Muistoja

Ollaan oltu 7kk yhdessä mieheni kanssa. Hän osti mulle näin ihanan sinisen ruusun <3 Oli pakko laitta kuvaa tännekin. Ja päivitin tossa myös uusia tekeleitä tonne--> http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/
Käykää kattomassa mitä oon saanu aikaan. :)

Tänään törmäsin yhteen nistikaveriin.. Tuli aika inhottava olo kun palas ne ajat mieleen. Ja se vielä kertokin miten paljon huonommin porukalla on alkanu mennä. Se teki mut tosi surulliseks ja ahdistuneeks. Vielä jokin aika sit mäkin olin vielä niin heikossa hapessa, lähes kuollut. Miten voi olla mahollista et mä elän vieläkin ja oon nyt kuivilla kiitos subu hoidon ja oikean ADHD-lääkityksen. On se kumma miten asiat voi muuttua. Näin hyvään suuntaan vielä.

2 vuotta takaperin.. En päässy sängystä ilman aamupiikkiä ja vedin KAIKEN mitä eteen tuli. Olin valkonen kuin kummitus, helvetin laiha (43kg/170cm) ja todella huonossa kunossa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Olin vähän väliä piripsykoosissa ja sekoilin ympäriinsä ihan vitun tutkalla. Kaikkea vaan sekasin mitä eteen tuli. Millään ei ollu mitään väliä. Paitsi seuraavalla annoksella. Kaveritkin kauhisteli mun menoo ja ottivat etäisyyttä kun pelkäsivät että kuolen niiden eteen. Olin vähän väliä sairaalassa tipassa ja kiertelin katkoja, turhaan. Piikitin itteeni sormiin ja varpaisiin kun muualtakaan ei enää suonia löytynyt, hyvä että niistäkään. Sit multa pysähty sydän alkutalvesta ja pääsin subukorvaushoitoon.

1 vuosi takaperin.. Olin viime kesänä jo subu hoidossa mut silti mulla meni aika lujaa. Tuli vedettyä muutaman viikon putkia millon mitäkin ja olin ihan kuutamolla. Välillä olin selvinkin päin, mut aina ne aineet vei mut mukanaan lyhyen selvän kauden jälkeen. Se oli semmosta tasapainoilua veitsen terällä koko touhu.

Nykyhetki.. Olen edelleen subu hoidossa ja mulla on alotettu ADHD-lääkitys. Löysin myös ihanan miehen elämääni joka on saanu mut jopa rauhottumaan. Niiden ansiosta olen nyt ollu kuivilla jo koko kevään ja tän alku kesän. Elämä tuntuu jo aika hyvältä ja kiitos oikean lääkityksen, pystyn toimimaan suht normaalisti ja voin hyvin.

Noinkin lyhyessä ajassa on tapahtunu näin iso muutos. Mitä se kertoo? Sen että KUKA TAHANSA voi päästä irti aineista. Jos mä kerran pystyin siihen niin uskon kyllä että täällä on muakin vahvempia taistelijoita joilta tuo onnistuu. Sen voin sanoa ettei selvä elämä ole kamalaa, (niinkun aineiden käytön aikana kuvittelin) vaan paljon parempaa ja mahtavampaa kuin kamakoukussa oleminen. Toivottavasti tää antais joillekin huonossa jamassa oleville toivoa. En mäkään uskopnu et pääsisin irti, mut niin vaan kävi sitten. Ihmettelen sitä vieläkin. Mut olen onnellinen.