http://ahdasportti.blogspot.fi/2017/07/anteeksi-antamisesta.html?m=0
Tässä linkki mun toiseen blogiin, johon kirjotin siitä miten annoin anteeks kaikille, jotka on tehny mulle vääryyttä. Myös itselleni.
maanantai 17. heinäkuuta 2017
keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
Oivallus
Asiat alkaa etenee ja selkeytyy. Viime viikolla tuli sellanen oivallus, joka oli iso harppaus traumasta toipumiseen. Kyseessä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Mul oli pitkään sellanen luulo et mua vieläkin käytetään hyväksi. Ne kokemukset oli niin voimakkaita. Mut viime viikolla tajusin ettei se niin olekaan, vaan jokin asia, esim tietynlainen kosketus laukaisi mun päässä sen kokemuksen, palautti mieleen ne tapahtumat.
Kyllä oli muuten helpottavaa kun tajusin sen. Ja helpotti se Rakastakin suuresti. Ei ollu helppoo silläkään kun mulle tuli niitä takaumia ja kuvittelin kaikenlaista. Kyl mä ajattelin ettei Rakas voi olla hyväksikäyttäjä, mut ne kokemukset oli niin voimakkaita, et välillä olin siitä lähes varma et kyl se on. Huhhuh, se oli ihan kamalaa kuvitella sellasta.
Onneks tuli toi oivallus! Nyt on ollu huomattavasti parempi olla, en oo pelännytkään niin paljoo. Ja nyt kun tietää mistä on kyse, on helpompi toimia jatkossa jos niitä kokemuksia tulee. Tuntuu et ton oivalluksen myötä noista kokemuksista on pahin terä poissa.
Sitä vaan mietin et tajuaakohan ne hyväksikäyttäjät et millasta tuhoo ne sai aikaan tyydyttäessään omia irstaita himojaan muhun?
Mul oli pitkään sellanen luulo et mua vieläkin käytetään hyväksi. Ne kokemukset oli niin voimakkaita. Mut viime viikolla tajusin ettei se niin olekaan, vaan jokin asia, esim tietynlainen kosketus laukaisi mun päässä sen kokemuksen, palautti mieleen ne tapahtumat.
Kyllä oli muuten helpottavaa kun tajusin sen. Ja helpotti se Rakastakin suuresti. Ei ollu helppoo silläkään kun mulle tuli niitä takaumia ja kuvittelin kaikenlaista. Kyl mä ajattelin ettei Rakas voi olla hyväksikäyttäjä, mut ne kokemukset oli niin voimakkaita, et välillä olin siitä lähes varma et kyl se on. Huhhuh, se oli ihan kamalaa kuvitella sellasta.
Onneks tuli toi oivallus! Nyt on ollu huomattavasti parempi olla, en oo pelännytkään niin paljoo. Ja nyt kun tietää mistä on kyse, on helpompi toimia jatkossa jos niitä kokemuksia tulee. Tuntuu et ton oivalluksen myötä noista kokemuksista on pahin terä poissa.
Sitä vaan mietin et tajuaakohan ne hyväksikäyttäjät et millasta tuhoo ne sai aikaan tyydyttäessään omia irstaita himojaan muhun?
tiistai 4. heinäkuuta 2017
Jospa tää tästä viel iloksi muuttuu
Tänään olen jostain syystä hyvin innoissani.
Mistä se johtuu? En tiedä.
Olenpahan vaan innoissani.
Viime aikoina meikäläisellä on ollu itsetunto ihan nollassa. Viime päivien aikana moni on kohottanu mun itsetuntoo. Esim. tänne blogiin on tullu useita kommentteja, joissa mun itsetuntoo on kohotettu (kiitos!), sit tutut ja ihan tuntemattomatkin on sanonu mulle asioita, jotka on saanu mun itsetuntoo kohoamaan. Ja Rakas ja läheiset myös on paljon tsempannu mua. Huumeseuloissakin kun kävin, niin kyl oli mukava hoitaja, joka sano miten hieno juttu on kun oon selvinny kamahelvetistä. Tutut ja tuntemattomatkin tulee sanoo et näytämpä mä tänään kauniilta, mul on hieno tyyli (ja hattu :D) ja mulle sanotaan et oon vahva ja mahtava tyyppi :) Kyl on erikoista kuulla tämmöstä.
Jotenki tuntuu et täs on Kaikkivaltias mukana :D Niin usein ja niin erikoisissakin tilanteissa mulle tullaan sanoo kivoja asioita. Vaikee selittää mut se vaan vaikuttaa siltä. Niin usein sitä tapahtuu.
Ja mä tajusin tos yhtenä päivänä etten mä olekaan niin huono kuin oon kuvitellu.
Aikamoinen oivallus.
Mistä se johtuu? En tiedä.
Olenpahan vaan innoissani.
Viime aikoina meikäläisellä on ollu itsetunto ihan nollassa. Viime päivien aikana moni on kohottanu mun itsetuntoo. Esim. tänne blogiin on tullu useita kommentteja, joissa mun itsetuntoo on kohotettu (kiitos!), sit tutut ja ihan tuntemattomatkin on sanonu mulle asioita, jotka on saanu mun itsetuntoo kohoamaan. Ja Rakas ja läheiset myös on paljon tsempannu mua. Huumeseuloissakin kun kävin, niin kyl oli mukava hoitaja, joka sano miten hieno juttu on kun oon selvinny kamahelvetistä. Tutut ja tuntemattomatkin tulee sanoo et näytämpä mä tänään kauniilta, mul on hieno tyyli (ja hattu :D) ja mulle sanotaan et oon vahva ja mahtava tyyppi :) Kyl on erikoista kuulla tämmöstä.
Jotenki tuntuu et täs on Kaikkivaltias mukana :D Niin usein ja niin erikoisissakin tilanteissa mulle tullaan sanoo kivoja asioita. Vaikee selittää mut se vaan vaikuttaa siltä. Niin usein sitä tapahtuu.
Ja mä tajusin tos yhtenä päivänä etten mä olekaan niin huono kuin oon kuvitellu.
Aikamoinen oivallus.
sunnuntai 2. heinäkuuta 2017
Elämää rikkinäisenä ihmisenä
Pelkoja.
Paljon pelkoja.
Ne vääristää koko elämän.
Tuntuu etten ole sovelias elämään ihmisten enkä edes eläinten kanssa.
Pelkään et mulle halutaan tehdä lisää pahaa.
Pelkään myös itteeni.
En ole vieläkään tottunu rauhalliseen ja normaaliin elämään, jota nyt yritän elää.
Sen olen tajunnut, että olen mennyt pahasti rikki. Niin pahasti, et mietin, voinko edes elää.
Kaikki mun pelot liittyy menneisyyden tapahtumiin. Eikai ne tapahdu uudestaan?
Voinko mä luottaa ihmisiin?
Entä itteeni?
Voinko mä antaa anteeks ihmisille, jotka mua on satuttanu?
Entä itelleni?
Ainakin mä yritän.
Miten voisin päästä eroon peloistani?
Miten voisin elää eheämpänä?
Vai kuuluuko mun olla näin rikki?
Mistä mä voin olla varma?
Kaikki on niin ristiriitaista.
Jos sulle sanotaan "kyllä" ja "ei" samassa lausessa, mistä voi tietää kumpi on oikee vastaus?
Jos sua mitätöidään ja pidetään arvokkaana, kumpi on totta?
Mä olen niin rikki, et en voi olla mistään varma.
En edes itestäni.
En osaa tehdä päätöksiä, olen niin epävarma ja pelokas.
Tuntuu, et olen vaan yks iso ongelma, häiriötekijä, rasite, saasta.
Silti mua rakastetaan.
Tunnen itteni niin huonoks, mitättömäks, arvottomaks.
Vaikka en ole.
En saa aikaan kuin kaaosta, surua, murhetta, hämmennystä, ahdistusta, epätoivoa, myötähäpeää, vaikeuksia, ongelmia.
Vaikka eihän se niin taida olla.
Vai onko?
Paljon pelkoja.
Ne vääristää koko elämän.
Tuntuu etten ole sovelias elämään ihmisten enkä edes eläinten kanssa.
Pelkään et mulle halutaan tehdä lisää pahaa.
Pelkään myös itteeni.
En ole vieläkään tottunu rauhalliseen ja normaaliin elämään, jota nyt yritän elää.
Sen olen tajunnut, että olen mennyt pahasti rikki. Niin pahasti, et mietin, voinko edes elää.
Kaikki mun pelot liittyy menneisyyden tapahtumiin. Eikai ne tapahdu uudestaan?
Voinko mä luottaa ihmisiin?
Entä itteeni?
Voinko mä antaa anteeks ihmisille, jotka mua on satuttanu?
Entä itelleni?
Ainakin mä yritän.
Miten voisin päästä eroon peloistani?
Miten voisin elää eheämpänä?
Vai kuuluuko mun olla näin rikki?
Mistä mä voin olla varma?
Kaikki on niin ristiriitaista.
Jos sulle sanotaan "kyllä" ja "ei" samassa lausessa, mistä voi tietää kumpi on oikee vastaus?
Jos sua mitätöidään ja pidetään arvokkaana, kumpi on totta?
Mä olen niin rikki, et en voi olla mistään varma.
En edes itestäni.
En osaa tehdä päätöksiä, olen niin epävarma ja pelokas.
Tuntuu, et olen vaan yks iso ongelma, häiriötekijä, rasite, saasta.
Silti mua rakastetaan.
Tunnen itteni niin huonoks, mitättömäks, arvottomaks.
Vaikka en ole.
En saa aikaan kuin kaaosta, surua, murhetta, hämmennystä, ahdistusta, epätoivoa, myötähäpeää, vaikeuksia, ongelmia.
Vaikka eihän se niin taida olla.
Vai onko?
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
Vapauteen
11-vuotiaana aloin kuluttaa alkoholia aivan ensi päihteenäni. Huumeet tuli vuotta-paria myöhemmin. Mun tuska oli niin suuri, halusin unohtaa, eikä alkoholi siihen riittäny. Lopulta yritin valheen voimalla unohtaa. Lasten logiikkaa. Eikä sekään auttanu.
Sit kun mulle vihdoinkin tarjottiin kamaa, kuvittelin että kaikki muuttuu hyväks. Että pystyn unohtaa.
Paljon unohdinkin, mut lopulta tuli pettymys. En pystynytkään unohtaa ihan kaikkee. Ja samalla tuska vaan lisääntyi ajan myötä. Eikä se vieläkään ole poissa, vaikka menneet vuodet on sumun peitossa.
Hukkasin suurimman osan tähän astisesta elämästäni, mut enemmän mä suren sitä, ettei ne kaikkein pahimmat asiat ole vieläkään kadonnu, ja sitä miten ihminen voikaan rikkoa itsensä ja ympärillään olevat ja tulla itsekin rikotuksi monella tapaa.
Mut onneks on Kristus. Häneen laitan kaiken toivoni. Tahdon hylätä kaikki syntini, Hän on ne sovittanut. Hylkään valheet, varkaudet, huorintekemiset, petokset, väkivallan, haureuden, vihan, itsekkyyden, ylpeyden, pelot, epätoivon, aviorikokset, panettelun, vilpin, kaikkinaisen saastan ja vääryyden tahdon hylätä. Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1
Sit kun mulle vihdoinkin tarjottiin kamaa, kuvittelin että kaikki muuttuu hyväks. Että pystyn unohtaa.
Paljon unohdinkin, mut lopulta tuli pettymys. En pystynytkään unohtaa ihan kaikkee. Ja samalla tuska vaan lisääntyi ajan myötä. Eikä se vieläkään ole poissa, vaikka menneet vuodet on sumun peitossa.
Hukkasin suurimman osan tähän astisesta elämästäni, mut enemmän mä suren sitä, ettei ne kaikkein pahimmat asiat ole vieläkään kadonnu, ja sitä miten ihminen voikaan rikkoa itsensä ja ympärillään olevat ja tulla itsekin rikotuksi monella tapaa.
Mut onneks on Kristus. Häneen laitan kaiken toivoni. Tahdon hylätä kaikki syntini, Hän on ne sovittanut. Hylkään valheet, varkaudet, huorintekemiset, petokset, väkivallan, haureuden, vihan, itsekkyyden, ylpeyden, pelot, epätoivon, aviorikokset, panettelun, vilpin, kaikkinaisen saastan ja vääryyden tahdon hylätä. Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1
torstai 15. kesäkuuta 2017
Kesäkuun kuvia
Tänään oon tämmönen.
Omituinen tyyppi.
Toivotaan.
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Juttu meikäläisestä pokka.club sivustolla
http://www.pokka.club/147702/neulaa-suoneen
Tässä juttu meikäläisestä. Kiitän toimittajaa ja kuvaajaa!
Tässä juttu meikäläisestä. Kiitän toimittajaa ja kuvaajaa!
lauantai 27. toukokuuta 2017
Hulttiotytön VideoBlogi osa 5 - Mysterion
Tässä pitkästä aikaa vähän epämääräinen video. On kyl vaikee olla kuvattavana :D
torstai 25. toukokuuta 2017
Lehtijuttu meikäläisestä Suomen viikkolehdessä Hyviä uutisia
Juu, pääsin Hyviin uutisiin Suomen viikkolehteen. Lehti löytyy ainakin vapaaseurakunnalta. Päiväosakeyhtiön julkaisu nro. kesä/2017. En tiedä löytyykö netistä.
Juttu on oikein hyvä. Kiitos paljon toimittaja Kari Kallbergille ja paljon siunausta! Ja Herralle kiitos tästä tilaisuudesta!
Tässä parin viikon sisään ilmestyy toinenkin juttu meikäläisestä täällä internetin ihmemaassa. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saan tietää päivän, jolloin se julkaistaan.
Juttu on oikein hyvä. Kiitos paljon toimittaja Kari Kallbergille ja paljon siunausta! Ja Herralle kiitos tästä tilaisuudesta!
Tässä parin viikon sisään ilmestyy toinenkin juttu meikäläisestä täällä internetin ihmemaassa. Ilmoittelen sit tarkemmin kun saan tietää päivän, jolloin se julkaistaan.
Karmeeta menoo vuonna 2012
Eilen löysin vuoden 2012 päiväkirjan. Olin siihen merkannu jokaisen päivän kohdalle aineet joita olin vetäny, ja alkuvuoden puolella ei ollu päivääkään ettenkö ois jos jonkinlaista roipetta vetäny. Yleensä useita.
Teksti oli hyvin ahdistavaa.
Sattumalta lukasin maaliskuuta 2012 ja siel oli rankkaa meininkiä. Eka oli tosi sekavaa menoo, sit exä hakkas mua kolmena peräkkäisenä päivänä. Tää oli just se kerta kun se yritti kaks kertaa tappaa mut. Toivottavasti mä unohdan sen katseen mikä sil oli kun se yritti mut tukehduttaa. Ja seuraavana päivänä kuristaa.
En tiedä miks just tohon kohtaan törmäsin. Palas kaikki paska mieleen..
Ton episodin jälkeen menin moisioon psykiatriselle, koska olin niin paskana henkisesti ja fyysisesti. Musta näki et olin pahasti hakattu ja mieli riekaleina. Silti tää hullu lääkäri Ratsia Mung (vai miten se nyt kirjotetaan) sano ettei mua haluu hoitaa. Se sano jopa et "Tapa ittes. Ainiin, mut sähän teet sitä koko ajan!" Heitti sit mut pihalle. Eihän päihdeongelma ole mielenterveysongelma.. Ja eihän nyt keltään mielenterveys petä kun mies pahoinpitelee kolme päivää putkeen ja melkein tappaa toisen.
En muistanu et nää tapaukset sattu peräjälkeen. Järkytyin. Sillon toivoin et exä olis saanu mut hengiltä. Se ois voinu sen tehdä kun kummallakin kerralla menin tajuttomaks. Mut jostain syystä ei. Ehkä Herra ei antanu sen tehdä sitä.
Mut oli just yritetty tappaa kahteen kertaan ja sit viel lääkäri kehottaa tekee itsarin!
Siitä sit jatkoin armotonta narkkaamista, eikä menny pitkään kun jouduin taas sairaalaan. Olin kiskonu kaksin käsin ja sairaalas lääkäri sano et mä olin sairain potilas niistä kolmestakymmenestä joita se oli sinä päivänä hoitanu. Eikun siis osastolle Pieksämäen teekoohon.
Siellä olin jokusen päivän ja jotenki olin sinnekin kamaa hankkinu. Ne sit joutu siirtää mut Mikkelin sairaalaan kun olin kiskonu liikaa.
Siellä sit saivat mut palaamaan elävien kirjoihin. Lähdin sit taas narkkaa..
Vedin sit taas överit..
Ja jouduin taas sairaalaan..
Ja sairaalasta taas kerran Järvenpäähän katkolle, josta viikon päästä lähdin kaverin luokse.
Sielläkin ollessa jouduin taas vaihteeks sairaalaan. Siellä sit päättivät et nyt laitetaan Jenna metkuhoitoon (metadoni).
Aikamoinen ralli. Useita kertoja meinasin kuolla muutaman kuukauden aikana. On ihme et oon viel tässä.
Kyl oli karmeeta menoo. Olin niin paskana kaikesta et halusin kuolla. En ollu tietosesti päättäny et tapan itteni, vaan toimin alitajuisesti. Nyt vasta sen tajusin kunnolla. Kai siihen vaikutti traumaattiset kokemukset ja etenkin ne lääkärin sanat. En vaan enää jaksanu. Kun en apuakaan saanu, niin meni sit homma överiks.
Kyl hävettää. Ja kauhistuttaa. Ja siinä oli vasta muutama kuukausi.
Metkuhoitokaan ei mua paljoo rauhottanu. Eikä sitä kestänykään kuin puolisen vuotta. Oheiskäytön takia se sit lopetettiin.
Mut siitä myöhemmin.
Toi päiväkirjan lukeminen oli vähän liian rankka kokemus. Tuli ihan hirvee tuska ja ahdistus. Iski jopa himo turruttaa tuska, niin voimakas se oli. Aikansa sitä kesti, mut onneks meni ohi.
Toivon todella ettei tarviis enää tollasta kokee! Haluun pysyy tässä hyvässä ja taistelen edelleen narkkarin mieltä vastaan, joka välillä puskee pintaan.
Kyl tää tästä!
Teksti oli hyvin ahdistavaa.
Sattumalta lukasin maaliskuuta 2012 ja siel oli rankkaa meininkiä. Eka oli tosi sekavaa menoo, sit exä hakkas mua kolmena peräkkäisenä päivänä. Tää oli just se kerta kun se yritti kaks kertaa tappaa mut. Toivottavasti mä unohdan sen katseen mikä sil oli kun se yritti mut tukehduttaa. Ja seuraavana päivänä kuristaa.
En tiedä miks just tohon kohtaan törmäsin. Palas kaikki paska mieleen..
Ton episodin jälkeen menin moisioon psykiatriselle, koska olin niin paskana henkisesti ja fyysisesti. Musta näki et olin pahasti hakattu ja mieli riekaleina. Silti tää hullu lääkäri Ratsia Mung (vai miten se nyt kirjotetaan) sano ettei mua haluu hoitaa. Se sano jopa et "Tapa ittes. Ainiin, mut sähän teet sitä koko ajan!" Heitti sit mut pihalle. Eihän päihdeongelma ole mielenterveysongelma.. Ja eihän nyt keltään mielenterveys petä kun mies pahoinpitelee kolme päivää putkeen ja melkein tappaa toisen.
En muistanu et nää tapaukset sattu peräjälkeen. Järkytyin. Sillon toivoin et exä olis saanu mut hengiltä. Se ois voinu sen tehdä kun kummallakin kerralla menin tajuttomaks. Mut jostain syystä ei. Ehkä Herra ei antanu sen tehdä sitä.
Mut oli just yritetty tappaa kahteen kertaan ja sit viel lääkäri kehottaa tekee itsarin!
Siitä sit jatkoin armotonta narkkaamista, eikä menny pitkään kun jouduin taas sairaalaan. Olin kiskonu kaksin käsin ja sairaalas lääkäri sano et mä olin sairain potilas niistä kolmestakymmenestä joita se oli sinä päivänä hoitanu. Eikun siis osastolle Pieksämäen teekoohon.
Siellä olin jokusen päivän ja jotenki olin sinnekin kamaa hankkinu. Ne sit joutu siirtää mut Mikkelin sairaalaan kun olin kiskonu liikaa.
Siellä sit saivat mut palaamaan elävien kirjoihin. Lähdin sit taas narkkaa..
Vedin sit taas överit..
Ja jouduin taas sairaalaan..
Ja sairaalasta taas kerran Järvenpäähän katkolle, josta viikon päästä lähdin kaverin luokse.
Sielläkin ollessa jouduin taas vaihteeks sairaalaan. Siellä sit päättivät et nyt laitetaan Jenna metkuhoitoon (metadoni).
Aikamoinen ralli. Useita kertoja meinasin kuolla muutaman kuukauden aikana. On ihme et oon viel tässä.
Kyl oli karmeeta menoo. Olin niin paskana kaikesta et halusin kuolla. En ollu tietosesti päättäny et tapan itteni, vaan toimin alitajuisesti. Nyt vasta sen tajusin kunnolla. Kai siihen vaikutti traumaattiset kokemukset ja etenkin ne lääkärin sanat. En vaan enää jaksanu. Kun en apuakaan saanu, niin meni sit homma överiks.
Kyl hävettää. Ja kauhistuttaa. Ja siinä oli vasta muutama kuukausi.
Metkuhoitokaan ei mua paljoo rauhottanu. Eikä sitä kestänykään kuin puolisen vuotta. Oheiskäytön takia se sit lopetettiin.
Mut siitä myöhemmin.
Toi päiväkirjan lukeminen oli vähän liian rankka kokemus. Tuli ihan hirvee tuska ja ahdistus. Iski jopa himo turruttaa tuska, niin voimakas se oli. Aikansa sitä kesti, mut onneks meni ohi.
Toivon todella ettei tarviis enää tollasta kokee! Haluun pysyy tässä hyvässä ja taistelen edelleen narkkarin mieltä vastaan, joka välillä puskee pintaan.
Kyl tää tästä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)