Kuvasarja osa 12: Vankilasta vapautui elävä todistaja - pyhän paheksunnan aikakausi alkoi

 

Enää en ole uuvuttavan valheen vanki. Olen vapautunut kuolemasta elämään. Vaikka elämääni on siellä täällä hurskaasti halveksittu ja tuomittu - siitä on tullut ilmiö - en häpeä olemassaoloani toisten kovasydämisyyden vuoksi. Jos aitous, vapaus ja näkyväksi tullut elämä on niin vierasta, että niitä halveksitaan, tuomitaan ja pyhästi paheksutaan - vieläpä Jeesuksen nimessä - kuinka olemme vieraantuneet Hänestä niin kauas, ettemme enää tunne Hänen vaikutustaan lähimmäisissämme? 

Vaikka olen kuvassa keskellä vääristyssirkusten sarjaa, enää minun ei tarvitse kätkeytyä peikonlehtien suojaan. Enää en pelkää ihmisten vihaa ja halveksuntaa - Herran pelon tunteminen vapautti minut ihmispelosta. Toisten nurinkuriset vääristelyt eivät minua määrittele, vaan Hän, joka lunasti minut vapaaksi ihmisten orjuudesta. Vuosien työskentely johti itsetuntemuksen kasvuun. Aikamoinen määrä raskaita kalheita katkesi sitä mukaa, kun totuuden valkeus valaisi sydämeni pimentoja. Tämä prosessi jatkuu yhä. Tähän mennessä matka on ollut kipeä, mutta varsin mielenkiintoinen. 

Olemukseni ei ole enää tukahdutettu väärien taakkojen uuvuttavaan vankeuteen. Enää minun ei tarvitse pelätä hienovaraista rangaistusta toisten huomioimisesta. Toista ihmistä ei voi omistaa. Sellainen asenne varastaa, tappaa ja tuhoaa salaa toista. Jos  toinen ei alistu jäämään vankeuteen, se ei ole rikos. Päinvastoin on rikollista varastaa toisen elämä itselleen - ja väittää henkistä orjuuttamista hyvyydeksi. 

 Aivan uudenlainen kohtaamisen taso on avautunut vapautumisen jälkeen. Olemukseni on avoin. Se antaa muille vapauden olla aitoja. Kummajaisuuteni puhuttelee - sitä ei nähdä suurena virheenä Jumalan luomistyössä muualla kuin siellä, missä sydän vaeltaa pyhitetyn pysähtyneisyyden ja hurskaan kohtaamattomuuden kulissien keskellä. 

Molemmat ovat valintoja, jotka voi muuttaa halutessaan. On äärimmäisen surullista, jos vaihdamme elävän uskon ulkokultaiseen teatteriin sen sijaan, että eläisimme todeksi elämää, johon meidät on kutsuttu. Vielä surullisempaa on, jos kiellämme elävän todistuksen ja vangitsemme salaa muut uskomaan valheita kanssapalvelijoistamme, todellisuudesta, itsestämme, heistä itsestään ja Jumalasta.😟

Minun eikä kenenkään kuulu jäädä sijaiskärsijäksi kuolettavaan kuvioon, jotta joku muu voisi säilyttää oman minäharhansa eheänä. Valheen puolesta kuoleminen olisi uhri tuhon alttarille. Se olisi voitto pimeydelle. Tuon kuoleman kierteen jälkeen Jeesuksen puolesta kuoleminen alkaa näyttää mielekkäämmältä vaihtoehdolta. Millaisesta pimeyden syvyydestä Jeesus pelasti minut, miten paljon Hän on kärsinyt minua, ja tehnyt minulle valtavasti hyvää, vaikka en ole sitä ansainnut - olen ollut niskuri, joka omaa mielettömyyttään on kapinoinut ainoaa Pelastajaansa vastaan. On suurta armoa, etten ole kuollut, vaikka olisi pitänyt. Koska Jumala on varjellut elämäni varmalta kuolemalta useita kymmeniä kertoja, tahdon palvella Jeesusta koko sydämestäni ja olla tarvittaessa myös valmis kuolemaan Hänen nimensä tähden. Koska Jumalan Henki vaikuttaa tämän tahdon, vahvistakoon Hän sitä niin, että pyllistän paholaiselle kiitosmielellä, vahvana Herrassa loppuun asti!😄

Vaikka koko maailma vääristäisi minut irvikuvaksi, en tahdo palata takaisin kuolemaan valheen hyväksi. 

On murheellista, kun ihminen itsepintaisesti torjuu totuuden ja hukuttautuu valheeseen välttääkseen vastuun teoistaan. Olen kokenut sen omakohtaisesti, millaiseen mielettömyyteen itsepetos voi johtaa. Siinä samalla hylkää kasvun, mielenmuutoksen ja koko elämän.😰  

Lopulta totuus tulee niin ilmeiseksi, että itsepetos alkaa vaatia ihmisuhreja. Jos alistuisin kiltisti olemaan syyllinen toisten tekoihin, olisin paatumuksen mahdollistaja, en Kristuksen palvelija. Ja voi, kuinka minua kaduttaa, etten tajunnut tätä aikaisemmin!😭

Kenenkään tehtävä ei ole tuhoutua toisen syntipukkina. Ketään ei ole kutsuttu palvelemaan häpeäalttarilla kohtaamattomien sydänten kaatopaikkana. Ketään ei ole kutsuttu elämän tukahduttavaan teatteriin, jossa "kaikki on hyvin", eikä mitään tarvitse kohdata. Se on sielun vankila. 

Valhe kuluttaa siinä elävät, vaatii aina uusia ihmisuhreja ja lopulta se syö itsensä elävältä. On hulluutta hylätä todellisuus ja rakentaa elämänsä hauraan illuusion varaan.🫣 Valhe romahtaa aina ajallaan. Ja kun se romahtaa, siitä voi vihdoinkin vapautua - ellei yhä vain jatka totuuden torjuntaa. Totuus seisoo valheen raunioilla. Mikään valhe ei voi voittaa totuutta, joka on koko elämän perusta. Jos perusta hylätään, siitä tulee loukkauskivi ja kompastuksen kallio. Silloin Sanakin muuttuu aseeksi toisten tuomitsemiseen niillä tuomioilla, joista ei tahdo tuomita itseään voidakseen vapautua. Jumalan Sanan voima jää silloin vieraaksi kohtaamattomalle sydämelle. Sana onkin enää vain "käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä." (Vrt. Jes. 28:7-13)  

Vaikka valhe jonkin aikaa menestyisi, lopulta valheen mielettömyys tulee ilmeiseksi kaikille. Totuus ei tarvitse puolusteluja - siinä oleminen on todistus itsessään. Siinä on vapaus, elämä, lepo, rauha, ilo, luovuus, muutos, rakkaus, voima, yhteys, viisaus, vastuu ja merkitys.

Vastuu totuudessa on se voima, joka pitää todellisuuden kasassa.

Kun se jätetään kantamatta, koko rakenne alkaa luhistua sisältäpäin. Siksi vastuun pelko on älyllinen ja hengellinen umpikuja.😑

Vastuun pako on paradoksi: se toteuttaa sen, mitä ihminen pelkää. Vastuunpakoilija kuvittelee, että vastuun välttely suojelee häntä epämukavuudelta, ihmissuhteiden ja maineen menetykseltä. Mutta todellisuudessa se varmistaa juuri ne seuraukset, jotka ihminen haluaisi välttää:

- Ihminen haluaa säilyttää maineensa -> alkaa peitellä tekojaan ja pakenee vastuutaan -> lopulta jää kiinni -> maine tuhoutuu ja uskottavuus kuolee sen mukana.

- Ihminen haluaa säilyttää mukavuutensa -> alkaa valehdella ja manipuloida -> joutuu elämään syvenevässä ristiriidassa ja jännityksessä -> mukavuus häviää.

- Ihminen haluaa säilyttää valtansa ja asemansa -> lakaisee vimmatusti maton alle uhkaavia totuuksia ja muutaman totuudenpuhujan -> menettää luottamuksen syntipukkiseremonioillaan ->  asema murenee ja valta paljastuu valheelliseksi.🙄

Vastuun pelko on kuin yrittäisi pysäyttää vuoroveden omin käsin - mitä enemmän sitä torjuu, sitä väistämättömämmin se tulee päälle. Sama pätee torjuttuun totuuteen: mitä ankarampi torjunta, sitä ilmeisemmäksi totuus tulee ihmisen mielettömyyden kautta (nimimerkillä: kokemusta on).

Pelko vastuusta on pohjimmiltaan pelko totuudesta. Ihminen ei pelkää vastuuta sinänsä, vaan sitä, mitä vastuun kohtaaminen paljastaisi. Hän aavistaa, että jos hän tulisi valoon, hänen itsepetoksensa romahtaisi - ja sen mukana hänen rakennettu minäkuvansa.😬 Mutta juuri siinä on vapautuksen ovi: kun valhe romahtaa, jäljelle jää se, mikä on todellista.  Todellinen ei pelkää vastuuta, koska se kestää tarkastelun. Rehellisellä ei ole syytä pelätä enää vastuuta eikä totuutta - koska on jo tullut valoon. 

Kun ihminen ei kanna omaa vastuutaan, hän ei jätä sitä pois - vaan siirtää sen jonkun toisen niskaan.🫩 Useimmiten jonkun, joka on tunnollinen, myötätuntoinen, aikaansaava ja vastuullinen. Se voidaan tehdä niinkin kavalasti, että istutetaan ajatus taakankantajan mieleen niin, että tämä luulee sen omaksi ideakseen. Kun The Grande Finale syvenee, taakankantajaa syyllistetään loppuunpalamisestaan - kätevää, eikö?🥴

 Tämä on hienovaraisen henkisen tyrannian alkumuoto. Jos se saa jatkua, se johtaa vastuuttomuuden valtaan. Usein taakan siirto tehdään hyvän varjolla, vedellään oikeista naruista, myydään taakka tyyliin: "tämä on se tehtävä, joka sopii sinulle paremmin kuin kutsumuksesi. Olet juuri oikea ihminen ottamaan tämän taakan, jota en aio nyt kantaa itse. Kyllä sinä selviät mainosti meidän molempien tehtävistä!" Koska ketään meistä ei ole tarkoitettu kantamaan kahden vastuuta ja hoitamaan kahden tehtäviä samaan aikaan, seuraukset ovat tuhoisat: uupumus, ristiriita, paine, ahdistus, väärä syyllisyys, kutsumuksen hämmennys ja jopa estyminen. 

Jokainen vastuunkantamaton tarvitsee jonkun, joka kantaa hänen taakkojaan - ja palaa loppuun hänen hyväkseen. Se on kristilliseksi naamioitua loisimista, joka sabotoi toisten kutsumuksia silkkaa ajattelemattomuuttaan. Näin syntyy henkinen feodaalijärjestelmä, jossa joku elää toisten kustannuksella, estää näiden kutsumusta ja kutsuu sitä "armon varassa elämiseksi". Ja voi, mikä vääryys se on, jos tämä mekanismi tuodaan päivänvaloon!😣 Ikään kuin sillä ei olisi mitään merkitystä, että juuri tällainen toimintalogiikka on hyvin monen seurakunnan sisäisen tuhon aikaansaaja.🙄 

Väärien taakkojen viskelyn syndrooma on usein ollut vastuuhenkilöiden loppuunpalamisen ja poisjäämisen taustalla. Se on salakavala troijan hevonen, joka ei vaadi tietoista pahuutta: siihen riittää yksi ajattelematon, pahimmillaan jopa useampi silmänsä sulkenut, korvansa tukkinut ja sydämensä kovettanut sielu. Ja jos tätä mekanismia ei tehdä näkyväksi, silloin salakavala piilotuho saa jatkua. Se voi johtaa yhä syvempään hengelliseen korruptioon ja paatumukseen, joka tuhoaa niin tekijänsä kuin teon kohteet - se voi tuhota jopa kokonaisia seurakuntia. Se voi vaivihkaa johtaa evankeliumin totuuden vääristymään, joka ei tee ketään autuaaksi, tuntuipa se kuinka mukavalta tahansa. Siksi on elintärkeää varoittaa tästä ilmiöstä. Sen nimeäminen ei sodi ihmistä vastaan, vaan vääryyyttä vastaan sielujen pelastuksen puolesta.

 Jos vastuun rajoja ei tunneta, on mahdotonta puhua hengellisestä johtajuudesta. Jos yhteisöä johdetaan "kaikki on jo anteeksi annettu, ei tarvitse enää käsitellä" -asenteella, samalla käytännössä ilmoitetaan: "En halua nähdä, en halua kuulla, en halua kohdata, en halua kasvaa, en halua suojella heikkoja."🫣 Seurauksena on pyhitetty välinpitämättömyys, jossa vääryys lakaistaan maton alle, pestään kädet kuten Pilatus ja kutsutaan sitä armon teoksi.😵 Näin pimeys saa vapauden kasvaa täyteen mittaansa. Ja jos joku yrittää varoittaa: "Pimeys tekee täällä tuhojaan", siitä loukkaannutaan ja varoittaja leimataan rauhanrikkojaksi. Pahimmillaan aletaan suojella tuota pimeyttä sielujen kustannuksella.😫

Jos yhteisön vastuunkantajat eivät kanna vastuutaan, he eivät ole enää johtajia totuudessa, vaan portinvartijoita valheelle. Se johtaa nurinkuriseen kapteeni käskee peliin, jossa noudatetaan sokeasti käskyjä valheen suojelun hyväksi. Kun Lakaisutuuli on päässyt valloilleen, silloin epämukavat totuudet pyyhkäistään maton alle automaattisella otteella.😳 Silloin ne, jotka ovat vastuullisia, saavat niskaansa vääriä taakkoja, jotka estävät heidän kutsumustaan. Kun jotkut luistavat vastuusta, toiset kärsivät seurauksista. Eikä tähän tarvita tietoista pahuutta - riittää, ettei ajatella lainkaan, miten minun toimintani vaikuttaa toisiin. 

Vastuun pako on hengellinen lapsuus, joka ei tahdo kasvaa. Se on kuin olisi mukavampaa elää irrallaan todellisuudesta. Vastuun kantaminen tekee ihmisestä aikuisen: ei iän, vaan sisäisen kypsyyden kautta. Siksi Pyhä Henki vetää aina kohti vastuuta, ei pois siitä. Kun Henki kutsuu "tule valoon", Hän ei sano sitä rangaistakseen, vaan kasvattaakseen. Mutta vastuuta pelkäävä kuulee Hengen kutsun uhkana, ei rakkautena.😟

Vastuu on totuuden käytännöllinen muoto. Se ei tuhoa, vaan vapauttaa. Kun sen ottaa, sisäinen kaaos alkaa järjestyä. Silloin ihminen saa rauhan, jota ei voi teeskennellä. Todellinen armo ei poista vastuuta, vaan mahdollistaa sen ilman pelkoa tuomiosta. Kun ihminen tunnustaa "minä olin väärässä" ilman pelkoa tuhosta, silloin armo toimii.

Jos syytön tuomitaan syylliseksi toisten tekoihin, siitä on armo kaukana. 

Jos maineen menetystä pelätään enemmän kuin Herraa, se johtaa kulttuuriin, jossa tärkeintä on näyttäytyä eheältä - ei olla sitä. Jos ongelmien maton alle lakaiseminen on helpompaa kuin totuuden kohtaaminen, tämä malli leviää helposti koko yhteisölle: pelasta kasvosi, vaikka menettäisit sielusi.🤯 Ja lopulta koko yhteisö alkaa puolustaa kulissia totuuden hinnalla: 

"Ei puhuta siitä, ettei synny hämmennystä."

Mutta hämmennys on jo sisällä - se vain lakaistaan.🥴

Tämä johtaa nurinkuriseen asetelmaan: suojellaan pahantekijöitä parannukselta ja leimataan syylliseksi ne, jotka eivät enää alistu kärsimään hiljaa laittomuuden kynnysmattona. Raamattu osoittaa, ettei ole mitään uutta auringon alla: "He vahvistavat pahantekijäin käsiä, niin ettei kukaan käänny pois pahuudestansa. He hokevat minun halveksijoilleni: 'Herra on sen sanonut: Teillä on oleva rauha!' Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: 'Ei teitä kohtaa onnettomuus!' " (Jer. 23:14,17) 

Tällainen on hirvittävimpiä karhunpalveluksia, joita voimme tehdä.😰 Herran nimessä toivotamme turvallista matkaa helvettiin paatuneille, joiden sielujen tähden Jumala itkee. 😢

"Tuomitkaa joka aamu oikeat tuomiot ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli teidän tekojenne pahuuden tähden. Älkää tehkö vääryyttä ja väkivaltaa älkääkä vuodattako viatonta verta tässä paikassa." (Jer. 21:12, 22:3)

Jos Jumalan nimissä vääristetään oikeus ja murskataan Hänen palvelijoitaan, silloin ei tuhota vain ihmistä - silloin vastustetaan Jumalaa Hänen nimessään. On mahdotonta palvella Jumalaa ja vastustaa Häntä samaan aikaan. On mahdotonta olla armahdettu samalla kun vierittää torjutun pimeytensä jonkun toisen niskaan. On mahdotonta rakastaa samalla kun vihaa totuutta. On mahdotonta olla vapaa samalla kun pakenee valoa minkä jaloistaan pääsee. On mahdotonta olla nöyrtynyt samalla kun kova sydän karttaa murtumista kuin se olisi kauhistus. On mahdotonta olla Jeesuksen uskossa ja uhrata samalla syntipukkeja.

Syyttömän syylliseksi tekeminen, toisen todellisuuden vääristäminen ja häpäiseminen on henkinen murhatyö. Tämä alkaa sydämestä - siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa näkemästä toisen Jumalan kuvana ja alkaa käyttää häntä välineenä. Se on hengellinen rikos, koska siinä otetaan Jumalan paikka ja päätetään, mikä on totta, kuka on arvokas, ja kenet voi uhrata syntipukkina.😧 Tämä on hengellistä väkivaltaa: viattoman veren vuodatusta ja sydämen tallaamista oman vallan tai maineen vuoksi - sydämen, jonka Pyhä Henki on ottanut asuinsijakseen. Kun ihminen murentaa toisen sielun vääristelemällä totuuden, hän vuodattaa viatonta verta hengellisessä mielessä: hän tappaa ihmisestä sen osan, joka on kyennyt rakastamaan, uskomaan ja näkemään totuuden. Sielun verenvuodatus on hiljaista: luottamuksen menetys, toivon sammuminen, kutsumuksen hämmennys, totuuden tuntemisen menetys, identiteetin särkyminen vääryyden alttarilla, jonka nimi on petollinen itsekkyys. Se on nykyaikainen hävityksen kauhistus.😰

Jumalan Sana tekee näkyväksi, millaista hätää Jumala kokee tällaisen vääryyden johdosta: "Kun minä Israelia parannan, silloin tulevat julki Efraimin rikokset ja Samarian pahuudet; sillä he harjoittavat petosta, varas tunkeutuu sisään ja rosvojoukko ryöstää ulkona. Eivät he ajattele sydämessään, että minä muistan heidän kaiken pahuutensa. Nyt heidän tekonsa piirittävät heidät, ne ovat tulleet minun kasvojeni eteen. - Voi heitä, sillä he ovat menneet minua pakoon! Häviö heille, sillä he ovat minusta luopuneet! Minä tahdoin lunastaa heidät, mutta he puhuivat minua vastaan valheita." (Hoos. 7:1-2, 13)

"Efraim on väijyjä minun Jumalaani vastaan. Profeetta - hänen kaikilla teillään on pyydystäjän paula, vainoamista hänen Jumalansa temppelissä. He ovat syvälle vajonneet turmion tekoon." (Hoos. 9:8-9) 

Ei tarvitse olla edes profeetta tullakseen kokemaan vastustusta, vääristelyä ja piilovihaa - riittää, että on liian rehellinen, liian tarkkanäköinen, liian palava, liian elävä, liian outo, liian vapaa, liian valoisa, liian rohkea tuomaan pimeyden työt päivänvaloon ja liian monia Jeesuksen luokse kutsuva, kävelevä todiste Jumalan armon muutosvoimasta. 

Mitä järkeä on halveksia astiaa, joka ei itsessään voi mitään saada aikaan?🤨

Paheksunta ei kohdistu ihmiseen, vaan Jumalan Henkeen, joka vapautti palvelijansa toteuttamaan kutsumusta, jonka Jumala on nähnyt hyväksi asettaa jo ennen kuin ihminen oli syntynyt. Kun ajallaan tuo kutsumuksen ovi aukesi, moni siitä iloitsi, mutta monia se loukkasi.😬

Sitä on moni paheksunut ja vastustanut, osa vääristellyt ja pilkannut, jotkut pyrkineet jopa vaientamaan ja estämään kutsumusta, joka herättelee sieluja synnin unesta, koskettaa sydämiä aitoudellaan, hauskuuttaa satiirisilla totuuden ja toimen sanoillaan, rohkaisee maahan poljettuja, tuo toivoa toivottomille, puolustaa heikkoja ja sorrettuja, vastustaa vääryyttä Hengen kiivaudessa, näkee läpi pyhän petoksen, tunnistaa valheen isän hajun jo kaukaa, tuo esiin pimeyden työt ja kutsuu vapauteen niiden vallasta. 

Kun tämä tehtävä alkoi, samalla alkoi vastustus, valheelliset vihjailut, tekopyhät tuomiot ja pyhä paheksunta.🥴

Kun aloin todistamaan menneisyydestäni saatananpalvonnassa, kuvailin itsepetoksen vääristävää vaikutusta ja anteeksiannon vapauttavaa voimaa, minusta tulikin yhtäkkiä liian vaarallinen todistaja.🫢 

Kun aloin tuoda päivänvaloon pimeyden töiden tuhoisia mekanismeja, jotta niistä voisi vapautua ja ne voisi ajoissa tunnistaa ja välttää, sainkin kuulla olevani katera haavoista reagoiva myrkynlevittäjä - vaikka samalla moni todisti päinvastaista. "Aito, rehellinen, syvällinen, palava, terävä, rohkaiseva, Kristuskeskeinen, varoittava, toivoa tuova, valaiseva ja Armon Hengen täyteinen todistus" kääntyikin joidenkin mielessä "Katkeraksi, syyllistäväksi, leimaavaksi, negatiiviseksi, uhkaavaksi, saatanaa ylistäväksi, haavoista oireilevaksi, harhaiseksi, menneisyyteen juuttuneeksi, ylpeäksi, pahan kaivelijaksi, myrkylliseksi, narsistiseksi itsepetokseksi, ihmisvihamieliseksi, paisuneen mielen eksytykseksi, joka ei mistään mitään ymmärrä." 😵‍💫

Tässä toteutuu tämä Sana: "Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen." (1.Joh. 4:6)

Tällainen väärä todistus pyrkii mitätöimään kokonaan Jumalan hyvän työn minussa ja väittää, että olen edelleen se Vanha Jenna, joka ei ole saanut vapautua mielenmuutokseen. Se tekee tyhjäksi uuden elämäni, mitätöi kasvuni ja kieltää anteeksiannon prosessin, jota olen elänyt todeksi vuosia. Kun vapauduin henkisestä riistosta, vapauduin yhä syvempään anteeksiannon tuntemiseen ja oivalsin, ettei anteeksianto ole pelkkä tahdon valinta, vaan se on juuri se ase, joka tekee perkeleen työt tyhjäksi meidän sydämissämme. Katkera pahan kaivelija ei näkisi asiaa näin. Eikä katkera pahan kaivelija puhuisi pimeyden töiden mekanismeista erottaen henkilöt toiminnasta - vaan leimaisi ja tuomitsisi ihmisiä ilman tahtoa kutsua heitä vapauteen. Rakastan näitä mielensäpahoittajia, enkä tahtoisi yhdenkään heistä hukkuvan!🥺 Vaikka tekisin motiivini kristallinkirkkaasti selväksi yhä uudestaan, silti väärä näkemys lujana pysyy joidenkin mielissä.😓 

Jos minä hulluttelisin tai omiani puhuisin, eipä silloin tällaiseen defenssiin olisi mitään tarvetta. Ja mikä ironisinta: juuri niitä mekanismeja toistetaan, joista olen yrittänyt varoittaa.🫣 Kun varoitukset torjutaan, niitä aletaan toteuttamaan. Tämä on valitettava seuraus sydämen paaduttamisen valinnasta. Varoitus on mahdollisuus muutokseen, varoituksen torjuminen on syöksyminen siihen pimeyteen, josta varoitettiin. Tätä on ollut todella tuskallista seurata, vieläpä yllättävän monen osalta.😢 Tämä on murtanut sydämeni ja vienyt jalatkin alta. 

Ei ole vähäinen asia vastustaa totuutta Jumalan nimissä, halveksia Hänen palvelijoitaan ja vääntää syytön syylliseksi. Syntipukkirituaalit eivät vapauta ketään!😤 Sellaisia ei tulisi tarvita siellä, missä Jeesuksen nimeä mainitaan. 

On vaarallista hämmentää Jumalan työtä ja siirtää Hänen asettamansa palvelutyö pois paikaltaan. Siinä ei vastusteta ihmistä, vaan Jumalan Henkeä, joka on kutsunut ja varustanut ihmisen tuomaan valoa pimeyteen ja julistamaan vangituille vapautusta. Kuinka monen sielun vapautuminen estetään siinä samalla - oman lisäksi?🫨 

On selvää, ettei valoon tullut vastustaisi Jeesuksen todistusta. Valkeudessa elävällä ei olisi syytä estää toisia tuomasta valoa maailmaan, jossa pimeys vallitsee. 

Kun Jumalan asettama tehtävä vaihdetaan johonkin toiseen, se ajan myötä johtaa kuoleman liikkeeseen. Henki väistyy, muotomeno jää. Väki vähenee, vaikka touhuilu lisääntyisi. Elämän tilalle tulee tyhjyys ja se johtaa etsivät sielut etsimään elämää sieltä, missä sitä on. Tilan valtaa tämän maailman uskovien kohtaamaton yhteys. Ja mikä pahinta: moni Jeesuksen oma voi jäädä vangituksi onttoon kulissijumalanpalvelukseen, joka kuluttaa hurskaasti kaiken elämän ympäriltään. Valheen valta tukahduttaa Pyhän Hengen lahjoja salakavalasti. Kukaan meistä ei ole immuuni laittomuuden salaiselle vaikutukselle. Vain korjausliike voi palauttaa Hengen työn toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Ovi parannukseen on auki. Syvä eksytys voi kääntyä entistäkin suuremmaksi herätykseksi, jos vain siihen vangitut suostuvat nöyrtymään ylpeydestään.

Jeesus kohtasi juuri tällaisen muotojumalisuuden aikaansaamaa väkivaltaa: hengellisen vallan, joka pukeutuu lain ja armon kieleen, mutta kieltää laupeuden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden. "He sitovat raskaita taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta itse eivät tahdo niitä sormellakaan liikauttaa." (Matt. 23:34)

Tämä on hengellisen väkivallan muoto, jossa ihmiselle asetetaan taakka, jota hän ei voi kantaa, jota hänen ei kuulu kantaa, ja jos hän väsyy, häntä syytetään uskottomuudesta. Sielu murskataan ja sitä kutsutaan "pyhyydeksi".🤯 Jeesus paljasti tämän valheen, koska se on Jumalan silmissä kauhistus - se tappaa hengellisen elämän, estää kutsumuksen, vangitsee uupumaan väärien taakkojen painon alle ja kutsuu hidasta kuolemaa pyhäksi velvollisuudeksi.😵

Totuuden tunnustaminen on sekä parannuksen että oikeuden alku. Jumalan tuomio ei ole kostoa, vaan oikaisua: Hän paljastaa valheen, jotta sielu voisi jälleen elää. Kun ihminen tunnustaa henkisen väkivallan olemassaolon (tai minkä tahansa vääryyden, johon on osallinen), hän samalla palauttaa sen, minkä Jumala alun perin antoi - kyvyn erottaa hyvä pahasta ja totuus valheesta. Läpi Raamatun Jumalan palvelijat ovat tuoneet pimeyden työt päivänvaloon, varoittaneet vääryydestä ja luvanneet toivon vapautuksesta Jumalan nimessä: "Minä parannan heidän luopumuksensa, minä rakastan heitä vapaaehtoisesti."Minä parannan teidän luopumuksenne, omasta halustani minä teitä rakastan." (Hoos. 14:5) 

Jos me käännymme koko sydämestämme, Jumala voi kääntää kohtalomme.

Silloin noloimmatkin kämmäilyt voivat muuttua kirkkauden palveluksen aseiksi. 

Kuvasarja on tältä erää tässä. Pöytälaatikko on vihdoinkin aukaistu - mikä helpotus se onkaan! Kannoin sydämessäni tuskaa ja murhetta hiljaisuuden aikana. Nyt murhe vaihtui kiitokseen ja tuskan tilalle tuli rauha, joka käy yli ymmärryksen - ilo Herrassa on väkevyytemme. Pöytälaatikosta tulee lisää tekstiä, joissa saattaa olla outoja ja kummia juttuja. Mutta uskon, että se on niille selkeää, joita varten olen rämpinyt helvetistä toiseen ja paskamyrskystä seuraavaan. Se, minkä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tuhota minut, kasvattikin minusta elävän todistajan. Kiitos Jeesuksen armon ja totuuden! 

Vielä reilu vuosi sitten toivoin, että paskan keskeltä alkaisi kasvaa toivon kukkasia. Nyt siitä on tullut totta. Ja se on kerrassaan hulvatonta!😂