Kuolemanvarjon laaksosta elävien kirjoihin. Toipuvan addiktin tarina.
Paistaa se päivä ruiskukasaankin!
Lukijat hoi!
Kerron teille elämästäni. Kertokaa tekin itsestänne. Haluan tietää millaisia te olette. Mitä teette elämässänne, miksi luette blogiani, mitä blogini herättää? Kertokaa ihmeessä vaikka ihan anonyymisti.
Luen tätä blogia koska se muistuttaa mua mun entisestä elämästä, mihin en halua siis palata. Älä loukkaannu tuosta. 8vuotta taistelua amfetamiinin ja alkoholin kanssa ja voin ehkä jo sanoa että voiton puolella ollaan.(Tai no pirin himo iskee välillä mutta kun sitä on kiskonu pari päivää niin alkaa ne olot/ihmiset tökkiä. En halua sitä 'elämää' enää. Tsemppiä sulle, toivottavasti joskus pääset eroon kaikesta tuosta, elämä on parasta huumetta :)
Moikka! Löysin blogisi äsken, ja jään seurailemaan. :) Rakas isosiskoni on narkomaani (tällä hetkellä korvaushoidossa) ja toinen nuorempi isosiskoni myöntää käyttävänsä ainakin kannabista ja sieniä. Isäni on entinen narkomaani. Nykyään isä +50 onnellisesti kuivilla ja naimisissa.
Paljon tsemppiä sulle! Oot hieno ja vahva ihminen. Ansaitset terveen ja onnellisen elämän. Kaikkea hyvää sulle Jenna ja voimia!! :)
Sitä me läheiset toivotaan. Mutta ei pystytä auttamaan kun pojalla itsellään ei ole halua. Hän aloitti 16 vuotiaana ja on nyt 23 vuotias. Ulkonäkö muuttunut..rikokset päivittäisiä..ri sitä tunne omaksi lapsekseen..uskon että narkkarin arki on kovaa mutta voin kertoa että niin on narkkarin perheen arkikin. Jokainen valitsee itse polkunsa..niin harmillista kun se onkin. Seurata sivusta lapsensa hidasta itsemurhaa..ja tämä kaipaus..seuraan päivittäin kirjotuksiasi..ja mietin miksi miksi miksi...mut kaikkea hyvää ja voimia tapella aineita vastaan. Elämä itsessään on hyvä huume..jokaisesta päivästä voi löytää hyvää ja kaunista joka tapauksessa. Oikein hyvää kevättä kaikille.
Ymmärrän tunteesi hyvin. Oma isäni on joutunut samaan tilanteeseen niin voin vaan kuvitella miten hirveetä sivusta seuraaminen on ja kuinka aineet etäännyttää läheisten ja käyttäjän välejä. Toivottavasti poikasi pääsee vielä irti. Niin kauan kun on elämää on myös toivoa. Voimia!
Lapsen (4v) biologinen faija on narkkari. Entiseen omaan elamaan kuului kans nuo aineet, ONNEKS en kuitenkaan koukuttunut pahemmin,ja pystyin lopettamaan ajoissa. nykyaan rauhoittavat ihan lekurin ohjeen mukaan ja elama raiteillaan! Tsempata haluan sua! Lapseni faijaa olen koittanut auttaa 6v mutta ei edistysta. Harmittaa ja surettaa etenki lapsen puolesta mutta mits enaa vois edes tehda..
Olen parikymppinen nainen Etelä-Suomesta. Alunperin olen kylläkin kotoisin pohjoisesta. Jätin opiskelut kesken ja muutin töiden perässä tänne etelään. Työskentelen hampurilaisbaarissa ja masennun joka päivä siihen, miten nolo mun elämä on ja miks en ole päässyt vieläkään haluamalleni alalle yliopistoon ja korkeille palkoille. Ainoa haaveeni on tienata paljon rahaa, jotta minulla olisi varaa ostella kivoja ulkomaanmatkoja, asuntoja ja vaatteita. Tyhmää, tiedetään! Elämässä ei vaan ole oikein tällä hetkellä mitään sisältöä.
Sun blogi saa ajattelemaan, että ei tää mun tilanne nyt niin huono olekaan, vaikkei työpaikka tunnu oikealta ja elämäntilanne jumittaa paikallaan. Tykkään tästä blogista myös siksi, koska vaikutat tekstiesi perusteella myös oikeasti ihan aidolta persoonalta, etkä esitä mitään. Näitä tekstejä on mielenkiintoista seurata.
Kiitos samoiun, hyvää kevättä :) Ole onnellinen ettei sulla ole riippuvuutta. Kyllä sun elämäntilanne on mun mielestä jopa kadehdittavaa kun sulla menee noin hyvin :) Koita jaksaa, paljon tsemppiä! Hienoa että jaksat käydä töissä vaikket siitä niin pidäkään. Ja kyllä sä vielä pääset haaveitasi toteuttamaan, uskon niin.
Mulle vinkattiin sun blogista koska oma elämä on ainakin ollut samansuuntaista, olen 27v 9vuotta narkannut nainen, tyttö, hupakko.. Tällä hetkellä olen korvaushoidossa mikä on ollut mulle iso apu, pääsin pahoista piireistä eroon vaikka ne kuinka perässä yritti pysyä, vihdoin ne jätti rauhaan. Alan lukemaan sun blogia ja sun elämää, muistellen samalla millaista helvettiä ja myös ihania hetkiä omassa elämässä on ollut. tsemppiä!!
Moikka Jenna, sun blogia lukeneena voin todeta ettei herkkua ole ollut sulla. Tuntuu, että olet "järkevöitynyt" ja mennyt askeleita kuitenkin eteenpäin--HIENOA! Yritä jatkaa samaa rataa, sä olet vielä nuori, luota tulevaisuuteen. <3
Moi. Mä en oo lukenu kaikkia sun blogipostauksia, koska toi fontti sattuu mua silmiin (tää ei siis oo mikään disautus vaan ihan oikeasti, en tiä onko mulla jotenki huono näkö mutta sitä on tosi vaikea lukea). Kattelin sun videoblogeja ja niiden kautta eksyin tänne.
Se on ikävää et oot jääny koukkuun tolla tavalla, mut ei tuolta oo mitenkään mahdotonta nousta. Oon nähny paljon ihmisiä jotka on onnistuneet siinä. En tosiaan oo lukenu kaikkia sun postauksia, eli en tiedä minkälaisista oloista sä tuut, mutta oon nähny tosi karuja kohtaloja. Mä ite oon väkivaltasen alkoholistiperheen lapsi, vanhemmat eros kun olin pieni, mua kiusattiin koulussa, ala-asteikäsenä raiskattiin ja noin kymmenen miestä käyttivät hyväkseen jne. myöhemmin mulla itelläkin oli sit alkoholiongelmia, sit päivittäinen dokaaminen vaihtu pilven polttamiseen, siitä sit muihin mömmöihin hiljalleen. Monen läheisen kuolema ja psykedeelit on ollu mulle sellasia havahduttajia, et lopulta sit lopetin. Nykyään käytän vaan deelejä muutaman kerran vuodessa ja juon joskus.
Ootko kokeillu ibogaiinia koskaan? Se on ainakin ollut tehokasta heroiiniriippuvaisten hoidossa. Tosin siinä on omat riskinsä, että kannattaa selvitellä niitä. Paras tietysti olisi, jos saisi lopetettua ilman mitään ylimäärästä.
Loppujen lopuks reflat ei oo kellään se isoin ongelma. Kyllä ne reflat kestää. Se, että muut ongelmat palaa lopettamisen jälkeen on paljon vaikeempi juttu. Kaikki henkiset ongelmat, jotka on jättäny käsittelemättä. Mut usko mua, tääl toisel puolel on parempi olla. Käsitellä kaikki se paska mitä on jättäny taakseen ja lopulta olla helvetin kiitollinen siitä, että on saanu kokea niin paljon paskaa, koska se jos mikä kasvattaa ihmisenä ja auttaa myöhemmin ymmärtämään niitä, joilla on vaikeeta. Pelko on yleensä se, joka saa ihmisen junnaamaan paikallaan. Se, et mitäs mä sit ilman näit aineit jne. totta kai alku on vaikeet mut sit ku on vahvan päätöksen tehny ni pikkuhiljaa helpottaa. Tärkeintä opetella kohtaamaan ongelmat ja käsittelemään ne heti ja sietämään kans pahaa oloo ilman et yrittää paeta sitä mihinkään muuhun, kuten aineisiin tai muihin asioihin.
Ootko muuten joskus pyöriny Kaisaniemessä? Näytät tutulta.
Kiitos. Oot ihan oikeessa, kannustavaa ja todenmukaista tekstiä :) En oo kaisaniemessä pyöriny, muistaakseni. Mut jos vaan kiinnostaa ja jaksat niin lueskele ihmeessä tätä blogia niin opit tuntee mut paremmin :)
Törmäsin sun blogiin vähän ennen viime joulua. tykästyin heti. Sillon oli paljon hurjempaa juttua kuin nykyään mut tykkään sun blogista nyt enemmän kun oot kuivilla, tsemppaa muakin olemaan kuivilla!
Oon siis ite nuori Varkautelainen naisihminen joka on liian perso päihteille. Ihan pohjalla en oo vielä käynyt enkä oo sinne menossakaan, lähinnä viihdekäyttöö itellä, mitä nyt jottain nappeja arkena syön. Lupasin sua tulla moikkaamaan jos nään sut Pieksämäellä ;) Ja aion pitää lupauksen. Tykkään musiiikista ja oon gootahtava toisinaan. - V
Hienoa että blogi miellyttää :) Tule ihmeessä nykäsee hihasta jos mut satut näkemään :) Ois kiva tavata ja tutustua :) Voimia paljon sulle! Koita pysyä kuivilla.
Selailen tässä nyt jo kolmatta tuntia blogiasi. Eksyin tänne jotenkin, kun uteliaisuuttani Googlasin tietoa eri kipulääkkeistä. En siis tunne sinua, vaikka tämän lukutuokion jälkeen melkein tuntuu siltä.
Tuli vaan sellainen olo, etten voi sulkea konetta ennen kuin olen sanonut jotakin sulle.
On ihan järjettömän hienoa, että vaikutat olevan aivan uudenveroisen elämän alussa - päihteettömän. Toivottavasti saat jätettyä vielä viimeisetkin lieventävät ja loiventavat, ehkä joskus röökiä myöten... Uskomatonta henkilökohtaisen historiasi ja kaiken kokemasi jälkeen, että olet nyt tuossa, mahtavaa. Suurilta osin en oman kokemukseni varjossa edes tiedä huumesekoiluistasi ja muista lukiessani, mistä puhut, mutta sen on täytynyt olla omalla tavallaan erittäin tyhjää elämää. Nyt se täyttyy hyvällä päivä päivältä. Upeaa, että olet naimisissa ja rakastunut. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi. Toivottavasti miehesi kohtelee sinua hyvin. Muista, ettei rakkautta voi koskaan olla liikaa. Sitä saa näyttää ja jakaa mielinmäärin. Rakkaus eri ilmenemismuodoissaan antaa elämälle merkityksen. Rakkaus voi parantaa.
Vähän höntti olo nyt kirjoitella näin diippejä höpötyksiä sulle tänne, mutta haluan vain osaltani auttaa sinua eteenpäin. Sanoissa on voimaa.
Itse en välitä suhdettani päihteisiin tässä sen enempää ruotia, kuin että selvinpäin on nykyään turhan usein tuskaista. Läheiset ovat välini alkoholiin. Koin kyllä pienen herätyksen tapaisen tänä iltana blogiasi lukiessani, kiitos siitä. Nyt aion tosissani vähentää erinäisiin päihteisiin turvautumistani, eihän tästä tulee mitään, kohta omastakin albumistani löytyy kuvia piikkivuorista ja selfieitä hakkaamisen jäljiltä... Vielä en ole siinä pisteessä käynyt edes, mutta siihen on varmasti yllättävän helppo lipsahtaa, tahtomattaan tietysti.
Elämä on oikeasti ihmeellinen ja kaunis asia, miksi pilata se niinkin kivalta ihmiseltä kuin itseltään vetämällä kaksin käsin kamaa, kokemuksista puolet on pelkkää harhaa ja unohtuu ja jäljelle jää vain paska olo tai pahemmassa tapauksessa hautajaiset, jonne kukaan ei tullut saattamaan.
Sussa on muuten myös selvästi taiteilijan "vikaa", harjoita sitä puolta lisää. Äläkä pelkää, väitän että ajan kanssa sieltä alkaa tulla vain entistä parempaa settiä ilman aineita (kun jossakin tekstissä kirjoitit päihteettömyyden olevan mahdollisesti kuin lobotomia sun taiteellisuudelle tjsp). :) Virkkaa, soita, laula, piirrä, kirjoita! Olet rohkea oman tiesi kulkija, kivisen tien kompuroinut ja viettänyt aikaa myöskin toisella puolella. Siinä on aikamoinen inspiraatioallas uiskenneltavaksi.
Kaikkea hyvää sulle ja miehellesi myös. :-) Sisua!
kiitos paljon kun kirjotit :) Puhuit ihan asiaa. Hyvä että blogini herätti, toivottavasti sun ei tarvi koskaan kokea tätä samaa mitä mä oon käyny läpi. Pysy lujana vaikka mikä tulis. Sulla on järkee päässä ja tiedostat hyvin mitä päihderiippuvuudesta voi seurata. Joskus selvänä olo tuntuu tuskalta, mut kun siihen pääsee kiinni kaiken helvetin jälkeen, se on todella antoisaa ja mahtavampaa kuin mikään päihde. Kaikkea hyvää sulle ja kiitos mahtavasta tekstistä :)
Löysin blogisi kun isäni lähetti minulle linkin. Ite olen 18v ja huumeita kokeilin ekan kerran tänä vuonna, tosin kun sen aloitin niin sitten mentiin ja kovaa. Kesällä tutustuin vääriin ihmisiin joiden kanssa vedin päivittäin kaikkea mitä tuli vastaan, rännitys tuli nopeasti kuvioihin. 2 kuukautta katkolla ja sen jälkeen olen repsahtanut koviin aineisiin vain kerran, lähinnä perheen ansiosta joka vahtii mua silmä kovana etten käytä mitään. Muuten makaisin varmasti ojan pohjalla... Koko ajan tekee mieli, ei niin väliä mitä ainetta, mutta sitä piikittämistä mulla on ihan kamala ikävä. Sun teksteistä on ollu mulle paljon apua ja muistutan tän blogin avulla itteäni aina siitä että ei se huumeiden varjostama elämä ole sen kaiken arvoista. Kiitos.
Hienoa että blogista on ollu apua. Toivon todella paljon ettet enää alkais käyttämään. Säkin oot vielä niin nuori, elämä edessä ja sitä rataa. Haluatko hukata ja menettää kaiken hyvän elämästäs huumeille? Pysy vahvana! Loppujenlopuks aineet tuo helpotuksen vaan alkuvaiheessa, sit homma kääntyy päälaelleen ja tulos on helvetti josta ei meinaa päästä millään irti. En toivo sitä sinulle. Oon kokenu sen paskan ja olen onnellinen kun oon päässy parempaan tilanteeseen. Kamahimoja tulee varmasti paljon mut niistäkin selviää, usko pois. Älä anna enää aineille valtaa. Varmasti haluat päättää ite omasta elämästäs, eikä nin että huumeet päättää siitä. Jos tulee tiukka paikka niin voit kirjottaa mulle, koitan jeesata parhaani mukaan.
Luen koska sisarukseni kuoli yliannostukseen. Hänellä se oli noin 10 vuoden pitkä ja ilmeisen paska matka. Kaikki alkoi teininä "kevyesti" pilvestä ja sienistä, "pelkästä" viihdekäytöstä ja päättyi sitten suonensisäisiin ja yliannostukseen. Matkaan mahtuu paljon rikoksia ja väkivaltaa, paskaa oloa, paskoja kamapiirejä, katkoja sun muuta, mutta aina sortui uudestaan käyttämään ties mitä. Luen koska haluan ymmärtää sitä maailmaa sitä raadollisuutta ja kuinka vaikea sieltä on päästä pois ja kuinka sekaisin sen ihmisen pistää ja muuttaa tämän täysin eri ihmiseksi. En koe hänen olleen minulle sisarus enää vuosikausiin, se viimeisten vuosien raunio oli ihan joku muu. Viimeiset vuodet odotimme sitä päivää kun sisarus kuolee, koska tiesi että on siirtynyt suonensisäisiin että nyt se on menoa aika nopeasti. Kaikki sisarukset käännettiin selkämme suojellakseen itseämme ja osittain myös vanhempammekin vaikka he jollain tavoin koittivat loppuun asti auttaa, vaikka mahdotonta se on kun toinen ei apua halua ja olivat lähellä päästä hengestäänkin sisaruksen alkaessa joskus kamapäissään riehumaan näiden koittaessa auttaa.. Sen vuoksi välien katkaisu oli pakollista oman itsensä suojeluksi vaikka se karulta tuntuukin jälkikäteen, paljon jäi sanomatta ja tekemättä vaikka luulen ettei sisarusta kauheasti mikään kiinnostanut siinä sekavassa elämässä mitä se eli. Muuta sinä elämäsi lopullisesti kun vielä voit sen tehdä ja siihen tuntuu olevan mahdollisuus, hautaan se johtaa muuten vääjäämättä
Oot ihan oikeessa. Ymmärrän hyvin että teidän oli laitettava välit poikki oman turvallisuutenne takia. Sama se oli munkin kohdalla, ei paljon läheisiä näkyny. Kauan ne jakso ja monesti joutu vaaratilanteeseen kun aloin riehua kamapäissäni. Nyt jälkeenpäin tuntuu ihan hirveeltä se kaikki mitä olen heille aiheuttanut. Kaikki se tuska.. Ymmärrän sinua hyvin. Ja tuossa tilanteessa toimitte ihan oikein, vaikka se raskas päätös onkin. Kama vaan tekee ihmisestä jonkun aivan toisen jota ei enää tunnekaan. On hirveetä ettei siskos selvinny kuiville. Otan osaa. Se oli varmasti rankka paikka. Voimia!
Olenkin seuraillut sinua ja jutellut kanssasi aikoinaan irc-galleriassa :) Nyt löysin sinut täältä ja vaikka itse en huumehelvetissä ole käynyt niin voin vain kuvitella kuin raskasta sinulla on ollut. Jään seurailemaan kuinka onnistut paranemisprosessissa ja pidän peukkuja pystyssä. Jos haluat tietää minun elämästäni kurkkaa blogiini. Varmasti samanlaisia tuntemuksia meillä molemmilla, tsemppiä! <3
Hei Jenna! Olen sosiaalialan opiskelija ja aloin lukea blogiasi yhtenä oppimistehtävänä. Kiitos sinulle siitä, että kerrot kaunistelematta ja rehellisesti elämästäsi ja tuntemuksistasi. Kuten me huumeita käyttämättömät turhan usein leimaamme kaikki päihteiden käyttäjät kakkosluokan kansalaisiksi, niin tuntuu että myös toisinpäin yleistystä tapahtuu. Mistään mitään ymmärtämättömät sossutädit vain jakavat ohjeita kuinka kuuluisi olla ja elää. En sano, että sinä Jenna olet niin kirjoittanut; taisi olla joku kommentoijasi, joka näin sanoi. Itselleni huumemaailma on täysin vieras. Silti toivon että koska opiskelen sydämelläni tehdäkseni tätä työtä vertaiselleni, minua myös siten kohdellaan. Emme tiedä toistemme maailmoista; mutta itse olen ainakin valmis tulemaan puolitiehen vastaan. Toivon sydämestäni Sinulle Jenna kaikkea hyvää. Toivon, että kun katsot peilistä näet itseesi luottavan, kauniin nuoren naisen. Iloitse jokaisesta päihteettömästä päivästä, ole ylpeä itsestäsi. Hymyilen Sinulle kun tulet kadulla vastaan <3
Törmäsin blogiisi sattumalta ja huomaamatta olinkin kahlannut blogia läpi pari tuntia, lukenut tekstin sieltä, tekstin täältä... Sä olet mun ikäinen, meillä on sama syntymävuosi ja mä olen myös nainen. On ällistyttävää miten erillaiset elämät meillä voikaan olla vaikka tavallaan voisin olla ''sun paikallasi''. Mulla kokeilut jäi 15-17vuotiaana onneksi lopulta vaan savuihin sekä viina+lääkeyhdistelmiin, lääkkeiden käyttö viinan kanssa loppui siihen millaisen olon sain aikaan panacodeilla ja viinalla. Kun kannabista alkoi tulla polteltua joka viikonloppu ja lopulta liki joka päivä sekin alkoi jo näkyä elämässä, valmistuminen myöhästyi, kaverit oli aina sekasin, jos päivä ei menny kännissä se meni krapulassa. Pari vuotta sitä biletti ja sitten heräsi. Sai jotenkin paperit kouraan, jokseenkin ironiselta alalta, olen mielenterveys- ja päihdetyöhön erikoistunut lähihoitaja. Jossain vaiheessa aloin tarkkailla ihmisiä ympärilläni, moni oli siirtynyt asteittain kovempaan tavaraan, en oikeastaan koskaan kysynyt mitä kukakin käytti, siitä ei ole tietoa. Osa käyttää tänä päivänä lähinnä subua, osa elää tavallista elämää, osa polttelee viikonloppuisin. En näe entisistä kavereistani enään kuin yhtä ja hänen kauttaan olen kuullut miten muilla menee. Tosin hänkään ei ole heistä kuullut nyt useampaan vuoteen. Elämääni kuuluu toki myös lapsuuden ystäviä joiden kanssa ystävyys rakoili noina ''bailuvuosina''. Mun tapauksessa kaupungin vaihto taisi olla pelastus, vaikka vierailin säännöllisesti alkuperäisessä kotikaupungissani niin vanhat kaverit alkoi jäädä taka-alalle, jotenkin heitä katsoi ''eri silmin'' ja tajusi että, nyt ei hyvin mene. Menee oikeastaan niin huonosti että, tuo ei ole minun elämäni. Nyt kun viimeisimmästä pilvisätkästä on 9-vuotta, en tunne enään teinivuosien kavereita, en tiedä ovatko he elossa ja miten heille lopulta kävi. Kun tarkastelen elämääni nyt sen johtotähtenä vaikuttaa pieni poikani, parisuhde sekä lemmikit ja niiden kanssa harrastaminen. Ammattikorkea häämöttää keväällä . Hymyillen voin tänä päivänä todeta että olen ''ihan tavallinen'' nainen jolla oli vaan rankka teini-ikä.
Blogissasi mielenkiintoa herättää se että, miten ihminen ei vätäydy pois tuosta elämästä ennen kun se elämä ottaa vallan? Toki kyllähän osa meistä addiktoituu herkemmin kuin osa jne..mutta silti. Ehkä etsin vastausta siihen että, miksi? Miksi ihminen lopulta ajaa itsensä tuhoon? Ja mikä on se juttu joka lopulta nostaa sieltä pois. Toivon sulle kaikkea hyvää ja sitä että, löydät pysyvästi elämääsi jonkun/jonkin mikä on niin merkityksellistä että, se auttaa sut parempaan, ihmisarvoiseen elämään.
Riippuvuus on vastaus kysymyksiis. Se on kuin toinen henkilö joka ottaa valtaansa. Ja se saa tekemään mitä tahansa että saa halunsa rtyydytettyä. Siinä ei paljon ihmiseltä kysellä. Se vääristää koko todellisuuden. Ihminen kuvittelee että se "todellisuus" on vaan hyvää ja tärkeää vaikkei se ole. Hankala selittää mut toivottavasti tajusit. Ja siitä pääsee eroon vaan omalla tahdolla voittaa se paska.
Moikka Jenna! Opiskelen sosionomiksi ja mielenterveys- ja päihteet kiinnostavat minua. Sattumalta eksyin tänne sinun blogiisi tänään ja tuli sellainen fiilis että nyt on pakko kirjoittaa pieni kommentti tänne. Itse en ole kokeillut huumeita eikä lähipiirissäni ole käyttäjiä, joten nämä sinun kokemuksesi huumemaailmasta ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ehkä jonain päivänä tulen työskentelemään huumeidenkäyttäjien kanssa ja tukemaan heitä elämäntapamuutokseen.Todella hienoa että olet uskaltanut kirjoittaa asioista niitä kaunistelematta. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Sattumalta päädyin lukemaan blogiasi. Öitteni ratoksi lueskelen, unirytmit taasen sekaisin. Mukavaa lukea siksi, koska olet hyvin avoin ja rehellinen kertomuksissasi. Toki mielenkiintoa lisää se, ettet kirjoita anonyymisti. Itse en käytä kuin alkoholia, tupakkaa sekä kahvia. Kohtuurajoissa. Serkkuni kuoli muutama vuosi sitten lääkkeiden+viinan yliannostukseen oltuaan jo jonkin aikaa kuivilla. Myös paras ystäväni sekoili hetken huumeiden parissa. Isäni on alkoholisti. Minua on jostain syystä aina kiinnostaneet ihmisten mielenterveys, ja päihteet usein kuuluu asiaan, jos on mielenterveysongelmia. Kiitos mielenkiintoisesta tarinoinnista! Olen vasta lukemassa tammikuuta 2015, jännää seurata miten olet pärjäillyt :) Kaikkea hyvää, -E
Löysin sun blogin eilen ja syvä kiinnostus heräsi :) mun hyvä ystävä on käyttänyt vahvojakin aineita ja näin sitä elämää aika läheltä, joten haluan lukea mitä kaikkea huumeiden käyttäjien päässä liikkuu ja miltä elämä näyttää huumeiden vaikutuksesta.. uskon että tämä blogisi voi jollain tavalla auttaa minua paremmin ymmärtämään asioita teidän näkökulmasta, koska monesti kuulen kuinka huumeriippuvaisia arvostellaan ilman että mietitään sitä faktaa kuinka koukuttavia ne aineet ovat...
Ihana Jenna! Tässä yksi sosionomiopiskelija lisää lukijoiden riviin. Kiitos valtavan rehellisestä, rohkeasta, informatiivisesta ja paikoin myös tragikoomisen hauskasta blogistasi (musta huumori on oikeasti hyvä ase selviytymisessä) ;) Kuulostaa tässä hetkessä siltä, että asiat ovat menossa kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Ei paskempaa!
Olen omassa (kaukaisessa) menneisyydessäni saanut jonkinlaista kosketusta huumeiden maailmaan, exä oli väkivaltainen sekakäyttäjä (kaikki meni, paitsi ei piikittänyt) ja silloisesta kaveripiiristä moni siirtyi kovempiin aineisiin, osa on jo manan majoilla. Itse en jostain syystä kokeillut mitään tötsyjä vahvempaa (kun se ei kolahtanut millään tavalla), hyvä varmaan niin. Ihan riittävän nollaavaa on ollut viinan ja kohtuuttoman tupakanpolton yhdistelmälläkin :) Exän väkivaltaisuuden "ansiosta" pääsin eroon koko elämäntavasta vaihtamalla paikkakuntaa...
Olen jo työssäni kohdannut korvaushoidossa olevia nuoria ihmisiä, enkä pitäisi mahdottomana työskentelyä päihde- ja rikostaustaisten parissa, aivan samanlaisia ihmisiähän he ovat (ihania, omia yksilöllisiä persooniaan) kun muutkin, elämä vain on ollut vähän rankemmanpuoleista. Minusta meillä sosiaalialan työntekijöillä pitäisi olla paljon enemmän kiinnostusta ja uskallusta ottaa selvää ihmisestä siellä päihdeongelman takana, se on turhan tiukka filtteri kohdata toinen, jos lähtökohtaisesti ajatellaan toisen olevan ensisijaisesti narkki tai murhamies tai alkoholisti. Jokainen meistä kun on niin paljon muutakin.
Hyvää joulunalusaikaa, pianhan se päivä taas alkaa pidentyä ;) Lämmin kiitos vielä blogistasi <3
Löysin tän blogin ihan sattumalta yheltä keskustelufoorumilta, sävähti silmiin ku avasin linkin. Itse hyvässä matkassa kohti helvettiä ja vaikka tiedän että sinne ollaan menossa, ni himo vaa vie voiton. Kai se täytyy jo itekki myöntää, vaikka koko ajan oon ajatellu että kyllä tää on iha hallinnassa. Sun blogia lukiessa voisin kuvitella itte kirjottavani sitä vaikka viiden vuoden päästä ja siitä tietosena.. käytän silti. Essojen kaa menny tosi lujaa vuoden ajan ja viikko sitte koin ensimmäistä kertaa.. amfetamiini psykoosin. Ihan kamalaa. Yritän kyl olla varovaisempi, kolme kertaa ollu todella lähellä että mä en olis nyt tässä kirjottamassa tätäkään viestiä. Koko ajan huomaan, että menettää lisää ja merkitys kaikkeen hävii, ajattelen kai mitä välii ku onko enää kohta mitää menetettävää.. En oo piikittäny vielä, mutta mielessä on käyny monta kertaa ja tiedän ettei jonku tarvis ku sanoo ja vähän auttaa siinä, ni heti suostuisin. Voivoi ku sitä on heikko tän edessä. Ite oon nyt 19 vuotias ja 18 vuotiaana kaveri anto esson ja siitä se lähti. Pirii jonku verran käyttäny, lsd yhen kerran ja siitä voin sanoo ensimmäinen ja viimenen kerta.. tuli meinaa huono trippi. Oon siitä kirjottanukki sen huonon trippi kokemukseni, jota en toivois en oikeesti pahimmalle vihamiehellekkää ja kerranki voin rehellisesti sanoo että sitä en toivois, vaikka jotain muuta paskaa mutta ei sitä kokemusta kuitenkaa. Nyt koittanu essojen kaa rauhottuu ja xanoreita käyttää, ni auttanu vähäsen. Haluisin sulle sanoo paljonki ja keskustella, mutta en saa sitä jotenki tähän kirjotettua. Samassa veneessä, mut viel ei oo aika upota.
Hei, aina on toivoa! Kun sullakin se oma tahto herää niin säkin onnistut. Mä jouduin käydä ihan vitun pohjalla ennen kun se tahto tuli. Jos haluut keskustella mun kaa niin laita sähköpostia jenna.harju89@hotmail.com Olis kyllä kiva jutella sun kaa enemmänkin.
QT TARINA OSA 1 Blogiisi on tullut eksyttyä yks päivä puolvahingossa ja aika rankkaa tekstiä oot kirjotellut, mutta todella hienoa, että jaksat edelleen pinnistellä ja pysytellä elävien kirjoissa! Siitä myös annan todella isot propsit, et pystyt noin vitun rankkoja juttuja kertomaan omalla naamarilla ja nimelläsi! Itestäni ei meinaan olisi tuohon vaikka olenkin ite paljon vähemmällä selvinnyt. Jossain jutussa joku kommentoi, et ei tollanen juttusi kertoma voi olla mahollista ja että se olisi jonkun "huomiokipeän narkkihuoran" säälinhakua. Ite en kyllä yhtää epäile tarinoitesi todenmukaisuutta, sillä oon itekin tullut todistaneeksi niin rivoa touhua huumeiden ympärillä. Toisaalta en myöskää syytä noiden tarinoiden todenmukaisuuden epäilijöitä (vaikka haukkuminen huoraks yms. onkin kyllä vitun törkeetä ja ala-arvosta mun mielestä) koska ihminen, joka ei oo koskaa ollu huumepiirien tekemisissä ei voi kyllä ymmärtää millasta touhua se on käytännössä. Mutta sitten itse asiaan. Olen 24v yksinasuva tatuoitu kundi, joka opiskelee ja käy välillä opiskelujen ohella töissäkin. Mulla ei oo rikosrekisteriä ja vakavimmat rikkeet joista mut on tuomittu on ylinopeus ja sitten parkkisakkoja tullut pari :D. Mä myös toisinaan käytän erilaisia huumeita. Olen onnellisesti parisuhteessa ja myös tyttöystäväni käyttää samoja substansseja mitä mäkin. Huumeet mitä käytän ovat pääasiassa kannabis, piri, kokaiini, ekstaasi, LSD, sienet ja sen semmoset. Myös jotain muuntohuumeita ja reseptilääkkeitä (telarit, bentsot, jtn muitakin opiaattipohjasia) on tullut kokeiltua päihtymistarkotuksessa mutten oikein pitänyt niiden vaikutuksista ja siks ovatkin jääneet lähinnä kokeiluasteelle. Suonensisäsiä aineita en ole koskaan edes kokeillut vaikka tilaisuuksia vetää niitä on ollut useita. Mm. tuttavapiiristä löytyy useampi subunisti. Olenko riippuvainen huumeista? Helvetin hyvä kysymys sillä en osaa sanoa. Itse en koe, että olisin riippuvainen mistään ja mulle ei tuota mitään ongelmia olla vaikkapa useampi kuukausi ilman aineita. Mutta haluaisin silti pikkuhiljaa lopetella huumeiden käytön ehkä jopa kokonaan (jopa blossittelunkin lopettamista oon miettiny) ja se onkin ongelma että pystyisinkö siihen etten joisi kuin alkoholia. Jossain pippaloissa vastaavassa on mm. mukava vetässä parit koksuviivat ja sitten ilosesti seurustella siellä ihmisten kanssa. Esimerkiks juhliminen toisinaan ilman huumeita tuntuu tylsältä ja aika mitäänsanomattomalta välillä (joskin kuningas alkoholi pelastaa tilanteen joka on sekin kyllä vaarallinen huume, kun asiaa miettii). Olin sitten riippuvainen tai en, en oo sillä perinteisellä tavalla koukussa. Elikä tästä alkaa ”lyhyt” elämänkertani. Joitakin tekemiäni juttuja ja rikoksia jätän kertomatta, koska jotkut näistä rikoksista ovat sellasia, että poliisi tutkii niitä edelleen enkä halua ottaa pienintäkään riskiä, et joku jepari kiinnostuisi tästä tekstistäni .
Vartuin ite onnellisessa kodissa lapsena, mitään perheväkivaltaa/alkoholismia yms. tai vastaavaa en ole koskaan nähnyt perheessäni ja mulla on ollut aina tosi rakastavat ja välittävät vanhemmat. Tosin meillä on suvussa vähän ollut huumeisiin liittyviä juttuja, faijani käytti suonensisäsiä aineita nuorempana, mutta pääsi niistä eroon ja on ollut siitä lähtien rehti ja rehellinen työssäkäyvä mies. Toinen isosiskoistani seurusteli nuorena yhden piripään kanssa, joka hakkasikin hänet pari kertaa. Sisko kuitenkin pääsi siitä eroon tosta vitun mulkusta ja on nykyään onnellisesti naimisissa oleva perheenäiti. Lapsena olin tosi hiljainen, ujo, eläinrakas, hyväsydäminen ja kiltti (jopa vähän liian kiltti) poika, joka ei tahtonut kenellekään pahaa. Ujoudestani huolimatta sain jo tarhassa ja eskarissa paljon kavereita joista monien kanssa tuolloin alkanut ystävyys on kestänyt ihan aikuisikään asti. Olin tuolloin myös ihan järkyttävän ujo tyttöjen seurassa ja yleensä välttelinkin niitä :D. Ekana koulupäivänäni ekalla luokalla eräs viereisellä pulpetilla istunut tyttö (kutsutaan häntä vaikka Millaksi, nimi muutettu) halusi pelata mun kans jotai sanaleikkiä kanssani ja niin me sitten pelattiin. Musta ja Millasta tuli keskenään ehkä jopa parhaimmat ystävät ja se ystävyys jatkui vuoskausia sen jälkeenkin. Mitään ystäviä enempää ei siis koskaan oltu, mutta oltiin silti tosi läheisiä, halattiin toisiamme kun oli vaikeeta, avauduttiin toisillemme kaikesta yms yms. Sain myös edelleenkin ujoudestani huolimatta paljon ystäviä ja kavereita. Mua itteäni ei koskaan kiusattu enkä mä kiusannut muita (joskin kyllä tuolloin todistin koulukiusaamista enkä tehnyt mitään sen estämiseksi, ks. hiljainen hyväksyjä). Ala-asteella 6. luokan keskiarvo lähenteli ysiä. Yläasteelle päästessä ujouteni oli aikalailla kadonnut vaikken mikään hirveän puhelias ollutkaan. Siitä huolimatta olin tosi ihmisläheinen ihminen ja mulle tuotti hirveesti mielihyvää aina auttaa ystäviäni ja kavereitani ja välillä muitakin. Omaks ylpeydekseni voin sanoa, että puutuin sivustakatsojana koulukiusaamiseen, sillä eräs hyvä kaverini kiusas sellasta nörtähtävää tyyppiä melko rankasti, mutta tein siitä lopun. Myöhemmin tämä kiusattu kävi jopa kiittämässä mua siitä, että ”olin ainoa ihminen koko koulussa Yläasteella tuli myös paljon mm. kotibileissä käytyä ja noihin aikoihin tutustuin myös sellasiin tyyppeihin, joista aikuisiällä tulisi hämärähemmoja, narkomaaneja ja muuta hauskaa. Sen vielä lisään tähän, että olin myös hyvin urheilullinen ja harrastin teini-iässä joukkuelajeja, olin jopa suunnitellut hakevani urheilulukioon yläasteen jälkeen. Yläasteelta päästessä todistuksen keskiarvo oli jotain luokkaa 8,5-8,6 (en muista ihan tarkkaa enää).
Lukion sijasta meninkin sitten amikseen ja amisaikana tapahtui ekat huumekokeiluni ollessani n. 16 vuoden ikäinen. Kysehän oli siis kannabiksesta jota poltettiin älyämpäristä jossain kotibileissä. Sen jälkeen pilveä polteltiinkin kavereiden kesken aina sillon tällön, yks vakipaikka missä poltettiin älystä sitä oli yhen päiväkodin piha iltaisin, mutta jouduttiin jossain vaiheessa vaihtamaan blossittelupaikkaa, kun päiväkodin lähellä alkoi poliisiauto pyöriä aika aktiivisesti (joku oli ilmeisesti nähnyt joukon nuoria polttelemassa pilveä tarhan pihalla ja soitellut poliisille). Myös alkoholia teininä kului, mut välillä ongelmaks muodostui se, ettei saatu hakijaa joten silloin kannabis korvasi bissen, koska sitä ostaessa ei kysytty papereita :D. Budi ei ollut tuolloin ongelma mielestäni kenellekään eikä haitannut koulunkäyntiäni, sillä hyvin numeroin valmistuin ammattiin. Yhden kerran, joskus n. 17-vuotiaana jäin vanhemmille kiinni polttelusta, kun he haistoivat ”luonnontuotteiden” tuoksun hupparistani. Myönsin asian ja sanoin, että pari-muutama kerta on tullu kokeiltua, mutten kokeile enää koska en tykännyt siitä yhtään. Mutsini tietty piti mulle valistuksen aiheesta joka oli varmaan sanasta sanaan kopioitu jostain irti huumeista ry:n pelottelukampanjasta. Onneks mutsi kuitenki usko mun selityksiä. Onhan se inhottavaa kyllä valehdella vanhemmilleen, mutta en vain sillä hetkellä olisi jaksanut kuunnella neljän tunnin kauhukertomuksia siitä miten ”ENSIMMÄINEN KANNABISPIIKKI VOI TAPPAAA!!!!!1111”. Turhaa kai sanoa, että en lopettanut polttelua siihen, mutta olin jatkossa paljon tarkempi kiinnijäämisen suhteen. ---------------- Ekat kolme osaa tarinasta kirjotettu tähän, anteeks että tuli näin paljon tekstiä. Toivottavasti tämän jaksaa vielä lukea :D. Tarinan pituuden vuoksi kirjottelen tämän tälleen osissa ja kirjottelen elämäntarinani ja huumejuttuni seuraavan osan jossain vaiheessa. Tarinani perusteella vaikutan varmasti tosi symppikseltä ja kivalta tyypiltä, mutta voin vakuuttaa, että kun loput stooristani tietää niin käsitys minusta tulee kyllä muuttumaan radikaalisti. Mutta bloginpitäjälle toivon oikeasti kaikkea hyvää ja multa saat täydet kunnioitukset että olet ymmärtänyt hankkia elämäsi kuntoon. Mukavaa alkavaa vuotta! :)
QT TARINA 4 Jes, jatkan taas storiini rustaamista kuukauden tauon jälkeen jos vielä kiinnostaa kuulla :D. Ollut vähän kiireitä ittellä yksityiselämän asioiden takia, joten jäänyt tarinani kirjottelu vähemmälle, mutta jatkan tähän jos kiinnostaa jatkot kuulla .
Eli 16veenä tuli ekat parisuhteeni ja siitä eteenpäin koko amisajan olin kuin kuka tahansa muukin teini; koulunkäyntiä, urheilua, tyttöystävän kans oleilua, kavereiden kans hengailua, pilven polttelua ja välillä bissenkin juontia. Ei mitään mainittavaa, vaikka jotkut lapsuudenaikasista ystävistäni olikin siirtyneet jo silloin koviin huumeisiin ja välillä pyörin heidänkin kanssaan. Eräs ystäväni oli jo about 12-13veenä ruvennut spiguttaan hihaan kaikkea mitä käteen sai ja samasta porukasta löytyi muutakin joille kaikenlaiset päihteet maistui. Vaikka hengasinkin tuollaisten tyyppien kanssa niin välillä kyllä kuumotti ihan huolella hengailu noissa piireissä. En siltikään halunnut katkoa välejäni ihmisiin, jotka olin tuntenut jostain tarhasta tai vaippaikäsestä asti.
Kuitenkin valmistuin ammattiini 18veenä hyvin ja onnistuin saamaan ihan hyvää duuniakin. Noihin aikoihin tapahtui ekat kovien huumeiden kokeiluni. Ja kysehän oli tietty ekstaasista. Alun perin kelasin, että budi on ainoa huume, johon tulen koskaan koskemaan, mut kaverini oli hankkinu jostain jotain naksuja (en enää ees muista mitä nipsuja ne oli) ja tarjos mulle yhtä. Alkuun olin silleen et ”eiks noi oo vaarallisia/noista voi lähtee henki tai tulla psykoosi” jne jne, mutta kaverini vakuutteli onnistuneesti mut, että ”muistahan millasta paskaa huumevalistus oli aikoinaan pilvestäkin, ei oo sen kummosempia”. Pitkän kinan jälkeen otin sen sitten ja voi luoja että diggasin siitä essofiiliksestä. Samalla rupesin kelailee, että kyllä valistus oli täyttä paskaa tämän(kin) asian suhteen.
Hieman myöhemmin tuli kuvioon myös ekat pirikokeilut ja vastaavat. Olin nähnyt monien monien kaverieni vetäneen sitäkin jostain ihan pikkupenskasta asti ja kaikille tuntui elämä menevän hyvin. Jotenkin vakuutin itseni monesti siitä, että valistus on ollut täyttä paskapuhetta ja pelottelua ja hyvin näitä voi vetää. Toki mihinkään spigutteluihin en mennyt mukaan vaikka niitäkin kyllä tarjoiltiin.
QT TARINA 5 19 ikävuoden tullessa täyteen oli tullut kokeiltua dexmiä, budia, mämmiä, nipsuja, spörreä ja kertaalleen Helsingin yöelämässä pyöriessä kokaiinia. Olin myös eronnut tyttöystävästäni jossain vaiheessa ollessani vielä 18v ollessani, joskin eromme syy ei johtunut millään lailla huumeista. Mulla oli silti monia kavereita joille alkoholi oli ainoa hyväksyttävä huume ja jotkut pitkäaikaisista kavereistani alkoivat vähän vierastaa mua ”uusien” kavereideni takia. Myös tuossa aiemmassa osiossani oleva Milla, joka oli tuolloin edelleen yks rakkaimmista ja tärkeimmistä ystävistäni otti puheeks elämäntyylini ja sen sellaset. Vakuutin hänelle, etten mä oo mitään vitun narkki tai vastaava ja tuolloin hän uskoikin vielä sen.
Sitten 19veenä tuli armeijaan meno Vekaranjärvellä viestipataljoonassa. Olin tuolloin fyysisesti hyvässä kunnossa ja sen takia jouduinkin (nimenomaan JOUDUIN) AUKiin ja jouduin leikkimään sotilasleikkiä vuoden siellä. Myös inttiaikana tuli budia käytettyä ihan vitusti varmaan jokasena lomana. Myös itse inttiaikana tuli salakuljetettua budia varuskuntaan, poltettua siellä ja jopa pientä bisnestä sen ympärillä pidettyä :D. Ja voin ainakin omasta kokemuksesta sanoa, että armeijassa huumeveikkoja riittää! Olin meidänkin tuvassa varmaan kevyimpiä tyyppejä huumeiden suhteen. Jotkut olivat jopa piriä ja subua spiguineen tuonut mukanaan asevelvollisuusaikanaan. Itseasiassa puolustusvoimissa osastosta riippuen blossittelu on jopa hiljaisesti hyväksyttyä, omassakin osastossa oli pesutuvassa yhen väliseinän takana bongit piilossa ja kapiaiset katsoivat sitä läpi sormien, kun ei ollut vaan aktiivitoiminnassa pilvessä paljoa.
Huvittavaa kyllä, inttiaikana tutustuin joihinkin helsinkiläisiin alamaailman tyyppeihin, jotka olivat asepalvelusta suorittamassa samaan aikaan ja tuli jo luotua silleen suhteita. Itse tuolloin ajattelin, että Suomen valtio oli riistänyt multa vuoden elämästä orjuuttamalla mua, joten koin siten oikeutetuksi tehdä niitä kaikkia rikoksia, joita tulin myöhemmin elämässäni tekemään.
Intistä päästyä tulikin muutaman armeijakaverin kanssa lähdettyä Amsterdamiin, jossa käytiin joukolla bordellissa, coffee shopeissa polttelemassa pilveä ja vetämässä psilosybiinitryffeleitä. Myös ekat LSD-kokeiluni tapahtui damissa. Suomeen palattua rupesin kokeilemaan ja käyttämään erilaisia deelejä.
QT TARINA 6 Tähän mennessä tarinointini voi kuulostaa aika huumeita ylistävältä. No on totta, koska sitä se aikalailla olikin tuohon aikaan, joskin olin jo vielä itse pelkästään kannabislinjalla ollessani joutunut todistamaan huumeiden haittoja. Eräs parhaista ystävistäni, jonka olin tuntenut vaippaikäsestä asti, veti anabolisia steroideja ja amfetamiinia kun harrasti mm. nyrkkeilyä. Seurauksena kaveri sekosi päästään ja teki itsemurhan 18-vuotiaana. Kelasi varmaan että tappamalla ittensä ongelmat katoaisi, siinä hän oli kyllä oikeassa. Varmaan myös kelasi, että kukaan häntä ei jäisi kaipaamaan. Siinä hän oli ihan vitun väärässä.
Kuitenkin tuolloin tuosta pari vuotta myöhemmin n. about 20veenä, kun oli intti suoritettu ja muuta kivaa niin kelasin että jatkaisiko itsensä kouluttamista insinööriksi, kun en onnistunut saamaan töitä juuri mistään (työtilanne oli kotiseudulla tosi paska silloin). Halusin kuitenkin elää ns. täyttä elämää ja hedonistisesti, joten jonkunlaista rahaa tarvitsisin. Sitten se tapahtui, kun tapasin armeija-aikana tutustuneisiin alamaailman ihmisiin.
Rupesin pyörimään heidän kanssaan ja erään stadin ravintolaillan jälkeen mulle tarjottiin hyvää palkkaa, kun tekisin asioita X ja Y, joihin tietty suostuin euronkuvat silmissäni. Pari hyvää kaveriani oli tuolloin mukana ja me kaikki suostuttiin ja samassa porukassa oli mukana useita tuntemiani henkilöitä. Siitä se homma lähti, en voi tässä juuri kertoa kaikista noista jutuista julkisesti, mutta sanotaanko näin, että olin jokusen kerran mm. huumekuriinina autossa, jossa kyydissä oli ekstaasia, amfetamiinia, subutexia, muuntohuumeita jne. Hyvät fyrkat kyllä tienasin siitä, rahoilla elin leveästi ja olin välillä ns. näennäisesti pätkätöissä. Näiden hämärähommien ohella vein erään muijan syömään, josta olin kiinnostunut ja alettiin jopa seurustellakin. Kaikki tuntui menevän tuolloin vitun hyvin.
Tuo aika oli tosi villiä, tuli mm. biletettyä raveissa essoissa, vedettyä kokaiinia stadin ravintoloissa ja pidettyä helvetisti hauskaa. Rahaa paloi tuohon ihan vitusti, mut toisaalta tein sellasia juttuja, joista sitä kertyikin ja jäin jopa voitolle. I felt like a fucking king, voisi sanoa. Tuli jopa huumejuttujen ohella tavattua julkisuuden henkilöitä (en voi valitettavasti paljastaa keitä ”Omertan takia”, mutta jos sanoisin nimet niin kyllä varmaan suurin osa tietäisi :D) ja heidän kanssaan tuli polteltua mm. spliffiä ja nuuskattua kokaiinia. ---------- Jepulis, taas vähän jatkettua tarinointia. Jatkan taas, kun tulee taas uusi kirjoitusmotivaatio :D. Kiva juttu bloginpitäjälle, että pidät stooriani mielenkiintoisena. Oon joutunut osia pätkiä tästä tarinasta sensuroimaan, koska osa näistä tapahtumista on ollu julkisuudessä esillä ja osasta jotkut paikalliset voivat päätellä henkilöllisyyteni, joten en ainakaan tälleen julkisesti voi kaikissa yksityiskohtiin mennä. Mutta jos kiinnostaa jotkut yksityiskohdat yleisesti tästä niin, hulttiotyttö, ilmottele siitä :D.
Löysin sattumalta blogisi ja pysähdyin sen äärelle hetkeksi. Sitten toiseksiksin hetkeksi.
Tulin surulliseksi. Surulliseksi siitä kun osa meistä saa taakkaa kantaakseen aivan liikaa. Olet kohdannut raskaita asioita elämässäsi enemmän kuin moni meistä edes kykenee ymmärtämään. Silti olet siinä, taistelet ja pidät kiinni elämästä. Jatka taistelua, pyri kohti unelmia, rakasta läheisiäsi, rakasta itseäsi. Ole itsellesi armollinen. Jokainen tekee elämässään virheitä, jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Siunausta ja valoisia päiviä sinulle elämääsi, toivottavasti uusi elämä on antanut sinulle kauniita asioita. Asioita, joista olet haaveillut. <3
Moi!! Oon itse vasta 16-vuotias tyttö ja mulla menee jollakin tasolla huonosti, ja oon kans uskovainen. Mä löysin sun blogin puoliksi vahingossa.Sun kirjoitukset antanu voimakaamin sen ajatuksen etten ala käytää huumeita tai alkoholia... Kiitos siitä... Ja en tiiä pitäiskö huolestua jos puhuu kavereiten kans vapaa-ajalla masennuksesta, itsensä vahingoittamisesta ja itse murha yrityksistä. Onko se ihan tervettä?? Käyn jo koulua kuraatorilla, kaveri suostutteli mut menemään sinne, koska mua on painanut yks asia jo 7 vuotta. Mutta oot tosi hyvä piirtää ja kaunis ihminen.<3 Ja oon iloinen että jaksat taistella elämässäsi, koska olen itse joutunut taistelemaan itseäni ja surua vastaan.<3
Tervettä vai sairasta.. Rippuu siitä aikooko sanoista tekoihin. Masennuksesta puhuminen on hyvä juttu, mut jos se vaivaa sua niin sitä suuremmalla syyllä siitä on puhuttava jonkun luotettavan tyypin kanssa. Ootko satuttanu ittees ja millasia sun ajatukset on? Jos haluat jutella niin laita mulle sähköpostia jenna.harju89@hotmail.com niin jutellaan luottamuksellisesti. Voimia!
Moro, löysin blogis sattumalta, tulee jotekin mieleen oma mennyt elämä.itekin aloitin päihteiden vedon 10vuotiaana, sitä jatku 25 ikävuoteen asti. Vika vuodet meni konin ja pirin paris. Nyt täl äijällä ikää rapiat 40v. Ja putsina edelleen, käyn duunissa ja elämä ok. Isot peukut sulle. T.ex.narkki Joensuusta
Aikamoista tekstiä, rehellistä, raakaa, niinkuin se huume -elämä on. Itselläni käyttö alkoi 2000, eka vaa viikonloppu essoilla, pian vedettiin piriä, päivittäin että pääsi töihin. Kuvioihin tuli lakka. Ihan hirvää tavaraa, sain itseni siihen koukkuun, no koukussa olin jo päihteisiin. Pian olin kaveri piirin ainoa jolla oli vielä töitä.. Muut pölli fillareita ja ratsas vinttejä ja kellareita. Kavereita rupes kuolemaan. 1,2,3,4... Muutamien psykoosi sairaalareissun jälkeen rupesin vähän kelaa et mä en välttämättä selviä tästä hengissä.. Päätös kuiville tapahtu hautajaisissa. Jengi otti lakkahuikat juuri kamaan kuolleen ystävän haudalla.. Ei vittu huh huh Sen jälkeen hävitin mun jäljellä olevat vauhdit, vaihdoin puhelinnumerot, osoitteen ja duunipaikan... Sairaalahoitoa ja lääkitys... Pitkä tie jota edelleen kuljen yksin.. Muutamia repsahduksia aina joskus, mut joka kerta tajuan kuinka hajalla mun pää on.. Ei enää pysty.. Ja pikkuhiljaa mun pitäis tsempata itteni irti tissuttelusta.. Kai se elämä voittaa?? Ne muistot on kauheita.. Musta tuntuu et kukaan, paitsi kaman käyttäjät ei tiedäkään kuinka ne muistot riivaa... T kopteri
Sanattomaks vetää. Ne ikävät asiat tahtoo pyörii mielessä varsinki alussa. Elämä voittaa jos itse sitä oikeesti tahdot. Mä tajusin et kun hoitaa sen taustalla olevan tekijän, syyn kamakäytön alottamiseen, sit lopettaminen onnistuu. Enkä mä olis selvinny ilman Herran Jeesuksen apua. Hän muutti kaiken mun elämässä, en mä ite. Ootko koittanu rukoilla? Siitä se lähti mullakin. Sit kun aloin lukee Raamattua, alkoi uskonelämä ja kasvaminen. Herra haluaa pelastaa jokaisen, sut myös. Suosittelen oikeesti jättää kaiken, ihan kaiken Hänen haltuunsa. Voimia sulle paljon ja voit laittaa mulle sähköpostii jos haluut jutella. aivotukaani@gmail.com
Hei Jenna. Olen parikymppisen narkkarin äiti. Luen tekstejäsi, jotta entistä paremmin tajuaisin millaisessa maailmassa ja mielentiloissa tyttäreni joutuu elämään. Ja pitääkseni yllä toivoa, että hänkin vielä jonain päivänä voisi todeta olleensa jo 2 vuotta kuivilla. Vinkkasin hänelle, että kannattaa vilkaista Hulttiotytön blogia. Hieno blogi. Kirjoitat ihailtavan suoraan ja sujuvasti ja asiaa. Kiitän, kumarran ja toivon sinulle voimia edelleen!
Toivottavasti tyttäres pääsee viel irti. Ite sain elämäni kuntoon kun sain hoitoon sen asian joka mut ajoi käyttää. ADHD siis. Se oli varmaankin suurin tekijä. Kyllähän siihen koulukiusaaminen ja masennuskin vaikutti. Kun sain ADHD-lääkityksen niin siihen loppu väärinkäyttö.
Luen tätä blogia koska se muistuttaa mua mun entisestä elämästä, mihin en halua siis palata. Älä loukkaannu tuosta. 8vuotta taistelua amfetamiinin ja alkoholin kanssa ja voin ehkä jo sanoa että voiton puolella ollaan.(Tai no pirin himo iskee välillä mutta kun sitä on kiskonu pari päivää niin alkaa ne olot/ihmiset tökkiä. En halua sitä 'elämää' enää. Tsemppiä sulle, toivottavasti joskus pääset eroon kaikesta tuosta, elämä on parasta huumetta :)
VastaaPoistaMä olen narkkaripojan äiti...jonka olen menettänyt huumeille vuosia sitten..se antoi niille pikkusormen aineet vei koko käden.
VastaaPoistaIkävä kuulla :( Toivottavasti poikasi pääsee irti. Toivon sitä sydämestäni. Voimia!!
PoistaMoikka! Löysin blogisi äsken, ja jään seurailemaan. :) Rakas isosiskoni on narkomaani (tällä hetkellä korvaushoidossa) ja toinen nuorempi isosiskoni myöntää käyttävänsä ainakin kannabista ja sieniä. Isäni on entinen narkomaani. Nykyään isä +50 onnellisesti kuivilla ja naimisissa.
PoistaPaljon tsemppiä sulle! Oot hieno ja vahva ihminen. Ansaitset terveen ja onnellisen elämän. Kaikkea hyvää sulle Jenna ja voimia!! :)
Sitä me läheiset toivotaan. Mutta ei pystytä auttamaan kun pojalla itsellään ei ole halua. Hän aloitti 16 vuotiaana ja on nyt 23 vuotias. Ulkonäkö muuttunut..rikokset päivittäisiä..ri sitä tunne omaksi lapsekseen..uskon että narkkarin arki on kovaa mutta voin kertoa että niin on narkkarin perheen arkikin. Jokainen valitsee itse polkunsa..niin harmillista kun se onkin. Seurata sivusta lapsensa hidasta itsemurhaa..ja tämä kaipaus..seuraan päivittäin kirjotuksiasi..ja mietin miksi miksi miksi...mut kaikkea hyvää ja voimia tapella aineita vastaan. Elämä itsessään on hyvä huume..jokaisesta päivästä voi löytää hyvää ja kaunista joka tapauksessa. Oikein hyvää kevättä kaikille.
PoistaYmmärrän tunteesi hyvin. Oma isäni on joutunut samaan tilanteeseen niin voin vaan kuvitella miten hirveetä sivusta seuraaminen on ja kuinka aineet etäännyttää läheisten ja käyttäjän välejä. Toivottavasti poikasi pääsee vielä irti. Niin kauan kun on elämää on myös toivoa. Voimia!
PoistaLapsen (4v) biologinen faija on narkkari. Entiseen omaan elamaan kuului kans nuo aineet, ONNEKS en kuitenkaan koukuttunut pahemmin,ja pystyin lopettamaan ajoissa. nykyaan rauhoittavat ihan lekurin ohjeen mukaan ja elama raiteillaan! Tsempata haluan sua! Lapseni faijaa olen koittanut auttaa 6v mutta ei edistysta. Harmittaa ja surettaa etenki lapsen puolesta mutta mits enaa vois edes tehda..
VastaaPoistaIkävä tilanne. Toivottavasti asiat menis parempaan suuntan jo lapsenkin kannalta. Paljon voimia!
PoistaMinä olen nainen, joka oli sinun elämässä kauan kauan sitten, kun olit pieni pirpana. Itken ja luen
VastaaPoistaKuka olet?
PoistaSaija
PoistaMuistan sinut! :) Mitä kuuluu? Olit mukava äitipuoli, parempi kuin oma äitini. Kiitos että olit elämässäni :)
PoistaOlen parikymppinen nainen Etelä-Suomesta. Alunperin olen kylläkin kotoisin pohjoisesta. Jätin opiskelut kesken ja muutin töiden perässä tänne etelään. Työskentelen hampurilaisbaarissa ja masennun joka päivä siihen, miten nolo mun elämä on ja miks en ole päässyt vieläkään haluamalleni alalle yliopistoon ja korkeille palkoille. Ainoa haaveeni on tienata paljon rahaa, jotta minulla olisi varaa ostella kivoja ulkomaanmatkoja, asuntoja ja vaatteita. Tyhmää, tiedetään! Elämässä ei vaan ole oikein tällä hetkellä mitään sisältöä.
VastaaPoistaSun blogi saa ajattelemaan, että ei tää mun tilanne nyt niin huono olekaan, vaikkei työpaikka tunnu oikealta ja elämäntilanne jumittaa paikallaan. Tykkään tästä blogista myös siksi, koska vaikutat tekstiesi perusteella myös oikeasti ihan aidolta persoonalta, etkä esitä mitään. Näitä tekstejä on mielenkiintoista seurata.
Hyvää kevättä sinulle Jenna! :)
Kiitos samoiun, hyvää kevättä :) Ole onnellinen ettei sulla ole riippuvuutta. Kyllä sun elämäntilanne on mun mielestä jopa kadehdittavaa kun sulla menee noin hyvin :) Koita jaksaa, paljon tsemppiä! Hienoa että jaksat käydä töissä vaikket siitä niin pidäkään. Ja kyllä sä vielä pääset haaveitasi toteuttamaan, uskon niin.
PoistaMulle vinkattiin sun blogista koska oma elämä on ainakin ollut samansuuntaista, olen 27v 9vuotta narkannut nainen, tyttö, hupakko.. Tällä hetkellä olen korvaushoidossa mikä on ollut mulle iso apu, pääsin pahoista piireistä eroon vaikka ne kuinka perässä yritti pysyä, vihdoin ne jätti rauhaan. Alan lukemaan sun blogia ja sun elämää, muistellen samalla millaista helvettiä ja myös ihania hetkiä omassa elämässä on ollut. tsemppiä!!
VastaaPoistaKohtalotoveri :) Hyvä että olet saanut elämäsi parempaan kuosiin :) Voimia! Pysy vahvana!
PoistaMoikka Jenna, sun blogia lukeneena voin todeta ettei herkkua ole ollut sulla. Tuntuu, että olet "järkevöitynyt" ja mennyt askeleita kuitenkin eteenpäin--HIENOA! Yritä jatkaa samaa rataa, sä olet vielä nuori, luota tulevaisuuteen.
VastaaPoista<3
Kiitos :) Kyllä tästä selvitään! :)
PoistaMoi. Mä en oo lukenu kaikkia sun blogipostauksia, koska toi fontti sattuu mua silmiin (tää ei siis oo mikään disautus vaan ihan oikeasti, en tiä onko mulla jotenki huono näkö mutta sitä on tosi vaikea lukea). Kattelin sun videoblogeja ja niiden kautta eksyin tänne.
VastaaPoistaSe on ikävää et oot jääny koukkuun tolla tavalla, mut ei tuolta oo mitenkään mahdotonta nousta. Oon nähny paljon ihmisiä jotka on onnistuneet siinä. En tosiaan oo lukenu kaikkia sun postauksia, eli en tiedä minkälaisista oloista sä tuut, mutta oon nähny tosi karuja kohtaloja. Mä ite oon väkivaltasen alkoholistiperheen lapsi, vanhemmat eros kun olin pieni, mua kiusattiin koulussa, ala-asteikäsenä raiskattiin ja noin kymmenen miestä käyttivät hyväkseen jne. myöhemmin mulla itelläkin oli sit alkoholiongelmia, sit päivittäinen dokaaminen vaihtu pilven polttamiseen, siitä sit muihin mömmöihin hiljalleen. Monen läheisen kuolema ja psykedeelit on ollu mulle sellasia havahduttajia, et lopulta sit lopetin. Nykyään käytän vaan deelejä muutaman kerran vuodessa ja juon joskus.
Ootko kokeillu ibogaiinia koskaan? Se on ainakin ollut tehokasta heroiiniriippuvaisten hoidossa. Tosin siinä on omat riskinsä, että kannattaa selvitellä niitä. Paras tietysti olisi, jos saisi lopetettua ilman mitään ylimäärästä.
Loppujen lopuks reflat ei oo kellään se isoin ongelma. Kyllä ne reflat kestää. Se, että muut ongelmat palaa lopettamisen jälkeen on paljon vaikeempi juttu. Kaikki henkiset ongelmat, jotka on jättäny käsittelemättä. Mut usko mua, tääl toisel puolel on parempi olla. Käsitellä kaikki se paska mitä on jättäny taakseen ja lopulta olla helvetin kiitollinen siitä, että on saanu kokea niin paljon paskaa, koska se jos mikä kasvattaa ihmisenä ja auttaa myöhemmin ymmärtämään niitä, joilla on vaikeeta. Pelko on yleensä se, joka saa ihmisen junnaamaan paikallaan. Se, et mitäs mä sit ilman näit aineit jne. totta kai alku on vaikeet mut sit ku on vahvan päätöksen tehny ni pikkuhiljaa helpottaa. Tärkeintä opetella kohtaamaan ongelmat ja käsittelemään ne heti ja sietämään kans pahaa oloo ilman et yrittää paeta sitä mihinkään muuhun, kuten aineisiin tai muihin asioihin.
Ootko muuten joskus pyöriny Kaisaniemessä? Näytät tutulta.
Tsemppiä sulle.
Kiitos. Oot ihan oikeessa, kannustavaa ja todenmukaista tekstiä :) En oo kaisaniemessä pyöriny, muistaakseni. Mut jos vaan kiinnostaa ja jaksat niin lueskele ihmeessä tätä blogia niin opit tuntee mut paremmin :)
PoistaTörmäsin sun blogiin vähän ennen viime joulua. tykästyin heti. Sillon oli paljon hurjempaa juttua kuin nykyään mut tykkään sun blogista nyt enemmän kun oot kuivilla, tsemppaa muakin olemaan kuivilla!
VastaaPoistaOon siis ite nuori Varkautelainen naisihminen joka on liian perso päihteille. Ihan pohjalla en oo vielä käynyt enkä oo sinne menossakaan, lähinnä viihdekäyttöö itellä, mitä nyt jottain nappeja arkena syön. Lupasin sua tulla moikkaamaan jos nään sut Pieksämäellä ;) Ja aion pitää lupauksen.
Tykkään musiiikista ja oon gootahtava toisinaan.
- V
Hienoa että blogi miellyttää :) Tule ihmeessä nykäsee hihasta jos mut satut näkemään :) Ois kiva tavata ja tutustua :) Voimia paljon sulle! Koita pysyä kuivilla.
PoistaMoi Jenna
VastaaPoistaSelailen tässä nyt jo kolmatta tuntia blogiasi. Eksyin tänne jotenkin, kun uteliaisuuttani Googlasin tietoa eri kipulääkkeistä. En siis tunne sinua, vaikka tämän lukutuokion jälkeen melkein tuntuu siltä.
Tuli vaan sellainen olo, etten voi sulkea konetta ennen kuin olen sanonut jotakin sulle.
On ihan järjettömän hienoa, että vaikutat olevan aivan uudenveroisen elämän alussa - päihteettömän. Toivottavasti saat jätettyä vielä viimeisetkin lieventävät ja loiventavat, ehkä joskus röökiä myöten... Uskomatonta henkilökohtaisen historiasi ja kaiken kokemasi jälkeen, että olet nyt tuossa, mahtavaa. Suurilta osin en oman kokemukseni varjossa edes tiedä huumesekoiluistasi ja muista lukiessani, mistä puhut, mutta sen on täytynyt olla omalla tavallaan erittäin tyhjää elämää. Nyt se täyttyy hyvällä päivä päivältä. Upeaa, että olet naimisissa ja rakastunut. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi. Toivottavasti miehesi kohtelee sinua hyvin. Muista, ettei rakkautta voi koskaan olla liikaa. Sitä saa näyttää ja jakaa mielinmäärin. Rakkaus eri ilmenemismuodoissaan antaa elämälle merkityksen. Rakkaus voi parantaa.
Vähän höntti olo nyt kirjoitella näin diippejä höpötyksiä sulle tänne, mutta haluan vain osaltani auttaa sinua eteenpäin. Sanoissa on voimaa.
Itse en välitä suhdettani päihteisiin tässä sen enempää ruotia, kuin että selvinpäin on nykyään turhan usein tuskaista. Läheiset ovat välini alkoholiin. Koin kyllä pienen herätyksen tapaisen tänä iltana blogiasi lukiessani, kiitos siitä. Nyt aion tosissani vähentää erinäisiin päihteisiin turvautumistani, eihän tästä tulee mitään, kohta omastakin albumistani löytyy kuvia piikkivuorista ja selfieitä hakkaamisen jäljiltä... Vielä en ole siinä pisteessä käynyt edes, mutta siihen on varmasti yllättävän helppo lipsahtaa, tahtomattaan tietysti.
Elämä on oikeasti ihmeellinen ja kaunis asia, miksi pilata se niinkin kivalta ihmiseltä kuin itseltään vetämällä kaksin käsin kamaa, kokemuksista puolet on pelkkää harhaa ja unohtuu ja jäljelle jää vain paska olo tai pahemmassa tapauksessa hautajaiset, jonne kukaan ei tullut saattamaan.
Sussa on muuten myös selvästi taiteilijan "vikaa", harjoita sitä puolta lisää. Äläkä pelkää, väitän että ajan kanssa sieltä alkaa tulla vain entistä parempaa settiä ilman aineita (kun jossakin tekstissä kirjoitit päihteettömyyden olevan mahdollisesti kuin lobotomia sun taiteellisuudelle tjsp). :) Virkkaa, soita, laula, piirrä, kirjoita! Olet rohkea oman tiesi kulkija, kivisen tien kompuroinut ja viettänyt aikaa myöskin toisella puolella. Siinä on aikamoinen inspiraatioallas uiskenneltavaksi.
Kaikkea hyvää sulle ja miehellesi myös. :-) Sisua!
kiitos paljon kun kirjotit :) Puhuit ihan asiaa. Hyvä että blogini herätti, toivottavasti sun ei tarvi koskaan kokea tätä samaa mitä mä oon käyny läpi. Pysy lujana vaikka mikä tulis. Sulla on järkee päässä ja tiedostat hyvin mitä päihderiippuvuudesta voi seurata. Joskus selvänä olo tuntuu tuskalta, mut kun siihen pääsee kiinni kaiken helvetin jälkeen, se on todella antoisaa ja mahtavampaa kuin mikään päihde. Kaikkea hyvää sulle ja kiitos mahtavasta tekstistä :)
PoistaLöysin blogisi kun isäni lähetti minulle linkin. Ite olen 18v ja huumeita kokeilin ekan kerran tänä vuonna, tosin kun sen aloitin niin sitten mentiin ja kovaa. Kesällä tutustuin vääriin ihmisiin joiden kanssa vedin päivittäin kaikkea mitä tuli vastaan, rännitys tuli nopeasti kuvioihin. 2 kuukautta katkolla ja sen jälkeen olen repsahtanut koviin aineisiin vain kerran, lähinnä perheen ansiosta joka vahtii mua silmä kovana etten käytä mitään. Muuten makaisin varmasti ojan pohjalla... Koko ajan tekee mieli, ei niin väliä mitä ainetta, mutta sitä piikittämistä mulla on ihan kamala ikävä. Sun teksteistä on ollu mulle paljon apua ja muistutan tän blogin avulla itteäni aina siitä että ei se huumeiden varjostama elämä ole sen kaiken arvoista. Kiitos.
VastaaPoistaHienoa että blogista on ollu apua. Toivon todella paljon ettet enää alkais käyttämään. Säkin oot vielä niin nuori, elämä edessä ja sitä rataa. Haluatko hukata ja menettää kaiken hyvän elämästäs huumeille? Pysy vahvana! Loppujenlopuks aineet tuo helpotuksen vaan alkuvaiheessa, sit homma kääntyy päälaelleen ja tulos on helvetti josta ei meinaa päästä millään irti. En toivo sitä sinulle. Oon kokenu sen paskan ja olen onnellinen kun oon päässy parempaan tilanteeseen. Kamahimoja tulee varmasti paljon mut niistäkin selviää, usko pois. Älä anna enää aineille valtaa. Varmasti haluat päättää ite omasta elämästäs, eikä nin että huumeet päättää siitä. Jos tulee tiukka paikka niin voit kirjottaa mulle, koitan jeesata parhaani mukaan.
PoistaLuen koska sisarukseni kuoli yliannostukseen. Hänellä se oli noin 10 vuoden pitkä ja ilmeisen paska matka. Kaikki alkoi teininä "kevyesti" pilvestä ja sienistä, "pelkästä" viihdekäytöstä ja päättyi sitten suonensisäisiin ja yliannostukseen. Matkaan mahtuu paljon rikoksia ja väkivaltaa, paskaa oloa, paskoja kamapiirejä, katkoja sun muuta, mutta aina sortui uudestaan käyttämään ties mitä. Luen koska haluan ymmärtää sitä maailmaa sitä raadollisuutta ja kuinka vaikea sieltä on päästä pois ja kuinka sekaisin sen ihmisen pistää ja muuttaa tämän täysin eri ihmiseksi. En koe hänen olleen minulle sisarus enää vuosikausiin, se viimeisten vuosien raunio oli ihan joku muu. Viimeiset vuodet odotimme sitä päivää kun sisarus kuolee, koska tiesi että on siirtynyt suonensisäisiin että nyt se on menoa aika nopeasti. Kaikki sisarukset käännettiin selkämme suojellakseen itseämme ja osittain myös vanhempammekin vaikka he jollain tavoin koittivat loppuun asti auttaa, vaikka mahdotonta se on kun toinen ei apua halua ja olivat lähellä päästä hengestäänkin sisaruksen alkaessa joskus kamapäissään riehumaan näiden koittaessa auttaa.. Sen vuoksi välien katkaisu oli pakollista oman itsensä suojeluksi vaikka se karulta tuntuukin jälkikäteen, paljon jäi sanomatta ja tekemättä vaikka luulen ettei sisarusta kauheasti mikään kiinnostanut siinä sekavassa elämässä mitä se eli. Muuta sinä elämäsi lopullisesti kun vielä voit sen tehdä ja siihen tuntuu olevan mahdollisuus, hautaan se johtaa muuten vääjäämättä
VastaaPoistaOot ihan oikeessa. Ymmärrän hyvin että teidän oli laitettava välit poikki oman turvallisuutenne takia. Sama se oli munkin kohdalla, ei paljon läheisiä näkyny. Kauan ne jakso ja monesti joutu vaaratilanteeseen kun aloin riehua kamapäissäni. Nyt jälkeenpäin tuntuu ihan hirveeltä se kaikki mitä olen heille aiheuttanut. Kaikki se tuska.. Ymmärrän sinua hyvin. Ja tuossa tilanteessa toimitte ihan oikein, vaikka se raskas päätös onkin. Kama vaan tekee ihmisestä jonkun aivan toisen jota ei enää tunnekaan. On hirveetä ettei siskos selvinny kuiville. Otan osaa. Se oli varmasti rankka paikka. Voimia!
PoistaOlenkin seuraillut sinua ja jutellut kanssasi aikoinaan irc-galleriassa :)
VastaaPoistaNyt löysin sinut täältä ja vaikka itse en huumehelvetissä ole käynyt niin voin vain kuvitella kuin raskasta sinulla on ollut.
Jään seurailemaan kuinka onnistut paranemisprosessissa ja pidän peukkuja pystyssä.
Jos haluat tietää minun elämästäni kurkkaa blogiini. Varmasti samanlaisia tuntemuksia meillä molemmilla, tsemppiä! <3
Kiva että löysit :) Pitää käydä kurkkaa sun blogi, saanko osoitteen?
PoistaHei Jenna!
VastaaPoistaOlen sosiaalialan opiskelija ja aloin lukea blogiasi yhtenä oppimistehtävänä.
Kiitos sinulle siitä, että kerrot kaunistelematta ja rehellisesti elämästäsi ja tuntemuksistasi.
Kuten me huumeita käyttämättömät turhan usein leimaamme kaikki päihteiden käyttäjät kakkosluokan kansalaisiksi, niin tuntuu että myös toisinpäin yleistystä tapahtuu. Mistään mitään ymmärtämättömät sossutädit vain jakavat ohjeita kuinka kuuluisi olla ja elää. En sano, että sinä Jenna olet niin kirjoittanut; taisi olla joku kommentoijasi, joka näin sanoi.
Itselleni huumemaailma on täysin vieras. Silti toivon että koska opiskelen sydämelläni tehdäkseni tätä työtä vertaiselleni, minua myös siten kohdellaan. Emme tiedä toistemme maailmoista; mutta itse olen ainakin valmis tulemaan puolitiehen vastaan.
Toivon sydämestäni Sinulle Jenna kaikkea hyvää. Toivon, että kun katsot peilistä näet itseesi luottavan, kauniin nuoren naisen. Iloitse jokaisesta päihteettömästä päivästä, ole ylpeä itsestäsi. Hymyilen Sinulle kun tulet kadulla vastaan <3
Kiitos paljon :) Kyllä sitä molemminpuolista ymmärrystä tarvitaan että voidaan elää yhdessä täällä.
PoistaTörmäsin blogiisi sattumalta ja huomaamatta olinkin kahlannut blogia läpi pari tuntia, lukenut tekstin sieltä, tekstin täältä... Sä olet mun ikäinen, meillä on sama syntymävuosi ja mä olen myös nainen. On ällistyttävää miten erillaiset elämät meillä voikaan olla vaikka tavallaan voisin olla ''sun paikallasi''. Mulla kokeilut jäi 15-17vuotiaana onneksi lopulta vaan savuihin sekä viina+lääkeyhdistelmiin, lääkkeiden käyttö viinan kanssa loppui siihen millaisen olon sain aikaan panacodeilla ja viinalla. Kun kannabista alkoi tulla polteltua joka viikonloppu ja lopulta liki joka päivä sekin alkoi jo näkyä elämässä, valmistuminen myöhästyi, kaverit oli aina sekasin, jos päivä ei menny kännissä se meni krapulassa. Pari vuotta sitä biletti ja sitten heräsi. Sai jotenkin paperit kouraan, jokseenkin ironiselta alalta, olen mielenterveys- ja päihdetyöhön erikoistunut lähihoitaja.
VastaaPoistaJossain vaiheessa aloin tarkkailla ihmisiä ympärilläni, moni oli siirtynyt asteittain kovempaan tavaraan, en oikeastaan koskaan kysynyt mitä kukakin käytti, siitä ei ole tietoa. Osa käyttää tänä päivänä lähinnä subua, osa elää tavallista elämää, osa polttelee viikonloppuisin. En näe entisistä kavereistani enään kuin yhtä ja hänen kauttaan olen kuullut miten muilla menee. Tosin hänkään ei ole heistä kuullut nyt useampaan vuoteen. Elämääni kuuluu toki myös lapsuuden ystäviä joiden kanssa ystävyys rakoili noina ''bailuvuosina''.
Mun tapauksessa kaupungin vaihto taisi olla pelastus, vaikka vierailin säännöllisesti alkuperäisessä kotikaupungissani niin vanhat kaverit alkoi jäädä taka-alalle, jotenkin heitä katsoi ''eri silmin'' ja tajusi että, nyt ei hyvin mene. Menee oikeastaan niin huonosti että, tuo ei ole minun elämäni.
Nyt kun viimeisimmästä pilvisätkästä on 9-vuotta, en tunne enään teinivuosien kavereita, en tiedä ovatko he elossa ja miten heille lopulta kävi.
Kun tarkastelen elämääni nyt sen johtotähtenä vaikuttaa pieni poikani, parisuhde sekä lemmikit ja niiden kanssa harrastaminen. Ammattikorkea häämöttää keväällä . Hymyillen voin tänä päivänä todeta että olen ''ihan tavallinen'' nainen jolla oli vaan rankka teini-ikä.
Blogissasi mielenkiintoa herättää se että, miten ihminen ei vätäydy pois tuosta elämästä ennen kun se elämä ottaa vallan? Toki kyllähän osa meistä addiktoituu herkemmin kuin osa jne..mutta silti. Ehkä etsin vastausta siihen että, miksi? Miksi ihminen lopulta ajaa itsensä tuhoon? Ja mikä on se juttu joka lopulta nostaa sieltä pois.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja sitä että, löydät pysyvästi elämääsi jonkun/jonkin mikä on niin merkityksellistä että, se auttaa sut parempaan, ihmisarvoiseen elämään.
Riippuvuus on vastaus kysymyksiis. Se on kuin toinen henkilö joka ottaa valtaansa. Ja se saa tekemään mitä tahansa että saa halunsa rtyydytettyä. Siinä ei paljon ihmiseltä kysellä. Se vääristää koko todellisuuden. Ihminen kuvittelee että se "todellisuus" on vaan hyvää ja tärkeää vaikkei se ole. Hankala selittää mut toivottavasti tajusit. Ja siitä pääsee eroon vaan omalla tahdolla voittaa se paska.
PoistaMoikka Jenna!
VastaaPoistaOpiskelen sosionomiksi ja mielenterveys- ja päihteet kiinnostavat minua. Sattumalta eksyin tänne sinun blogiisi tänään ja tuli sellainen fiilis että nyt on pakko kirjoittaa pieni kommentti tänne. Itse en ole kokeillut huumeita eikä lähipiirissäni ole käyttäjiä, joten nämä sinun kokemuksesi huumemaailmasta ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ehkä jonain päivänä tulen työskentelemään huumeidenkäyttäjien kanssa ja tukemaan heitä elämäntapamuutokseen.Todella hienoa että olet uskaltanut kirjoittaa asioista niitä kaunistelematta. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Kiitos :)
PoistaSattumalta päädyin lukemaan blogiasi. Öitteni ratoksi lueskelen, unirytmit taasen sekaisin. Mukavaa lukea siksi, koska olet hyvin avoin ja rehellinen kertomuksissasi. Toki mielenkiintoa lisää se, ettet kirjoita anonyymisti.
VastaaPoistaItse en käytä kuin alkoholia, tupakkaa sekä kahvia. Kohtuurajoissa. Serkkuni kuoli muutama vuosi sitten lääkkeiden+viinan yliannostukseen oltuaan jo jonkin aikaa kuivilla. Myös paras ystäväni sekoili hetken huumeiden parissa. Isäni on alkoholisti.
Minua on jostain syystä aina kiinnostaneet ihmisten mielenterveys, ja päihteet usein kuuluu asiaan, jos on mielenterveysongelmia.
Kiitos mielenkiintoisesta tarinoinnista! Olen vasta lukemassa tammikuuta 2015, jännää seurata miten olet pärjäillyt :)
Kaikkea hyvää,
-E
Hienoa että blogi kiinnostaa :)
PoistaLöysin sun blogin eilen ja syvä kiinnostus heräsi :) mun hyvä ystävä on käyttänyt vahvojakin aineita ja näin sitä elämää aika läheltä, joten haluan lukea mitä kaikkea huumeiden käyttäjien päässä liikkuu ja miltä elämä näyttää huumeiden vaikutuksesta.. uskon että tämä blogisi voi jollain tavalla auttaa minua paremmin ymmärtämään asioita teidän näkökulmasta, koska monesti kuulen kuinka huumeriippuvaisia arvostellaan ilman että mietitään sitä faktaa kuinka koukuttavia ne aineet ovat...
VastaaPoistaKiva että blogi kiinostaa :) Siks mä tätä kirjotankin et ihmiset alkais ymmärtää meitä käyttäjiäkin paremmin.
PoistaIhana Jenna! Tässä yksi sosionomiopiskelija lisää lukijoiden riviin. Kiitos valtavan rehellisestä, rohkeasta, informatiivisesta ja paikoin myös tragikoomisen hauskasta blogistasi (musta huumori on oikeasti hyvä ase selviytymisessä) ;) Kuulostaa tässä hetkessä siltä, että asiat ovat menossa kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Ei paskempaa!
VastaaPoistaOlen omassa (kaukaisessa) menneisyydessäni saanut jonkinlaista kosketusta huumeiden maailmaan, exä oli väkivaltainen sekakäyttäjä (kaikki meni, paitsi ei piikittänyt) ja silloisesta kaveripiiristä moni siirtyi kovempiin aineisiin, osa on jo manan majoilla. Itse en jostain syystä kokeillut mitään tötsyjä vahvempaa (kun se ei kolahtanut millään tavalla), hyvä varmaan niin. Ihan riittävän nollaavaa on ollut viinan ja kohtuuttoman tupakanpolton yhdistelmälläkin :) Exän väkivaltaisuuden "ansiosta" pääsin eroon koko elämäntavasta vaihtamalla paikkakuntaa...
Olen jo työssäni kohdannut korvaushoidossa olevia nuoria ihmisiä, enkä pitäisi mahdottomana työskentelyä päihde- ja rikostaustaisten parissa, aivan samanlaisia ihmisiähän he ovat (ihania, omia yksilöllisiä persooniaan) kun muutkin, elämä vain on ollut vähän rankemmanpuoleista. Minusta meillä sosiaalialan työntekijöillä pitäisi olla paljon enemmän kiinnostusta ja uskallusta ottaa selvää ihmisestä siellä päihdeongelman takana, se on turhan tiukka filtteri kohdata toinen, jos lähtökohtaisesti ajatellaan toisen olevan ensisijaisesti narkki tai murhamies tai alkoholisti. Jokainen meistä kun on niin paljon muutakin.
Hyvää joulunalusaikaa, pianhan se päivä taas alkaa pidentyä ;) Lämmin kiitos vielä blogistasi <3
Kiitos itsellesi :)
PoistaLöysin tän blogin ihan sattumalta yheltä keskustelufoorumilta, sävähti silmiin ku avasin linkin. Itse hyvässä matkassa kohti helvettiä ja vaikka tiedän että sinne ollaan menossa, ni himo vaa vie voiton. Kai se täytyy jo itekki myöntää, vaikka koko ajan oon ajatellu että kyllä tää on iha hallinnassa. Sun blogia lukiessa voisin kuvitella itte kirjottavani sitä vaikka viiden vuoden päästä ja siitä tietosena.. käytän silti. Essojen kaa menny tosi lujaa vuoden ajan ja viikko sitte koin ensimmäistä kertaa.. amfetamiini psykoosin. Ihan kamalaa. Yritän kyl olla varovaisempi, kolme kertaa ollu todella lähellä että mä en olis nyt tässä kirjottamassa tätäkään viestiä.
VastaaPoistaKoko ajan huomaan, että menettää lisää ja merkitys kaikkeen hävii, ajattelen kai mitä välii ku onko enää kohta mitää menetettävää.. En oo piikittäny vielä, mutta mielessä on käyny monta kertaa ja tiedän ettei jonku tarvis ku sanoo ja vähän auttaa siinä, ni heti suostuisin. Voivoi ku sitä on heikko tän edessä. Ite oon nyt 19 vuotias ja 18 vuotiaana kaveri anto esson ja siitä se lähti. Pirii jonku verran käyttäny, lsd yhen kerran ja siitä voin sanoo ensimmäinen ja viimenen kerta.. tuli meinaa huono trippi. Oon siitä kirjottanukki sen huonon trippi kokemukseni, jota en toivois en oikeesti pahimmalle vihamiehellekkää ja kerranki voin rehellisesti sanoo että sitä en toivois, vaikka jotain muuta paskaa mutta ei sitä kokemusta kuitenkaa. Nyt koittanu essojen kaa rauhottuu ja xanoreita käyttää, ni auttanu vähäsen. Haluisin sulle sanoo paljonki ja keskustella, mutta en saa sitä jotenki tähän kirjotettua. Samassa veneessä, mut viel ei oo aika upota.
Hei, aina on toivoa! Kun sullakin se oma tahto herää niin säkin onnistut. Mä jouduin käydä ihan vitun pohjalla ennen kun se tahto tuli. Jos haluut keskustella mun kaa niin laita sähköpostia jenna.harju89@hotmail.com Olis kyllä kiva jutella sun kaa enemmänkin.
PoistaQT TARINA OSA 1
VastaaPoistaBlogiisi on tullut eksyttyä yks päivä puolvahingossa ja aika rankkaa tekstiä oot kirjotellut, mutta todella hienoa, että jaksat edelleen pinnistellä ja pysytellä elävien kirjoissa! Siitä myös annan todella isot propsit, et pystyt noin vitun rankkoja juttuja kertomaan omalla naamarilla ja nimelläsi! Itestäni ei meinaan olisi tuohon vaikka olenkin ite paljon vähemmällä selvinnyt.
Jossain jutussa joku kommentoi, et ei tollanen juttusi kertoma voi olla mahollista ja että se olisi jonkun "huomiokipeän narkkihuoran" säälinhakua. Ite en kyllä yhtää epäile tarinoitesi todenmukaisuutta, sillä oon itekin tullut todistaneeksi niin rivoa touhua huumeiden ympärillä. Toisaalta en myöskää syytä noiden tarinoiden todenmukaisuuden epäilijöitä (vaikka haukkuminen huoraks yms. onkin kyllä vitun törkeetä ja ala-arvosta mun mielestä) koska ihminen, joka ei oo koskaa ollu huumepiirien tekemisissä ei voi kyllä ymmärtää millasta touhua se on käytännössä.
Mutta sitten itse asiaan. Olen 24v yksinasuva tatuoitu kundi, joka opiskelee ja käy välillä opiskelujen ohella töissäkin. Mulla ei oo rikosrekisteriä ja vakavimmat rikkeet joista mut on tuomittu on ylinopeus ja sitten parkkisakkoja tullut pari :D. Mä myös toisinaan käytän erilaisia huumeita. Olen onnellisesti parisuhteessa ja myös tyttöystäväni käyttää samoja substansseja mitä mäkin. Huumeet mitä käytän ovat pääasiassa kannabis, piri, kokaiini, ekstaasi, LSD, sienet ja sen semmoset. Myös jotain muuntohuumeita ja reseptilääkkeitä (telarit, bentsot, jtn muitakin opiaattipohjasia) on tullut kokeiltua päihtymistarkotuksessa mutten oikein pitänyt niiden vaikutuksista ja siks ovatkin jääneet lähinnä kokeiluasteelle. Suonensisäsiä aineita en ole koskaan edes kokeillut vaikka tilaisuuksia vetää niitä on ollut useita. Mm. tuttavapiiristä löytyy useampi subunisti.
Olenko riippuvainen huumeista? Helvetin hyvä kysymys sillä en osaa sanoa. Itse en koe, että olisin riippuvainen mistään ja mulle ei tuota mitään ongelmia olla vaikkapa useampi kuukausi ilman aineita. Mutta haluaisin silti pikkuhiljaa lopetella huumeiden käytön ehkä jopa kokonaan (jopa blossittelunkin lopettamista oon miettiny) ja se onkin ongelma että pystyisinkö siihen etten joisi kuin alkoholia. Jossain pippaloissa vastaavassa on mm. mukava vetässä parit koksuviivat ja sitten ilosesti seurustella siellä ihmisten kanssa. Esimerkiks juhliminen toisinaan ilman huumeita tuntuu tylsältä ja aika mitäänsanomattomalta välillä (joskin kuningas alkoholi pelastaa tilanteen joka on sekin kyllä vaarallinen huume, kun asiaa miettii). Olin sitten riippuvainen tai en, en oo sillä perinteisellä tavalla koukussa.
Elikä tästä alkaa ”lyhyt” elämänkertani. Joitakin tekemiäni juttuja ja rikoksia jätän kertomatta, koska jotkut näistä rikoksista ovat sellasia, että poliisi tutkii niitä edelleen enkä halua ottaa pienintäkään riskiä, et joku jepari kiinnostuisi tästä tekstistäni .
QT TARINA OSA 2
VastaaPoistaVartuin ite onnellisessa kodissa lapsena, mitään perheväkivaltaa/alkoholismia yms. tai vastaavaa en ole koskaan nähnyt perheessäni ja mulla on ollut aina tosi rakastavat ja välittävät vanhemmat. Tosin meillä on suvussa vähän ollut huumeisiin liittyviä juttuja, faijani käytti suonensisäsiä aineita nuorempana, mutta pääsi niistä eroon ja on ollut siitä lähtien rehti ja rehellinen työssäkäyvä mies. Toinen isosiskoistani seurusteli nuorena yhden piripään kanssa, joka hakkasikin hänet pari kertaa. Sisko kuitenkin pääsi siitä eroon tosta vitun mulkusta ja on nykyään onnellisesti naimisissa oleva perheenäiti.
Lapsena olin tosi hiljainen, ujo, eläinrakas, hyväsydäminen ja kiltti (jopa vähän liian kiltti) poika, joka ei tahtonut kenellekään pahaa. Ujoudestani huolimatta sain jo tarhassa ja eskarissa paljon kavereita joista monien kanssa tuolloin alkanut ystävyys on kestänyt ihan aikuisikään asti. Olin tuolloin myös ihan järkyttävän ujo tyttöjen seurassa ja yleensä välttelinkin niitä :D.
Ekana koulupäivänäni ekalla luokalla eräs viereisellä pulpetilla istunut tyttö (kutsutaan häntä vaikka Millaksi, nimi muutettu) halusi pelata mun kans jotai sanaleikkiä kanssani ja niin me sitten pelattiin. Musta ja Millasta tuli keskenään ehkä jopa parhaimmat ystävät ja se ystävyys jatkui vuoskausia sen jälkeenkin. Mitään ystäviä enempää ei siis koskaan oltu, mutta oltiin silti tosi läheisiä, halattiin toisiamme kun oli vaikeeta, avauduttiin toisillemme kaikesta yms yms. Sain myös edelleenkin ujoudestani huolimatta paljon ystäviä ja kavereita. Mua itteäni ei koskaan kiusattu enkä mä kiusannut muita (joskin kyllä tuolloin todistin koulukiusaamista enkä tehnyt mitään sen estämiseksi, ks. hiljainen hyväksyjä). Ala-asteella 6. luokan keskiarvo lähenteli ysiä.
Yläasteelle päästessä ujouteni oli aikalailla kadonnut vaikken mikään hirveän puhelias ollutkaan. Siitä huolimatta olin tosi ihmisläheinen ihminen ja mulle tuotti hirveesti mielihyvää aina auttaa ystäviäni ja kavereitani ja välillä muitakin. Omaks ylpeydekseni voin sanoa, että puutuin sivustakatsojana koulukiusaamiseen, sillä eräs hyvä kaverini kiusas sellasta nörtähtävää tyyppiä melko rankasti, mutta tein siitä lopun. Myöhemmin tämä kiusattu kävi jopa kiittämässä mua siitä, että ”olin ainoa ihminen koko koulussa Yläasteella tuli myös paljon mm. kotibileissä käytyä ja noihin aikoihin tutustuin myös sellasiin tyyppeihin, joista aikuisiällä tulisi hämärähemmoja, narkomaaneja ja muuta hauskaa. Sen vielä lisään tähän, että olin myös hyvin urheilullinen ja harrastin teini-iässä joukkuelajeja, olin jopa suunnitellut hakevani urheilulukioon yläasteen jälkeen. Yläasteelta päästessä todistuksen keskiarvo oli jotain luokkaa 8,5-8,6 (en muista ihan tarkkaa enää).
QT TARINA 3
VastaaPoistaLukion sijasta meninkin sitten amikseen ja amisaikana tapahtui ekat huumekokeiluni ollessani n. 16 vuoden ikäinen. Kysehän oli siis kannabiksesta jota poltettiin älyämpäristä jossain kotibileissä. Sen jälkeen pilveä polteltiinkin kavereiden kesken aina sillon tällön, yks vakipaikka missä poltettiin älystä sitä oli yhen päiväkodin piha iltaisin, mutta jouduttiin jossain vaiheessa vaihtamaan blossittelupaikkaa, kun päiväkodin lähellä alkoi poliisiauto pyöriä aika aktiivisesti (joku oli ilmeisesti nähnyt joukon nuoria polttelemassa pilveä tarhan pihalla ja soitellut poliisille). Myös alkoholia teininä kului, mut välillä ongelmaks muodostui se, ettei saatu hakijaa joten silloin kannabis korvasi bissen, koska sitä ostaessa ei kysytty papereita :D. Budi ei ollut tuolloin ongelma mielestäni kenellekään eikä haitannut koulunkäyntiäni, sillä hyvin numeroin valmistuin ammattiin.
Yhden kerran, joskus n. 17-vuotiaana jäin vanhemmille kiinni polttelusta, kun he haistoivat ”luonnontuotteiden” tuoksun hupparistani. Myönsin asian ja sanoin, että pari-muutama kerta on tullu kokeiltua, mutten kokeile enää koska en tykännyt siitä yhtään. Mutsini tietty piti mulle valistuksen aiheesta joka oli varmaan sanasta sanaan kopioitu jostain irti huumeista ry:n pelottelukampanjasta. Onneks mutsi kuitenki usko mun selityksiä. Onhan se inhottavaa kyllä valehdella vanhemmilleen, mutta en vain sillä hetkellä olisi jaksanut kuunnella neljän tunnin kauhukertomuksia siitä miten ”ENSIMMÄINEN KANNABISPIIKKI VOI TAPPAAA!!!!!1111”. Turhaa kai sanoa, että en lopettanut polttelua siihen, mutta olin jatkossa paljon tarkempi kiinnijäämisen suhteen.
----------------
Ekat kolme osaa tarinasta kirjotettu tähän, anteeks että tuli näin paljon tekstiä. Toivottavasti tämän jaksaa vielä lukea :D. Tarinan pituuden vuoksi kirjottelen tämän tälleen osissa ja kirjottelen elämäntarinani ja huumejuttuni seuraavan osan jossain vaiheessa. Tarinani perusteella vaikutan varmasti tosi symppikseltä ja kivalta tyypiltä, mutta voin vakuuttaa, että kun loput stooristani tietää niin käsitys minusta tulee kyllä muuttumaan radikaalisti. Mutta bloginpitäjälle toivon oikeasti kaikkea hyvää ja multa saat täydet kunnioitukset että olet ymmärtänyt hankkia elämäsi kuntoon. Mukavaa alkavaa vuotta! :)
Mielenkiintonen kertomus.
PoistaQT TARINA 4
VastaaPoistaJes, jatkan taas storiini rustaamista kuukauden tauon jälkeen jos vielä kiinnostaa kuulla :D. Ollut vähän kiireitä ittellä yksityiselämän asioiden takia, joten jäänyt tarinani kirjottelu vähemmälle, mutta jatkan tähän jos kiinnostaa jatkot kuulla .
Eli 16veenä tuli ekat parisuhteeni ja siitä eteenpäin koko amisajan olin kuin kuka tahansa muukin teini; koulunkäyntiä, urheilua, tyttöystävän kans oleilua, kavereiden kans hengailua, pilven polttelua ja välillä bissenkin juontia. Ei mitään mainittavaa, vaikka jotkut lapsuudenaikasista ystävistäni olikin siirtyneet jo silloin koviin huumeisiin ja välillä pyörin heidänkin kanssaan. Eräs ystäväni oli jo about 12-13veenä ruvennut spiguttaan hihaan kaikkea mitä käteen sai ja samasta porukasta löytyi muutakin joille kaikenlaiset päihteet maistui. Vaikka hengasinkin tuollaisten tyyppien kanssa niin välillä kyllä kuumotti ihan huolella hengailu noissa piireissä. En siltikään halunnut katkoa välejäni ihmisiin, jotka olin tuntenut jostain tarhasta tai vaippaikäsestä asti.
Kuitenkin valmistuin ammattiini 18veenä hyvin ja onnistuin saamaan ihan hyvää duuniakin. Noihin aikoihin tapahtui ekat kovien huumeiden kokeiluni. Ja kysehän oli tietty ekstaasista. Alun perin kelasin, että budi on ainoa huume, johon tulen koskaan koskemaan, mut kaverini oli hankkinu jostain jotain naksuja (en enää ees muista mitä nipsuja ne oli) ja tarjos mulle yhtä. Alkuun olin silleen et ”eiks noi oo vaarallisia/noista voi lähtee henki tai tulla psykoosi” jne jne, mutta kaverini vakuutteli onnistuneesti mut, että ”muistahan millasta paskaa huumevalistus oli aikoinaan pilvestäkin, ei oo sen kummosempia”. Pitkän kinan jälkeen otin sen sitten ja voi luoja että diggasin siitä essofiiliksestä. Samalla rupesin kelailee, että kyllä valistus oli täyttä paskaa tämän(kin) asian suhteen.
Hieman myöhemmin tuli kuvioon myös ekat pirikokeilut ja vastaavat. Olin nähnyt monien monien kaverieni vetäneen sitäkin jostain ihan pikkupenskasta asti ja kaikille tuntui elämä menevän hyvin. Jotenkin vakuutin itseni monesti siitä, että valistus on ollut täyttä paskapuhetta ja pelottelua ja hyvin näitä voi vetää. Toki mihinkään spigutteluihin en mennyt mukaan vaikka niitäkin kyllä tarjoiltiin.
QT TARINA 5
VastaaPoista19 ikävuoden tullessa täyteen oli tullut kokeiltua dexmiä, budia, mämmiä, nipsuja, spörreä ja kertaalleen Helsingin yöelämässä pyöriessä kokaiinia. Olin myös eronnut tyttöystävästäni jossain vaiheessa ollessani vielä 18v ollessani, joskin eromme syy ei johtunut millään lailla huumeista. Mulla oli silti monia kavereita joille alkoholi oli ainoa hyväksyttävä huume ja jotkut pitkäaikaisista kavereistani alkoivat vähän vierastaa mua ”uusien” kavereideni takia. Myös tuossa aiemmassa osiossani oleva Milla, joka oli tuolloin edelleen yks rakkaimmista ja tärkeimmistä ystävistäni otti puheeks elämäntyylini ja sen sellaset. Vakuutin hänelle, etten mä oo mitään vitun narkki tai vastaava ja tuolloin hän uskoikin vielä sen.
Sitten 19veenä tuli armeijaan meno Vekaranjärvellä viestipataljoonassa. Olin tuolloin fyysisesti hyvässä kunnossa ja sen takia jouduinkin (nimenomaan JOUDUIN) AUKiin ja jouduin leikkimään sotilasleikkiä vuoden siellä. Myös inttiaikana tuli budia käytettyä ihan vitusti varmaan jokasena lomana. Myös itse inttiaikana tuli salakuljetettua budia varuskuntaan, poltettua siellä ja jopa pientä bisnestä sen ympärillä pidettyä :D. Ja voin ainakin omasta kokemuksesta sanoa, että armeijassa huumeveikkoja riittää! Olin meidänkin tuvassa varmaan kevyimpiä tyyppejä huumeiden suhteen. Jotkut olivat jopa piriä ja subua spiguineen tuonut mukanaan asevelvollisuusaikanaan. Itseasiassa puolustusvoimissa osastosta riippuen blossittelu on jopa hiljaisesti hyväksyttyä, omassakin osastossa oli pesutuvassa yhen väliseinän takana bongit piilossa ja kapiaiset katsoivat sitä läpi sormien, kun ei ollut vaan aktiivitoiminnassa pilvessä paljoa.
Huvittavaa kyllä, inttiaikana tutustuin joihinkin helsinkiläisiin alamaailman tyyppeihin, jotka olivat asepalvelusta suorittamassa samaan aikaan ja tuli jo luotua silleen suhteita. Itse tuolloin ajattelin, että Suomen valtio oli riistänyt multa vuoden elämästä orjuuttamalla mua, joten koin siten oikeutetuksi tehdä niitä kaikkia rikoksia, joita tulin myöhemmin elämässäni tekemään.
Intistä päästyä tulikin muutaman armeijakaverin kanssa lähdettyä Amsterdamiin, jossa käytiin joukolla bordellissa, coffee shopeissa polttelemassa pilveä ja vetämässä psilosybiinitryffeleitä. Myös ekat LSD-kokeiluni tapahtui damissa. Suomeen palattua rupesin kokeilemaan ja käyttämään erilaisia deelejä.
QT TARINA 6
VastaaPoistaTähän mennessä tarinointini voi kuulostaa aika huumeita ylistävältä. No on totta, koska sitä se aikalailla olikin tuohon aikaan, joskin olin jo vielä itse pelkästään kannabislinjalla ollessani joutunut todistamaan huumeiden haittoja. Eräs parhaista ystävistäni, jonka olin tuntenut vaippaikäsestä asti, veti anabolisia steroideja ja amfetamiinia kun harrasti mm. nyrkkeilyä. Seurauksena kaveri sekosi päästään ja teki itsemurhan 18-vuotiaana. Kelasi varmaan että tappamalla ittensä ongelmat katoaisi, siinä hän oli kyllä oikeassa. Varmaan myös kelasi, että kukaan häntä ei jäisi kaipaamaan. Siinä hän oli ihan vitun väärässä.
Kuitenkin tuolloin tuosta pari vuotta myöhemmin n. about 20veenä, kun oli intti suoritettu ja muuta kivaa niin kelasin että jatkaisiko itsensä kouluttamista insinööriksi, kun en onnistunut saamaan töitä juuri mistään (työtilanne oli kotiseudulla tosi paska silloin). Halusin kuitenkin elää ns. täyttä elämää ja hedonistisesti, joten jonkunlaista rahaa tarvitsisin. Sitten se tapahtui, kun tapasin armeija-aikana tutustuneisiin alamaailman ihmisiin.
Rupesin pyörimään heidän kanssaan ja erään stadin ravintolaillan jälkeen mulle tarjottiin hyvää palkkaa, kun tekisin asioita X ja Y, joihin tietty suostuin euronkuvat silmissäni. Pari hyvää kaveriani oli tuolloin mukana ja me kaikki suostuttiin ja samassa porukassa oli mukana useita tuntemiani henkilöitä. Siitä se homma lähti, en voi tässä juuri kertoa kaikista noista jutuista julkisesti, mutta sanotaanko näin, että olin jokusen kerran mm. huumekuriinina autossa, jossa kyydissä oli ekstaasia, amfetamiinia, subutexia, muuntohuumeita jne. Hyvät fyrkat kyllä tienasin siitä, rahoilla elin leveästi ja olin välillä ns. näennäisesti pätkätöissä. Näiden hämärähommien ohella vein erään muijan syömään, josta olin kiinnostunut ja alettiin jopa seurustellakin. Kaikki tuntui menevän tuolloin vitun hyvin.
Tuo aika oli tosi villiä, tuli mm. biletettyä raveissa essoissa, vedettyä kokaiinia stadin ravintoloissa ja pidettyä helvetisti hauskaa. Rahaa paloi tuohon ihan vitusti, mut toisaalta tein sellasia juttuja, joista sitä kertyikin ja jäin jopa voitolle. I felt like a fucking king, voisi sanoa. Tuli jopa huumejuttujen ohella tavattua julkisuuden henkilöitä (en voi valitettavasti paljastaa keitä ”Omertan takia”, mutta jos sanoisin nimet niin kyllä varmaan suurin osa tietäisi :D) ja heidän kanssaan tuli polteltua mm. spliffiä ja nuuskattua kokaiinia.
----------
Jepulis, taas vähän jatkettua tarinointia. Jatkan taas, kun tulee taas uusi kirjoitusmotivaatio :D. Kiva juttu bloginpitäjälle, että pidät stooriani mielenkiintoisena. Oon joutunut osia pätkiä tästä tarinasta sensuroimaan, koska osa näistä tapahtumista on ollu julkisuudessä esillä ja osasta jotkut paikalliset voivat päätellä henkilöllisyyteni, joten en ainakaan tälleen julkisesti voi kaikissa yksityiskohtiin mennä. Mutta jos kiinnostaa jotkut yksityiskohdat yleisesti tästä niin, hulttiotyttö, ilmottele siitä :D.
Kyl mua kiinnostais keskustella sun kanssa ja kuulla tarinaas lisää. Laita mul sähköpostii osoitteeseen aivotukaani@gmail.com
PoistaLöysin sattumalta blogisi ja pysähdyin sen äärelle hetkeksi. Sitten toiseksiksin hetkeksi.
VastaaPoistaTulin surulliseksi. Surulliseksi siitä kun osa meistä saa taakkaa kantaakseen aivan liikaa. Olet kohdannut raskaita asioita elämässäsi enemmän kuin moni meistä edes kykenee ymmärtämään. Silti olet siinä, taistelet ja pidät kiinni elämästä. Jatka taistelua, pyri kohti unelmia, rakasta läheisiäsi, rakasta itseäsi. Ole itsellesi armollinen. Jokainen tekee elämässään virheitä, jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Siunausta ja valoisia päiviä sinulle elämääsi, toivottavasti uusi elämä on antanut sinulle kauniita asioita. Asioita, joista olet haaveillut. <3
Moi!! Oon itse vasta 16-vuotias tyttö ja mulla menee jollakin tasolla huonosti, ja oon kans uskovainen. Mä löysin sun blogin puoliksi vahingossa.Sun kirjoitukset antanu voimakaamin sen ajatuksen etten ala käytää huumeita tai alkoholia... Kiitos siitä... Ja en tiiä pitäiskö huolestua jos puhuu kavereiten kans vapaa-ajalla masennuksesta, itsensä vahingoittamisesta ja itse murha yrityksistä. Onko se ihan tervettä?? Käyn jo koulua kuraatorilla, kaveri suostutteli mut menemään sinne, koska mua on painanut yks asia jo 7 vuotta. Mutta oot tosi hyvä piirtää ja kaunis ihminen.<3 Ja oon iloinen että jaksat taistella elämässäsi, koska olen itse joutunut taistelemaan itseäni ja surua vastaan.<3
VastaaPoistaTervettä vai sairasta.. Rippuu siitä aikooko sanoista tekoihin. Masennuksesta puhuminen on hyvä juttu, mut jos se vaivaa sua niin sitä suuremmalla syyllä siitä on puhuttava jonkun luotettavan tyypin kanssa. Ootko satuttanu ittees ja millasia sun ajatukset on? Jos haluat jutella niin laita mulle sähköpostia jenna.harju89@hotmail.com niin jutellaan luottamuksellisesti. Voimia!
PoistaMoro, löysin blogis sattumalta, tulee jotekin mieleen oma mennyt elämä.itekin aloitin päihteiden vedon 10vuotiaana, sitä jatku 25 ikävuoteen asti. Vika vuodet meni konin ja pirin paris. Nyt täl äijällä ikää rapiat 40v. Ja putsina edelleen, käyn duunissa ja elämä ok. Isot peukut sulle. T.ex.narkki Joensuusta
VastaaPoistaAikamoista tekstiä, rehellistä, raakaa, niinkuin se huume -elämä on.
VastaaPoistaItselläni käyttö alkoi 2000, eka vaa viikonloppu essoilla, pian vedettiin piriä, päivittäin että pääsi töihin.
Kuvioihin tuli lakka. Ihan hirvää tavaraa, sain itseni siihen koukkuun, no koukussa olin jo päihteisiin.
Pian olin kaveri piirin ainoa jolla oli vielä töitä.. Muut pölli fillareita ja ratsas vinttejä ja kellareita.
Kavereita rupes kuolemaan. 1,2,3,4...
Muutamien psykoosi sairaalareissun jälkeen rupesin vähän kelaa et mä en välttämättä selviä tästä hengissä..
Päätös kuiville tapahtu hautajaisissa.
Jengi otti lakkahuikat juuri kamaan kuolleen ystävän haudalla..
Ei vittu huh huh
Sen jälkeen hävitin mun jäljellä olevat vauhdit, vaihdoin puhelinnumerot, osoitteen ja duunipaikan... Sairaalahoitoa ja lääkitys... Pitkä tie jota edelleen kuljen yksin..
Muutamia repsahduksia aina joskus, mut joka kerta tajuan kuinka hajalla mun pää on.. Ei enää pysty.. Ja pikkuhiljaa mun pitäis tsempata itteni irti tissuttelusta.. Kai se elämä voittaa??
Ne muistot on kauheita.. Musta tuntuu et kukaan, paitsi kaman käyttäjät ei tiedäkään kuinka ne muistot riivaa...
T kopteri
Sanattomaks vetää.
PoistaNe ikävät asiat tahtoo pyörii mielessä varsinki alussa. Elämä voittaa jos itse sitä oikeesti tahdot. Mä tajusin et kun hoitaa sen taustalla olevan tekijän, syyn kamakäytön alottamiseen, sit lopettaminen onnistuu. Enkä mä olis selvinny ilman Herran Jeesuksen apua. Hän muutti kaiken mun elämässä, en mä ite. Ootko koittanu rukoilla? Siitä se lähti mullakin. Sit kun aloin lukee Raamattua, alkoi uskonelämä ja kasvaminen. Herra haluaa pelastaa jokaisen, sut myös. Suosittelen oikeesti jättää kaiken, ihan kaiken Hänen haltuunsa.
Voimia sulle paljon ja voit laittaa mulle sähköpostii jos haluut jutella. aivotukaani@gmail.com
Hei Jenna.
VastaaPoistaOlen parikymppisen narkkarin äiti. Luen tekstejäsi, jotta entistä paremmin tajuaisin millaisessa maailmassa ja mielentiloissa tyttäreni joutuu elämään. Ja pitääkseni yllä toivoa, että hänkin vielä jonain päivänä voisi todeta olleensa jo 2 vuotta kuivilla. Vinkkasin hänelle, että kannattaa vilkaista Hulttiotytön blogia. Hieno blogi. Kirjoitat ihailtavan suoraan ja sujuvasti ja asiaa. Kiitän, kumarran ja toivon sinulle voimia edelleen!
Toivottavasti tyttäres pääsee viel irti. Ite sain elämäni kuntoon kun sain hoitoon sen asian joka mut ajoi käyttää. ADHD siis. Se oli varmaankin suurin tekijä. Kyllähän siihen koulukiusaaminen ja masennuskin vaikutti. Kun sain ADHD-lääkityksen niin siihen loppu väärinkäyttö.
Poista