Läheisten tuska

Miltä tuntuu menettää läheinen huumeille? Se on varmasti hirvee järkytys, pelottava shokki. Läheinen joutuu koko ajan pelkäämään että mitä kaikkea käyttäjälle voikaan sattua. Kyseessä kun on eräänlainen leikki kuoleman kanssa käyttäjällä. Mun faija pelkäs jokaista puhelua ja ovikellon soittoa siks koska se odotti että millon sille tullaan kertomaan että tytär on kuollut. Huoli läheisestä on kova. Se tuo myös pelkoa, surua, epätoivoa.. Sitä tuntee itsensä voimattomaksi kun tuntuu ettei mikään auta vaikka miten yrittää käyttäjää auttaa. Se tuska lamauttaa. Kaikki se huoli, miten vaarallisten tyyppien kanssa käyttäjä pyörii, mitä rikoksia käyttäjä tekee, yliannostukset, laitokset, onnettomuudet, kuolema.. Mitä tahansa voi olla odotettavissa, aina pelkää pahinta. Ja kaikki apu yritykset ja järkipuhe menee kuuroille korville. Käyttäjä valehtelee läheisille, luottamus menee, välit viilenee, käyttäjä etääntyy, läheinen myös koska tuska on niin kova ja tuntuu ettei mikään enää auta. Käyttäjä elää omassa kuplassaan, ei tajuakaan millainen on läheisten huoli. Mäkin tajusin sen vasta jälkeenpäin. Ja miten hirveeltä tuntuukaan se kaikki tuska ja paska mitä läheiseni on joutuneet kokemaan! Oman typerän itsekkään huumehörhöilyni takia. Mun läheiset tekivät kaikkensa mun eteen, enemmänkin. Vaikka heillä oli vaikeaa kestää mun käyttämistä ja käyttäytymistä, ne eivät mua hylänneet. Tietenkin ottivat etäisyyttä, mut kuitenkin jatkoivat mun tukemista ja auttamista. Monet kerrat ne kävi sairalassa mua kattomassa kun olin meinannu kuolla, pitivät yhteyttä tiivisti katkoilla, puhuivat järkeä, toivat ruokaa, pelastivat minut millonkin mistäkin nistiretkiltäni ja pahoinpiteleviltä poikaystäviltä, veivät mut hoitoon useita kertoja.. Lista on pitkä. Vaikka ne kärsi aivan helvetisti mun takia, ne eivät luovuttaneet. Yks syy siihen oli se, että ne usko muhun, että mä vielä pääsisin irti. Se antoi niille voimaa jaksaa mua. Olen siitä kaikesta läheisilleni helvetin kiitollinen, en tiedä miten voisin hyvittää sen kaiken tuskan.. Faija sano kyllä et paras hyvitys on se etten käytä. Mutta silti. Miten voi hyvittää kaiken sen painajaisen mitä ne joutui mun huumeriippuvuuden takia kestämään? Se tuntuu itestäkin ihan hirveeltä kun muistelen mitä kaikkea ne ovatkaan joutuneet näkemään, kuulemaan, kokemaan, tekemään.. Vahvoja ovat, hitto soikoon kun jaksoivat!

Haluisin vielä sanoo..

Huumeidenkäyttäjän läheiset:
Älkää antako periksi! Helvettiä se on, mutta aina on toivoa. Älkää hylätkö käyttäjää kokonaan, se vaan voi pahentaa tilannetta. Puhukaa! Vertaistuki on tärkeää, myös ammattiauttajat. Hankkikaa tietoa riippuvuudesta ja olkaa käyttäjän tukena vaikka se olisi vaikeaa. Käyttäjä ilman läheisiään saattaa menettää viimeisetkin toivon rippeet. Älkää kuitenkaan hyssytelkö, puhukaa suoraan. Ja yrittäkää ymmärtää. Jos tilanne on kovinkin paha, pieni välimatka on ok, mutta pitäkää yhteys. Voimia!

Huumeidenkäyttäjät:
Lopettakaa! Se on ainoa keino saada asiat kuntoon. Ajatelkaa läheisiäänne ja heidänkin tuskaansa. Vaikka koukku on kova, se ei ole voittamaton. Voimia!