Moro kaikki!
Pahoittelen, etten ole ehtinyt pitkään aikaan kirjoitella kuulumisia! Olen jo tässä pitkin kesää tehnyt tekstisarjaa tänne blogiin, ja siinä onkin sitten mennyt kaikki kirjoittamiseen varattu aika. Kun saan sen valmiiksi, julkaisen sen sitten. Nyt olen töissä ja ajattelin kirjoittaa, miten on mennyt.
Kesä on ollut yhtä suuren uupumuksen aikaa. The Grande Finale hiippaili jälleen kerran elämääni huomaamattani. Luulin jo olevani päässyt pahimmasta uupumuskierteestä. Pitkän aikaa olin jaksanut paremmin, koska olen pyrkinyt huolehtimaan itsestäni. Mutta silti en ole vieläkään voimissani. Tarumoista toipuminen ottaa aikansa. Ja kun huomaa, että on uuvuksissa, silloin on aika levätä.
Enää en voi toimia oman itseni kustannuksella. Koska jos en pidä huolta itsestäni, kuinka voisin olla toisten tukena ja apuna? Ei se onnistu, jos on itse täysin uupunut hermoraunio. Joten, vaikka minua onkin syytetty itsekkyydestä tämän takia, ei se ole väärää itsekkyyttä! Ajattelen myös toisten hyvää, kun pidän huolta itsestäni. Jos en välittäisi lainkaan omasta hyvinvoinnistani, kuinka osaisin välittää toisten hyvinvoinnista ja tukea heitä siinä?
Ei siis todellakaan ole väärin ottaa omaa aikaa lepoon silloin kun sitä tarvitsee!
Tarumaattinen uupumus ei hetkessä haihdu, ja sen hoitaminen vaatii oman kehon kuuntelua ja terveiden rajojen asettamista. Jotkut vaan eivät ymmärrä traumojeni ja niiden seurausten vakavuutta. Eikä sitäkään, että on vain oikein ja kaikkien edun mukaista, etten enää suostu toimimaan oman hyvinvointini kustannuksella. En muka saisi edes ottaa omaa aikaa lepoon, kun sitä tarvitsen. Ja kun teen niin, joudun henkiseen helvettiin sen takia. Eikä sellaisen piinan keskellä pysty lepäämään! Ilkeät sanat repivät vanhat haavat auki ja minut mitätöidään kaiken lisäksi. Jälleen kerran minut on palautettu traumaattiseen kriisiin. Eikä se edesauta uupumuksesta toipumista. Päinvastoin olen vain kuormittunut lisää, koska henkinen helvetti palauttaa myös aikaisemmat tarumakokemukset mieleen. Ja traumaoireet ovat myös voimistuneet.
Jos oman ajan tarve saa aikaan jossakin ihmisessä tällaista käyttäytymistä, se kertoo, ettei kaikki ole kohdallaan. Minun ei kuulu tuollaista käytöstä sietää. Joka iskee minuun haavoja ja hakkaa sanoillaan minut maan rakoon, todistaa itse omalla toiminnallaan, ettei hänellä ole hyvä tahto minua kohtaan. Jos en saisi edes ottaa omaa aikaa lepoon silloin, kun olen uuvuksissa, se ei ole tervettä eikä oikein. Eikä sekään ole oikein, että toinen aloittaa hirveän paskamyrskyn heti, kun tarvitsen omaa aikaa voidakseni toipua uupumuksesta. Sehän vain pahentaa tilannetta! Tuollaista toimintaa minun ei tarvitse sietää. On syytäkin ottaa etäisyyttä noin käyttäytyviin tyyppeihin.
Jos terveiden rajojen asettaminen ja itsestään huolehtiminen nähdään suurena vääryytenä ja jopa mielivaltana, eikö se tarkoita, ettei noin ajattelevan mielestä minulla saisi olla lainkaan terveitä rajoja enkä saisi huolehtia itsestäni? Olen muka itsekäs, omavaltainen, mielivaltainen, huono ja välinpitämätön toimiessani näin. Olenko? Mitä mieltä te olette, lukijani?
Olen ollut niin hirveiden syytösten ja haukkujen kohteena niin pitkään, että kaipaisin kuulla, miten muut asian näkevät. Onneksi minulla on ollut tukea tässä tilanteessa. Jos ei olisi ollut, olisin varmaan jo sisäistänyt paljon väärää syyllisyyttä. Välillä kamppailen vieläkin epävarmuuden kanssa ja pelkään, että ehkä olenkin sellainen, kuin on väitetty. Jatkuvien syytösten, paineen, uhkailun ja mitätöinnin kohteena alkaa helposti näkemys itsestä vääristyä. Enkä tahdo nähdä itseäni väärin! Toisen persoonan vääristäminen on julmuutta!
Enkä hemmetti vieköön hyväksy tuollaista kohtelua! Pidän kiinni rajoistani, koska se on oikein. Terve itsesuojelu ja itsestä huolehtiminen ei ole väärin!
On ollut erikoista huomata taas, että vaikka The Grande Finale on päällä ja olen paskamyrskyn keskellä, olen silti ollut todella luova ja saanut aikaan monenlaista taidetta. Näyttää siltä, että vaikeuksien keskellä olen kaikkein luovimmillani. Taiteen tekeminen onkin minulle keino pysyä järjissäni ja käsitellä asioita. Mitä enemmän minua piinataan, sitä enemmän se minua vahvistaa ja saa luovuuteni kukoistamaan. Siltä tämä vaikuttaa, eikä ole eka kerta, kun havaitsen tämän.
Hulttiksen eksentristä persoonaa ei noin vain tuhota! Moni on yrittänyt, mutta kukaan ei ole onnistunut!
Pahaa ei tapahdu pelkkää pahuuttaan, vaan sen on tuotava myös jotain hyvää mukanaan, aikanaan. Ja sillä on suuri merkitys, kuinka itse suhtautuu asioihin. Olen itse nähnyt, että paskankin keskeltä kasvaa toivon kukkasia.
Minä en siis lannistu, vaikka minua kuinka yritettäisiin lytätä! Tiedän, että olen arvokas sellaisena kuin olen, eikä kukaan voi riistää tätä arvoa minulta. Ja jos joku ei kykene näkemään toisen ihmisen arvoa, se on hänen häpeänsä. Ihminen, joka ei kykene arvostamaan itseään, ei osaa myöskään arvostaa toisia. Ja joka laukoo pahoja sanoja, häpäisee vain itseään.
Hulttis ei luovuta koskaan!
Älä sinäkään, rakas lukijani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti