Menneisyyden traumoja

Herään hirveisiin kipuihin. Taas tuo lattialle sammunu "rakkaani" on hakannu mut henkihieveriin. Pelkään. Odotan kauhulla mieheni heräämistä, pullon aukeamista ja sitä seuraavaa iskua.. Kun on aamupiikit vedetty, mies alkaa juomaan ja pyytelee anteeksi eilistä. "Se ei toistu enää, usko mua.." se höpisee nousuhumalassa. En uskalla puhua, en liikkua. Ja sitten se tulee.. Isku. Ilman syytä, ihan puun takaa. Kidutus on alkanut. Mieheni hakkaa, heittelee, repii, potkii, talloo maassa, vääntelee erilaisiin judo lukkoihin.. Loppua ei näy. Välillä lähtee taju. Kun tulen tajuihini se edelleen hakkaa ja hyppii päälläni. Heittää sängylle, yrittää tukehduttaa minut. En saa happea.. Näen mieheni hullun katseen. Pelottaa. Pimenee.. Herään taas iskuihin. Hän paiskoo minua päiv seinää. Taisi olla hengenlähtö lähellä. Yritän paeta, mies ei päästä minua pakoon, repii hiuksista ja iskee tajuttomaksi. Tätä on jatkunut jo 2 päivää. Vihdoinkin se sammuu. En uskalla liikahtaakaan. Mieheni oin piilottanut puhelimeni. En uskalla etsiä sitä. Olen shokissa. Tulee seurava päivä. Sama meno jatkuu. Olen ihan veressä ja mustelmilla. Luitakiin taitaa olla poikki. Joka paikkaan sattuu. Mieheni käy taas kimppuuni ja heittää minut lattialle. Hän ottaa vyön ja kiertää sen kaulani ympäri. Yritän rimpuilla, vyö kiristyy. Taas se hullu katse.. Vyö kiristyy, en saa happea. Nyt taitaa henki lähtee.. Pimenee... Havahdun iskuun. Vyötä on löysätty, saan käteni vyön ja kaulani väliin. Mies istuu päälläni. Katson sitä silmiin ja sanon "Rakas, muista kuka sinä olet, miks haluaisit tappaa kihlattusi?" Mies herää hetkellisesti ja ottaa vyön pois. Pääsen ylös ja juoksen eteiseen. Mies repii minua hiuksista kun väkisin riuhdon itseäni ovelle ja ulos. Soitan naapurin ovikelloa ja naapuri avaa. Mieheni väittää että mä olen hullu. Naapuri ottaa minut turvaan luokseni ja poliisit soitetaan. Kolmen päivän pahoinpitely putki on vihdoinkin ohi. Olen ihan rikki. Henkisesti ja fyysisesti. Veressä, mustelmilla, luita poikki, riekaleina. Shokissa. Kerroin kaiken kytille. Nekin totesivat että mieheni teot olivat kidutusta. Sitä kidutusta jouduin kestämään noin 3-4 vuotta ennen kun uskalsin vihdoinkin jättää sen paskiaisen. Eron jälkeen alkoi vainoaminen. Se seurasi ja jahtasi mua pitkin katuja. Kerran jouduin pakenemaan kauppaan jonka ovet myyjä lukitsi. Mies riehu siinä ulkona ja kytät  ja isäni soitettiin. Käskivät häntä lähtemään eri suuntaan kuin minä. Kytät lähti, minä lähdin, eikä aikaakaan kun exäni oli taas perässäni. Pakenin. Isäni ajoi paikalle ja käski minut autoon. Oli lähellä ettei exäni olisi hakannut isäänikin, mutta onneksi kytät ehti paikalle. Se mies oli sairas. Narsisti, naistenhakkaaja, ei vaan naisten kiduttaja. Näen hänestä vieläkin painajaisia ja pelkään äkkinäisiä liikkeitä, huutamista, alkoholin käyttöä, uhkaavia tilanteita. Esim jos nykyinen mieheni on ärtynyt, menen paniikkiin. Jäädyn ja pelkään. Säikähdän jokaista liikettä. Vaikka ei aviomieheni minua hakkaa, pelkään aina kun hän on pahalla tuulella. Pelko on niin iskostunut minuun. Muistan vieläkin sen hullun katsen mikä exälläni oli kun hän yritti 3 päivän sisällä tappaa minut 2 kertaa. Se katse ei katoa mielestäni koskaan.