Kuvasarja vapautumisen jälkeen osa 6: Palava Kummajainen + kaksiteräinen miekka = ongelma?

 

Tässä katseeni on kirkastunut ja terävöitynyt entisestään. Aivan uudenlainen elämä on alkanut, vaikka paskamyrskyt ovat seuranneet toinen toistaan milloin mistäkin suunnalta. Toisille tarkkanäköisyyteni on vapauttava, vahvistava ja rohkaiseva lahja, joillekin se taas on uhkaava, paljastava ja niin vihattava, että koko olemukseni täytyy tuomita vikapääksi kaikkeen siihen, mitä ei haluta kohdata omassa sydämessään - sydämen kyllyydestä suu puhuu. Mitä elävämpi ja palavampi minusta on tullut, sitä enemmän olen saanut joiltakin pyhiltä osakseni suoranaista halveksuntaa ja hiljaista paheksuntaa - aivan kuin olisin tehnyt suurenkin rikoksen vetämällä terveet rajat vääryydelle.😵 

Tulin syvällisesti oppimaan, kuinka mahdotonta on palvella Jumalaa ilman rajoja. Se johtaa hyväksikäyttöön, elämän tukahduttamiseen ja loppuunpalamiseen väärien taakkojen painon alla. Sellainen ei rakenna ketään, päinvastoin mahdollistaa molempien tuhoutumisen - se tukee paatumusta, ei pelastusta. Se on epäjumalanpalvelusta, vaikka pukeutuisi kuinka kiiltäviin tamineisiin.

Silti olen saanut rivien välistä kuulla, kuinka rajani ovat itsekkyyden syntiä ja kutsumukseni kapinaa. Kristityn tulisi muka rakastaa rajattomasti - mikä on rajalliselle ihmiselle tuhoisa vaatimus. Tulin vuosien varrella kokemaan, millaiseen helvettiin rajaton rakkaus voi johtaa. 

Rajattoman rakkauden teologia ei ole evankeliumin totuuden mukainen. Totuuden rakkaus tuntee rajansa ja kunnioittaa Jumalan asettamia rajoja, omia kuin muidenkin. Terveet rajat ovat terveen rakkauden, uskon, yhteyden ja kuuliaisuuden perusta. Ilman rajoja jumalanpalveluksemme voi kääntyä tuhoisaksi touhuiluksi, joka turmelee Jumalan järjestystä, valtaa ja muuttaa Jumalan antamia tehtäviä mieleisekseen, vastustaa ja sabotoi Hengen työtä toisissa, vyöryy toisten tehtäviin ja estää Jeesuksen tarkoitusta toteutumasta. Tällainen on vaarallista kapinaa, joka on seurausta rajattomuudesta - ja kohtaamattomuudesta. 

Rajattoman rakkauden teologia johtaa turmeluksen valtaannousuun sydämissä ja yhteisöissä. Se vaatii meitä hurskaasti alistumaan tottelemattomuuteen ja ihmisten orjuuteen. Jos kristityn tulisi rakastaa rajattomasti, sellainen rakkaus sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan. Rajojen kunnioittaminen vapautti elämäni tuhon kierteestä elämään - ja tämä tuomitaan itsekkyyden synniksi? Olisiko ollut epäitsekästä jäädä kuolemaan jonkun toisen itsepetoksen alttarille? Jos rajat tuomitaan, samalla halveksitaan ihmisarvo, Kristiksen lunastustuö ja vapaus, johon Kristus meidät vapautti. 

Minua ei vapautettu saatanan orjuudesta elämään laittomuuden kynnysmattona, joka alistuu loppuunkulutettavaksi tuhon hyväksi.😤 En selviytynyt helvetillisestä kokemuksista vaietakseni ne kuoliaaksi. Minua ei kutsuttu lakaisemaan tuhoisaa paskaa maton alle, vaan tuomaan se päivänvaloon, jotta voisin vapautua siitä - ja jotta muutkin voisivat vapautua siitä ja välttää joutumasta sen kohteeksi. Koska olen tullut kokemaan, kuinka salakavalasti viattomuuteen verhottu paskamaisuus voi vangita sielun kammottavaan riistoon ja itsekkääseen kulutukseen, en tahdo muiden joutuvan vastaavaa kokemaan. Ja koska tiedän, että moni sellaista kokee, tahdon sitäkin suuremmalla syyllä tuoda rohkaisua, toivoa ja valoa, jotta toivo vapaudesta voisi syttyä uupuneiden sieluihin. Kun toivo syttyy sydämeen, sen on mahdollista alkaa suunnata kohti vapautta. Kun oivalluksen lamput syttyvät gaslight-sumun hämärtämään mieleen, syvällinen AHAA-elämys voi avata silmät näkemään läpi valheen. Ja silloin valheen valta katkeaa.

Sama pätee muihinkin pimeyden töihin. Tämän ymmärtää jopa moni uskosta osaton, he jopa arvostavat rohkeuttani puhua totta vastustuksesta huolimatta. Samoin asenteeni näyttäytyy heille aivan muuta kuin katkeruutena tai toisten leimaamisena. Jopa uskosta osattomat ymmärtävät, etten puhu henkilöistä, vaan tuhoisan toiminnan strategioista asenteella, joka on kaukana katkeruudesta. He näkevät, miten anteeksianto on vapauttanut minut näkemään asiat uudesta näkökulmasta. He ovat nähneet hätäni niistä, jotka ovat vääristelleet minua kieroon. Toivon näkökulma murheen keskellä - sekä kyykkykyyninen paskahuumori ovat tehneet kipeiden asioiden käsittelystä siedettävämpää, jopa hauskaa. Välillä on itketty ja välillä naurettu, välillä itkunaurettu (varsinkin, kun olen havainnollistanut pimeyden petosten mielettömyyttä käyttämällä Vanhaa Jennaa esimerkkinä). Se on avartanut heidänkin katseensa näkemään toivoa tuskan keskellä ja erottamaan valheen totuudesta. 

Siksi on varsin outoa, kun jotkut pyhät katsovat minua kieroon rehellisyyteni vuoksi ja leimaavat tarkkanäköisyyteni uhkaksi😬 - vaikka totuuden rakkauden tulisi olla heillekin sydämen asia. Jos hengellisen erottelun lahja onkin paheksuttava ja vaiennettava uhka, onko myös lahjan Antaja paheksuttava uhka?🤨 En näkisi itsessäni paskaakaan. Saati että ymmärtäisin hengellisiä asioita ilman Jumalan Henkeä. Puhumattakaan siitä, että uskaltaisin todistaa valheen vaaroista ja Jumalan armoteoista kaltaistani entistiä ääriniskuria kohtaan. 

Jos pahaa ei saisi nimetä, en voisi todistaa myöskään siitä, mikä voittaa pahan. En voisi kertoa totuuden kohtaamisen vapauttavasta voimasta, jos en saisi puhua siitä, mikä vangitsee sielun. Jos en voisi kertoa, mitä olen kokenut, en voisi todistaa anteeksiannosta, joka tekee tyhjäksi pimeyden työt meidän mielessämme ja vapauttaa menneisyytemme noloimmatkin kämmäilyt pahan vallasta. En voisi todistaa mielenmuutoksesta, jos en voisi kuvailla sitä, mikä turmelee mielen. En voisi todistaa Jumalan armosta, jos en voisi todistaa, millainen paskiainen saatana on, ja miten Jumala voi vapauttaa pahimmatkin paskiaiset tuon vääristelijän vallasta.

En voi vaieta siitä, mitä olen kokenut, koska tiedän, etten ole ainut, joka on kokenut vastaavaa, ja yhä kokee.

Ei ole mikään vähäinen tuska tulla hitaasti elävältä syödyksi ja uuvutetuksi mielivaltaisten taakkojen painon alle - ja kaiken lisäksi joutua vääristetyksi irvikuvaksi.😵‍💫 Sellaista ei toivoisi kenellekään. On kammottavaa tulla leimatuksi syylliseksi toisen tekoihin, jotta toinen voi säilyttää viattoman uhrin harhansa eheänä.😨 Se on sosiaalinen murha ja henkinen teloitus. Tällainen toiminta on äärimmäisen itsekkyyden ja julmuuden ilmetymää, joka ei ole kenenkään ihmisen todellinen luonto. 

Tähän osuu tämä Sana: "Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi." (Jes. 32:7)

Terveellä omallatunnolla ja empatiakyvyllä varustettu ihminen ei kykenisi kohtelemaan toista tällä tavalla. Herraa pelkäävä ja totuutta rakastava ei myöskään tahtoisi kuluttaa toisia loppuun silkkaa itsekkyyttään.😬 Tällainen vääryys tuhoaa tekijänsä ja tekojen kohteet - siksi on rakkautta tuoda päivänvaloon itsepetoksen tuhoisat mekanismit, jotka eksyttävät ihmisen tällaiseen toimintaan. Itseään ihminen eniten tuhoaa elämällä tavalla, joka ei ole oikea.😢 Ja vaikka tuntuisi kuinka helpolta ja mukavalta elää toisten kustannuksella, sellaista ei voi oikeuttaa, mikä varastaa, tappaa ja tuhoaa toisia - ja ennen kaikkea omaa sielua. 

Kun joku loisii toisten kustannuksella, ei ole väärin nimetä toimintaa loisen toiminnaksi. Kun puhun loisesta, en puhu ihmisestä, vaan toimintalogiikasta, joka on vanginnut ihmisen noudattamaan loisivaa elämäntapaa. Jos joku kokee sen hyökkäyksenä persoonaansa kohtaan, hän ei enää erota itseään tuhoisasta toimintastrategiasta.😳 Ja se on vaarallista, kun ihminen identifioi itsensä toimintaan, joka tuhoaa häntä ja saa hänet tuhoamaan toisia. Se on syvä sidos, josta voi vapautua totuuden kohtaamisen kautta. 

Loisen toimintalogiikan tyypillisin tunnusmerkki: se ei kanna omaa painoaan, vaan elää toisen varassa ja kuluttaa tämän elinvoimaa - siis tappaa hitaasti toisen elääkseen mukavaa ja helppoa elämää.💩

Kun joku ei kanna omaa vastuutaan, vaan vyöryttää kroonisesti omat taakkansa toisen niskaan, hän käyttää toista hyväkseen aivan kuten loinen tekee. Enkä puhu nyt mistään tavanomaisesta rikkinäisyydestä tai avuttomuudesta, vaan itse valitusta avuttomaksi jättäytymisestä, kipeästä oikeutuksesta vapauttaa itsensä vastuusta viskaamalla se toisille, ja päätöksestä jättää kasvu ja muutos väliin useista mahdollisuuksista huolimatta. Silloin kyse ei ole enää opitusta avuttomuudesta, josta voi oppia pois, vaan valitusta avuttomuudesta, josta ei edes halua oppia pois. Se on elämän hylkäämistä, joka vaatii muita tuhoutumaan hyväkseen. Kun joku elää toisen energialla ja kalvaa salaa tämän syvintä olemusta ilman aikomustakaan lopettaa ja ilman motivaatiota muutokseen, hän on tehnyt loisimisesta elämäntavan. Tulos: tuskallinen ja kuluttava riisto, joka imee toisen tyhjiin ilman toivoakaan vastavuoroisuudesta.🫨 Ja se on loisen toimintaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun sitä jatkaa tarpeeksi pitkään, seurauksena on krooninen uupumus, joka tappaa ensin ihmisen henkisesti, lopulta fyysisesti, ellei sielun kalvaminen lopu. Kohde uupuu, tekijä paatuu - varsin surkea vaihtokauppa (ilman vaihtoa).

Luulisi olevan päivänselvää, että jos alkaa elämään toisen elinvoimaa varastaen, on päättänyt tappaa hänet.😦

Kyseessä on kieroutunut toimintamekanismi, joka saa ihmisen käyttäytymään kuin loinen - ja se on aivan eri asia kuin ihmisen persoonan haukkuminen. Toiminnan nimeäminen tekee näkyväksi sen, mikä sitoo ihmisen elämään tavalla, joka tuhoaa. Se on arvostuksen osoittamista, koska se avaa oven muutokseen ja vapauteen. Ihminen itse valitsee, kohtaako totuuden vai paaduttaako sydämensä. Samoin se auttaa toiminnan kohteeksi joutuneita hahmottamaan tuhoisan toimintalogiikan kaavoja, joiden tunnistaminen on avain vapauteen.

Teot ja persoona tulisi osata erottaa toisistaan. Monelle tämä ero on päivänselvää, mutta joillekin se on hämärtynyt. Siksi toistan ja selitän asiaa, jotta se tulisi selväksi - niin, että sen ymmärtämättä jättäminen alkaisi näyttäytyä tahalliselta torjunnalta. Teot turmelee ihmistä itseään eniten, siksi niistä on voitava puhua sanoilla, jotka parhaiten kuvaavat kyseistä toimintaa. Jos toiminastrategioita ei voi nimetä, ihminen jää niiden vangiksi ja vangitsee toisia valheen ravinnoksi. 

Tuhoisan toiminnan nimeäminen ei sodi ihmistä vastaan, vaan sitä vääryyttä vastaan, joka tuhoaa ihmisiä.

Jos ihminen systemaattisesti kyseenalaistaa toisen todellisuudentajua ja vääntää todellisuutta päälaelleen, ei ole väärin nimetä toimintaa manipuloinniksi. Toiminnan nimeäminen ei tee ihmisestä mitään, vaan toteaa sen, mitä ihminen itse tekee itsestään teoillaan. Vääryyden nimeäminen ei ole itsessään vääryys, vaan se tekee näkyväksi jo olemassa olevan vääryyden. Jos siitä ei halua vapautua, seurauksena on projektiosyytösten vyöry, joka vain kasvattaa valheen valtaa.😵‍💫 Projektiot ovat pohjimmiltaan parannuksen pakenemista, jossa ihminen kääntää selkänsä Jeesuksen ristille ja pakottaa muut kantamaan torjuttua pimeyttään. Se on vastakkaista toimintaa parannukseen nöyrtyneelle ja armahdetulle syntiselle.

On vaarallista väännellä kieroon totuus ja tuomita syytön syylliseksi omiin tekoihin. Kun totuus on tullut ilmeiseksi, mutta sitä ei haluta kohdata, silloin ihminen valitsee paaduttaa sydämensä ja sulkea silmänsä näkemästä totuutta.🫣 Tämä johtaa yhä syvempään totuuden vihaan. Se on juuri sitä farisealaista sokeutta, joka vihaa valoa pyhyyden nimissä.

Tähän sanoo Raamattu: "Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä, sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa." (Jes. 29:13-14)

Tahallinen sokeus johtaa sydämen pimenemiseen. Sieltä se lähtee leviämään myös ympäristöön ja saattaa johtaa kokonaisten yhteisöjen ylösalaisin kääntöön. Tämä tapahtuu kätevästi ja huomaamatta, koska kohtaamaton sydän kieltäytyy näkemästä mitä tekee - pahimmillaan vielä silloinkin, kun seuraukset hyppivät silmille. 

Tahallisen sokeuden vuoksi rajani kriminalisoitiin, vapauteni tuomittiin eksytykseksi, rehellisyyteni leimattiin väkivallaksi ja kutsumukseni väännettiin vääryydeksi. Vaikka en puhunut kenestäkään henkilöstä, vaan kuvailin yleisesti tunnettua tuhoisaa toimintaa, kerroin, miten rajojen vetäminen ja anteeksianto vapautti minut - olinkin väkivaltainen. Miten voin olla väkivaltainen ilman väkivaltaista intentiota ja ilman, että edes puhun kenestäkään yksilöstä?🤔 Jos yleisen tuhoisan toiminnan mekansimien kuvailu onkin väkivaltaa, miten kukaan voisi vapautua niiden vallasta? Tällainen syytös on sama kuin väittäisi pimeyden tekojen päivänvaloon tuomisen, vääryyden nimeämisen ja valheen vaaroista varoittamisen olevan väkivaltaa - ketä kohtaan?🤨 Valheen isää. 

Enää katseeni ei ole uupunut, eloton, eikä tyhjiin riistetty. Elämä on palannut, intensiteetti on terävöitynyt ja siihen on tullut syvyyttä. Havaintokykyni on vapautunut itse-epäilyn vankilasta eikä minun enää tarvitse kyseenalaistaa todellisuudentajuani sanojen ja tekojen sekametelin keskellä. Oli todella murheellista todistaa systemaattisen todellisuudenvääntelyn johdonmukaista kehityskulkua.😰 Miten se kovettaa sydämen vähättelemään, ohittamaan, mitätöimään ja kyseenalaistamaan toisen ihmisen todellisuudentajun ja tuskan, jota aiheuttaa tälle omalla toiminnallaan. Vaikka tuska on todellista, mitään pahaa ei muka tapahdu, eikä tuhoisaa toimintaa saisi edes mainita - pitäisi vain kärsiä hiljaa, antaa syödä itsensä elävältä ja ottaa kiltisti hymyillen kaikki paska vastaan.🤯 

Tämä on kuin vaatisi ihmistä olemaan laittomuuden kynnysmatto. 

Jos tunnistin paskan ja sen viskaamisen syyt, olinkin muka niin pahantahtoinen, että halusin muka tahallani nähdä toisen niin kipeänä, mitä hän käytöksellään ilmaisi. Miksi haluaisin nähdä ketään niin, jos käytös ei ilmennä kyseistä toimintaa?🤨 En olisi osannut edes kuvitella sellaista systemaattista piilopahantekoa, jota jouduin kokemaan. Sitä oli vaikea uskoa todeksi. Halusin viimeiseen asti uskoa hyvää, luottaa ja antaa uuden mahdollisuuden - mutta hyväuskoisuuteni mahdollistikin vain henkisen riiston jatkumisen. Olin lähellä kuolla uuvuttavaan vastuuttomuuteen, koska en halunnut uskoa, että kukaan haluaisi kohdella toisia sillä tavalla, vieläpä ilman tunnontuskia ja ilman minkäänlaista motivaatiota muutokseen.🫩 Lopulta tuhoisa toiminta meni niin kipeäksi, että se todisti itsensä. 

Sanojen ja tekojen ristiriita meni niin äärimmäisyyksiin, etten voinut enää olla näkemättä ristiriitaa. Ensin tuhoisa toiminta, sitten sen kieltäminen, sitten taas tuhoisaa toimintaa, sitten kieltämistä, lopulta molempia samaan aikaan. Oli käsittämätöntä seurata tällaista "en minä tee sitä mitä minä teen" sekasotkua.😵‍💫 Kieltämisestä oli tullut käänteinen tunnustus. Ja tietenkin minun traumat sekoittivat todellisuudentajuni (mikä on liiankin tyypillinen ja tutuksi tullut gaslightingin muoto). 

Kumma juttu, ettei traumani sekoittaneet todellisuudentajuani muiden seurassa.🙄 

Kumma juttu, ettei muualla ilmennyt tällaista sanojen ja tekojen sekameteliä: 

"Arvostan sinua" - mutta samaan aikaan tuskani oli toissijaista. 

"Minä olen edistynyt valtavasti" - mutta samaan aikaan toiminta tuhosi minua systemaattisesti. 

"En minä halua hallita sinua" - mutta samaan aikaan kuristusote vain kiristyi ja toisten huomioiminen johti oireiluun, joka ilmaisi, että teen väärin, jos annan aikaa ja huomiota toisille, jopa perheenjäsenille. 

"En tehnyt niin, sinä vain kuvittelit!" - mutta samaan aikaan toiminta jatkui ja tuskani oli varsin todellista, sillä vain ei ollut mitään merkitystä. 

"Ei minulla ole pahoja aikeita" - mutta samaan aikaan toiminta teki minulle pahaa ilman katumusta - yhä uudestaan.

"Minä haluan vain auttaa!" - mutta samaan aikaan "auttaminen" teki minusta kuuntelunuken ja henkisen kaatopaikan, riisti minut tyhyjiin ja vaati aikaani jopa hyvinvointini kustannuksella.😵 Ja loukkaantui, kun vedin rajoja uuvuttavalle "auttamiselle", joka ei kokenut ongelmaksi riistää minua, vaikka olin jo valmiiksi äärimmäisen uupunut.  

"En minä tahallaan!" - mutta samaan aikaan tuhoisa toiminta jatkui, vaikka olin yhä uudestaan tuonut näkyviin tuhoisan toiminnan, jotta sitä voisi muuttaa terveemmäksi. Tahatonta toimintaa ei jatketa systemaattisesti ilman aikomustakaan muuttua, vaikka on saanut siihen yhä uudestaan mahdollisuuksia.

"En minä manipuloi sinua!" - mutta samaan aikaan samat tunnemanipulointistrategiat, gaslightsumutus, todellisuuden vääntö, uhrityrannia, projektiot, passiivis-aggressiivinen oikuttelu, omistushaluinen kontrollointi, hiljaiset rangaistukset, tunnevyörytys, totuuden torjunta, energiavampirismi, vastuunpakoilu, tahallinen vastuun siirto, persoonani vääntö, säälipelit ja avuttoman uhrin näytelmä jatkuivat. 

"En minä ole mikään narsisti" - mutta samaan aikaan toiminta ilmensi entistäkin voimakkaammin narsistista dynamiikkaa. Kieltäminen vain vahvisti noiden piirteiden valtaa. 

Ketään ei ole luotu narsistiseksi, vaan kyseessä on valheen vääristävä vaikutus, jota torjunta vain vahvistaa. Narsistista toimintaa ei olisi saanut nimetä, vaikka tuhoisan toiminnan nimeäminen on rakkauden osoittamista. Se ei ole psykologinen diagnoosi, vaan rehellinen kuvaus siitä, mitä toiminta ilmentää. Toiminnan rehellinen nineäminen tekee mahdolliseksi vapautua kasvamaan aidoksi itsekseen noiden vääristymien vankilasta. Mutta kun ihminen päättää yhä uudestaan kieltää omat vääristymänsä, hän vangitsee itsensä niiden valtaan.😰 Narsismista on mahdollista vapautua totuuden kohtaamisen kautta, ja vaikka kaveri tiesi sen, hän valitsi ankaran kieltämisen. 

Tuhoisan toiminnan näkyväksi tekeminen antaa mahdollisuuden lopettaa tuhoisa toiminta. Jos se vain jatkuu entistäkin pahempana kaikista muutoslupauksista ja "Minä YRITÄN!"-väitteistä huolimatta, se todistaa, ettei sitä tahdo lopettaa. Jos aidosti haluaisi, silloin ei jäisi toistamaan tuhoisan toiminnan kaavoja ilman aikomustakaan katsoa rehellisesti peiliin ja ottaa vastuuta. Jos ihminen oikeasti tekee parhaansa parantaakseen tapojaan, se johtaisi aivan päinvastaiseen suuntaan kuin sanojen ja tekojen äärimmäiseen ristiriitaan ja entistäkin räikeämpään henkiseen riistoon. 

Jos yritys parantaa tapojaan johtaakin katumattomaan kaltoinkohteluun, joka on lähellä tappaa toisen uupumukseen - mutta silti mitään pahaa ei muka ole tapahtunut - kyseessä on aivan päinvastainen suunta kuin parannus.😟 Eikä käytöksestään voi syyttää ketään muuta kuin itseään. On jokaisen oma valinta, haluaako kasvaa ja muuttua, vai jatkaa muuttumattomana toisten kaltoinkohtelua. 

Jos jokainen mahdollisuus muutokseen ylenkatsotaan, ei ole järkevää jäädä tuhoutumaan vain, koska toinen on valinnut sielun entropian.😖 Muuttumattomuus ei ole neutraali valinta - se johtaa yhä syvempään rappioon. Puu, joka ei kasva, mätänee. Mikään valhe ei voi ohittaa luonnonlakeja. Kenelläkään ei ole velvollisuutta hukkua paskaan vain, koska joku on päättänyt jättää väliin kasvun, muutoksen, rehellisyyden ja vastuullisuuden.

Jokainen päättää itse, miten kohtelee toisia. Jos on päättänyt oikeuttaa valehdella ja uuvuttaa toiset uhrityrannialla, ei pitäisi tulla yllätyksenä, kun toiset joutuvat vetämään rajoja voidakseen pelastaa elämänsä ja mielenterveytensä. Tällainen toisten kustannuksella eläminen on sielun orjuuttamista, eikä sellaista voi mikään vaikea menneisyys oikeuttaa. Monella on ollut helvetillinen elämä, mutta silti harva oikeuttaa tehdä toisten elämästä helvettiä.🤬 Ilman vastuullisuutta, rajoja, rehellisyyttä ja vastavuoroisuutta ei voi olla terveitä ihmissuhteita. Niiden puuttuessa tilalle tulee vastuuttomuuden tyrannia, valheen orjuus ja henkinen kannibalismi. Eikä kukaan ole niin erityinen, että olisi oikeutettu viskaamaan oman vastuun toisten niskaan ja syömään toiset elävältä.🥴 Siinä ei ole mitään erityistä, kun ihminen valitsee elää tavalla, joka sotii ihmisyyttä ja luomisjärjestystä vastaan. Se on murheellista, koska se on valinta elää valheessa.

Joskus voi olla rakaudellisempaa kuvailla karuja asioita karulla kielellä, kuin verhota vääryys kukkaiskieleen ja peitellä pimeyden työt piiloon rakkauden nimissä. Ensimmäinen voi herättää sydämen kauhistumaan sitä pahaa, joka sitoo. Se on kipeää, mutta tuon kivun kohtaaminen armon ja totuuden valossa voi vapauttaa sielun vääryyden vallasta. Toinen pyhittää pahan ja antaa siunaa sen tekijän menemään pidemmälle pimeyteen. Se on mukavaa, mutta tuo mukavuus voi paaduttaa sielun entistä syvempään petokseen. 

Paatumuksemme syy ei ole Jumalassa, vaan oma ylpeytemme. Ja mitä pyhemmäksi ylpeys on itsensä tehnyt, sitä pahemmaksi se on tullut. Älköön kukaan jääkö tuon tyrannin vankeuteen! Murtuminen on tie vapauteen - ja elämään, yltäkylläiseen, totiseen ja aitoon elämään. 

Terveisin entinen saatanan vääristämä paskiainen, joka öykkäröi hulluudessaan totuutta vastaan kuin mielipuoli - kunnes sai armon murtua mielettömyydestään. Ei ole ihmistä, jota Jumala ei rakastaisi! Jos Hän tällaisen kauhistusten tekijän armossaan nöyryyttää, se todistaa Hänen suuresta laupeudestaan. 

Jatkuu seuraavassa osassa...