahantekoa, jota jouduin kokemaan. Sitä oli vaikea uskoa todeksi. Halusin viimeiseen asti uskoa hyvää, luottaa ja antaa uuden mahdollisuuden - mutta hyväuskoisuuteni mahdollistikin vain henkisen riiston jatkumisen. Olin lähellä kuolla uuvuttavaan vastuuttomuuteen, koska en halunnut uskoa, että kukaan haluaisi kohdella toisia sillä tavalla, vieläpä ilman tunnontuskia ja ilman minkäänlaista motivaatiota muutokseen.🫩 Lopulta tuhoisa toiminta meni niin kipeäksi, että se todisti itsensä. 

Sanojen ja tekojen ristiriita meni niin äärimmäisyyksiin, etten voinut enää olla näkemättä ristiriitaa. Ensin tuhoisa toiminta, sitten sen kieltäminen, sitten taas tuhoisaa toimintaa, sitten kieltämistä, lopulta molempia samaan aikaan. Oli käsittämätöntä seurata tällaista "en minä tee sitä mitä minä teen" sekasotkua.😵‍💫 Kieltämisestä oli tullut käänteinen tunnustus. Ja tietenkin minun traumat sekoittivat todellisuudentajuni (mikä on liiankin tyypillinen ja tutuksi tullut gaslightingin muoto). 

Kumma juttu, ettei traumani sekoittaneet todellisuudentajuani muiden seurassa.🙄 

Kumma juttu, ettei muualla ilmennyt tällaista sanojen ja tekojen sekameteliä: 

"Arvostan sinua" - mutta samaan aikaan tuskani oli toissijaista. 

"Minä olen edistynyt valtavasti" - mutta samaan aikaan toiminta tuhosi minua systemaattisesti. 

"En minä halua hallita sinua" - mutta samaan aikaan kuristusote vain kiristyi ja toisten huomioiminen johti oireiluun, joka ilmaisi, että teen väärin, jos annan aikaa ja huomiota toisille, jopa perheenjäsenille. 

"En tehnyt niin, sinä vain kuvittelit!" - mutta samaan aikaan toiminta jatkui ja tuskani oli varsin todellista, sillä vain ei ollut mitään merkitystä. 

"Ei minulla ole pahoja aikeita" - mutta samaan aikaan toiminta teki minulle pahaa ilman katumusta - yhä uudestaan.

"Minä haluan vain auttaa!" - mutta samaan aikaan "auttaminen" teki minusta kuuntelunuken ja henkisen kaatopaikan, riisti minut tyhyjiin ja vaati aikaani jopa hyvinvointini kustannuksella.😵 Ja loukkaantui, kun vedin rajoja uuvuttavalle "auttamiselle", joka ei kokenut ongelmaksi riistää minua, vaikka olin jo valmiiksi äärimmäisen uupunut.  

"En minä tahallaan!" - mutta samaan aikaan tuhoisa toiminta jatkui, vaikka olin yhä uudestaan tuonut näkyviin tuhoisan toiminnan, jotta sitä voisi muuttaa terveemmäksi. Tahatonta toimintaa ei jatketa systemaattisesti ilman aikomustakaan muuttua, vaikka on saanut siihen yhä uudestaan mahdollisuuksia.

"En minä manipuloi sinua!" - mutta samaan aikaan samat tunnemanipulointistrategiat, gaslightsumutus, todellisuuden vääntö, uhrityrannia, projektiot, passiivis-aggressiivinen oikuttelu, omistushaluinen kontrollointi, hiljaiset rangaistukset, tunnevyörytys, totuuden torjunta, energiavampirismi, vastuunpakoilu, tahallinen vastuun siirto, persoonani vääntö, säälipelit ja avuttoman uhrin näytelmä jatkuivat. 

"En minä ole mikään narsisti" - mutta samaan aikaan toiminta ilmensi entistäkin voimakkaammin narsistista dynamiikkaa. Kieltäminen vain vahvisti noiden piirteiden valtaa. 

Ketään ei ole luotu narsistiseksi, vaan kyseessä on valheen vääristävä vaikutus, jota torjunta vain vahvistaa. Narsistista toimintaa ei olisi saanut nimetä, vaikka tuhoisan toiminnan nimeäminen on rakkauden osoittamista. Se ei ole psykologinen diagnoosi, vaan rehellinen kuvaus siitä, mitä toiminta ilmentää. Toiminnan rehellinen nineäminen tekee mahdolliseksi vapautua kasvamaan aidoksi itsekseen noiden vääristymien vankilasta. Mutta kun ihminen päättää yhä uudestaan kieltää omat vääristymänsä, hän vangitsee itsensä niiden valtaan.😰 Narsismista on mahdollista vapautua totuuden kohtaamisen kautta, ja vaikka kaveri tiesi sen, hän valitsi ankaran kieltämisen. 

Tuhoisan toiminnan näkyväksi tekeminen antaa mahdollisuuden lopettaa tuhoisa toiminta. Jos se vain jatkuu entistäkin pahempana kaikista muutoslupauksista ja "Minä YRITÄN!"-väitteistä huolimatta, se todistaa, ettei sitä tahdo lopettaa. Jos aidosti haluaisi, silloin ei jäisi toistamaan tuhoisan toiminnan kaavoja ilman aikomustakaan katsoa rehellisesti peiliin ja ottaa vastuuta. Jos ihminen oikeasti tekee parhaansa parantaakseen tapojaan, se johtaisi aivan päinvastaiseen suuntaan kuin sanojen ja tekojen äärimmäiseen ristiriitaan ja entistäkin räikeämpään henkiseen riistoon. 

Jos yritys parantaa tapojaan johtaakin katumattomaan kaltoinkohteluun, joka on lähellä tappaa toisen uupumukseen - mutta silti mitään pahaa ei muka ole tapahtunut - kyseessä on aivan päinvastainen suunta kuin parannus.😟 Eikä käytöksestään voi syyttää ketään muuta kuin itseään. On jokaisen oma valinta, haluaako kasvaa ja muuttua, vai jatkaa muuttumattomana toisten kaltoinkohtelua. 

Jos jokainen mahdollisuus muutokseen ylenkatsotaan, ei ole järkevää jäädä tuhoutumaan vain, koska toinen on valinnut sielun entropian.😖 Muuttumattomuus ei ole neutraali valinta - se johtaa yhä syvempään rappioon. Puu, joka ei kasva, mätänee. Mikään valhe ei voi ohittaa luonnonlakeja. Kenelläkään ei ole velvollisuutta hukkua paskaan vain, koska joku on päättänyt jättää väliin kasvun, muutoksen, rehellisyyden ja vastuullisuuden.

Jokainen päättää itse, miten kohtelee toisia. Jos on päättänyt oikeuttaa valehdella ja uuvuttaa toiset uhrityrannialla, ei pitäisi tulla yllätyksenä, kun toiset joutuvat vetämään rajoja voidakseen pelastaa elämänsä ja mielenterveytensä. Tällainen toisten kustannuksella eläminen on sielun orjuuttamista, eikä sellaista voi mikään vaikea menneisyys oikeuttaa. Monella on ollut helvetillinen elämä, mutta silti harva oikeuttaa tehdä toisten elämästä helvettiä.🤬 Ilman vastuullisuutta, rajoja, rehellisyyttä ja vastavuoroisuutta ei voi olla terveitä ihmissuhteita. Niiden puuttuessa tilalle tulee vastuuttomuuden tyrannia, valheen orjuus ja henkinen kannibalismi. Eikä kukaan ole niin erityinen, että olisi oikeutettu viskaamaan oman vastuun toisten niskaan ja syömään toiset elävältä.🥴 Siinä ei ole mitään erityistä, kun ihminen valitsee elää tavalla, joka sotii ihmisyyttä ja luomisjärjestystä vastaan. Se on murheellista, koska se on valinta elää valheessa.

Joskus voi olla rakaudellisempaa kuvailla karuja asioita karulla kielellä, kuin verhota vääryys kukkaiskieleen ja peitellä pimeyden työt piiloon rakkauden nimissä. Ensimmäinen voi herättää sydämen kauhistumaan sitä pahaa, joka sitoo. Se on kipeää, mutta tuon kivun kohtaaminen armon ja totuuden valossa voi vapauttaa sielun vääryyden vallasta. Toinen pyhittää pahan ja antaa siunaa sen tekijän menemään pidemmälle pimeyteen. Se on mukavaa, mutta tuo mukavuus voi paaduttaa sielun entistä syvempään petokseen. 

Paatumuksemme syy ei ole Jumalassa, vaan oma ylpeytemme. Ja mitä pyhemmäksi ylpeys on itsensä tehnyt, sitä pahemmaksi se on tullut. Älköön kukaan jääkö tuon tyrannin vankeuteen! Murtuminen on tie vapauteen - ja elämään, yltäkylläiseen, totiseen ja aitoon elämään. 

Terveisin entinen saatanan vääristämä paskiainen, joka öykkäröi hulluudessaan totuutta vastaan kuin mielipuoli - kunnes sai armon murtua mielettömyydestään. Ei ole ihmistä, jota Jumala ei rakastaisi! Jos Hän tällaisen kauhistusten tekijän armossaan nöyryyttää, se todistaa Hänen suuresta laupeudestaan. 

Jatkuu seuraavassa osassa...

Kuvasarja osa 5: Ensimmäinen Syntipukkisirkus

 

Tässä olen keskellä inversiopaskamyrskyä, joka meni niin sairaaksi, etten voinut muuta kuin poistua. En voinut jäädä kuihtumaan kuoliaaksi salakavalaan teatteriin, jossa olemassaoloni kiellettiin. Myös sananvapauteni riistettiin valhesyytösten voimin. Kutsumukseni joutui sensuuriin ilman tarkempaa tutkimista. Vaikka en ole aiemminkaan ollut taipuvainen väkivaltaan, yhtäkkiä rehellisyyteni olikin väkivaltaa. Koska toinen "kokee niin", se on niin, eikä minun motiiveilla ole enää painoarvoa. En ole kertonut kokemuksistani väkivalta mielessäni, vaan voidakseni käsitellä kokemuksiani rakennukseksi, tueksi, varoitukseksi jne toisille vastaavaa kokeville. Tämä on ollut tehtäväni jo yli 10 vuotta, miten kokemusteni jakaminen muuttui väkivallaksi heti, kun vapauduin vuosien henkisen riiston vallasta? Onko muka väkivaltaa varoittaa toisia tuhoisan toimintalogiikan vaaroista? Kyseiset toimintamekansimit olivat lähellä tappaa minut uupumukseen - minäkö olen väkivaltainen, jos tuon päivänvaloon tällaisen toiminnan vaarat? En tahdo kenenkään joutuvan kokemaan vastaavaa henkistä vankeutta, enkä tahtoisi kenenkään jäävän noudattamaan kyseisen toimintalogiikan tuhokaavoja loppuelämäkseen. Jos niistä vaietaan, ne saavat turvallisen tilan jatkua. 

On julmaa kieltää vuosien kaltoinkohtelu ja teloittaa salaa valheilla kaltoinkohtelusta irtautunut lähimmäinen. En voinut jäädä sinne, missä olemassaoloni hiljaisesti vääristettiin ja yleisen uskomuksen mukaan minut piti nähdä toisen varjojen irvikuvana. On kammottavaa salaa vääntää todellisuus kieroon ja kerjätä toisilta sääliä viattoman uhrin äänellä. Vieläpä samalla kun tietoisesti vääristää syyttömän syylliseksi omiin tekoihinsa. 

Kun tälle tielle lähtee, jonkun on aina oltava syntipukki, jotta toinen voi jatkaa hokemistaan: "En ole koskaan tehnyt mitään pahaa! Minä olen uhri!" Tämä on todella törkeää todellisuudentajun murskaamista ja toisen ihmisen arvon riistoa. Siinä kielletään kokonaan toiselle tehty vääryys, paha pyhitetään ja pahanteon kohde deletoidaan. Samalla mitätöidään kaikki toisen tuska ja vaivannäkö, joka osoittaa, ettei millään, mitä tein, ollut mitään merkitystä. On tuskallista, että kaikki vaivannäköni oli turhuuksien turhuutta.😓 Kaikki kokemani henkinen riisto kiellettiin ja vieläpä väitettiin, ettei mitään pahaa ole edes tapahtunut. Minä sainkin kuulla olevani vaarallinen, uhkaava, pelottava pahantekijä. Lisäksi rehellisyyteni olikin yhtäkkiä muuttunut väkivallaksi. Todistukseni täytyi vaientaa, jotta tuhoisan toiminnan dynamiikka ei tulisi päivänvaloon. Jotta yksi voisi ylläpitää viattoman uhrin illuusiota, minut piti vääristää irvikuvaksi koko työyhteisön silmissä - koska vapautumiseni teki näkyväksi riiston todellisuuden. Vaikka kuinka kieltäisi tekonsa, todellisuus ei muutu miksikään. Vaikka saisi kuinka monia uskomaan valheen, valhe ei muutu todeksi. On väärin muitakin kohtaan levittää uhrin äänellä väärää todistusta toisesta. Säälin ja empatian manipulointi on järkyttävä keino eksyttää muita uskomaan valheeseen.  Onneksi oli niitäkin, jotka näkivät, mitä tapahtui, eivätkä unohtaneet, kuka olen.

Vuosia jatkunut henkinen riisto ei katoa kieltämällä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta kaiken vääryyden voisi saada anteeksi, jos vain suostuisi luopumaan valheesta, kohtaisia itsensä armon ja totuuden valossa. Silloin voisi katua tekojaan ja tunnustaa ne voidakseen vapautua niistä. Toisen niskaan on turha kaataa rikostensa painoa. Syntipukki ei vapauta syyllisyydestä, se vain kasvattaa omaa rikostaakkaa. Ja vaatii aina uuden sijaiskärsijän jotta ihminen voisi pysyä katumattomana petoksessaan. Tällainen tie pimenee pimenemistään, ellei siitä käänny parannukseen. 

Kun ihminen kieltää oman tuhoisan toimintansa yhtä kohtaan, hän jatkaa sitä entistäkin paatuneempana toisia kohtaan. 

Asiat olisi voinut korjata, annoin siihen mahdollisuuden viimeiseen asti. Pidin rajat, mutta toivoin parannusta. Rajat tekivät selväksi, ettei paskamainen kohtelu voi jatkua - mutta sekään ei herättänyt. Vaikka kaiken aikaa olisi ollut mahdollista valita muutos, ystävyys ei ollut parannuksen arvoinen. Eihän se ollut ystävyyttä (eihän siinä ollut vastavuoroisuutta), vaan emotionaalista hyväksikäyttöä ystävyyden varjolla. Mikään ystävyys ei oikeuta orjuuttaa salaa toista ihmistä. Eikä mikään oikeuta toisen sielun tyhjiin riistämistä. "Minulla on ollut niin vaikeaa! Minä vain tarvitsen niin paljon!" Ei käy selitykseksi syödä salaa elävältä toista ihmistä. Eikä mikään uhri vääristäisi toista irvikuvaksi omista varjoistaan, kun toinen vetää terveet rajat ja vapautuu kuolemasta elämään.

Aloin oivaltaa yhä syvemmin katumattomuuden syvyyttä, mitä häpeämättömämmäksi vääristely meni. Mutta koska näin arvokkaan sielun valheen vankina, annoin sijaa parannukseen, kunnes tulin huomaamaan: myötämielisyyteni oli jälleen vain haitaksi itselleni. Mitkään vetoomukseni eivät auttaneet, varoitukset kaikuivat kuuroille korville ja kutsu mielenmuutokseen väännettiin väkivallaksi.🫣 Sanani väännettiin törkeästi kieroon ja jopa ystäväni järkyttyivät kuultuaan tuota valheellista vääntöä minusta. He kuitenkin osasivat erottaa valheen totuudesta. 

Kun olin vuosien aikana yrittänyt kertoa rehellisesti, millaista kohtelua olen saanut osakseni, sekin väännettiin haukkumiseksi. Ikään kuin tosiasioiden nimeäminen olisikin väkivaltaa ja paskamainen toiminta olisi yhtä kuin persoona. Ja vaikka tein eron yhä uudestaan selväksi rautalangasta vääntäen, sillä ei ollut mitään vaikutusta.🤯 Kun ihminen on päättänyt olla muuttumatta, kasvamatta ja ottamatta vastuuta, kaikki vaivannäkö valuu hukkaan - mutta silti koko olemus huutaa: "Anna vielä! Kanna vielä! Jos et, olet paha ihminen!". Tällainen toimintamalli käyttää muita hyväkseen turhaan, ja sitten uhriutuu, kun joku ei anna itseään turhanpäiväiseen hukkakäyttöön. 

Kun vedin rajat, alkoi melusaasteen aikakausi, joka eskaloitui inversioteatteriin - se vain todisti tekijänsä todellisen luonteen. Todellisuuteni murskattiin, vuosia kokemani henkinen kärsimys ja kaikki vaivannäköni kiellettiin kokonaan, havaintokykyni leimattiin liitteluksi, rehellisyyteni väännettiin väkivallaksi, sananvapauteni tukahdutettiin, uskottavuuteni riistettiin, ihmisarvoni poljettiin, kutsumukseni häpäistiin ja olemassaoloni yritettiin pyyhkiä pois - ettei hauraan uhrin tarvitsisi kohdata itseään rehellisesti.😵 Aito ystävä ei ikinä tekisi mitään tällaista! 

Vasta jälkeenpäin ymmärsin passiivisen melusaasteen tarkoituksen: hienovarainen häpeämeteli ei vain myrkyttänyt ilmapiiriä, vaan levitti valheellisen todellisuusvääristymän yhteisöön. Se myös vaikutti salaa siinä elävien alitajuntaan. Empatiakoukut ja säälisidokset saivat aikaan rationaalisen ajattelun katkeamisen ja automaattisen asettumisen "hauraan uhrin" puolelle. Vaivihkaa ja kenenkään huomaamatta yksi kipeä tyyppi möykkäsi valheen yhteisöön - ja sai muut tekemään mitä tahtoi.  

En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa. Useamman kuukauden jatkuneen melusaasteen seurauksena minut alettiin nähdä jonain, mitä en ole. 

Kun olin kuvaillut tätä ilmiötä teksteissäni, sen jälkeen minua katsottiin kuin tuomittua. Yhtäkkiä olinkin väkivaltainen. Yleinen ilmapiiri oli kääntänyt muut suhtautumaan minuun kuin rikolliseen. Jouduin puhutteluun ilman kuulluksi tulemista. Tekstejäni ei tarvinnut edes tutkia, ne oli automaattisesti väkivaltaa, koska yksi kokee niin - sensuuriin.🤐 Se, mitä minä koin, oli enää vain liioittelua, ylireagointia, pahantahtoisuutta - aiemmin vain yksi näki minut näin. Nyt tuo mielikuva oli levinnyt yleisen uskomuksen tasolle. Enää minua ei nähty eikä kuultu, eikä tarvinnut ottaa todesta. 

Tällainen ilmapiiri tappaa sielun. Aloin huomaamattani riutua, menetin kokonaan ruokahaluni ja toivoin vain kuolemaa. "Olisi parempi kuolla kuin olla jatkuvan vääristelyn keskellä." Tämä ajatus täytti mieleni ja kehoni lopetti elintoimintojaan vääristelyn seurauksena. 

Inversio on helvetin kiero tapa tappaa ihminen - jälkiä jättämättä.👿 Vääristely antaa alitajuisen viestin: "Sinulla ei ole oikeutta olla olemassa omana itsenäsi - vapautesi on rikos. Alistu tai kuole." 

Kehoni ajatteli: "Mieluummin kuolen kuin palaan takaisin elävältä syötäväksi." Olin riutunut aliravitsemustilaan, kunnes läheiset havahtuivat ja sen myötä havahduin minäkin. Jälleen olin tilanteessa, josta olin vasta irtautunut: kuolen, jos jään.🫩

Passiivinen pahuus ei ole vähemmän tappavaa kuin näkyvä, aktiivinen pahuus. Se on pahempaa, koska se tappaa salakavalasti, verhoutuu viattoman uhrin sääliviittaan, viskaa piilopaskaa toisten niskaan, vuotaa valhetta voidakseen hallita, vääristelee todellisuutta ja tuhoaa toisen elämää näkymättömissä, henkisellä ja hengellisellä tasolla.🫥 Piiloväkivallan aiheuttama tuho on yhtä konkreettista, kuin avoimen väkivallan. Se jättää syvemmät jäljet, eikä tyydy ulkoisiin vammoihin - se tuhoaa ihmisen syvintä olemusta. Sen seuraukset ovat yhtä todellisia, kuin näkyvän väkivallan. Fyysiset vammat paranevat nopeammin eivätkä ne tuhoa  ihmistä yhtä syvästi kuin henkinen väkivalta. Kun ihminen vääristää toisen persoonan irvikuvaksi, kieltää tämän kokeman todellisuuden ja vyöryttää oman vääryytensä toisen niskaan, se on väkivaltaa, joka toteuttaa sielunmurhaa. Tällaista ei tulisi vähätellä vain, koska se tapahtuu näkymättömissä - mutta se ei tarkoita, ettei sitä ole, mitä luonnollinen silmä ei näe. 

Raamattu tuntee tämän ilmiön ja kuvailee sitä Psalmeissa mm. "Murha-aikeena", "salahankkeena", "syyttömän tappamiseksi valheen sanoilla", "turmion työnä", "petoksen tekemisenä", "kaksikielisyytenä", "surman sanoina", "häväistyksenä" ja "väkivaltaisena vihana". Väärä todistus ei ole mikään pieni rikos Jumalan näkökulmasta. Se on paatumuksen hedelmää, ei pyhityksen. Siitä on mahdollista tehdä parannus. Sana valaisee tämän vääryyden luonteen herättääkseen meidät näkemään sen vakavuuden:

"He paljastavat miekkansa ja jännittävät suunsa jousen kantaakseen kurjan, teurastaakseen ne, jotka ovat oikealla tiellä. Mutta heidän miekkansa käy heidän omaan sydämeensä, ja heidän jousensa särkyvät." (Vrt. Ps.37:14-15)

"He rakastavat valhetta, he siunaavat suullansa ja kiroavat sydämessänsä." (Ps. 62:5)

"Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaista vastaan." (Ps.35:20) 

Se ei aiheuta mitään pientä tuskaa, kun ihmiseltä riistetään vapaus olla oma itsensä.😖 Tuskin kenestäkään olisi mielekästä tulla väännetyksi irvikuvaksi itsestään - ja joutua leimatuksi syylliseksi tekoihin, joita toinen on tehnyt sinulle vuosia. Jos rehellisyyteni on väkivaltaa, se on sama kuin sanoisi: "Sinulla ei ole oikeutta olla totta - eikä muuten muillakaan." Se on aitouden murhaa (se siitä aitouteni arvostamisesta), julma yritys pakottaa toinen elämään valheessa - ilman oikeutta ilmaista itseään rehellisesti.🤐 Jos yhden kärsimys mitätöidään, samalla mitätöidään muidenkin vastaavaa kokevien kärsimys. Jos rehellisyys väännetään väkivallaksi, silloin vaatii muita elämään valheessa. Kunpa tämä kääntyisi vielä sielujen pelastukseksi, ei tuhoksi!

Kun henkistä väkivaltaa tehdään viattoman uhrin roolista, se on sitäkin julmempi rikos. Se, joka tappaa toista salaa, kerjää sääliä marttyyrinäytelmällään, kusettaa kaikkia. Juuri säälillä hän sitoo toiset tukemaan omaa uhripetostaan. Se on törkeää valehtelua ja toisten hyväksikäyttöä. Jos tällaiselle toiminnalle ei vedä rajoja, se vain jatkuu ja pahenee. Olin jo lähellä kuolla oltuani vuosia vankina itsesäälidraamassa, joka toisti samaa tuhoisaa kaavaa ilman aikomustakaan lopettaa. Kun vedin rajat, itsesäälidraamasta tuli inversioteatteri, jossa minä olin jälleen kerran syyllinen valheellisen uhrisirkuksen tirehtöörin tekoihin - nyt vain laajemmassa mittakaavassa.😓 Tuhoisa toiminta ei pysy vakiona, se menee pidemmälle vääryyteen, mitä kauemmin tekijä kieltäytyy kohtaamasta itseään rehellisesti. Niin kauan kun ihminen oikeuttaa toimia tuhoisalla tavalla, vääryydestä on mahdoton luopua. Kuitenkin tie vapauteen on auki kaiken aikaa. Syvältäkin paatumuksen panssarista on mahdollista vapautua. Täällä yksi entinen öykkäri todistaa siitä - eikä muuten ole ainut. 

On itsestä kiinni, nöyrtyykö, vai meneekö pidemmälle valheen pimeyteen. Itsepetos voi lopulta mennä niin pitkälle, että se alkaa vaatia palvontamenoja ja alituisia ihmisuhreja voidakseen pysyä lujana paatumuksessa. Se on nykypäivän salainen epäjumalanpalvelus, johon emme eksy yhtä helposti, jos tunnistamme sen. Jos olemme jo eksyneet, ei hätää, voimme kääntyä takaisin valkeuteen katumuksen ja parannuksen kautta. "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." (1.Joh. 1:9-10)

Palataan takaisin vuoden takaiseen syntipukkisirkukseen.

Koska olin jo tullut tuntemaan liiankin läheisesti tuhoisan toiminnan logiikan ja ollut lähellä kuolla sen seurauksena, en voinut vaieta siitä, mitä olen nähnyt ja kokenut, ja mistä Jeesus minut vapautti. Kun huomasin kipeän kroonisen kuvion leviävän yhteisöön, yritin varoittaa muita, jotta he eivät joutuisi manipulatiivisen uhrinäytelmän kuluttavaan otteeseen. Mutta olinkin enää vain liioittelija, joka ylianalysoi kokemaansa sielun väkivaltaa.😳 Eipä minua ennen sellaisena pidetty - paitsi se, joka ohitti tuskani yhä uudestaan, heitti siitä jopa vitsiä, ja söi minua salaa elävältä ilman tunnontuskia. En voinut jäädä enää uudestaan syötäväksi - enkä voinut antaa uhrata itseäni petoksen alttarille. Kun pääsin pois vääristäjän vaikutuspiiristä, kehoni teki selväksi, ettei piiloväkivalta ollut mikään pikku juttu. Ajauduin traumaattiseen stressiin, jollaista olin kokenut aiemmin oltuani lähellä menettää henkeni fyysisen pahoinpitelyn johdosta. Sellaiset oireet eivät tule tyhjästä. Totisesti toivon ja rukoilen, etteivät muut joutuisi elämään tuon säälisirkuksen ehdoilla. 

Kun paskamyrskyn pahin jälkiaalto oli helpottanut, avautui ovi kutsumukseeni. 

Se johtikin aikamoisten paskamyrskyjen läpi - eikä menetyksiltä säästytty. 

Jatkuu seuraavassa osassa...

Kuvasarja osa 4: vapautumsen alkuvaiheet

 Tässä osassa alkaa näkyä, kuinka vuosia riistetty ja ryöstetty elämä palautuu takaisin oikealle omistajalleen. 

Tässä osassa on mukana karua kerrontaa karujen ilmiöiden ääreltä. Mukana on myös hengellinen näkökulma, joka alkaa hautausmaalta, entisen okkultistin häpeäpaikalta. Tämä saattaa olla se osa todistuksestani, jonka kuuleminen on joillekin ollut niin sietämätöntä, että se on pitänyt leimata "häpeäksi kaikille seurakunnille", vaientaa "vaarallisena myrkkynä" ja tuomita "ylihengelliseksi höpötykseksi", jota kukaan ei saisi koskaan tulla kuulemaan.

Lukija tutkikoon ja tehköön johtopäätöksensä itse.

Tässä olen ensi kertaa vuosiin yksin hautausmaalla, jossa ennen harjoitin okkulttisia rituaaleja. Enää en pelkää kohdata menneisyyteni varjoja - olen tuonut ne valkeuteen. Enää menneisyyteni saatanan sätkynukkena ei ole muistojenikaan osalta pimeyden vallassa. Kun uskalsin kohdata nuo kipeät ajat Jumalan armon ja totuuden valossa, vapautui menneisyyteni pimeyden vallasta. Aika, jona ennen palvelin vain saatanaa, kääntyikin palvelemaan Jumalan suunnitelmaa. Ennen olin vain saatanan vääristämä paskiainen, joka totteli isäntänsä oikkuja kuin sätkynukke - nyt näen olleeni tekemässä opinnäytetyötä tulevaa kutsumustani varten Jumalan valtakunnan asialla.😄 

Mielettömyyteni aika pimeyden palveluksessa olikin synkkää sissisotaa, joka valmisti minua tehtävääni tuoda valoa pimeyteen ja toivoa toivottomuuden keskelle. Jotta voisin tunnistaa pimeyden työt ja varoittaa niiden vaaroista, tein huolellista työtä tullakseni tuntemaan, miten perseestä on elää valheessa ja palvella saatanaa.😅 Ja miten ihmeellistä on Jumalan armo ja rakkaus, kun Hän minut pelasti, vapautti ja armahti, tekipä vielä uudeksikin. Enpä olisi arvannut riivaajien riepoteltavana riehuessani, että vielä joskus minusta tulee kävelevä todiste muutoksen mahdollisuudesta. Samalla syvä pelko vavisuttaa sisintäni, kun ymmärrän, että voisin olla itse vääristelijöiden joukossa ilman Jumalan armoa - ja sen todesta ottamista.😬 

En voinut olla ottamatta todesta Jumalan armoa, joka tuli vapauttamaan minut pimeyden syövereistä - vaikka en mitään ollut, muuta kuin täysi paskiainen. Kaikesta kauhistuksistani huolimatta Jumala armahti minua, ja se opetti hyvin syvällisesti sen, että pelastus on yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. On valtava helpotus, ettei meidän teoilla ole siihen mitään osaa😮‍💨 - koska jos olisi, ei kukaan voisi pelastua. Jos alkaisin rakentaa uskoani tekojeni varaan, luulottelisin olevani itsessäni jotenkin erinomainen, olisin vajonnut mielettömyyteen ja ylpeyteen.🤯 En minä voi itsessäni mitään, muuta kuin toivottaa egolleni kuolemaa, jotta Jeesus voisi saada minussa yhä enemmän sijaa. 

Elämäni saatanan vääristämänä sätkynukkena kääntyi voitoksi: siinä karisi pois turhat luulot omasta hyveellisyydestä.😅 Kauhulla muistelen tuota Vanhaa Jennaa, joka antaa aikamoisen kontrastin - ja kyynisen koomista huumoria arjen kohtaamisiin. Vaikka olen saanut uudistua ja vapautua mielenmuutokseen, olen edelleen yhtä turmeltunut ja syntinen ihminen. Enää en elä vanhan ihmisen tavoin, kiitos Jumalan Hengen! En voi itseäni muuttaa, mutta Jeesus voi, kunhan en vastusta Hänen hyvää työtään. 

On eri asia elää vääryyden orjuudessa, paholaisen tahdon vankina, kuin olla armahdettu syntinen. Armon tarkoitus on vapauttaa ihminen synnin, kuoleman, saatanan ja ihmisten orjuudesta elämään totuuden rakkauden kuuliaisuudessa ja Herran pelossa. Jos ihminen jää elämään valheeseen, jatkaa pimeyden tekoja, mutta pukee pimeytensä armoon ja verhoaa valheen pyhyyteen, se on kuin rakentaisi yhä syvemmän vankilan sielulleen.🥶 Tällainen sielu ei kaipaa vapautusta, koska ei tahdo nähdä oman tilansa vakavuutta totuudessa.😥 

Jos totuus on tullut ilmeiseksi yhä uudestaan, mutta ihminen yhä vain torjuu ja kieltää sen, tällöin ei enää ole kyse tietämättömyydestä, vaan tietoisesta tietämättömyydestä, joka on tietoista tyhmyyttä. Se on tahdonalainen itsepetos, jossa ihminen hylkää kasvun, rehellisyyden ja Jumalan viisauden.😵 Koska totuus vaatisi murtumista, katumusta, rehellisyyttä, vääryydestä luopumista ja ennen kaikkea vallasta luopumista, on "helpompi" vain sulkea silmät, tukkia korvat, kovettaa sydän ja lakata ajattelemasta.🫣 Tällainen sieluntila on erinomainen pimeyden voimien käyttöön - koska ihminen kieltäytyy näkemästä, kuulemasta, tuntemasta ja ajattelemasta, hän ajattelemattomuudessaan antautuu noudattamaan niitä yllykkeitä, mielenliikkeitä ja himoja, joiden kautta häntä on helppoa ohjata toteuttamaan vihollisen tahtoa.😟 Tämä tila on äärimmäisen vaarallinen, koska sen ulkokuori näyttäytyy viattomalta ja tietämättömältä, mutta sisällä palaa ylpeyden tuli, joka haluaa muiden kumartavan omaa valhettaan. Tällainen sydän luottaa pahuuteensa ja uskoo, ettei kukaan häntä näe. Se istuu turvallisen tuntuisessa petoksessa ja sanoo: "Minä, eikä ketään muuta!" (Jes. 47:10) Ja mikä kierointa, se saa vallan manipuloimalla toisten sääliä ja myötätuntoa.🫩

Kun ihminen kieltäytyy ajattelemasta, näkemästä, kuulemasta ja tuntemasta, ettei hänen tarvitsisi kohdata totuutta, hän antautuu jonkun toisen tahdon sokeaan ohjaukseen.🥺 Ne tekojen hedelmät, joita hän ympärilleen levittää, kertovat tuon tahdon olevan mielistynyt pimeyteen: valheet, väärä todistus, vainennettu totuus, kontrolli, manipulointi, hyssyttely, selittely, hämmennys, pakonomainen pimeyden tekojen maton alle lakaisu, omantunnon korruptio, toisten kustannuksella loisiminen, itsesäälidraamat, uuvuttava energianriisto, väärät taakat toisten harteilla, vastuuttomuuden tyrannia, itsekäs riisto, totuuden torjunta, gasligt-vääntö, uhrityrannia, projektiot, sääliroolipelit, syntipukkirituaalit, välinpitämättömyys toisten tuskasta, henkinen tuho, emotionaalinen kaaos ja jos sen antaa jatkua, entropia leviää💩 - lopulta pyhäksi pukeutunut passiivipaskapaska tukahduttaa kaiken elämän ympäriltään.⚰️ Totuuden torjuminen johtaa toisten elämän tuhoamiseen. Se johtaa hitaaseen toisten loppuunkulutukseen oman petoksen polttoaineena. Ja se on hirveän tuskallista niille, jotka joutuvat kokemaan sen.

Kun totuus on tullut monin tavoin ilmeiseksi yhä uudestaan, mutta ihminen valitsee olla kohtaamatta sitä, kyse ei enää ole tahattomasta tyhmyydestä, vaan päättäväisestä typeryydestä, joka on moraalisesti valittu. Se on Jumalan viisautta vastaan kapinoivaa ylpeyttä, joka halveksii Jumalan antamaa viisautta, koska totuus uhkaa sen valheellisen minuuden valtaa. Kyse ei ole siitä, etteikö ihminen voisi ymmärtää, hän vaan ei halua ymmärtää - koska ymmärtäminen merkitsisi vastuuta, katumusta ja muutosta.🤯 Tämä on älykkyyden tuhoamista oman mukavuuden hyväksi. Tällöin totuuden torjumisesta on tullut sielun lobotomia.😭 Mitä pidempään totuuden torjunta jatkuu, sitä enemmän sydän paatuu valheeseen. Kun riittävän pitkään vääntelee kieroon todellisuutta, lopulta ihminen ei enää erota valhetta totuudesta.😳 Hän uskoo valheen, koska ei halunnut ottaa vastaan rakkautta totuuteen, vaikka sitä yhä uudestaan hänelle tarjottiin. Systemaattinen totuuden torjunta on tie hengelliseen hulluuteen, jossa valheesta on tullut ihmiselle uusi totuus ja todellinen totuus on kauhistus.😰 Tämä on yksi pahimmista paholaisen valheista, joka saa ihmisen vihaamaan sitä totuutta, joka hänet voisi vapauttaa. On surullista, miten se saa ihmisen hukuttamaan itsensä mukavaan valheeseen, joka on pelkkä illuusio vallasta ja erinomaosuudesta - ja tätä valhetta se puolustaa totuutta vastaan, vieläpä uskoen olevansa pelastunut.😵 Jeesus on tie, totuus ja elämä. Mutta jos ihmisen valitsema tie torjuu totuuden, se ei johda elämään. 

Jos ihminen vääristää totuuden ja vihaa niitä, jotka varoittavat ja kutsuvat parannukseen, hän ei tee tätä vain ihmiselle. Jos ihminen leimaa rehelliset varoitukset väkivallaksi ja vääristää totuudenpuhujan irvikuvaksi, hän tappaa Jumalan palvelijan henkisesti - ja häpäisee totuuden tien muiden silmissä.😵‍💫 Jos ihminen kieltää kokonaan omat pahat tekonsa ja uhraa syyttömän syntipukkinaan, on ilmeistä, että näin tekemällä ihminen hylkää Jeesuksen.😓

Mielenmuutos halveksitaan niiden toimesta, jotka ovat mielistyneet pysymään lujana vääryydessä. He eivät tiedä, kenen tahtoa noudattavat. Tällainen toiminta ei nouse ihmisestä, koska se sotii ihmisyyttä vastaan. Siihen sotaan meitä yllyttää sielunvihollinen valheillaan.

Jos emme ota todesta saatanaa, emme ota todesta myöskään Jeesusta - ja se on saatanan voitto. Vaikka emme uskoisi Jumalaan emmekä saatanaan, hengellinen todellisuus ei lakkaa olemasta totta. Saatanan mieluisin valhe on uskotella, ettei häntä ole olemassa, eikä myöskään Jumalaa. Silloin se saa jatkaa rauhassa ihmisten eksyttämistä mukavan oloisen valherauhan verhon takana. Jos saatanan paljastaminen loukkaa, se paljastaa tuon vihollisen vaikutuksen. Eihän ihmisellä itsellään tulisi olla mitään syytä loukkaantua siitä, että sielunvihollisen pahuus tuodaan päivänvaloon. Vihollinen yllyttää loukkaantumaan, torjumaan ja leimaamaan valon hulluudeksi, jotta ihminen ei voisi vapautua sen valheiden vallasta. 

Ei ole olemassa välitilaa, jossa ihminen voisi olla vapaa saatanan vallasta ilman Jeesusta. Ihmistä ohjaa joko Jumala tai saatana. Ilman Jeesuksen uskoa ihminen on pahan vallassa. Tämä ilmeinen ja silmin haivattava tosiasia pyritään häivyttämään yhteiskunnallisesti, koska se palvelee saatanan tarkoitusperiä. Jos joku väittää tätä "salaliittoteoriaksi", kannattaisi avata silmät, katsoa ympärilleen ja omaan sydämeensä, ja ymmärtää näkemänsä.🧐 Jos saatana ei hallitsisi maailmaa, emme eläisi keskellä maanpäällistä helvettiä. Jos emme olisi langenneet jo luomakunnan alusta saatanan valheisiin, emme näkisi ympärillämme niin paljon kaikkinaista pahuutta. Emme myöskään vihaisi Jeesusta ja totuutta, emme tekisi pahaa, emme ajattelisi pahoja ajatuksia, emme noudattaisi pahaa tahtoa ja itsekkyyttä, joka on sielunvihollisen luontoa, ei ihmisen. Jos emme kohtaa totuutta oman tilamme vakavuudesta, emme voi ymmärtää myöskään Jumalan armoa. Eihän silloin armoa tarvitse, kun kuvittelee olevansa hyvä ihminen. Ilman totuuden kohtaamista itsestään Jeesuksen risti jää hulluudeksi.😬

Katse kertoo jo jotain: Enää en ole vanki - en menneisyyteni enkä toisten vastuuttomuuden tyrannian. Enää ei tarvitse vältellä paikkoja, joissa ennen harjoitin pimeyden tekoja. Kuljen niiden läpi laulaen ylistystä Jumalalle - ja nauran mennessäni. Tässä näkyy radikaali muutos: menneisyyden häpeäpaikasta tulee todistuksen paikka. Kuvassa on jo näkyvissä ironinen hymy: "Tässä seison, eikä pimeys enää niele minua - nyt minä näen sen läpi." Olen saanut takaisin kaiken sen, mitä minusta oli vuosia riistetty ja tukahdutettu - totuus todellakin vapauttaa. Vasta kun vedin terveet rajat sielunkalvajalle, vapauduin elämään kutsumustani todeksi Äärettömän äärellä - Hengen voimassa. 

On surullista, miten elämäni oli varastettu, olemukseni vangittu, armolahjani tukahdutettu ja sieluni orjuutettu sääliä kerjäävän ikuisen uhrin loppuunkulutettavaksi resurssiksi - ja minä hölmö melkein kuolin vain, koska olin liian hyväuskoinen.🫣 Onneksi hyväuskoisuuteen tuli loppu, ja onneksi tajusin, että joskus on viisainta luovuttaa ja suunnata voimavaransa jonnekin, missä ne eivät valu hukkaan turhan takia. On todellakin turhaa ja tuhoisaa yrittää auttaa ihmistä, jolla ei ole aikomustakaan kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. On turhaa ja tuhoisaa yrittää tukea ihmistä, jolla ei ole motivaatiota muutokseen. Se johtaa pahimmillaan henkiseen hyväksikäyttöön ja orjuuteen. 

Olin ennen kyllä lukenut siitä, mutta vasta kun tulin näkemään sen omin silmin, ymmärsin pointin vakavuuden:

Kun ihminen valitsee yhä uudestaan totuuden torjumisen, hänestä tulee lopulta moraalisesti infantiili toisten kustannuksella eläjä, joka on päättänyt olla kasvamatta vastuullisuuteen. Eikä tässä ole kyse mistään pikku petoksesta, vaan systemaattisesta todellisuuden torjunnasta ja vääntelystä. Tällainen ihminen vaatii muita kantamaan itseään, ikään kuin hänellä olisi oikeus käyttää toisia hyväkseen.🫩 On eri asia auttaa oikeasti vammaisia, heikkokuntoisia, sairaita ja huono-osaisia ihmisiä, kuin ihmistä, joka ei suostu kasvamaan ja ottamaan vastuuta siitä, mistä jokaisen tervejärkinen ihmisen tulisi luonnostaan ottaa: itsestään.🙄 Ei ole oikein jäädä kuolemaan tällaiseen kuvioon, jossa oma elämä tuhoutuu toisen itsekkyyden alttarille. 

Uskollinen rakkaus ja myötätunto eivät tarkoita loputonta väärän vastuun kantamista, eikä sitä, että pitäisi sietää paskamaista kohtelua ilman tervettä itsesuojelua. Jos kaikki hätä, tuska ja varoitukset kaikuvat kuuroille korville ja selkeät sanat ovat kuin vierasta kieltä, jota "ei voi ymmärtää, vaikka kuinka haluaisi", olisi hulluutta jäädä kuolemaan vain, koska toinen on valinnut moraalisen mielettömyyden.😵

Olen kiitollinen siitä, ettei tämä kieroutunut kuvio tappanut minua, vaan opetti hyvin paljon. Tulin tuntemaan passiivisen pahuuden häpeällisimmät muodot: viattomuuteen verhottu energiavampirismi, vastuuton loisiminen toisten kustannuksella, totuuden torjunta sääliä kerjäävällä gaslight-väännöllä, emotionaalinen orjuuttaminen hauraan egon taakankantajaksi, tukipalveluksi, polttoaineeksi, sijaiskärsijäksi - ja syntipukiksi. 

Jotta ikuisen uhrin itsesäälikupla ei puhkeaisi, se vaatii aina uusia ihmisuhreja, joita syyttää omista teoistaan.🙄 Kun joku päättää vääristää toisen ihmisen omien varjojen irvikuvaksi, itkee uhrin äänellä väärää todistusta toisesta, se on henkinen murha, jossa uhrataan toinen ihminen syntipukkina oman hauraan egon alttarille. 

Näinkö toimii uhri, joka on oikeasti joutunut rikoksen kohteeksi?🤨 Ei.

Oikea uhri etsii totuutta, koska se on ainoa tie parantumiseen ja vapautumiseen - eikä hän jää uhriksi, vaan kasvaa ja oppii kokemuksistaan.  Harvalla käy edes mielessä rakentaa uhrin roolista vankilaa itselleen, jota käyttää aseena vangitakseen toisia taakankantajaksi ja tukipalveluksi. Jokin on vialla, jos uhri jää uhriuteen ja alkaa käyttää hauraan uhrin roolia hallinnan välineenä - silloin kyseessä ei ole enää mikään uhri. On eri asia joutua rikoksen uhriksi, kuin rakentaa identiteetti ainaisen uhriroolin varaan. Se on petos, joka käyttää kärsimystä kontrolliin ja orjuuttaa toiset empatiaa manipuloimalla.😣

Väärä uhri käyttää uhrin maskia torjumaan totuuden, peittämään rikoksen ja siirtämään vastuun ja syyllisyyden syyttömän harteille. Siis toimii kuin syyllinen.🤥 Tällöin hän ei muka ole koskaan syyllinen eikä vastuussa, mutta hallitsee toisia hauraudellaan. Ja se on tyranniaa, vaikka verhoutuisi avuttomuuteen, viattomuuteen, sääliin ja kieroutuneisiin kärsimysnäytelmiin, joissa todellinen kärsimys vääristyy mitättömäksi, ohitettavaksi, liioitteluksi, väkivallaksi - koska se paljastaisi kaltoinkohtelun vakavuuden. Uhriutuminen tyrannian välineenä on sairaimpia kontrollin muotoja.😵‍💫 Siinä uhriutuminen toimii totuuden vastaisena aseena - ja se on pirullinen inversio. 

Sen sijaan, että rikos tunnustetaan ja siitä otetaan vastuu, loukkaannutaan, esitetään itku, vedotaan sääliin ja osoitetaan marttyyrin elkein "minä kärsin, tuolla on syyllinen" - ja näin huomio siirretään pois todellisesta väärinteosta. Samalla vyörytetään oma syyllisyys syyttömän niskaan - ja se on kaksinkertainen rikos, kun toinen ihminen väännetään syylliseksi tekoihin, joita hänelle on tehty. 

Se on kaksoisväkivaltaa: ensin kaltoinkohtelu, sitten sen kieltäminen ja uhrin roolin anastaminen. 

Tämä vääristää koko uhrin käsitteen (inhoan jo kyseistä sanaa): uhri ei enää tarkoita rikoksen kohdetta, vaan sen tekijä varastaa sen itselleen - ja tappaa salaa syyttömän voidakseen välttää vastuun teoistaan.🤥

Kun ihminen ryöstää uhrin roolin oman valtapelin aseeksi, hän tekee hengellisen rikoksen. Se pilkkaa oikeaa kärsimystä ja tekee kärsimyksestä manipulatiivisen aseen, jolla mitätöi toiselle aiheuttamansa todellisen kärsimyksen.😖 Tämä ei ole puolustusmekanismi, vaan hallintastrategia: "Jos minä esitän viatonta, muut suojelevat minua ja näkevät pahantekijänä sen, joka uskaltaa puhua totta. Näin minä voin hallita toisia ja he tukahduttavat totuuden minun puolestani." 

Lopputulos: Todellinen rikoksen kohteeksi joutunut vaiennetaan, vähätellään, leimataan ja vääristetään. Väärä uhri hallitsee ja saa jatkaa tekojaan ilman tunnontuskia. Totuuden ääni leimataan väkivallaksi, jotta todellinen väkivalta jää piiloon.🤫

Tämä on pimeyden petollinen logiikka: "Jos minä olen aina uhri, en voi olla koskaan syyllinen."🥸 Ja näin rikos pysyy peitettynä ja syyttömästä tehdään syyllinen. Samalla unohdetaan, että rikoksen uhriksi joutunut voi olla (ja todennäköisesti on) itsekin syyllistynyt vääryyksiin elämänsä aikana. Uhriksi joutuminen ei pyhitä ketään ikuiseen viattomuuteen!🤬 Tämä on sielun orjuuttamisen huipentuma - eikä se orjuuta vain yhtä, vaan pakottaa kaikki kannattelemaan valhettaan.😫 Näin yhden ihmisen ei tarvitse koskaan katsoa peiliin, kun hän saa toiset mukaan valheeseen. Tässä illuusiossa tosiasioiden nimeäminen muuttuu rikokseksi. Vääryyttä ei saisi nimetä edes yleisellä tasolla. 🤐

Se on sama kuin vaatisi immuniteettia pimeyden teoille.🤫

Se on suorassa ristiriidassa Jumalan Hengen työn kanssa, joka nimenomaan näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion (Joh. 16:8). 

Tämä petos eksyttää muutkin näkemään Jumalan Hengen työn väkivaltana - totuus, joka vapauttaa, onkin pahuutta.😵 Väärä uhri käyttää toisia oman valheensa tukipilareina voidakseen pysyä muuttumattomana, aina ikuisena uhrina, jolle maailma on velkaa ja jonka vuoksi hänellä on oikeus syödä toiset elävältä. 

Tällainen valinta johtaa entriopiaan ja vetää muita siihen omantunnon korruptioon, josta ei itse tahdo vapautua. Jos joku yrittää varoittaa, mihin valheessa eläminen johtaa, kutsu parannukseen torjutaan kohtalokkain sanoin: "Minä en ole tehnyt mitään pahaa, vika on sinussa, joka sanoit sen ääneen." 

Tämä on kuin sanoisi: "Minä en tarvitse Jeesuksen sovitustyötä voidakseni pelastua - enhän minä ole koskaan tehnyt mitään pahaa." Silti aina joku joutuu olemaan syyllinen hänen puolestaan. 

Mutta mitä sanoo Raamattu?🤔

"Syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin Herralle kauhistus." (Sananl. 17:15)

On vain haitallista projisoida omat viat toiseen. Tuo taakka palaa aina takaisin sinne, mihin se kuuluukin - entistäkin suurempana. Ja vaikka uhraisi kuinka monia syntipukkeja, se ei tuo sovitusta - se vain lisää rikosta rikoksen päälle.🤯 Se ei ole vain sairasta, vaan jumalanpilkkaa, koska uhrin roolin varastaminen vääristää Jumalan totuutta - ja syyttömien uhraaminen syntipukkina oman valheen alttarille rienaa Kristuksen ristintyötä. Jumalaa ei voi kusettaa. Hän näkee, kuinka syytön tehdään syylliseksi ja syyllinen pukeutuu uhrin viittaan. Hän kuulee rikoksen uhrin huudon ja tuntee tämän tuskan - mutta tämä perverssi esitys matkii sitä saadakseen valtaa.☹️ Se on kuin väärennetty rukous, joka kohdistuukin itsekkääseen valheeseen - jota muiden pitäisi kumartaa ja kannatella. 

Todellinen uhri etsii totuutta -> ja vapautuu.

Valheellinen uhri torjuu totuuden -> ja kahlitsee muita.

Tämä kuva on vapautuneen olemuksen vahvistus - keskellä inversioteatteria, jossa minulta riistettiin olemassaolon oikeus omana itsenäni. Silti katseessa on vapautta, ilmeessä pehmeyttä, katseessa elämää ja paloa, värimaailmaan on tullut rohkeutta ja voimaa. Enää en ole se tyhjiin imetty, tyhjäkatseinen, valheen sumun sumentama ja kroonisen uupumuksen kiduttama ihmisraunio. Elämänilo, elinvoima ja valoisuus paistaa olemuksestani. Vapautumiseni voima todistaa, etten vetänyt rajoja turhaan - aloin nähdä, miten paljon yksi kipeä tyyppi söi minua henkisesti elävältä. Eikä ollut aikeissakaan lopettaa, vaikka olin lähellä kuolla siihen helvetilliseen riistoon.😰 Tämä on ollut todella järkyttävä havainto. Valitettavasti tekijä ei halunnut vieläkään mennä itseensä voidakseen luopua vääryydestä. Eihän mitään vääryyttä ollut edes tapahtunut hänen mielessään (ilmeisesti hän on niin erityinen, että hänellä on oikeus loisia toiset hengiltä ja väännellä kieroon niitä, jotka eivät suostu kuolemaan).

Kun joku elää toisten kustannuksella ja on lähellä uuvuttaa hengiltä toisen ihmisen, ei ole väärin sanoa sellaista toimintaa loisen toiminnaksi. Se ei tarkoita persoonaa, vaan persoonaa turmelevaa toimintaa. Sellainen toiminta ei ole ihmiselle tyypillinen tapa toimia, koska se sotii hänen arvoaan vastaan. Jos tällainen toimintamalli näyttää helpoimmalta tieltä elää, helppouden nimissä ihminen turmelee itsensä - ja toiset. Vaikka ihmisarvo hänellä on pysyvä teoista riippumatta, hänen sielunsa turmeltuu, ajautuu eroon Jumalasta ja tuhoaa ihmissuhteensa tällaisen toiminnan johdosta. Jos tällaista toimintaa vain selittelee ja pehmentää kukkaiskielellä, se mahdollistaa tuhoisan toiminnan jatkumisen. Se on karhunpalvelus tekijää kohtaan, samoin niitä kohtaan, jotka joutuvat elämään kyseisen toiminnan vaikutuspiirissä.  Toimintalogiikka, joka kuluttaa toiset loppuun itsekkäästi ja ilman tunnostuskia, on luomisjärjestyksen vastaista toimintaa, joka varastaa, tappaa ja tuhoaa. Siksi ei ole väärin nimetä toimintaa, joka tuhoaa ihmisen ja saa hänet tuhoamaan toisia.

Tällainen toimintalogiikka on sielunvihollisen kipeä kyhäelmä muka helpommasta elämäntavasta🤥 - mutta se, jonka metodeja ihminen toteuttaa, sen tahtoa hän noudattaa. Tämä näennäisesti helpompi ja mukavampi elämänmuoto johtaa ihmisen tuhoamaan toisia ja itsensä siinä samalla. Se on ihmisyyden vastainen toimintalogiikka, joka sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan. Se paaduttaa sydämen ja vangitsee ihmisen valheen orjuuteen. Jo se kertoo karua kieltään sydämen paatumuksesta, jos ihminen kykenee ilman tunnontuskia käyttämään toista itsekkäästi hyväkseen, vaikka toinen kertoo yhä uudestaan, millaista tuhoa, tuskaa ja riistoa se aiheuttaa - mutta silti hän vain jatkaa hidasta tappotyötä kuvitellen sitä oikeudekseen.😰 Ja vielä uhrin äänellä itkien vääristää toisen syylliseksi rikoksiinsa, kun tämä vetää rajat pelastaakseen henkensä.🤯 Sydämeni on murtunut nähdessäni arvokkaan sielun pysyvän lujana petoksessaan. Tuska on kasvanut nähdessäni tärkeiden ihmisten yksi toisensa perään syöksyvän itsepintaisesti valheen syvään päähän ilman kellukkeita.

Tämä on hegenvaarallinen tila, joka ei ole enää mitään tavallista paatumusta, vaan sielun syväpaatumus, joka on seurausta katumattomasta vääryyden oikeuttamisesta ja systemaattisesta totuuden torjunnasta. Se on itsepetoksen äärimmäisin muoto, jossa ihminen menettää kosketuksensa todellisuuteen - koska on toistuvasti pilkannut ja tietoisesti torjunut sen, minkä tiesi olevan totta.😨 Tällainen paatumus ei tapahdu vahingossa - siihen vaaditaan vuosia itapintaista todellisuuden torjuntaa. Kyseessä on toistuvien valintojen johdonmukainen seuraus. Mitä useammin ihminen torjuu ja vääristää, sitä enemmän sydän paatuu valheeseen. Lopulta hän ei enää pysty näkemään totuutta, koska on valinnut valheen niin monta kertaa. Se johtaa valheen pyhittämiseen: Jotta omaa pimeyttä ei tarvitsisi kohdata ja tunnustaa - pyhitetään se. Ja vääristetään irvikuvaksi lähimmäinen toisensa jälkeen, jos lähimmäisen olemassaolo muistuttaa torjutusta totuudesta. 

Tämä ei ole pelkkä valhe, vaan epäjumalanpalvelusta, jossa Jumalan Hengen työ leimataan pahaksi. Se on murhaava asenne: vääristely ja väärä todistus ovat hengellisen murhan välineitä. Se johtaa syntipukkirituaaliin: totuuden palvelija uhrataan valheelle, jotta todellinen syyllinen saisi säilyttää vallan ja illuusion "viattomuudestaan". Tämä on hengellinen rikos, jossa pohjimmiltaan palvotaan valheen isää. Tällaiseen tilaan ei ajauduta hetkessä - se on pitkällisen prosessin lopputulos. Kyse ei ole pelkästä epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ihmisten tasolla, vaan aktiivisesta sodasta todellisuutta vastaan. 

Se on totuuden vihollisuutta, joka vastustaa Jeesuksen Henkeä, ja tekee kaikkensa estääkseen Jumalan hyvän työn toteutumista toisten elämässä. Se vääristää Jumalan Hengen työn toisessa, jotta välttäisi kohtaamasta itseään - eikä hänen tarvitsisi nähdä sitä, minkä päätti itse hylätä. Tällainen vääristely pyrkii estämään toisiltakin sen, minkä itse torjui.😵‍💫

Tämä mielenlaatu haluaa tappaa Jeesuksen todistuksen, tuhota uuden luomuksen, varastaa vapauden, lahjat ja kutsumuksen, syödä toisen olemuksen ja pukeutua siihen kuin riistettyyn vaatteeseen - se haluaa orjuuttaa Jumalan lapsen kuluttaakseen tämän elinvoiman oman valheen polttoaineena.😳 Ja vaikka tämä mieli kuulisi totuuden yhä uudestaan, se torjuu, vääristää ja pitää totuutta pilkkanaan - eikä sieluparka ymmärrä, millaista vankilaa itselleen rakentaa.😫 Tällaiselle mielelle totuus, joka olisi voinut vapauttaa, onkin pahin vihollinen. Siksi tämä mieli ei voi sietää toisten vapautta Kristuksessa. Se halveksii Hengen työtä ja totuuden kuuliaisuutta. Tämä mieli ei tunne Herran pelkoa, joka on viisauden alku.

Kun ihminen päättää vääristää toisen ihmisen, hän päättää murhata tämän valheella, jotta hänen ei tarvitsisi katsoa peiliin, katua tekojaan, tunnustaa totuutta, ottaa vastuuta ja tehdä parannusta. Tämä on vakava tila, koska siinä ihminen pyhittää oman pimeytensä, vääntää valkeuden pimeydeksi, kovettaa sydämensä, uhraa toisen ihmisen syntipukkina itsepetoksen alttarille ja torjuu parannuksen tien.🫨 Se on vaarallisimpia tiloja, johon ihminen voi itsensä ajaa. Tämä olkoon varoituksena meille kaikille, jotta voisimme välttää valheen vankilaan hukkumisen. 

Tässä kuvassa näkyy toivo paskamyrskyjen keskellä. Paskasta nousee niitä toivon kukkasia, joista olen aiemminkin puhunut. Vaikka tuska on syvä, kiitollisuus on sitäkin syvempi. Kaiken vääristelyn keskellä Jumala on todistajani - ja minä ihmettelen sitä, mitä Hän tekee elämässäni. Herra on alkanut tehdä kummia kummajaisen kautta.😁 Jopa narkkarit, juopot, rikolliset ja ateistit ottavat vastaan todistukseni. Heillä ei ole tarvetta vääristellä, heille rehellisyyteni ei ole väkivaltaa, aitouteni ei ole uhka eikä Jumalan Hengen työ ylimielistä eksytystä. Jopa uskosta osattomat ovat kertoneet kokevansa mielekkääksi keskustelut kanssani - silloinkin, kun käsittelemme elämän kipeitä ilmiöitä ja kurkistamme maton alle. Tuskallisten kokemustenkin äärellä toivon näkökulma on säilynyt, siksi he ovat kokeneet keskustelun avartavana. On mielenkiintoista, miten uskosta osattomatkin näkevät anteeksiannon asenteen elämässäni, ymmärtävät erottelun tekojen ja henkilöiden välillä, tunnistavat eron hyvän ja pahan välillä, eivätkä koe rehellisyyttäni väkivaltaisena myrkkynä, vaan näkevät sen ihmisiä arvostavana - ja tarpeellisena. Heidän sydämensä on lähempänä Jumalaa kuin niiden pyhien, jotka vääntelevät kieroon yhtä kummajaista, jonka Kritus vapautti tuhokierteen orjuudesta. 

On ironista, kuinka sitä vääristellään ja paheksutaan, joka ennen vihasi totuutta, mutta nyt kiivailee totuuden rakkauden puolesta Jeesuksen Hengen johdatuksessa. Entinen nisti ja okkultisti, joka ennen oli saatanan vääristämä paskiainen, mutta vapautui kasvamaan aidoksi itsekseen Jeesuksen Kristuksen armosta, onkin nyt harhainen, ylpeä, eksyttäjä, väkivaltainen, katkera ja ihmisvihaaja - koska tunnistaa perkeleen työt eikä lakaisee niitä hiljaa maton alle.🥴

Tämä onkin aikamoinen mielenlaatu: maton alle lakaisun mentaliteetti, joka vastustaa totuutta Jeesuksen nimessä - ja voi, kuinka se raivoaa, koska ei voi enää hallita sitä, jonka Kristus vapautti. 

Olisiko ollut parempi, jos olisin kuollut uupumukseen ja antanut uhrata itseni turhaan valheelle?🤨

En ole mikään saatanan syntipukki!😤 

On puhdasta typeryyttä kieltää todellisuus siitä, mitä on toiselle tehnyt - ja vääntää syytön syylliseksi omiin tekoihin.🤯 On äärimmäisen itsekästä vangita toisen elämä oman egon resurssiksi ja loisia toisen kustannuksella vähät välittäen siitä, millaista tuhoa ja tuskaa toiselle aiheuttaa.😵 Ja sitten vielä kieltää kokonaan pahat tekonsa. Ei muka ollutkaan väärin käyttää toista yksipuolisena tukipalveluna, sitoa jäämään elävältä syötäväksi valheellisilla muutoslupauksilla ja petollisilla katumusnäytelmillä. 

Ei muka ollut väärin käyttää toista ihmistä ainaisena kuuntelunukkena, empatiatankkina ja emotionaalisena kaatopaikkana. Ei muka ollut väärin ryöstää toisen syvintä olemusta ja yrittää pukeutua toisen identiteettiin ystävyyden nimissä. Ei muka ollut väärin käyttää toista omien varjojen jäteastiana, omien ongelmien selvittäjänä ja vangita toinen tekemään turhaa työtä, jota ei voi tehdä kukaan muu kuin ihminen itse. Ei muka ollut väärin käyttää toista uuvuttavan minäminä-vyörytyksen vastaanottajana, sääliroolipelien vankina ja itsepetoksen kannattelijana. 

Ei muka ollut väärin kyseenalaistaa toisen todellisuutta, ohittaa toisen tuskaa ja oikutella heti, jos tämä huomioi toisia. Ei muka ollut väärin käyttää toista kuin tämä olisi kontrolloitava omistusesine, jonka hyvinvoinnista ei tarvinnut välittää, eikä rajoja kunnioittaa kuin tekopyhällä sanahelinällä - ja jolle voi mielin määrin valhedella, ettei muka tee sitä, mitä tekee. Ei muka ollut väärin käyttää toista tunnemanipuloinnin harjoitusalustana, tunnekuormien paskapönttönä, henkisen kaaoksen piinapenkkinä ja vastuutoman uhrityrannin taakankantajana. Ei muka ollut väärin uuvuttaa toista auttamisen nimissä, pitää vankina ainaisen ottajan tarvetyrannian energiaorjana ja käyttää toista itsensä toteuttamisen polttoaineena ilman aitoa vastavuoroisuutta.🫩

Ei muka ollut väärin murskata toisen todellisuudentajua gaslight-väännön tukahduttamana, uuvuttaa itsesäälidraamoilla ja kohdella toista ainaisena pahantekijänä aina kun tämä kehtasikin sanoa totuuden. Ei muka ollut väärin varastaa toisen syvintä olemusta, syödä häntä elävältä, hämärtää havaintokykyä, tukahduttaa armolahjoja ja kutsumusta - ja estää tätä palvelemasta Jumalaa.😵‍💫

Ei muka ollut väärin tuhota toista oman mukavuuden sijaiskärsijänä, tahallisen avuttomuuden tuhoprojektina, inversioteatterin projektiilina ja kaiken sen katumattoman passiivipaskan syntipukkina, jota ei haluttu katua ja tunnustaa. Ei muka ollut väärin vääristää toista irvikuvaksi ja murhata sosiaalisesti vain, koska tämä kehtasikin vetää rajat. Ei muka ollut väärin leimata totuus väkivallaksi ja uhrata totuuden palvelija valheen alttarille, ettei viattoman uhrin egopetos järkkyisi - eikä sen vankina olevan sielun tarvitsisi nöyrtyä parannukseen.😩

Tällaista toimintalogiikka on vaikea uskoa todeksi, vaikka eläisi sen keskellä. Ja juuri siksi otin paskaa vastaan aivan liian kauan. En halunnut uskoa näkemääni todeksi, ja juuri se piti minut vankina vuosia. Vaikka kutsuin vapauteen ja muutokseen, toinen koki mukavammaksi jäädä itsepetokseen.😢 Niinpä minun ei auttanut kuin luovuttaa. Tässä tapauksessa se oli oikea valinta. Olisin kuollut, jos olisin jäänyt loppuunkulutettavaksi tuhon hyväksi.

Vasta, kun pääsin jatkuvan haavoittamisen kierteestä, anteeksiannon valinta lakkasi junnaamasta paikallaan. Oli tuskallisen epätoivoista yrittää elää anteeksiannon valintaa todeksi, kun tuskaa, paskaa ja haavoja sateli niskaan tappavan tasaiseen tahtiin. Opin kantapään kautta terveen itsesuojelun kuuluvan olennaisesti anteeksiantoon: On mahdotonta elää todeksi anteeksiantoa, jos jää tuhoutumaan ympäristöön, jossa lyödään yhä uusia haavoja. On mahdotonta selvittää asioita, jos vastassa on suljetut silmät, kuurot korvat ja katumaton sydän. Ei ole viisasta jäädä ottamaan uusia iskuja vastaan (anteeksianto ei tarkoita elämää laittomuuden kynnysmattona), vaan vetäytyä sieltä, missä ei ole toivoakaan tulla kuulluksi, nähdyksi, ymmärretyksi ja kunnioitetuksi ihmisenä.

Anteeksianto ei tarkoita sitä, että vääryys vaietaan kuoliaaksi. Vääryyden nimeäminen on anteeksiannon edellytys. 

Jos koettu todellisuus pitäisi lakaista maton alle piiloon ja väittää torjuntaa anteeksiannoksi, sellainen mahdollistaisi vain pahan jatkumisen. 

Anteeksianto ilman totuuden tunnustamista ei ole anteeksianto, vaan sielun orjuuttava vankila, joka tukee vääryyden jatkumista tekijän ja teon kohteen turmioksi. 

Anteeksianto ei suojele pimeyden töitä, vaan tuo ne päivänvaloon, jotta niiden runtelemat sielut voisivat vapautua. 

Kipeiden asioiden rehellinen kohtaaminen ei ole katkeruutta, vaan mahdollisuus vapautua katkeruudesta. On eri asia jämähtää koettuun vääryyteen, kuin tuoda se valoon voidakseen kasvaa ja vapautua sen vallasta. Elämän realiteettien kohtaamatta jättäminen johtaa pitkittyessään pysähtyneisyyteen. Silloin kasvu kuihtuu ja sydän kivettyy. Kohtaamattomuus on tie katkeruuteen, totuuden kohtaaminen on tie katkeruudesta kasvuun. 

 Anteeksianto avaa uuden näkökulman elämän helvetillisiin kokemuksiin. 

Siksi kipeää menneisyyttä ei tarvitse lakaista - sen voi kohdata armon ja totuuden valossa. Kohdattu tuska ja paska on siedettävämpää kuin kohtaamaton. Kohtaamattomana ne pysyvät pimeyden vallassa, alkavat tuhota ja kuluttaa elämää. Kohdattuna ne voivat vapautua valkeuden valtaan, jolloin ne voivat kääntyä elämää rakentavaksi ja suojaavaksi voimaksi.

Ei ole turvallista saati viisasta lakaista menneisyyttään ja omaa sydäntään torjunnan maton alle väittäen sitä eteenpäin menemiseksi - torjunta ei vie eteenpäin, vaan vangitsee kohtaamattoman mennesyyden kahleisiin. 

Ovi vapauteen on kaiken aikaa auki. 

Jeesus jopa maksoi kalliin hinnan jokaisen sielun vapautumisen puolesta.

Jatkuu seuraavassa osassa...